Olin tuossa kaukana poissa ja nyt selasin vanhoja lehtiä. Ei olis pitänyt. 7.1 tai oliko 5.1. Häsa:n pääkirjoitussivu on aivan naurettava. Ensin pääkirjoitus kertoo, että tuloerot eivät ole Suomen ongelma, koska Suomessa on niin vähän rikkaita, ettei heidän rahoillaan voi köyhiä kuitenkaan pelastaa. Mutta mitä tarjoaakaan saman sivun alanurkka? Päätoimittaja PUK moittii siellä Suomea tuloerojen kasvusta ja optiomiljonäärejä ahneudesta ja siitä että tasaisempi tulonjako lisäisi kasvua ja kulutusta. No, ainakin nyt selvis, että toisin kuin muissa lehdissä ei päätoimittajalla ole HaSa:ssa osaa eikä arpaa lehtensä pääkirjoituksen laatimiseen. Ja kuin kaiken huvittavuuden kruunuksi siinä välissä entinen päätoimittaja kehottaa kaikkia rakastamaan veroja. Esim suunnilleen samanpäiväinen Aamulehti pohtii samaa asiaa hienosti monien näkökulmasta, eikä jokainen toimittaja erikseen lauo omia totuuksiaan samasta aiheesta omalla palstallaan ja vielä samalla sivulla. Tilaus loppuu, jos tuollainen pelleily ei lopu.
HäSan sekoilua
Takkaantulta
4110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nää nyt ei ole Häsarissa mitään poikkeuksia. uutisten todenperäisyyskin on osoittautunut monesti kyseenalaiseksi. Tämä toimituksen mielipideosasto on sitten ihan omaa luokkaansa koko valtakunnassa. Näin asenteellista lehteä ei kyllä suomesta löydy.
Mielipideosaston perusteella ei voi oikein päätellä mitään, siinä kun ei julkaista kaikkia lähetettyjä, näin on pikkulinnut laulaneet.
Mikään lehti ei julkaise hölmöjä kirjoituksia ym. solvauksia. Lehdellä on oikeus karsia, ja niin pitääkin olla. Johan olisi hölmöyden huippu, että päätoimittaja joutuisi käräjille kaikkien hullujen kirjoituksista. Ajatelkaa nyt vähän aivoillanne, jos niitä vielä on jäljellä...
Minun tuttavapiiriini ei satu kuulumaan yhtään hölmöä. Kriittinen mielipide "väärästä" aiheesta, riitti julkaisemattomuuten, näin minulle on kerrottu.