Kanarialinnut (lat. Serin Canaria)

Serin Canaria Domest

Olen käynyt Kanariansaarilla kolme kertaa. Kerran Teneriffalla Playa de las Americasissa 2 viikkoa 1970-luvulla ja kaksi kertaa Cran Canarialla Playa del Inglesissä, molemmilla kerroilla 2 viikkoa.

Tuolloin kävin Teneriffalla Loro Parkissa saarikierroksen ja Pico del Teiden-matkalla. Loro Parkissa saaren keskiosassa on paljon lintuja ja muistaakseni muitakin eläimiä. En muista nähneeni kanarialintuja silloin!

Kanarialinnun luontaiset elinalueethan ovat juuri Kanariansaaret, Madeira ja Azorit ( tiettävästi osa Afrikan länsi-mannerta). Olin tuolloin 1970-luvulla vielä lapsi, joten en voi enää muistaa kaikkea matkoilta.

Myöhemmin olen matkustanut etelänmatkoilla Tunisiassa 2 kertaa 3 viikkoa ja yhden kerran Turkissa 2 viikkoa. Noilla matkoilla olen nähnyt kanarialintuja.

Luonnonvarainen kanarialintu on yhä melko yleinen luonnossa em. asuinalueillaan. Se laulaa komeasti samoin kuin pitkälle jalostettu kanarialintu häkkilintuna (Serin Canaria Domesticus, ei esiinny luonnossa). Luonnonvärinen kanarialintu on kelta-vihertävä ja jalostettujen häkki-kanarioiden väriskaala on laaja aina tummista keltaisiin, punaisiin ja valkoisiin. On olemassa myös töyhtö- ja rusettipäisiä lintuja samoin kuin höyheniltään kiharia, mutta tiettävästi vähemmän Suomessa.

Minulla on täällä Suomessa kotona kanarialintupariskunta, joista naaras on keltainen ja koiras punertavan tummanruskea. Eivät ole sukua toisillen. Tällä hetkellä ne pesivät, naaras hautoo 4 munaa. Tämä on odotettu pesintä ja osa mahd. poikasista jää kotiin ja osa myyntiin!

Minua kiinnostaisi lukea, jos teillä olisi havaintoja, tietoutta ja omakohtaisia kokemuksia Kanariansaarilla luonnonvaraisista ja jalostetuista kanarialinnuista!

5

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-mix-max

      Ostoskeskus Atlantico Vecindariossa. Siinä sisäänkäynnin edessä on parkkipaikan takana kulkee Avenida Atlantico ja tiheimmistä puista kuuluu melkein korvia huumaava sirpitys. Tarkemmin katsoessa on yhdessä puussa ehkä sata kanarialintua, vihreitä. Varmaan siellä on pesiäkin. Avenidan liikenne ei näytä haittaavan.

      • -aloittaja_

        Millä saarella tuo paikka on? Cran Canaria?


      • ex-mix-max
        -aloittaja_ kirjoitti:

        Millä saarella tuo paikka on? Cran Canaria?

        Atlantico on Vecindariossa, joka taas on Inglesistä Las Palmasiin päin n. 17 km
        moottoritietä itä-koilliseen. Me asumme siinä vieressä.


    • Ganariios

      20 kilsaa Inglesistä pohjoiseen.

    • Varpulintu

      Kanarianlintuja on myös aika paljon lemmikkeinä häkeissä parvekkeilla ja katoterasseilla... vähän eri värisiä kuin villit. Tuo Teneriffan ylätasanko on niin korkealla, ettei siellä taida olla kanarianlintuja, mutta alempana niitä on runsaasti .. kaupungeissa lähinnä puistoissa, mutta esim Anagan metsissä joka paikassa. Näyttävät vihervarpusilta tällaisen maallikon silmiin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe