VAROITUS STS:n TOIMINNASTA !!!

Pettyneet

Ko vaihto-oppilasjärjestön toiminta on kerrassaan arveluttavaa ammattitaidottomien (joskin ylipirteiden) ja piittaamattomien pimujen puuhastelua.

Organisaatiosta kertoo jotain jo se, ettei esim. vastuuhenkilöitä ja heidän suoria yhteystietojaan ole ilmoitettu. Koulutustaan he eivät kerro edes kysyttäessä. Ongelmatilanteissa vastuuta ja vastaamista vältellään sekä kierretään.

Järjestön toiminnan perustana on rahastaa nuorten kustannuksella.
Perheitä ei kyetä järjestämään, mikä oli nähtävissä mm. niiden lukemattomien epätoivoisten nuorten kirjoituksissa järjestön sivuilla (poistettu luonnollisesti) viikkoa ennen lähtöpäivää viime elokuussa.

Vastuuntunnottomasta toiminnasta kertoo myös se, ettei hakijoiden täyttämiä terveystietolomakkeita ja lääkärintodistuksia käy missään vaiheessa alan ammatti-ihmiset läpi (edes pyynnöstä). Tämän vahvisti tänään järjestön maajohtaja Mira Silvonen tehtyään varsin kyseenalaisen ja mielivaltaisen päätöksen vaihto-oppilaan erottamisesta kesken vaihto-oppilasohjelman. Kävi selkeäasti ilmi, ettei maajohtajalla ole edes maallikon perustietoja esim. allergioista.

Vaikuttaakin vahvasti siltä, että järjestölle on helpompaa tekaista syy erottamiselle ja passittaa vaihto-oppilas täysin yllättäen (järkyttyneenä ja yksin) kotiin vajaan kahden päivän varoitusajalla, kuin hankkia/löytää uusi isäntäperhe nykyisen lopettaessa.

Järjestö ei sitoutunut 6 kk:n aikana missään määrin sopimuksessa mainittuihin vastuisiin. Olkia kohauttamalla maajohtaja pyysi reklamoimaan järjestön laiminlyönneistä sekä rikkomuksista. Pyytäessämme hänen näkemystään ja käsitystään järjestön rikkomuksissa; "En kommentoi", oli toistuva vastaus.

Selvä viesti järjestön taholta oli EVVK, rahathan oli jo saatu tilille (8.000-9.000€)

Valitettavasti olemme joutuneet kuulemaan useista samankaltaisista sekä vastaavista tapauksista.
Toimittajat ovat nyt myös kiinnostuneet aiheesta!

ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET EREHTYKÖ TÄHÄN KOPLAAN..!!!

- Oikeusprosessi edessä

199

10352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Never STS

      Järkyttävää. Olen tosin kuullut vastaavista STS:n tapauksista. Eikö kukaan Suomessa valvo tämän narikan toimintaa??!!

    • entinen vaihtari

      Mulla kans huonoja kokemuksia. Olin vaihdossa tosi inhottavassa isäntäperheessä (puhuivat minusta kaikkea p*skaa kun olin viereisessä huoneessa, en saanut lähteä kotoa minnekään) mutta kun yritin kysyä perheenvaihtoa paikalliselta yhteyshenkilöltä, niin hänpä sattuikin olemaan kyseisen perheen perhetuttu ja rupesi kiusaamaan minua yhdessä heidän kanssaan. Että semmoinen vaihtokokemus. Lopulta sain n. 500€ rahoistani takaisin. Kannattaa vaatia korvauksia jos on huonoja kokemuksia.

    • Vompatti

      Hei!
      Myös meillä aivan järkyttäviä kokemuksia kyseisestä järjestöstä ja myös henkilökunnasta itsestään. En enää edes harkitse oikeusprosessia, vaan se tulee eteen kunhan vaihtarivuosi ohi. Itse olemme perheen kanssa hämmästelleet samoin tätä pikkutyttöjen "puuhastelukerhoa", eikö heillä ole minkäänlaista moraalia. Mutta kertoohan jo tuo henkilökunnan vaihtuvuuskin jo jotain. Hauskinta on, kun STS:n toimistoon soittaa, niin kysytään kuka soittaa ja mitä asiaa! Tekisi mieleni joskus sanoa että olen tilaamassa pepperonipizzan:-)
      Vuodatan tällä sivulla koko vuoden ongelmat, kunhan oppilasvuosi on ohi, koska huomattu on jo se, että pienikin arvostelu Suomen toimistoon, niin heti alkaa simputus vaihto-oppilaalle oleskelumaassa. Itse henkilökohtaisesti kadun järjestön valintaa ja omasta kokemusta sanoisin, että jos valinta pitäisi tehdä uudelleen, en uskoisi tuota 50 vuoden kokemusta alalla, mikä VITSI!

      • Oikeudessa tavataan

        Olkaa todella tarkkoja minkä järjestön kautta lapsenne ulkomaille lähetätte. Oma lapsemme on aika pienellä paikkakunnalla ja on käynyt ilmi, että siellä maksetaan isäntäperheille joten arvatkaa minkälaisiin lääviin lapsia on laitettu. Lisäksi lapsille on haettu perheitä lasten facebookin kautta. Kauheinta on se, että aluevalvoja on nykyisen isäntäperheen äidin ylin ystävä, joten yksikin arvostelu täällä kotimaassa niin heti alkaa simputus ja kiusaus henkisellä tasolla lapsellemme. Tulen omalla nimelläni ja yhteystiedoillani esiin ja kirjoitan kaikki kunhan lapsemme on kotona. Ei tarvi arvata mistä järjestöstä kyse, STS!

    • OD

      Mulle kävi juuri niin kyseisen järjestön kanssa että perhettä ei kyetty järjestämään vaikka mäkin hain todella ajoissa. odottelin sitten suomessa perhettä, eli en päässyt muiden kanssa lähtemään. siinä meni sitten sekin lupaus ettei tarvitsisi yksin lentää. kun perheemme kanssa olimme yhteydessä toimistoon väliaikatietojen puitteista annoimme palautetta että aivan uskomatonta touhua niin työntekijä tuli puhelinlankoja pitkin ja oikeasti huusi ja sanoi että haluaa vaan meistä eroon ja minut äkkiä maasta. kun vihdoin pääsin vaihtoon niin perhe oli ihana, koulu kans mut STS:n toimesta ei järjestön ihmisiä kyllä ollut. kun olis tarvinnu apua niin järjestön ihminen oli 2000km:n päässä toisessa kaupungissa toimistossa eikä ikinä ollut valmis auttamaan / kuuntelemaan ja jo valmiiksi antoi kuvan että turha vaivata. aluevalvojaa tapasin muutaman kerran. muutaman ongelmatilanteen tullen olin aivan yksin kaiken kanssa. tapasin vuoden aikana pari suomalaista jotka joutuivat palaamaan kesken kaiken koska joutuivat niin hulluihin perhesiin ja saivat olla aina vaan kuukauden esim ja taas seuraavaan. teimme vuoteni jälkeen niin perheeni kanssa kuin toisenkin vaihtarin kanssa valituksen mutta eipä sitä noteerattu tai ainakaan saatu euroakaan takasin. STS:n kanssa kukaan ei ole turvassa ja se on PELKKÄÄ RAHASTUSTA vaikka antoisan vuoden vietinkin mutta se oli ihan omaa ansiota- järjestö oli surkea. Suosikaa ennemmin esim AFS,YFU jossa toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja niistä monen kaverinkin kokemukset ovat vain aja ainoastaan positiivisia !

      • Hukkaan meni vuosi

        Kuin olisin omaa STS-vaihtarivuottani lukenu.. Samaa pask** olen kokenut! En olis lähteny, jos olisin tienny millanen vuosi on tulossa.

      • Puuhastelija huijari

        Tasan saman kokeneet , VAROKAA! PYSYKÄÄ POISSA TÄMÄN YRITYKSEN "palveluista" !!!!!!! Oikeuteen menossa.

    • Oikeuteen myös

      Järkyttävää kerrassaan, miten STS rahastaa röyhkeästi nuorten kustannuksella.
      Jonkinlaista valvontaa pitäisi alkaa kohdistamaan etenkin tähän nimenomaiseen yritykseen, joka mainostaa vaihto-oppilasohjelmiaan erheellisesti mm. 50-vuoden kokemuksella. STS-Kielimatkat on perustettu ja rekisteröity v.1989. Vastuuhenkilöinä on kaksi ruotsissa asuvaa ruotsalaisnaista..(?)
      Toimipiste on Helsingissä Fredrikinkadulla, jonka toimintaa pyöritetään nuorella ja kokemattomalla ilmaistyövoimalla (6 kk:n oppisopimuksilla).

      Tapauksemme on myös menossa oikeuteen korvausvaatimuksineen. Ehkäpä maajohtaja lopulta oikeussalissa saadaan kommentoimaan.
      Vaihto-oppilasajoista ollaan myös meillä kokoamassa blogia muille varoitukseksi.

      Tunnistimme hyvin kaikki viestiketjussa STS:n toimintaan liittyvät seikat. Etenkin vastuuhenkilöiden pakoilu sekä näkymättömyys ongelmatilanteissa.
      Mielenkiintoinen seikka on sekin, että vanhempia kielletään jyrkästi STS:n taholta puuttumasta vaihto-oppilasaikana ilmeneviin ongelmiin. Mahdolliset ongelmat hoidetaan heidän mukaansa kohdemaassa. Ketään ei kuitenkaan tunnu ongelmat kiinnostavan. Tytärtämme käskettiin mm. itse etsimään uutta perhettä itselleen ja hän joutui asumaan useita päiviä koulukaverinsa kotona, koska STS ei kyennyt järjestämään yösijaa eikä perhettä.

      Olisi mielenkiintoista saada koottua näitä kokemuksia yhteen mahdollista ajankohtaisohjelmaa varten..!

      • M.S.

        Luimme mielenkiinnolla viestiketjun ja tutulta tuntui kaikki kerrotut asiat. Olemme myös katuneet katkerasti STS:n valintaa.
        Aloimme tehdä havaintoja erikoisesta toiminnasta jo valmennustilaisuudessa, joka pidettiin kaikille STS:n kautta vaihtoon lähteville. Tilaisuuteen oli osallistuttava ja sen ajankohtakin ilmoitettiin jo noin viisi kuukautta aikaisemmin, mutta järjestöä edustavalla maajohtajalla ei ollut aikaa pistäytyä esittäytymässä koko päivän kestäneessä tilaisuudessa. Ilmeisesti hän tarkoituksellisesti vältti näin vastuukysymykset. STS:n mainonta ja markkinointi on täysin harhaan johtavaa, jopa vilpillistä. Maajohtajan käytös on röyhkeän ylimielistä ja syyllistävää. STS:n toiminnan perusta on selkeästi vain saada rahat tilille ja piste. Harkitkaa vielä kolmannenkin kerran. Ennen kuin sorrutte tähän lafkaan!!

      • Tulokas

        Kerrotko vähän päätöksestä harkiten jo alunalkajaisiksi asian vientiä eteenpäin. toiminta on täyttä fuulaa!1

      • apua!!!

        ottakaa yhteys mot niin mekin teemme!!!

      • Miten saisimme teihin yhteyden siten että asia ei ole kaikien nähtävänä. Pyytäisimme ystävälisesti teiltä neuvoja.Tilanne on ikävä,ja akuutti olemme yt valvoneet pitkään ja yrittäneet tukea nuora, mutta oma usko lkaa horjua, ja nuoremme vuosi ei ole toivotun kaltainen. Apua emme voi kysyä sts, koska sekä perhe että paikallinen yhteyshenkilö ovat sts palveluksessa, ja nuorta ei tulla kuuntelemaan päinvastoin voitte kuvitella miten toimivat nuoren kanssa ja hankaluudet vain lisääntyvät ja kootuvat lisätaakaksi nuorelle kohdemaassa. Viemme asian oikeuteen kunhan vuosi on ohi. Nuorellamme on hätä, ja olemme aivan neuvottomia? Voisitteko auttaa meitä tässä asiassa?

      • aikuinen1 kirjoitti:

        Miten saisimme teihin yhteyden siten että asia ei ole kaikien nähtävänä. Pyytäisimme ystävälisesti teiltä neuvoja.Tilanne on ikävä,ja akuutti olemme yt valvoneet pitkään ja yrittäneet tukea nuora, mutta oma usko lkaa horjua, ja nuoremme vuosi ei ole toivotun kaltainen. Apua emme voi kysyä sts, koska sekä perhe että paikallinen yhteyshenkilö ovat sts palveluksessa, ja nuorta ei tulla kuuntelemaan päinvastoin voitte kuvitella miten toimivat nuoren kanssa ja hankaluudet vain lisääntyvät ja kootuvat lisätaakaksi nuorelle kohdemaassa. Viemme asian oikeuteen kunhan vuosi on ohi. Nuorellamme on hätä, ja olemme aivan neuvottomia? Voisitteko auttaa meitä tässä asiassa?

        Surullista kuultavaa.. Olen pahoillani puolestanne.
        Kirjoitin sinulle profiiliisi.

        Tervetuloa "terapiaryhmäämme"!

      • aikuinen11
        gitte2 kirjoitti:

        Surullista kuultavaa.. Olen pahoillani puolestanne.
        Kirjoitin sinulle profiiliisi.

        Tervetuloa "terapiaryhmäämme"!

        gitte mistä luen henk.koht.viestin ja miten?

      • aikuinen11 kirjoitti:

        gitte mistä luen henk.koht.viestin ja miten?

        Oletko muuttanut profiiliasi? Kirjoitin ilm. edelliseen.
        Jos haluat olla yhteydessä minuun ja muihin huijattuihin, voit kirjoittaa minulle klikkaamalla nimimerkkiäni gitte2, jolloin pääset profiiliini. Sieltä löytyy "lähetä viesti", mitä kautta voit lähettää viestin.

    • STS- Suuri Vitsi

      STS on suuri vitsi, mutta tosi huono sellainen!

      Toiminta on täynnä suuria lupauksia, mutta koko touhu on pelkkää välinpitämätöntä ja ylimielistä puuhastelua (rahastusta).
      Esitteissä kehutaan, kuinka "LAATUTOIMIKUNTA suosittelee STS-vaihto-oppilasohjelmia." Mutta mikä onkaan tämä arvoisa laatutoimikunta...??? Yllätys, yllätys, kysymyksessä on viiden STS:n henkilökuntaan kuuluvan jäsenen oma poppoo!

      Mainostetaan myös 50-vuoden kokemusta ja kuten on muutkin huomanneet, toiminta on alkanut STS-kielimatkoilla vasta vuonna 1989. Just so!

      STS kannattaa kiertää kaukaa!!!!!!!!!!

      • huijattu

        Vahingosta viisastuneena suositan kaikkia, joilla on vähänkin ongelmia STS:n kanssa, toimimaan seuraavasti: Ottakaa yhteys kuluttajaneuvontaan, siellä on asiantuntevat henkilöt jotka neuvovat kuinka menetellä. STS on saanut per lapsi niin paljon rahaa, että kyllä niistä rahoista riittää palautettavaksi asti. Ei missään tapauksessa saa jäädä paikalleen vaan tuo huijarilafka on pantava vastuuseen teoistaan! Jos kuluttaja-asiamiehellä ei oo apuja niin sitten tarvittaessa vaikka ryhmäkanne oikeuteen. Meillä usealla on varmaankin jonkinlainen oikeusturvavakuutus kytkettynä kotivakuutukseen ja ne yleensä kattavat n. 85 % kuluista. Loppuosan joutuu maksamaan, mutta häviäjä maksaa voittajan kulut ja aivan varmaa on että tässä tapauksessa STS häviää. Olen itse lukenut nyt niin paljon samankaltaisia tarinoita kuin omalla lapsellamme on, että kauhistuttaa... Kuulin myös kauhutarinoita tuosta vakuutuksesta joka lapsille myytiin. Onko kenelläkään ollut kokemuksia korvauksista tai muista. Omasta mielestäni vakuutusehdot ovat aivan oudot!

    • M.K.B.S.

      Mikäli STS järjestönä edes pyrkisi näyttämään ulospäin toiminnassaan luotettavalta ja rehelliseltä, ei kyseisen lafkan toimintaa (ilmaistyövoiman ohella) pyörittävän maajohtajan tarvitsisi piileskellä salattujen yhteystietojen takana.
      STS:n maajohtajan röyhkeys, neuvottelutaidottomuus sekä -haluttomuus kertovat myös siitä, että tämä daami viittaa kintaalla kuluttajaneuvojille ja suosituksille. Lakitupaan tämä arvon maajohtaja on saatettava ja mahdollisimman nopeasti!! Lisäksi on saatava viranomaisvalvontaa, joka järjestyy helpostikin useampien samakaltaisten kokemusten perusteella.

      • Nyt ohjelmassa

        Samaa olemme saaneet kokea, on niin kovasti näpsäkkää ja latelee puhelimessa kiristykseen viittaavia ehtoja jne... törkeä tapa toimia!

    • missmarilyn

      Olin viime vuonna vaihdossa Argentiinassa STS:n kautta ja kyllä kaduttaa järjestövalinta!

      1. Ennen vaihtoonlähtöä ei infottu mitään perheestä ja sainkin perheen n. viikkoa ennen lähtöä.
      2. Argentiinan päässä olikin vastassa kokonaan toinen järjestö; COINED. STS:ää ei näkynyt siitä lähtien enää missään.
      3. Hostperheeni koostui yksinhuoltajaäidistä ja viidestä lapsesta (20, 17, 14, 8 ja 7v). Äiti oli selviytynyt yhtenä ainoista elonjääneistä Argentiinan suurimmassa lento-onnettomuudessa ja hänen ulkomuotonsa ei ollut mikään silmiä hivelevä. No, ei siinä mitään, mutta mamma oli lisäksi mieleltään kaikkea muuta kuin terve! Hän huusi ja raivosi lapsilleen, haukkui tyttäriään huoriksi ja toivoi etteivät he olisi koskaan syntyneet, polki 8v poikaansa maahan jatkuvasti, uhkasi heittää 20v poikansa ulos talosta hetkenä minä hyvänsä, toi jatkuvasti miehiä taloon ja kännäsi loputtomiin.
      4. Minulta varastettiin talossa kamera n. 1000 pesoa. Suurin epäilty on 14-vuotias hostsiskoni, joka oli älyttömän epärehellinen pissis ja avoimesti vihasi minua. Hommasta ilmoitettiin COINED:ille ja STS:lle, mutta mitään ei tapahtunut. Perheessä huudettiin ja syyteltiin, mutta lopulta laitettiin syy taloudenhoitajan niskoille ja hänet erotettiin. Olen edelleenkin varma, ettei varas ollut hän.
      5. Hostäitini uusi miesystävä Alejandro tuli kuvioihin marraskuussa. Hän oli aluksi hyvä tyyppi, mutta lopulta suhde meni ihan hulluksi ja Alejandrolta tuli viestejä 17v siskolleni keskellä yötä joissa luki tyyliin "olen talonne kulmalla ase kädessä". Toisen hostsiskon 15v synttäreillä hostäiti oli ihan kännissä ja lopulta itki 17v siskolleni että Alejandro oli ollut läheisellä huoltsikalla ja yrittänyt raiskata sen. Tyypille saatiin lähestymiskielto mutta arvatkaas mitä; hostäiti alkoikin tapailla sitä salaa uudestaan!
      6. Perhe oli vararikossa. Ei ollu rahaa mihinkään.
      7. Hostäiti haukkui minua ihan älyttömästi selän takana huoraksi ja idiootiksi ja ties miksi.
      8. Sain tehdä kaikki kotityöt, esim tiskaamisen ja pyykkienpesun/-laiton. Tuli sellanen palvelijafiilis.
      9. Lopulta sain tarpeekseni ison riidan päätteksi ja marssin ulos. Läheiseltä jätskikiskalta soitin hädissäni aluevalvojalleni, joka siis puhu vaan espanjaa, ja yritin sönköttää sille et lähin perheestä enkä kestäny enää. Aluevalvojan vastaus oli: tuu huomenna toimistolle niin jutellaan, moimoi! Sain ite ottaa taksin ja etsiä jonkun hotellin! Ihan törkeetä!
      10. Lopulta kävi niin, että erosin vaihto-oppilasohjelmasta ihan itse ja jäin maahan omalla vastuullani. Meni vaan hermot. Enkä kadu päätöstä.
      11. Myöhemmin kuulin vanhimmalta hostveljeltäni, että kun COINED oli valinnut hänen perheensä mulle hostperheeksi, niin homma oli mennyt niin, että joku nainen oli tullut käymään, ollut n. 15min ja jutellut vaan olkkarissa hostmamman kanssa. Se ei ollu tsekannu taloa eikä mitään. Ja STS:hän nimenomaan painottaa että "jokaiselle asiakkaalle valitaan huolellisesti hänelle sopiva perhe"

      • ryhmäkanne

        Ei helkutti! Kyllä mulla karvat nousee pystyyn kun luen näitä tarinoita. Oma lapsemme on vielä näiden huijareiden lähettämänä ulkomailla ja tapahtunut on vaikka mitä. Yhdyn mielipiteeseen siitä, että nyt kaikkien kannattaisi ottaa yhteyttä esim. Ylen MOT-ohjelmaan, niin saataisiin seuraavat lähtijät järkiinsä järjestön suhteen. Te jotka olette jo olleet ja on huonoja kokemuksia ja välinpitämättömyyttä ja ylilyöntejä STS:n taholta, menkää nettiin YLEn sivuille ja kirjoittakaa sinne yhteydenottopyyntö, niin kun niitä tulee tarpeeksi niin ohjelma tehdään ja saadaan järjestö vastuuseen. Tai sitten tehdään ryhmäkanne niinkuin joku jo ehdotti. Ei kenenkään tarvitse itse kustantamallaan vaihto-oppilasmatkalla tai kielikurssilla kärsiä osaamattomasta järjestöstä. Siitä kuuluu osa tai kaikki rahat takaisin. Älkää luovuttako! STS on saatava kuriin. Itse olen huomannut, että jos soitan Suomen STSään ja kyseenalaistan jotakin niin heti alkaa lapsemme simputus kohdemaassa.... JÄRKYTTÄVÄÄ!

      • MOT kutsuu
        ryhmäkanne kirjoitti:

        Älkää vaan arvostelko omalla nimelläänne STS:n toimintaa niin kauan kuin nuorenne on maailmalla, koimme itsekin, että nuoreemme kohdistui simputusta kohdemaassa sen jälkeen.... Olen samaa mieltä, että MOTiin yhteys, niin eiköhän ala toiminta muuttua...

      • kusetusta STS!!

        Siis tää perheiden huolellinen valinta STS.llä on niin kusetusta niin kusetusta!!!!!!!!
        Oon itse nähny ja kuullu kuinka aluevalvojat soittelee tuttavilleen, kavereilleen, naapureilleen ja ties kenelle ja yrittää suostutella ihmisiä ottaan vaihtarin. Tosi hyvin valittuja ja motivoituneita perheitä, joo!!

      • Isäntäperhe
        kusetusta STS!! kirjoitti:

        Siis tää perheiden huolellinen valinta STS.llä on niin kusetusta niin kusetusta!!!!!!!!
        Oon itse nähny ja kuullu kuinka aluevalvojat soittelee tuttavilleen, kavereilleen, naapureilleen ja ties kenelle ja yrittää suostutella ihmisiä ottaan vaihtarin. Tosi hyvin valittuja ja motivoituneita perheitä, joo!!

        Tämä perheiden saaminen on ongelma jokaisella järjestöllä, ei vain STS:llä.

        Muistakaa, että isäntäperheet eivät saa mitään rahakorvausta, vaan ottavat vieraan ihan hyvää hyvyyttään. Suomesta haluaa vaihto-oppilaaksi esim. USAan monta sataa nuorta vuodessa, ja muualta maailmasta sinne haluaa myös tuhansittain nuoria. Luuletteko, että heille kaikille on niin helppoa löytää tälläistä vapaaehtoista isäntäperhettä? Suomeen tuleville nuorillekin on vaikeaa löytää perheitä. Oletteko esim. itse koskaan ajatelleet, että te ottaisitte kotiinne vaihto-oppilaan? Kuinka paljon se teiltä vaatisi? Ei siis ihme, että kaikilla järjestöillä on vaikeuksia isäntäperheiden saamisessa nykyajan egosentrisessä yhteiskunnassa.

        Suomesta vaihtoon lähtee suhteellisen varakasta porukkaa, joka on aina tottunut saaman kaiken haluamansa ja enemmänkin. Siksi heidän on niin vaikeaa sopeutua esim. asumaan alemman tuloluokan perheessä, eivätkä he osaa arvostaa sitä lahjaa, jonka tuo perhe antaa ottamalla täysiin vieraan ihmisen luokseen vuodeksi asumaan ihan ilmaiseksi. Perheille vaihtareista on vain kuluja, muistattehan sen.

      • Alejandr0

        1. Eikös kaikilla järjestöillä isäntäperhetiedot tule 3kk -

      • money, money, money
        Alejandr0 kirjoitti:

        1. Eikös kaikilla järjestöillä isäntäperhetiedot tule 3kk -

        Suomen STS on tehnyt sopimuksen ja edustaa organisaatiota, joten on vastuussa lähettämistään oppilaista.

        STS:lle on tärkeintä saada värvättyä isäntäperheitä. Taloa ei välttämättä tsekata lainkaan (käynti vain osassa taloa mahdollistaa tämän.)
        On jopa tapauksia, missä STS:n edustaja on taivutellut ihmisiä ottamaan vasten tahtoaan vaihtarin lyhyellä varoitusaalla KOKEEKSI ja asia on päätetty salata vaihto-oppilaalta.

        Vaihto-oppilaan antamalla kuvalla itsestään ei taida useinkaan olla mitään merkitystä!

        Vain rahan tulolla STS:lle on merkitystä.

      • Ei isäntäperheeksi
        Isäntäperhe kirjoitti:

        Tämä perheiden saaminen on ongelma jokaisella järjestöllä, ei vain STS:llä.

        Muistakaa, että isäntäperheet eivät saa mitään rahakorvausta, vaan ottavat vieraan ihan hyvää hyvyyttään. Suomesta haluaa vaihto-oppilaaksi esim. USAan monta sataa nuorta vuodessa, ja muualta maailmasta sinne haluaa myös tuhansittain nuoria. Luuletteko, että heille kaikille on niin helppoa löytää tälläistä vapaaehtoista isäntäperhettä? Suomeen tuleville nuorillekin on vaikeaa löytää perheitä. Oletteko esim. itse koskaan ajatelleet, että te ottaisitte kotiinne vaihto-oppilaan? Kuinka paljon se teiltä vaatisi? Ei siis ihme, että kaikilla järjestöillä on vaikeuksia isäntäperheiden saamisessa nykyajan egosentrisessä yhteiskunnassa.

        Suomesta vaihtoon lähtee suhteellisen varakasta porukkaa, joka on aina tottunut saaman kaiken haluamansa ja enemmänkin. Siksi heidän on niin vaikeaa sopeutua esim. asumaan alemman tuloluokan perheessä, eivätkä he osaa arvostaa sitä lahjaa, jonka tuo perhe antaa ottamalla täysiin vieraan ihmisen luokseen vuodeksi asumaan ihan ilmaiseksi. Perheille vaihtareista on vain kuluja, muistattehan sen.

        Sitten ei pidä myydä sellaista, mitä ei ole. Järjestys on väärä.

        Ensin hommataan isäntäperheet ja vasta sen jälkeen ilmoitetaan "avoimet paikat" joita voi hakea.

        Jos isäntäperheitä ei meinaa löytyä, niin voi myös miettiä miksi. Itselläni tökkii se, ettei Suomessa isäntäperheelle makseta edes muodollista ruokarahaa. Edes 100€/kk olisi enemmän, kuin ei mitään. Kuitenkin tosiasia on, että kuluja tulee niin ruuan, veden, sähkön ym. muodossa. Ja kai se muksu pitää perheen lomareissuile mukaan ottaa ja leffaliput ym. kustantaa, kuten muillekin lapsille.

      • Vaihtari
        Ei isäntäperheeksi kirjoitti:

        Vaihto-oppilas maksaa itse omat menonsa, kuten juuri leffaliput, koulukirjat/vaatteet, omat kahvila yms. käynnit jne. Useimmissa järjestöissä pyydetään jopa olla käyttämättä isäntäperheen lankapuhelinta. Ruuan ja kaiken mitä kotona tarjoillaan luonnollisesti tulee isäntäperheeltä ja tuleehan siinä kuluja, kuten sähkö, vesi yms.

        Joissaan järjestöissä, kuten omassani, isäntäperheille maksetaan juurikin tämä korvaus, mutta ei niin paljon että he siitä rahallisesti hyötyisivät.

      • Tulevavaihtari
        Isäntäperhe kirjoitti:

        Tämä perheiden saaminen on ongelma jokaisella järjestöllä, ei vain STS:llä.

        Muistakaa, että isäntäperheet eivät saa mitään rahakorvausta, vaan ottavat vieraan ihan hyvää hyvyyttään. Suomesta haluaa vaihto-oppilaaksi esim. USAan monta sataa nuorta vuodessa, ja muualta maailmasta sinne haluaa myös tuhansittain nuoria. Luuletteko, että heille kaikille on niin helppoa löytää tälläistä vapaaehtoista isäntäperhettä? Suomeen tuleville nuorillekin on vaikeaa löytää perheitä. Oletteko esim. itse koskaan ajatelleet, että te ottaisitte kotiinne vaihto-oppilaan? Kuinka paljon se teiltä vaatisi? Ei siis ihme, että kaikilla järjestöillä on vaikeuksia isäntäperheiden saamisessa nykyajan egosentrisessä yhteiskunnassa.

        Suomesta vaihtoon lähtee suhteellisen varakasta porukkaa, joka on aina tottunut saaman kaiken haluamansa ja enemmänkin. Siksi heidän on niin vaikeaa sopeutua esim. asumaan alemman tuloluokan perheessä, eivätkä he osaa arvostaa sitä lahjaa, jonka tuo perhe antaa ottamalla täysiin vieraan ihmisen luokseen vuodeksi asumaan ihan ilmaiseksi. Perheille vaihtareista on vain kuluja, muistattehan sen.

        Miten helvetissä tämä, iha sama kommentti esiintyy kahdessa eri keskustelussa? STS palkollinen

      • Ihanprseestä
        Vaihtari kirjoitti:

        Vaihto-oppilas maksaa itse omat menonsa, kuten juuri leffaliput, koulukirjat/vaatteet, omat kahvila yms. käynnit jne. Useimmissa järjestöissä pyydetään jopa olla käyttämättä isäntäperheen lankapuhelinta. Ruuan ja kaiken mitä kotona tarjoillaan luonnollisesti tulee isäntäperheeltä ja tuleehan siinä kuluja, kuten sähkö, vesi yms.

        Joissaan järjestöissä, kuten omassani, isäntäperheille maksetaan juurikin tämä korvaus, mutta ei niin paljon että he siitä rahallisesti hyötyisivät.

        Kaikki on mahdollista, kun kyseessä Sts ja muut vaihtarijärjestöt! Tuo perheille maksaminen on kielletty ainakin USA:ssa viisumisäännöissä, mutta eihän nämä järjestöt ole noudattaneet mitään sääntöjä pitkään aikaan.
        Myös Suomen järjestöt ovat sitoutuneet noudattamaan opetushallituksen sääntöjä, mutta kun ei kukaan valvo niin homma ihan syvältä.
        Noissa opetushallituksen säännöissä mm. sanotaan, että isäntäperheiden hankintakinntulisi olla vastikkeetonta, eli aluevalvojille ei saisi maksaa perheiden hankkimisesta, mutta kyllähän niille maksetaan.

    • MOT:iin kirjoitettu

      Kiitos vinkistä! Kirjoitin juuri MOT:iin STS:n toiminnasta.

      Toivottavasti mahdollisimman moni teistä, samankaltaisia ja ikäviä kokemuksia kertoneista, näkisi tämän pienen vaivan, jotta niin monien lasten ja nuorten ei tarvitsisi kokea näitä pettymyksiä jatkossa.

      http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu

      • huijatut

        Olemme tehneet samoin ja asia ei jää tähän!!

    • Rahat meni

      Itsekkin olin vaihtarina STS:n kautta, en suosittele kenellekkään!

      Hain Kanadaan ranskankieliselle alueelle, ja esitteissäänhän STS lupaa huolella valitun, motivoituneen isäntäperheen, joka tutustuttaa isäntämaan kulttuuriin..

      Innoissani odotin perhetietoja ja sitten soitettiin, että Quebecissä olisi perhe, mutta tiedot saisin vasta seuraavalla viikolla.. No aikani odottelin mutta mitään ei koskaan kuulunut. Lopulta pari viikkoa ennen lähtöäni sain sähköpostiini perheen tiedot.. "huolella valittu isäntäperheeni" olikin vaihtunut Ottawan alueella, yksin asuvaksi, ranskaa taitamattomaksi jamaicalaiseksi naiseksi, joka eli ja asui täysin omassa kulttuurissaan sekä sukulaistensa parissa!

      Kyseinen hostmamma;

      - Lähti viideksi päiväksi pois ja kielsi kertomasta aluevalvojalle (joka olikin hostäidin hyvä ystävä). Viiden päivän aikana hän ei vastannut puhelimeen, eikä ketään aikuista käynyt kotona katsomassa, vaikka hän ennen lähtöään näin sanoi.

      -Ei selvittänyt poissaolojani lukuisista pyynnöistäni huolimatta, josta koitui ongelmia minulle. Sen sijaan koulun soittaessa selvittämättömistä poissaoloista tämä tomera hostäitini soittikin maajohtajalle jonka seurauksena sain varotuksen.

      -Lääkäriin en päässyt, koska "doctors don't know anything". Tämän seurauksena vanhempani lähettivät lääkkeeni Suomesta kalliina pikalähetyksenä, mutta jälleen.. pyynnöistäni huolimatta hostäiti ei postilaatikkoaan mennyt tarkistamaan (lukollinen, enkä tiennyt missä kyseinen laatikko oli), joten siellä ne lääkkeet lojui toista viikkoa.

      -Tämä myös sai raivareita mitä oudoimmista ja vähäpätöisimmistä syistä.. lopulta en enää tiennyt, mitä uskaltaa sanoo ja mitä ei, mutta jos ei puhu mitään sekin on huono.

      -Äijiä tällä yli 60v. naisella kävi yökylässä melkeenpä joka viikko.

      -Kämppä oli ihan järkky läävä. Laatikoita, rojua, pölyä, likaa, lasin sirpaleita, vaatteita, kaikkee mahdollista pitkin lattiaa eikä talossa ollut kunnon imuria. Mun huoneessa oli myös sen omia tavaroita ja oli tarkkaan määrätty mihin sain omat tavarani omassa huoneessani laskea.

      -Yksi ilta tulin kotiin ja kuulin kun hostäiti haukkui mua ja puhui ihan täyttä p*skaa musta jollekkin. Lopulta se heitti mut ulos kolmen kuukauden jälkeen.

      -Hostäiti valehteli aluevalvojalle, mutta tämä aina kuitenkin turvasi ystävänsä selustan. Olin siis ihan yksin enkä mitään apua STS:n taholta saanut missään vaiheessa.

      -Seuraavan perheen aluevalvojani nopeasti järjesti soittelemalla ihimisille että jos kukaan tuntisi ketään jolla ei ollut kissaa.. Näin saatiin YMPÄRIPUHUTTUA eräs toinen yksin elävä nainen, joka ei siis ollut edes halukas ottamaan vaihtaria, ja ilmoitti jo tässä vaiheessa, ettei pystyisi jatkamaan tammikuun jälkeen. Yhdessä aluevalvojani kanssa he päättivät olla kertomatta mulle mitään.

      -En saanut apua muuttoon, ja yösijan muuttojen välisinä päivinä sain hankkia itse.

      -STS:n toimistolla ei tiedetty mitään kyseisestä perheestä, ja jälkeen päin selvisi ettei koko perheen hankinta ollut edes aluevalvojan tehtävä.

      -Kyseinen aluevalvoja myös varasti multa käteistä n 200CAD:ia.

      -20.1 sain kuulla että STS on päättänyt erottaa mut ohjelmasta ja ylihuomenna lähtisin yksin kolmen lennon kautta kotiin. Myöhemmin selvisi että liput oli ostettu jo 22.12..

      Jos joku harkitsee lähteä vaihtoon, älkää vaan menkö STS:n kautta. Kyseinen järjestö vaan pilaa vuotenne ja saa kokoajan olla stressaantunut, peloissaan että mitä seuraavaksi, mikään ei ole salittua, mutta kyseisellä järjestöllä itsellään ei tunnu olevan minkäänlaisia sääntöjä.

    • Likaiset pesät

      Meidän nuoremme oli myös STS:n kautta vaihtarina ja majoitettu hirveään läävään, missä sai likaisuuden takia iho-oireita. Ties mitä luteita oli talossa. Kuvat kertovat enemmän, mutta valitettavasti tänne palstalle ei niitä voi liittää. Ehkä esittelemme ne muualla.

      • en ottaisi STS:ää

        Ota yhteyttä Yle/MOT, tarpeeksi kun yhteydenottoja tulee, niin aukee foorumi mssä kertoa kaikki. Lisäksi se auttaa niitä nuoria jotka vasta suunnittelevat vaihtoon lähtöä. Kyllähän tälläiselle on stoppi tultava.

    • Valvooko?

      "STS on asettanut Kuluttajaviranomaisen valvoman vakuuden toiminnalleen", sanotaan STS:n esitteessä.
      Ilmeisesti on siis aiheellista lähteä viemään myös kuluttajariitalautakuntaan näitä STS:n törkeyksiä. Kohdallamme on vielä rikosepäilykin järjestön toimintaan liittyen.
      Tällainen pelleily on saatava loppumaan.

    • maindeee

      Aivan JÄRKYTTÄVÄÄ lueskella viestejänne. Itse olin YFUn vaihtarina kaksi vuotta sitten USA:ssa ja kaikki meni aivan loistavasti jos apua tarvitsin, joka pistääkin miettimään millainen tilanne olisi ollut, jos en ongelmia kohdatessani olisi saanut minkäänlasta apua. Järjestö STS ei tunnu ymmärtävän, että nämä nuoret todellakin ovat loppujen lopuksi heistä riippuvaisia kaukana kotoa ollessaan ja nuoren ikänsä vuoksi tarvitsevat tukea mikäli ongelmia ilmenee. Ja kun otetaan huomioon että tästä lystistä maksetaan kaikenkaikkiaan lähes 10 000 euroa, niin todellakin niin vanhemmilla kuin oppilailla on oikeus siihen, että rahat menevät asiantuntevaan ja rehelliseen toimintaan. Tältä STS:n kieroilu ei todellakaan vaikuta.

      Nyt ihan todella te, jotka olette tuollaisen vääryyden kohteeksi joutuneet, kerätkää voimanne jollain tapaa yhteen ja pistäkää järjestö vastuuseen tuollaisesta toiminnasta. Teette siinä palveluksen ette vain itsellenne, vaan kaikille niille, jotka mahdollisesti tulevaisuudessa erehdyksissään valitsisivat STS:n vaihtarijärjestökseen.

    • Oon ite miettiny että lähtisin USA:an Floridaan vaihtariksi parin vuoden päästä ja kattelin tota STS:ssää ja näitä kommentteja lueskellessani päädyin siihen tulokseen etten varmasti koske koko paikkaan! Herranjumala miten te ootte kestäny ton kaiken, meikä ois tullu varmaa suurinpiirtein mielisairaaks tommosen keskellä! Tietääkö joku että pystyykö YFU:ssa tai AFS:sa valita sitä osavaltiota jos on USA:an lähdössä?

      • Vaihtariusaaan

        Sama mulla... Katoin niit STS:n sivuja ja nehän näyttää aika epäilyttäviltä, sit vielä katoin sen hinnan niin yli 10 000e ja siit siihen vielä ne rahat jota sä joudut käyttää kuukaudessa jota pitäis varata 200-300e per kuukaus! Mutta nyt ajattelin tuota Exploriusta. Onko luotettava? Kokemuksia?

    • student-

      YFU:lla tai AFS:llä ei ole osavaltiotoiveita, mutta voit mahdollisesti YFU:lla toivoa, että minne osaan maata haluat sijoittua, eli voit toivoa Etelää, Itää, Länttä tai Pohjoista, muttet sen tarkemmin. AFS:llä ei ole toiveita eikä takeita sijoittumisesta tietylle alueelle, mutta sitä voidaan ehkä kysyä siksi, että he haluavat nähdä, oletko joustava paikkakunnan suhteen.

      Muista, että sijoittuminen tiettyyn osavaltioon ei ole se tärkein juttu, vaan se, että sinulle löydetään sopiva perhe. Jos et ole valmis sijoittumaan muualle, kannattaa harkita vaihtarivuotta vielä uudestaan tai ottaa riski ja mennä järjestöllä, jossa voi osavaltion valita.

    • Nimim. Lipevä

      Samaa välinpitämättömyyttä olemme saaneet kokea. Tyttöset ovat kovin nenäkkäitä, eivätkä halua vastata ikäviin kysymyksiin. Puhutaan kirosanoja, v...tä jne aloitustilaisuuksissa, ja kuinka paljon on tehty pyhäisin töitä ja kuinka valittavia äitejä soittelee ja kuinka lopuksi kiittelevät nimenopmaan tätä neiti näpsäkkää silvosta!! Kovaa tehostelua mutta tulokset eivät puhu puolestaan! Maatoiveet ovat täyttä harhaa, ne eivät juuri koskaan toteudu, Silvonen itse kertoo että perheet e.amerikassa ovat 70% samoja kuin aiemmin joten perheet ovat keskilännessa, eivät misään rannikon kohteissa. toiveiden toteutumattomuuteen ei suhtauduta mitenkaan, vedotaan sopimukseeen...? Mainostaminen toiveilla on erittäin harhaanjohtavaa, ja se että eivät toteudu ei ole edes ilmoitus asia maksavalle perheelle ja asiakkaalle, rahathan ovat jo maksettu ja sts tilillä!!!!!!!!On todella veteen piirretty viiva onko toiveiden eteen edes tehty työtä, sitä asiakas ei voi tarkistaa mistään! Nuoria vannotetaan lupaamaan asioita, ja kerrataan kuinka perheet tekevät niin pyyteetöntä työtä. Silvonen on varmaan unohtanut että asiakkaat maksavat vuodesta kiitettävän summan, ja on oikeus odottaa kunnollista palvelua. Suuri itseään maajohtajaksi usein tituleeraava henkilö, on tekoronski tehostelija ja unohtanut kokonaan että on palveluasemassa palövelemassa vmaksavia vanhempia. Keskusteluja STS taidetaan käydä usein mm. lakimiesten kanssa. ? Nyt kun ko. johtaja lukee tekstin voisi tietysti ajatella että virheet ( joita useimmat asiat ja faktat ovat hänen mielestään) voisi vaikka oikaista tällä palstalla niin ei tarvitsisi haikalla mitä pahaa a ikävää hänestä ja sts väestä kirjoitellaan. Faktaa vaan pöytään maajohtaja!

      • Ex-isäntäperhe

        Mä en ymmärrä, miksi tuo aluetoivomus on monille niin hirveän tärkeä? Miksi pitää päästä rannikolle? Onko teinin toiveena vain bilettaa vuosi biitsillä? Jos haluaa lähteä oppimaan kieltä ja kulttuuria, ne oppii myös keskilännessä. Oma lapseni oli Michiganissa, aivan mahtavassa osavaltiossa.

        Luulen, että täällä valittavien suurin ongelma on se, että teini on lähtenyt matkaan odottaen olevansa edelleen perheen prinsessa, jota palvellaan luksusturistimatkalla 24/7. On totuttu siihen, että rahalla saa. Mutta se riski täytyy ottaa, kun vaihto-oppilaaksi lähtee, että kaikki ei aina pelaa 100% niin kuin kotona Suomessa.

        Ensinnäkin, suurin osa vaihdon järjestelyihin liittyvistä ihmisistä tekee hommaansa ilmaiseksi, vapaaehtoisesti. Perheetkään eivät saa mitään rahakorvausta, he todella tekevät pyyteetöntä työtä vaihtarin hyväksi, joten on ymmärrettävää, että nykymaailmassa tälläisiä hyväntahtoisia perheitä voi olla erittäin vaikeaa löytää, siksikin aluetoiveet ovat turhia. Ottaisitteko muuten itse vaihtarin kotiinne? Luulen, että aika harva meistä viitsisi, koska siitä on vaivaa (puhun kokemuksesta).

        Suomesta vaihtoon lähtee suhteellisen varakasta porukkaa, joka on aina tottunut saaman kaiken haluamansa ja enemmänkin . Siksi heidän on niin vaikeaa sopeutua esim. asumaan alemman tuloluokan perheessä, eivätkä he osaa arvostaa sitä lahjaa, jonka tuo perhe antaa ottamalla täysiin vieraan ihmisen luokseen vuodeksi asumaan ihan ilmaiseksi. Perheille vaihtareista on vain kuluja, muistattehan sen.

        Osa järjestöistä on voittoa tavoittelemattomia (esim. YFU), osa kaupallisia (esim. STS). Silti tuosta summasta minkä maksatte, suurin osa menee lentolippuihin (vrt. kommenttisi olen maksanut kiitettävän summan - odotan kunnollista palvelua). Tarkistin sen itse, kun oma lapseni oli USAssa. Loput kuluvat normaaleihin toimistokuluihin, joten tuskin tuo mikään kultakaivos on kaupallisillekaan firmoille. Muistakaa, että vaihtariksi ei ole pakko lähteä. Jos on tottunut ylelliseen luxuselämään, en suosittele sitä teinipissikselle. Jos taas on valmis oppimaan uudesta ja kehittymään ihmisenä, suosittelen sitä kaikille.
        Mutta siis: vaihtovuoden ei ole tarkoitus olla mikään luksuslomabiletysvuosi.
        Ja vaihtoon lähtevä: mieti, mitä sinä olet valmis antamaan isäntäperheellesi? Vaihtaritoiminta on aina kaksitahoista; myös perheen on tunnettava, että saavat jotain sinulta!

      • Meinaatko että

        "Maatoiveet ovat täyttä harhaa, ne eivät juuri koskaan toteudu"

        Siis jos haluan USA:han, joudun Bulgariaan?

      • student-
        Meinaatko että kirjoitti:

        "Maatoiveet ovat täyttä harhaa, ne eivät juuri koskaan toteudu"

        Siis jos haluan USA:han, joudun Bulgariaan?

        Se ei tarkoita sitä, että USA:han haluava lähetetään Bulgariaan, vaan sitä, että tiettyihin maihin on todella rajallinen määrä oppilaspaikkoja ja monesti vaihto-oppilaspaikka näihin maihin varmistuu vasta myöhään kesällä, ehkäpä noin kuukautta tai kahta ennen itse lähtöä. Hakiessaan vaihtoon ns. vaikeapääsyiseen maahan oppilas siis hyväksytään alustavasti tällaiseen maahan ja varalla on jokin toinen maa, jonne on enemmän paikkoja, usein juuri USA.

        Nämä vastavuoroisuusperiaatteella toimivat maat ovat Australia ja Kanada. Se tarkoittaa sitä, että näihin maihin on paikkoja vain niin monta kuin sieltä lähtee vaihtoon ja se selviää usein vasta myöhään kesällä.

      • STS rikkoo ehtojaan
        Ex-isäntäperhe kirjoitti:

        Mä en ymmärrä, miksi tuo aluetoivomus on monille niin hirveän tärkeä? Miksi pitää päästä rannikolle? Onko teinin toiveena vain bilettaa vuosi biitsillä? Jos haluaa lähteä oppimaan kieltä ja kulttuuria, ne oppii myös keskilännessä. Oma lapseni oli Michiganissa, aivan mahtavassa osavaltiossa.

        Luulen, että täällä valittavien suurin ongelma on se, että teini on lähtenyt matkaan odottaen olevansa edelleen perheen prinsessa, jota palvellaan luksusturistimatkalla 24/7. On totuttu siihen, että rahalla saa. Mutta se riski täytyy ottaa, kun vaihto-oppilaaksi lähtee, että kaikki ei aina pelaa 100% niin kuin kotona Suomessa.

        Ensinnäkin, suurin osa vaihdon järjestelyihin liittyvistä ihmisistä tekee hommaansa ilmaiseksi, vapaaehtoisesti. Perheetkään eivät saa mitään rahakorvausta, he todella tekevät pyyteetöntä työtä vaihtarin hyväksi, joten on ymmärrettävää, että nykymaailmassa tälläisiä hyväntahtoisia perheitä voi olla erittäin vaikeaa löytää, siksikin aluetoiveet ovat turhia. Ottaisitteko muuten itse vaihtarin kotiinne? Luulen, että aika harva meistä viitsisi, koska siitä on vaivaa (puhun kokemuksesta).

        Suomesta vaihtoon lähtee suhteellisen varakasta porukkaa, joka on aina tottunut saaman kaiken haluamansa ja enemmänkin . Siksi heidän on niin vaikeaa sopeutua esim. asumaan alemman tuloluokan perheessä, eivätkä he osaa arvostaa sitä lahjaa, jonka tuo perhe antaa ottamalla täysiin vieraan ihmisen luokseen vuodeksi asumaan ihan ilmaiseksi. Perheille vaihtareista on vain kuluja, muistattehan sen.

        Osa järjestöistä on voittoa tavoittelemattomia (esim. YFU), osa kaupallisia (esim. STS). Silti tuosta summasta minkä maksatte, suurin osa menee lentolippuihin (vrt. kommenttisi olen maksanut kiitettävän summan - odotan kunnollista palvelua). Tarkistin sen itse, kun oma lapseni oli USAssa. Loput kuluvat normaaleihin toimistokuluihin, joten tuskin tuo mikään kultakaivos on kaupallisillekaan firmoille. Muistakaa, että vaihtariksi ei ole pakko lähteä. Jos on tottunut ylelliseen luxuselämään, en suosittele sitä teinipissikselle. Jos taas on valmis oppimaan uudesta ja kehittymään ihmisenä, suosittelen sitä kaikille.
        Mutta siis: vaihtovuoden ei ole tarkoitus olla mikään luksuslomabiletysvuosi.
        Ja vaihtoon lähtevä: mieti, mitä sinä olet valmis antamaan isäntäperheellesi? Vaihtaritoiminta on aina kaksitahoista; myös perheen on tunnettava, että saavat jotain sinulta!

        EX Isäntäperhe,
        Olet oikein pariin otteeseen kirjoittanut olettamuksesi "teiniprinsessoista luksusturistimatkalla". Kehottaisin lukemaan, etenkin STS:ää koskevia viestiketjuja uudelleen ja hieman tarkemmin.

        Kysehän on nimenomaan ollut STS:n tekemistä sopimusrikkomuksista sekä haluttomuudesta korjata/korvata tilannetta.

        Kyllä järjestöllä on velvollisuus sitoutua kantamaan vastuu nuoresta, joka on järjestön vastuulla ja Suomen lain mukaan alaikäinen lapsi. On todettu, ettei STS ole ottanut huomioon nuorten terveydellisiä seikkoja ja perheet ovat olleet vastuuntunnottomia, likaisia lääviä, joissa on ilmennyt mitä erilaisempia ongelmia: päihdeongelmia, psyykkisiä ongelmia, huumeongelmia jne. Milloin on juuri maahan saapunut vaihtari jätetty yksin kotiin päiväkausiksi ja milloin vaihtari on joutunut suorastaan taivasalle ja itse etsimään itselleen yösijaa.

        STS sitoutuu sopimuksessa tiettyihin ehtoihin esim. koskien perheiden valintaa sekä valvontaa. Liian monissa tapauksissa STS laiminlyö törkeästi vastuunsa. Ylimieliset pimut toimistolla viittaavat kintaalla reklamaatioihin ja "suuri maajohtaja" silvonen kieltäytyy kommentoimasta ja ottamasta puheluja vastaan.

        Nuoret ovat kertomissaan tilanteissa joutuneet todella kantamaan itsenäisesti vastuun. Mielestäni kaikki kokemuksiaan kertoneet nuoret ovat osoittaneet poikkeuksellista vahvuutta ja reippautta tilanteissaan. En millään muotoa kutsuisi heitä palvotuiksi prinsessoiksi tai teinipissiksiksi luksuslomalla.

        STS lupaa perheiden valinnan perustuvan perheiden tekemiin hakemuksiin sekä tarkkoihin selvityksiin, joiden perusteella valitaan vain "parhaimmista parhaat".
        Ellei edes perheen valintaprosessi toteudu luvatulla tavalla, valmennuksesta ja valvonnasta puhumattakaan, on järjestö rikkonut sopimusta.

        Vaihto-oppilasvuoden hinta on n. 10.000€ pakollisine kuluineen. Katson, että kyllä siihen hintaan täytyy vaihto-oppilaan vanhemmilla olla oikeus edellyttää myös järjestöltä sitoutumista tehtyihin sopimuksiin ja lupauksiin! Vaatiihan STS:kin suurennuslasin kanssa ja jopa uhkaillen noudattamaan pilkulleen heidän ehtojaan sekä sääntöjään!!

        En tiedä, mihin perustat näkemyksesi, että suurin osa vaihto-oppilasvuoden maksusta (n.10.000€) menisi lentolippuihin?!
        Jokainen voi googlata ja selvittää, että edullisimmat lentoliput esim. Pohjois-Amerikkaan saa hieman yli 1000€ suunta ja Kanadaan jopa alkaen 550€.

        Mahdoitkohan olla itse suuren maajohtajan leiristä?

      • Ex-isäntäperhe
        STS rikkoo ehtojaan kirjoitti:

        Ei, en ole kyseisen firman leivissä enkä leirissä, ja lapsenikin oli ihan eri järjestön kautta vaihto-oppilaana.

        Kommenttini lentolipuista perustuu kyllä nimenomaan googlaukseen. Lapseni vuosi maksoi reilut 6000 euroa, ja googlasin lentolippujen hinnat nimenomaan juuri niille samoille lennoille joilla hän matkusti. Toki järjestöt saavat ryhmäalennuksia, mutta esim USAn sisäiset lennot näyttivät olevan varsin kalliita. Lapsellani oli kaksi vaihtoa USAn sisällä mennen tullen. Edullisimpia lentolippujahan ei näissä tapauksia kaiketi voi kyttäillä. Olinkin muuten hyvin yllättynyt kun luin, että eräällä järjestöllä, jonka vaihto-oppilasvuosi maksaa vielä enemmän kuin STS:llä, lennot eivät edes kuulu hintaan, jotta oppilas voi itse metsästää edullisimmat liput. Sitä kutsuisin jo rahastukseksi.

      • Nykyinenvaihtari

        Tiedän että tästä kulunut jo vuosi mutta ihan pakko kommentoida ex-isäntäperhen kirjoitusta.
        Kun vaihto-oppilas lähtee vaihtoon, hän ymmärtää ettei ole menossa mihinkään luksusleirille. Tietenkin on toivottavaa että kaikki menee hyvin, mutta vaihtarit ymmärtää että vastoinkäymisiä voi tulla. Ja joo, tietty ois kivaa päästä hyvätuloiseen perheeseen mutta se ei ole se juttu. Aika moni on ollut köyhässä perheessä mutta silti heillä on ollut paras vuosi ikinä. Muutenkin yleisesti etelä-Amerikkaan mennessä ihmiset tiedostavat ettei kyseessä ole mitään linnaelämää.
        Mutta en tiedä onko sinun hankala lukea, mutta tässä kyseisessä viestiketjussa puhutaan juuri siitä että STS ei toimi sopimusten mukaisesti. Kyseessä ei ole se että jotkut teinipissikset eivät pääse asumaan linnaan kymmenien palvelijoiden keskelle. Kyse on siitä että he joutuvat jollekin kelle sattuu mielipuolelle joka ei edes halua sitä vaihtaria. On eri asia olla köyhä ja asua mielipuolen läävässä. Aluevalvojien toiminta on täysin olematonta ja vaihtareita vaan syytellään ja loppujen lopuksi heidät lähetetään kotiin koska he "tekivät jotain väärin" (mikä siis ei ole totta). Tällä ei ole mitään tekemistä linnaa vaativilla teinipissiksillä, vaan STS:n järkyttävällä toiminnalla!!!

        Toiseksi jos vaihtari vuodesta maksaa 10 00€, niin suurin osa rahoista ei tosiaankaan mene lentolippuihin. Kyllä, lentoliput ovat kalliita mutta suurin osa rahoista ei mene lentolippuihin. Tämä siis koskee lähestulkoon kaikkia vaihtari järjestöjä.

        Mutta siis STS:llä kaikki ei perustu vapaaehtois toimintaan ja esimerkiksi aluevalvojat saavat 600€/kk ja en tiedä ketkä kaikki muut saavat palkkaa. En ole varma saavatko host perheet rahaa mutta en ihmettelisi. Korjatkaa jos olen väärässä.

    • Silvonen oikeuteen

      Maajohtaja tulee kaikessa suuruudessaan vastaamaan oikeussaliin ainakin meidän tapauksessa - se on nyt aivan varmaa!!!

      • Kiinnostunut

        Voisitko vähän avautua, että miksi? Jos olet ketjun aloittaja, kiinnostaisi tietää, miksi lapsenne erotettiin ja miksi hänen isäntäperheensä lopetti. Ja miten nuo allergia-asiat liittyivät tähän?

      • STS oikeudessa
        Kiinnostunut kirjoitti:

        Voisitko vähän avautua, että miksi? Jos olet ketjun aloittaja, kiinnostaisi tietää, miksi lapsenne erotettiin ja miksi hänen isäntäperheensä lopetti. Ja miten nuo allergia-asiat liittyivät tähän?

        Kiinnostuneelle:
        Isäntäperheeseen liittyvinä pääpointteina:
        Hakuvaiheessa ilmoittamiamme allergioita (koira-, kissa- ja siitepöly) STS ei huomioinut millään tavoin. Lapsemme ensimmäisen isäntäperheen koti ei ollut missään määrin allergikon koti siivottomuudesta ja likaisuudesta johtuen. Tämän jälkeen perheen vaihdon yhteydessä hänet majoitettiin samaan kotiin kahden kissan kanssa. Seuraava yritys STS:n taholta oli sijoittaa koira-allerginen nuori samaan asuntoon kahden koiran ja sisätiloissa sauhuttelevan ketjupolttajan kanssa, joka oli kaiken lisäksi puhuttu ympäri, ottamaan vaihtari vasten tahtoaan.
        Kysyessämme suurelta maajohtajalta syitä järjestön piittaamattomuutteen, vastaukset kuuluivat: "Hyvä kysymys" ja "En kommentoi".

        Jälkimmäinen, isäntäperheeksi suostuteltu yksinäinen naishenkilö lopetti, koska hänen työkuvionsa muuttuivat siinä määrin, ettei hän voinut enää pitää vaihto-oppilasta. Tämän hän tiesi ja oli ilmoittanut myös järjestölle jo häntä isäntäperheeksi suostuteltaessa.

        Erottamispäätöksessään, minkä suuri maajohtaja silvonen salasi kuukauden ja ilmoitti vasta lähtöhetkellä, on syyksi ilmoitettu sopimusrikkomus taholtamme. Olimme esim. jättäneet kertomatta, että lapsemme on allerginen tupakansavulle. Kyseessä on täysin suuren maajohtaja silvosen luoma käsite, joka jo kertoo riittävästi hänen asiantumuksestaan tehdä erottamispäätös terveydellisiin seikkoihin perustuen.

        Kokemukseemme vaihto-oppilasjärjestö STS:stä sisältyy niin paljon rikkomuksia, laiminlyöntejä sekä vilppiä, että haluamme varottaa muita. Oikeudenkäynnin jälkeen tuomme kaikki julkisuuteen, asiasta on jo ajankohtaisohjelman toimittajan kanssa alustavasti sovittu.

      • Allerginen myös
        STS oikeudessa kirjoitti:

        Ei ole allergikolla edelleenkään helppoa. Itse hain vaihto-oppilaaksi Amerikaan 80-luvulla, mutta en päässyt, koska olen allerginen lähes kaikille eläimille. Minulle sanottiin, että Amerikasta on mahdotonta löytää minulle isäntäperhettä, koska kaikilla perheillä on koira. Olin hyvin katkera tuosta ja ihmettelin eikö Amerikassa ole lainkaan allergisia. Koin tuon päätöksen erittäin syrjivänä, ja silloin päätin, että jos tulevaisuudessa omat lapseni ovat allergisia ja silti haluavat vaihto-oppilaiksi, perustan vaikka jonkin oman allergisten asiaa ajavan vaihtarijärjestön.

        Nykyään ei varmaan paikaa voi suoraan evätä allergian perusteella, koska tasa-arvosäädökset ovat niin paljon paremmin kehittyneitä, mutta näköjään lemmikittömän isäntäperheen löytäminen on edelleen vaikeaa. Meidän poika, jolla luojan kiitos ei ole allergioita, oli muutama vuosi sitten vaihdossa perheessä jossa oli kaksi koiraa. Keskustelin perheen äidin kanssa tästä koirien yleisyysasiasta, ja hän kertoi, että Amerikassa on ihan vakiojuttu se, että nuoripari ottaa ensin koiran tai pari ja hankkii vasta sitten lapsia. Koiran pitäminen on ikään kuin edellytys sille, että on kunnon perhe. Kun olen tätä asiaa seurannut, näyttää tosiaan olevan niin, että kaikkien tuntemieni vaihtareiden perheissä on ollut vähintään se koira, useimmilla vielä hevosia yms.

        Pitäisikö sittenkin perustaa allergisille se oma vaihtarijärjestö?

    • Nete

      Täyttä kakkaa koko juttu sts hoitaa hommat hienosti

      • Ei Sts:n työntekijä

        Totta, kyllä hienosti hoitaa rahastuksen. Siihen se sitten jääkin ja oppilas on täysin heitteillä!

    • joopajooo000

      Itselläni ei ole kokemusta itse vaihtoon lähdöstä, mutta henkilökunnan kanssa asioimisesta kuitenkin. Verrattuna STS:ään, suosittelen kyllä henkilökunnan kannalta valitsemaan EF:n (vaikka sekin on yhtä kaupallinen firma) tai vaikka Exploriuksen. Henkilökunta aivan eri tasoa kuin STS:llä. Tuosta STS:n maajohtajan toiminnasta jäi lähinnä p*ska maku suuhun.

    • ...

      Minäkään en suosittele STS:sää kenellekkään ikinä mikäli on mahdollisuus mennä jonkin toisen järjestön kautta.

      • ...

        Ja suosittelen kaikille myös ottamaan MOT:iin yhteyttä!

    • Rosvousta!

      Kannattaa varoa kyseistä järjestöä!

    • Toiminta kiinnostaa

      STS:n maajohtaja Mira Silvonen on todellinen keulakuva yritykselle ;)
      Maajohtaja ei ota puheluja vastaan ja kieltää toimiston pimuja keskustelemasta, kun tulee ongelmia.
      Nyt oli yrittänyt tukkia Hesarin toimittajankin suun, kun oli peijakas menny kyselemään liikaa STS:n toiminnasta!
      Toivottavasti toimittajien kiinnostus herää ja penkovat perinpohjin tämän lafkan asiat!

    • Katse peiliin

      Meillä juniori lähdössä STS kautta kohta. Valitsimme STS:n huolellisen Googlailun ja soittelun jälkeen. Kaikista järjestöistä löytyi pettyneiden valituslistoja ja niihin pitää aina suhtauta varauksella, koska kyseessä on yksipuolinen tilitys. Järjestöt eivät tietenkään lähde selvittelemään asioita näille pastoille. Mielestäni tästä järjestöstä oli vähiten valituksia. Soitimme läpi kaikki paitsi Rotaryt ja kysymyksiimme vastattiin osaavimmin STS:llä.
      Toiminta on ollut asiallista. Saimme pätevistä syistä vaihtaa perheen jo ennen lähtöä, eikä asiasta seurannut mitään tuollaista "sortamsta", mistä tässä joku puhuu. Lapsellemme on siis löytynyt jo kaksi isäntäperhettä. Perhe vaikuttaa hyvältä ja sinne on viestitty puolin ja toisin. Myös toimistolla kaikki on hoidettu osaavasti ja tehokkaasti. Eipä juuri valittamista, päinvastoin.
      Avaajan puheen sävy ja kielenkäyttö on ollut selaista, että voin hyvin kuvitella, että hermot menevät toimistollakin niillä mukavilla tytöillä.
      Uskon ja toivon, että kaikki menee hyvin, näistä huonosti menneistä reissuista huolimatta.
      Itsekin tietenkin olin siinä pakollisessa koulutustilaisuudessa. Maajohtaja teki hyvin selväksi sen, että tämä on näiden nuorten matka ja heidän tehtävänsä on keskittyä heihin. Vanhemmat ovat täysin sivuroolissa. Tämän huomasin jo siellä olevan vaikeaa joidenkin vanhempien sulattaa.
      Itse olen myös vaihtarina ollut ja minun oli helppo allekirjoittaa hänen sanomisensa. Jos prinsessa viestii jstkuvasti kotiin ikävissään ja äityli tai isukki tänne järjestölle joka asiasta, ei mistään tule mitään.
      Tilaisuudessa oli noin 400 nuorta lähdössä. Nämä pari tapausta ovat olleet esillä täällä, mutta kovin suuri tuo reklamaatiprosentti ei selvästikään ole. Ilmoittelen vuoden mittaan tänne, jos olen ollut väärässä järjestön suhteen. Jos en kirjoira mitään, niin kaikki on mennyt kuten pitää.

      • Aivan!

        Hyvä, että kirjoitit! Olen pitkän aikaa ihmetellyt, eikö kukaan viitsi kirjoittaa mitään positiivista tästä järjestöstä. Vuosittain vaihto-oppilaita sentään lähtee satoja heidän kauttaan maailmalle, eivätkä kaikkien kokemukset voi mitenkään olla noin negatiivisia. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä keskustelupalstalla on käynnissä vain muutaman katkeroituneen vuodatus ja yritys mustamaalata koko järjestö. Toviottavasti, kaikki joilla on hyviä kokemuksia STS:stä vaivautuisivat myös kirjoittamaan tänne. (Tosin voi olla, että tätä "suoli24" -palstaa eivät kaikki fiksuimmat ihmiset suinkaan lue. Itse olen seuraillut tätä keskustelua, kun paljon parjattu maajohtaja itse tästä mainitsi valmennustilaisuudessa.)

        Oma nuoremme on nyt ollut maailmalla n. kuukauden STS:n lähettämänä. Hakuprosessi alkoi kevättalvella 2011, ja koko ajan olemme saaneet erittäin hyvää ja asiantuntevaa palvelua STS:ltä. Isäntäperheen saaminen kesti todella kauan (mikä ei ole poikkeuksellista muidenkaan järjestöjen kohdalla, joten siitä ei valittamista), mutta kun tiedot perheestä ja koulusta sitten vihdoin tulivat, näki heti, että niiden etsimiseen oli käytetty aikaa ja vaivaa. Nuoremme kiinnostuksen kohteet ja harrastukset oli huomioitu todella hyvin. Hyvin on siis kaikki kohdemaassa alkanut!

        Ja mitä tulee pakollisen vakuutuksen ottamiseen tietystä firmasta, mitä toisessa keskustelussa kritisoidaan ankarasti, niin tänä vuonna ainakin oli mahdollista ottaa vakuutus mistä tahansa vakuutusyhtiöstä niin halutessaan.

      • sahattu linssiin

        Ihan tulee tippa linssiin, kun niin pumpulinen on tarinasi. Liekö itse Silvonen kirjoittanut... Oletko miettinyt miksi niin moni on jo mennyt tai menemässä oikeuteen noista sopimusrikkomuksista, mitä järjestön kautta on tehty?

      • kritiikkiä
        Aivan! kirjoitti:

        Hyvä, että kirjoitit! Olen pitkän aikaa ihmetellyt, eikö kukaan viitsi kirjoittaa mitään positiivista tästä järjestöstä. Vuosittain vaihto-oppilaita sentään lähtee satoja heidän kauttaan maailmalle, eivätkä kaikkien kokemukset voi mitenkään olla noin negatiivisia. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä keskustelupalstalla on käynnissä vain muutaman katkeroituneen vuodatus ja yritys mustamaalata koko järjestö. Toviottavasti, kaikki joilla on hyviä kokemuksia STS:stä vaivautuisivat myös kirjoittamaan tänne. (Tosin voi olla, että tätä "suoli24" -palstaa eivät kaikki fiksuimmat ihmiset suinkaan lue. Itse olen seuraillut tätä keskustelua, kun paljon parjattu maajohtaja itse tästä mainitsi valmennustilaisuudessa.)

        Oma nuoremme on nyt ollut maailmalla n. kuukauden STS:n lähettämänä. Hakuprosessi alkoi kevättalvella 2011, ja koko ajan olemme saaneet erittäin hyvää ja asiantuntevaa palvelua STS:ltä. Isäntäperheen saaminen kesti todella kauan (mikä ei ole poikkeuksellista muidenkaan järjestöjen kohdalla, joten siitä ei valittamista), mutta kun tiedot perheestä ja koulusta sitten vihdoin tulivat, näki heti, että niiden etsimiseen oli käytetty aikaa ja vaivaa. Nuoremme kiinnostuksen kohteet ja harrastukset oli huomioitu todella hyvin. Hyvin on siis kaikki kohdemaassa alkanut!

        Ja mitä tulee pakollisen vakuutuksen ottamiseen tietystä firmasta, mitä toisessa keskustelussa kritisoidaan ankarasti, niin tänä vuonna ainakin oli mahdollista ottaa vakuutus mistä tahansa vakuutusyhtiöstä niin halutessaan.

        Eikö hälytyskellosi vielä kilkata, jos ovat menneet muuttamaan vakuutuskäytäntöä? Turhan moni joutui vuosi sitten kärsimään mitättömän, ei mitään korvaavan vakuutuksen tähden. STS:n oli pakko imagonsa tähden muuttaa käytäntöä. Mitä tulee huolella valittuihin perheisiin, niin ainakin viime vuonna jo Pohjois-Amerikassa olleet oppilaat etsivät Facebookin välityksellä Suomesta tulleille oppilaille "lämpöisiä, välittäviä koteja". Sitä perheen etsimistä EI siis tehnyt järjestö vaan oppilaat itse. Toivottavasti teillä on kaikesta huolimatta mukava vuosi:-) Se, että Silvonen nimittää tätä suoli24 -palstaksi kertoo vain sen, että kritiikki on aina hankalaa vastaanottaa.... On hyvä, että on foorumi missä kertoa kokemuksia, vaikka se kuinka kirvelisi....

      • STS:ään pettynyt
        Aivan! kirjoitti:

        Hyvä, että kirjoitit! Olen pitkän aikaa ihmetellyt, eikö kukaan viitsi kirjoittaa mitään positiivista tästä järjestöstä. Vuosittain vaihto-oppilaita sentään lähtee satoja heidän kauttaan maailmalle, eivätkä kaikkien kokemukset voi mitenkään olla noin negatiivisia. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä keskustelupalstalla on käynnissä vain muutaman katkeroituneen vuodatus ja yritys mustamaalata koko järjestö. Toviottavasti, kaikki joilla on hyviä kokemuksia STS:stä vaivautuisivat myös kirjoittamaan tänne. (Tosin voi olla, että tätä "suoli24" -palstaa eivät kaikki fiksuimmat ihmiset suinkaan lue. Itse olen seuraillut tätä keskustelua, kun paljon parjattu maajohtaja itse tästä mainitsi valmennustilaisuudessa.)

        Oma nuoremme on nyt ollut maailmalla n. kuukauden STS:n lähettämänä. Hakuprosessi alkoi kevättalvella 2011, ja koko ajan olemme saaneet erittäin hyvää ja asiantuntevaa palvelua STS:ltä. Isäntäperheen saaminen kesti todella kauan (mikä ei ole poikkeuksellista muidenkaan järjestöjen kohdalla, joten siitä ei valittamista), mutta kun tiedot perheestä ja koulusta sitten vihdoin tulivat, näki heti, että niiden etsimiseen oli käytetty aikaa ja vaivaa. Nuoremme kiinnostuksen kohteet ja harrastukset oli huomioitu todella hyvin. Hyvin on siis kaikki kohdemaassa alkanut!

        Ja mitä tulee pakollisen vakuutuksen ottamiseen tietystä firmasta, mitä toisessa keskustelussa kritisoidaan ankarasti, niin tänä vuonna ainakin oli mahdollista ottaa vakuutus mistä tahansa vakuutusyhtiöstä niin halutessaan.

        Tarkoititko tuolla, että kuulut itse niihin kaikista fiksuimpiin, jotka eivät näitä keskustelupalstoja YLEENSÄ lue, mutta kun kerran maajohtaja tästä mainitsi, niin nyt alennuit tasolle ihmisiin, jotka avoimesti kertovat kokemuksiaan... Tervetuloa sydämellisesti joukkoon! Mikä parasta, voit olla anonyymi, eikä naapurisi arvaa, että se oli juuri sinä, joka kirjoitit... Jännää, eikö totta!

      • Yes
        STS:ään pettynyt kirjoitti:

        Niinpä niin, anojahan me ollaan kaikki. Olispa kiva tietää onko teitä kriitikkojakaan oikeesti enempää kuin yksi. Miten mulla on tunne, et noi kaikki negat tulee yhdestä ja samasta paikasta?

      • Rahastusta
        Yes kirjoitti:

        Niinpä niin, anojahan me ollaan kaikki. Olispa kiva tietää onko teitä kriitikkojakaan oikeesti enempää kuin yksi. Miten mulla on tunne, et noi kaikki negat tulee yhdestä ja samasta paikasta?

        Voi Mira tai sun alaises.... Miten mulle tulikaan tunne että kirjoittajana oot STSn leivissä tai hyvin lähellä sitä.... Kyllä meitä on useita, turha yrittää kaunistella tätä palstaa STSn suuntaan ja antaa kuvaa siitä, että yksi ihminen taistelee tuulimyllyjä vastaan. Näyttäis sitten niin kivalta uusien lähtemistä harkitsevien silmissä...

      • Yes
        Rahastusta kirjoitti:

        Kyllähän sen sitten poliisi kai viime kädessä voi selvittää mistä ip-osoitteesta nämä viestit on tulleet, kun sitä teidän oikeusjuttuanne käsitellään. Silloin ainakin käy selväksi se, että STS:llä ei ole mitään tekemistä mun viestieni kanssa. Milloin muuten se oikeudenkäynti on? Ja milloin tulee tv:stä se MOT, johon olette ottaneet yhteyttä?

        Minä, joka mm. olen käyttänyt nimimerkkiä 'yes', en ole missään muussa tekemisissä STS:n kanssa kuin, että oma lapseni on sen kautta nyt juuri vaihtarina. Ei USAssa, mutta muuten en sen tarkempaa välitä kertoa (ainakaan tässä vaiheessa), koska ei minulla ole myöskään mitään tarvetta siihen, että STS tietäisi, kuka olen. Ensiis yritä siitä mitenkään hyötyä, että puolustan heitä. Olen maksanut hirveän ison summan lapseni vaihtarivuodesta, mitään en tästä puolustelusta hyödy, mutta haluan tehdä sen, koska en voi sietää tuollaista mustamaalausta, jota teidän porukkanne täällä käy. Tuntemattoman on myös niin helppo hyökätä. Miksi te ette kirjoita reilusti omilla nimillänne? Se toisi jotain uskottavuutta siihen väitteeseenne, että systeemissä on jotain perusteellisesti vialla. (Eli siis runsaasti pilalle menneitä vaihtarivuosia.) Kai ne nimet sen tv-ohjelman aikanakin kuitenkin selviävät?

        Mitä siis haluan sanoa:
        Tällä suomi24.fi-palstalla saa lukea lähinnä valituksia. Sen perusteella ei voi muodostaa koko totuutta. Jollain on tietysti voinut olla huonoja kokemuksia, mutta se ei tarkoita, että koko firma olisi läpeensä mätä. Haluan tuoda myös positiivisen näkemyksen asiaan, ettei lukijakunnalle muodostuisi yksipuolista käsitystä. Jokaisella asialla on aina kaksi puolta. Eli jos joku tai muutama perhe monista sadoista kokee saaneensa huonoa palvelua, se ei tarkoita, että kaikki STS:n asiakkaat olisivat pettyneitä ja että heidän (STS:n) toimintaperiaatteensa olisi täysin väärä. Pettymys on tietysti valtaisa, jos suuresti odotettu ja kalliisti maksettu vaihtarivuosi ei suju niin kuin on suunniteltu, mutta on myös väärin väittää, että koko firma on täynnä huijareita tms. Myös tyytyväisiä asiakkaita on.

        Valitsitte tietoisesti kaupallisen, voittoa tavoittelevan firman vaihto-oppilasvuoden järjestäjäksi. Olisihan ollut mahdollista, etenkin USA:ssa, valita myös ei-kaupallinen vaihtoehto. Ehkä siksi myös olette nyt niin kärkkäitä vaatimaan kompensaatiota huonosta palvelusta. Voihan se olla ihan oikeinkin. Ehkä olisi ollut parempi, että STS olisi hyväksynyt valituksenne ja maksanut jotain takaisin, niin tätäkään mustamaalausepisodia ei olisi lainkaan tapahtunut. Mutta hyvät lukijat, ottakaa nyt huomion myös se, että tyytyväisiäkin asiakkaita on - he eivät vain luultavasti näe mitään tarvetta tulla näille foorumeille.

      • oikeus mielipiteisiin

        Olen seurannut tätä keskustelua nyt vuoden ajan ja on minusta ihan oikein, että on foorumi, missä kertoa kokemuksistaan varoitukseksi muille. Miksi juuri STS:stä pitäisi vaieta ja mitä ovat nuo kompensaatiot mistä mainitset? Tottakai ihmiset tulevat esille omilla nimillään, mutta ei meidän oikeusjärjestelmä niin toimi, että asia laitetaan vireille ja heti seuraavalla viikolla on määrätty päivä oikeuskäsittelylle. Ensiksi vaaditaan paljon taustatyötä ja neuvotteluja osapuolten kanssa kultaisen keskitien löytämiseksi. Varmaankin olisi monessakin tapauksessa ollut eduksi STS:lle sopia "pikku" kiistansa kuin antaa ihmisten kertoa suusta suuhun ja eri foorumien kautta asioista. Hyvä kuuluu kauas ja paha vielä kauemmas, vanha sananlasku joka sopii moneen tilanteeseen. Oma lapseni on vaihtarivuotensa viettänyt ja ainakin meidän osalta voidaan ip-osoite kaivaa esille, jos jollain on siihen tarvetta. Minua ei muiden oikeusjutut kiinnosta, en kuulu siihen ihmisryhmään ja varmaankin MOTissa vielä jotain on tai sitten ei. Pääasia on, että kun ihmiset maksavat hervottomia summia järjestölle, niin kyllä rahoille pitää sopimuksen mukaista vastinetta saada. Jos sitten mennään rikkomaan sääntöjä puolin tai toisin, on se sitten eri asia ja jokainen informoi ja ratkoo asiat tavallaan. En lähtisi suorilta käsin teilaamaan foorumille kirjoittajia, vaan kyllä siihen joku syy on, mikäli tänne jotain kirjoittelee. Toivon oikein hyvää vaihtarivuotta lapselleso, oli se suoritettu minkä järjestön kautta tahansa!

      • STS Oikeuteen
        Yes kirjoitti:

        Kyllähän sen sitten poliisi kai viime kädessä voi selvittää mistä ip-osoitteesta nämä viestit on tulleet, kun sitä teidän oikeusjuttuanne käsitellään. Silloin ainakin käy selväksi se, että STS:llä ei ole mitään tekemistä mun viestieni kanssa. Milloin muuten se oikeudenkäynti on? Ja milloin tulee tv:stä se MOT, johon olette ottaneet yhteyttä?

        Minä, joka mm. olen käyttänyt nimimerkkiä 'yes', en ole missään muussa tekemisissä STS:n kanssa kuin, että oma lapseni on sen kautta nyt juuri vaihtarina. Ei USAssa, mutta muuten en sen tarkempaa välitä kertoa (ainakaan tässä vaiheessa), koska ei minulla ole myöskään mitään tarvetta siihen, että STS tietäisi, kuka olen. Ensiis yritä siitä mitenkään hyötyä, että puolustan heitä. Olen maksanut hirveän ison summan lapseni vaihtarivuodesta, mitään en tästä puolustelusta hyödy, mutta haluan tehdä sen, koska en voi sietää tuollaista mustamaalausta, jota teidän porukkanne täällä käy. Tuntemattoman on myös niin helppo hyökätä. Miksi te ette kirjoita reilusti omilla nimillänne? Se toisi jotain uskottavuutta siihen väitteeseenne, että systeemissä on jotain perusteellisesti vialla. (Eli siis runsaasti pilalle menneitä vaihtarivuosia.) Kai ne nimet sen tv-ohjelman aikanakin kuitenkin selviävät?

        Mitä siis haluan sanoa:
        Tällä suomi24.fi-palstalla saa lukea lähinnä valituksia. Sen perusteella ei voi muodostaa koko totuutta. Jollain on tietysti voinut olla huonoja kokemuksia, mutta se ei tarkoita, että koko firma olisi läpeensä mätä. Haluan tuoda myös positiivisen näkemyksen asiaan, ettei lukijakunnalle muodostuisi yksipuolista käsitystä. Jokaisella asialla on aina kaksi puolta. Eli jos joku tai muutama perhe monista sadoista kokee saaneensa huonoa palvelua, se ei tarkoita, että kaikki STS:n asiakkaat olisivat pettyneitä ja että heidän (STS:n) toimintaperiaatteensa olisi täysin väärä. Pettymys on tietysti valtaisa, jos suuresti odotettu ja kalliisti maksettu vaihtarivuosi ei suju niin kuin on suunniteltu, mutta on myös väärin väittää, että koko firma on täynnä huijareita tms. Myös tyytyväisiä asiakkaita on.

        Valitsitte tietoisesti kaupallisen, voittoa tavoittelevan firman vaihto-oppilasvuoden järjestäjäksi. Olisihan ollut mahdollista, etenkin USA:ssa, valita myös ei-kaupallinen vaihtoehto. Ehkä siksi myös olette nyt niin kärkkäitä vaatimaan kompensaatiota huonosta palvelusta. Voihan se olla ihan oikeinkin. Ehkä olisi ollut parempi, että STS olisi hyväksynyt valituksenne ja maksanut jotain takaisin, niin tätäkään mustamaalausepisodia ei olisi lainkaan tapahtunut. Mutta hyvät lukijat, ottakaa nyt huomion myös se, että tyytyväisiäkin asiakkaita on - he eivät vain luultavasti näe mitään tarvetta tulla näille foorumeille.

        "Yes":in kirjoitukseen voisi todeta: "Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa.." Miksi ulkopuolisena (?) ottaisit lämpöä muiden ihmisten ja STS:n välisistä tulevista oikeudenkäynneistä ja toimittajien kanssa sovituista ohjelmista??
        Poliisilla uhkailu sopii äärettömän hyvin itse maajohtajan toimintatapoihin! Myös meidän IP-osoitteen voi selvittää koska vain, siitä vaan!
        Ihmetyttää vain rikosnimike, millä poliisi lähtisi asiaa selvittämään? Kaikki kirjoittamamme on totta, joka on todistettavissa. Vertaistukea olemme saaneet tällä palstalla, todetessamme vastaavia tapauksia riittävän pilvin pimein.
        Järjestöä puolustaville haluaisin muistuttaa, että järjestön piittaamaton ja röyhkeä, jopa vilpillinen toimintatapa sopimusrikkomuksineen on arvostelun kohteena ja siihen on kaikilla oikeus. Järjestöllä on ollut mahdollisuus (ainakin meidän tapauksessa) korjata tilannetta, neuvotella ja sopia -mutta siihen ei ole ollut halukkuutta!! (Kiitos maajohtajan..)

      • huijattu
        STS Oikeuteen kirjoitti:

        Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että Suomessa on sananvapauslaki ja mikäli on itse kokenut vääryyttä, ei edes Silvonen pysty kenenkään suuta tukkimaan. Nimimerkki YES käytti hyvin STS:n johtajan termistöä, joten eiköhän siinä ole pukki kaalimaan vartijana. Siitä vaan IP-osoitteita selvittämään.... Huh kuin oikein rupesikin pelottamaan. Kyllä tämä on vapaa palsta, mihin me huijatut voimme kirjoittaa ja saada vertaistukea, sillä emme ole yksin, ikävä kyllä meitä huijattuja näyttää olevan kasapäin. Jos nimimerkki YES kuuluttaa avoimuutta, miksei kirjoittanut omalla nimellään.....

      • Katse Fredalle

        "Jos prinsessa viestii jatkuvasti kotiin ikävissään ja äityli tai isukki TÄNNE järjestölle joka asiasta.." , paljastaa kirjoittajan!! :D

      • Yes kirjoitti:

        Niinpä niin, anojahan me ollaan kaikki. Olispa kiva tietää onko teitä kriitikkojakaan oikeesti enempää kuin yksi. Miten mulla on tunne, et noi kaikki negat tulee yhdestä ja samasta paikasta?

        Mahdatkohan edelleenkin olla sitä mieltä, vai yritätkö vain STS:n julkisuuskuvan kiillottamiseksi luoda tällaista kuvaa..?
        Voin kertoa, että meitä STS:n pettämiä perheitä on lukemattomia ja olemme yhä enenevässä määrin yhteydessä toisiimme.

        Tulette kenties vielä yllättymään STS:llä..

    • Onnea erehtyneille

      Onnea matkaan kaikille STS:ään erehtyneille!
      Mainittakoon, että esim. Pohjois-Amerikassa on jo kouluihin ilmaantunut virallisia varotuksia tästä järjestöstä!!!

    • dsdsdsdsd

      Haluaisitko kertoa hieman lisää näistä USA:n koulujen varoituksista koskien STS:ää?

    • XX

      Tänäkin vuonna on tilanne, että useilla nuorilla ei ole mitään tietoa lähdöstä ja joillekin on jo esitetty lähdön siirtämistä ainakin kuukaudella. Nuorten keskenään käymissä nettikeskusteluissa havaittavissa petetyksi tulemisen fiilistä kun järjestö ei enää edes tunnu olevan kiinnostunut näistä nuorista.

    • Rahat pois meininkiä

      Vuodesta toiseen näyttää toistuvan sama rahastus.Vaihto-oppilaspaikkoja STS myy enemmän mitä on resursseja järjestää.Henkilöstö luottaa siihen,että kun vaihto-oppilasvuosi on maksettu,voi tarjota mitä vaan.Nuoret ovat tehneet tarvittavat järjestelyt ja valmiita lähtemään odottamalleen matkalle,joten he harvoin vetäytyvät enää lähdöstä,vaikka joutuisivat muuttamaan kohdemaata,tinkimään asumisestaan (useamman vaihto-oppilaan sijoitus samaan perheeseen),siirtämään lähtöään, asumaan väliaikaiseen majoitukseen jne. STS tiedostaa kovan halun lähteä,eikä näin ollen suhtaudu sillä vakavuudella asioiden hoitamiseen mitä voisi edellyttää. Samoista syistä myöskään korvauksista ei ole halukkuutta neuvotella.

      • Yritetään yhdistyä

        Nyt olisi todella aiheellista miettiä, miten yhdessä pystyisimme vaikuttamaan siihen, että tähän vilunkipeliin tulisi joku stoppi. Ehdottakaa tapaa millä yhdistäisimme voimavaramme.....

    • Kannatan yhteyttä

      Eikun lähdetään kaikki mukaan vaan STS:n mainostilaisuuksiin kertomaan totuudenmukaisesti ja kuvien kera omista STS:kokemuksistamme!!!!!
      Sopiiko, Maajohtaja Silvonen?!
      Haluaisin myös yhteyttä teihin muihin kirjoittajiin..! Keksimme siihen vielä keinon!

      • Laura.

        En usko, että puolillakaan teistä olisi pokkaa lähteä mainostilaisuuksiin kertomaan paskaisesta vaihto-oppilas kokemuksistanne. Varsinkaan kun kukaan teistä ei kirjoita omalla nimellänsä. Vaikea uskoa, että teitä olisi noin paljon, jotka ovat kokeneet pelkkää ikävää. Kai sieltä jotain hauskia kokemuksia ollaan saatu? Niin kuin joku jo mainitsikin, vaihto-oppilas vuosi ollaan tarkoitettu kielen opiskeluun. Se ei ole tarkoitettu teineille, jotka pääsevät eroon vanhemmista vuodeksi, jotta pääse bilettämään rannalle koko vaihto vuoden edestä.

    • vertailutietoa?

      Koska vaihto-oppilaiksi on vuosittain paljon lähtijöitä ja kyse on joillekin vaihtarijärjestöille isosta busineksesta, olisi tälle saatava kuluttajaviranomaisten valvonta ja selkeyttää pelisääntöjä . Markkinointi on nyt hyvin villiä ja läheskään aina lupaukset eivät täyty. Vaihtopäätöksen tueksi tarvitaan puolueetonta ja vertailukelpoista tietoa eri järjestöjen toiminnasta ja esimerkiksi seuraavilla tiedoilla on oleellinen merkitys kun päätöksiä tehdään: kuinka monta vaihtaria järjestön kautta hakeutuu vaihtoon ja kuinka monelle vaihtarivuosi suunnitellusti toteutuu, kuinka paljon aikaisemmin perhe- ja koulutiedot nuorelle toimitetaan ja erityisesti kuinka moni saa tiedot vasta 1-2 viikkoa ennen lähtöä, järjestetäänkö valmennusleirejä ja kuinka monen osalta ne oikeasti toteutuvat, menevätkö nuoret kohdemaahan ryhminä vai joutuuko matkustamaan yksin, millaista toimintaa vastaanottava järjestö tarjoaa kohdemaassa (esim. retket). Nyt tietoa saa kaivaa vaihtarijärjestöltä ja kaikki esitetään tietysti markkinointihenkisesti hyvin positiivisena – mitään mahdollisia epäkohtia tai riskejä ei tuoda esille.

      Esimerkiksi vaihtarijakson pituus saattaa vaihdella 9-11 kk välillä eri järjestöjen välillä – esimerksiksi USAan lähtö voi olla heinä-syykuussa ja paluu kesä-heinäkuussa. Parhaimmillaan nuorella on aikaa tutustua perheeseen ja uuteen ympäristöön ennen koulun alkua ja vaihtarijakson päätteeksi on vielä yhteisiä järjestön organisoimia matkoja tai päätösleiri. Pahimmillaan vaihtoon pääsee vasta koulun alkamisen jälkeen (jolloin mm. ainevalinnoihin ei voi välttämättä enää vaikuttaa) ja paluu on välittömästi koulujen päättymisen jälkeen.
      Oman lapsemme vaihtarivuoden suunnittelua varten ainakin olisimme kaivanneet em. tietoja ja kun kaikki ei ole mennytkään ”kuten strömsössä” järjestön kanssa ja olemme verranneet miten tuottavaperheillä muiden järjestöjen kanssa asioita on hoidettu ja miten asiat ovat toteutuneet, niin suuria eroja tuntuu olevan.

      • Totuus on armoton

        Täysin samaa mieltä!
        Kuluttajaviranomaisen tulisi mitä pikemmin puuttua, sekä ryhtyä valvomaan tämän alan yritysten villiä, vilpillistä toimintaa ja markkinointia, joka ei noudata yrityksen markkinointia koskevaa lainsäädäntöä. Kyseessä on vielä erityisesti nuorille / alaikäisille kohdistettu mainonta.
        Mikäli markkinointi on jo alunalkaen hoidettu vastuuntunnottomasti, se vaikuttaa luonnollisesti myös yrityskuvaan. Yleensä myös yrityksen toiminta jatkuu tällöin vastuuntunnottomana, kuten niin monet ovat joutuneet esim. STS-tapauksissa kokemaan.
        Luonnollisestikaan järjestöt eivät halua tuoda julki tapauksia, joissa kaikki ei mennytkään "kuten strömsössä", vaan niistä vaietaan ja niitä vähätellään, jopa kiistetään.
        -Totuus on armoton

    • Sanojen helinää

      Päädyimme myös lähettämään esikoisemme STS:n vaihto-oppilaaksi, vaikka olimmekin työyhteisöissämme kuulleet varsin ikäviä kokemuksia STS:n järjestämistä kielimatkoista. Valinta on nyt osoittautunut virheeksi ja STS:n lupaukset katteettomiksi.

      Esitteessä ja sopimuksessa taataan sananmukaisesti mm. "Helsingin toimiston palvelut ja tuki Helsingissä vaihto-oppilaalle ja vanhemmille hakuvaiheessa, ennen lähtöä ja vaihdon aikana."

      Ensimmäisten ogelmien ilmaannuttua, otimme yhteyttä Helsingin toimistoon. Ja mikä olikaan saamamme luvattu tuki? Maajohtaja teki varsin suorasanaisesti selväksi, ettei yhteydenottoja Helsingin toimistoon suvaita, vaan vaihto-oppilas hoitakoon itse ongelmansa paikanpäällä!

      Kovasti myös mainostetaan päivystyskännykkää 24h/vrk. Tällaisella päivystyksellä vaan ei ole mitään merkitystä, jos ketään ei aidosti kiinnosta vaihto-oppilaan murheet ja ongelmat!! STS kaihtaa vastuuta siirtäen vain palloa toiselta toiselle eikä mitään tapahdu asioiden ja vaihto-oppilaan tilanteen korjaamiseksi.

      Luottamus onkin mennyt tyystin jo alkuvaiheessa tähän järjestöön.

    • Mekin varoitamme

      Täällä yksi pettynyt perhe lisää!
      Kuulimme ihmisten huonoista STS-kokemuksista liian myöhään. Varausmaksut ja ensimmäinen erä oli jo maksettu. Alkoi puheiden myötä epäilyttää koko touhu. Keväällä joku mainitsi tästä nettikirjoittelusta, mutta yritimme ajatella, että ne ovat vain muutaman katkeroituneen ihmisen kirjoittelua, emmekä halunneet mainita lapsellemmekaan mitään.
      Nyt on totuus paljastunut heti vaihtarivuoden alkuvaiheessa. Surullista myöntää, mutta kaikki sama paska tuntuu toistuvan meidänkin lapsen kohdalla ja nyt harmittaa ja kaduttaa.
      Haluamme myös varoittaa muita STS-kielimatkoista.

      • STS! mätä koko firma

        Olen itse pahoillani teidän puolestanne, koska olen yksi niistä, jonka lapsi sai kokea kaiken negatiivisen, STS:n ottamatta mitään kantaa. Siispä laitoin näille sivuille varoituksia. Joku STS:n toimistosta ( johtaja itse tai alainen ) yritti sabotoida koko keskustelupalstaa väittämällä, että täällä on vain yksi katkeroitunut, joka kirjoittaa kaiken.... No sinä ainakin huomaat itse kokemuksen kautta ettei niin ole. Parasta, mitä nyt voit tehdä on kertoa avoimesti mielipiteesi niitä kysyville. Sehän ei toki lapsesi vuotta pelasta, mutta saattaisi vaikuttaa seuraaviin lähtijöihin. Varaudu hankaluuksiin, mutta älä anna periksi maajohtajalle. Hän yrittää vesittää mielipiteesi kertomalla omasta vaihtarivuodestaan 20 vuotta sitten! Hei haloo, onko maailma ja ihmiset samoja kuin silloin. Oma tarinamme on niin monimutkainen, että vaikka vaihtarivuosi on onneksi ohi, jäljelle on jäänyt lapsemme katkeruus, että pilalle meni ja vuosi tuli heitettyä hukkaan. Hänet sijoitettiin perheeseen, jossa isännällä oli naapureiden mukaan "erityistä mielenkiintoa" tyttöjä kohtaan... Että se niistä huolella valituista perheistä. Me olemme menossa oikeuteen STS:ää vastaan erinäisistä sopimusrikkomuksista ym. Prosessi on pitkä muttemme anna heidän välttyä vastuusta. Jaa mielipiteesi rohkeasti. Toivottavasti löydämme keinon, millä saisimme kaikki petetyt yhteen....

    • Upeeta

      Hieno homma! Halusit Kanadaan ja pääsit tutustumaan jamaicalaiseen, aborginaaliseen kulttuuriin!!!! Ja STS:n mielestä kaikki oli varmaan hienosti ja vimpan päälle hoidettu..... Voi hitto!!! En tiedä oikeesti itkeekö vai nauraa!!!!

      • Just sayin'

        Aboriginaalinen kulttuuri on Aussien alkuperäisasukkaiden kulttuuria. Olen tosin yhtä mieltä siitä miten sainoinkuvaamattoman huonosti STS hoitaa näitä asioita.

    • Huoli on

      Siis aivan järjetöntä touhua!
      Kukaan ei tunnu STS:llä tietävän maailmalla olevan vaihtarimme tilanteesta ja murheista, eikä ketään tunnu kiinnostavan. Luvataan olla yhteydessä paikalliseen STS:n toimistoon ja palata asiaan jne. mutta mitään ei tapahdu. Sanoinkin maajohtajalle, että hankimme lennot ja lähdemme itse paikanpäälle selvittämään asioita. Maajohtaja suivaantui ja sanoi sen olevan ehdottomasti kielletty ja sopimusrikkomus, mistä seuraa erottaminen!

      • uhmakas johtaja

        Maajohtaja sai aikaan sensuurin tälle keskustelupalstalle ja poistatti viestini, joten kokeillaanpas toisella tapaa:

        Se koira älähtää.....

        Älä noteeraa maajohtajan uhkailuja, ne on täysin paikkansapitämättömiä. Lue sopimuspaperit tarkkaan läpi ja katso, onko niissä suoranaisesti sanottu kuten maajohtaja väittää. Hän on hankkinut pätevyytensä vaihtarijohtajaksi olemalla 20 vuotta sitten itse vaihtarina ja siihen maapallo sitten pysähtyikin... Kaivattaisiin hieman päivitystä... Toimi oman sydämesi mukaan miten itsestäs tuntuu ja käy tarvittaessa katsomassa lastasi. Se ei voi olla rikos. Tähän pitäisi saada lastensuojeluviranomaiset mukaan, koska järjestön kiinnostus loppuu heti kun rahat tilillä.

      • Sensuuri iski
        uhmakas johtaja kirjoitti:

        Voiko tosiaan olla niin, että kirjoittamalla ainoastaan totuuksia kyseisestä järjestöstä, pystyy järjestö blokkaamaan kuka saa kirjoittaa ja kuka ei? Huolestuttavaa....

      • Johtaja sensuroi

        Maajohtaja pyrkii tosiaan kaikin keinoin sensuroimaan ja tukkimaan suumme..
        Ei sinänsä mikään yllätys, kun on oppinut tuntemaan johtajan toimintatavat.

        Kuluttajille on olemassa nettisivuja (esim. www.osuma.fi, www.cylex.fi, www.rantapallo.fi jne.), joilla meillä jokaisella on mahdollisuus ja oikeus kommentoida suomalaisfirmoja ja antaa arvioita omiin asiakaskokemuksiimme perustuen. Oma kokemuksemme STS:stä on kaikilta osiltaan siksi hirveä, että käytin tätä mahdollisuutta hyväkseni, mutta rehellinen kommenttini on jo pariin kertaan poistettu!?

        Maajohtajalle tätä kautta terveiset, että suutani ei suljeta, löydän kyllä uuden foorumin ja keinon tiedottaa tämän järjestön likaisesta toiminnasta ja siihen minulla on oikeus.

      • STS toimii näin
        Sensuuri iski kirjoitti:

        Voiko tosiaan olla niin, että kirjoittamalla ainoastaan totuuksia kyseisestä järjestöstä, pystyy järjestö blokkaamaan kuka saa kirjoittaa ja kuka ei? Huolestuttavaa....

        STS:n toiminta on todella huolestuttavaa, mistä suomi24 foorumin kirjoituksetkin kertovat! Järjestön julkikuva Suomessa ei kestä totuutta, eivätkä useimmat järjestöön pettyneet jaksa taistella ja tuoda pettymyksiään julki (tämän varaan järjestö tuntuu laskevankin..)

        Samaan aikaan, kun petettyjen (lue huijattujen) suut pyritään sulkemaan, kirjoitukset sensuroimaan ja epäonnistuneita kelimatkoja vähätellään, järjestö värvää ja houkuttelee nuoria kirjoittamaan positiivisia kokemuksia kielimatkoistaan omille sivuilleen mainoksiksi..

        Totuus tästä järjestöstä kuitenkin valottuu pikkuhiljaa Suomessakin.

      • Uhkailua, uhkailua

        Johtajatar pyrkii saamaan yliotteen ja määräysvallan tilanteessa kuin tilanteessa. Uhkailu on yksi keino yrittää hallita asioita, joita ei ehkä muuten kykene hoitamaan.

        Lukiessani kanssahuijattujen ikäviä kokemuksia, en voi kuin hämmästellä kuinka samat vehkeilyt toistuvat kunkin kohdalla.. Joku kirjoittajista on kyennyt jopa humoristiseen sävyynkin purkamaan asioita, mikä on saanut minut nauramaan ensimmäisen kerran STS:stä puhuttaessa.

        STS:n maajohtaja Suomessa sanoi meillekin, että asioita ei kierrätetä Helsingin kautta. Eli pesi näin kätensä ongelmista ja vastuista.

        Nuoremme ollessa hädissään maailmalla (perheestä ei ollut tietoa) aluevalvoja, jonka piti olla oppilaan tukena ja tavoitettavissa, ei vastannut puheluihin eikä soittopyyntöihin. Lapsemme yritti tavoitella aluevalvojaansa jopa fb:n kautta! Ulkopuoliset tahot pitivät STS:n toimintaa järkyttävänä ja ottivat yhteyttä paikalliseen STS toimistoon pyytäen välitöntä yhteydenottoa lapseemme. Sikäläisellä maajohtajalla tai aluejohtajalla ei kuitenkaan ollut viikkoon aikaa soittaa hänelle, koska oli kuulemma muiden vaihtareiden kotiuttaminen meneillään!
        Näin siis toimii maailmalla STS:n paljon mainostettu tukiverkosto!

        Sensuuria harrastamaan ryhtynyt maajohtaja pyrkii varmaan poistamaan tämänkin viestin mustamaalaavana, mutta valitettavasti tämäkin ikävä kokemus on tosi ja omakohtainen.

        Olimme yhteydessä lastensuojeluun, koska maajohtaja kielsi myös meitä vanhempia puuttumasta asioihin (oli kuulemma oikein kohdemaasta pyydetty välittämään kielto!)
        Lastensuojelusta muistutettiin, että alle 18-vuotias nuori on Suomen lain mukaan alaikäinen lapsi, ja on vanhempien oikeus ja velvollisuus huolehtia hänestä!

        Kokemamme jälkeen voinkin sanoa, että mikäli meillä olisi nyt se tilanne, mikä oli tuolloin, en empisi hetkeäkään lähtisinkö itse kohteeseen. Onneksi lapsellamme oli hyvä paikallinen ystävä, jonka vanhemmat pitivät hänestä huolta STS:n laiminlyödessä täysin vastuunsa.

      • STS toimii näin kirjoitti:

        ..Nimenomaan! STS:n varsin röyhkeä ja välinpitämätön toiminta perustuu mitä todennäköisemmin juuri siihen olettamaan ja kokemukseen, etteivät petetyt vaihto-oppilaat vanhempineen jaksa jälkeenpäin ryhtyä penäämään oikeuksiaan ja korvauksia piloille menneestä vaihtarivuodesta. Ikävät kokemukset ovat koetelleet jo monia riittävästi, joten katseet suunnataan eteenpäin. Aina löytyy kuitenkin maajohtajan yllätykseksi ja pettymykseksi myös heitä, jotka pitävät oikeuksistaan kiinni, eivätkä luovuta ennen kuin oikeus tapahtuu!
        ..Ja kuten joku on jo aiemmin muistuttanut: "Hyvä kuuluu kauas ja paha vielä kauemmaksi."

      • Loppu huijauksille
        Uhkailua, uhkailua kirjoitti:

        Johtajatar pyrkii saamaan yliotteen ja määräysvallan tilanteessa kuin tilanteessa. Uhkailu on yksi keino yrittää hallita asioita, joita ei ehkä muuten kykene hoitamaan.

        Lukiessani kanssahuijattujen ikäviä kokemuksia, en voi kuin hämmästellä kuinka samat vehkeilyt toistuvat kunkin kohdalla.. Joku kirjoittajista on kyennyt jopa humoristiseen sävyynkin purkamaan asioita, mikä on saanut minut nauramaan ensimmäisen kerran STS:stä puhuttaessa.

        STS:n maajohtaja Suomessa sanoi meillekin, että asioita ei kierrätetä Helsingin kautta. Eli pesi näin kätensä ongelmista ja vastuista.

        Nuoremme ollessa hädissään maailmalla (perheestä ei ollut tietoa) aluevalvoja, jonka piti olla oppilaan tukena ja tavoitettavissa, ei vastannut puheluihin eikä soittopyyntöihin. Lapsemme yritti tavoitella aluevalvojaansa jopa fb:n kautta! Ulkopuoliset tahot pitivät STS:n toimintaa järkyttävänä ja ottivat yhteyttä paikalliseen STS toimistoon pyytäen välitöntä yhteydenottoa lapseemme. Sikäläisellä maajohtajalla tai aluejohtajalla ei kuitenkaan ollut viikkoon aikaa soittaa hänelle, koska oli kuulemma muiden vaihtareiden kotiuttaminen meneillään!
        Näin siis toimii maailmalla STS:n paljon mainostettu tukiverkosto!

        Sensuuria harrastamaan ryhtynyt maajohtaja pyrkii varmaan poistamaan tämänkin viestin mustamaalaavana, mutta valitettavasti tämäkin ikävä kokemus on tosi ja omakohtainen.

        Olimme yhteydessä lastensuojeluun, koska maajohtaja kielsi myös meitä vanhempia puuttumasta asioihin (oli kuulemma oikein kohdemaasta pyydetty välittämään kielto!)
        Lastensuojelusta muistutettiin, että alle 18-vuotias nuori on Suomen lain mukaan alaikäinen lapsi, ja on vanhempien oikeus ja velvollisuus huolehtia hänestä!

        Kokemamme jälkeen voinkin sanoa, että mikäli meillä olisi nyt se tilanne, mikä oli tuolloin, en empisi hetkeäkään lähtisinkö itse kohteeseen. Onneksi lapsellamme oli hyvä paikallinen ystävä, jonka vanhemmat pitivät hänestä huolta STS:n laiminlyödessä täysin vastuunsa.

        Nyt on omasta mielestäni aika ryhtyä yhdessä tuumimaan, millä saamme hyvitykset ja omat oikeutemme ajan tasalle. Ehdotukseni onkin, että perustetaan ryhmä, johon jokainen voi anonyymisti liittyä, jopa maajohtaja on tervetullut! Mielestäni Suomessakin on olemassa mahdollisuus ryhmäkanteeseen. Siis kaikki te, jotka koette saaneenne vääryyttä tai muuta sopimusrikkomusta mm. liian lyhyt vaihto-oppilasvuosi, heitteillejättö, kiristys, kielto yhteydenotoista lapseen, vakuutusongelmat ym., nyt lyömme päät yhteen... Ehdottaisin sellaista, että jokainen asiasta kiinnostunut luo itselleen jonkin epämääräisen sähköpostiosoitteen (mikäli haluaa pysyä anonyyminä) ja niin teen minäkin ja Volaa! Näin olemme saaneet narukerän pään auki. Luon itselleni oman sähköpostiosoitteen ja julkaisen sen heti alkuviikosta. Tällä tavoin saamme vertaistukea ja voimme yhdessä lopettaa huijaukset. Luulen, että jokaisella on jotain annettavaa. Kunhan saamme tarpeeksi tarinoita kasaan, niin varmasti viranomaiset kiinnostuvat! Kuulostaako hyvältä? Lupaan, ettei siinä keskusteluringissä maajohtajan sensuuri iske.... Seuraava askel onkin sitten tapaaminen ja miettiminen, miten etenemme.....

      • Loppu huijauksille kirjoitti:

        Loistavaa! Nyt alkaa tapahtua..!!

        Yhtenä huijatuista olen myös kirjoitusten pohjalta pohtinut, miten löytäisimme toisemme.. Tein itselleni eilen käyttäjäprofiilin suomi24:lle, jota kautta myös minuun saa halutessaan yhteyttä.

      • pikainen yhteys

        en löydä profiiliasi, miten, missä??

      • Kiia4
        Loppu huijauksille kirjoitti:

        Nyt on omasta mielestäni aika ryhtyä yhdessä tuumimaan, millä saamme hyvitykset ja omat oikeutemme ajan tasalle. Ehdotukseni onkin, että perustetaan ryhmä, johon jokainen voi anonyymisti liittyä, jopa maajohtaja on tervetullut! Mielestäni Suomessakin on olemassa mahdollisuus ryhmäkanteeseen. Siis kaikki te, jotka koette saaneenne vääryyttä tai muuta sopimusrikkomusta mm. liian lyhyt vaihto-oppilasvuosi, heitteillejättö, kiristys, kielto yhteydenotoista lapseen, vakuutusongelmat ym., nyt lyömme päät yhteen... Ehdottaisin sellaista, että jokainen asiasta kiinnostunut luo itselleen jonkin epämääräisen sähköpostiosoitteen (mikäli haluaa pysyä anonyyminä) ja niin teen minäkin ja Volaa! Näin olemme saaneet narukerän pään auki. Luon itselleni oman sähköpostiosoitteen ja julkaisen sen heti alkuviikosta. Tällä tavoin saamme vertaistukea ja voimme yhdessä lopettaa huijaukset. Luulen, että jokaisella on jotain annettavaa. Kunhan saamme tarpeeksi tarinoita kasaan, niin varmasti viranomaiset kiinnostuvat! Kuulostaako hyvältä? Lupaan, ettei siinä keskusteluringissä maajohtajan sensuuri iske.... Seuraava askel onkin sitten tapaaminen ja miettiminen, miten etenemme.....

        Tai sitten voisitte esiintyä omalla nimellänne anonyymin sijasta, jos pokka riittää.

      • Anonyymi
        uhmakas johtaja kirjoitti:

        Maajohtaja sai aikaan sensuurin tälle keskustelupalstalle ja poistatti viestini, joten kokeillaanpas toisella tapaa:

        Se koira älähtää.....

        Älä noteeraa maajohtajan uhkailuja, ne on täysin paikkansapitämättömiä. Lue sopimuspaperit tarkkaan läpi ja katso, onko niissä suoranaisesti sanottu kuten maajohtaja väittää. Hän on hankkinut pätevyytensä vaihtarijohtajaksi olemalla 20 vuotta sitten itse vaihtarina ja siihen maapallo sitten pysähtyikin... Kaivattaisiin hieman päivitystä... Toimi oman sydämesi mukaan miten itsestäs tuntuu ja käy tarvittaessa katsomassa lastasi. Se ei voi olla rikos. Tähän pitäisi saada lastensuojeluviranomaiset mukaan, koska järjestön kiinnostus loppuu heti kun rahat tilillä.

        Sama EFillä, Suomen edustajalla vaivaiset viisi vuotta kokemusta ja yksi reissu kielikurssilaisena tekee hänestä ammattilaisen.
        Tämä tyyppi oikein kehuskelee, että "kaikenlaista on tullut nähtyä" kielikurssien suhteen, toisin sanoen hommat ovat menneet päin h*lvettiä EFin matkoilla enemmän kuin kukaan haluaisi uskoa.
        Minulla on viestinvaihto tämän sankarin kanssa tallessa, katsotaan joutuuko sen jossain vaiheessa "julkaisemaan".

    • apua nopeasti?

      Kuka voisi auttaa meitä nuorellamme on ongelmia kohteessa ja emme uskalla olla yhteydessä sts koska kohtelu on karmivaa ja nuorta ei auteta päinvastoin. olemme tyodella todella huolissamme. Auttakaa joku!!!!!!!!!!! Miten voimme olal yhteydessä kun en saa kenenkää tietoja minne edes soittaa?

      • apua nopeasti

        Olemme aivan epätoivosia nuoremme suhteen kun tiedämme että asioita ei ratkaista nuoremme etua silmälläpitäen , yhteyshenkilö on perheen sts ystävä joten asetelma on aivan sietämätön vaikka kyseessä on pieni asia. nuoremme voi pahoin!!!

      • Loppu huijauksille
        apua nopeasti kirjoitti:

        t olen luonut itselleni sähköpostiosoitteen, johon tarinoita tulemaan joko omalla nimellä tai anonyymisti. En ole STS:n palveluksessa vaan perheemme on yksi niistä uhreista joita STS ja varsinkin Maajohtaja lirautti kunnolla silmään. Ehdotin edellisessä viestissäni, että yhdistymme ja haemme vertaistukea ja sitäkautta konsteja millä lopettaa tämä huijaritoiminta. Ei sinänsä vaihto-oppilas vuodet kaikilla ole huijausta ja sääntörikkomuksia ole olleet, mutta ne, joita on uhkailtu ja alistettu, nyt on aika toimia. Saamme varmaankin tapaamisenkin aikaiseksi. Omia kirjoituksiani on maajohtaja onnistunut sensuroimaan, muttei enää. Itse olen ottanut selvää monelta eri viranomaiselta asioiden laittomuuksista ja oikeuteen olemme menossa kunhan saamme asiakirjoja ym. kasaan tosi paljon. Siis viestejä halutessasi osoitteeseen omenahelena63@gmail ja mikä parasta, maajohtajakin alaisineen on tervetulleita! Lupaan ja alleviivaan, että laitan huijattujen todellisia kommentteja tälle palstalle sensuurista huolimatta, että jokainen, joka edes harkitsee STS:ää omaksi vaihtarijärjestökseen, saa totuudenmukaista tietoa miten muille on käynyt! Ja kuten edellä sanoin, en ole kiinnostunut ihmisten identiteetistä vaan kokemuksista! Meidän lapsellemme ainakin tapahtui vaikka mitä negatiivista vaihtarivuoden aikana ja tyhjiä lupauksia tuli Suomen STS:n toimistosta.
        Autetaan toisiamme ja yhdistetään voimamme.

        otamme pian yhteyttä

      • Tosi surullista kuulla näitä identtisiä tapauksia, jotka toistuvat yhden sun toisen kohdalla..

        Ensimmäisten ongelmien ilmannuttua STS:n toimisto alkaa kiertämään vastuuta, mikä ilmenee mm. siten, että vastuuta ja vanhempien yhteydenottoja pakoillaan. Vastuuhenkilöiden yhteystietoja saa kaivaa kissojen ja koirien kanssa. Mistään sopimuspapereistahan niitä ei löydy! Ainoa saatavilla oleva numero STS:lle on jonkinlainen vaihde, jossa selvitetään tarkkaan, kuka soittaa ja mitä asiaa.. Vanhemmille tehdään myös heti selväksi, että mahdolliset ongelmat hoidetaan paikanpäällä.

        Ketään ei ongelmat kiinnosta, eikä mitään tapahdu.. Sähköpostiviesteihin STS:n Helsingin toimistosta vastataan vain näennäisesti jotain ympäripyöreää, minkä tarkoitus on todennäköisesti vain saada vanhemmat rauhoittumaan ja pysymään hiljaa. Niin maajohtaja kuin Pohjois-Amerikan vaihtareiden vastuuhenkilökin vakuuttivat esim. meille, että lapsellamme on kaikki hyvin, ei mitään syytä huoleen. Totuus oli kuitenkin se, ettei kukaan STS:n taholta ollut ollut edes yhteydessä häneen, eikä tiennyt mitään lapsemme voinnista.

        Vaihto-oppilasvuodesta tehdystä sopimuksesta STS:n kanssa vastaa Helsingissä juuri tämä paljon puhuttu maajohtaja, Mira Silvonen, joka ei ainakaan meidän tapauksessa kantanut vastuutaan millään tavoin, missään vaiheessa.

        Vaikuttaa siltä, että eräänlainen vertaistukiryhmä on nyt perustumassa ja yhdessä saamme tämän röyhkeän nuorilla rahastamisen loppumaan -ainakin tuomme sen päivänvaloon!

        (ps. nimimerkkiäni "gitte2" klikkaamalla pääset profiiliini, mihin voit halutessasi jättää henkilökohtaisen viestin.)

      • Loppu huijauksille
        gitte2 kirjoitti:

        Tosi surullista kuulla näitä identtisiä tapauksia, jotka toistuvat yhden sun toisen kohdalla..

        Loin itselleni käyttäjätunnuksen helenaomena ja sitä hakemalla ja tunnusta klikkaamalla pääsette lähettämään viestejä ja ehdotuksia. Kuten sanoin aikaisemmin, nyt on aika yhdistää voimat ja selittelyjen aika on ohi. Autan, jos voin täpärissä kysymyksissä, koska minulle siitä tuli täysin rutiinia lapsemme vaihtarivuoden aikana. Enkä ole kiinnostunut kenenkään identiteetostä mikäli haluattenpysyä nimettömänä. Parasta olisi kuitenkin vertaistuki ja viranomaisten valvonta tähän rahastukseen.

        Voimia teille vaihtarit ja vanhemmat
        Tervetuloa jättämään viestejä myös maajohtaja ja alaiset...
        Helenaomena

      • helenaomena

        Tiedoksi teille kaikille jo vaihdossa oleville tai sitä harkitseville: STS:n maajohtaja on ottanut itselleen käsittämättömän roolin henkilönä, jonka käskyt ylittävät jopa suomen lait ja mm. USA:n viranomaismääräykset. Hän ilmoitusluontoisesti määrää ja käskee ihmisiä kuin asiat olisivat absoluuttisia totuuksia. Älkää hyvät ihmiset menkö siihen lankaan, että uskoisitte häntä tai antaisitte hänen kyykyttää itseänne. Kyseenalaistakaa kaikki ja ottakaa tarvittaessa heti yhteys juristiin, mikäli siltä tuntuu.

      • Täällä kovasti
        helenaomena kirjoitti:

        haukutaan STS:n toimintaa. On tietysti ikävää, jos vaihto-oppilasvuosi menee persiilleen eikä tukea löydy.
        Toisaalta on olemassa sekin mahdollisuus, että homma onnistuu komeasti.
        Meillä on nyt toinen lapsi ulkona "down under", ja toistaiseksi kaikki on pelannut mahtavasti.
        Ensimmäinen oli YFU:n kautta, ja sekin onnistui mainiosti. Jotenkin itse kritisoisin kuitenkin YFUn informaatiota paljon enemmän kuin tämän STS:n.

        Molemmissa tapauksissa perheen löytyminen meni aivan "kalkkiviivoille".

        Itse olemme toimineet kerran isäntäperheenä, ja sekin meni varsin hyvin.

        Mitä tällä tarkoitan .... No siis sitä, että automaattisesti ei kannata uskoa että jokin firma on läpeensä paska, tai että jokin onnistuu aina. Vaihto-oppilaana oleminen on kiinni henkilökemioista varsin pitkälle. Joskus se onnistuu, ja toisinaan ei. Aina ei ole helppoa, mutta ei elämä aina olekaan.

        Aikanaan näin ihan hyvän suomalaisen elokuvan, "Going to Kansas City", joka hiukan saattaisi valottaa niitä kulttuurieroja, odotuksia ja pettymyksiä, joita vaihtari voi kohdata kun haluaa suurkaupunkiin mutta päätyykin maissifarmille.

      • helenaomena
        Täällä kovasti kirjoitti:

        Minun on pakko myös ottaa kantaa kirjoitukseesi... Omalla kohdallamme ei ole kyse mistää pikku pisdiksestä joka odottaa pääsevänsö bilettämään LA:hin vuodeksi vaan siitä, että huolella valittu isäntäperhe osoittautuu sikolätiksi, missä on "poikivat" eläimet ja ihmiset samassa homeisessa asuinkelvottomassa tilassa vain esimerkkinä. Luuletko minun nousevan barrikadeille ylistämään STS:ää!!!!!! 10.000€ on valtava summa näistä "elämyksistä" , Linnanmäelle pääsisi halvemmalla. Kun Kotkassa lapsi katosi, niin koko Suomi nousi varpailleen,mutta kun alaikäinen lapsi jätetään heitteille ulkomailla, ei haluta keskustella, uhkaillaan poliiseilla ja lakimiehillä ym. Koeta ymmärtää ja nähdä metsä puilta! Maajohtaja on omilla kommenteillaan saanut tämän ketjun näyttämään siltä, että pikku prinsessojen äidit kirjoittelelevat tappaakseen aikaa, mutta se on vääin. Kuka korjaa lapsien traumat? Oletko miettinyt sitä, miksi vain STS on tapetilla? Mutta tästä lafkasta kuullaan vielä ja paljon isommilla foorumeilla....

      • Help
        apua nopeasti kirjoitti:

        Olemme aivan epätoivosia nuoremme suhteen kun tiedämme että asioita ei ratkaista nuoremme etua silmälläpitäen , yhteyshenkilö on perheen sts ystävä joten asetelma on aivan sietämätön vaikka kyseessä on pieni asia. nuoremme voi pahoin!!!

        Nuorenne kannattaisi olla itse aktiivinen siellä kohdemaassa ja etsiä itselleen jokin uskottu aikuinen, esim. opettaja, jolle kertoa tilanteestaan. On ikävää, jos järjestö ei auta, mutta apua voi löytää muualtakin.

        Olen itse täällä Suomessa ottanut huostaani vaihtarin, johon tutustuin työni puolesta, ja jota isäntäperheen psyykkisesti sairas äiti kohteli kaltoin. (Ei siis suomalaisetkaan huolellisesti valitut isäntäperheet ole täydellisiä!)

        Kun poikamme oli vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, hänelle uskoutui italialainen vaihtaripoika, josta hänen isäntäperheensä ei ollut lainkaan kiinnostunut ja joka ei siksi tuntenut oloaan hyväksi perheessään. Poikani perhe ikään kuin adoptoi
        tämän italialaisenkin ja tämä viettikin lähes kaikki viikonloput ja vapaa-ajan poikani perheen kanssa.

        Olemalla siis itse aktiivinen ja etsimällä tukihenkilöitä voi hyvinkin kääntää huonon tilanteen hyväksi, jos järjestö ei anna apua.

    • Kukaan täällä ei ole käsittääkseni kiistänytkään sitä mahdollisuutta, etteikö vaihto-oppilasvuosi voisi sujua ongelmitta myös STS:n järjestämänä. Päinvastoin, on todettu, että tyytyväisiäkin asiakkaita varmasti löytyy.

      Koet, että STS:n toimintaa kovasti haukutaan. Oletko pohtinut arvosteluun sekä vaihtarivuotta suunnitteleville suunnattuihin varoituksiin johtaneita syitä?
      Kysymys ei todellakaan ole ollut mainitsemistasi kulttuurieroista, henkilökemioista tms. vaan huomattavasti vakavemmista asioista, kuten STS:n räikeistä sopimusrikkomuksista sekä välinpitämättömyydestä itse nuoria kohtaan. Ymmärtänet varmasti, ettei oikeusprossessiin lähdetä esim. pelkästä pettymyksestä sijaintiin maissipellon ääressä..

      Toteat, ettei automaattisesti kannata uskoa, että joku firma on läpeensä mätä. Valitettavasti STS:n toiminta ongelmatilanteissa toistuu lukemattomissa tapauksissa poikkeuksetta samankaltaisena, perustuen paljolti maajohtajan persoonaan. Tästä on tällä foorumilla annettu varoituksia.

      Jokainen tekee valinnan vaihto-oppilasjärjestöstä luonnollisesti omakohtaisesti, mutta kannattaisiko kuitenkin ottaa huomioon se mahdollisuus, ettei kaikki sujukaan hyvin.. (Tämän foorumin kautta on nyt useampi STS-helvetin läpi käynyt löytänyt toisensa!)

      Kysymys kirjoitusten pohjalta onkin paljolti siitä, oletteko valmiita ottamaan oman lapsenne kohdalla tämän riskin ja maksamaan siitä n.10.000€, jos on vaihtoehtojakin tarjolla.

      • Niinpä,

        JOS vaihtoehtoja on tarjolla.
        Kaikki vaihtarifirmat eivät tarjoa paikkoja joka maahan. Meille STS oli ainoa vaihtoehto, mutta kuten sanottua tähän asti homma on toiminut varsin hyvin.

        Karmein tietämäni tapaus on kun eräs tyttö voitti englannin osaamisellaan usean viikon palkintomatkan USA:han tunnetun vaihtarijärjestön kautta. Mukana järjestelyissä oli myös ulkoministeriö edistämässä Suomen asiaa ulkomailla. Tyttö sai isännäksi epämääräisen perheen, jossa annettiin myös ymmärtää että miesvieraiden viihdyttäminen kuuluu paketin hintaan.
        Onneksi järjestö hoiti asian nopeasti kuntoon, mutta tämä kuvaa sitä että perheseula ei ainakaan ulkomailla ole erityisen tiukka.

      • Sikolättiin asumaan
        Niinpä, kirjoitti:

        Järjestön toiminnasta voi päätellä, että kysymyksessä on ollut jokin muu vaihtarijärjestö kuin STS, koska on todennäköisesti myöntänyt ongelman korjatessaan asiat nopeasti kuntoon.

        STS pyrkii kääntämään ongelman kuin ongelman lähtökohtaisesti vaihtarin itsensä aiheuttamaksi, sen sijaan että tuntisi järjestönä vastuunsa ja korjaisi tilanteen. Vedotaan jatkuvasti vaihtarin asenneongelmaan, ylisuuriin odotuksiin jne.

        STS oli valinnut myös meidän nuorellemme isäntäperheeksi suomalaisen mittapuun mukaan ja suomeksi sanottuna sikolätin, missä nuorellemne aiheutui mm. iho- ja hengitysongelmia. Jotain tästä STS:n huolella valitsemasta perheestä kertoo sekin, että kuvasarjan nähtyään, viranomaiset Suomessa totesivat järkyttyneinä, ettei Suomessa sijoiteta (lastensuojelu) missään olosuhteissa edes tilapäisesti lapsia ja nuoria tällaisiin olosuhteisiin.

        Esittäessäni kuvat lapsemme kodista STS:n toimistolla maajohtajalle, hän totesi ensin silmää räpäyttämättä, ettei voi tietää missä kuvat on otettu. Tämän jälkeen hän on toimintamallinsa mukaisesti syyllistänyt muita ja pakoillut vastuuta.

      • Oma valinta
        Niinpä, kirjoitti:

        JOS vaihtoehtoja on tarjolla.
        Kaikki vaihtarifirmat eivät tarjoa paikkoja joka maahan. Meille STS oli ainoa vaihtoehto, mutta kuten sanottua tähän asti homma on toiminut varsin hyvin.

        Karmein tietämäni tapaus on kun eräs tyttö voitti englannin osaamisellaan usean viikon palkintomatkan USA:han tunnetun vaihtarijärjestön kautta. Mukana järjestelyissä oli myös ulkoministeriö edistämässä Suomen asiaa ulkomailla. Tyttö sai isännäksi epämääräisen perheen, jossa annettiin myös ymmärtää että miesvieraiden viihdyttäminen kuuluu paketin hintaan.
        Onneksi järjestö hoiti asian nopeasti kuntoon, mutta tämä kuvaa sitä että perheseula ei ainakaan ulkomailla ole erityisen tiukka.

        JOS STS on ainoa vaihtoehto, kannattaa tosi tarkkaan miettiä, ottaako tämän kymppitonnin riskin oman lapsensa kustannuksella. Seuraukset voivat olla tosi ikävät ja kalliit, jonka on niin moni saanut tuta.
        Kokemamme jälkeen en missään tapauksessa kehoittaisi edes harkitsemaan!

    • Tyrmistyneet

      Onko muille jo tullut kyselyjä STS:ltä milloin nuoren paluulento takaisin Suomeen halutaan? Kun esitimme toiveen ajankohdasta, STS ilmoitti heti että kyse onkin paluuajankohdan muutoksesta ja maksaa 200 € lisää. Tyrmistyttävää!!!

      Ilmeisesti lennot on varattu jo ja tämä kysely on täyttä huijausta, jolla yritetään vielä kerran rahastaa vanhempia. Ymmärsimme, että lennot varataan vasta näiden toiveiden perusteella ja jos lentoaikatauluja tämän jälkerern muutetaan, niin siitä joutuu sitten maksamaan lisää.

      Oletteko muut kohdanneet saman? Pelolla odotamme, mitähän vielä tämän järjestön kautta on odotettavissa.

      • Kirjoituksestasi päätellen koette myös tulleenne huijatuiksi STS:n taholta.Tervetuloa meidän huijattujen joukkoon..! (ja meitähän riittää..)
        Ilmeisesti vaihtarivuotenne on kuitenkin sujunut suuremmitta ongelmitta, kun olette jo selvinneet loppusuoralle (?)

        Tapauksenne on taas yksi esimerkki lisää, miten järjestö rahastaa sekä tulkintavapaudesta, jota etenkin maajohtaja käyttää tilanteessa jos toisessa varsin mielivaltaisesti.

        Paluulentoihin en valitettavasti osaa ottaa kantaa. Toivotan onnea loppuajalle!

      • helenaomena

        Meille kävi vastaava tapaus ja jouduimme pulittamaan tuon kyseisen 200€. Saimme paperin, missä sanottiin oletettu paluupäivä, mutta tummennetuin kirjaimin kirjoitettu että : tämä ei ole sinun oikea paluupäiväsi, vaan se tarkentuu vaihtarivuoden lopuilla. Mitään ei sitten järjestöltä kuulunutkaan ja kun sitten kyselimme paluupäivästä, jouduimme maksamaan, vaikka lapsemme tuli takaisin lyhyempää reittiä. Lue paperit tarkkaan ja jos haluat, niin lähetä minulle profiiliani klikkaamalla meiliä, niin yritän auttaa sinua parhaani mukaan. Älä suostu mihinkään, mitä sopimuspapereissa ei lue. Tämä on sellaista peliä, että aluevalvoja ei hittojakaan välitä mihin lapsemme sijoitetaan, he saavat jokaisesta lapsesta $600 ja palkintomatkoja. Se on heille aivan sama missä sikolätissä nämä avuttomat lapset elävät. Pää pystyyn, apua saat kun osaat pyytää, enkä halua tietää edes nimeäsi, ellet halua kertoa. Haluan vain auttaa...

    • N.Y.

      STS antaa kuvan monissa muissakin asioissa, että voisit toiveillasi vaikuttaa asioihin. Annetaan esim. ymmärtää, että maatoiveilla, harrastuksilla ja mielenkiinnon kohteilla olisi jotain merkitystä perhettä valittaessa... Valheellisia lupauksia!! Samoin huijausta on myös nuorille annettava kuva siitä, että juuri SE perhe on valinnut ja halunnut hänet. Mikä on STSn tarkoitus näillä valheilla???

    • Kuulusteltu

      Mikä on tää juttu näistä kuulusteluista kun soittaa STS:lle?? Kun soitin niin tarkkaan kyseltiin kuka soittaa ja mitä asiaa ennenkuin yhdstettiin pyytämälleni henkilölle?
      Ihmetyttää vaan, kun ei yleensä noin tentata ja muutkin on tätä ihmetelly.

      • pienen pieni villakoira

        Ilmeisesti olet uusi asiakas, tuo kuulustelu menee aina vaan pahemmaksi, mikäli teillä tulee yksikin ongelma vaihtomaassa. Kuulustelun tarkoitus on blokata vanhemmat ja arvostelijat, niin etteivät vaan missään tapauksessa pääse esittämään mitään kysymyksiä. On näet niin, ettei ketään aidosti kiinnosta enää lapsesi hyvinvointi vaan rahat on saatu ja se siitä. Taas yksi huijattu ja kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei vaan sattuisi mitään, mistä tulisi lisäkustannuksia STS:lle. Pahimmassa tapauksessa, mikäli ei haluta/kyetä ratkomaan vaihtarin ongelmia, niin hokkuspokkus, lähetetään vaihtari kotiin sopimusrikkomuksiin vedoten. Nämä viattomat tyttöset, jotka siellä palkatta puuhastelevat eivät ole tämän kuulustelun takana, he tekevät vain työtä käskettyä...

      • Goaan
        pienen pieni villakoira kirjoitti:

        Ja tyttösethän vaihtuvat tuhka tiheään! Toiminnan moraalittomuus ja työskentely Lumikin alaisuudessa käy ilmeisesti useimmille ylivoimaiseksi. Joku tiesi kertoa, että Pohjois-Amerikan vaihtareistakin vastaa jo neljäs eri henkilö vuoden sisällä.

    • Canadaan

      Kaikilla järjestöillä (tai yrityksillä - kaupalliset toimijathan eivät oikeastaan ole järjestöjä) perheiden kanssa voi tulla ongelmia tai perhe voi paljastua kelvottomaksi. Ihmisten kanssa toimiminen on aina epävarmaa. Oleellista on, miten järjestö sen jälkeen vastuunsa hoitaa. Ja hyvät ihmiset, selvittäkää aina tarkkaan etukäteen mitä oikeasti hintaan kuuluu ja voiko vuoden hinta esim. valuuttakurssien takia vielä muuttua,

      • Goaan

        Kokemukset Canadan STS:stä eivät mieltä ylennä. Samaa ylimielisyyttä, uhkailua ja välinpitämättömyyttä kuin USA:n puolellakin.

        Paikalliset kanadalaiset ottivat meihin yhteyttä, koska pitivät STS:n tapaa kohdella lastamme niin pöyristyttävänä. Heidän käsitys oli, ettei nuoria vaihto-oppilaita kohdella lainkaan ihmisinä. Heitä ei kuunnella, eikä heitä auteta. Nuorten tunteista ei välitetä tuon taivaallista jne.

        STS:n Kanadan johto esim. läväytti täysin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta tiedon erottamispäätöksestä nuorellemme, joka luonnollisesti hätääntyi ja järkyttyi. Välittömästi tiedon ilmoitettuaan ja lyötyään lentoliput kouraan, STS:n väki alkoikin jutella leppoisasti ja naureskellen keskenään. Lapsemme kuunteli mykistyneenä lentoliput kädessään, kuinka aluevalvoja oli juuri ostanut uuden iPodin jne.

        STS vakuuttaa, kuinka nuorten hyvinvointi on heille tärkeää.
        Tämän lorun on jo uusi maajohtajakin oppinut, kun kertoi kuinka he vilpittömästi tekevät kaikkensa nuorten hyvinvoinnin eteen joka päivä. Lupauksia ja puheita riittää, mutta missä helvetissä on esim. se paljon mainostettu ja luvattu tuki???

      • Kannattaa varoa!

        Valitettavasti selvittämisestä etukäteenkään ei ole suurtakaan hyötyä, jos järjestö ei ole kiinnostunut noudattamaan tehtyjä sopimuksia, kuten niin monet STSn tapaukset kertovat! Kannattaa varautua ihan kaikkeen, jopa vuosia kestäviin riitoihin oikeudenkäynteineen. STS ei vapaaehtoisesti neuvottele, sovittele eikä korvaa yhtään mitään!

      • ---
        Kannattaa varoa! kirjoitti:

        Pelkkää paskanjauhantaa tämäkin keskustelu täynnä, huomaatteko että itse vaihto-oppilaiden sijasta täällä kirjoittelee ÄIDIT? Nyt kaikki mammat vaikka keksimään jotain tekemistä ja lopettakaa lapsenne kautta eläminen. Kohdemaassa ollessa vastuu oppilaasta on pitkälti paikallisellajärjestöllä, joka tarjoaa aluevalvojan jne palveluita ongelmien ratkomiseksi. Jos omaatte niin aloituskyvyttömän lapsen ettei osaa omia asioitaan hoitaa, syytätte väärää osapuolta. Itselläni tuli tieto isäntäperheestä n. viikko ennen lähtöä enkä nää siinä mitään ongelmaa. Tutustuminenhan tapahtuu paikan päällä, ei netissä/puhelimessa ennen matkaa. Kaikki kaverini sts:sältä päässeet onnellisesti matkaan ja hyvissä perheissä. Itse opiskelen yksityiskoulussa jonka lukukausimaksu useita tuhansia dollareita, ja kaiken maksaa sts ja paikallisjärjestö. Herättää vaan vihaa teidän mutiseminen täällä.

      • Avoin foorumi
        --- kirjoitti:

        Olipas lapsellinen ja kaikinpuolin erikoinen kannanotto!
        Uskallan ensinnäkin vahvasti epäillä STS:n maksavan mitään tuon hintaista yksityiskoulua!!
        Onneksi olkoon, jos sinulla on kaikki mennyt vielä toistaiseksi niinkuin pitääkin!
        Valitettavan paljon vaan on vaihto-oppilaina STS:n kautta myös niitä, joila ei tunnu mikään menevän sopimuksen mukaan.
        Vastuu on STS:llä, jonka kautta sopimukset on tehty. STS sitoutuu siten noudattamaan tiettyjä ehtoja matkan järjestämisen suhteen. Vaihto-oppilasvuoden maksaessa n.10.000€:a, on vanhemmilla oikeus edellyttää sopimusten noudattamista.
        STS:n leväperäinen toiminta on aiheuttanut kritiikkiä, johon jokaisella on oikeus. Paikallisjärjestöjen toiminta on STS:n vastuulla ja mitä aluevalvojien toimintaan tulee ongelmatilanteiden ratkaisijoina, et ilmeisestikään ole lukenut foorumin kirjoituksia.
        Piloille ja täysin hukkaan menneissä vaihtarivuosissa ei ole todellakaan ollut kysymys oppilaan aloitekyvyttömyydestä eikä tutustumisvaikeuksista, vaan STS:n vakavista sopimusrikkomuksista ja totaalisesta piittaamattomuudesta.
        Paskanjauhannaksi kutsumasi asioiden käsittely tulee jatkossa varmasti laajenemaan moniin muihinkin instansseihin olitpa siitä mitä mieltä hyvänsä!

      • pirkkokirsikka
        Avoin foorumi kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, joka kritisoi vaihto-oppilaaksi itseään tituleeraavan nimimerkittömän tyhjänpäiväisen lässyttäjän kirjoitusta. Todella leijuu, jos luulee sts:n maksavan kenenkään yksityiskoulua. Hanki elämä. Tämä on todellakin avoin foorumi, joka auttaa ja antaa vertaistukea kaikille sts:n pettämille PERHEILLE. Kirjoituksen perusteella ko. henkilö ei ole vaihto-oppilaita nähnytkään kuin päiväunissa. Kuuluu siihen samaan ryhmään, joka yrittää kääntää keskustelua väkisin positiiviseen suuntaan, värvätäkseen lisää huijattavia.

    • ---

      Hahahah! Voi teidän kanssanne. Tätä kirjoittelen yksityiskoulusta ja vietän tosiaan vaihto-oppilasvuottani parasta aikaa täällä valloissa. Koska sijoitus venyi myöhään oli yksityiskoulu ainut vaihtoehto.

      • Suljetultako kirjottelet

        Lisäksi Obama käy joka toinen päivä kylässä täyttämässä lääkedosetin.....

      • ---
        Suljetultako kirjottelet kirjoitti:

        Lisäksi Obama käy joka toinen päivä kylässä täyttämässä lääkedosetin.....

        Nykistä kirjoittelen. Ymmärrän kyllä että jollain on tullut ongelmia, mutta tosiasiahan on se että yli 90% sts vaihtareista ei kohtaa suurempia ongelmia vuotensa aikana.. Aina löytyy joitain onnettomia tapauksia ja olen pahoillani heidän puolesta. Mutta tosiaan monella täällä on tosiasiat aika hukassa kun kuvittelee stssän kykenevän ratkaisemaan kaiken helsingistä käsin. Itselläni paikallisjärjestönä pax, joka on hoitanut hommansa hyvin. Aluevalvojakin on oikein mukava.

      • Oikein mukavaa

        Ettet vaan erehdy kaupungista...? Taitaa tulla tekstiä suoraan Helsingistä ja Fredan toimistolta....

    • vaihtari itsekin

      Vai että STS kustantaa oikein Nykiin yksityiseen kouluun... good for you.
      En todellakaan kehtaisi väittää, että järjestön ei pitäisi pystyä huolehtimaan vaihtarista MYÖS kotimaasta käsin. Tietenkään kaikkea ei Suomen järjestö pysty, en nyt puhu pelkästään STS:stä, täältä Suomesta käsin hoitamaan, mutta ongelmien ilmaantuessa pitäisi myös Suomen puolella sijaitsevan järjestön hoitaa hommat sovitulla ja sopimuksen mukaisella tavalla.
      On täysin ymmärrettävää ja oikeutettua, että vanhemmat täällä foorumilla kokemuksiaan kyseisestä järjestöstä jakavat; hehän koko vuoden todennäköisimmin ovat kustantaneet - eivät vaihtarit itse. On myös hyvä tuoda esille jo ennen mahdollista STS:n kautta tapahtuvaa vaihtoa, että jos heidän kauttansa lähtee, on kannattavaa varautua mahdollisiin ongelmatilanteisiin jo etukäteen. Eihän se toki olisi realistista, että kaikki STS:n kautta hakevat olettavat pääsevänsä Nykiin yksityiskouluun, vai?

      • ---

        Puhuinkin vain itsestäni. En sano että matkustakaa stssällä niin pääsette yksityiskouluun. Muut täällä taas sanovat että älkää matkustako stssällä sillä tulette kohtaamaan ongelmia. Tässä se ero. Itse maksoin matkasta sen n. 10 000e ja lukukausimasu 6000e plus lennot jonkin verran eli aika pienen katteen saivat meiltä. Good for me tho.

        Eli siis teille kaikille jotka luette tätä, stssästä on myöskin positiivisia kokemuksia, niitä vaan harvemmin tänne suoli24:n itkupalstalle kirjoitellaan. En edelleenkään kiellä muiden ongelmia mutta aika tunnepitoista viestiä tulee jossa myöskin liioittelun makua. Jotkut argumentit stssää vastaan ovat myös huvittavia, kuten saattajan puuttuminen. Kyllä aika säälittävää jos ei yksin tuota lentoa osaa handlata, eipä mistään ydinfysiikasta ole kyse lentokentällä portin vaihtamisesta jne. Ja eikös vaihto-oppilasvuoden ideakin ole tehdä uutta ja oppia itsenäiseksi? Itse olin suorastaan iloinen kun ei mitään stssän tukiryhmää ollut ympärillä hki-vantaalta lähtiessä, vaan sai aloittaa englanninkielisen vuoden uusien ihmisten kanssa jo lentokentältä. Ja myöskin tuo myöhäinen isäntäperheen saanti on yleistä kun kuitenkin vapaaehtoistyöstä kyse isäntäperheiden keskuudessa ja vaihtariksi lähtevien määrä lisääntyy jatkuvasti.

      • Tasoton STS

        Ja tekstiä tulee kuin suoraan STS:n toimistolta...!
        Kas, kun et muistanut mainita myös sitä kuinka 90% asiakkaista on tyytyväisiä...
        Aivan kuin kaikki, jotka eivät ole ryhtyneet oikeuksiaan penäämään ja asioita julki tuomaan, olisivat olleet hitsin tyytyväisiä kokemaansa!

        On hyvin tiedossa, että STS:llä ei ole selvää linjaa ja tasoa sijoituspaikkojen ja perheiden suhteen. Onko mielestäsi reilua, että saman hinnan vaihtarivuodesta maksaneista joku nuori saattaa päätyä nykkiläiseen yksityiskouluun (jota epäilen) tai kuvernöörin perheeseen, jossa on omat suihkukoneet ym. ja joku toinen vastaavasti mielenterveys- ja päihdeongelmia täynnä olevaan sikolättiin?? (joita vaikuttaa olevan selkeästi valtaosa!)
        "Good for me tho"- toteamuksesi kertookin riittävästi käsityksistsi ja asenteestasi palstalla kirjoitettuihin asioihin!

        STS:n tasotonta toimintaa kuvaa hyvin sekin, ettei se kykene tarjoamaan tasalaatuista ja samanarvoista palvelua, vaikka esitteissä ja sopimuksissa näin annetaan ymmärtää.
        Kymppitonni on melko paljon rahaa. Kuten joku aiemmin vertasikin: Olisitko itse tyytyväinen, jos saisit Mersun hinnalla vanhan rikkinäisen Ladan?

        Nautihan vuodestasi ja anna meidän petettyjen tuoda epäkohtia julki ja vaatia STS:ltä jonkinaista vastuuta. Asiathan etenevät myös viranomaisteitä ja myös julksuuteen ennen pitkää.

      • ---
        Tasoton STS kirjoitti:

        Se on elämää se. Eri ihmiset ovat eri asemassa teki mitä teki. Vaihto-oppilasvuosi ei ole mikään lomamatka vaan asetut asemaan ihmisten keskuuteen, ja on ihan tuurista kiinni kuinka kiinnostuneita isäntäperheet ovat ja vievätkö edes katsomaan mitään nähtävyyksiä. Kyllä se ongelma on siinä että odotatte ongelmatonta luksuslomaa ja petytte siinä vaiheessa kun kaikki ei mene putkeen. Ja kyllä, yksityiskoulussa olen. Siitä puhuivat valmennustilaisuudessakin että viimeinen keino sijoittaa oppilas on maksaa se yksityiskouluun jolloin enemmän valinnanvaraa perheeseen. On muuten mukava koulu, yksi parhaista asioista täällä. On huvittavaa että positiiviset asiat stssästä toimivat provona täällä.

        Niin ja onnea vaan noiden oikeusjuttujen kanssa! Ainakin tuossa asiassa alkaa suomi muuttumaan amerikan kaltaiseksi. "Maksoimme huimat 10 000 euroa mutta tyttäremme joutui vaihtamaan koulua koska perheessä tuli ongelmia" "lapseni piti sairauden tai allergian takia palauttaa maahan, haluan rahat takaisin" ahahaha onnea vaan, sitä tarviitte. Tuotte ainakin tuomarin työpäivään naurua niin ei pääse sekään liian vakavaksi lipsahtamaan.
        Ja edelleen, en tee pilkkaa niistä joiden vuosi oikeasti meni mönkään, sellaista sattuu asiassa jos toisessakin. Mutta jos seuraava vuosi menee suomi24:ssä itkiessä ja asianajajia palkatessa ei kyllä vanhemmillakaan ole liikaa tekemistä!

      • Terveisiä Fredalle

        Kukahan täällä on provosoitunut ja miksi??
        Mikä on pyrkimyksesi?

        Kyllä nyt vahvistuu käsitys, ettei sulla ole todellakaan kaikki asiat kunnossa!
        Enpä viitsi enää nähdä vaivaa ja kommentoida noin lapsellisia keskenkasvuisen juttuja.

      • ---:lle
        --- kirjoitti:

        Se on elämää se. Eri ihmiset ovat eri asemassa teki mitä teki. Vaihto-oppilasvuosi ei ole mikään lomamatka vaan asetut asemaan ihmisten keskuuteen, ja on ihan tuurista kiinni kuinka kiinnostuneita isäntäperheet ovat ja vievätkö edes katsomaan mitään nähtävyyksiä. Kyllä se ongelma on siinä että odotatte ongelmatonta luksuslomaa ja petytte siinä vaiheessa kun kaikki ei mene putkeen. Ja kyllä, yksityiskoulussa olen. Siitä puhuivat valmennustilaisuudessakin että viimeinen keino sijoittaa oppilas on maksaa se yksityiskouluun jolloin enemmän valinnanvaraa perheeseen. On muuten mukava koulu, yksi parhaista asioista täällä. On huvittavaa että positiiviset asiat stssästä toimivat provona täällä.

        Nautipa kuule ihan rauhassa yksityiskoulusta niin kauan kuin voit! Voi nimittäin käydä ykskaks niin että STS pitääkin sua liian kalliina ja kyhäävät jonkinlaisen syyn erottamiselle (kerron kokemuksesta!) Kun sitten yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta saat erottamispäätöksen ja sut passitetaan kotiin parin päivän varotusajalla, ymmärrät ehkä vähän paremmin palstan kirjoituksia. Vieläköhän sitten naurattaa?

        Ja by the way, eikö oikeuslaitos ole sitä varten, että siellä voidaan mm. ratkoa sopimusrikkomuksia, vai näetkö koko oikeusjärjestelmänkin säälittävänä ja turhanpäiväisenä?

        Pidä hauskaa niin kauan kuin sitä kestää!

      • ---
        ---:lle kirjoitti:

        Hahahaha :D saa nähä. Lupaan kyllä ilmoitella heti kun sts passittaa kotiin koska "tulen liian kalliiksi heille". Tosin eipä heiltä rahaa minuun enää kulu kun liputkin jo varattu takaisinpäin. Mutta juu.

      • Ähtäri

        Voi Mira, olisit edes jättänyt ä ja ö pilkut pois kirjoituksistasi, olet aika pahasti aliarvioinut tämän palstan lukijat. Aika vahvaa "asiantuntemusta" ja tilastotietoa löytyy "pelkältä"vaihto-oppilaalta. Mikäli sinulla (miten muistan kun käytit valmennustilaisuudessa juuri tätä SUOLI 24 palsta nimitystä) oli tarkoitus torpedoida tätä SUOMI 24 palstaa, astuit pahasti omaan miinaan.

      • ---
        Ähtäri kirjoitti:

        Hahaha :D alkaa muuttua hyväksi viihteeksi jo tämäkin. Eihän mira kai edes toimi maajohtajan enää?
        Kyllä tämän suomi24:n maine tiedetään. Jos ihmiset esiintyisivät omilla nimillä niin saisivat nämä kertomukset edes vähän lisää uskottavuutta. Itselläni täällä käytössä ipad ja iphone, joten kyllä ne ä:t ja ö:t toistaiseksi ongelmitta ovat tulleet. Sinä taas taidat elää 1980-luvulla kun ei tietämyksesi perusteella ulkomailla saa laitteista ääkkösiä irti? Ja kyllä olen tämän palstan kirjoittajat arvoinut ihan oikein, jos teidän henkinen taso olisi nollatasoa korkeampi voisin harkita ottavani tämän palstan vakavasti. Kiitos kuitenkin nauruista!

      • Pirkkokirsikan sisko

        Sehän tässä just on, että kun tänne voidaan kirjoitella nimimerkillä, niin uskottavuus kommenteilla on nolla. Negaa kirjoittavat eivät usko, että meitä oikeasti tyytyväisiäkin on, vaan koittavat selittää kaiken positiivisen kirjoittelun toimiston väen teoiksi. Samoin minä en usko, että tyytymättömiä näillä foorumeilla on enempää kuin 1-2 henkilöä. He vain käyttävät noin sataa eri nimimerkkiä, jotta luultaisiin, että oikeuteen valittajia on todella paljon. Kertokaa milloin ne oikeusjutut yms. ajankohtaisen kakkosen tv-jutut oikein tulevat julkisuuteen? Jotain todisteita väärinkäytöksistä, please!

      • ---
        Pirkkokirsikan sisko kirjoitti:

        Hei, samaa mieltä kanssasi, tuskinpa täältä kymmeniä oikeusprosessin alottavia löytyy. Todennäköisesti vain muutama epäonninen joille muodostunut jonkin sortin pakkomielle tämän firman mustamaalaamisesta. Jos tilanne olisi niin että lähes jokainen kokisi kovia stssän kanssa, olisi asialle jo tehty jotain. Kertoo muutenkin vähän elämänasenteesta toi uskon puute positiivisiin kokemuksiin, taitaa Suomen kaamos pureutua hiukan liian syvälle mieliinne?

      • Memphis4
        Pirkkokirsikan sisko kirjoitti:

        Sehän tässä just on, että kun tänne voidaan kirjoitella nimimerkillä, niin uskottavuus kommenteilla on nolla. Negaa kirjoittavat eivät usko, että meitä oikeasti tyytyväisiäkin on, vaan koittavat selittää kaiken positiivisen kirjoittelun toimiston väen teoiksi. Samoin minä en usko, että tyytymättömiä näillä foorumeilla on enempää kuin 1-2 henkilöä. He vain käyttävät noin sataa eri nimimerkkiä, jotta luultaisiin, että oikeuteen valittajia on todella paljon. Kertokaa milloin ne oikeusjutut yms. ajankohtaisen kakkosen tv-jutut oikein tulevat julkisuuteen? Jotain todisteita väärinkäytöksistä, please!

        Onpa teillä nyt ongelma!

        Miksi reagoitte näin hysteerisesti STS:ää kritisoiviin kirjoituksiin? (arvaan kyllä syyn...)
        Vaikutatte olevan miltei hermoromahduksen partaalla, kun ette tiedä tarkemmin STS:n kanssa riitelevien perheiden lukumäärää, tekeillä olevista haasteista, median ja viranomaisten osuutta asioihin jne. - Siinäpä teille pähkinä purtavaksi! :)

        Vaaditte faktoja, todisteita, selvityksiä missä voi tutustua viranomaisten kannanottoihin, haluatte tietää milloin on oikeusjutut ja vaaditte jopa lähteitä mihin foorumin kirjoitukset perustuvat... Ette todellakaan ole ainakaan Mensan jäseniä!

        Ainakaan minulla ei ole mitään tarvetta alkaa esittämään minkäänlaisia todisteita sinun tasoisille kirjoittajille. Riittää, että perheemme (yhtenä niistä) jatkaa juristimme avulla vääntöä STS:n kanssa. Ymmärryspuolesi ei taida riittää tulkitsemaan myöskään suomi24 foorumin sääntöjä? Mikäli kirjoituksissa olisi kysymys aiheettomasta ja perättömästä mustamaalauksesta, olisi järjestön taholta varmasti jo puututtu kirjoituksiin. Tiedoksesi myös, että Suomessa ei voi itse määrätä oikeuskäsittelyjen päivämääriä. Julkisuuteen asiat tulevat aikanaan.

        Voitte puolestani jatkaa kampanjointianne STS:n puolesta. Se ei valitettavasti muuta, eikä kiillota järjestön mainetta ainakaan meidän perheen silmissä. Olisimme olleet kiitollisia saadessamme varoituksia ja faktoja, valheellisen mainonnan ohessa, ko. järjestön toimintatavoista ja -periaatteista. jättämällä avaamatta STS:n oven olisimme säästyneet monelta murheelta, joita mielestäsi varmaan hauskasti kaamosmasennukseksi kutsut...

        Rauhallista joulua kaikesta huolimatta!

      • STS ajaa etuaan
        Terveisiä Fredalle kirjoitti:

        Kukahan täällä on provosoitunut ja miksi??
        Mikä on pyrkimyksesi?

        Kyllä nyt vahvistuu käsitys, ettei sulla ole todellakaan kaikki asiat kunnossa!
        Enpä viitsi enää nähdä vaivaa ja kommentoida noin lapsellisia keskenkasvuisen juttuja.

        Taitaapa olla pyrkimyksenä provosoida jotkin kirjoittat ylilyönteihin, jotta saisivat poistettua nämä STS:n kannalta kriittisimmät ketjut...

      • Gingerbreadman
        --- kirjoitti:

        Hahaha :D alkaa muuttua hyväksi viihteeksi jo tämäkin. Eihän mira kai edes toimi maajohtajan enää?
        Kyllä tämän suomi24:n maine tiedetään. Jos ihmiset esiintyisivät omilla nimillä niin saisivat nämä kertomukset edes vähän lisää uskottavuutta. Itselläni täällä käytössä ipad ja iphone, joten kyllä ne ä:t ja ö:t toistaiseksi ongelmitta ovat tulleet. Sinä taas taidat elää 1980-luvulla kun ei tietämyksesi perusteella ulkomailla saa laitteista ääkkösiä irti? Ja kyllä olen tämän palstan kirjoittajat arvoinut ihan oikein, jos teidän henkinen taso olisi nollatasoa korkeampi voisin harkita ottavani tämän palstan vakavasti. Kiitos kuitenkin nauruista!

        Ex maajohtaja lymyilee siellä taustalla ja odottelee, että muut siivoavat sen paskan, mitä hän on kyvyttömyyttään saanut aikaiseksi ja palaa sitten takaisin. Vastuunkantoa viimeisen päälle!

      • Kas tässä
        Pirkkokirsikan sisko kirjoitti:

        Sehän tässä just on, että kun tänne voidaan kirjoitella nimimerkillä, niin uskottavuus kommenteilla on nolla. Negaa kirjoittavat eivät usko, että meitä oikeasti tyytyväisiäkin on, vaan koittavat selittää kaiken positiivisen kirjoittelun toimiston väen teoiksi. Samoin minä en usko, että tyytymättömiä näillä foorumeilla on enempää kuin 1-2 henkilöä. He vain käyttävät noin sataa eri nimimerkkiä, jotta luultaisiin, että oikeuteen valittajia on todella paljon. Kertokaa milloin ne oikeusjutut yms. ajankohtaisen kakkosen tv-jutut oikein tulevat julkisuuteen? Jotain todisteita väärinkäytöksistä, please!

        http://areena.yle.fi/tv/2017797

        Lisää esim. STS rikoksista löytyy Danielle Grijalvan sivuilta.

    • nalle_12

      Katsokaa kuinka monella muulla "järjestöllä" kerrotaan netissä vastuuhenkilöiden yhteystiedot. STS ei, EF ei, Explorius ei, UP ei... En kauheasti luottaisi tällaisiin tahoihin. AFS ja YFU ilmoittavat tiedot. Mielestäni ne ovat niin perustietoja, että vanhempana vaatisin ne julki.

      • ---

        Täällä joku peräänkuuluttaa todisteita yms. mutta kuka olisi niin daiju, että niitä täällä "suoli24" palstalla toisi esiin? Faktahan on, ettei kaksi vuotta sitten ollut ainuttakaan negatiivista kirjoitusta ja nyt niitä on vaikka kuinka paljon. Jokainen hoitaa omat oikeusprosessinsa itse, eikä niitä täällä ruodita. Tämähän on vain palsta, jolla ihmiset varoittelevat toisiaan, kuten jo otsikkokin kertoo. Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä sts:n henkilökunnan ylipositiivisia vuodatuksia.

    • adde1

      Voikohan joku puuttua STS:n Google-mainontaan:
      "STS Vaihto-oppilaaksi? - Suomalaiset suosittelevat STS:ää"
      Anteeksi vaan, mutta ketkä suomalaiset suosittelevat?

    • 1+1

      Mä ja mun mies. Kun meit on yhteensä kaks, nii voidaan sanoo monikossa et suomalaiset.

    • sitä vain

      Eihän se nyt, että jollakulla on jotakin positiivista sanottavaa STS:stä tarkoita sitä, että viestin takana olisi aina joku yrityksellä itse töissä oleva?:D Ihmisillä on tietääkseni oikeus mielipiteisiinsä ja jos itsellä on ollut huonoja kokemuksia, niin eihän sen pitäisi olla muilta pois? Miksi heti syyllistää muita siitä, että olisivat muka STS:n leivissä, vaikka heillä on saattanut ihan oikeasti olla vain hyvä vaihtovuosi???:D

    • Oma valinta

      Jokaisella on oikeus mielipiteisiin, tottakai!
      STS:n "positiivisista" kokemuksista kertoo myös jotain käräjäoikeudessa olevat haasteet, kuluttajariitalautakunnassa olevat riidat ym. instansseissa olevat tutkintapyynnöt liittyen yrityksen toimintaan...
      Jokainen tekee sitten itse päätöksensä, mihin järjestöön luottaa. Eiköhän nämä kirjoittajat ole tarkoittaneet tuoda omat kokemuksensa lähinnä varoitukseksi muille.

    • Alejandr0

      Oon ollu ite STS:llä vaihtarina n. 5 vuotta sitten. Kaikki meni hyvin ja hommat toimi loistavasti. Tuntuu siltä, että täällä valittaa alle 10 uusavuttoman teinin diivamammaa (näitä kansalaispoliiseja ja kaikenmaailman valittajia), kun a) luulevat liikoja b) eivät ymmärrä, että ongelma ei välttämättä ole STS:n c) eivät muista mitä valmennustilaisuuksissa opetettiin ja c) oma lapsi ei osaa vetää oikeista naruista. Ymmärrän, tuntuu pahalta kuulla totuus. Alle voi jättää itkut, kuinka prinsessanne ovat maailman fiksuimpia ja teillä on oikeus ja bla bla bla. Aivan turhaa. Nauran teille siihen asti, kunnes näen tai kuulen oikeasti jostain ajankohtaisohjelmasta tai uutisista, että STS on syyllistynyt johonkin. Ja vaikka niin olisi, niin mikä yritys ei joskus olisi jossain epäonnistunut tai tehnyt virhettä? (En kaipaa listaa alle) :D

      • Ei naurata

        Viidessä vuodessa on henkilöstö ehtinyt vaihtua ties kuinka monta kertaa ja toiminta myös ottanut ahneuden myötä uutta suuntaa.

        Kiva, että sinulla meni kaikki hyvin, se ei ole nuorille enää itsestään selvyys tänä päivänä.
        Mikäli STS:n tämän päivän toiminta kiinnostaa, voisit naurusi lomassa kilauttaa ihan vaikka kuluttajariitalautakuntaan, käräjäoikeuteen, finanssivalvontaan ja poliisiin...
        Kyllä sieltä kerrotaan, miten hyvin järjestö asioita hoitaa! Varmasti saat lukeakin ennen pitkää...

      • Alejandr0
        Ei naurata kirjoitti:

        Seli seli, vali vali. Viidessä vuodessa nuorison ei pitäisi kyllä muuttua siihen suuntaan, että ollaan uusavuttomia. Pyyhkikää kyyneleet ja ottakaa opiksenne. Omista, tai isäntäperheen ongelmista ei mielestäni ole syytä syyttää järjestöä.

        Muistakaa lähtevät vaihtarit: (Sama mitä minulle koulutettiin ennen lähtöäni)
        - Te teette vuodestanne sellaisen, kuin se tulee olemaan
        - Asioilla on tapana järjestyä. Esim. jos perheessä sattuisikin olemaan koira, vaikka teillä on allergia ja siitä on ilmoitettu. Kumpi on parempi vaihtoehto? A) soitto hätääntyneenä isukille ja mammalle, paniikki ja itkupotkuraivarit, vai B) Aluevalvojalle (kopio järjestölle) selkeästi ja rauhassa kirjoitettu viesti, missä pyydetään ystävällisesti selvittämään asia, sillä asuminen asunnossa ei allergian vuoksi mahdollista.
        - Älkää turhan vuoksi olko vanhempiinne yhteydessä. Saatte kyllä selvitettyä asiat omillannekin. Teidän pieni huoli kymmenkertaistuu kun kerrotte sen vanhemmillenne. Sitten vanhempanne friikkaavat keskustelupalstoilla aivan turhasta.

        Te marisijat täällä, olette säälittäviä. Menkää itseenne. "Varmasti saat lukeakin ennen pitkää..." Hahaha. Juu, aivan varmasti. Typerät ihmiset saavatkin vähän kärsiä.

      • Törkeää

        Tässä ihan sitä itteään eli asennetta, jota näiltä järjestöiltä saa

      • Halleluujaa

        Tässä kanssa! Tiedoksi vanhemmille ja vaihto-oppilaiksei haluaville! Tällaista kohtelua tulette kokemaan!!

    • Varovaisuutta!!

      Kannattaa ehdottomasti olla varovainen ja tarkka asioidessaan STS:n kanssa!!
      Varmistakaa ehdottomasti, että saatte asianmukaiset tiedot esim. maksamastanne vakuutuksesta eli vakuutuskirjan, josta ilmenee vakuutuksen voimassaoloaika, numero sekä yhteystiedot vakuutuksen myöntäneeseen yhtiöön!

    • Pahasti Pettynyt

      On ollut mielenkiintoista lukea toisten kokemuksia STS:n vaihtovuodesta! Nuoremme oli vaihtarina viime vuonna ja moni asia järjestön puolelta meni täysin pieleen. Aluksi ajattelimme syytteen nostamisia, korvauksien vaatimisia yms., mutta pääasia oli että saimme nuoren kotiin. Kotiutuminen täytyi aikaistaa, koska asiat menivät host-perheen ja aluevalvojan välinpitämättömyyden takia niin huonolle tolalle. Pyynnöistä huolimatta perhettä ei saatu vaihtaa (vaikka uusi olisi ollut valmiina ottamaan hänet), asiat menivät koko ajan huonompaan suuntaan mutta KERTAAKAAN meihin ei otettu yhteyttä. Meidän ollessa yhteydessä host-perheeseen, sts:ltä tuli heti viesti:jättäkää perhe rauhaan. Oikein puistattaa kun ajattelee, mitä kaikkea muutkin nuoret ovat joutuneet kokemaan! Miten tällainen järjestö SAA ja VOI toimia? Toivottavasti valituksia tulee esille niin laajalti, että Helsingissä ja muuallakin STS:n toimipisteissä on pakko katsoa peiliin ja todeta, että tämä kaikki EI VOI OLLA nuorista itsestään johtuvaa. Kenellekään en voi ko järjestöä suositella.

      • Muutos tultava, STS!

        Kokemuksenne noudattaa sitä samaa kaavaa, minkä niin monet ovat joutuneet ja joutuvat kokemaan...
        STS:n toiminta tulee jatkumaan yhtä härskinä ja alhaisena, kuin tähänkin asti, niin kauan kuin se hiljaa sallitaan. Valitettavasti järjestöä Göteborgista johtava John Cedergårdh on tehnyt tämän linjauksen, jota Suomen maajohtajat tukevat ja noudattavat. Vain STS:lle tulevalla rahalla on merkitystä. Mira Silvosen pöyristyttävät edesottamukset ja röyhkeä käytös ajoi ainakin meidän perheen viemään asioita eteenpäin.
        Asioiden laajemmalla julkitulolla sekä viranomaisten puuttumisella toimintaan, voimme saada aikaiseksi toivottua muutosta, jotta niin monen nuoren ei tarvitsisi tulevaisuudessa palata kotiin pettyneenä ja traumatisoituneena.

      • STS Saatava Ruotuun!

        Siihenhän STS luottaakin etteivät ihmiset viitsi ja jaksa lähteä riitelemään, vaan haluavat unohtaa kipeät asiat ja ovat tyytyväisiä kun saavat lapsensa kotiin.

        Nostan hattua niille vanhemmille, jotka eivät jätä asioita sikseen ja anna siten hiljaista hyväksyntäänsä tällaiselle nuorten hyväksikäytölle ja huijaukselle.

        Voimia kaikille "taisteluunne"! Teette palveluksen tuleville vaihto-oppilaille ja heidän vanhemmilleen!

      • Huhhhuhh

        Pahasti Pettyneen kertoma niin tuttua!
        "Jättäkää perhe rauhaan", on ilmiselvästi maajohtaja Mira Silvosen käskytystä...
        Meitäkin käskettiin samoilla sanoilla jättämään rauhaan Kanadan ja Pohjois-Amerikan vastuuhenkilö, joka oli ensin nimetty meille yhteyshenkilöksi. Ongelmien alettua, maajohtaja ilmoittikin että vain häneen itseensä saa olla yhteydessä. Vastuuhenkilön suu suljettiin, eikä hänellä ollut lupaa puhua meidän kanssa. Pyysin yhteystietoja kohdemaan toimistoon, jota maajohtaja vastuutti pieleen menneistä asioista, mutta Silvonen kieltäytyi kertomasta. Asioiden mennessä yhä pahemmin pieleen, sanoin maajohtajalle, että lähdemme itse paikanpäälle, jos ei muu auta. "Siihen teillä ei ole lupaa! Se on sopimusrikkomus", hän vastasi.
        Kyllä oli hieno asenne tällä rouva Silvosella... Harvoin tapaa yhtä ylemmyydentuntoista ja määräilevää persoonaa myynnin ja asiakaspalvelun saralla!

      • STS mennyttä
        Huhhhuhh kirjoitti:

        Kyseinen maajohtaja Silvonen taisi ihastua liikaa titteliinsä ja asemaansa ruoriin tarttuessaan... Asenteella ja toimillaan juuri hän taisi ymmärtämättömyyttään käynnistää STS:n alasajon Suomessa.

    • Oikeuteen

      STS:n valheista, salailuista ja huijauksista osani saaneena, kehoitan kaikka järjestön kanssa tekemisiin joutuvia (kannattaa todella harkita tarkoin!) kopioimaan kaikki sopimukset ja paperit. Keskustelut kannattaa ehdottomasti käydä kirjallisina, etenkin jos ne sisältävät minkäänlaisia oppilasvaihtoon liittyviä lupauksia tms. Mikäli lapsi sijoitetaan sopimattomiin olosuhteisiin, kuvatkaa kyseinen kohde!
      Kannattaa henkisesti varautua riitoihin ja taistoon, oman lapsen etujen puolesta.
      Hukkaan mennyt vuosi ja kymppitonni pettymyksen lisäksi harmittaa suunnattomasti, kun järjestössä ei kukaan kanna vastuuta eikä piittaa reklamaatioista.
      Valmistelkaahan siis näyttöpuoli kuntoon!

    • Ekill
      • Epäilen

        Meinaatko, että nuorten fb-sivusto antaisi vastauksia kysymyksiin, joihin kukaan järjestön edustaja ei suostu vastaamaan?

    • STS:n maine mennyttä

      Taitaa olla STS:n henkilökunnan epämääräisten toimien ja ahneuden seurausta, ettei järjestön vaihto-oppilasmatkat tee enää kauppaansa? Kymmeniä vaihtaripaikkoja on mainostettu ja yritetty saada kaupaksi erilaisila alennuksilla ja houkuttimilla jo useiden kuukausien ajan.

      Olisikohan aika vilkasta peiliin siellä Fredalla ja Göteborgissa?!

    • Kokemattomuus näkyy

      STS on ammattitaidottomien ja kokemattomien nuorten puuhastelukerho.
      Vastuu, kokemus ja laatu ovat täysin vieraita käsitteitä tälle porukalle! Liekö joku mainostoimisto keksinyt nämä sloganit...

    • hyvääkokemusta

      Joku/jotkut täällä jaksavat näköjään tehdä melkeinpä kokopäivätyötä järjestön mustamaalaamiseksi. Meidän nuorimmaisella reissu edessä kesällä ja kaksi vanhempaa ollut aikaisempina vuosina kielimatkalla sekä toinen juuri vaihto-oppilaana. Aina kaikki sujunut hyvin. Ei valittamista. Youtubesta löytyy video "Video STS vaihto-oppilaiden vanhempien ajatuksista" STS:n oikein mukavasta koulutustapahtumasta, missä olimme viime vuoden keväällä. Uskomme ja luotamme nuoriemme olevan turvallisissa käsissä!

      • Hyväuskoinen petetty

        Niin mekin luotimme ja uskoimme.

      • lokitkin_nauraa

        Eija Sinisaloko siellä kirjoittelee? MOT säteilee vähän eri tarinaa?

    • tretrette

      Onko STS järjestö? Eikö se ole yritys, joka pyrkii tekemään voittoa toiminnallaan?

    • tilaisuudessa ollut

      Olimme samassa tilaisuudessa viime keväänä ja kyllä se antoi aivan ylioptimistisen kuvan rutkasti väärää tietoa (esim. vakuutukset). Kyseinen "Video STS vaihto-oppilaiden vanhempien ajatuksista" tukee järjestön/yrityksen harhaanjohtavaa markkinointia. Todellisuus on karumpaa ja kevään infon jälkeen kiinnostus vaihtariin lopahti kun maksut oli saatu. Lupaulkset ja todellisuus eivät meilläkään ihan kohdanneet ja tähän on syytä varautua. Mielenkiinnolla tätä keskustelua seuranneena en pidä mustamaalaamisena sitä, että myös huonoja kokemuksia tuodaan esille. Edesvastuutonta enemmänkin on se, että tätä yritetettäisiin peitellä ja jopa kieltää asiaa.

    • miten on

      Onko tietoa, onko samanlainen meininki kielimatkoilla? Vai onko nämä kokemukset vain vaihto-oppilasvuosista? Olen suunnitellut kielimatkaa, ja EF:n verrattuna STS vaikuttaa suht luotettavalta. En kyllä tiedä mitä nyt ajatella...

      • juujjuupps

        Olin STS:n kielimatkalla, eikä mulla ole mitään valitettavaa. Niin, että mee vaa kielimatkalle STS:n kanssa.(; Se tulee olemaan time of your life.

      • Arpaonni ratkaisee

        Joillain onnekkailla menee hyvin toisilla sitten ei. Ikävintä on se, ettet itse voi siihen paljon vaikuttaa. Jos olosuhteet on huonot eikä perhettä vaihtari kiinnosta, ei paljon ole tehtävissä. Siinä vaiheessa ei STS:ää enää kiinnosta millään tapaa vaihtari ja sen asiat. Toivovat varmaan, että lähtisi vapaaehtoisesti kotiin.

    • tyytyväinen asiakas!

      Mielestäni STS tekee jotain oikein, sillä moni lähtee yhä vaihtariksi STS:n kautta! Itselläni on hyviä kokemuksia! Sijoitustiedot tulevat melko myöhään, mutta ei kaikille, paikallinen järjestöhän niitä perheitä etsii, eikä itse STS. STS:llä on monia yhteistyökumppaneita ympäri maailmaa, sekin kertoo järjestön luotettavuudesta. STS hoiti mielestäni hienosti viisumin hakemisen, en olisi osannut niitä tehdä, ellei STS olisi antanut niin hyviä ohjeita. Jos vaihtovuosi menee pilalle, on siinä täytynyt olla vikaa omassa asenteessakin, täytyy vain ymmärtää että maailmalla ollessa se ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Siispä kiitos STS:lle, voin luottavaisin mielin lähettää lapseni maailmalle!

      • Sts ja Ciee

        Varoituksen sana kaikille! Sts:n nykyinen "yhteishuijauskumppani" Kaliforniassa on Ciee, joka kohteli nuortamme juuri täällä kuvatuilla tavoilla. Eli nuorta syytetään valehtelusta ja annetaan varoituksia sopeutumattomuudesta vaikka isäntäperheet rikkovat järjestön sääntöjä ja käyttäytyvät asiattomasti.

    • haisee paha haju

      pierettää, täällä päin haisee ja pahalle haiseekin

    • exhostperhe

      Hyvä tuo eilinen MOT ohjelma aiheesta! Hienoa että asia saatiin julkisuuteen ja toivottavasti järjestöille tulee seuraamuksia aiheista..

      • Kiitos MOT

        Olemme myös jo pitkään ihmetelleet, miksi kukaan ei nosta asiaa julkisuuteen ja kerro millainen "Rikollisten temmellyskenttä" tämä vaihto-oppilasbisnes on.

        Kiitos Minna Knus-Galan ja MOT.

      • X-omatoimimatkailija
        Kiitos MOT kirjoitti:

        Olemme myös jo pitkään ihmetelleet, miksi kukaan ei nosta asiaa julkisuuteen ja kerro millainen "Rikollisten temmellyskenttä" tämä vaihto-oppilasbisnes on.

        Kiitos Minna Knus-Galan ja MOT.

        Mun oikeustajuun ei mene miksi isot firmat saa harjoittaa huijausta ja tässäkin keskusteluketjussa jotkut vielä kehtaa mustamaalata perheitä ja nuoria jotka ymmärtävät mikä on oikein ja mikä väärin! Onneksi ahneuteen johtavaa narsismia vastaan jaksetaan taistella. MOT on kyllä ohjelma jonka tekijöitä olen aina arvostanut ja tulen arvostamaan.

    • huh huh
    • punainenhärkä2013

      "STS:llä on monia yhteistyökumppaneita ympäri maailmaa, sekin kertoo järjestön luotettavuudesta"
      Ei todellakaan kerro luotettavuudesta, että käytetään alihankkijoita. Niillä voi olla ihan erilaiset laatustandardit ja jokainen niistä pyrkii voiton maksimointiin. Paras mennä sellaisten järjestöjen kautta, joilla ei ole alihankkijoita vaan sama järjestö joka maassa.

      • Vain raha kiinnostaa

        Yhteistyökumppaneiden käyttäminen myös mahdollistaa totaalisen välinpitämättömyyden. Ketään ei kiinnosta vaihto-oppilas. Kukaan ei tunne vastuuta eikä hoida asioita, vaan yhteistyökumppanit ja STS vastuuttavat toinen toistaan ja seurauksena on heitteillä oleva vaihto-oppilas.

    • Lopun alkua?

      STS vaihtaritoiminta on kuulemma romahtanut. liian paljon riitoja ja valituksia huonosti hoidetuista matkoista. Asioita tullut julki. Sama tie edessä kuin EF:llä mikä joutui lopettamaan vaihtarimatkat. Nyt STS mainostaa ei kaupaksi menneitä vaihtaripaikkoja 500€ alennuksella. "Vielä muutamia paikkoja jäljellä". Tuskin tarvitsee alehinnalla myydä, jos vain muutamia on.

    • Huijattu 2014

      Tiedoksi kaikille :Sts:n nykyinen yhteishuijauskumppani Kaliforniassa on CIEE, joka kohteli nuortamme juuri täällä kuvatuilla tavoilla. Täysin vastuutonta toimintaa. Nuorta syytetään valehtelusta ja sopeutumattomuudesta vaikka järjestö ja aluevalvojat ja perheet rikkovat omia sääntöjään ja perhe käyttäytyy väärin.

      • Kiitoss

        Kiitos tiedosta!

    • Kusetusta

      Järkyttävää toimintaa!

    • Törkeydet jatkuvat

      STS Kielimatkojen törkeydet jatkuvat. Jälleen on vaihto-oppilas erotettu vaihto-oppilasohjelmasta ja passitettu kotiin ilman ennakkovaroitusta ja kyseenalaisin perustein.
      Milloin nämä törkeydet saadaan loppumaan???

    • Uusi asia mulle

      Tänään aamulla selailin facebookkia ja huomasin yhden entisen STS:vaihtarin kirjoituksen STS:ssän omilla FB sivuilla. Tämä kyseinen tyttö oli siis MOT: Vaihto-oppilas heitteillä - ohjelmassa. Ja tottakai katsoin tuon ohjelman youtubesta ja kyllä ihmettelin aika syvästi.

      Joskus pari vuotta sitten kun olin 18 vuotias niin halusin kovasti lähteä kielimatkalle tai vaihtarivuodelle ja yksi järjestö / firma oli juuri tämä STS mistä luin lisätietoa yms ja taisinkin jutella heidän kanssa puhelimessa tästä koko vaihtarijutusta. En siis ostanut matkaa enkä mennyt koska se on vieläkin mietinnässä, MUTTA näiden asioiden jälkeen mitä nyt täällä luin niin en kyllä menisi STS:n kautta.

      Minun siskopuoleni oli joskus noin 7-8 vuotta sitten Floridassa vaihdossa ja hän tykkäsi todella paljon ( ei ollut STS kautta, vaan hän taisi olla EF kautta ). Minun perhe menivät floridaan kahdeksi viikoksi katsomaan siskopuoltani sillon ja samalla lomailivat siellä.

      Mutta joo tosiaan, en tiedä miten STS:llä menee tällä hetkellä, toivottavasti huonosti koska näin pahoja asioita on tapahtunut.

      Lukeekohan tätä enää kukaan ?

    • Hieno ketju

      Tämä hieno ketju kertoo niin hyvin toiminnasta ja pitää edelleen paikkansa. Pahemmaksi vaan menee!

    • Vastoin lakia

      …Ja sitten taas asiaa ja faktatietoa tämän STS:n mainospläjäyksen jälkeen:
      mm. Telegraph on tuonut esiin kirjoituksissaan STS:n yhteistyökumppanin CIEE:n lainvastaisen toiminnan jenkkilässä. Vaihto-oppilaita tuodaan maahan ilman, että heille on järjestetty lain edellyttämää koulupaikkaa. Ahneus senkun kasvaa...

      http://www.macon.com/2014/10/19/3373016_foreign-exchange-students-want.html?rh=1

    • Vähänhypeäväliin

      Oli taas laitettu pr-studentit mainostamaan... LOL! Onneksi joku taas palutti keskustelun tuosta hypetyksestä faktoihin! Koska faktat ne on ne mitkä täytyy pitää esillä!

      • Järkyttynyt

        Oikeesti kamalaa! Isompana lähen vaihtariin, mutta en TODELLAKAAN STS kautta

    • Rikoss
    • Alejandriolle

      Osa 128.8.2014 15:29 10 SULJE
      Vaihto-oppilas heitteillä osa 1/2:

      MOT Vaihto-oppilas heitteillä Osa 1/2
      www.youtube.com
      MOT Ohjelma siitä, millainen vaihto-oppilasvuosi voi olla. Esitetty Televisiossa 7.10.2013. Ohjelman alkuosa 1/2.
      VASTAA
      Ilmoita asiaton viesti
      Osa 228.8.2014 15:32 10 SULJE
      Vaihto-oppilas heitteillä osa 2/2:

      MOT Vaihto-oppilas heitteillä 2/2
      www.youtube.com
      MOT Ohjelma siitä, millainen vaihto-oppilasvuosi voi olla. Esitetty Televisiossa 7.10.2013. Ohjelman loppuosa 2/2.

      • Alejandrio ohoi!

        Alejandriolla ei ole selvästikään mitään tajua vaihtaribisneksen todellisuudesta!

        Järjestöt tietävät kyllä, ettei koira-allergikkoa voi sijoittaa asumaan koiraperheeseen, mutta toimivat näin, koska HALUAVAT RAHAT!!!
        Koska perheitä ei ole tarjolla, vaihtari sijoitetaan mihin tahansa läävään, kuten dokumentistakin käy ilmi. Mitä nopeammin vaihtari haluaa palata kotiinsa, sen parempi järjestölle!

    • Truth to the people
    • Anonyymi

      EF on aivan yhtä epäluotettava .
      Ei kannata käyttää EFin "palveluita" missään tapauksessa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe