Asunto näillä hinnoilla?

EI KIITOS

Kaikkien aikojen korkein hintataso on musta aivan järjetön nykyisessä taloustilanteessa. Uhkaa ja epävarmuutta on ilmassa joka puolelta ja Suomikin taantumassa. Samaan aikaan pks asuntojen hinnat Manhattan-luokkaa ja yli kaksi kertaa kalliimmat kuin muun maan keskiarvo!

43

614

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikki tahtoo

      Kun maaseutu autioituu ja pienissä tehdaskaupungeissakin liikkuu vain kulkukoirat, on väki muuttanut johonkin muualle. Mitäs se tietää, no sitä, että jossakin tulee pula asunnoista ja se taas nostaa hintoja ja vuokria. Oli lama tai ei.

    • Sanasta sanaan

      sama virsi, jonka työkaverini paasasi vuonna 2003. Hän on edelleen vuokralla. Ensi vuonna tulee 10 vuotta täyteen tuhnuttelua.

      Ai niin, minä ostin silloin vuotta aiemmin, eli 2002. Työkaverini mielestä maksoin kuplahinnan ja kohta taloni arvo olisi alle velan määrän. Noh, lainaa on vielä 8 vuotta jäljellä ja talon arvo on tuplaanut.

      Jostain syystä emme ole enää vuosiin keskustelleet hänen kanssaan asuntojen hinnoista...

      • Espoolaiseksi 2002

        Heh, sama tarina minullakin. Ostimme uudiskohteen 2002 ns. kuplahinnalla. Ainakin työkavereitten mielestä ja jopa isäni kehoitti odotella että hinnat laskisivat hieman. No 8-9 vuotta tai ehkä vähemmänkin laina aikaa jäljella ja rivarin hinta tuplaantunut.

      • Velaton asukas

        Nämä kaverit eivät uskalla puhua, mutta kirjoittelevat tänne nimimerkeillä sellaisilla kuin Luki. Aiheutuuhan siitä traumoja, kun elämän suurimman investoinnin ajoitus menee totaalisesti päin helvettiä.

        Minä ostin 2001 ja silloinkin hinnat kuulemma olivat tapissa. Nyt on velat maksettu ja hinnat kaksinkertaiset. Viisas oppii vähästä ja minä koin vuokralaisen aseman lama-aikana jo 90-luvun alussa. Siihen tilanteeseen en halunnut toiste joutua. Enkä joudu.

      • 2001 aikaa siitä jo
        Velaton asukas kirjoitti:

        Nämä kaverit eivät uskalla puhua, mutta kirjoittelevat tänne nimimerkeillä sellaisilla kuin Luki. Aiheutuuhan siitä traumoja, kun elämän suurimman investoinnin ajoitus menee totaalisesti päin helvettiä.

        Minä ostin 2001 ja silloinkin hinnat kuulemma olivat tapissa. Nyt on velat maksettu ja hinnat kaksinkertaiset. Viisas oppii vähästä ja minä koin vuokralaisen aseman lama-aikana jo 90-luvun alussa. Siihen tilanteeseen en halunnut toiste joutua. Enkä joudu.

        ainoita asuntonsa hankintahintaan tyytyväisiä näkyy löytyv'n 2001 ja 2002 ostaneista.
        No, kyllä uuden laman jälkeisiä onnellisia ostaja-tarinoitakin luetaan muutaman vuoden päästä myös.

      • puhu mitä puhut

        Ostin asunnon 1999.
        Olen velkakierteessä edelleen, ja asun asumiskelvottomassa hometalossa.

      • mk
        puhu mitä puhut kirjoitti:

        Ostin asunnon 1999.
        Olen velkakierteessä edelleen, ja asun asumiskelvottomassa hometalossa.

        Polta se talo siten että vähingossa sytty niin saat vakuutuksista uuden talon.
        Itse ostin rivatin vantaalta v2000 rreilulla 90000€ ja nyt puudetään 170t€ paikkeilla ja ylikin niin ostin oikeaan aikaa mutta nyt hinnat ihan järjettömia asunnon ikään nähden.

    • Joko nyt

      Joko nyt löytyi tyhnuttelija joka kertoo mikä se oikea hinta on?

      Milloin hinnat ovat olleet sillä oikealla tasolla?

    • miten on?

      Onko sinulla sisäpiirin tietoa että nykyinen asumisen tulijärjestelmä tullaan romuttamaan?

    • Kilu.

      Olen samaa mieltä kanssasi, mutta.....

      Maksoin aivan törkeän kuplahinnan ensiasunnokseni ostamastani Vantaan lähiössä olevasta kerrostalokaksiosta vuonna 2002. Silloin asuntojen hinnat olivat nousseet jo monta vuotta ja ihan talousuutisissakin kerrottiin tulevasta korjausliikkeestä. Raakaa oli alkaa lyhentää 20 vuoden lainaa silloisilla palkoilla. No, tänään on tilanne se, että asunnon arvo on noussut n. 60 %, lainaa on jäljellä 6 vuotta, tuhnuttaja asustelee siellä kerrostalokaksiossani ja makselee asuntolainan jämääni pois. Itse asun omistusrivarissa ja maksan toista asuntolainaa, jota on taas jäljellä vajaat 20 vuotta. Kuuden vuoden jälkeen voisin pistää vuokratulotkin tämän rivarin maksuun, jolloin asuntolainaani olisi jäljellä todellisuudessa ehkä 12 vuotta. Todennäköisesti lyön kuitenkin kerrostalokaksioni lihoiksi kunhan kehärata ehtii valua Vantaan neliöhintoihin. Samalla vältyn putkiremonttiruljanssilta, joka on 10 vuoden kuluttua edessä.

      Summa summaarum, kannatti ostaa kuplahintainen läävä törkeän kalliilla ikivelalla kymmenen vuotta sitten. Olen sitä mieltä, että nyt myös kannattaa ostaa. Inflaatio tulee olemaan 2010 luvulla paljon korkeampi kuin se oli 2000 luvulla.

      • turha sitä on myydä

        Miksi ihmeessä myisit vuokralla olevan asuntosi pois? Putkiremppa maksaa, mutta kyllähän sinä tiedät kuka sen maksaa, eikä sinun tarvitse edes etsiä siksi aikaa sijaisasuntoa tai elää remonti keskellä, vuokralainen tekee kaiken tuon puolestasi.

        Putkirempan jälkeen voikin sitten tehdä pienen tasokorotuksen vuokraan, kun kylppäri on uudistetty yms.

      • Kilu.
        turha sitä on myydä kirjoitti:

        Vuokralainenhan ne putkiremontit maksaa kohonneina vuokrina. Raskas remontti on kyllä vuokralaiselle peruste irtisanoa vuokrasopimuksensa. Asunto on 3 - 4 kk käytännössä asumiskelvottomassa kunnossa, tai ei ainakaan siinä kunnossa mitä vuokralainen alunperin vuokrasi. Vuokran hintahan on toki sitten täysin toinen remontin jälkeen. Ja eipä tuo uuden vuokralaisen löytyminen mikään ongelma ainakaan pk-seudulla ole. Viimeksi asuntoni oli oikotiellä kaksi päivää tyrkyllä ja sain kahdeksan hakemusta vuokralaisilta.

        Sijoituskämpäksi jäänyt kaksioni mietityttää nyt lähinnä arvonsa puolesta. Putki- märkätilaremontti maksaa jotain 25 t. euroa, mutta sen asunnon arvoa nostava vaikutus on ehkä 15-20 t. euroa. Mietiskellyt lähinnä nykyisen asuntolainani kaatamista tämän vuokrakämpäksi jääneen asunnon myynnillä. Jos pitelisin tämän vuokralla, niin täytyisi pitää vähintään 5 v yli remontin, että arvon nousu kuittautuisi. Empä tiedä, täytyy harkita tässä kaikessa rauhassa. Ja onhan se yhtiövastike on vähennyskelpoista pääomatuloista....

      • Luki.
        Kilu. kirjoitti:

        Kilu, minä voin kertoa tämän nyt hiukan kuiskaten korvaaan,kuuntele.

        Nämä nyt tuleet tai tulevat remontit ei nosta asuntosi huoneistosi hintaa,ainoastaan edistää sen myyntiä.

        Ja yhtiö ja rahoitusvastikkeet eivät saa olla suuria mieli myydä.

        Joten remontti ei lyö leiville,vuokralla tuota remonttia et saa maksatettua herran vuosiin.

        Joten miksi ostit tuolaisen asunon?tai jait myynissä nukkumaan.

      • Kilu.
        Luki. kirjoitti:

        "Joten miksi ostit tuolaisen asunon?tai jait myynissä nukkumaan."

        - Ostin tuollaisen asunnon, koska tunsin haaskaavani rahaa vuokran maksamiseen. Ei tuntunut pysyvältä ratkaisulta maksaa älytön määrä rahaa joka kuukausi vain siitä, että saan pitää sukunimeni vuokraisännän postiluukussa. Aluksi asumiskustannukseni kasvoivat verrattuna vuokralla asumiseen, mutta helpottava tunne oli, että makselen sentään omasta taskustani toiseen omaan taskuuni. Vuosi oli silloin 2002 ja kuten jo kerroin, maksoin aivan älyttömän kuplahinnan hintojen ollessa tapissa. Jos nyt möisin tuon osakkeen, rahaa jäisi taskun pohjalle varovastikin arvioituna 70 t. euroa lainan kuittauksen jälkeen. Ihan hyvin, kun ajattelee että näinä vuosina olisi mennyt enemmän rahaa vuokriin verrattuna omistusasumismuotoon (huomaa vuokrien korotukset vuosittain). Ei se ole maailman loppu, jos kymmenen vuoden päästä tulee iso remontti, joka maksaisi vaikkapa 30 t. euroa. Tiedät itsekin varsin hyvin, mikä olisi tilanne jos olisi jatkanut vuokralla asumista tämän kymmenen vuotta?

      • vähän siimaa
        Kilu. kirjoitti:

        Vuokralainenhan ne putkiremontit maksaa kohonneina vuokrina. Raskas remontti on kyllä vuokralaiselle peruste irtisanoa vuokrasopimuksensa. Asunto on 3 - 4 kk käytännössä asumiskelvottomassa kunnossa, tai ei ainakaan siinä kunnossa mitä vuokralainen alunperin vuokrasi. Vuokran hintahan on toki sitten täysin toinen remontin jälkeen. Ja eipä tuo uuden vuokralaisen löytyminen mikään ongelma ainakaan pk-seudulla ole. Viimeksi asuntoni oli oikotiellä kaksi päivää tyrkyllä ja sain kahdeksan hakemusta vuokralaisilta.

        Sijoituskämpäksi jäänyt kaksioni mietityttää nyt lähinnä arvonsa puolesta. Putki- märkätilaremontti maksaa jotain 25 t. euroa, mutta sen asunnon arvoa nostava vaikutus on ehkä 15-20 t. euroa. Mietiskellyt lähinnä nykyisen asuntolainani kaatamista tämän vuokrakämpäksi jääneen asunnon myynnillä. Jos pitelisin tämän vuokralla, niin täytyisi pitää vähintään 5 v yli remontin, että arvon nousu kuittautuisi. Empä tiedä, täytyy harkita tässä kaikessa rauhassa. Ja onhan se yhtiövastike on vähennyskelpoista pääomatuloista....

        Vuokralaisella on oikeus purkaa vuokrasuhde kun asunto on remontin vuoksi lähes asumiskelvotn, mutta tätä kannattaa hieman pohjustaa. Jätät remonttia edeltävän vuoden vuokrankototuksen perimättä ja kehut että huomioit näin hyvää vuokralaista kun kaikki on sujunut niin hyvin. Vuokralaisella on tuon jälkeen suuri kynnys lähteä, sillä kyllä hän se nopeasti tajuaa että uusien vuokrasuhteiden lähtöhinnat on ihan eri lukemissa kuin mitä hän maksaa asunnostasi.

        Teet korotuksen sitten remontin jälkeen.

      • Ei toimi usein
        vähän siimaa kirjoitti:

        Luultavimmin tuo ei kuitenkaan toimi. Vuokralainen saattaa jopa jälkikäteen vaatia osaa vuokrasta takaisin tästä huolimatta juuri asumiskelvottomuudesta johtuen. Ja todennäköisesti vuokranantaja joutuu jopa maksamaan osan vuokrarahoista takaisin ja ehkä jopa lisäkorvauksia. Ainakin jollei vuokralainen ole nimen omaan allekirjoittanut paperia, jossa hän suostuu maksamaan täyttä vuokraa, VAIKKA asunto on lähes asuinkelvoton. Jos tällaista paperia ei ole, ei vuokranantajalla ole mitään mahdollisuuksia saada remontin ajalta täyttä vuokraa. Helpompaa on, jos annetaan vain remontin ajaksi alennus, se maksaa suunnilleen yhtä paljon kuin ehdotuksesi, mutta on turvallisempi vaihtoehto vuokranantajalle. Ehdotuksesi on valtava riski, enkä näe siinä mitään järkeä.

      • ajattelueroa
        Kilu. kirjoitti:

        "Joten miksi ostit tuolaisen asunon?tai jait myynissä nukkumaan."

        - Ostin tuollaisen asunnon, koska tunsin haaskaavani rahaa vuokran maksamiseen. Ei tuntunut pysyvältä ratkaisulta maksaa älytön määrä rahaa joka kuukausi vain siitä, että saan pitää sukunimeni vuokraisännän postiluukussa. Aluksi asumiskustannukseni kasvoivat verrattuna vuokralla asumiseen, mutta helpottava tunne oli, että makselen sentään omasta taskustani toiseen omaan taskuuni. Vuosi oli silloin 2002 ja kuten jo kerroin, maksoin aivan älyttömän kuplahinnan hintojen ollessa tapissa. Jos nyt möisin tuon osakkeen, rahaa jäisi taskun pohjalle varovastikin arvioituna 70 t. euroa lainan kuittauksen jälkeen. Ihan hyvin, kun ajattelee että näinä vuosina olisi mennyt enemmän rahaa vuokriin verrattuna omistusasumismuotoon (huomaa vuokrien korotukset vuosittain). Ei se ole maailman loppu, jos kymmenen vuoden päästä tulee iso remontti, joka maksaisi vaikkapa 30 t. euroa. Tiedät itsekin varsin hyvin, mikä olisi tilanne jos olisi jatkanut vuokralla asumista tämän kymmenen vuotta?

        "helpottava tunne" maksaa pankille kuin että maksaisi vuokraisännälle.

        minulle on helpottava tunne maksaa vuokraisännälle mieluummin kuin pankille

      • hometalkoot
        vähän siimaa kirjoitti:

        Vuokralaisella on oikeus purkaa vuokrasuhde kun asunto on remontin vuoksi lähes asumiskelvotn, mutta tätä kannattaa hieman pohjustaa. Jätät remonttia edeltävän vuoden vuokrankototuksen perimättä ja kehut että huomioit näin hyvää vuokralaista kun kaikki on sujunut niin hyvin. Vuokralaisella on tuon jälkeen suuri kynnys lähteä, sillä kyllä hän se nopeasti tajuaa että uusien vuokrasuhteiden lähtöhinnat on ihan eri lukemissa kuin mitä hän maksaa asunnostasi.

        Teet korotuksen sitten remontin jälkeen.

        Vuokralainen voi myös haastaa sinut oikeuteen asumiskelvottoman asunnon takia. niin minä ainakin tein, joten kannattaa hieman ajatella mitä touhuaa. linnaan tai korvaukset sellaiset että tuntuu

      • Buuuhahahahaha
        ajattelueroa kirjoitti:

        "helpottava tunne" maksaa pankille kuin että maksaisi vuokraisännälle.

        minulle on helpottava tunne maksaa vuokraisännälle mieluummin kuin pankille

        Helpottavampaa maksaa pankille 1/3 siitä mitä menisi vuokraisännälle??!?!? Huaaaahahahahaha! Voitit juuri palkinnon! Palkinto jaetaan vuosittain kaikkein jääräpäisimmälle tuhnulle :D

      • mk
        hometalkoot kirjoitti:

        Vuokralainen voi myös haastaa sinut oikeuteen asumiskelvottoman asunnon takia. niin minä ainakin tein, joten kannattaa hieman ajatella mitä touhuaa. linnaan tai korvaukset sellaiset että tuntuu

        Mutta kalliiksi tulee jos häviät jutun kun häviäjä joutuu maksamaan toisen kulut mit äoikeuden käynnistä tulee ja se tosidtaminen on aika vaikeata.

    • ikuinen nousu

      Tänään on kalliimpaa kuin eilen.

      Ja huomenna on taas kalliimpaa kuin tänään.

      Näin se menee, ette voi sille mitään.

      • pikkumyy.

        ostosuositus: myy myy myy

    • ENNEN OLI ENNEN

      mutta nyt on nyt ja lama alkamassa, toisin kuin vuonna 2002! Nyt ollaan huipulla, toisin kuin 2000 luvulla kun kupla oli vasta aluillaan.

      • pikkumyy.

        Rahat kupattiin kako-kepuli-"demareiden" toimesta jo tuolloin ja matti vanhanen käytti termiä pikku-lama. Tehtaita suljettiin ja korkoja laskettiin ja hölmöt lankesivat oikeisto-ylen "työvoimapula"-valheisiin.

      • seitsemän vuoden syk

        Ei kyllä olimme kuplassa ja elimme romahduksen aattoa jo 1997 kun minä olin ostamassa ensiasuntoa.

      • ikuinen rommaus
        seitsemän vuoden syk kirjoitti:

        Ei kyllä olimme kuplassa ja elimme romahduksen aattoa jo 1997 kun minä olin ostamassa ensiasuntoa.

        Totanoin, -97 ei eletty rommauksen aattoa, vaan rommaushan oli jo alkanut (vuosikymmenen alussa) ja sen povattiin jatkuvan ikuisesti. Siis asuntojen arvo laskisi täysin nollaan eikä lasku edes tähän pysähtyisi (???).

        Toki tilastot näyttivät tuolloin jo roimaa nousua, mutta senhän vuokraloiset selittivät olevan vain pieni pomppu alamäessä. Mikä siis nimenomaan todisti ao. alamäen olemassaolon.

        No, semmoinen pomppu kuitenkin, että -97 ostamaani 1. asuntoon tuli tuon pikku pompun vuoksi 30 % lisävakuuksia / 2½ vuotta. Arvo nousi enemmän kuin kerkisin lainaa lyhennellä vastiketta maksaa, joten minulle MAKSETTIIN siinä asumisesta.

        Että jotta kannattaa tosiaa kuunnella pikavippikierteessä olevien vuokraloisten neuvoja - ja tehdä just päinvastoin.

    • asdfghjklöwertyuiopö

      " Kaikkien aikojen korkein hintataso on musta aivan järjetön nykyisessä taloustilanteessa."

      Voi sua moosesta. Millä sinä mittaat sen että nyt on asunnoissa kaikkein aikojen korkein hintataso. Uskotko virallisiin inflaatio- tai indeksikertoimiin, ja jos uskot niin mitä niistä käytät.

      " Uhkaa ja epävarmuutta on ilmassa joka puolelta ja Suomikin taantumassa. Samaan aikaan pks asuntojen hinnat Manhattan-luokkaa ja yli kaksi kertaa kalliimmat kuin muun maan keskiarvo!"

      Minä en kyllä sitä ihmettele ettei nämä asuntojen hinnat laskuun ole lähteneet, ei siis ainakaan numeraaliseen laskuun.
      Pörssiosakkeita vaiko rahan pankkitilillä pitämistä pitäisit nykyisen makrotalouden tilan huomioiden viisaampana kuin varansa pääkaupunkiseudun asunnoissa pitämistä.

    • annan hintojen

      laskea rauhassa. Loputtomalle velkataloudelle on tulossa maksun aika. Tervetuloa reaalimaailmaan, asuntojen hintataso!

      • Muaha-huhu-ahahaha

        Anna vain, odottelustasi tulee pitkä :D jopa loputan, sillä koskaan et saa tätä päivää halvemmalla. Buuuuuuuuuuuahahahahahahaha!

    • ok-kalifi

      Kyllä nyt tuhnua mätetään pataan niin että legot lentelevät pitkin seiniä.

      Mekin ostimme talomme törkeällä kuplahinnalla yli 5 vuotta sitten. Laina on lyhentynyt vauhdilla ja talon arvoon tullut 70% lisää - ellei enemmänkin.

      Nyt on sijoituskämppä vuokralla ja tuhnu makselee siellä sitäkin pois. Laitettiinpa vielä mojova vuokrankorotus uuden vuoden kunniaksi!

      • tässä jälleen.

        hyvä malliesimerkki palstalaisten tasosta :) T. ajoissa ostanut =))))

    • kauhea fakta

      Hinnat ihan ok mutta rakentamisen laatu on romahtanut kymmenessä vuodessa albanian tasolle.

    • ???

      Mitä merkitystä on tuplaantuuko vai triplaantuuko asunnon hinta jos siinä on tarkoitus asua loppuikänsä? Ei sillä ole asujalle väliä, perillisille ehkä. Vai onko muuten vaan kiva todistella koko ajan miten kalliissa asunnossa asuu.

      • semm0sta

        Aika harva asuu samassa asunnossa koko elämänsä vaikka omassa asuukin. Itselläkin on menossa 3 omistusasunto ja ikää on 35. Veikkaan että 1-3 muuttoa vielä tulossa vastaan.

        Seuraava muutto tulossa tod.näk. viimeistään silloin kun lapset lähtee kotoa pois, ehkä jopa ennen sitä.

        En ole eläissäni ollut remontin keskellä enkä tule olemaan, muutan mielummin alta pois jo hyvissä ajoin.

      • ???
        semm0sta kirjoitti:

        Niin tarkoitinkin yleensä asumista omistusasunnossa. Asunto hankitaan jotta siinä olisi edullista asua. Asunnon arvolla ei ole loppupelissä merkitystä koska se ei näy arkielämässä.
        Asuntoa voi vaihtaa mutta jos asunnon arvo on noussut niin silloin on myös uuden ostettavan asunnon hinta noussut. Hintojen nousu koskee myös muita kun sitä omaa asuntoa. :D

      • semmoosta
        ??? kirjoitti:

        Niin sehän riippuu ihan siitä minne muuttaa ja mistä. PKS:n sisälläkin on on runsaasti alueita hinnallisesti kovin erilaisia.

        Itse koin hyötyväni aikanaan kun sain helsingin keskustan nousun hyödynnettyä syrjemmän matalamman nousun. Siis kun muutin ns. parisuhde asunnosta ytimestä tänne kehä I:n tuntumaan isoon taloon.

        Kaikki eivät nouse samassa suhteessa. Tämä sinun vain on hyväksyttävä.

      • niiiiin
        semmoosta kirjoitti:

        Niin. Kaikki läheskään ei asu pääkaupunki seudulla. Itsekin asun 450km päässä sieltä. Kahden suunnilleen saman tasoisen asunnon hinnat nousee samassa suhteessa. Jos ostaa jostain korvesta niin on hinnat nousseet sielläkin mutta lähtöhinta on ollut halvempi johtuen sijainnista.
        Eli hinnat nousee joka paikassa samassa suhteessa mutta hintataso voi olla erilainen riippuen asunnon sijainnista.

    • syntikaatti

      Tuskin ne Helsingin asuntojen hinnat / vuokrat muuta maata korkeammat voivat olla.MM Pakolaiset ja muut maahanmuuttajat asuvat etupäässä Helsingissä ,
      eivätkä valittele asuntojen olevan liian kalliita.Ja asuvat isoissa asunnoissa,ei mitään luukkuja.

      Syrjäseutujen ihmiset on ajettu suurelta osin pois kotiseuduiltaan.Onko kukaan laskenut, minklaisen vahingon he ovat kärsineet siitä ,että kalliilla ostamansa asunnot ovat nyt melkein arvottomia ?

      Ja nuita "sitykaneja" valitaan presitenteiksi,jopa syrjäseutujen ihmisten äänillä ??? Eipä mitään,tätä on tilattu ja toimitus tullut perille!

      • Ok-Loordi

        "Syrjäseutujen ihmiset on ajettu suurelta osin pois kotiseuduiltaan.Onko kukaan laskenut, minklaisen vahingon he ovat kärsineet siitä ,että kalliilla ostamansa asunnot ovat nyt melkein arvottomia ?"

        Ei ketään ole ajettu minnekään, vaan vapaaehtoisesti ovat muuttaneet esim. Helsinkiin. Syrjäseuduilla on joillain aloilla jopa pulaa työntekijöistä ja paremmat palkat kuin Helsingissä, esim. lääkäreillä, hammaslääkäreillä, eläinlääkäreillä, jopa joissain pakoissa asianajajilla, rakennusmestareilla, kaikilla sellaisilla aloilla, mistä on työntekijöistä pulaa syrjäseuduilla on parempi palkka siellä koska kysyntää olisi mutta ei tekijöitä

        Myös syrjäseutujen asuntojen hinnat ovat nousseet koko ajan, ei asuntojen hinnat ole laskeneet oikeastaan missään päin Suomea jos tilastokeskuksen sivuilta katsoo

        Esim. Kemissä uusien asuntojen hinnat ovat paljon korkeammat nyt kuin vaikkapa 5 vuotta sitten

    • elämä on epävarmaa

      No Irlannissa asuntojen hinnat ovat puolittuneet vuodessa. Jos euron kriisi vielä syvenee ja/jos/kun Kreikka, Italia ja Espanja menee lopulliseen konkurssiin ja jättää lainansa maksamatta, tapahtunee meilläkin.

      Aina on kulpa jossain, mutta asuakkin täytyy. Niin kauan kun ei osta/myy, tai onnistuu myymään kalliimmalla, tekee voittoa. Elämä on valintoja ja rahojaan ei saa hautaan.
      Pidemmän päälle oma asunto ja itselle maksaminen on edullisempaa, mutta jos ei ole vakituista työpaikkaa tai joutuu lomautetuksi/firma menee konkkaan, sairastuu vakavasti, tulee vaikeuksia.

      Sitten joutuu äkkiä pakkomyymään sen talonsa ja muuttamaan vuokralle. Tämä voi käydä kelle vaan, vaikka itselle ja silloin on vitsit vähissä.

    • romromorom

      Osta vaan jos nätin löydät. Voin tulla sitten Syksyllä ostamaan. Kun on hinnat laskussa. Muista että normitinkimiseen saat varautua. Mut nou hätä ehdit asustaan siin uudessa kämpässä 6 kk ja sittenhän vaan tiliä tekemään. Muista pankin varoitus marginaalit tulevat nousemaan. Osta nyt niin Syksyllä nähään.

    • kyllä kiitos?

      No jos olit tammikuussa 2012 sitä mieltä, että on kaikkien aikojen korkein hintataso, niin nyt on pk-seudulla 5,2 % kalliimpaa kuin silloin. Eli jos pidit 200 000 euron hintaista asuntoa kalliina, niin nyt sen hinta onkin 210 000 euroa. Vuokriin tässä vuoden mittaan on mennyt helposti 15 000 euroa, jos samantasoisessa asunnossa vuokralla olit vuoden. Jälkiviisaus on sitä kaikkein helpointa, mutta ehkä tuo arvon nousu vuokran menetys = yli 2 000 euroa tappiota / kk on kuitenkin aika kova raha...?

      • Läskimpi Isäntä

        Asuntojen hinnoista en ole ihan varma, mutta vuokrat ovat tällä hetkellä taatusti korkeammat kuin koskaan. Eikä niillä ole tapana laskea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe