Vaikka kuinka yrittää, niin aina tulee uusia ja uusia vastoinkäymisiä.
Nytkin sain villasukan kudottua, niin eiköhän joku mennyt katkomaan langanpäät ennen, kuin sain ne edes pääteltyä.
Toinen juttu oli sitten se, että käteeni tuli mustelma sukkapuikoista.
Miten voi onnistua yhteiskunnassa, kun pienikin yrittäminen langettaa pelkän epäonnistumisten sarjan?
Kysymys ei ole siitä, etteivätkö jotkut yrittäisi, vaan siitä, että jotkut ovat syntyneet epäonnistujiksi yrityksistään huolimatta.
On heitäkin, jotka toimivat huolettomasti eivätkä välitä mistään mitään, mutta meidät jotkut on vain luotu epäonnistumaan. Tavarat hajoavat pelkästä kosketuksesta ja niin pois päin. Yhteen aikaan tietokone pimeni aina, kun lähestyin sitä.
Nytkin sain villasukan kudottua, niin eiköhän joku mennyt katkomaan langanpäät ennen, kuin sain ne edes pääteltyä.
Toinen juttu oli sitten se, että käteeni tuli mustelma sukkapuikoista.
Miten voi onnistua yhteiskunnassa, kun pienikin yrittäminen langettaa pelkän epäonnistumisten sarjan?
Kysymys ei ole siitä, etteivätkö jotkut yrittäisi, vaan siitä, että jotkut ovat syntyneet epäonnistujiksi yrityksistään huolimatta.
On heitäkin, jotka toimivat huolettomasti eivätkä välitä mistään mitään, mutta meidät jotkut on vain luotu epäonnistumaan. Tavarat hajoavat pelkästä kosketuksesta ja niin pois päin. Yhteen aikaan tietokone pimeni aina, kun lähestyin sitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"On heitäkin, jotka toimivat huolettomasti eivätkä välitä mistään mitään, mutta meidät jotkut on vain luotu epäonnistumaan."
Kaikille tulee epäonnistumisia. Joko omia mokia, tai sitten ihan huonoa tuuria.
Voittajan ja häviäjän ero on siinä, että voitaja hyväksyy asian, ottaa epäonnisumisesta opikseen jos on oppimisen paikka ja jatkaa eteenpäin.
Häviäjät jäävät voivottelemaan epäonnistumisiaan.
Kun on kroonisesti huono tuuri, niin väkisinkin se vaikuttaa siten, että lakkaa yrittämästä. Miksi edesauttaa katastrofien syntymistä, kun voi myöskin olla tekemättä mitään?
No sitten peli on menetetty ja ei auta muu kuin jatkaa sitä voivottelua ja itsesäälissä rypemistä. Kai se sitten on parempi niin, en tiedä.
Jossain syvällä sisimmässäni uskon yhä, että joku ritari / prinssi tulee ja pelastaa minut.