tottuuko?

Meillä on n. 11 vuotta vanha undulaatti ja haluaisimme hankkia sille kaverin, koska olemme nykyään paljon päivisin poissa kotoa. Sillä on n. 6 vuotta sitten ollut "kämppis", mutta se kuoli. Tottuukohan se enää uuteen "kämppikseen"?
3201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Undulaatti kyllä yleensä tottuu kaveriin ongelmitta etenkin jos se on vastakkaista sukupuolta, ja aika usein samaankin sukupuoleen. Toki niitä uppiniskaisiakin yksilöitä löytyy, ja kun lintusi on ollut noinkin kauan ilman kaveria olisi paras jos jostain saisitte vaikka lainaan toisen häkin (ihan pienikin riittää totutusajaksi) niin että linnut voivat aluksi edes muutaman päivän totutella toisiinsa turvallisesti ristikon takaa eikä uusi tunkeilija tule häkkiin yllätyksenä. Lisäksi on hyvä tarkkailla tulokasta hetki kaiken varalta ettei tule mukana tauteja tai muuten vain sairastu siirron aiheuttamasta stressistä ja saa rauhassa hetken toipua muutosta ja tutustua uuteen kotiin ennen toiseen lintuun tutustumista.

Ensimmäinen kohtaaminen kannattaa tehdä vähän neutraalimmalla alueella, esim vapaana tai uuden linnu häkissä tai eri huoneessa missä vanha lintu tavallisesti oleilee kuin suoraan vanhan linnun reviirillä häkissä.

Heti kun linnut näyttävät tulevan toimeen keskenään tappelematta voi ne laittaa samaan häkkiin, tämä voi toki onnistua jo heti ensikohtaamisellakin.

Äänestä
  • Kiitän asiallisesta vastauksesta! Huomenna lähetään kattoon lemmikkikauppaan josko löytys sopivaa kamua!!

    Äänestä

  • Käytiin ostamassa kamu papparaiselle ja sehän ei oo moksiskaan!! Uus tulokas on vaan vielä hiljanen ja aika lailla istuu samassa paikassa.. Mut kyllä kai se kohta ruppee elämään!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaktus kirjoitti:

Meillä on n. 11 vuotta vanha undulaatti ja haluaisimme hankkia sille kaverin, koska olemme nykyään paljon päivisin poissa kotoa. Sillä on n. 6 vuotta sitten ollut "kämppis", mutta se kuoli. Tottuukohan se enää uuteen "kämppikseen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu