minulla on lempi asia musikki ja pidän popedasta , nightwish:sta.ne on mun kaks suurinta bändiä mitkä on PARHAITA JEEEEEEEEEEEE;
KERTOKAAAA omat bändit tai jotain muut tähä
musikki
2
<50
Vastaukset
- Poeka_15V
CMX on yksi parhaita suomalaisia yhtyeitä, sitä tulee kuunneltua paljon. Helkkarin mystistä rokkia, Yrjänä on jotakin melkein ylimaallista. Sitten on Maj Karma sekä Herra Ylppö ja Ihmiset. Ylppö on mielestäni mahtava laulaja, ja sanoitukset ovat noiden yhtyeiden kappaleissa varsin mielenkiintoisia. Hieman vanhempaa suomalaista on Kingston Wall; upeaa musiikkia. Sitten kotimaisista tulevat mieleen vielä sellaiset kuin Viikate, Kotiteollisuus, Juice Leskinen, Pelle Miljoona, Yö, ja aimo sikermä punkbändejä.
Ulkomaisia ns. suosikkibändejä onkin sitten niin valtaisasti, etten kaikkia luettele, Mutta muutaman mainitsen erikseen: Nirvana. Kurt Cobain oli jotakin niin suurta, että oksat pois! Foo Fighters; upeata musiikkia, Grohl on pitkän linjan rockmuusikko ja on maineensa ansainnut. Rage Against The Machine on myös hyvä, kitaristi tekee upeaa työtä, lisäksi bändillä on vakaa aatepohja ja vankat mielipiteet. Audioslave ja Soundgarden ovat myös upeita yhtyeitä, sekä noiden kahden bändin laulajan, Chris Cornellin, pari ensimmäistä soololevyä ovat menevää kamaa.
Sitten täytyy myös mainita sellaiset legendat kuin Jimi Hendrix, The Beatles, Queen, Sex Pistols, Bob Marley, Led Zeppelin, Black Sabbath, Scorpions, Pink Floyd, Neil Young ja Johnny Cash. Tulipas aika pitkä viesti, mutta monta bändiä/artistia jäi kyllä mainitsemattakin. - 17v poika
Suomalaisia metalliyhtyeitä joita tykkään kuunnella: Children Of Bodom, Norther, Turisas, Viikate, Kotiteollisuus, Sentenced ja niin eespäin.
Muita suomalaisia joista tykkään: Juice Leskinen, Leevi and the Leavings ja näitä perus :)
Ulkomaalaisia yhtyeitä joita tykkään kuunnella: Ozzy Osbourne, Black Sabbath, DIO Disturbed, Dimmu Borgir, Blackguard, Pantera, W.A.S.P, Queen, Steve Vai, Whitesnake, Aerosmith ja niin eespäin
Eniten siis tonne metallipuolelle menee..
Jjuurikin COB, Norther, Dimmu Borgir ovat ns. "lempi bändejäni"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1178063
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1355353Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p323641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1243574Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352604Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376