TULOTON

sopeutuja

Miten paljon täällä on ihmisiä joilla ei ole mitään tuloja? Miksi olette tuossa tilanteessa ja kuinka kauan olette olleet?
Minusta tuli tuloton kun irtisanouduin työstäni joka ei vastannut sovittua ja muutenkin kohdeltiin aivan kakkoskansalaisena. Esim. asiakas tuli ovesta sisään ja käveli luokseni kysymään minulta jotain niin siihen tuli joku väliin: tää on vaan meiän työllistetty, mitä asiaa sinulla on. Tai kun joku tarjosi kahvipullat niin se ei koskenut minua. Tai annettiin kaikenlaisia työtehtäviä mistä ei oltu sovittu sopimusta kirjoitettaessa. Paras juttu oli kun minua pyydettiin jäämään ylitöihin kun työparini halusi mennä kampaajalle. Kerroin hänelle etten voi kun lapseni pitää hakea hoidosta pois. Hän sitten ehdotti enkö voisi palkata jostain lapsenvahtia. Siis, hän oletti että minä palkkaisin lapselleni lapsenvahdin jotta hän pääsisi kampaajalle!
Kävin kysymässä työkkärissä mitä minulle seuraa jos irtisanoudun työstä, kerrottiin minun saavan 3 kuukauden karenssin. Aattelin että kyllä sen ajan kestän mutta täällä työssä en kestä. Irtisanouduin ja työkkäri otti kolmen kuukauden karenssin jälkeen koko työttömyyskorvauksen minulta pois. Samaan syssyyn tt-tuki alennettiin ja olin tilanteessa jossa en kyennyt maksamaan laskujani. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa mennä ulosottoon velat.
Nyt sitten oottelen sen viisitoista vuotta jotta niitä ei voida ulosmitata enään. Töihin meno ei auttaisi kun palkkani niin pieni ettei sillä maksettaisi kuin korot eikä minulla silti olisi yhtään enemmän rahaa. Joten sama se sitten, eletään näin kun kerran voidaan minulle valehdella törkeästi ja antaa väärää tietoa karenssista. Minulta meni kertaheitolla kaikki yrittämisen halukin pois.

4

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • thryth635h2

      Miksi annoit kohdella itseäsi kuin tiskirättiä ja lopuksi luovutit lähtemällä pois? Kyllä ihmistä potkitaan päähän jos ihminen siihen suostuu.

      Olisit nostanut rähinän ja pitänyt kiinni oikeuksistasi.

      • sopeutuja

        Minulle sanottiin että noin voi tehdä, kokouksessa päätäntävalta on ihmisillä jotka siellä istuvat ja se työkkärin normitäti ei voi tuollaisia asioita päättää. Milläs todistat asian että olet saanut väärää informaatiota? Ja ihmisillä kun on itsellään velvollisuus ottaa asioista selvää. En tuolloin todellakaan tiennyt että ne voi sanoa mitä vaan ja toisaalla päätetään toisin.
        Ei kaikki ihmiset ole rähinäihmisiä, päätin että sama se sitten minulle on kun noin voitte tehdä, siinäpä sitten elätätte minut ja lapseni. Ei se minua haittaa, minulle on sama mistä rahani saan asumiseen ja elämiseen. Kuitenkin olen jo kohta viiskymppinen ja aina hoitanut asiani mallikkaasti. Koskaan ei edes huomautuksia laskustaini ole tullut.
        Seuraavaaksi onkin tuloni eläke ja onneksi silloin tuo 15 vuotta on kulunut eli tässä vähän aloitin eläkepäivien vieton näin ennalta. Onpahan kerrankin aikaa tehdä ja harrastaa kaikkea kivaa mistä ennen vain haaveili kun ei ollut aikaa. Ja onneksi olen täysin terve, siitä olen tosi onnellinen, pystyy ja kykenee kaikenlaiseen.


      • ei ap.

        Minä otin yhteyttä ammattiliiton lakimieheen, työsuojelupiiriin ja lähes poliisiinkin (ammattiliitosta suositeltiin nimetöntä ilmiantoa).Lisäksi haukuin pomon, otin saikkua useamman viikon jne. En nyt viitsi kaikkea tässä kertoa.

        Kukaan ei voi väittää ettenkö olisi yrittänyt.


      • abcabcabcabcac

        Ihmistä ei yhteiskunnan taholta tule potkia päähän tai kohdella kuin tiskirättiä.
        Eikä varmasti ole ainut laatuaan tämä tarina nykypäivän Suomessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe