Media leipoo

Presidentin

TV
Siellä Sauli saa enemmän puheaikaa kuin pienet puolueet yhteensä.
Sauli istutetaan aina hyvään kamerakulmaan.
Sauli on myös usein kamerakulman taustalla.
Juontajat kysyvät usein Saulilta ensin ja Sauli saa vastausvuoroja joka väliin.
Rahalla leivotaan ja pulla paisuu, gallupeilla pudotetaan Väyrynen ja Soini pois.
Tänään perjantaina Saulilla on järjestetty TV:ssä viimeinen sana, tosin nuo jutut joita toisella korvalla kuuntelen eivät paljonkaan liity presidentin toimeen.

Joo ei tarvitse ihmetellä miksi Suomessa lisääntyy kestävyysvaje, sehän johtuu siitä, että otetaan lisää velkaa ja rahat ohjataan hyvätuloisille jotka nyt kiittävät Kokoomuksen rahanohjuspolitiikkaa.
Suomella ei ole hätää, koska köyhät kantaa vastuunsa ja siat menevät niistä porsaanreistä mitä ovat rakennelleet.

HYVÄ SUOMI koko kansan presidentiksi tulee rahavallan vahtikoira, joka haukahtaa jos tuloerot eivät kasva.

9

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansanääni

      Iltalehti:
      Keskustelu presidentin valtaoikeuksista Ylen torstai-illan presidenttitentissä vei katsojia pahasti harhaan.
      Selkeimmin nykyisen perustuslain mukaisesti valtaoikeuksista puhui vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.

    • I-Doll

      Sauli rakastaa Adamia eikä poliitikoita ! Saulilla on nyt nimettömässä kultasormus ja Adam on onnessaan. Sauli ja Adam Tappelivat Helsingissä keskenään ja joutuivat putkaan mutta rakkaus voitti ja kohta hääkellot soivat Säkkijärven polkkaa.

    • vetäkää käteen

      Kansalaisia ohjataan oikealle tielle, mutta onko se tie mikä johtaa oikealle oikeastaan oikea?

      Taisi olla Touko Virkkala (keparissa) joka oli laskeskellut, että Liliuksen optioilla olisi työllistetty 1000 hoitajaa kymmeneksi vuodeksi.

      Kansan ylin valta taitaa olla sitä, että maksellaan joillekin paljon ja toisille ei juuri mitään.

      Oikeisto rakentaa PYRAMIDIA verotuksen muodossa, pyramidin alimmalla tasolla olevat vähäosaiset painetaan maanrakoon ja pienyrittäjät ja muut työtätekevät kannattelevat pyramidin ylintä tasoa missä sikarimiehet mässäilevät kansan kustannuksella.

      Ei tarvitse ihmetellä miksi kaikki on niin kallista, koska tuotteidenhintoihin on lisätty pyramidin huipulla olevien kulutus ja elintaso juhlien kustannukset.

      POKS kuplat puhkeavat.
      Hyvä Suomi makselkaa nyt sitä mitä olette tilanneet, seuratkaa laumanjohtajaa ja äänestäkää isäntäänne niin kuin opetetun rakkilauman pitääkin.

    • Vaikka maamme on pieni, se jakautunut kahtia. On näitä, jotka pääsevät vallan himossaan notkuviin pöytiin ja voivat aivan vailla omaatuntoa myydä Suomen pala palalta vaikka Venäjälle. Sitten on vielä, vähenevissä määrin, sotaveteraaniemme verijälkeläisiä. Nämä edustavat sitä työväenluokkaa,jotka tulouttavat kuukaudesta toiseen valtiomme pohjattomaan kassaan työllään ansaitsevansa eurot, jotka eurooppaan livahtavat.

      • Pullat pystyyn!

        Suomen velka on 100 000 000 000 euroa ja säilytimme AAA luokituksen. On tämä niin suurta kusetusta!


    • palaneet pullat

      Se on juuri sitä suurta kusetusta, eli yli 100 miljardia velkaa ja mihinkä lainarahaa on käytetty?
      Ylisuuret kustannukset muodostuvat kun hintoihin laitetaan lainarahaa, jolla kasvatetaan kestävyysvajetta, veronalennuksilla suurituloisille on lisätty velanoton tarvetta vaikka olisi pitänyt lyhentää velkaa.
      Laskennallisesti lainarahasta hyötyy sitä enemmän mitä suuremmat ovat tulot.
      Velan takaisin maksaminen tapahtuu kansalaiskeräyksillä kuten ALV:tä nostamalla.

    • kansanääni

      Sana on vapaa, mutta kuka tekee työt?

      Kokoomuksen toivotalkoo hanskoilla ei maata rakenneta, paljaat känsäiset kädet niillä on Suomi rakennettu.

      Suomella ei ole koskaan ollut näin paljon velkaa, miksi näennäishyvinvointia pidetään lainarahalla yllä?

      Miten saadaan palautettua ne jakovarat jotka ohjattiin ahneitten taskuihin?

      Luokituksen voi tietysti ilmaista, että kipeää tekee AAA, vaikka tosiasiassa ollaan ÄÄÄ.

      • mitenkä olis?

        voisikohan tuo kokkolan oma jutta vastata tuohon edelliseen viestiin hänhän on valtionvarainministeri pätevällä koulutuksella,eli PERUSKOULUN OPETTAJA.


    • kansanääni

      Voisithan itse vastata, kyllä kait sinulla on sen verran järkeä, että tajuat kenelle lainarahat on ohjattu.
      Vuosikymmeniä on eduskunnassa ollut oikeistoenemmistö joka on päättänyt miten rahat jaetaan ja sama meno jatkuu oikeisto päättää sanovat sitä demokratiaksi, minä sanoisin, että rahalla on valta.

      Mitä olet oppinut elämässä ja mitä olet oppinut koulussa, koulu ei oo mitään jos omassa päässä ei ole muuta kuin apinoimalla opittua kuullun kertomista.

      AAA muuttuu ÄÄÄ:ksi silloin kun velat ovat liian suuria.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      148
      11017
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5403
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4215
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2674
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      101
      1588
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      75
      1445
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe