Missä lienee vika, kun minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta?!?! Tykkään lapsista ja haluaisin joskus itsellenikin, mutta koskaan ei ole tuntunut siltä, että nyt haluaisin aloittaa yrittämisen. Olen jo 36-vuotias, ja minulla on avopuoliso (jotenka mahdollisuudet miehen suhteen olisivat vauvan tekemiseen). Tiedän varsin hyvin, että tässä ei ole paljon aikaa enää miettiä vaan pitäs rueta toimimaan. Kannattaako lapsia "tehdä", jos ei ole vauvakuumetta eikä mitään hirveetä hinkua siihen hommaan?! Kuulostaa ristiriitaiselta ja oudolta, mutta minulle tämä on ihan tosielämää. :-)
Missä vauvakuume??
2
70
Vastaukset
- Heppu 1977
Johtunee siitä, että sinä elät omaa elämääsi etkä vertaile muihin. Olet siis sisäisesti onnellinen, ukoisesta puolesta en osaa sanoa, eli mitä omistat jne, mutta olet sinut itsesi kanssa ja teet asiat omalla tavallasi.
Voi myöskin olla, että et ole ollut sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä joilla perhe ja siksi painostavat sinua lapsenhankintaan.
Itse olen vm-77 ja meidän aikaan parikymppisinä oli missiona se, että nostettiin Suomi lamasta - siis epätietoisesti tietenkin nostettiin Suomi lamasta. Oli vain työ, siellä paska kohtelu, ja se, että mietittiin millä kuormitetaan mahdollisimman vähän yhteiskuntaa, eli elettiin omillaan eikä loisittu. Sitten huomattiin, että ei perkl, meillä on eläkepommi pamahtamassa silmille 2010 luvun tienoilla ja jälkeen, eli tarvitaan veronmaksajia ja niille motivaatiota tehdä töitä ja maksaa veroja, eli piti saada ihmiset integroitumaan oravanpyörään/ orjuuteen. Kohta alkoi Matti Vanhanen puhumaan telkkarissa esduskunnan istunnossa :"veronmaksajia tarvitaan lisää ja kulutusta on saatava jotta saadaan työpaikkoja ja sitä kautta veroja". Kohta laitettiin pyörimään telkkariin perhe-elämästä harhaanjohtavaa propagandaa suoltavaa ohjelmaa: Vanessa ja Pikkuväki, Masu pystyssä ym. Em ohjelmissa mm. Vanesssa oli aina lasten kanssa jossakin laivalla pallomeressä tai tivolissa ja tekohymy oli prseessä asti, eli ihmisille tuli kuva, että perheelliset ovat onnellisia. No ne teki lapsia, mutta eipä se perhe-elämä olekkaan sellaista mitä telkkarissa kerrotaan - niin kuin ei ole moni muukaan asia. Ihmiset siis juksattiin tekemään "veronmaksajia". - Varmaan kiva syntyä, kun suunnilleen heti pimpistä kun kädet tulee ulos, niin lyödään verokirjaa kouraan, että "ala nyt maksamaan suurien ikryhmien eläkkkeet työlläsi ansaitsemallasi verojja, siksihän sinä tänne tulit". okei, eli haluttiin vernmaksajia, mutta saatiin suuret sosiaalikulut, koska perheet perustettiin buumossa, eli kun muillakin -ihminen kun on laumeläin ja hemmetin tyhmä selainen, niin sehän tekee kuin muutkin. Buumi ei näytä laantuvan, vaan nuoret joutilaat tekee nykyisin lapsia edelleen, vaikka mielestäni ja Paavo Väyrynenkin eilen radiossa sanoi, että ei tämä materiaalintavoittelu voi jatkua eikä se että ihmisiä tulee lisää. Kohta on 7 miljardia ihmistä maapallolla, eli ihan mahdotonta etä tämä tahti voisi jatkua.
Edelleen nämä nuoret apinoivat toisiaan sosiaalisissa paineissa ja suostuvat kusetetuksi. Yhteiskunta ei heistä mitään hyödy, siis niitä verotuloja joita syntyvyyden lisäämisellä haettiin, vaan tulee vain yhteiskunnallisia menoja.
Herojen suunnitelma siis kusi ja niin kusi monen perheleikkikin, ikävä kyllä.
Monella liian kovat odotukset perhe-elämästä juuri näiden rikkaiden jäkispelaajien siivellä elävien, tekopyhien juontamien ämmien propagandaohjelmien takia --> kuten em. "Vanessa ja pikkuväki -ohjelma".
Joo mutta kuten todettu, meidän aikaan ei todellakaan tullut mieleenkään tehdä lapsia, ei edes mielen viereenkään. Muutama pikkukylien asukki siinä teki sosiaalisissa paineissa tossa muutaman vuoden alle kolmissakymmenissä ja ne on jo eonneet aikaa sitten. Kolmissakymmenissä alkoi sitten enempikin lapsia tulla ja nämä suhteet on kestäneet, mutta onhan se nyt selvä, että jos kaksi kolmikymppistä ihmistä löytää toisensa ja haluaa heti perheen, niin kylläpä siinä mennään asioiden edelle ja saadaan perhe, mutta rakkautta ja intohimoa niistä puuttuu ihan selkeesti - näkee vain näin ulkopuolisena, että ei se parisuhde ole se juttu miksi yhdessä ollaan, vaan se, kun on yhteinen talous, velat, lapset, sukulaiset jne, niin se on prkleen hankala erota - ymmärrettävästi. Ei ne onnellisia ole.
Sitten meitä jotka alettiin alle parikymppsenä styylaan ja kiihkeää oli, mutta ehkäisystä huolehdittiin ja opittiin toinen tuntemaan. Kiihkoa on ja parisuhde on kuten miehellä ja naisella kuuluu ja siinä ohessa lapset, niin eihän meillä ole mitään hätää, vaan perhanan hyvä elää, kun vanhempana lapset tehtiin rapian kolmenkymmenen iässä - juuri niin kuin ap ajatteli itsekin toimia.
Ap: Juuri sinun kaltaisiesi tulee lisääntyä. Edellyttäen tietenkin, että suhde on kestänyt mahdollisimman pitkään, teillä on aitoa rakkautta, seksi pelaa ja pääkoppa pelaa molemmilla? - Miten on?- ei millään pahalla
Kiitos Heppu!Viisas ja totuudenmukainen kirjoitus siitä, miten ihmisiä manopuloidaan ja kustaan silmään propagandaohjelmilla sun muin keinoin, eli tässä tapauksessa koitettiin laittaa tuottamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858