Hirvee tupakan ja käryn lemu

astmaa-tikko

Asun vuokralla 70-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Talossa huono ilmankierto, on varmaan niin että vetää rappukäytävästä ja imee noista ventteeleistä ulos. kaksi kertaa päivässä kone vetää voimakkaammin.
Tässä rapussa on 9 asuntoa ja melkein kaikki on näkemäni perustella tupakoitsijoita, on ollut tupakka pihalla kädessä, rapussa tai parvekkeella poltetaan.
Vaikka itse en polta, asunnosssani haisee melkein jatkuvasti tupakkankäry ja haju. Parvekkeet on umpilasitettu ja kappas vain,,,siellä haisee myös, omallakin vaikka en polta. Parvekkeen kautta ei voi tuulettaa, kun saan vaan lisää lemua tupaan. Ja se haju tulee kyllä vanhojen ikkunapokien kautta muutenkin. Epäilen, että alapuolella tai yläpuolella on natsalaatikko.
poskiontelot on kipeät koko ajan ja nää ihmiset on suurimmaksi osaksi asunnon omistajia. Ei tässä ole vaihtoehtoja, en ala valittaa isännöintiin, koska mulla on koira ja siitä tulee mulla varmasti vastavalitus, vaikkakin se ei hauku.
Mietin, että mitähän moskaa ilmastointiputkiin on työnnetty, mutta pahalle haisee. Pidän huushollin kunnossa ja siistinä.Siivoon jääkaapin ja huolehdin roskiksen. Tuuletin pari päivää sitten kaikki vaatehuoneen vaatteet, koska tunkkaista on sielläkin.
Tupakka on kohta laiton ostaakin ja sen polttaminen on kielletty monissa paikoissa. On savuttomia työpaikkoja..hyvä niin. Saan kohta astman, yöllä ahdistaa ja en saa henkeä. Eikö ihmiset ajattele, että savu leviää vanhassa kerrostalossa?
Typerää!!!

41

1268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • - yäk -

      Samat sanat täällä Järvenpäässä. 70-luvulla rakennettu talo ja käytävään leviää järjetön tupakansavu. Välillä hississäkin leijuu sinisen savu, joten sielläkin poltetaan.
      Alakerrassa on avoparveke jossa tupakoidaan, minulla on lasitettu parveke, johon kaikki tupakanhaju kerääntyy.
      Parveketupakointi pitäisi lailla kieltää.

      • astmaa-tikko

        Ei piittis lähtee valittaa asiasta ja en kyllä lähdekään. Kun etsin uuden asunnon, tarkintan asuuko naapureissa tupakanpolttajia.


      • Parvekkeella joskus

        Valitit tuosta rappukäytävässä olevasta tupakansavusta. Sehän vain lisääntyy jos parveketupakointi kielletään.


      • saman kokenut.
        astmaa-tikko kirjoitti:

        Ei piittis lähtee valittaa asiasta ja en kyllä lähdekään. Kun etsin uuden asunnon, tarkintan asuuko naapureissa tupakanpolttajia.

        Kuules, ennen kuin muutat, mieti tätä. Kaikki tuo johtuu paineistuksesta. Sinun huoneistosi on alipaineistettu = liian tiivis, kun imee korvausilman naapusita sekä rapusta, eikä ulkoa.

        Ratkaisu = pieni pätkä tiivistettä makuuhuoneidenikkunan yläreunasta revit roskiin ja korvausilma alkaa tulemaan siltä. Parvekkeen joutunet pitämään kiinni.

        Eiköhän ongelma helpotu. Niin minäkin tein, ja toimii mainiosti.


      • jokumuu ny on
        saman kokenut. kirjoitti:

        Kuules, ennen kuin muutat, mieti tätä. Kaikki tuo johtuu paineistuksesta. Sinun huoneistosi on alipaineistettu = liian tiivis, kun imee korvausilman naapusita sekä rapusta, eikä ulkoa.

        Ratkaisu = pieni pätkä tiivistettä makuuhuoneidenikkunan yläreunasta revit roskiin ja korvausilma alkaa tulemaan siltä. Parvekkeen joutunet pitämään kiinni.

        Eiköhän ongelma helpotu. Niin minäkin tein, ja toimii mainiosti.

        Eiköhän tuo ole ton jo tehnyt, sehän on ensimmäinen toimenpide tällaisessa asiassa, ja tuo kertoo kärsineensä jo pitkään joten se ei ole auttanut.


    • Döfis_

      Käy tarkistuttamassa allergiatesteissä ettei koirasi pahenna hengenahdistusoireitasi.

      Kyllä savun leviämisen asuntoosi voi ja saa ottaa puheeksi isännöitsijän kanssa. Huoltomies ja LVI-mies voisivat käydä mittaamassa ilmanvaihdon virtausnopeuden.
      Ethän ole itse väännellyt ilmanvaihtoventtiiliä suuremmalle tai jos joku muu on väännellyt, niin se sekoittaa ilmastoinnin.

      Venttiilin puhdistus tapahtuu irroittamalla koko helahoito uloimmasta renkaasta kiertämällä.

      Linkissä ilmastointiasiaa.

      http://www.joensuunelli.fi/fi/?ID=1349

      • astmaa-tikko

        Koira voi pahentaa, koska asun nyt pienessä asunnossa. Mutta tässä talossa kosvausilma tulee rapusta ja menee venttiileihin. Keittiössä ei minkäänlaista liesituuletinta ( itse en käryytä hellalla mitään). Ikkunat on vanhat ja niissä ei ole korvausilma-rakoja, vaan se tulee siis tuolta rapusta ja siellä on aina tupakansavun-hajua.
        Kun kävin katsomassa tätä asuntoa, haistoin jo silloin tupakanhajua ja sanoin, että onko asunnossa poltettu, johon vuokraisäntä, että ei. No, ei varmaan ollutkaan. Riittää, kun kaikki naapurit polttaa.
        On niitä asuntoja muualllakin ja etsin kyllä toisen.


      • Ilmastoija
        astmaa-tikko kirjoitti:

        Koira voi pahentaa, koska asun nyt pienessä asunnossa. Mutta tässä talossa kosvausilma tulee rapusta ja menee venttiileihin. Keittiössä ei minkäänlaista liesituuletinta ( itse en käryytä hellalla mitään). Ikkunat on vanhat ja niissä ei ole korvausilma-rakoja, vaan se tulee siis tuolta rapusta ja siellä on aina tupakansavun-hajua.
        Kun kävin katsomassa tätä asuntoa, haistoin jo silloin tupakanhajua ja sanoin, että onko asunnossa poltettu, johon vuokraisäntä, että ei. No, ei varmaan ollutkaan. Riittää, kun kaikki naapurit polttaa.
        On niitä asuntoja muualllakin ja etsin kyllä toisen.

        Eiköhän sitä korvausilmaa tule myös niistä vanhoista ikkunoiden raoista. Yleensä periaatteena on vanhoissa taloissa, että korvausilmaa tulee ikkunoiden välistä ja rappukäytävästä. Jos ikkunasi on tiivistetty niin tukkoon, ettei ilmaa tule, niin silloin se kyllä vetää oikein innokkaasti kaiken rappukäytävästä. Rappukäytävänhän pitäisi olla ylipaineessa asuntoihin nähden, mutta yleensä rappukäytävänkin ilmanvaihtoaukot on suljettu jolloin jonkun polttaessa sisällä, polttajan aukaistessa oman huoneistonsa ikkuna, tulee asuntoon ylipaine ja savut menee rappukäytävään ja sieltä muihin asuntoihin jne.
        Usein ilmastoinnin tasapainotusta tehtäessä joudutaan repimään tiivisteiä pois ikkunoista, kun sitä korvausilmaa ei tule muuten riittävästi.


    • Älä kitise

      Muuta omakotitaloon itkupilli! Meikäläinen on oman asuntonsa omilla rahoillaan maksanut, kyllä tasan tarkkaan poltan parvekkeellani eikä sitä voi kukaan estää. Tuollainen valittaja saa minun puolestani muuttaa Jurvan kuntaan, ala vetää, ei kukaan jää kaipaamaan.

      • jhgfj

        Voishan siitä valittaakin Jurvan kuntaan!


      • desy

        Parvekkeet on taloyhtiön omaisuutta vaihka olisit asuntosi ostanut.Että sillee.


    • minua kansa

      häiritsee yleensä alakerraan naisen voihkiminen ja kauhea kuminkäry joka tulee tuuletus ikkunasta.

      • 3+5

        Oletan kuitenkin, ettei se voihkiminen ja kuminkäry liity toisiinsa... =D


    • kauhistunut naapuri

      Meidän kerrostalossamme häiritsee sellainen, että yhdestä asunnosta tulee rappukäytävään aina aivan järkyttävän paha haju, jos he pitävät oveaan auki. En tiedä, mikä siellä haisee, sillä en ole ikinä ennen haistanut mitään sellaista. Haju on niin kuvottava, että rappukäytävässä kulkiessa täytyy käyttää vaatteita hengityssuojaimena suun ja nenän edessä, ettei oksenna. Mutta tuo haju on rappukäytävässä vain silloin, jos kyseinen asunto pitää oveaan auki.

      Asun myöskin 70-luvulla rakennetussa talossa ja asuntooni tulee joskus hieman tupakanhajua ikkunan ja parvekkeen oven rakosista. Minua se ei kuitenkaan häiritse.

      Jotkut naapurit kuitenkin polttavat sisällä ja silloin saattaa tulla tupakanhajua ilmastoinnista. Siinä tapauksessa tuoksu tuntuu voimakkaammin. Tämäkään ei kuitenkaan häiritse lainkaan niin paljon, kuin naapurin lemuava asunto.

      Voiko asialle tehdä jotain?

    • xasse

      Valita vuokranantajalle. Pyydä kirjallisesti kirjallinen selvitys millaisin toimiin ryhtyy asiassa.

      Naapureiden tupakanpolttoon ei voi vaikuttaa, mutta asunnon hajueristyksiin voi. Se on tosin kallista, todella kallista. Sen maksaa taloyhtiö. Jos suostuvat siihen. Joka tapauksessa odota vuokranantajan kirjallista vastausta ja mieti sitten miten reagoit.

    • minä ihmettelen?

      Asuntoni on 90-luvulta, kerrostaloasunto.

      Väliseinät eivät ole saumattuja, eli raot molempiin naapureihin, sieltä tulee myös tupakanhajua. Lattialistan alle voi vaikka törkäta ohuen 10 cm ruuvimeisselin, ja tietyltä kohdin uppoa täysin seinän sisään. Teippasin lattialistat kiinni, ja mitään hajuja ei tule enää. Otin yhteyttä isännöitsijään, ja hän tilasi paikalle jonkun tarkastajan. Mitään ei ole kuulunut isännöitsijältä pariin kuukauteen, eikö talonyhtiön vastuulla ole tiivistää seinärakenteita, mikäli naapureihin on suora ilmayhteys seinien kautta?

      Lattialistojen takaa kuuluu myös hirmuiset äänet, jos joku siivoaa seinän takana tietysti, onhan siinä suora ilma-yhteys naapuriin. Asuntoon tehtiin aikaisemmin parkettilattia, ja korotettiin lattialistoja, mutta nämä raot sivuutettiin sievästi, silloin ne olisi pitänyt korjata. Mikähän ihmisiä oikein vaivaa, jos on tuollaisia rakoja seinässä, saa kaikki hajut ja äänet naapurilta sisään.

      Pitääkö haastaa taloyhtiö oikeuteen, jos eivät suostu korjaamaan tätä ongelmaa ilmaiseksi?

    • niiihin

      Ongelma Suomessa on ollut jo pitkään tämä asuntojen rakentajien niin sanottu laatu, joka on todellakin suurinpiirtein "hyvää Neuvostoliittolaista tasoa". Sotien jälkeen ei ollut varaa rakentaa kunnollista, vain paksuja seiniä täynnä tyhjää. Sittemmin keksittiin betonielementtitalot, jotka rakennettiin nopeasti joista Puolimatka ja kumppanit käärivät sievoiset rahat, tietenkin laadun kustannuksella. Suomessa ei juurikaan ole ajateltu tavallisen rahvaan asumisviihyvyyttä. Lisäihanuuden tähän soppaan tuo vielä nykysuomalaisten käsittämätön itsekkyys. "Minulla on oikeus puhaltaa tupakanlöyhkäni naapurin ilmanvaihtoventtiilistä sisään, kunhan omaan asuntooni sitä löyhkää ei tule."

    • xxxxxxxxxxxxxxdddddd

      xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxdddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddd

    • hyi tupakka!!!!!!!!!

      siiiiiiiiiis meijänkin naapurissa on tupakoiva naapuri niin ärtsyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy että voisin vaikka pois täältä!

    • Arvaa vaan.

      Miten minua ärsyttää,kun meidän talossa asukkaat käyttävät alkoholia! Kännissä örvelletään pihassa ja viikonloppuisin soitetaan musiikkia kova äänisesti ja väliin vaimoja muksitaan. Voi niitäkin perheitä joissa lapset näkevät, miten vanhemmat käyttävät ruuan kanssa alkoholia,millaisen esimerkin lapsilleen antavat. Minä ainakin ottaisin taloyhtiöön vaikka 10 tupakoitsijaa alkoholin käyttäjien sijaan. Rappukäytävässä haisee usein vanhaviina ja hiki,kun krapulaiset nuoret liikkuvat siellä.

      • iltasuonio

        Et kyllä niitä tupakoitsija lisää ottaisi jos olisit astmaatikko!


    • Korven erakko

      Minulla on se hyvä asia, että ei ole naapureita lähellä.
      Lähin naapuri on 3:n kilometrin päässä.

    • ihmettelen vaan...

      Kyllä tupakista on tehty nykyään niiiin hirrrvvveen kamala asia että huh huh! Mitenhän ihmiset ovat joskus seitkytuvulla ja sitä ennen pystyneet elämään kun tupakoida sai vapaasti joka paikassa. Muistan että meilläkin tupakoimattomassa kodissamme laitettiin aina tuhkakuppi varuilta pöydälle kun tuli vieraita. Tupakoivat saivat polttaa vierailun aikana. Vieraiden lähdettyä tuhkis pestiin ja laitettiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Mitään hajuja ei jäänyt huoneistoon vaikka oli kokolattiamatot.
      Miten tupakointi häiritsee nykyään niin kauheasti? Tuskin uskaltaa edes asiasta ääneen puhua...

      • Hajun syy

        Jos ihmettelet sitä, miksi ihmiset ovat nykyään niin äreitä tupakoinnista, niin siihen on mielestäni olemassa syy. Se on se, että nykypäivän tupakat eivät ole entisenlaisia suhteellisen miedosti haisevia, jotka tosiaan haihtuivat huoneilmastakin aika pian. Nykyajan tupakat ovat entisiin verrattuna todella kovaa kamaa ja väkevästi haisevaa tavaraa, koska yhä vähenevään tupakointiin tupakkateollisuus vastaa ainoalla mahdollisella keinollaan: tharvenevat upakoitsijat on koukutettava entistä ehdottomammin nikotiinin orjiksi. Nikotiinin määriä on lisätty!Tupakat on yksinkertaisesti monin verroin väkevämpiä kuin ennen ja siksi niiden hajukin on karmea ja naapurihuoneistoihinkin tunkeutuva.


      • s
        Hajun syy kirjoitti:

        Jos ihmettelet sitä, miksi ihmiset ovat nykyään niin äreitä tupakoinnista, niin siihen on mielestäni olemassa syy. Se on se, että nykypäivän tupakat eivät ole entisenlaisia suhteellisen miedosti haisevia, jotka tosiaan haihtuivat huoneilmastakin aika pian. Nykyajan tupakat ovat entisiin verrattuna todella kovaa kamaa ja väkevästi haisevaa tavaraa, koska yhä vähenevään tupakointiin tupakkateollisuus vastaa ainoalla mahdollisella keinollaan: tharvenevat upakoitsijat on koukutettava entistä ehdottomammin nikotiinin orjiksi. Nikotiinin määriä on lisätty!Tupakat on yksinkertaisesti monin verroin väkevämpiä kuin ennen ja siksi niiden hajukin on karmea ja naapurihuoneistoihinkin tunkeutuva.

        Kyllä sitä nikotiinin määrää vaan on laskettu!


    • No tupakkia

      Aloittaja. Tiivistä rappuun johtava ovi huolellisesti kumitiivisteellä. Vaikka tiivistät, postilaatikon kautta tulee vielä rapun ilma mikäli siinä ei ole sitä tuplaovea. Jos ei ole, pyydä omistajaa asentamaan sellainen karmeineen. Karmin kaikki sovitus-rakoset pitää huolellisesti tiivistää akryylimassalla. K-raudassa sellaisia ovia, joissa on kumitiiviste valmiina. Hinta asennuksineen noin 300€. Ennenkuin laitat tiivisteen, puhdista karmi huolellisesti sinoli-rätin kanssa. Korvausilma täytyy tulla ikkunakarmin ylälaidasta. Tiivisteen voi ylhäältä poistaa kokonaan. Tiivistä myös akryylimassalla kaikki patterien ja lämpöputkien läpiviennit, ettei haju tule ylä- ja alanaapurista. Jos alakerran parvekkeella tupakoidaan, niin parvekkeen seinät haisee vahvalle tupakalle koko ajan, vaikka siellä ei juuri silloin poltetakkaan, Terva-nikotiini tarttuu seinään! Siitä johtuu haju sinunkin parvelleellasi.Haju nousee vain ylöspäin ulkona. Koneellinen ilmastointi toimii 24h mutta ruoka aikoina poistoimu on hieman voimakkaampi parin tunnin ajan. Jos olet juuri muuttanut ja edellinen asukas on polttanut parvekkeellasi, voi parvekkeesi haista vuodenkin tupakalle. Lisäksi seinät (maalipinta) erittää nikotiiniä parvekkeellesi ja se voi kulkeutua sisätiloihin. Nikotiini taas aiheuttaa päänsärkyä ja yleistä väsymystä. Vesiohenteisella maalilla maalaus ei auta, vaan vanha maali pitäisi mekaanisesti poistaa ja maalata uudelleen. Öljymaali kyllä estää nikotiinin erittymisen mutta kylmiä parvekkeita ei yleensä öljymaalilla maalata. On se hyvä, että on tupakoimattomiakin uusia kerrostaloja markkinoilla. Tupakointi on juntismia.

      • ap.

        Kiitos hyvin tyhjentävästä vastauksesta. nuo kaikki toimenpiteet varmasti auttaa. Olen oikeesti väsynyt ja en olisi koskaan uskonut tähän joutuvani. Koska tässä talossa ei ole äänieristäkään juuri ollenkaan, tuo hajun kuljeutuminen ei auheuta ihmetystä enää.
        Tuntuu, että turhasta jurisen, vaan en yksinkertaisesti kestä sitä lemua. Varsinkin kun se tulee äkkiä huoneeseen.Yksiössä ei voi edes läpivetoa saada.
        Mutta kiitän.


    • Jalmari Kolu

      Itse asun omakotitalossa. Rakennettu 1990 ja velaton.

      Lähin naapuri 300m päässä ja saapi polttaa niin paljon kuin huvittaa, eikä tarvitse kuunnella kenenkään vittuilua. Ei sitten mistään :)

    • Pempärys Yräreiän

      Makeiset ja tupakat pois kioskeista!

    • yök, yök..

      sipulin käryt on vielä pahempia, haisee monta päivää..

      • desw

        Haluaisin niin tehokkaita sipuleita jotka haisevat naapurin nenään monta päivää senjälkeen kun ne on syöty.HEKO HEKO


    • sadf

      Mulla sama juttu. Tupakansavua tulee huoneistoon päivittäin. Talvella ei ole kiva ku saa jäätyä omaan kämppäänsä ku tuulettaa.
      Astma on ja tää ei tee hyvää sille.

      Välillä pelottaa, että tuun hulluksi savun kanssa ja meen käytävään raivoaan, että kuka !"#¤% täällä polttaa sisällä..
      Voisin kyllä mukiloida sen/ne.

      • ap.

        No tässä huomaa ihan samoja piirteitä. Kiltistä ja mukavasta naisesta on tullut äkänen ja hammastapureva. Kun vois tämän energia johonkin tähteelliseen laittaa, kuten opiskeluun.
        Kiva kun tässä ikkunan vierellä lukee ja yks kaks tunkeutuu käry nenään jostain. Eikun ikkunaa auki keittiöstä, joka on ainut ikkuna, josta voi tuulettaa niin että ei tuu ulkoa lemut. ja asma-kokeeseen kohta joudun, koska henkeä ahistaa.


    • meille tulee

      aina viikonloppuna yöaikaa silakan haju.

      • Annas kun arvaan

        Jaa? Kalakauppias tulee töistä kotiin?


    • hartioitakin on

      Alapuolen parvekkeella poltettiin ja metelöitiin jatkuvasti yömyöhään. Puhumalla ei asia parantunut, joten musiikkia kehiin. Laitoin mankan parvekkeelle ämyrit ylöspäin. Sitten aloin soittaa nuorisolle Reijo Taipaletta läpi vuorokauden. "Sun luokses Kulta Aila, luotas pilvilinnan löysin parhaimman", soi tauotta. Mankassa on sellanen automaatti. Ei kovin lujaa, mutta selkeästi. Viikko vierähti ja pojat soittivat ovikelloa. " Iltaa, mitä voitas tehdä toisin, että tuo vaikenis? Kaverit sano, ettei tuu meille, jos Reiska vielä hoilaa. " --Näin me pääsimme yhteisymmärrykseen.

      • ertertrt

        Itse kaivoin tunnelin lähes Kiinaan asti, mutta matkalla tuli vastaan ydinvoimala, kukkakauppa, ja muutama kerrostalo. Myös kukkakeppi, eli laihempi mies.

        Valtasin yhden kerrostaloasunnon, ja rupesin sotasille toisten taloyhtiöiden kanssa. Kaikki yhtiövastikkeet menevät siellä talossa sotimiseen, ammuksiin, tykkeihin sekä panssareihin, kivääreihin, luotiliiveihin, ja valtaussiltoihin.

        Se on kuulkaas niin, että ammutaan valtaussilta toiseen kerrostaloon, ja sitten rynnäköidään yksi asunto lisää itsellemme. Kun yksi asunto on vallattu, siitä on helppo jatkaa. Teen aukon lattiaan, ja hyppään alas alapuoliseen asuntoon. Sen valtaan asteittain, eli tikkaiden päässä teen seinät, ja minulla on kellari. Siitä voi sitten laajentaa aina tarpeen vaatiessa. Alakerran asukas on tietysti ihmeissään, kun seiniä on ilmestynyt hänen asuntoonsa tikkaiden alapuolella. Mutta voin sanoa, että lopulta noilla ihmisillä ei ole kuin keittiö ja ulko-ovi jäljellä, kun noita seiniä on puskettu eteenpäin, ja lopulta viimeisen laajennuksen seurauksena asukki tippuu ulos ikkunasta, ja asunto on vallattu. Kun maan sisällä ollaan, virka-valta ei voi auttaa, mutta sota-tanteerella kun ollaan niin tuskin sekään auttaisi.

        Päivä 153:
        Toinen taloyhtiö teki miinoitteen talonsa ympärille, sen vuoksi on pakko käyttää valtaussiltoja. Meillä on muutamia satoja vanhoja tankkeja taloyhtiön autotalleissa, ne räjähtäisivät heti miinoitteisiin. Noille on turha yrittää puhua järkeä, niillä saattaa olla vaikka ydinlataukset miinoissa, eli siinä menisi koko tankki-armeija ilmaan kerrallaan, ja puolet heidän talostaan. Koska se on neliökilometrien kokoinen. Muut tankit ovat jo tuhoutuneet. Asensimme järeät tykit jokaiseen asuntoon, ja koko taloa voidaan pyörittää kuin tykkilavettia. Piiput tulevat jokaisesta ikkunasta tarvittaessa. Hallituksen puheenjohtaja on nyt tulenjohtaja, eikä niinkään välitä tulevista remonteista, niitä luotijälkiä ja pommien jälkiä on nimittäin sen verran jo ikkunoissa ja seinissä, ettei kannata välittää.

        Päivä 156:
        Jouduimme hyökkäyksen kohteeksi. Toiset taloyhtiöt huomasivat että olemme selvästi uhka kaikille, ja keskittivät kaikki tykkinsä meihin. No, kerrostalo oli sen verran iso, että vain kolme ylintä kerrosta hajosivat täysin. Tässä talossa on 10 000 asuntoa, ja talo on parin neliökilometrin kokoinen. Vastasimme tuleen, siinä meni tonnin ammuksia tuhansia kappaleita. Saivat vahinkoa, mutta eivät tuhoutuneet. Ydinaseet löytyvät myös meillä kellarista.

        Päätimme lähettää satoja tankkeja ampumaan suoraan heidän nenänsä eteen; ammuimme ensin yhteislaukuksella tykistöllä talojen ympärille, miinoitteiden tuhoamiseksi. Joku oli sittenkin laittanut ydinlatauksen johonkin, koska räjähdys leimahti sen verran vielä 10 kilometrinkin päähän, ettei voinut olla muuta. Sehän se riski on, voi myös osua omaan nilkkaan, ne miinoitteet, jos ne laittaa liian lähelle. Lähetimme sitten tankit matkaan, ampuivat siinä muutaman tunnin vihollisen taloyhtiötä suoraan point-blank kantamasta, mutta palasivat sitten kun ammukset loppuivat. Tai no, osa ainakin, ei niitä montaa tullut takaisin. Neljännes talosta varmaan hajosi, mikä on jonkinlainen lohtu sekin.

        Päivä 205:
        Päätin poistua maan uumenista, viritettiin ydinpommit entisen hallituksen puheenjohtajan kanssa, ja painuttiin takaisin maan pinnalle. Ulkona soi musiikki, mutta kuopasta, jonka olin tehnyt tuli räjähdyksen voimasta niin paljon laavaa maan uumenista että kaikki höyrystyi kilometrien säteellä, mukaanlukien fruittareiden ja muiden hip-hop jengien asunnot ja talot. Onneksi oma talo on päällystetty kilometrin paksuisella teräsbetoniseinällä, joten ei ollut ongelmaa. Musiikki kuitenkin kuului aikaisemmin häiritsevästi seinien läpi, mutta nyt sekin on historiaa.


    • jaksamista

      näppäinripuli on tauti tautien joukossa..lat. nimeä en tiedä

      • ap.

        No joo..jos tästä ripulista ois hyötyä muillekin. Ahaa...nyt yläkertaa vissiin rantautuu kapakkaan, kun rapussa sellanen meteli. Kaljalaatikko kaiketi loppui. UUh.


    • Muuta maalle

      Painu helvettiin saatanan kitisijä, ei tuollaisia kerrostalossa kaivata. Sinä olet tullut jälkikäteen siihen vuokralle, siellä on asunut vuosikausia ja kymmeniä vuosia asuntonsa omistavia ja sinä tahdot heidän tekevän niin kuin sinä haluat. Aika helvetin röyhkeätä!

    • Voi hyvä sylvi

      Miten se vuokralainen on vähempiarvoinen kuin osakkeenomistaja ??
      Miten se liittyy alkuperäiseen juttuun ? Oletko niitä urveloita jotka on sitä mieltä ,että jos omistat asunnon ,saat käyttäytyä jotenkin toisin kuin se kallista vuokraa maksava asukas ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe