IrwinTOP10

Listatkaa 10 mielestänne Irwin Goodmanin parasta kappaletta... Irwin oli aikansa legenda numero UNO!!
Hyvää, vaikkakin sateista suvea!
4493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Irwinin esittämät biisit olivat paskoja ja tylsiä ja päällepäätteksi hiton cornyjä, en niitä muista enää edes nimeltä. Kundi itte oli kyllä hyvä.
Kunnon musa on ihan muuta.

Äänestä

Irwin oli aikansa tuote.
Silloin kauan sitten elo täällä suomessa oli hieman ankeaa ja ihmiset sen mukaisia.

Muutamia hyviksikin mainittavia kappaleita Hammarbergilta löytyy mutta jos otetaan mittapuuksi vaikkapa nykyään baareissa kultavat kappaleet niin hommasta menee maku kokonaan sillä niitä soittaa vain änkyräkäniset äijän rutaleet jolloin fiilikset ovat menneet jo ennalta käsin.

Lievestuoreen Liisa, St. Paul ja Reberbahn sekä se joku Kainuu laulu jossa pirtti oli täynnä kakaroita lienee hänen parasta tuotantoaan. Ai juu Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan ja joku alkuaikojen kappale jossa oli sanat "ääni muistutti kiljuvaa sikaa" ;)

Äänestä
  • Niinpä tietenkin, Ryysyrantahan se laulu oli ;)

    Äänestä

  • Reteesti vaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irwinin suuri fani kirjoitti:

Listatkaa 10 mielestänne Irwin Goodmanin parasta kappaletta... Irwin oli aikansa legenda numero UNO!!
Hyvää, vaikkakin sateista suvea!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu