TAKK

Hei, Olen hakemassa Tampereen aikuiskoulutuskeskukseen matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen. Nyt kysyisin onko kellään kokemuksia TAKK:sta tai tästä koulutuksesta? Opetuksen taso, työllistyminen jne.
2786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oon ollu muutaman kerran opinnoissa. hops-suunnitelma tehdään henkilökohtaiselta pohjalta. se on niinkuin tilkkutäkkiä rakentaisi. sitten on opintori, jonne mennään tekemään kotitöitä tarvittaessa, koska siellä on laajakaistakoneet varattavissa. etäkäyttö kotoa käsin on tietysti mukavinta etäopinnoissa, jota on osa viikosta. opettajien taso vaihtelee, useimmat ovat erinomaisia opettajia. mukavia muistoja jäänyt, yleensä joka kurssilta saa hyviä kavereita. työllistymisestä sanoisin, ettei ainakaan pahitteeksi opiskelu ole täälläkään. töitä on tullut mukavasti. ja at on aina at, eikä tampereella varmaan mikään huono taso ole missään oppilaitoksessa. toisaalta, aina voi arvostellakin. muistaisin että palautetta annettiin jostain, ehkä opintojen hajanaisuus ja nopeatempoisuus. kahden päivän tiivis kurssi sitä ja tätä ei välttämättä anna sitä mitä tarvitsee, sisäistäkseen asioita.

kannattaa miettiä voisiko suorittaa at:n näyttötutkinnon jossain firmassa, itse suoritin 3d-grafiikka ja markkinointi-koulutuksen näytön telemällä kuukauden töitä mainostoimistossa. ikävä kyllä ammattitutkintopäivänä olin myös jo töissä, joka oli koulutuksen jälkeen. myöhemmin kadutti kovasti, etten mennyt sinä päivänä tutkintopaperia suorittamaan, josta olisi tullut plakkariin media-assistentin osatutkinto.

Äänestä

On kokemuksia Takk:sta. Opettamisen laatu on todella surkeaa ja siellä ei oikeasti opi yhtään mitään. Suosittelen etsimään muita mahdollisuuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaana kirjoitti:

Hei, Olen hakemassa Tampereen aikuiskoulutuskeskukseen matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen. Nyt kysyisin onko kellään kokemuksia TAKK:sta tai tästä koulutuksesta? Opetuksen taso, työllistyminen jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu