aivan

täällä mökillä olen ollut muutaman päivän yksin ja tutkistellut itseäni ja en enää muistanut kuinka ihanaa on irrottautua arjesta ja ottaa omaa aikaa. Huomasin, että minusta alkoi tulla negatiivinen , kun yritän tulla kaikkien kanssa toimeen ja miellyttää muita. Kun alkaa laittamaan rajoja muille niin saa varmaan vastaan vastustusta, mutta minä en ole tyytyväinen tähän elämtänilanteeseen ja haluan taas elämääni iloa ja positiivisia ihmisiä. Akka 52
11148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen samaa mieltä: itse olen sinkku, onnellinen sellainen. Toisinaan kokee, että meitä yskinäisiä yritetään käytää hyväski: Ajatellaan että kun ei ole puolisoa, lapsia niin voi pyytää milloin vain tekemään palveluksia ja tulemaan käymään.
Pitää olla aikaa myös itselle ja osata elää myös omaa elämää.

Äänestä

Hyvä sinä! :) Sellainen perusteellinen elämäntilanteen nollaus tekee hyvää aika ajoin. Että tekee juuri noin, kaiken sen mistä itse saa voimaa, katkaisee pois kaikki mitkä stressaa ja painaa mieltä alas. Huoltaa itseään, hengittää syvään, ja taas jaksaa.

Äänestä

Tietysti sitä on ihanaa sukeltaa omaan "aikaan". Antaa itselleen aikaa joko tuumiskella, lueskella, kuunnella musiikkia, tehdä juuri sitä mitä itse tahtoo.

Jos antaa muiden pompotella itseään, niin rupeaahan se pistämään vihaksi.

Joskus on tietysti vähän kurjaa kieltäytyä jostakin mitä pyydetään. Yks hyvä "konsti" on se, että ei heti-heti vastaa pyydettyyn asiaan (koska helposti sitä tulee sanottua Kyllä ja jälkeen päin kaduttaa, kun tuli luvattua), niin siis se konsti on se, että sanoo, vaikkapa puhelimessa, että tarttee miettiä tätä asiaa ja soitan sinulle hetken kuluttua.:)

Hetken kun rauhassa miettii, niin saa järjestettyä sanat siihen järjestykseen, että voi ns. kohteliaasti kieltäytyä.:)

Positiiviset ihmiset ovat mukavia. Negatiiviset alkaa pidemmän päälle tympimään.

Äänestä
  • tuntuu, että mulla on sellanen käännekohta elämässä ja miettiä mihin suuntaan lähtee. Mulla on ihania ystäviä, mutta tuntuu, että kaipaan jotain muutakin.

    Äänestä

  • aivan ihanaa.. kirjoitti:

    tuntuu, että mulla on sellanen käännekohta elämässä ja miettiä mihin suuntaan lähtee. Mulla on ihania ystäviä, mutta tuntuu, että kaipaan jotain muutakin.

    Nauti hyvä ihminen siitä, että käännekohta kolajaa positiivisella vireellä.
    Semmonen tunne on yäkkiä, ei-kivaa, että mojuu omassa "liemessään", eikä ole mitään halua muuttaa tai lähteä elämään elämää eteenpäin. Iloton elämä on tylsää.

    Joskus kuitenkin voi tulla eteen sellainen tilanne, että on Pakko ns. sulkeutua itseensä ja mojua jossakin suon syvyyksissä etsimässä itseään. Voi olla hyväkin vajota johonkin synkkyyteen tai suruun. Ne ovat luonnollisia asioita, kuten ilotkin ja ratkiriemukkuudet:)

    Aikansa kun on käperryksissä, niin kohta tulee halu suunnata itsensä ylähä. Ja siitä se sitten alkaa, se elämän elely.

    Jotenkin näin. Kait.

    Mieti, Mikä on se "jotakin muutakin" ja jos keksit, niin sukset siihen malliin, että ne sojottaa kohti sitä "jotakin muuta".

    Äänestä

Upea tunne, itsekseen maailman reunalla ajatuksineen. Mutta tiedätkö, sinne autuuteen jää helposti.
Minulta on mennyt jo kohta kahdeksan vuotta tähän nollaukseen ja edelleen pienoisia poikkeuksia lukuunottamatta, tuntuu "sikamakeelta".

Äänestä

Joops.

En varsinaisesti ole erityisen assosiaalinenkaan, mutta tahdon rasittua liiasta ihmisten kanssa säätämisestä. Vietän aika paljon aikaa itekseni mökillä.

Jotkut ihmiset on sellasia, ne ahdistuu yksinäisyydessä, mä ahdistun ihmisten kanssa. Tulin aikanaan tulokseen, tulen erittäin hyvin toimiin eläinte, kasien, laitteidenkin kanssa. PAITSU, aina kun on alkanut veetuttamaan ja tullut tympeä fiilis, yksi eläinlaji sen on aina aiheuttanut, ihminen.

Elikkäs mieli pysyy parempana ja elämä on mukavampaa, jos ei liikaa rasita itseään ihmisten kanssa. Vähän silleen kuin jokin nettipalsta, käy sen verran, kuin on kiinnostusta, siinä varmaan yksi syy munkin nettiaddiktioon. Ei ole pakko roikkua netissä, jos alkaa tympimään, jos tuntuu olevan OK, tulee roikuttua enenpi. Ja noin suoraan sanottuna, enenpi mä olen tekemisissä muun ihmisrodun kanssa netissä kuin livenä. Typerysten bannaaminen live-elämässä paljon hankalampaa, netissä riittää kun ei edes lue idioottimaisia kirjoituksia :D

Nyt joutuu muutamien asioiden takia heiluun tsadissa aika pitkäänkin, mutta keväämmällä hinaudun itekseni mökille, lataamaan akkuja tai miten sen nyt ilmaisisi. Toisekseen, kaupungissa kovin rajatut nuot puuhailumahdollisuudet. Mökillä aina jotain tekemistä, vaikka lumen luomista tai halon hakkaamista. Just mietin, että pitäis käydä kaivamassa arjalainen muskeliauto kinoksesta. Joopajoo, ei kannata, kaikkialla niin paljon lunta, jos käy jossain ajelemassa, naapurit pukkaa sillä välin oman paikkansa lumet mun paikalle ja mä taas joutuisin pukkaamaan lumet omalta paikaltani jonnekin naapuriauton katolle ....


=DW=

Äänestä

Tuon saman voisin toteuttaa minäkin. Kiitos vinkistä!

Kaappaan koiran kainaloon ja lähden mökille viettämään laatuaikaa itseni kanssa. Kaivan ikivanhat limalaudat vintiltä ja rämmin syvällä metsässä kinoksissa kiroillen, lämmitän saunan, kieriskelen nahka-asussa lumihangessa, sytytän takkaan tulen, tarjoan itselleni lasillisen punaviiniä, nautin seurastani ja totean, että elämä on sittenkin aika ihanaa...

Muutos lähtee itsestä.

Äänestä
  • nyt on viikonloppu ladattu akkuja ja tehty itsetutkistelua ja olen tullut siihen lopputulokseen, että elämäni junnaa paikoillaan ja lähden kohti uusia seikkailuja.

    Äänestä

  • nyt on viikonloppu ladattu akkuja ja tehty itsetutkistelua ja olen tullut siihen lopputulokseen, että elämäni junnaa paikoillaan ja lähden kohti uusia seikkailuja.

    Äänestä

Tuommoinen itsensä tutkiminen ei ole enää minun juttu. Sen sijaan lapsenlapseni tutkii itseään jatkuvasti, ja jaksaa hämmästyä ja ilostua joka kerran kun löytää itseltään uuden varpaan tai sormen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihanaa:) kirjoitti:

täällä mökillä olen ollut muutaman päivän yksin ja tutkistellut itseäni ja en enää muistanut kuinka ihanaa on irrottautua arjesta ja ottaa omaa aikaa. Huomasin, että minusta alkoi tulla negatiivinen , kun yritän tulla kaikkien kanssa toimeen ja miellyttää muita. Kun alkaa laittamaan rajoja muille niin saa varmaan vastaan vastustusta, mutta minä en ole tyytyväinen tähän elämtänilanteeseen ja haluan taas elämääni iloa ja positiivisia ihmisiä. Akka 52

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu