Olemme lähdössä Kosille 18.5, matkaan meitä lähtee kaksi nuorta lapsetonta pariskuntaa ja viikko olisi tarkoitus kyseisessä hotellissa viettää ja ajattelimme kysyä olisiko jollakin kokemuksia kyseisestä hotellista tai Kosilta yleensäkin? Ja osaisiko joku kertoa millainen sää Kosilla tuohon aikaan vuodesta on? Myös vinkkejä kaivattaisiin nähtävyyksien, ostosten ja ruokapaikkojen suhteen. Opaskirjoista ja netistä olen Kosista ja hotellista lukenut mutta aina on mukavampi saada kuulla ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia, myös niitä negatiivisia. Kiitoksia jo näin etukäteen! :)
Kos, hotelli Sun Palace.
4
533
Vastaukset
- Kikiolis
Viime vuonna oltiin samaan aikaan 2 viikkoa. Hotelli on ihan ok siisti (antaisin itse sille 3 tähteä), mutta ruoka oli jotain aivan hirveää, keskustasta löytyy kyllä sitten ravintoloita joka makuun. Ollaan oltu aikaisemminkin AI hotellissa Kreikassa mutta tämä oli tosi pettymys. Matkan hintakaan ei tietysti päätä huimaa mutta silti. Viinakset on myös blandattu aika raskaalla kädellä ja palvelun taso so-so. Kelit on pääsääntöisesti jo "hyvät" tuohon aikaan, eli lämpöä riittää jos sitä haluaa. Kos ei mikään rauhallinen saari ole enää toukokuussakaan, turisteja riittää. Kannattaa lähteä kiertämään saarta vähän pidemmällekin, hotellin lähistöllä ja Kosin kaupungissa ei hirveästä nähtävää ole.
Osaisko joku kertoo kuuluukohan kyseisessä hotellissa huoneiden varusteluun kahvinkeitin tai vedenkeitin? Mieheni kanssa ollaan molemmat tosi kovia juomaan kahvia ja olisi ihana saada aamulla keitellä omat kahvit kun kumpikaan ei tahdo herätä ennen kuin on saanut ainakin pari kuppia kahvia.
- maijaleenarip
Tjären hotellikuvauksessa lukee että vedenkeitin on.
- >Anneli
moi voisitko kertoa tuosta Sun Palace sta osa kehuu osa moittii. Mennään sinne elokuussa. Kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760