Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Julma loppu

Nanna tajusi olevansa raskaana,kun kuukautiset olivat myöhässä jo pari viikkoa. Raskaustesti varmisti asian. "Ei tämän ikäisenä,olen liian nuori" Hän ajatteli.Olihan Nanna vasta 15 vuotias. Siitä ei kylläkään ollut varmaa tietoa,että kuka oli lapsen isä. Se saattoi olla Nannan entinen poikakaveri Matias tai niin sanottu nykyinen Heikki.Tai kenties ne kaverit sieltä discosta. Mahdollisuuksia kyllä riitti.
Oikeastaan Nanna ei edes seurustellut,hän kyllä valehteli Heikille seurustelevansa hänen kanssaan,mutta totuus oli toisenlainen. Nanna halusi vain bilettää ja pitää hauskaa päivät pitkät. Ja kierrättää jätkiä.
Elettiin lauantaita.Heikki oli soittanut Nannalle monta kertaa,mutta Nanna ei ollut vastannut.Häntä ei kiinnostanut,Oli ärsyttävää,että kaikki jätkät jäivät aina roikkumaan Nannan perään. Nanna sulki kännykkänsä ja alkoi meikkaamaan. Paljon ripsiväriä,huulikiiltoa,ja poskipunaa.Nanna oli tyytyväinen peilikuvaansa. Sen jälkeen hän puki päälleen minihameen ja tiukan topin,oli aika lähteä baariin miehiä iskemään. Abortin voisi tehdä myöhemminkin.
Nanna oli ottanut pohjat jo kotonaan ja sipsutteli korkokengillään bussipysäkille. Miesporukka,joka oli myöskin pysäkillä odottamassa tuijottivat Nannaa pitkään,sehän oli selvää. Nanna kaivoi laukustaan bussi kortin ja varmisti vielä,että pahvit olivat varmasti mukana.Nannahan ei tietenkään olisi päässyt vielä minnekään baariin,mutta hänellä oli 18vuotiaan ystävänsä paperit.He olivat aivan samannäköisiä,sitäpaitsi Nanna tiesi muutenkin olevansa aikuismaisempi,eikä mikään teini kuten monet muut hänen ikäisensä.
Yksi ponihäntäinen tyyppi,siitä jätkäporukasta lähti kävelemään kaljapullo kädessään Nannan luokse. "Mitäs neito,minne oot menossa?"Hän kysyi ja ryystäsi kulauksen pullostaan. "Pitämään hauskaa" Nanna vastasi ja hymyili viettelevästi. "Meidän kans sul olis paljo hauskempaa,tuu mukaan" Mies sanoi. Nanna pudisteli päätään:"En mä nyt oikein pääse" Mies meni istumaan Nannan viereen ja laittoi kätensä hänen reidelleen sanoen: Mun nimi on Tommi" ja tunki naamansa ärsyttävän lähelle Nannaa. Nanna nousi nopeasti ylös penkiltä ja huomasi Bussin jo tulevan pysäkille päin.Hän viittoi kättään ja bussi pysähtyi.Pahaksi onneksi myös se jätkäporukka nousi samaan dösään.
Nanna meni istumaan aivan bussin takaosaan ja se sama ponihäntäinen poika eli Tommi tuli Nannan viereen,Kaksi miehistä menivät Nannan taakse istumaan."Ollaan menos kaverin bileisiin,tuu mukaan!" Tommi sanoi. Toinen takana olevista miehistä räpläsi Nannan hiuksia.
Ne jätkät olivat kyllä hyvän näköisiä,mutta ehkä liian vanhoja,varmasti kolmekymppisiä,Nanna ajatteli. Tommi vaikutti kyllä nuoremmalta. "Me jäädään seuraavalla" Tommi huusi ja tarttui Nannaa kädestä ja hymyili tälle. Nanna hymyili takaisin.Ehkä hän voisikin lähteä heidän mukaansa,saattaisihan siellä ollakin tosi hauskaa ja voihan sieltä aina lähteä pois jos tulee tylsää.
Tommi laittoi kätensä Nannan olkapäille,siinä porukassa oli jätkiä yhteensä viisi,mutta ei Nanna tuntenut oloaan mitenkään uhatuksi."Onko tästä pitkä matka?" Nanna kysyi Tommilta,joka pudisteli päätään."Toi talo tuol" Tommi kaivoi repustaan salmari pullon ja ojensi sen Nannalle."Ota tosta hörppy" Nanna joi sitä pari kulausta,vaikka se olikin todella pahaa.Hän pysyi mieluummin siideripuolella.
He saapuivat omakoti talon pihalle,siellä oli kumman hiljaista,vaikka piti olla jotkut bileet. Yksi jätkistä avasi ulko-oven ja he menivät sisälle. Sisällä ei ollut ketään.
"Mitkä bileet nää muka on?" Nanna kysyi nauraen ja otti toisen hörpyn salmaria."Ne alkaa pian" joku sanoi. Nanna johdatettiin olohuoneeseen ja hän meni istumaan sohvalle. Tommi tuli hänen viereensä ja toiselle puolelle tuli joku vaalea hiuksinen hieman roteva jätkä.Musiikki alkoi soida täysillä ja Tommi alkoi nuolemaan Nannan kaulaa.Se ei tuntunut sillä hetkellä yhtään mukavalta.Nanna yritti nousta ylös,mutta molemmat jätkät pitivät häntä tiukasti paikoillaan. Tommi meni istumaan Nannan päälle ja alkoi kourimaan tämän rintoja topin päältä ja repi lopulta väkisin sekä topin että rintaliivit pois. Muut jätkät katsoivat vieressä nauraen.Nanna yritti pyristellä vastaan ,mutta olo oli käynyt kumman heikoksi."Mä oon raskaana,älkää satuttako" Hän sai sanottua. Sitten Nanna nostettiin äkkiä ylös Tommi piti hänestä kiinni ja yksi miehistä veti Nannalta hameen pois.Nannan päässä pyöri.Hetkessä hän huomasi makaavansa lattialla,häntä sattui,joku oli hänen päällään. Miehet vaihtuivat useaan otteeseen...Nannahan tykkäsi kierrättää miehiä...



Jatkuu jos haluutte?=)
64815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

JATKA JATKA! :)

Äänestä

en haluais jatkoa...muijahan on raskaana! Itse äitinä ällöttää :(..tyyliin raiskaus raskaana olevalle...yh.

Äänestä
  • JATKA!!! toi oli hyvä!!!

    Äänestä

Liian huono. Älä jtka please..

Äänestä

Tyhmä kirjoitus, yritä keksiä parempia.

Kaikki tapahtuu salamannopeasti, sitten rynkytystä kolmeen reikään.

Tämä palsta on täynnä just samanlaisia juttuja. Ei kukaan jaksa lukea niitä.

Äänestä

Heti kun ehdit..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pilvi kirjoitti:

Nanna tajusi olevansa raskaana,kun kuukautiset olivat myöhässä jo pari viikkoa. Raskaustesti varmisti asian. "Ei tämän ikäisenä,olen liian nuori" Hän ajatteli.Olihan Nanna vasta 15 vuotias. Siitä ei kylläkään ollut varmaa tietoa,että kuka oli lapsen isä. Se saattoi olla Nannan entinen poikakaveri Matias tai niin sanottu nykyinen Heikki.Tai kenties ne kaverit sieltä discosta. Mahdollisuuksia kyllä riitti.
Oikeastaan Nanna ei edes seurustellut,hän kyllä valehteli Heikille seurustelevansa hänen kanssaan,mutta totuus oli toisenlainen. Nanna halusi vain bilettää ja pitää hauskaa päivät pitkät. Ja kierrättää jätkiä.
Elettiin lauantaita.Heikki oli soittanut Nannalle monta kertaa,mutta Nanna ei ollut vastannut.Häntä ei kiinnostanut,Oli ärsyttävää,että kaikki jätkät jäivät aina roikkumaan Nannan perään. Nanna sulki kännykkänsä ja alkoi meikkaamaan. Paljon ripsiväriä,huulikiiltoa,ja poskipunaa.Nanna oli tyytyväinen peilikuvaansa. Sen jälkeen hän puki päälleen minihameen ja tiukan topin,oli aika lähteä baariin miehiä iskemään. Abortin voisi tehdä myöhemminkin.
Nanna oli ottanut pohjat jo kotonaan ja sipsutteli korkokengillään bussipysäkille. Miesporukka,joka oli myöskin pysäkillä odottamassa tuijottivat Nannaa pitkään,sehän oli selvää. Nanna kaivoi laukustaan bussi kortin ja varmisti vielä,että pahvit olivat varmasti mukana.Nannahan ei tietenkään olisi päässyt vielä minnekään baariin,mutta hänellä oli 18vuotiaan ystävänsä paperit.He olivat aivan samannäköisiä,sitäpaitsi Nanna tiesi muutenkin olevansa aikuismaisempi,eikä mikään teini kuten monet muut hänen ikäisensä.
Yksi ponihäntäinen tyyppi,siitä jätkäporukasta lähti kävelemään kaljapullo kädessään Nannan luokse. "Mitäs neito,minne oot menossa?"Hän kysyi ja ryystäsi kulauksen pullostaan. "Pitämään hauskaa" Nanna vastasi ja hymyili viettelevästi. "Meidän kans sul olis paljo hauskempaa,tuu mukaan" Mies sanoi. Nanna pudisteli päätään:"En mä nyt oikein pääse" Mies meni istumaan Nannan viereen ja laittoi kätensä hänen reidelleen sanoen: Mun nimi on Tommi" ja tunki naamansa ärsyttävän lähelle Nannaa. Nanna nousi nopeasti ylös penkiltä ja huomasi Bussin jo tulevan pysäkille päin.Hän viittoi kättään ja bussi pysähtyi.Pahaksi onneksi myös se jätkäporukka nousi samaan dösään.
Nanna meni istumaan aivan bussin takaosaan ja se sama ponihäntäinen poika eli Tommi tuli Nannan viereen,Kaksi miehistä menivät Nannan taakse istumaan."Ollaan menos kaverin bileisiin,tuu mukaan!" Tommi sanoi. Toinen takana olevista miehistä räpläsi Nannan hiuksia.
Ne jätkät olivat kyllä hyvän näköisiä,mutta ehkä liian vanhoja,varmasti kolmekymppisiä,Nanna ajatteli. Tommi vaikutti kyllä nuoremmalta. "Me jäädään seuraavalla" Tommi huusi ja tarttui Nannaa kädestä ja hymyili tälle. Nanna hymyili takaisin.Ehkä hän voisikin lähteä heidän mukaansa,saattaisihan siellä ollakin tosi hauskaa ja voihan sieltä aina lähteä pois jos tulee tylsää.
Tommi laittoi kätensä Nannan olkapäille,siinä porukassa oli jätkiä yhteensä viisi,mutta ei Nanna tuntenut oloaan mitenkään uhatuksi."Onko tästä pitkä matka?" Nanna kysyi Tommilta,joka pudisteli päätään."Toi talo tuol" Tommi kaivoi repustaan salmari pullon ja ojensi sen Nannalle."Ota tosta hörppy" Nanna joi sitä pari kulausta,vaikka se olikin todella pahaa.Hän pysyi mieluummin siideripuolella.
He saapuivat omakoti talon pihalle,siellä oli kumman hiljaista,vaikka piti olla jotkut bileet. Yksi jätkistä avasi ulko-oven ja he menivät sisälle. Sisällä ei ollut ketään.
"Mitkä bileet nää muka on?" Nanna kysyi nauraen ja otti toisen hörpyn salmaria."Ne alkaa pian" joku sanoi. Nanna johdatettiin olohuoneeseen ja hän meni istumaan sohvalle. Tommi tuli hänen viereensä ja toiselle puolelle tuli joku vaalea hiuksinen hieman roteva jätkä.Musiikki alkoi soida täysillä ja Tommi alkoi nuolemaan Nannan kaulaa.Se ei tuntunut sillä hetkellä yhtään mukavalta.Nanna yritti nousta ylös,mutta molemmat jätkät pitivät häntä tiukasti paikoillaan. Tommi meni istumaan Nannan päälle ja alkoi kourimaan tämän rintoja topin päältä ja repi lopulta väkisin sekä topin että rintaliivit pois. Muut jätkät katsoivat vieressä nauraen.Nanna yritti pyristellä vastaan ,mutta olo oli käynyt kumman heikoksi."Mä oon raskaana,älkää satuttako" Hän sai sanottua. Sitten Nanna nostettiin äkkiä ylös Tommi piti hänestä kiinni ja yksi miehistä veti Nannalta hameen pois.Nannan päässä pyöri.Hetkessä hän huomasi makaavansa lattialla,häntä sattui,joku oli hänen päällään. Miehet vaihtuivat useaan otteeseen...Nannahan tykkäsi kierrättää miehiä...



Jatkuu jos haluutte?=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu