KYSYMYS PROBYLEENIGLYKOLI A. JA LASKIM. VAJAATOIMINNAN IHOTTUMAS

PROBYLEENIGLYKOLI

Haluan esittää kysymykseni palstan sheriffille kahdesta kohtaamastani iho ongelmasta. Minulla on todettu lapputesteillä allergia probyleeniglykolille. Tätä ainetta näyttää olevan erittäin paljon lähtien reseptilääkkeistä lähes kaikkiin lajeihin tuotteita. Mikä tämä aine on virallisesti (joku sanonut säilöntäaine) ja miksi sitä käytettään niin paljon ja millä aineilla se korvataan sitten niissä aineissa, joissa se ei esiinny? Lisäksi sitä on ollut mm. paljon geelituotteissa, vaikka ei mainita tuotteen listassa (apteekin perusgeelivoiteissa, ULTRAÄÄNIGEELEISSÄ jne). Itse saan aineesta taipeeni punaisille rakkuloille ja vain voimakas kortisoni parantaa.

Toiseksi haluan kysyä mielipidettänne alle 60 v. mustuvien säärien hoidosta. Alaraajoissani on tutkimaton (ei ole kuulemma hoitoa, en ole saanut lähetettä virtaustutkimuksiin) alaraajojen vajaatoiminta Parissa vuodessa iho on muuttunut pahan näköiseksi (kaikkien ihmeteltäväksi) tummaksi. Päällepäin näkyviä pahoja suonikohjuja ei ole, mutta sisäiset ovat kysymysmerkki. Kuinka vakava tilanne on jo ja kuinka näitä pitää hoitaa ja missä vaiheessa on saatava lähete tarkempiin tutkimuksiin?

4

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Propyleeniglykoli on vetta sitova aine, glyserolin sukulainen. Allergia sitä kohtaan on harvinaista. Lapputestin merkitys riippuu siitä, minkä vahvuinen testissä käytetty propyleeniglykoli on ollut. Jos se on ollut 3% tai laimeampi, testituloksella on käytännön merkitystä siten, että propyleeniglykolia sisältävät voiteet saattavat aiheuttaa paikallista ihottumaa. Jos testin propyleeniglykolin pitoisuus on ollut suurempi, kyseessä on mitä todennäköisimmin ärsytysreaktio. Nykyisissä sisäisesti käytettävissä lääkkeissä sitä on niin vähän, ettei siitä ole haittaa. Saattaa tietysti olla, että joku on superherkkä ja pienestäkin määrästä reaktion. Sellainen ilmenee rokkotautia muistuttavana punaläiskäisyytenä, joka kestää muutaman päivän.
      Mustuvat sääret ovat verenkierron vajaus. Jos sääret ovat turvoksissa tai niissä on selviä suonikohjuja, syy on todennäköisesti laskimoissa. Jollei sellaisia ole, syy on valtimoissa (valtimoiden ahtautuminen, kalkkeutuminen). Yleislääkäri osaa kyllä sanoa, missä syy piilee ja jos asialle olisi jotakin tehtävissä, lähettää eteenpäin. Jos tupakoitte, se ainakin olisi syytä lopettaa heti.

      • PROBYLEENIGLYKOLI

        JATKOKYSYMYKSIÄ: Testit tehty reilut 20 v sitten, enkä tiedä voimakkuuksia. Jopa hammastahnojen propyleeniglykoli saa muutaman käyttökerran jälkeen käsivarsieni taipeet kutiamaan ja punaisille läiskille ja Emovat parantaa.

        MILLÄ AINENIMILLÄ probyleeniglykoli KORVATAAN niissä tuotteissa, joissa sitä ei ole?

        Vatsalle tehtynä ultraäänigeeli aiheutti kuukaudeksi punaisen rakkulaisen ihottuman ja navan ympärille vielä pitempään. Käytössäni olevalla Emovat voiteella sain lopuksi ihoni kuntoon.

        MITÄ VOITEITA voi pyytää KÄYTTÄMÄÄN tulevaisuudessa ULTRASSA?

        Säärien mustumiseen lisätietona EN ole koskaan TUPAKOINUT. Mutta sairauksia löytyy omiksi tarpeiksi, jotka ovat ilmeisesti taustalla: ALL hoidettu sytostaattiyhdistelmillä (ei kantasolusiirtoa), remissiossa 5 v, hoidoista jalkojen neuropatia, ohutsäieneuropatia, molemmissa jaloissa ollut korkeat syvät trombit, toinen hoitojen jälkeen sekä keuhkoembolia ja -infarkti samoin hoitojen jälkeen. Tänä päivänä pystyn kävelemään "lähes" normaalisti ja liikkumaan suksilla ja polkupyörällä.

        Kysyisinkin vielä, että jos säärien tummumisen taustalla on VUOTAVAT LASKIMOIDEN LÄPÄT (mitä joku on joskus epäillyt) niin mitä silloin on tehtävissä, MISTÄ APUA?

        MISTÄ VOITEISTA VOISI OLLA APUA, esim. todella kuiviin hilseileviin mustiin sääriin?

        KUINKA MUSTAKSI JALAT VOI MENNÄ JA MITENKÄ SAIRAUS ETENEE JA MIKÄ ON KAUHEIN KAUHUSKENAARIO?

      • PROBYLEENIGLYKOLI kirjoitti:

        1. Propyleeniglykolin pitoisuus käy ilmi testikaavakkeesta. Ellei se ole tallella, uusi testi olisi paikallaan. Sen takia olisi käytävä ihotautilääkärillä tai saatava lähete keskussairaalan ihopolklinikalle.
        2. Hammastahnojen propyleeniglykoli ei voi aiheuttaa ihottumaa kyynärtaipeeseen (elli tahnaa ole sivlety p.o. taipeeseen).
        3. Muun muassa butyleeniglykolilla ja pentyleeniglykolilla on samat ominaisuudet kuin propyleeniglykolilla. Jos tarkoituksena on vain ihon kostutus, glyseroli on sopiva aine.
        4. En tunne ultraäänitutkimuksissa käytettävien geelien ominaisuuksia niin hyvin, että osaisin vastata siihen, mitä geeliä voisi käyttää. Ihottuma geelistä on niin harvinainen ilmiö, että sen syy kannattaisi selvittää juurta jaksaen. Siinäkin syy hakeutua ihotutkimuksiin.
        5. Syvät laskimotukokset (trombit) tuhoavat laskimoläppiä. Säärien mustumisen syy lienee siten laskimoperäistä. Luulisin, ettei ole kovin paljon tehtävissä säärien ihon värin ja kunnon muuttamiseen. Jos säärissä olisi jatkuva turvotus, se altistaisi säärihaavoille. Solakat sääret pysyvät yleensä ehjinä. Sääriin käytettävän voiteen löytää yleensä perusvoiteiden joukosta kokeilemalla. Yksi voide sopii yhden, toinen toisen iholle.

      • PROBYLEENIGLYKOLI
        matti.hannuksela kirjoitti:

        PALJON KIITOKSIA HYVISTÄ SELKEISTÄ VASTAUKSISTA JA AURINKOISIA KEVÄTHANKIA!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      137
      3264
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      71
      2880
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      36
      2259
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      111
      2180
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      132
      2033
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      47
      1991
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1396
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1205
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    10. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      120
      959
    Aihe