True Faith

Eremita

Matkustamalla itseensä,
paikkaan, josta ei voi palata

Läpi elämän etsiä
ajattomia hetkiä,
autuaita välähdyksiä,
joissa menneisyys ja
tulevaisuus lakkaavat olemasta

Hengellinen täydellisyys
tuntemuksena kohti
uutta hetkeä yrityksenä
liittää ajattomat
pisteet jatkuvaksi ja
osaltaan myös epämääräiseksi

Välttää hakemasta ohimenevää onnea, pelkistettynä pyrkimyksenään autuus

Ajatella syytä ja seurausta,
sellaista todellisuuden
vastuuta ja seuraamusta,
jotka kuuluvat osana
patriarkaaliseen mielenlatuun

Piirtää jokaisen viettelyksen
ympärille maaginen kehä,
hurmoksen ja ylenpalttisen
nautinnon piirin,
jolla ei ole yhteyttä
mihinkään tai kehenkään
sen ulkopuolella

Varmistaa, ettei
näistä ole lopputuloksena
seuraamuksia vaan
mahdollisuus pysyä
vauhdissa ja liikkeessä,
antamalla asioiden tapahtua

Mieltyä enemmän
viettelyyn kuin pakottamiseen
niin kuin halu ja järki
toimivat yhdessä
nähdessään vilahduksen
todellisuudesta, joka
näkee sinut
kaikessa viisaudessaan

Näkeminen,
autuuden alkujuuri,
joka on ehkä tärkeämpää
kuin rakkaus sillä
rakkaus alkaa
kunhan on ensin nähnyt
sielun silmänsä
kuvana ja näköisenä

Absoluuttinen totuus näkyy
äärettömästi säteilevänä
kirkkaana pisteenä
polttaen silmiä
ollen kaikkialla ja
ei missään

Kaikki on pikemminkin
periaatteena enemmän
kuin persoonana,
pelkkää pisteen, suorien viivojen
ja ympyrän suhdetta

matemaattisen kaunista geometriaa

Ilman toivoa eläminen
nujertaa kaiken tahdon
ja hävittää nykyhetkessä
olemisen ilon

Ilon , jonka kuulen
nuoteissa soivan
päässäni täynnä tarkkuutta,
varuillaan oloa muistuttaen
pikkukivien yli virtaavaa vettä

osin kelluvaa, osin pakenevaa tuoden mieleen pienet savupilvet

http://www.youtube.com/watch?v=5sqpTE5nhdY&feature=related

9

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piirrä piirrä sellainen kupla kahden ihmisten ympärillä, missä kaikki muu on pyyhitty, menneisyys, tulevaisuus, vain tämä hetki eikä edes muita sivunäyttelijöitä... se olisi taivas maan päällä :)

      http://www.youtube.com/watch?v=OAfxs0IDeMs&feature=relmfu

      Niin siis mitä sormella tökkimistä?? Saakelin Reinikainen, piti olla mies keksimään jotain noin suoraa toimintaa ;D Ei mitään tai minkäänlaista tuota.. kahvittelua, kukkasia ja suklaata ;) pyh!

      • Eremita


      • Eremita
        miss.fire kirjoitti:

        You got me rockin'
        you got me movin'
        you got me dancin'

        http://www.youtube.com/watch?v=p69R2Mq_eb0

        I don't wanna be saved

        Öitä :)

        Niin meillä töissä kulkee vitsi suunnitelmapiirustuksista, että oliko tällä kiire vai tehdäänkö tietokoneella ;)

        Alkuperäisen aiheeseen liittyen moneen asiaan voi menettää uskonsa tai luottamuksensa, mutta oikeat ystävät ja joillekin ehkä myös jumala tai joku muu on ja pysyy. Mainoksessakin sanoi aikoinaan "säät vaihtelee, mutta weckman pysyy". Siinä sitä päivän mietelausetta ajateltavaksi näin aamuun ;)

        http://www.youtube.com/watch?v=ma6Tnggkr5s&feature=related

        Loistavat bassot...oikein herkulliset etten sanoisi ;)


      • Eremita kirjoitti:

        Niin meillä töissä kulkee vitsi suunnitelmapiirustuksista, että oliko tällä kiire vai tehdäänkö tietokoneella ;)

        Alkuperäisen aiheeseen liittyen moneen asiaan voi menettää uskonsa tai luottamuksensa, mutta oikeat ystävät ja joillekin ehkä myös jumala tai joku muu on ja pysyy. Mainoksessakin sanoi aikoinaan "säät vaihtelee, mutta weckman pysyy". Siinä sitä päivän mietelausetta ajateltavaksi näin aamuun ;)

        http://www.youtube.com/watch?v=ma6Tnggkr5s&feature=related

        Loistavat bassot...oikein herkulliset etten sanoisi ;)

        No kellä nyt olisi kiire saada työt valmiiksi, ettei ne vaan lopu ;))

        Kyllä se Weckmankin saattaa vuotaa, muistelen edellisen talven poikkeuksellisia olosuhteita ja hometta mun homessa. Mutta usein tuollaiset luottamuskysymykset ovat kuitenkin väärinkäsityksiä, ja selviää puhumalla. Pitää vaan tainnuttaa se ylpeys. Tuo on itse asiassa ajankohtaista täällä, kun yksi laajasti tunnettu ihminen on vihjaillut että luottamus on mennyttä. Mietin että selvitänkö tilanteen, vai annanko hänen vaan luulla. Ylpeys meinaa nakella niskoja ja tähän asti se on voittanut. Ihan sama mitä minusta ajatellaan, iteppä tiedän. Ja taas toisaalta, jos mulla on avaimet käsissäni, niin miksen käytä niitä.

        Oli herkulliset :) Tässä aamun silmäniloa sulle ;D yks mun lempibändeistä.. kuuntele nyt noita sanoja, aivan loistavia. Niissä on laastarin voimaa, ainakin mulle, jokaikisessä biisissä.

        http://www.youtube.com/watch?v=riHdzZ5_K6U


    • Kahvin ystävä

      Matkalla itseen ei tule yllätyksiä puuttuman niin kuin ei elämässäkään, jonka alusta ja lopusta ei kerry muistoja asianosaiselle ainakaan nykytietämyksen mukaan. Elämä, analyyttistä geometriaa muuttujineen parhaimmillaan tai huonommillaan ajatteluperinnettä yhdistettynä siveysoppiin kunkin kyvyn, ymmärryksen ja uskomuksen mittaa käyttäen, ei kaikkineen ole janaa kummempi. Avautuvatko janan päät tietoisuudeksi olevan ulkopuolella ei ehkä selviä meidän sukupolvelle maallisen vaelluksemme aikana.

      Tällaisin miettein runostasi elämää hiirenharmaasta unikon punaiseen.
      http://www.youtube.com/watch?v=vwjckBCIPZU&feature=related

      • Eremita

        Ravel sanoi aikoinaan "Olen säveltänyt vain yhden mestariteoksen. Se on Boléro. Valitettavasti siinä ei ole yhtään musiikkia."

        Jokainen näkee itsensä ja toiset omalla mielenkiintoisella sapluunallaan, jokaisessa pienessäkin yksityiskohdassa on valtava määrä nyansseja, mutta niitä pitää haluta ja osata katsoa. Niin kuin tämä Bolero lähtee pienestä yksittäisestä virrasta kerääntyen valtamereksi, kokonaisuuksia molemmat yksin ja erikseen ja vahvoja omillaankin.

        Kiitos kahvin ystävälle


    • Ich bin...

      Kahvin ystävä kirjoitti hienosti.

      Tutkimusmatkalla sisimpääni olen ollut minäkin ja olen löytänyt itsestäni uusia voimavaroja mm. mielikuvaharjoitusten avulla. Itselläni on ollut kasapäin estoja (ja on vieläkin) , jotka ovat estäneet toimimasta parhaalla mahdollisella tavalla ja on ollut hirmuisen huojentavaa vapautua tietyistä rajoituksista ja saada enemmän rohkeutta toteuttaa tiettyjä juttuja. Aika jännää. Olen hurahtanut - itseeni...

      Gandhin sanoin: "Sinun tulee olla se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan."

      Tosta uskosta sen verran, että ei väliä mihin ihminen uskoo, kunhan uskoo. Ihminen voi pahoin, jos ei usko mihinkään. Usko antaa voimaa heittäytyä elämän haasteisiin. Tiettyihin asioihin/ihmisiin usko säilyy ajoittaisista horjumisista huolimatta. Se on vaan sellainen kummallinen tunne. Tietää, että tuo tuossa on ja pysyy. No matter what.

      Kiitän ja somasti niiaan. Hieno runo jälleen kerran.

      • Eremita

        Mä uskon kaikkeen tohon mitä sä sanoit, amen ;)

        Meissä on sisäisesti valtavat voimavarat, jotka valuvat käyttämättömänä hukkaan, jos ei niitä valjasta kaikkeen hyödylliseen tai jopa hyödyttömään, pieni ajatus saa yleensä suuret laineet. On vaan aiheutettava se laine ensin ;)

        Ja jos elämää ajattelee, ei meillä ole siinä mitään hävittävää, että pelkäämme epäonnistua, mutta jos emme koskaan edes pääse koskettamaan sitä, olemme ehkä jossain määrissä jääneet vajavaisiksi. Kokonaisuus on aina eilaisten asioiden ymmärtämistä ja kokemista monin erilaisin tavoin, se mikä kosketta jätää myös aina jäljen.

        Kiitos Ich bin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1289
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      925
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe