Itäkeskusken TE-Toimisto

Kiitoksiavaan

Hain hetki sitten työvoimakoulutukseen johon minut hyväksyttiin.
Kävin parin viikon jaksolla useasti työvoimatoimistossa selvittämässä homman yksityiskohtia paremmin. Tänä parin viikon jaksona joka oli työttömyyden ja kurssin alun välissä eräytyi myös työnhakuni joka olisi siis pitänyt uusia.

Merkillepantavaa tässä on ,että kukaan henkilö ei minulle kertonut puhelimessa tai edes paikanpäällä ollessani ,että työhakuni ei ollut voimassa vaan juteltiin pelkästään työvoimakoulutuksesta ja sitä seuraavasta työharjoittelusta.

Virkailija on siis avannut tietoni nähnyt että etuuksieni maksatus on katkolla katsonut silmiin ja puhut ihan muista asioista eikä sanallakaan vihjannut ,että tälläinenkin asia pitäisi hoitaa.

Kävin itse tämän katsomassa mol.fi nettipalvelusta ja pistin työnhaun voimaan.

Tämä ei kuitenkaan estä sitä ,että jään tukien ulkopuolelle yli kahdeksi viikoksi ja joudun luultavasti ottamaan jonkun pikavipin että saan edes vuokran maksettua. Kaikki tämä vain siksi ,että olin aktiivinen enkä vain istunut kortistosa odottamassa ilmaista rahaa.

4

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j7g

      älä ole aktiivinen,työvoimatoimisto on ilmestyskirjan peto

    • Gibbe

      Olisit ottanut sen käyntileiman käynneilläsi niin ei olisi ongelmia. Mikään ei olisi estänyt toimimasta näin.

    • JottaTuota...

      Tuskinpa nykyisin enää tulee uudistaa työnhakuaan kun on kurssilla. Mutta kurssin jälkeen on käytävä uudistamassa työnhaku. Eli päivärahat eivät juoksen kurssin päätyttyä ellei uusi työnhakuaan. Mutta jos työkkäri ei ole laittanut tietoihisi muutosta kurssin ajalle, niin sinulla on hyvä mahdollisuus saada valitus läpi, että työkkäri on unohtanut vapauttaa sinut työnhaun uusinnalta kurssin aikana.

    • M;M;M;

      Pitkällä kurssilla haluavat tietää väliaika tiedot eli kurssi menestyksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe