Kapselit

Ostin muutamia vuosia sitten Primera P12 auton. Ostin sen siksi, että edellinenkin oli Primera, josta minulla on vain hyvää sanottavana. Kaupat tehtiin syksyllä. Samassa kaupassa tuli sitten talvirenkaatkin, jotka myyjä asensi paikalleen ajankohdasta johtuen. Kesärenkaat olivat auton tavaratilassa kotiin vietäviksi.
Kului yli vuosi, kun kaverini ihmetteli, että onko minulla kahdet kapselit. Ei ollut, mutta siinä yhteydessä kaverini huomasi, että autooni olikin jo uutena laitettu halpiskapselit alkuperäisten tilalle. Hieman harmitti tuo huomaamattomuuteni, mutta en lähtenyt enää myyjäliikettä kovistelemaan. Eikä se mitään olisi auttanutkaan.
Kun sitten yksi noista halpiskapseleista rikkoutui, niin soitin myyjäliikkeen johtajalla, en automyyjälle, ja kerroin tapahtuneen. Ehdotin johtajalle ostavani nyt alkuperäiset kapselit halpiskapseleiden hinnalla, jotta asia menisi nyt oikein ja tasan. Johtaja kieltäytyi, mutta lupasi korvauksetta uudet halpiskapselit. Erikoisinta tapauksessa olikin se, että liikkeen johtaja sanoi heidän tekevän tavallisesi näin. Siis liikkeen kauppatapoihin kuuluu vaihtaa alkuperäiset Nissanin kapselit halpiskapseleihin, ja toivovan ettei asiakas ei vaihtoa huomaa. - Nyt he sitten ties moneenko kerran onnistuivat.
Että on näitä merkkiliikkeitä joka lähtöön. Vai mitä?
5298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulle kävi kans näin, mutta huomasin liikkeessä sen heti ja sanoin, että ei uuteen autoon sovi mitkään anttilan kapselit. Myyjä kävi hakemassa hyllystä alkuperäiset kapselit ja laittoi pakkauksineen kyytiin. Autokeskus herttoniemi oli kyseessä ja 5v sitten.

Äänestä
  • Kaverilleni tehtiin juuri tuollainen nilvistemppu Kouvolan Auto Prismassa. Olis kiva tietää, miksi joku autoliike alentuu moiseen varasteluun?

    Äänestä

Aikanaan nuo kapselt maksoivat 50e/kpl. Kun tuohon laskee päälle peltivanteiden hinnat, ollaan summassa jolla autoon olisi saanut aluvanteet. Etenkin näin, kun vähän hintavertailee rengasliikkeitä.

Äänestä

Kouvolassa ei ole lenää ollut aikoihin AutoPrismaa. Se yritys on nyt Ympäristön Auto, mutta samat myyjät siellä on edelleen. Joten tarkkuutta vaatii!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Näin kävi kirjoitti:

Ostin muutamia vuosia sitten Primera P12 auton. Ostin sen siksi, että edellinenkin oli Primera, josta minulla on vain hyvää sanottavana. Kaupat tehtiin syksyllä. Samassa kaupassa tuli sitten talvirenkaatkin, jotka myyjä asensi paikalleen ajankohdasta johtuen. Kesärenkaat olivat auton tavaratilassa kotiin vietäviksi.
Kului yli vuosi, kun kaverini ihmetteli, että onko minulla kahdet kapselit. Ei ollut, mutta siinä yhteydessä kaverini huomasi, että autooni olikin jo uutena laitettu halpiskapselit alkuperäisten tilalle. Hieman harmitti tuo huomaamattomuuteni, mutta en lähtenyt enää myyjäliikettä kovistelemaan. Eikä se mitään olisi auttanutkaan.
Kun sitten yksi noista halpiskapseleista rikkoutui, niin soitin myyjäliikkeen johtajalla, en automyyjälle, ja kerroin tapahtuneen. Ehdotin johtajalle ostavani nyt alkuperäiset kapselit halpiskapseleiden hinnalla, jotta asia menisi nyt oikein ja tasan. Johtaja kieltäytyi, mutta lupasi korvauksetta uudet halpiskapselit. Erikoisinta tapauksessa olikin se, että liikkeen johtaja sanoi heidän tekevän tavallisesi näin. Siis liikkeen kauppatapoihin kuuluu vaihtaa alkuperäiset Nissanin kapselit halpiskapseleihin, ja toivovan ettei asiakas ei vaihtoa huomaa. - Nyt he sitten ties moneenko kerran onnistuivat.
Että on näitä merkkiliikkeitä joka lähtöön. Vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu