En tiedä vieläkään seksuaalista suuntautumistani :/?

owjfsogj

Olen 20-vuotias nuori mies, ja olen aina pitänyt itseäni tähän asti heterona. Aloitin masturboinnin joskus 14 vanhana ja olenkin aina runkannut tyttöjä ajatellen kuten nykyäänkin. Nyt olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että mikähän olen teidän mielestänne. Poikuuteni menetin vähän aikaa sitten hirveessä kännissä baari-illan jälkeen, ja eihän se oikein miltään tuntunut muulta kuin jumputukselta tosin se nyt varmaan meni humalan piikkiin? Viime viikonloppuna kannoin taas erään naisen baarista himaan ja halusin koko aamuyön panna häntä, nuolla hänen alapäätään ja rintoja. Hän ei kuitenkaan antanut vaikka kuinka vonguin huppelissa. Yökerhoissa aina lähestyn vain ja ainoastaan hyvännäköisiä tyttöjä. Kaikki tytöt eivät jotenkin kelpaa minulle kuten kavereilleni. Heillä tuntuu rima olevan roimasti aina alempana.

Olen miettinyt viimeisen vuoden, että mikä olen seksuaaliselta suuntautumiseltani. Kun katson homopornoa, niin minulla ei seiso toisin kuin heteropornossa ja lesbopornossa, jossa munanpääni myös kostuu. Olen aina katsellut tyttöjä, mutta jotenkin on semmoinen muistikuva, että olisin ala-asteella ihastunut toiseen poikaan. Nyt en ole pitkään aikaan ihastunut keneenkään oikein kunnolla tai no on yks kiinnostava tyttö, mutta hän on varattu. Intissä oli myös eräs mies jota katsoin, että ompas hän komea ja taas tuli sellainen olo, että "apua olenko sittenkin homo?". En ole ikinä suudellut miestä enkä haluakaan. Minulla ei myöskään saunassa tai suihkussa ala jöpöttämään miesten seurassa.

Haluaisin alkaa seurustelemaa erään tytön kanssa, mutta kokoajan pelottaa, että entä jos minulla ei seisokaan hänen seurassaan, vaikka silloin viikonloppuna humalassa seisoikin, ja hän saa minusta semmosen kuvan, että olisinkin joku kaappihomo ja kertoisi koko koululle. Kuten sanoin jo en ole koskaan nähnyt livenä alasti tyttöä kuin kännissä ja sit pornoleffois. Jotenkin pelottaa, että pystyisinkö tyydyttämään hänet. Mutta kun minullakaan ei ole aikaisemmin ollut suhteita kuin joskus 7-luokalla, niin se on varmaan ihan normaalia, että jännitän tällaista?

Lisää homouteeni vetoavia asioita ovat ne, että olen mies, jolla on löysät ranteet. Olen leptosomi ruumiinrakenteeltani. Minulla on kummiskin pidempi nimetön kuin etusormi, mutta olen ensimmäinen lapsi. Minulla on myös ajoittain pakkoajatuksia ja olin yläasteella aika yksinäinen tai en tullut oikein juttuun kaikkien kavereiden kanssa vaan vietin aikaa mielummin itsekseni ja harrastusten parissa. Tosin en kyllä pyörinyt tyttöjenkään kaa. Nykyään kaveripiirini muodostuu pojista, mutta tulen todella hyvin myös toimeen naisten kanssa ja olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut toisin kuin yleensä kiintiöheterot? Sillon tällöin mietin myös, että miltä seksi tuntuisi miehen kanssa :D.

No minkälaista diagnoosia pukkaa ton sekavan tekstin jälkeen :)?

Kiitoksia kaikille vastanneille sillä nämä kysymykset ovat pyörineet päässäni jo pitkään :/

8

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • owjfsogj

      Niin ja vielä ensimmäisessä kiihottavassa unessani esiintyi miehiä. Sain sen joskus 13-vuotiaana. En ole koskaan saanut siemensyöksyä nukkuessani, mutta silloin kun oli semmosia unia, että aamulla oli muna kosteena heräs niin aina naisten kanssa olin ollu.

    • joopajaaa

      Onko sinulla pakkoajatusten lisäksi myös pakko-oireita? Olen itse 17-vuotias poika ja samanlaisia ajatuksia kuin sinulla.

    • owjfsogj

      jep oli, mutta ne ovat hävinneet

    • joopajaaa

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/6394986

      Tuolta löytyy keskustelua samanlaisista ajatuksista. Itselläni on aika samanlainen tilanne kuin sinulla. Mistä muuten sait päähäsi, että voisit olla homo/bi?

    • apua paikalla

      Jos saisin joka kerta euron kun joku kysyy tätä kysymystä voisin jäädä eläkkeelle muutaman kuukauden jälkeen. Noh katsotaan nyt kuitenkin.

      Annan saman neuvon kuin monelle muullekkin:
      Unohda lokeroinnit, älä mieti itseäsi homona, binä tai heterona äläkä varsinkaan stressaa siitä, mikä noista olet. Mitä väliä sillä on, kutsutko itseäsi biksi, homoksi vai heteroksi? Tuntemuksesi eivät siitä muutu suuntaan eikä toiseen. Sinä tiedät itse, tunnetko vetoa miehiin, naisiin vai molempiin, me emme sitä voi sinulle kertoa.

      Jos tapaat joskus kiinnostavan oloisen naisen, anna mennä. Sama juttu jos taas kyseessä on mies. Me emme voi kertoa sinulle, kenestä viehätyt ja kenestä et.

    • apua paikalla

      Lisään vielä että masturbointi historiasi, veljiesi määrä ja syntymäjärjestys, nimettömän sormesi pituus tai ranteittesi löysyys eivät kerro sitä oletko hetero, homo vai bi. Ainoasta se, keihin tunnet vetoa.

      • Et kuulosta homolta

        Minusta et ole missään nimessä homo.

        Se että katselee ompa komea mies on ihan luonnollista. Itse olen heteronainen, mutta voin katsoa jotain herkkäkasvoista naista tai tyttöä pitkäänkin, ihastellen, ja kokea tuon ihmisen ulkomuodon tai "säteilyn" viehättäväksi.

        Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekoa sen kanssa, että haluisin seksiä naisten kanssa.

        Lakkaa huolehtimasta. Ennemmin kiinnitä siihen huomiota, ettet juo itseäsi änkyräkänniin, sillä se ei ole turvalista. Räkäkunnossa olevan voi kuka tahansa hakata tai tehdä mitä tahansa.

        Suosittelen myös että pidät edelleen korkeata rimaa seksikumppaniesi kanssa. Mieluiten koeta solmia tyttöön tunneside, rakastuneena seksi on aivan kuin toisesta maailmasta eikä mitään juopon jumputusta!


      • 3+15
        Et kuulosta homolta kirjoitti:

        Minusta et ole missään nimessä homo.

        Se että katselee ompa komea mies on ihan luonnollista. Itse olen heteronainen, mutta voin katsoa jotain herkkäkasvoista naista tai tyttöä pitkäänkin, ihastellen, ja kokea tuon ihmisen ulkomuodon tai "säteilyn" viehättäväksi.

        Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekoa sen kanssa, että haluisin seksiä naisten kanssa.

        Lakkaa huolehtimasta. Ennemmin kiinnitä siihen huomiota, ettet juo itseäsi änkyräkänniin, sillä se ei ole turvalista. Räkäkunnossa olevan voi kuka tahansa hakata tai tehdä mitä tahansa.

        Suosittelen myös että pidät edelleen korkeata rimaa seksikumppaniesi kanssa. Mieluiten koeta solmia tyttöön tunneside, rakastuneena seksi on aivan kuin toisesta maailmasta eikä mitään juopon jumputusta!

        ja taas: mitä heteronainen tekee tällä palstalla?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe