"- Aina kysytään, että eikai vain Suomen vastuut nouse, vaikka pitäisi kysyä, mikä on Suomen etu. Suomen etu on se, että euro yksinkertaisesti pelastetaan, koska me olemme riippuvaisia euron kohtalosta"
Noin kertoi Lipponen haastattelussaan.
YLE.fi
En ota tässä kantaa Pressajuttuihin enkä mihinkään muuhunkaan haukkumiseen.
Ja Eurostakaan en sano mitään muuta kun sen, että Olen Saksan kannalla Euroopasta, se maa on sentään aina ollut kanssamme niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
Mutta olisi mielenkiintoista tietää miten te ajattelette siitä, että Suomen vastuut ovat aina aikasti konkreettisia, eli rahaa.
Mutta hyödyistä puhuttaessa ei jää oikein mitään kouriintuntuvaa, muuta kun lämmintä puhallusta kylmeneviin näppeihin.
Olemme riippuvaisia... Kohtalomme on sidottu...pitää kuulua kovaan ytimeen...Suomen brändi..Guggenheim on ilmainen, jopa tuottava koska luultavasti turistivirta lisääntyy, Stadin alueen Metropolin imago vaatii...
Tulispas joskus joku joka sanoisi:
Jos nyt maksamme näin paljon rahaa ulkomaille, niin kansainväliset sopimuksemme takaavat että kymmenen vuoden sisällä saamme rahamme kolminkertaisesti takaisin ja ulkomaankauppamme kasvaa kahdeksankertaiseksi ja kauppataseemme tulee olemaan 50 prosenttia ylijäämäinen lähimmät sata vuotta. Ja takaan myös sen että Stadin keskustaan kannattaa sitten investoida, eikä siellä kielletty autoilu enää tuota tappioita vaan tulee lisäämään katukahvilatuolien työllistävää vaikutusta Kiinassa, Croissanttien leipomista ja sen mukana 2-tyypin Diabetesta ja yksityisten lääkäriasemien hyvinvointia.
Mutta kuten huomaatte: Rahaa on! Valtio tarjoaa... :)
Noh, tietysti tuo kuulostaa Vappuilmapallopuheelta.
H.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvin tarkastelit näitä ajankohtaisia kysymyksiä. Kiitos. Kanssasi samoilla linjoilla. Jos, takeita olisikin. Näyttää vain siltä että, mitään 100%:sesti täysin varmuutta taloutemme sen enempää tutkijat kuin ekonomistitkaan eivät osaa nyt antaa. (keskusteluja tosin käydään hyvinkin laajasti ja laajalla rintamalla). Tilanteet sen verran kiihtyvässä tahdissa muuttuvat...kovin on hetkistä. Näkemyseroja kuintenkin. Keskustelua siis käydään..riittääkö se onkin eriasia.
Tsau:Friidu
"Tsau"
Onhan meillä 100% varmuus.
Rahaa menee.
Muuten kirjoitit minun sanojani.
H.
Toki. Siitä vain nyt mikä järkevää. Yhdyn kyllä E.Tuomiojan näkemykseen siitä nyt että, mitään ns. ylimääräisiä erillissopimuksia EU:n kanssa ei syytä tehdä. Maksaako Suomi ja miten. Olemme aina maana hoitaneet mielestäni erittäin hyvin tähän asti tämä sopimukset. Olemme olleet varsinainen malliesimerkki maa.;)
Tsau:Friidu
Jonkun mielestä en saisi näköjään sinulle vastata? - ei se mitään. En piittaa;))) Hymyilen kauniisti. Täällä ruudun takana.
Eikö miinukset aina tule nimimerkille tiedät sen.
Todella kannustaa asialliseen keskusteluun tällainen miinustelu täällä. Jollekin ehkä elämää tärkeämpi seurailla nimimerkkejä kuin sitä mitä keskustellaan. Huvittavaa että, täällä on näitä palstapoliiseja edelleenkin jotka ovat ottaneet tämän roolin ikäänkuin elämäntehtäväkseen;)))
Tsau:Friidu
Kerrot ltsestäsi öinen miinustaja
Aloitukseen
Eikö sitten mielestäsi Lipponen ole oikeassa?
Mitäkö ajattelen vastuista ja hyödyistä? Minusta ne molemmat ovat aivan yhtä konkreettisia, käyttääkseni valitsemaasi ilmaisua. Milloin ja miten sitten konkretisoituvatkaan.
Jatkanpa tuota lämmin puhallus kylmeneviin näppeihin vertaustasi. Ajatellaan hyviä suomalaisia koivuhalkoja liiterissämme. Onhan se vähän työlästä ja tukalaakin niillä lämmittää, mutta lopulta on hyvä hiillos ja vielä pitkään sen hiivuttuakin saat nauttia miellyttävästä lämmöstä. Vai...lyötkö mieluummin itseäsi halolla päähän, jätät lämmittämättä ja odottelet josko tässä kesän vielä näkisi?
Voihan sitä haaveilla vaikka jättilottopotista...
Jos joku lupaa rahoillesi noin hyvän ja varman tuoton, niin eiköhän liene kysymys suuresta huijauksesta? Ajattelisin, että vain joko melko ahne/hyväuskoinen/tyhmä/lyhytnäköinen ja -jännitteinen, tai kaikkia näitä yhdessä, pitäisi olla tuollaista uskoakseen. Ja aivan vastuuton/populistinen/laskelmoiva/ahne/rikollinen jne..olisi sellainen taho, joka menisi edes murto-osan tuosta lupaamaan ja takaamaan...
Tuossa olet oikeassa, että kyllä meillä rahaa on, toistaiseksi.