Lukio keskeytyi - mitäs nyt?

Lux

Olen pian 20-vuotias kolmatta vuotta yksinasuva tyttö. Henkilökohtaisten ongelmien vuoksi en ole saanut lukiota päätökseen. Minulla oli kolmas vuosi meneillään, suoritettuja kursseja tasan 40. Kirjoitusten piti alkaa nyt syksyllä, vaan tänään tuli opinto-ohjaajalta soitto, että ilmoittaa kelalle, ettei minulla ole enää oikeutta opintotukeen.

Maksan asunnostani kuukausivuokraa 500 euroa. Opintotuen lisäksi nostin opintolainaa 300 euroa kuukaudessa, asumislisään en ollut oikeutettu. Nyt käsittääkseni opiskelujen loputtua opintotuet menevät takaisinmaksuun. Mistä ihmeestä saisin rahaa? Sossusta? Minne kouluttamaton voi päästä töihin? Minulla ei ole edes kesätöistä saatua työkokemusta, ainoat ovat yläasteen TET-harjoittelut.

Vanhempani ovat korkeasti koulutettuja, ja heille korkea koulutus on tärkeää, minulla ei ollut mahdollisuutta edes valita ammattikouluopintoja (jonne en olisi hakeutunutkaan). En tiedä miten pystyn heille kertomaan tulleeni poispotkituksi lukiosta. Lukion kunnialla loppuunkäynti on ollut ehtona lupaan asua yksin. En halua, että sukuni katkaisee välit epäkunnialliseen lapseen, joka ei pääse ylioppilaaksi.

Suunnittelin liittyväni iltalukioon että saisin joskus sen valkolakin päähäni. Vaan mistä saan rahaa elämiseen, iltalukiosta kun opintotukea ei makseta. Voinko kirjata itseni työttömäksi työnhakijaksi ja saada näin jonkinlaista korvausta?

8

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fyjy

      Se, ettei ole oikeutta opintotukeen, ei tarkoita, että koulunkäynti on keskeytynyt. Ymmärsitkö jotain väärin vai jätitkö jotain kertomatta?

      Saatat joutua maksamaan tukia takaisin, mutta et välttämättä. Näillä tiedoilla ei voi sitä sanoa.

      Sossusta ja Kelastahan sitä voi kysellä tukien perään. Kelalta asumistuki ja sossusta toimeentulotuki. Kaupan kassat ja ravintolat lienevät nuorten suosituimmat työpaikat.

      Iltalukiossa saatat saada työttömyyskorvausta tai sitten et. Riippuu työkkärin tulkinnasta.

      • Lux

        Opintoni ovat olleet jäissä pidemmän aikaa. Sairasteluni vuoksi esimerkiksi tältä vuodelta kursseja kasassa viisi. Motivaatio tuohon lukioon on aika pohjissa opettajien asenteen ja 3-4 vuotta nuorempien kurssitovereiden vuoksi. Musta tuntuu aika mahdottomalta saada puuttuvaa 35 kurssia suoritettua vuoden aikana, tuossa kun pitäisi vielä kirjoitukset suorittaa. Kirjoituksista selviäminenkin hirvittää kun saan nippanappa pakolliset kurssit läpi. Ällän papereita turhaa lähteä tavoittelemaan.

        Olen pitkin syksyä tiennyt häviävän pienet mahdollisuudet päästä tavallista lukiota kunnialla loppuun, joten olen aktiivisesti hakenut töitä. Ajokortin puuttuminen ja asuinkaupunkini huonot julkiset yhteydet ovat tässä vaikeuttaneet. Myös papereissa taitaa olla jotain mätää, olen saanut vain kahteen työhaastatteluun kutsun. Toinen haastattelija sanoi aivan suoraan että tällä työkokemuksella harva on halukas ottamaan minua töihin, niin moni "parempi"kin opiskelija on töitä vailla.

        Olen saanut sellaista infoa että opintolainani vuoksi sossu ei suostu antamaan tukia. Kelan asumislisä ei kata edes vuokraani. En edes usko, että asumislisällä saisi soluasuntoakaan. Olen jo ehtinyt kiintyä tähän asuntooni missä kolmatta vuotta asustelen, ja muuttaminen harmittaa. Lisänä tietysti ruoka ja muut elämisen kulut - tilanne näyttää aika toivottomalta.

      • fyjy
        Lux kirjoitti:

        Jos sinulta on katkaistu opintotuki, sossu ei voi evätä toimeentulotukea opintolainan (nostamattomuuden) takia. Sinulla ei enää ole oikeutta opintolainaan, joten sitä ei voida sinulle tuloksi katsoa.

        Älä myöskään sotke tähän enää asumislisää. Sitä(kään) et voi saada, joten asumistukea hakemaan!

      • Äiti, mie en haluu!
        Lux kirjoitti:

        Opintoni ovat olleet jäissä pidemmän aikaa. Sairasteluni vuoksi esimerkiksi tältä vuodelta kursseja kasassa viisi. Motivaatio tuohon lukioon on aika pohjissa opettajien asenteen ja 3-4 vuotta nuorempien kurssitovereiden vuoksi. Musta tuntuu aika mahdottomalta saada puuttuvaa 35 kurssia suoritettua vuoden aikana, tuossa kun pitäisi vielä kirjoitukset suorittaa. Kirjoituksista selviäminenkin hirvittää kun saan nippanappa pakolliset kurssit läpi. Ällän papereita turhaa lähteä tavoittelemaan.

        Olen pitkin syksyä tiennyt häviävän pienet mahdollisuudet päästä tavallista lukiota kunnialla loppuun, joten olen aktiivisesti hakenut töitä. Ajokortin puuttuminen ja asuinkaupunkini huonot julkiset yhteydet ovat tässä vaikeuttaneet. Myös papereissa taitaa olla jotain mätää, olen saanut vain kahteen työhaastatteluun kutsun. Toinen haastattelija sanoi aivan suoraan että tällä työkokemuksella harva on halukas ottamaan minua töihin, niin moni "parempi"kin opiskelija on töitä vailla.

        Olen saanut sellaista infoa että opintolainani vuoksi sossu ei suostu antamaan tukia. Kelan asumislisä ei kata edes vuokraani. En edes usko, että asumislisällä saisi soluasuntoakaan. Olen jo ehtinyt kiintyä tähän asuntooni missä kolmatta vuotta asustelen, ja muuttaminen harmittaa. Lisänä tietysti ruoka ja muut elämisen kulut - tilanne näyttää aika toivottomalta.

        Aloittajan täytyy nyt vain hyväksyä se fakta, että sinusta ei lukion käyväksi ole. Tunnut antavan paljon painoarvoa vanhempiesi toiveille. Minunkin äitini halusi minusta lääkärin, joten kävin kompromissina sähkö-ammattilukion ja hain lääkikseen. Pääsin kolmannella hakukerralla sisään ja kitkuttelin vuoden. Siihen sen sitten lopetin ja aloin linja-asentajaksi.
        Nautin nykyisestä työstäni todella paljon, mikä on se tärkein juttu.

        Ei lukion käyminen tai käymättä jättäminen sinusta tee parempaa tai huonompaa.
        Ison virheen teet myös siinä, jos luulet aikuislukion olevan helpompaa.
        Vaimoni opettaa iltalukiossa ja hänen mukaansa tuo vaatii opiskelijaltaan todella paljon motivaatiota ja vastuunkantoa, joita sinulta ei selvästikään löydy.

        Ensimmäiseksi sinun on mentävä työvoimatoimistoon ja sen jälkeen alat hankkimaan itsellesi joko palkkatyötä tai kouluttaudut. Työvaoimatoimiston aikuiskoulutus-kurssien kautta voi motivoituneena valmistua hyvään ammattiin.
        Ja eikö olisi kivaa juuri nyt, että olisi mikä tahansa työ, josta saisit vaikka edes 1500 euroa kuussa, kuin olla nykyisessä tilanteessasi?

      • ddddddddsaa
        Lux kirjoitti:

        Opintoni ovat olleet jäissä pidemmän aikaa. Sairasteluni vuoksi esimerkiksi tältä vuodelta kursseja kasassa viisi. Motivaatio tuohon lukioon on aika pohjissa opettajien asenteen ja 3-4 vuotta nuorempien kurssitovereiden vuoksi. Musta tuntuu aika mahdottomalta saada puuttuvaa 35 kurssia suoritettua vuoden aikana, tuossa kun pitäisi vielä kirjoitukset suorittaa. Kirjoituksista selviäminenkin hirvittää kun saan nippanappa pakolliset kurssit läpi. Ällän papereita turhaa lähteä tavoittelemaan.

        Olen pitkin syksyä tiennyt häviävän pienet mahdollisuudet päästä tavallista lukiota kunnialla loppuun, joten olen aktiivisesti hakenut töitä. Ajokortin puuttuminen ja asuinkaupunkini huonot julkiset yhteydet ovat tässä vaikeuttaneet. Myös papereissa taitaa olla jotain mätää, olen saanut vain kahteen työhaastatteluun kutsun. Toinen haastattelija sanoi aivan suoraan että tällä työkokemuksella harva on halukas ottamaan minua töihin, niin moni "parempi"kin opiskelija on töitä vailla.

        Olen saanut sellaista infoa että opintolainani vuoksi sossu ei suostu antamaan tukia. Kelan asumislisä ei kata edes vuokraani. En edes usko, että asumislisällä saisi soluasuntoakaan. Olen jo ehtinyt kiintyä tähän asuntooni missä kolmatta vuotta asustelen, ja muuttaminen harmittaa. Lisänä tietysti ruoka ja muut elämisen kulut - tilanne näyttää aika toivottomalta.

        Jos kerran toi koulu nyt ei oikein oo sujunut, niin miksi et ole käynyt opon kanssa juttelemassa ??? Menepäs nyt kiireen vilkkaa juttelemaan oposi kanssa. Sen tehtäviin kuuluu edelleen kertoa sulle, kuin pitkälle tilanne on oikein mennyt. Tosi paljon olet jo ollut pois, jos kerran opintotuetkin jo meni. Miksi et ole käynyt hakemassa sairauslomaa koulustasi ? Silloin sulle olisi kuulunut sairausrahat. Nyt olt turhaan tuhlannut opintotukipäiviäsi... Kanattais aina jutella muille, eikä hävetä mitään tilanteita. Kyllä aina lukiossa väsytään. Kuka enemmän, kuka vähemmän. Jos kerran olet tähänkin asti selvittänyt lukiota, niin miksi keskeyttää nyt ? Voit kuitenkin sopia lukiosi kanssa, kuinka jatkat, tai hakea eri lukioon. Jos menet vaikka iltalukioon ja sitten osa-aikaiseen työhön videovuoraamoon tai kauppaan.

        Toisaalta taas jos nyt lopetat ja haet uushaussa haluamallesi alalle ja menet nyt töihin haluamallesi alalle.. Niin sekin kannattaa... Saat siis periaatteessa lukion kursseja hyväksiluettua seuraavissa opinnoissasi. Niin saat sitten tehdä väliajoilla tehtäviä ja läksyjä, niin voit mennä töihin koulun jälkeen. mm.

        Aloja joissa on töitä mm kauppojen kassat ja hyllytys, hoitotyöt, siivousala, Taksikuskit (yöt varsinkin), Toki kaikissa on kuolutusta ja perehdytystä ainakin työpaikalla, mutta se selviää sitten tarkemmin kun haet...

    • 2+12

      Isän ja äidin luo, mars.

      • raivostuttaa!

        Suoraan sanoen vituttaa tollaset äitin ja isän kullat joille kaikki tulee tarjottimella. Omaa laiskuuttaan ei viitsi opiskella, sitten kerjäät sossusta ja kelasta rahaa jonka ME AHKERAT TÖISSÄ KÄYVÄT maksamme veroista. Ole kiltti äläkä turvaudu noihin. Tässä maailmassa on ihmisiä jotka tarvitsevat tukia sua enemmän. Miten kehtaat varastaa sosiaali apua tarvitsevilta? Ryhdistäydy AIKUINEN ja ota teoistasi vastuu!! Mars takaisin äitin ja isin helmoihin, järkevintä olisi olla laskematta sua ikinä itsenäiseksi eläjäksi. Arvatenkin n. viiden vuoden päästä miehesi käy töissä ja elättää sinut, laiskan ihmisrötjäkkeen maatessa ja kasvattaessa persettä himassa. Ellet ole lesbo.
        Anteeksi avautuminen mut pistää vihaks!

    • herttileijaa

      Niin mutta tällä tavalla nuoriso oppii, että ihan itse se on pärjättävä. Kantapään kautta, mutta hyvä sekin.
      Sitä voi aina ihmetellä, että miten ne isä ja äiti ovat päästäneet tällaisen avuttoman tapauksen ikimaailmassa yksin asumaan. Tämäkin on muuttanut melkein alaikäisenä ja lukiolaisena kalliiseen asuntoon, joku tässä nyt mättää. Olisi pitänyt ennen muuttoa vähän valistaa, mutta kun ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe