Pottereissa on takuulla homo! Useitakin! Todisteita on runsaasti. Tässä kaikki homo epäilyni ja niiden perustelut:
Severus Kalkaros:
Mietitäänpä. Oletteko havainneet Severuksen tykkäävän naisista yhtään? Emmepä ole! Miehistä tykkäämisestä sen sijaan löytyy hyvinkin paljon todisteita. Ensinnäkin Sirius sanoo näin: "Kerropa, kuinka Lucius Malfoy voi nykyään? Hän mahtaa olla ilahtunut, kun hänen sylikoiransa työskentelee Tylypahkassa." Hänellä on siis ainakin suhde Luciukseen. Eikä siinä vielä kaikki! Hänellä on suhde myös Dumbledoreen! Miettikää: Miksi Albus on ottanut niin epäilyttävän tyypin kuin Severuksen töihin Tylypahkaan? Suhdehan niillä on!
Lucius Malfoy:
Ensinnäkin tyyppi näyttää ihan homolta! Ja luittehan yllä olevan tekstin? Suhde Severuksen kanssa. Hän on naimisissa Narcissan kanssa, koska on kaappihomo ja pitäähän hänellä kulissiliitto olla. Lisäksi hän tarvitsee Narcissaa myös suvun jatkamista varten.
Albus Dumbledore:
Ajatelkaa nyt! 150-vuotias mies eikä vieläkään sitoutunut! Joko hän harrastaa ainoastaan irtosuhteita tai on salaa homo! Lisäksi mainitsin jo aikaisemmin Severuksen yhteydessä Dumbledoren. Lisäksi hänellä on suhde myös Harryn kanssa. Kuunnelkaapas: "Katsos", Dumbledore jatkoi, "kun minä uskoin, ettei kestä kauan ennen kuin Voldemort yrittää tunkeutua väkipakolla sinun mieleesi, manipuloida ja harhauttaa ajatuksiasi, enkä halunnut kannustaa häntä siinä. Olin varma, että jos hän oivaltaisi, että meidän välinen suhteemme oli - ja oli aina ollut- läheisempi kuin rehtorin ja koululaisen, hän olisi tarttunut tilaisuuteen ja ryhtynyt vakoilemaan minua kauttasi. Pelkäsin, miten hän olisi käyttänyt sinua, pelkäsin että hän olisi voinut yrittää ottaa sinut valtaansa. Harry, uskon että olin oikeassa kun arvelin, että Voldemort olisi voinut käyttää sinua sillä tavalla. Niinä harvoina kertoina, kun olimme läheisesti yhteydessä, näin hänen varjonsa häivähtävän sinun silmiesi takana..."
Huomaatteko? Tästä voimme päätellä, että Harrylla ja Dumbledorella oli suhde. Ja "läheinen yhteys" tarkoittaa, että he olivat panolla. Ne kohdat on vain sensuroitu. Kyseisestä pätkästä voimme myös päätellä, että Voldemort on pedofiili.
Harry Potter:
Kuinkas monta kertaa Harry on ajatellut, että Sirius on hyvännäköinen? Ja Dudley kysyy häneltä oliko Cedric hänen poikaystävänsä. Dudleyllä on ilmeisesti jotain hajua Harryn seksuaalisuudesta. Myös Bellatrix on tietoinen tästä: "Aaaaaah... rakastitko sinä häntä, Potter-vauva pieni?" Ja kuten aikaisemmin totesinkin Harrylla on suhde Albukseen.
Voldemort:
Niin Voldemort on suuri pedofiili, joka aikoi hyväksi käyttää Harrya. Lisäksi hän kerää ympärilleen 'Kuolonsyöjiä', jotka osallistuvat suuriin seksiorgioihin!
Sirius Musta:
Ensinnäkin Harry näki ajatuseulassa Siriuksen. Moni tyttö oli ilmeisesti ihastunut häneen, mutta Sirius ei edes välittänyt siitä. Lisäksi hänellä vaikutti olevan suhde Jamesiin. Jameshän halusi välttämättä viihdyttää Siriusta, kun tällä oli tylsää. Mutta, koska James piti myös Lilystä tämän täytyi olla bi(kuten myös poikansa Harry, joka oli ihastunut Chohon). Myöhemmin Sirius vaikuttaa melko ihastuneelta Harryyn. Muistuttaahan Harry häntä Jamesista. Jos Harry olisi muuttanut Siriuksen luo olisi Sirius varmasti aikonut raiskata tämän(tosin Harry tuskin olisi pistänyt kauheasti vastaan). Siriuksella oli myös suhde Remukseen, sillä he muuttivat jopa yhteen!
Eiköhän tässä ollut sitten kaikki? Remuksen seksielämää selvitellään tarkemmin ehkä myöhemmin.

Vastaukset 18
Vanhimmat
...kaksimielisyys, oi kaksimielisyys.
Huoh. Olipas poikkeuksellisen huonosti kirjoitettu.
Se oli hauska xD
En keksi yhtä hyviä, mutta kannattaa nääkin muistaa:
Petunia kyselemässä Dudleyltä Harryn tekosista:"Was it you-know-what darling? Did he use- his thing?
Potterin ja Kalkaroksen pikku sessio:
"Nouse ylös Potter ja tartu sauvaasi."
Harry nousi hermostuneena. He seisoivat kasvokkain pöytä välissään.
"Saat käyttää sauvaasi minun riisumiseeni ja puolustautua millä tahansa muulla tavalla jonka vain keksit",Kalkaros sanoi.
"Entä mitä sinä teet?"Harry kysyi ja silmäili levottomasti Kalkaroksen sauvaa...
(itse ihmettelen miten se riisuminen tapahtuu pelkkää "sauvaa" käyttämällä..)
On niitä muitakin, en jaksa hakee...
Löytäiskö joku kaksmielinen tai muuten pervo samantyyppisiä.. öö vihjauksia?
..leikkiin :)
dumbledore sano harrylle jotain sinne päin kuin "ja minä olen tarkastellut sinua hyvin läheltä" vitosessa.. ja sitä ennen kun he olivat rehtorin kansliassa harryahan oikein syyhytti hyökätä dumbledoren kimppuun, tunsi suunnatonta halua vai mitenkä se nyt meni.. :)
näkymättämyysviitat on muuten hyvä keksintö noihin hommiin ;)
dobby halaa monta kertaa harryn keskivartaloa ja on lisäksi sopivan mittainen suuseksisessioihin :D ja ainahan sen suurin unelma on tavata harry rohkelikon oleskeluhuoneessa.. taitaa harry olla melkoinen mestaripamputtaja!
ja voiko malfoyta homompaa olla?? ei sillä et se on itsekeskeinen paska mutta kyllähän noin mahtailevalla hemmolla pitäis tyttöystävä olla! joku vaan tuntuu rajoittavan touhua.. ja rakkaudestahan se heppaki potkiskelee.. harry on tietty malfoyn suuri ihastus! ja harry on jo langennut.. tosin malfoy ei ole ainoa harryn sydämen valittu!
mutta mitä toi meinas et sirius ja remus ois muuttanu yhteen?? sinne killan päämajaanko vai mitä??
ja toi oli ihan paras toi harryn ja kalkaroksen sessio ;)
siinä killassa mainittiin että remus asuu Siriuksen kanssa siellä, vaikka onkin välillä Killan asioilla ;)
*Kuolee nauruun*
Hehhe. Siellä ne herrat Lupin ja Black leikkii yhdessä kotia. Ties vaikka kotitonttu, Kreacher olisi mukana heidän pikkupikku näpertelyissä. (Kyseinen kotitonttuhan on ihan selvä puppelipoika, koska Siriushan löysi hänet kuulemma kerran haistelemassa hänen isänsä vanhoja housuja ullakolta.)
Ja Sirius on se suhteen mies, koska kaikki maskuliiniset piirteet on hänessä näkyvissä: "Ryyppää yksin kotona, raivoaa, ja säätää kulkuvälinettään joka tässä tapauksesa ei ole auto tai mopo, vaan hevoskotka. Elikäs ihan tyypillinen Eglantilainen white-trash-mies.
Remus on taas se suhteen nais-osapuoli. Hän käy duunissa Killan asioissa sekä on kaikinpuolin vastuullisempi ja rauhallisempi kuin Sirius.
Ja muuttuuhan Remus kerran kuussa hirviömäiseksi pedoksi kuten naiset yleensä... ^^
Äärimmäisen hauskaa, mutta tuskin vakavasti otettavaa.
Naurua......................
naurua............................
aika hyvä *hekotusta*
kuudennassa harry potter-kirjassa on kuumaa homoseksiä!... no okei. ei oo. mutta mielenkiintoisia pointteja sinulla
Siinä se aito ja oikea homo vasta onkin. =) Mikään ei ainakaa viittaa mihinkään muuhun.
Joo, olet oikeassa! Myös Draco Malfoy on ihan umpihomo! Hän seurustelee samaan aikaan kahden pojan, siis Goylen ja Grabben kanssa! Heillä kolmella on joka päivä tai oikeastaan siis joka yö villejä ryhmäseksileikkejä keskenään Luihiusen tuvassa Tylypahkassa!
Niin ja Colin Greevey on selvästi salaa rakastunut
Harryyn ainakin kirjassa Harry Potter ja Salaisuuksien kammio (olen lukemassa sitä, en ole lukenut vielä sarjassa myöhemmin ilmestyneitä kirjoja), koska hän niin innoissaan seuraa Harrya
siinä kirjassa. Tosin paljonko sen ikäinen pikkukakara tietää rakkaudesta.
Tietysti myös Gilderoy Lochart on on homo.
Eli kaikki ne ovat homoja ja lesboja, paitsi Weaslyn pariskunta, koska heillä on niin paljon lapsia, eli he ovat tosi kiinnostuneita harrastamaan heteroseksiä ilman ehkäisyä.
Muihin en kommentoi... Mutta Sirius ja Remus on täydellinen pari!!!!!!!!
Ne vois olla homoja....
...Severus ja Lucius ole täydellinen pari? Tai entäpä sitten Harry ja Dumbbis! Siinä vasta pari!
erittäin huonoa huumoria... eikö Row tehnyt Potterit lapsia varten?? Eihän hän voi kirjoittaa mitään homo suhteita lasten kirjaan. Eikä hän voi tehdä siitä ns "aikuisten" kirjaa kesken kaiken. Sori voin olla vähän tyhmä, mutten ole tänään kauheen huumorin tajusella päällä.
Ei homoissa ole mitään vikaa. Homot ovat ihan yhtä normaaleja kuin heterotkin! "lapsia varten..." tarkoittaako se, ettei elämän tosiasioita saa esitellä? Olihan Harryllakin suhde Chohon, ne pussasi, ai että on kauheaa! Eihän lapset sellaista kestä! Ei homot ole yhtä kuin seksi... kyllä heterotkin sellaista harrastaa, jopa enemmän!
Row ei tehny niitä lapsil. Nuorille kai pääasiassa mut sehän ihmettelikin kun lapsienkin hyllyyn nämä kirjat menee.
Kymmenvuotiaat menköön kyylää teletappeja ja muumeja ja pikkukakkosta!
hyvää huumoria, varsinkin ku tietää et se ärsyttää tosikkoja/rasisteja..
olin aluksi itekki sitä mieltä että vanhemmat ei anna lastensa lukea pottereita jos siinä ois homoja, mutta ihan hyvä et niitä alkais näkyä enemmän julkisuudessa ja myös hyvinä hemmoina niin ihmiset tajuis et se on ihan normaalia!