onko kunnollinen gradun aihe, jos tutkii jonkun kirjailijan tuotannon päähenkilöitä? Pääaineeni yliopisossa on kirjallisuus.. siis te taideaineita opiskelevat voisitteko auttaa.. ja onko vinkkiä mistä lähteä liikkeelle?
gradu
tiinu
4621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hieman heppoiselta kuulostaa kyllä. Millä tavalla tutkit ko. henkilöhahmoja ja mitä sinun on tarkoitus osoittaa tällä tutkimuksella?
Kirjallisuudentutkimuksessa olisi minusta tärkeätä muistaa aina, että kirjallisuus on myös yhteiskunnallinen ilmiö ja kertoo aina jotain omasta ajastaan. Siten teoksen/teosten liittäminen jotenkin laajemmin omaan aikaansa on minusta tärkeätä.
Itse kirjoitan gradua kyberpunk-kirjallisuudesta (tieteiskirjallisuuden alalaji) ja tarkoitukseni on osoittaa työssäni sitä, miten kyberpunk fiktiivisenä kirjallisuutena liittyy laajemmin tietotekniikan kehitykseen viimeisten vuosikymmenten aikana, tekoälytutkimukseen kehitykseen ja toisaalta ihmisen olemuksen tarkasteluun sekä filosofiassa pohdittuihin ontologian eli olemisen kysymyksiin: mitä ja millaista on olla ihminen postmodernissa, alati teknologisoituvassa yhteiskunnassa? Missä menevät ihmisyyden rajat vai onko niitä?
Tarkoitus olisi tämä: erään kirjailijan teoksia on hehkutettu muuten, mutta henkilöhahmoja on kritisoitu pinnallisuudesta. Aikoisin siis tutkia, ovatko nämä henkilöt, päähenkilöt, todella pinnallisia vai mitä. oma oletukseni on, että ne eivät ole pinnallisia. tutkimukseni lähtee siis perinteisistä "hyvän henkilöhahmon" käsityksistä ja keskittyy tämän tietyn kirjailijan teosten saamaan kritiikkiin. Takoitus on osoittaa että henkilöhahmo voi olla syvä, ilman että se on niin perinteinen.. jotain tällaista. Mitä mieltä olet?
Idea kaipaa ehkä vielä hiomista, mutta haluaisin kuulla onko se täysin mahdoton mielestäsi.
"erään kirjailijan teoksia on hehkutettu muuten, mutta henkilöhahmoja on kritisoitu pinnallisuudesta. Aikoisin siis tutkia, ovatko nämä henkilöt, päähenkilöt, todella pinnallisia vai mitä."
No tuossa on jo hieman pohjaa - eli tavallaan luet ko. teoksia ikään kuin "vastakarvaan", vasten niistä kirjoitettua kritiikkiä. Ok.
"oma oletukseni on, että ne eivät ole pinnallisia. tutkimukseni lähtee siis perinteisistä "hyvän henkilöhahmon" käsityksistä ja keskittyy tämän tietyn kirjailijan teosten saamaan kritiikkiin. Takoitus on osoittaa että henkilöhahmo voi olla syvä, ilman että se on niin perinteinen.. jotain tällaista."
Kuulostaa tämä pinnallinen/syvä henkilöhahmo jotenkin samalta kuin E.M. Forsterin käsitepari flat/round (jotain tämän suuntaista) henkilöhahmo. Jos ei ole Forster tuttu, niin kannattaapi ehkä tsekata. Tässä jotain pikaisesti ogoglattua tuosta aiheesta: http://seneca.uab.es/scott/CHARACTE.htm . Forsterin kirja 'Aspects of the Novel' on kyllä jo kovin vanha, vuodelta 1927.
(Opiskelen itse englantia pääaineena, joten siksi tämä Forster on minulle tuttu nimi.)
Minusta sinun pitää myös jotenkin perustella mihin tuo oma oletuksesi pohjaa. Nimittäin kun kerran aiempi kritiikki väittää kirjailijan luomien henkilöhahmojen olevan pinnallisia, niin mihin sinä oman oletuksesi sitten oikein perustat - pelkkä intuitio ei välttämättä ole kovin hyvä/paras peruste ko. hypoteesille/oletukselle.
"Takoitus on osoittaa että henkilöhahmo voi olla syvä, ilman että se on niin perinteinen"
Eli tässä on tavallaan työsi johtoajatus tai pääargumentti. Minusta tämä on ihan ok.
Eli kokosin pikaisesti seuraavaa:
---------------------------------
1) Työn pääargumentti:
Fiktiivinen henkilöhahmo voi olla "syvä", vaikka se ei olisi perinteisen kirjallisen ihanteen mukainen. Kirjailijan A henkilöhahmot osoittavat tämän.
=> Vaati määrittelyn mm. sille millainen tämä perinteen mukainen syvä henkilöhahmo sitten oikein on.
2) Työhypoteesi:
Kirjailijan A luomia henkilöhahmoja on kritisoitu pinnallisiksi. Graduni tarkoitus on tutkia voivatko ko. kirjailijan luomat hahmot olla kuitenkin "syviä" vaikka ne eivät olisi ns. perinteisen käsityksen mukaisia henkilöhahmoja.
3) Tutkimusaineisto:
Kirjailijan A teokset (eivät varmaankaan kaikki?) sekä ko. kirjailijan teoksista kirjoitettu kritiikki.
----
Kyllähän tuossa varmastikin on aihetta graduksi - itse asiassa kuulostaa aivan mainiolta. Lykkyä pyttyyn gradun kanssa! : )
Niin, olisi vielä mielenkiintoista jossakin vaiheessa saada kuulla millaisen työn lopulta päätit/päätät tehdä.