Jotenkin tässä tuntuu kuin hallitus olisi kuunnellut kentän ääntä
ja vielä pistänyt paremmaksi kertoen toimenpiteet ja ehdotukset asioiden
eteenpäinviemiseksi. Jos asiat hoidetaan näin jatkossakin siitä tulee hyötymään koko moottoriurheilu ja turhat pulinat jää pois.
Tämä on edistystä!
V1600-luokan SM-arvo
Esitys hallitukselle: V1600-luokalle rata-ajon SM-arvo kaudelle 2012 sekä luokan alaikärajan laskeminen (SM-arvoesitys: Kari Helistekangas)
Taustaa: 2000-luvun alkupuolella lanseeratun luokan lähtökohtana oli luoda mahdollisimman harrastajaystävällinen harrasteluokka, jossa kustannukset pidetään kurissa. Luokalle on selkeä tilaus suomalaisen rata-ajon kentässä. Kiinnostus luokkaa kohtaan on kasvava myös karting-kuljettajien keskuudessa.
Päätös: Hallitus suosittaa SM-arvon myöntämistä ja siirtää asian lajiryhmän käsiteltäväksi. Hallitus suosittelee luokan alaikärajan laskemista niin, että luokkaan voi osallistua sinä vuonna kun kuljettaja täyttää 15.
Lisenssin haltijan yläikäraja
Esitys hallitukselle: Nykyisen 70 vuoden ikärajan nostaminen (esitys: HRF)
Taustaa ja päätös: Lisenssillä ei ole yläikärajaa, liiton lääkäri käsittelee yksittäistapauksina myös kaikkien yli 70-vuotiaiden lisenssinhakijoiden hakemukset ja lääkärinlausunnot. Lisenssiin liittyvän vakuutuksen voimassaolo loppuu kuitenkin sinä vuonna, kun hakija täyttää 70. Tällöin lisenssin haltijalla tulee olla erillinen kilpailut kattava tapaturmavakuutus.
Kartingin kilpailukalenteri 2012
Esitys hallitukselle: Kartingin SM-kalenterin muuttaminen kaudelle 2012, koska WSK-sarjan ja kartingin SM-sarjan osakilpailut menevät päällekkäin (esitys: karting-kuljettajat).
Taustaa: Kartingin SM-kalenteria kasattaessa otetaan ensisijaisesti huomioon, ettei SM-osakilpailut ole päällekkäin CIK-FIAn arvokilpailujen kanssa.
Päätös: Hallitus päätti palauttaa asian lajiryhmälle. Lajiryhmän tulee tutkia, voiko SM-kalenteria vielä muuttaa niin, että kuljettajat voisivat osallistua molempiin sarjoihin.
AKK MOTORSPORT
parempaan päin
1
240
Vastaukset
- en tunne lajia
toi alaikäraja 15v on huono juttu. pitäs olla 18v. ei yleisöä kiinnosta tulla kattelemaan lasten kisoja. vanhempia kuskeja ei myöskään kiinnosta enää ajaa, ku mukana on lapsia ja niiden touhut ja jutut. aikuset haluaa aikusten juttuja ja aikusten kisoja ja meininkiä.
se että ikäraja on alhanen saadaan ehkä 2-3 kuskia kartingista, mutta vastapainoksi karkotetaan 5 vanhempaa kuskia pois ja pikkuhiljaa koko homma on loppu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574