Tyttäreni aloitti päiväkodissa n. kuusi kuukautta sitten. Sitä ennen viimeinen puoli vuotta hoitovapaalla oli ajoittain minulle huolta, surua ja jopa ahdistusta, kun ajattelinkin lapseni laittamista päiväkotiin. Ajatuskin siitä, että lapseni on päivän ihan vieraiden ihmisten seurassa, oli melkein puistattava. Kuvitelin, miten lapsellani olisi koko ajan äitiä ikävä, toiset lapset eivät ehkä ottasi leikkeihin mukaan tai miten hoitajat olisivat välinpitämättömiä lapseni tarpeille. Voisiko joku muu kuin minä ihan oikeasti osata hoitaa ja huolehtia lapsestani.....
Tyttäreni oli 2v10kk aloittaessaan päiväkodin ja meni suoraan vähän isompien lasten ryhmään. Ja katso kummaa, lapseni viihtyikin tosi hyvin päviäkodissa ihan alusta lähtien. Muutaman kerran oli päässyt itku, kun äiti ei ollutkaan päiväunilta herättyään paikalla. Tyttäreni elämään on tullut paljon uusia kivoja elementtejä: uusi kavereita, tunnetta siitä, että kuuluu johonkin porukkaan, enemmän askarelua ym. Lapsi lähtee iloisena päiväkotiin, mutta tulee sieltä myös iloisena kotiin. Olen myös huomannut, että hoitajat ovat rautaisia ammattilaisia, jotka ovat osanneet ratkoa joitakin asioita meitä vanhempia paremmin (esim. päiväunille meno on helpompaa ja tyttäreni syo paljon monipuolisemmin).
Eli nyt ajattelen, että se päiväkodissa oleminen olikin paljon enemmän minun ongelmani kuin lapsen. Myönnän rehellisesti etten itse halunnut luopua lapsestani päiviksi ja kuvittelin, että vain minä osaan hoitaa minun lastani. Nyt tuntuu sille, että osaan nauttia entistä paremmin yhteisestä ajastamme iltaisin ja viikonloppuisin sekä ettei lapseni rakkaus ole suinkaan vähentynyt siitä, vaikka hänen elämäänsä on tullut uusia aikuisia ja leikkikaverita uusine leikkeineen.
Tyttäreni oli 2v10kk aloittaessaan päiväkodin ja meni suoraan vähän isompien lasten ryhmään. Ja katso kummaa, lapseni viihtyikin tosi hyvin päviäkodissa ihan alusta lähtien. Muutaman kerran oli päässyt itku, kun äiti ei ollutkaan päiväunilta herättyään paikalla. Tyttäreni elämään on tullut paljon uusia kivoja elementtejä: uusi kavereita, tunnetta siitä, että kuuluu johonkin porukkaan, enemmän askarelua ym. Lapsi lähtee iloisena päiväkotiin, mutta tulee sieltä myös iloisena kotiin. Olen myös huomannut, että hoitajat ovat rautaisia ammattilaisia, jotka ovat osanneet ratkoa joitakin asioita meitä vanhempia paremmin (esim. päiväunille meno on helpompaa ja tyttäreni syo paljon monipuolisemmin).
Eli nyt ajattelen, että se päiväkodissa oleminen olikin paljon enemmän minun ongelmani kuin lapsen. Myönnän rehellisesti etten itse halunnut luopua lapsestani päiviksi ja kuvittelin, että vain minä osaan hoitaa minun lastani. Nyt tuntuu sille, että osaan nauttia entistä paremmin yhteisestä ajastamme iltaisin ja viikonloppuisin sekä ettei lapseni rakkaus ole suinkaan vähentynyt siitä, vaikka hänen elämäänsä on tullut uusia aikuisia ja leikkikaverita uusine leikkeineen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taitaa olla just näin monella. Lapselle päiväkoti on ok, mutta äidille vaikea juttu