Hei!
Olen alkoholistiperheen aikuinen lapsi ja elämässä aina ollut kaikenlaisia vaikeuksia ja nyt kun täytin 50v. niin tuntuu, että elämä alkaa tasaantumaan jatuntuu, että olen elänyt elämääni vähän säästöliekillä ja nyt tuntuu, että haluaisin ottaa etäisyyttä entiseen eläämääni ja alkaisin elämään ns. täysillä.
En tiedä miksi minusta tuntuu, että en oikein anna oikeutta olla onnellinen. Ystävänipiirissä on paljon sellaisia ystäviä joilla jonkinlaisia ongelmia päihteitten kanssa ja siksi en pidä siitä, kun en itse käytä juuri lainkaan ja jos käytän niin siitä ei aiheudu ongelmia muille.
Olen ajatellut . että muuttaisin muualle ja katsoisin mitä elämä tuo tullessaan. Olen sinkku ja lapseton niin minua ei mikään pidätä tällä paikkakunnalla.
Onkohan tää nyt sitä viidenkympin kriisiä?
hempikka50v.
Olen alkoholistiperheen aikuinen lapsi ja elämässä aina ollut kaikenlaisia vaikeuksia ja nyt kun täytin 50v. niin tuntuu, että elämä alkaa tasaantumaan jatuntuu, että olen elänyt elämääni vähän säästöliekillä ja nyt tuntuu, että haluaisin ottaa etäisyyttä entiseen eläämääni ja alkaisin elämään ns. täysillä.
En tiedä miksi minusta tuntuu, että en oikein anna oikeutta olla onnellinen. Ystävänipiirissä on paljon sellaisia ystäviä joilla jonkinlaisia ongelmia päihteitten kanssa ja siksi en pidä siitä, kun en itse käytä juuri lainkaan ja jos käytän niin siitä ei aiheudu ongelmia muille.
Olen ajatellut . että muuttaisin muualle ja katsoisin mitä elämä tuo tullessaan. Olen sinkku ja lapseton niin minua ei mikään pidätä tällä paikkakunnalla.
Onkohan tää nyt sitä viidenkympin kriisiä?
hempikka50v.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
Loistava aihe, viime aikoina itse miettinyt kuinka paljon menneet ongelmat ja kriisit vieläkin vaikuttaa mihinkin. Ja kellä niitä ei olisi, muodossa jos toisessa, kaikella ei ehkä sitä alkoholia, mutta maailmaan mahtuu kaikenlaista.
Tuntuu typerältä tuo, ettei anna itselleen oikeutta olla onnellinen, mutta toisaalta... jos on vuosikaudet on tottunut olemaan varuillaan ja hissukseen, siitä rakentuu se minä-kuva josta pitää kiinni. Tietämättään pitää kiinni siitä, kun ei ole tottunut mihinkään muuhun.
Menneestään ei pääse, en usko sellaisiin "uusiin alkuihin" että vaan pyyhki kumilla pois, ja aloittaa uudestaan. Mutta kai joku sysäys voi auttaa laittamaan uuden väristä lankaa masiinaan... mikä se sitten kellekin on, uusi harrastus, uusi paikkakunta.. Mulle se oli netti :))
Viime aikoina olen miettinyt sitä häpeä mikä seuraa kun jotain pahaa tapahtuu menneessä. Ikään kuin itse olisi vastuussa ainakin osittain. Siitäkö se sinunkin tunne tulee, ettei sulla ole lupaa olla onnellinen? Mua seuraa ajatus etten kelpaa sellaisille, joilla oikeesti on väliä. Niin, että kun puhuin tyyliin tuntuu typerältä... se jos jotain on typerää ;)
Onnea sulle kuitenkin uudelle elämälle!
Tämä tarina ei ole oma, mutta lähellä tapahtunut.
Naisella rankka menneisyys, alkoholismia, aa-kerhon avulla 30 vuotta nyt raittiina. Vuosi sitten, 63-vuotiaana hän erosi 25-vuoden avioliitosta ja otti oman elämän haltuunsa.
Muutti elämänsä ensimmäiseen asuntoon, yksin. Laittoi asuntonsa todella kauniiksi ja oman näköiseksi. Alkoi toteuttamaan matkustushaaveitaan. Nappasi halpalentoja sinne sun tänne - Lissabon, Barcelona, Pariisi. Usko tai älä juuri vuoden vaihteessa nappasi muutaman sadan euron matkan Kanarialle. Kyllä, hän on edelleen töissä. Ei, hän ei ole varakas, vaan suht pienipalkkainen. Tämä nainen täytti äskettäin 64 joten sinulla on runsaasti aikaa elää täysillä!
Onnea ja ole onnellinen.