Kuinka olette selvinneet puolison poismenon jälkeen, saitteko tukea omaislta, vai yksinkö piti hautajaiset ja kaikki muut järjestää.
Kuinka selvisitte surusta, ja sen aiheuttamasta henkisestä pahoinvoinnista.
Omakohtaisesti ajatuskin kuolemasta saa luhistumistilan aikaan, tunnen itseni hyvin heikoksi.
Palvelutaloissa, dementtia osastolla näkymä on hyvin hyvin surullinen, ihmiset ei osaa puhua, suulonkustaa, huutoa ja örinää, itse en tahtoisi tulla siihen tilaan, tietenkää kukaan ei voi tietää minkälainen loppu ihmistä kohtaa.
Tämä elämän vaihe on raskas vanhenevalle puolisolle.
Kuinka selvisitte surusta, ja sen aiheuttamasta henkisestä pahoinvoinnista.
Omakohtaisesti ajatuskin kuolemasta saa luhistumistilan aikaan, tunnen itseni hyvin heikoksi.
Palvelutaloissa, dementtia osastolla näkymä on hyvin hyvin surullinen, ihmiset ei osaa puhua, suulonkustaa, huutoa ja örinää, itse en tahtoisi tulla siihen tilaan, tietenkää kukaan ei voi tietää minkälainen loppu ihmistä kohtaa.
Tämä elämän vaihe on raskas vanhenevalle puolisolle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On hyvin ymmärrettävää, jos usein joudut käymään miestäsi tapaamassa noin painostavassa ympäristössä, ja itse olet heikossa kunnossa.
Keskusteluapua saattaisit saada oman seurakunnan diakonissalta, jonka numero löytyy joko kirkollis-sanomassa tai puh.luettelosta.
Sieltä diakonissat tekevät kotikäyntejäkin tarvittaessa, kun kerrot tilanteesi ja uupumuksesi.
Usein ulkopuolinen voi antaa neuvoja, minkälaista apua saatat tarvita.
Omaiset auttavat kyllä hautajaisten järjestelyissä aikanaan, sinuna keskittyisin saamaan apua nyt itsellesi.
Päivä kerrallaan eteenpäin, toivon että saat apua keskustelemalla tilanteestasi.
Kiitos Texsanell ek viisaasta lämminhenkisestä vastauksesta,
en ole varma jaksanko hakea apua, vai kuolenko suruun, sen aika näyttää.
Itse olen sairas ja huonokuntoinen,silti yritän auttaa miestäni täällä kotona ,.
hänellä monia pahempia vaivoja kuin minulla,
Vanhuus tuo mukanaan kaikenlaista.
Kuulehan syvä huokaus, elämä jokaisella on ihka oma. se on ollut jo syntyessäkin niin, mutta apuvoimat ovat olleet ja ovat vieläkin olemassa.Yksin jääneenä on paras etsiä elämään uutta sisältöä, miettiä mikä kiinnostaa. Jostakin on aloitettava ja itsenäisyyttään muovattava.
Opistojen kursseista voisi löytää kiinnostavaa ja saada uusia ystäviä. Yksinäisyys on paljolti sydämen asia, varsinkin jos kiertää vain vanhoja menneitä ympyröitä. Teatteri sopii joillekkin hyvien ystävien kesken.
Jos ystävyys suhteet ovat jääneet perheen varjoon voisi uudestaan niitä elvyttää vaikka soittamalla kyselemällä kuulumisia. Kahvihetki jossakin kahvilassa toisi uutta eloa, tai kirpparilla pyörähtäminen ystävien kesken myös.
Elämä on annettu elettäväksi, siitä on hyvä lähteä. Kaikella on tarkoitus sanoo viisaimmat. Niin se taitaa olla vaikkei sitä aina usko. Siispä syvä huokaus, katse eteenpäin. Niin minäkin tein, vaikuksista huolimatta, elämä on oma kokonaisuus,
aina.
Tuliska, kiitos.
Ilmeisesti olet vahva ihminen, olet selviytyny surusta, me ihmiset olemme erilaisia, elämän kulku on kovin erilainen,
oma sairaus vie voimia sepelvaltimotauti ohitusleikkauksineen takana, jokaisen meidän on täältä lähdettävä vuorollamme, aika näyttää kuinka selviydyn.
Me kaikki olemme erilaisia, mutta suru on samanlainen. Sama ASO tauti on minullakin ja uusia verisuonia laittoivat, onneksi. Sairaus ihmettelyllä parane, sen olen oppinut. Sain vielä aivoinfraktin, se huippaa välillä mahtavasti, jalat yrittää mennä erisuuntiin kuin minä. No, seisahdus ja uudestaan. Sitä kai tää koko elämä on.Uudestaan.
Uskon että mieheni halusi minun jatkavan elämääni.,sillä hän on aina mukana, sydämessäni. Elämä on nyt yksinäisenä sellainen miksi sen haluaa tehdä ja elää. Toisen pois meno ei koskaan unohdu. Kaipaus itkettää, mutta ihanaa, kun sai tuntea lämmön ja rakkauden. Se on joka pysyy kaikesta huolimatta.
Toivon sinulle jaksamista.Aikaa kuluu, mutta rakkaus antaa voimaa.