Hei!
Meillä on ihana uusioperhe, jossa lapsia 5. Minulla 2 (11v. ja 13v.) ja miehelläni 3, 11v, 12v,13v ja 7v.. Nyt minä olen saanut päähän haluat yhteisen lapsen. Meillä olisi jotain yhteistä. Mutta mies ei halua. Niin ja itsekin olen jo 41, että huh. Mutta, miten tällaisesta tunteesta pääsee eroon. Pahinta on, että minulla on tullut vihantunteita puolisoni lapsia kohtaan. Jota en todellakaan haluaisi!
Meillä on ihana uusioperhe, jossa lapsia 5. Minulla 2 (11v. ja 13v.) ja miehelläni 3, 11v, 12v,13v ja 7v.. Nyt minä olen saanut päähän haluat yhteisen lapsen. Meillä olisi jotain yhteistä. Mutta mies ei halua. Niin ja itsekin olen jo 41, että huh. Mutta, miten tällaisesta tunteesta pääsee eroon. Pahinta on, että minulla on tullut vihantunteita puolisoni lapsia kohtaan. Jota en todellakaan haluaisi!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oho, tuohon tuli 1 lapsi liikaa, eli 11,12 ja 7v :)
Huono provo:
miehelläni 3, 11v, 12v,13v ja 7v..
itsekin olen jo 41, että huh
minulla on tullut vihantunteita puolisoni lapsia kohtaan
Vain lissu tuottaa tälläistä paskaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!
Onks sulla jotain ongelmia? Kun oot noin takakiree :D Puutteessa??
No sää olet kunnolla parrua saanut, ja aina pullat uunissa, no uutta putkeen vaan..................................
Älä huoli saan aina kun haluan !
Sulla taas provot on niin paskoja ettei rajaa, kun raukka-parka et osaa edes laskea.
Älä ihmeessä edes suunnittele yhteistä lasta. Mikäli sinulla on jo nyt tuollaisia tunteita miehesi lapsia kohtaan voin taata, että jos muksun pyöräytät ne vihan tunteet tulevat jäädäkseen ja saavat suhteettomat mittasuhteet.
Ajattele nyt järjellä, lapsia on jo yhteen perheeseen liikaakin, joten älä kuvittele että lapsi sitoo sinut tähän mieheen. Lapset vain kärsivät.
Sulaa hulluutta ajatellakin enää lapsia.
Järki päähän! Nyt satsaat näihin lapsiin mitä teillä jo on. Teillä on melkoinen joukko pian murrosiässä. Tulevina vuosina kasvavat nuorenne tulevat tarvitsemaan teitä todella paljon. Vaikka he sysivät teitä kauemmaksi, he tarvitsevat teitä silti .
Pieni lapsi tähän kuvioon voi uuvuttaa teidät vanhemmat. Ja vaikka jaksaisittekin pienen kanssa, mistä löytyy se aika ja puhti, mitä nuorenne tarvitsevat.
Elämä on aika vaativa ja työläs juttu. Älä tee sitä vielä työläämmiksi, kun ei kerran ole pakko. Pidä omasta itsestäsi hyvää huolta ja anna jo saamillesi omille lapsille ja bonuslapsille mitä he tarvitsevat. He tarvitsevat jaksavan ja kiinnostuneen isän ja äidin - ei äitiä, jonka aika ja voimat ja intressit on uudessa pienessä.
Elämä on myös luopumista. Naisen pitää luopua mm siitä, että vauvoja ei enää tule. Itsekin tunsin suurta haikeutta, kun tiesin, että lapsiluku on täynnä.
Keskity siihen mitä sinulla on. Jos hoivatarvetta jää vielä yli kanavoi se johonkin. Keksit kyllä mihin.
Jatkan vielä omista tuntemuksistani. Tunsin siis suurta luopumisen tuskaa ja menetyksen tunnetta, kun tiesin, että meillä on nyt sopiva määrä (3 kpl) lapsia, eikä uutta raskautta eikä vauvaa enää tule.
Se voimakas ikävöivä tunne ei silti ollut sydämen ääni tai kehon tuntemus, että vielä vielä lapsia. Se oli surutyötä, että se vaihe ja mahdollisuus on nyt ohi. Ja hyvä niin.
Tarkoitan sitä, että se surutyö on tehtävä ja ne tunteet on tunnettava ja sitten päästettävä irti. Elämään tulee muuta sisältöä ja jos ei tule sitä on järjestettävä. Mutta teillä luulisi sisältöä ja touhua olevan, kun perheenne on niinkin iso.
Vielä yksi juttu. Noin ylensäottaen olen sitä mieltä, että toisten ihmisten lastensaanti ei kuulu muille. Lapsiluku on niin henkilökohtainen ja herkkäkin alue. Ja lapsettomuus - joko kipeä asia tai valinta - se ei kuulu muille, paitsi jos henkilö haluaa jakaa asian jonkun kanssa.
Eli en koskaan ole toisten lapsilukumäärästä mitään mieltä, paitsi jos kysytään. Ja aloittajahan kysyi mielipiteitä, niin minäpä annan tulla.
Omat kolme lastani ovat jo täysi-ikäisiä, joskaan eivät vielä kaikilta osin aikuisia. Muistelen nyt niitä vuosia, kun lapset olivat 16, 15 ja 13 vuotiaita. Jos siinä rytäkässä meillä olisi ollut vauva tai pikkuinen, en kyllä olisi pystynyt antamaan nuorilleni sitä mitä he tarvitsivat. Lähinnä aikaa, aikaa ja kuuntelevia korvia. Soppaa olisi kyllä riittänyt, mutta olisiko mieli pystynyt löytämään keinoja ottaa kontaktia nuoriin, jotka eivät näyttäneet vanhempien seuraa kaipaavan.
Kerottakoon vielä, että nuoremme olivat ns helppoja tapauksia. Nyt he ovat fiksuja ja kivoja opiskelevia nuoria, joihin meillä on hyvät välit. Ja joille ei tyrkytetä mielipiteitä eikä neuvoja, paitsi jos kysyvät. Ja kyllä joskus kysyvätkin, kun keskusteluväylät on kunnossa lähinnä murrosiän vuosien sitkeän "työn" ansiosta. Vinkki vinkki meillä toimi es jalkojen hierominen. Nuori saattoi olla yrmeä ja etäinen, eikä halunnut puhua asioistaan. Sopivalla hetkellä tarjottu jalkojen hierominen yleensä kelpasi. Siinä ei välttämättä puhuttu yhtään mitään, mutta nuoreen oli silti hyvä kontakti ja yhteys. Ja kas kummaa - keskusteluyhteys aukesi myöhemmin jossakin toisessa tilanteessa.