Mitä sopimuksia käytätte?

Ap

Mitä valmissopimuksia käytätte rakentamisessa?
Toimittajan omia, vai jotain muita?

Onko tarve kirjoittaa itse oma sopimus joistain asioista?

7

82

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gdfhhhh

      Osa on toimittajien omia pohjia ja osa on raapusteltu työmaan kulmalla yhdessä ruutupaperille. Jotain on tehty suullisellakin, mutta silloin olen ainakin vahvistanut suullisesti sovitut myöhemmin sähköpostilla tai tekstarilla ja pyytänyt toista osapuolta kuittaamaan että asia on oikein ymmärretty (varsinkin hinta ja sisältö).

      Isommissa sopimuksissa (esim runkopystytys tai LVI kokonaisurakka) olen aina pitänyt huolen siitä että työn laatu kiinnitetään johonkin konkreettiseen. Esimerkiksi vastaavan työnjohtajan hyväksyntään (pitäisi kai oikeammin puhua "työmaan valvojasta", meillä vastaava myös valvoo),i valmistajan työohjeeseen, RL korttiin tai paremman puutteessa "hyvään rakennustapaan". Ja lisäksi sopimukseen maininta että työ maksetaan vasta kun työ tai osakokonaisuus on täysin valmis ja todettu edellämainitun laatukriteerin mukaiseksi.

      Toinen asia mikä on hyvä olla mainittuna on viittaus johonkin alan yleiseen sopimuspohjaan niiltä osin kuin urakkasopimuksessa ei toisin todeta (pätemisjärjestys). En nyt muista ulkoa mitä näitä oli, kaikenmaailman RAL:leja ja RYL:llejä. Nämä suojaa lähinnä siltä että unohdat jonkun oleellisen asian "omasta sopimuksesta" niin silloin noudatetaan sitä mitä kattospimus sanoo, eikä sitä mitä urakoitsija sanoo.

      Näillä eväillä on yksi pientalo kohta valmis ilman pahempia (sopimus) ongelmia.

      • Gffbvc

        Semmoinen huomio vielä, että jos itse kirjoittaa sopimuksen niin mahdollisimman selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Missään nimessä ei pidä lähteä jäljittelemään koukeroista lakitekstiä.

        Sopimustekstin tarkoitus ei ole riitatilanteiden ratkaisu vaan niiden estäminen. Hyvä sopimus varmistaa että molemmat osapuolet ymmärtävät sovittavat asiat samalla tavalla.


    • rivettä rakoon

      Sopimuksen selkeys on tärkeää ja laissakin sanotaan että vaikeaselkoinen sopimusteksti tulkitaan sopimuksen laatijan vahingoksi eli jos alatte itse rustaamaan niin koittakaa pysyä asiassa.
      Ei sopimuksen tarvitse olla mikään hieno ja kuten joku sanoikin meili tai tekstari on ihan yhtä pätevä kuitattuna ja silloin molemmat tietää mitä on sovittu.

      Voihan näitä ryllei ja rallei sun muita liittää ehdoksi mutta kyllä se hyvä rakennustapa on mikä jyrää viime kädessä kaiken yli ja siksi toisekseen yleisissä laatumääräyksissä on yllättävänkin isoja toleransseja joita ammattimies tai tarkka asiakas ei hyväksy.

      • Grops

        Onko kellään kokemusta tästä:
        https://www.rakennustieto.fi/tuote.html.stx?RANEget=/index/tuotteet/kodinrakentajalle_20&tuote=/105755

        Tuolta verkkosivulta en löytänyt tarkemaa tietoa, että mitä tuo sisältää ja mitä ei. Tuntuu oudolta, että pitäisi ostaa tuohon vuosilisenssi ihan sikana säkissä.

        Harmittaa vähän, kun tuo saattaisi olla juuri sitä, mitä kaipaa, mutta kun ei tiedä.
        Sen verran varovaiseksi vaan on tullut, kun on jotain muita vastaavantyylisiä tuotteita ostanut, niin ne ovat olleet ihan surkeita eivätkä ole sisältäneet varsinaista asiaa ollenkaan. On ollut tyyliin vain otsikko ja sitten tyhjiä rivejä ja sanottu ohjeessa että täytä tähän tarvittavat asiat yms.


    • 3kk kylppäriremppa

      Kuluttajaoikeuden kannalta kuluttajan on useimmiten järkevää sopia hyvin tarkkaan mahdollisen viivästymisen seurauksista. Minimisakko, joka kuluttajasuojalaissa määrätään on lähes olematon eikä sillä ole yleensä urakoitsijaan minkäänlaista vaikutusta. Jos ei pidä huolta siitä, että myöhästymisestä seuraa urakoitsijalle kivuliaita kustannuksia, niin voi olla varma, että urakka ei tule pysymään miltään osin aikataulussaan.

      • Ddfff

        Sellainen urakkasopimus että koko työ maksetaan kerralla sitten kun on valmista. Saattaa nopeuttaa kummasti..


    • rauno_kangas

      Tärkein valittava sopimusasiakirja on yleiset sopimusehdot. Ja pientalorakennuttajan puolesta ne "valitsee" talotoimittaja. On nimittäin niin, että yritykset valitsevat ne ehdot, jotka sopivat heidän toimintamalliinsa parhaiten - eivätkä yleensä suostu tarjoamaan millään muilla ehdoilla.
      Silloin kun tilaaja suunnittelee rakenteet ja toteutus on rakennusliiketyyppinen eli asiakkaan arkkitehti- ja/tai insinööritoimisto rakennuttaa kohteen, on käytetyin ehto ilmeisesti RYS. Kun taas pientalotoimittajat käyttävät melkein pelkästään RTT.
      Noiden kahden paperin keskeisin ero on sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys ja nimenomaan tarjouksen ja tarjouspyynnön osalta. RYS ehdossa tarjouspyyntö on tärkeämpi asiakirja kuin tarjous - RTT ehdot nostavat tarjouksen tärkeämmäksi (korostaa tarjotun tuotteen oinaisuuksia, luonnollisesti).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe