miten sen tasapaino palautetaan?
Meillä tämän ikäisillä lienee jo kokemusta huonoista uutisista ja miten se jatkui, eli tarinoita selviytymisestä.
Kerron tämän siksi, että nyt on jotenkin *tyhjän outo olo, koska viikolla yhden päivän huonoja uutisia tuli kolme, kaksi kuolemantapausta ja yksi vakava syöpä, jota nyt aletaan hoitaa.
Ensimmäinen yö oli rauhaton ja nyt nukun väsymystäni. Syöpä on voitettavissa ja kuolema on lopullisuudessaan myös helpotus kun kivut ovat ohi, aika auttaa heidän läheisiään luopumisen hyväksymisessä.
Uskon, että kirjoittaminen auttaa meitä jotka olemme siinä lähettyvillä, mutta emme pitämässä kädestä kuoleman hetkellä. Musiikki on toinen ja lukeminen minulla tosin nyt ruotsalainen dekkari.
Kuuluuko tämä nyt ikään, luopumista, luopumisen perään,
Haluaisin, että joku ottaisi syliin ja sanoisi kyllä me selvitään, kohtuullista eikö............
Kun mieltäsi kuormitetaan,
61
330
Vastaukset
- Korppis*
Tuttu on tunteesi. Aina kun maailma heittelee itken äitiä ja isää ja kaipaan syntymäkotiini.
Sairautta vastaan taistellessa, tukena ollessa ei aina jaksa olla positiivinen vaan turhautuminen voi iskeä. Se kuitenkin kuuluu selviytymiskeinoihin se pitää hyväksyä, ikuinen hymy huulilla voi jähmettää hymyn.. Kun kiukku jopa vihakin iskee siitä on pystyttävä puhumaan rehellisesti autettavalle jolloin hänkin ymmärtää löysätä ja antaa auttajan hengähtää.
Ikääme kuuluu jo ystävien poisnukkuminen.- Lorena*
Kuten Korppis toteaa "Ikäämme kuuluu jo ystävien poisnukkuminen" on ajankohtaista. Luopuminen sykähdyttää, se ei jätä ketään kylmäksi - se on lopullista.
Aika on armollinen surussa ja murheessa. Aika ajan kanssa auttaa mielen rauhan saavuttamiseen.
- kaiken kokenu
Kun kokee järkyttävän menetyksen yllättäin, läheisen kuolema, avioero yllättää aivan äkkiä, tai jotain muuta kamalaa, ihmienen joutuu schokkiin, ensin tuntee aivan hirvittävää pahoinvointia, oksettaa, tuntuu että sydän pysähtyy, voimat katoaa, silloin omakohtaisesti järkytyksen kokeneena, mietin tämä päivä on tämmönen, sitten alan laskea päiviä kuinka kauan pahaa oloa kestää, ensin mietin että ehkä viikon, jos ei olemenny ohi niin kuukauden, jos ei sittenkää ole ohi, niin vuoden, kokemus on osottautunu että ainaki viidessä vuodessa alkaa helpottaan vaikka suru jääki sieluun asumaan, sen kanssa vaan on elettävä.
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee sen huonommin kestää suuria suruja ja järkytyksiä, niinin voi vanha ihminen kuolla, usein puolison kultua, voi toinenki puoliso kulla aika pian juuri tästä syystä, kun ei kestä enään paineita. - kowe-.,-.-
Läheisien kuolimia, omassa syöpää, sydäntä, halvauksia kaikenlaisia tauteja paljon lääkkeitä viinaa villejä naisia ,,, näin kulkee elämä ja tulot kasvaa...
Hyvä kirjoitella tänne akateemiselle seuralle, joska se on nykyään jokapäiväistä elämää. - koti-kiusattu
Ainoastaan aika ja normaali selväpäisyys auttaa,ihmisen kyky ajatella asioitten vaikutuksia jokapäiväseen elämään .
Aika on ainoa joka pyyhkii sen tulipunasen korventavan tuskan tasasen harmaaksi.
Hiljalleen se hirvee jäämöykky mielessä sulaa pikkaseksi ikirouran palaseksi jota kantaa loppuikänsä mukanaan.
Jos löyrät sylin joka ottaa sut vastaan niin älä kävele sen ohi mut jopa käsikin olkapäällä on paljon hukassa olevalla ihmisellä.
Toivon et tää viesti tulis perille.- satu
k/k:n viestin ymmärsin. Se toi mieleeni mieheni kuoleman, joka oli yllättävä, vaikka sukunsa syöpä oli diagnosoitu jo yli 10 v. aikaisemmin.
Hän oli niin elinvoimainen ja elämänhaluinen ihminen loppuun asti, siksi kuolemaa ei osattu odottaa.
Lähdön tajuttuani maailmani pimeni, haparoin eteenpäin surun epätasaisessa maastossa - lähipiirin onneksi luotsatessa - kuin automaattiohjauksessa, hautaustoimistossa, arkkua hankkimassa, hautajaisjärjestelyissä...
Muistot sltä ajalta ovat himmeitä, melkein unohtuneita.
Vieläkin suru välillä tulee aaltona täyttäen mielen ahdistuksella, sitten vaimeampina maininkeina, tyyntyen,
- vähitellen ilo saa sijaa taas enemmän.
Hämmästyneenä huomaan nauttivani luonnosta, auringosta, elämästä!
Elämänilo palaa ihmiseen takaisin!
:) - satu
satu kirjoitti:
k/k:n viestin ymmärsin. Se toi mieleeni mieheni kuoleman, joka oli yllättävä, vaikka sukunsa syöpä oli diagnosoitu jo yli 10 v. aikaisemmin.
Hän oli niin elinvoimainen ja elämänhaluinen ihminen loppuun asti, siksi kuolemaa ei osattu odottaa.
Lähdön tajuttuani maailmani pimeni, haparoin eteenpäin surun epätasaisessa maastossa - lähipiirin onneksi luotsatessa - kuin automaattiohjauksessa, hautaustoimistossa, arkkua hankkimassa, hautajaisjärjestelyissä...
Muistot sltä ajalta ovat himmeitä, melkein unohtuneita.
Vieläkin suru välillä tulee aaltona täyttäen mielen ahdistuksella, sitten vaimeampina maininkeina, tyyntyen,
- vähitellen ilo saa sijaa taas enemmän.
Hämmästyneenä huomaan nauttivani luonnosta, auringosta, elämästä!
Elämänilo palaa ihmiseen takaisin!
:)Post scriptum:
"Kun suru tulee, anna surun mennä, - kun ilo tulee,
anna ilon olla!"
:)
- syvä huokaus,,,
"koti-kiusattu "
todellakin toinen ihminen on paras lääke suureen murheeseen, mutta aina ei kaikilla ole sitä olkapäätä mihin nojata ja itkeä murheensa, varsinki näin vanhempana ne olkapäät vähenee ja lopulta katoaa kokonaan..- koti-kiusattu
Se onkin omituista et kun ihminen heikkenee niin usein se apukin kaikkoo pois.
Ainakin minuu surettaa kun näen yksinäisen pelokkaan vanhuksen joka etsivästi kattelee sitä auttavaa kättä. - meeriamanda
koti-kiusattu kirjoitti:
Se onkin omituista et kun ihminen heikkenee niin usein se apukin kaikkoo pois.
Ainakin minuu surettaa kun näen yksinäisen pelokkaan vanhuksen joka etsivästi kattelee sitä auttavaa kättä.Toisin keskusteluun myös hädän joka koskettaa myös perheenjäseniä. Eli sairastuu koko perhe, tavallaan.
Entä kun sairastunut ei halua puhua... puhuttamallakaan sairaudestaan, on vihamielinen kuin syyttäen sairastumisestaan perhettään.
Siinä todellakin kuljetaan kuin veitsenterällä, tiedonrippuja haeskellen ja yrittäen vaivihkaa seuraten saada asioihin jotain tolkkua.
Äitini kuoli jokuaika sitten oli iäkäs, ja helppoa ymmärtää hänen poismenonsa. Isin viereen meni hautaan.
Nuorempien poismeno on mielestäni tuskallisempaa, omanlapsen/lapsien kuoleminen on vanhemmille varmaan kovin asia maailmassa.
- sasus
Niin,, Kaikkea saa kokea elämässään, läheisten pois menoa... Avioeroja.. ym.. Myös sitä pahinta jota ei koskaan haluaisi,, lapsensa menetystä. . Elämässä on niin paljon, mikä tuntuu pahalta ja mikä vielä pahemmalta. Mikä on sydäntä lähellä, mikä vähemmän lähellä, mitkä muut asiat vaikuttaa elämään. Kaikessa on niin monta tekijää..
Jokainen jaksaa sen minkä jaksaa, vaikea yksilöidä. Jokainen löytää sen oman polkunsa tässäkin, jos on umpikuja ja paikalleen jääminen, toivottavasti löytää apua tähän asiaan.
Virtuaalisesti lämpimät ja ystävälliset halit sulle, jaksamisia. Elämä vaan on, halusi tai ei.- sasus
Suruja läpikäydessä, niitä käy läpi yksin tai kaksin.. Minä kävin yksin, hyvin pitkälti..
En halunnut ketään lähelle. Aikansa kutakin.. Ikäihmistenkin menetykset tuntuu, mutten tunne sellaista syvyyttä kuin aikaisemmin.
Mutta en aliarvio kenenkään kuolemaa, olkoonkin kenen läheisen mentys tahansa. Mentys on aina tunteita koskettava.Kuolema tuo elämään epätoivoa ja tummuutta,surumielisyyttä, kaihoa, kaipuutta.. Elämää..
- ku aina muistais tuo
n
Kaikein pahimpana aikana muistui mieleen oman mummin sanonta
( onneksi sain omistaa mummin lapsena )
" ei jumala anna ihmiselle suurempaa taakkaa, kuin minkä ihminen jaksaa kantaa "
siihen lauseeseen turvaten aina jaksoi päivään seuraavaan.- mie muis...
Näin on, jokainen ihminen on oma yksilö ja hänen arvo omalle elämälle on vain yksi.
- rankka prosessi
mie muis... kirjoitti:
Näin on, jokainen ihminen on oma yksilö ja hänen arvo omalle elämälle on vain yksi.
Liekö vaikeinta katastrofitilanteissa ja kuolemaa kohdatessa
omien tunteiden kohtaaminen ja läpikäyminen?
Monta kertaa läpikäyneenä ton kun toivo muuttuu epätoivoksi, mistä löytyy voimia valaa uskoa ja toivoa selviytymisestä, on kuin kulkisi pitkän pimeän tunnelin läpi kanssaihmisenä.
Surutyötä on myös oman pimeän puolensa kohtaaminen, tuo varjo, joka kaikissa on.
Ei omankaan kuolevaisuuden myöntäminenkään ihan helppoa ole, ei liioin se tyhjyyden tunne itsessä kun kuolema on vienyt läheisen.
Useimmiten päivällä tunteet on hallinnassa ja pystyy hoitelemaan arkiaskareita, öisin joskus herää omaan itkuunsa.
- 1943
Luopumistahan elämä on. Omalla kohdallani tätä luopumista ja surua on jaksotettu koko elämän osalle ja elämä on taällä tavoin karaissut. Itkeminen on luonnon oma keino, olen itkenyt todella paljon ja se on helpottanut. Mieheni kuoltua äkillisesti en saanut pitkään aikaan unta. Valvoessani kirjoitin hänelle muistokirjoituksen, todella sydänverelläni aidosti. Kirjoittaminen varmaan auttaa yleensäkin. Lukeminen vie ajatukset hetkeksi muualle. Samoin kaikenlainen puuhastelu ja arkiaskareet.
- ...........
kirjoittaminen auttaa myös minun mielestä, itse kirjoitin kaikki tunteeni paperille joka päivä, suuren kriisin jälkeen ja kun aloin olla tasapainossa, luin useimman kerran niitä, kunnes ei enää sattunut yhtään, sitten silppusin..
se auttoi todella, ja myös kotiaskareiden tekeminen auttaa,olen saman huomannut.. - L - L
Kahden sortin asioita.
Niitä joihin ei voi vaikuttaa ja niitä joille itse voi tehdä jotain.
Ensin mainittujen kanssa on turha puristella kiveksiään vaan keskittyä vaikutusmahdollisuuksiensa piirissä oleviin.
Syöpä ilmeni yllättäen eikä suinkaan tk-lääkärin toimesta.
Samaan syöpätyyppiin oli lähivuoisina kuollut entinen työkaverini ja vaimoni serkku.
Olin pettynyt löydöksen aihettamiin muutoksiin suunnitelmissamme sekä hoitojen ja leikkausten vaikutuksiin elämäntavoissani.
Vaimo oli 3kk jumissa avannepohjan vaihtojen vuoksi ja heti sen helpotettua hän suostui lähtemään ilman kiivaampaa kannustusta tyttöjen matkalle viikoksi.
Missään vaiheessa en tuntenut itseäni sairaaksi.
Vain liikkumis- ja liikerajoitteiseksi.
Vakavimmaksi koin sädehoitojakson aiheuttaman mieskunnon heikentymisen.
Viimeisten 8:n kuukauden aikana on ollut aikaa notkua näillä palstoilla, lukuun ottamatta sairaalajaksoja.
Kuntoilu on alussaan ja tehot ovat noin 1/3 revohkaa edeltävästä tasosta.
Minulla ei ole ollut mitään syytä kuormittaa mieltäni.
Kertomani asia ei ole ollut minun päätettävissäni.
Tenaviemme asiat olemme järjestelleet jo useita vuosia sitten ja vaimoni suhteen asiat ovat kunnossa ja tulevaisuus taattu.
Joten ei mitään kuormaa!
Espanjan menolennot olen varannut toukokuun åuoliväliin ja huhtikuussa olisi sopiva väli jossakin piipahtamiseen.
Sairaalan odotustiloissa luumuillessani minusta näytti että kaikki muut ovat minua sairaampia.- koti-kiusattu
Kun itte sairastuu se on normikamaa ei anna aihetta ottan rypistyksiin.
Mikäli käsitän alotuksen niin siin puhuttiin rakaan ihmisen kuolemasta.
Siinä vaihees saattaa kuormittua jopa sinunkin mielesi. - L - L
koti-kiusattu kirjoitti:
Kun itte sairastuu se on normikamaa ei anna aihetta ottan rypistyksiin.
Mikäli käsitän alotuksen niin siin puhuttiin rakaan ihmisen kuolemasta.
Siinä vaihees saattaa kuormittua jopa sinunkin mielesi.Suru on itsekästä!
Eihän pois nukkuneella ole mitään hätää.
Ihminen suree itsekkäästi omaa menetystään!
Eipä siltä täysin voi välttyä. Niin radollisia olemme. - L - L
koti-kiusattu kirjoitti:
Kun itte sairastuu se on normikamaa ei anna aihetta ottan rypistyksiin.
Mikäli käsitän alotuksen niin siin puhuttiin rakaan ihmisen kuolemasta.
Siinä vaihees saattaa kuormittua jopa sinunkin mielesi.Elinkumppanin parantamaton syöpä.
Turha senkään kanssa oli hilseillä.
Tietenkin pettymys perusterveen ihmisen sairastuttua.
Sen asettamilla reunaehdoilla, onneksi hyvin väljillä, on eletty yli 10-vuotta.
Toimimme niin hyvin kuin pystymme. Muusta on turha murehtia.
Kello käy koko ajan mutta tähän mennessä häiriöittä, ilman havaittavia sivuääniä. - koti-kiusattu
L - L kirjoitti:
Suru on itsekästä!
Eihän pois nukkuneella ole mitään hätää.
Ihminen suree itsekkäästi omaa menetystään!
Eipä siltä täysin voi välttyä. Niin radollisia olemme.Jos joskus sattuu kohrallesi niin kerro sitten miten asiaan suhtauruit.
En toivo sitä kellekkään mut palaillaan asiaan. - L - L
koti-kiusattu kirjoitti:
Jos joskus sattuu kohrallesi niin kerro sitten miten asiaan suhtauruit.
En toivo sitä kellekkään mut palaillaan asiaan.Luuletko todella ettei tähän mennessä ole kohdalleni osunut?
Molempien vanhemmat ja joukko ystäviä on kuollut.
Kuka kituen, kuka tapaturmaisesti. Eniten kirpaisi aikanaan kaverini menehtyminen rakennuselementin alle 23-vuotisena.
Toinen kuoli urheiluopiston pujottelurinteessä puukeppien aikaan.
Katso katso myös elinkumppanin syöpä!
Ei näissä tilanteissa olisi säkkiin pukeutuminenja tuhkan pöllyttely auttanut.
Elämä jatkuu niissä puitteissa kuin jatkuu, niin kauan kuin jatkuu.
Jokainen hetki on liian arvokas hukattavaksi voimattoman voivottelun alttarille! - meeriamanda
L - L kirjoitti:
Elinkumppanin parantamaton syöpä.
Turha senkään kanssa oli hilseillä.
Tietenkin pettymys perusterveen ihmisen sairastuttua.
Sen asettamilla reunaehdoilla, onneksi hyvin väljillä, on eletty yli 10-vuotta.
Toimimme niin hyvin kuin pystymme. Muusta on turha murehtia.
Kello käy koko ajan mutta tähän mennessä häiriöittä, ilman havaittavia sivuääniä.Mutta jos " hilseilee " eikä voi ajatella noin loogisesti kuin sinä?
Kun ei vain pysty kuuntelemaan edes noin viisasta puhetta, meitä kun on erilailla tuntevia. - koti-kiusattu
L - L kirjoitti:
Luuletko todella ettei tähän mennessä ole kohdalleni osunut?
Molempien vanhemmat ja joukko ystäviä on kuollut.
Kuka kituen, kuka tapaturmaisesti. Eniten kirpaisi aikanaan kaverini menehtyminen rakennuselementin alle 23-vuotisena.
Toinen kuoli urheiluopiston pujottelurinteessä puukeppien aikaan.
Katso katso myös elinkumppanin syöpä!
Ei näissä tilanteissa olisi säkkiin pukeutuminenja tuhkan pöllyttely auttanut.
Elämä jatkuu niissä puitteissa kuin jatkuu, niin kauan kuin jatkuu.
Jokainen hetki on liian arvokas hukattavaksi voimattoman voivottelun alttarille!Laitappa ne puntit hetkeks nurkkaan ja mieti sitä vaihtoehtoo et olis lapsi kysees.
Ei vanhempien kuolema ,ei kaverien ja jopa omien sisarusten kuolema tunnu siltä.
Mutta jos noin komeesti pystyt elämään niin kivat sulle. - 1943
L - L kirjoitti:
Suru on itsekästä!
Eihän pois nukkuneella ole mitään hätää.
Ihminen suree itsekkäästi omaa menetystään!
Eipä siltä täysin voi välttyä. Niin radollisia olemme.Alkujärkytyksen jälkeen alkaa todella ajatella asiaa kuolleen näkökulmasta. Esim. sitä, että sai lähteä äkkiä, ei tarvinnut kitua vuosikausia.
- saimaantaka
koti-kiusattu kirjoitti:
Laitappa ne puntit hetkeks nurkkaan ja mieti sitä vaihtoehtoo et olis lapsi kysees.
Ei vanhempien kuolema ,ei kaverien ja jopa omien sisarusten kuolema tunnu siltä.
Mutta jos noin komeesti pystyt elämään niin kivat sulle.Jos kuitenkin ymmärtäisimme että meidän erilaisten ja erilaisissa elämänkohtaloissa taapertavien ihmisten kokemuksia ei ihan voi laittaa samaan vaakaan. Suru on aina henkilökohtainen, ei eri ihmisten "suruja" voi arvottaa tyyliin tolla parempi, tolla huonompi suru.
Joskus riipaisee syvältä, joskus vielä syvemmältä. Ei siihen mitkään surunvalittelut ja myötätunnot auta, toki voivat joskus helpottaa oloa. Eikä ketään voi asettaa "vastuuseen tapahtuneesta", vaikka kuinka ihminen on Jumalansa (jokainen populaatio omanlaisensa) siihen hommaan kehittänyt.
Voimme saada aikaan elämää, siis meistä seuraavan sukupolven, mutta emme voi hallita elämää. Emmekä voi hallita kuolemaakaan, kaikista lääketieteen edistysaskeleista huolimatta. Vaikka kuinka haluaisimme ja se tuntuisi oikealta ja oikeutetulta.
Jokaisen meistä on vuorollaan kuoltava. Ajattelisin että olen elänyt hyvän elämän jos edes muutama ihminen lempeästi (ja ehkä jopa kaivaten) hymyilee haudallani. Ja jos kuoleman hetkellä on läheisiä ihmisiä pitämässä kädesta tai muuten läsnä - voiko ihminen enempää toivoa?
Oman lapsen kuolema lie suruista syvimpiä. Sitä kokemusta en soisi kenellekään. - 1943
saimaantaka kirjoitti:
Jos kuitenkin ymmärtäisimme että meidän erilaisten ja erilaisissa elämänkohtaloissa taapertavien ihmisten kokemuksia ei ihan voi laittaa samaan vaakaan. Suru on aina henkilökohtainen, ei eri ihmisten "suruja" voi arvottaa tyyliin tolla parempi, tolla huonompi suru.
Joskus riipaisee syvältä, joskus vielä syvemmältä. Ei siihen mitkään surunvalittelut ja myötätunnot auta, toki voivat joskus helpottaa oloa. Eikä ketään voi asettaa "vastuuseen tapahtuneesta", vaikka kuinka ihminen on Jumalansa (jokainen populaatio omanlaisensa) siihen hommaan kehittänyt.
Voimme saada aikaan elämää, siis meistä seuraavan sukupolven, mutta emme voi hallita elämää. Emmekä voi hallita kuolemaakaan, kaikista lääketieteen edistysaskeleista huolimatta. Vaikka kuinka haluaisimme ja se tuntuisi oikealta ja oikeutetulta.
Jokaisen meistä on vuorollaan kuoltava. Ajattelisin että olen elänyt hyvän elämän jos edes muutama ihminen lempeästi (ja ehkä jopa kaivaten) hymyilee haudallani. Ja jos kuoleman hetkellä on läheisiä ihmisiä pitämässä kädesta tai muuten läsnä - voiko ihminen enempää toivoa?
Oman lapsen kuolema lie suruista syvimpiä. Sitä kokemusta en soisi kenellekään.Jokaiselle tuo asia tulee vastaan, se on totta. Sisäistin tämän asian jo lapsena, koska äitini oli hyvin sairas. Hän selviytyi kuten monta kertaa myöhemminkin. Kaikille surunaiheita ei annostella, vaan voi tulla yhdellä kertaa kova isku. Silloin on varmaan voimattomampi. Tuon lasten kuoleman olen kokenut. Siitäkin on yli päästy. Oli jo esikoinen kotona odottamassa.
- suvenkorento123
saimaantaka kirjoitti:
Jos kuitenkin ymmärtäisimme että meidän erilaisten ja erilaisissa elämänkohtaloissa taapertavien ihmisten kokemuksia ei ihan voi laittaa samaan vaakaan. Suru on aina henkilökohtainen, ei eri ihmisten "suruja" voi arvottaa tyyliin tolla parempi, tolla huonompi suru.
Joskus riipaisee syvältä, joskus vielä syvemmältä. Ei siihen mitkään surunvalittelut ja myötätunnot auta, toki voivat joskus helpottaa oloa. Eikä ketään voi asettaa "vastuuseen tapahtuneesta", vaikka kuinka ihminen on Jumalansa (jokainen populaatio omanlaisensa) siihen hommaan kehittänyt.
Voimme saada aikaan elämää, siis meistä seuraavan sukupolven, mutta emme voi hallita elämää. Emmekä voi hallita kuolemaakaan, kaikista lääketieteen edistysaskeleista huolimatta. Vaikka kuinka haluaisimme ja se tuntuisi oikealta ja oikeutetulta.
Jokaisen meistä on vuorollaan kuoltava. Ajattelisin että olen elänyt hyvän elämän jos edes muutama ihminen lempeästi (ja ehkä jopa kaivaten) hymyilee haudallani. Ja jos kuoleman hetkellä on läheisiä ihmisiä pitämässä kädesta tai muuten läsnä - voiko ihminen enempää toivoa?
Oman lapsen kuolema lie suruista syvimpiä. Sitä kokemusta en soisi kenellekään.S-taka*
Viisaita sanoja haastoit ystäväni, voin ne kaikki allekirjoittaa.
Kun olen niin tykästynyt tuohon itämaiseen viisauteen, niin pari ajatelmaa:
"Surun ja huolen linnut
lentävät yli pääsi,
sille et mahda mitään.
Mutta voit estää niitä
pesimästä hiuksiisi."
Kiinalainen sananlasku
ja toinen:
"Ihminen ei voi kestää
hyviä aikoja
yhteen menoon
tuhatta päivää,
eikä kukka kestä kukassaan
sataa päivää."
Tseng-Kuang - Pirre*
L - L kirjoitti:
Elinkumppanin parantamaton syöpä.
Turha senkään kanssa oli hilseillä.
Tietenkin pettymys perusterveen ihmisen sairastuttua.
Sen asettamilla reunaehdoilla, onneksi hyvin väljillä, on eletty yli 10-vuotta.
Toimimme niin hyvin kuin pystymme. Muusta on turha murehtia.
Kello käy koko ajan mutta tähän mennessä häiriöittä, ilman havaittavia sivuääniä.Niin..tässä eletään ja katsotaan kun tuo elämäntoveri muuttuu avuttomaksi vanhukseksi ennen aikojaan, ja mitään ei ole tehtävissä, - huominen ei ole koskaan parempi, hänen kohdallaan. Olisin mieki pitänyt, jos miulta oisi kysytty, mieluummin terveen puolison, - mutku ei kysytty...vaan, eipä tuota tiedä huomisesta kukkaa..se on vain hetki, ja olet toisten pyöriteltävissä..eli nautitaan jokaisesta päivästä jonka saamme elää..terveenä tai hieman sairaampanakin.
- suvenkorento123
Pirre* kirjoitti:
Niin..tässä eletään ja katsotaan kun tuo elämäntoveri muuttuu avuttomaksi vanhukseksi ennen aikojaan, ja mitään ei ole tehtävissä, - huominen ei ole koskaan parempi, hänen kohdallaan. Olisin mieki pitänyt, jos miulta oisi kysytty, mieluummin terveen puolison, - mutku ei kysytty...vaan, eipä tuota tiedä huomisesta kukkaa..se on vain hetki, ja olet toisten pyöriteltävissä..eli nautitaan jokaisesta päivästä jonka saamme elää..terveenä tai hieman sairaampanakin.
Rutistus ja hali!
- meeriamanda
Pirre* kirjoitti:
Niin..tässä eletään ja katsotaan kun tuo elämäntoveri muuttuu avuttomaksi vanhukseksi ennen aikojaan, ja mitään ei ole tehtävissä, - huominen ei ole koskaan parempi, hänen kohdallaan. Olisin mieki pitänyt, jos miulta oisi kysytty, mieluummin terveen puolison, - mutku ei kysytty...vaan, eipä tuota tiedä huomisesta kukkaa..se on vain hetki, ja olet toisten pyöriteltävissä..eli nautitaan jokaisesta päivästä jonka saamme elää..terveenä tai hieman sairaampanakin.
Pirre, sinulle jaksamista ihan
- Pirre*
suvenkorento123 kirjoitti:
Rutistus ja hali!
Kiitos, - ei haluaisi puhua, mutku joskus "päsee" irti..
- Pirre*
meeriamanda kirjoitti:
Pirre, sinulle jaksamista ihan
Kiitos, pitää vain olla kuin ei oisikaan...
- L - L
koti-kiusattu kirjoitti:
Laitappa ne puntit hetkeks nurkkaan ja mieti sitä vaihtoehtoo et olis lapsi kysees.
Ei vanhempien kuolema ,ei kaverien ja jopa omien sisarusten kuolema tunnu siltä.
Mutta jos noin komeesti pystyt elämään niin kivat sulle.Onko kehoituksesi "punttien nurkkaan laittamiseksi" miedompi ilmaisu "lusikan heittämisestä nurkkaan"?
Kysyn aivan mielenkiinnon vuoksi.
Minun ikäluokkani ei laita puntteja nurkkaan vaan laitamme ne telineisiin.
Nurkkaan heittely kuuluu nuoremmille harrastajille.
En ryhdy kohdallani ennakkoon pohtimaan kaikkia, ikäviä vaihtoehtoja.
Kun sellainen tulee niin pähkäilen sitten jatkoa.
Johan tuollaisella ennakkoon murehtimisella saa vatsahaavan tai ainakin juonteita suupieliin.
Tietenkin myötätuntoni on kovia kokeneiden ihmisten puolella, jos kyseessä ei ole oma tuottamus.
Ps. Olen menossa leikkaamoon klo 9.30. - k/k
L - L kirjoitti:
Onko kehoituksesi "punttien nurkkaan laittamiseksi" miedompi ilmaisu "lusikan heittämisestä nurkkaan"?
Kysyn aivan mielenkiinnon vuoksi.
Minun ikäluokkani ei laita puntteja nurkkaan vaan laitamme ne telineisiin.
Nurkkaan heittely kuuluu nuoremmille harrastajille.
En ryhdy kohdallani ennakkoon pohtimaan kaikkia, ikäviä vaihtoehtoja.
Kun sellainen tulee niin pähkäilen sitten jatkoa.
Johan tuollaisella ennakkoon murehtimisella saa vatsahaavan tai ainakin juonteita suupieliin.
Tietenkin myötätuntoni on kovia kokeneiden ihmisten puolella, jos kyseessä ei ole oma tuottamus.
Ps. Olen menossa leikkaamoon klo 9.30.Telineisiin ne laitan minäkin ja levyt koko järjestykseen.
Olen itsekkin koko ikäni rääkännyt itseäni salilla ja luonnossa joten tunnen rauran maun suussani.
Kehotukseni oli enemänkin kehotus rauhottua hetkeksi miettimään ,koska puhuit kuolemasta mielestäni kovin kevyesti.
Seurasin melkein 30v sairaala elämää ja ihmisiä siellä joitakin tapasin vuosien kuluttua samoissa merkeissä,alkuaikojen rehvakkuus oli muuttunut alakuloksi.
Itse kunnioitan elämää ja kuolemaa nyt en enää kumpaakaan pelkää koska kaikki on jo tapahtunut.
Eilinen oli huono päivä ja siksi otin turhankin herkästi kantaa kirjoitukseesi, en pahalla vaan sillä mielellä jonka tunsin sisimmässäni.
Koska mailmassa ei oo yhtä totuutta niin jatketaan elämäämme tahoilamme.
- ...
Pitäisi saada jostain aikaa olla itekseen.
Yleensä kun jotakin ikävämpää tapahtuu, on paljon tekemistä, että ei pääse edes mietiskelemään. Kaikista ahistavinta on just se, kun joutuu olemaan tekemisissä ihmisten kanssa, vaikka nimenomaan pitäisi saada olla itekseen ja mietiskellä jne.
Karmeimmat kokemukset muutamista kuolemantapauksista, kun uskiskorppikotkat, joita en kai osaa edes ollut ikinä nähnyt, alkoi "lähestymään ja tarjoamaan tukeaan". Haaskalinnut saalistaa aina. Yhden kerran heitin suomeksi sanottuna yhden lestaatin pirtistä ulos, kun ei enää jaksanut kuunnella sen paskan jauhamista.
Laumaeläimet kun automaattisesti luulee, että ihminen on suruaikana helpoimmin käännytettävissä ja kaipaa toisten ihmisten "tukea". Tosiasia on, en minä ole ainoa, joka haluaa tiukassa paikassa olla itekseen ja ihan ite järjestellä omia ajatuksiaan. On olemasssa susilaumoja, mutta on myös olemassa yksinäisiä susia. Ja nämät kummatkaan ei kaipaa toistensa seuraa.
Sen kun ihmiset tajuaisivat.
=DW= - tässä ja nyt..
Minä toistelen mielessäni: Juuri nyt on kaikki hyvin...
Vaikka ei olisikaan, se auttaa, riippuu tietenkin tilanteesta.
Jos saa tietää saiarstuneensa syöpään, tuo tuntuu tietysti oudolta, mutta kai se tarkoittaa juuri sitä hetkeä jota elää...- 1943
Olen elänyt etuoikeutettua elämää. Itse olen ollut hyvin terve, ympärilläni on ollut paljon sairautta. Se on tehnyt nöyräksi. Mieheni soitti minulle, että syöpä oli todettu. Olin elänyt luultavasti elämäni pisimmän jakson onnellista elämää enkä ollut itkenyt aikoihin. Itse en muista mitään, mutta seinänaapurini kertoi kuinka itkin, kun kerroin asian hänelle, hyvälle ystävättärelleni, joka on minua yli 20 v vanhempi. Mieheni syöpä hoidettiin, hän eli avanteen kanssa vielä 7 v eikä hän kuollut syöpään. Aina on toivoa ja ei pidä elää sitkun elämää.
- Pirre*
Kovin on yksilöllisiä selviytymis keinomme, ensiapuna syli kai paras, mutta vain aika varmin.
Liikunta, ja "joutavan" toimittaminen kohdallani parhaaksi havaittu.
Voimia toivon,..elämä on kuolemista..Juicea mukaellen. - tiina...
pane käsi käteen ollaan hiljaa...
- el.
Ei mitenkään, niin ainakin minä mietin mielessäni.
Ei koskaan saa takaisin menettämäänsä, on vain saavutettava uusi tasapaino, itsensä ja elämän kanssa.
Elämä on menettämistä, niin sen meistä varmaan useimmat tietävät. Toki, monet saavat uuttaakin rakastettavuutta, ja rakastettavaa.
Ei auta tuskaa pienentämään, vaikka kuolevan vierellä saa elää.
Ei menetyksen paino ole yhtään vähempi.
Joillekin menetys on elämää suurempi asia, niin läheltä on sekin nähty.
Sinulle Kawe, kauniita ajatuksia, vaikket ole huomannut, minä olen sinua usein lukenut. - demeter
Mielenkiintoisia näkökulmia mielen kuormitukseen.
Aloittajalle en osaa sanoa sen enempää kuin mitä on jo sanottu ja sitäpäitsi
hän tuntuu jo itse löytäneen ison joukon selviämiskeinoja. Hyvä sinä (kawe) !
Sitä syliä ei ole kaikille tarjolla, mutta minusta ihminen voi pitää itseään hyvänä -
vaikka sitten noilla keinoilla, mitä aloittaja listasi. Muitakin on mainittu.
Ammatti-ihmiset puhuvat asioiden kohtaamisesta. On ihmisiä, jotka kohtaavat asiat koko olemuksensa tasolla ja niitä, jotka päästävät ne ohitseen, vaikka järkeilemällä. Itse kuulun ensin mainittuihin ja tahdonkin kuulua. Jos elämä ei satuttaisi, tuntuisi miltään, siitä puuttuisi syvyys.
Ja ainakin oma kokemukseni on se, että silloin kun on vastusta ja surua, elää voimallisemmin, on avoin, vaikka onkin haavoittuva.
Silti en elämääni surua kaipaa, mutta kun sitä on ollut, osaa olla kiitollinen niistä ajoista, jolloin sitä ei ole. Eli tuttu tarina räsymaton tummista ja kirkkaista raidoista. Tumma tekee kirkkaasta vielä kirkkaamman.- Auraustoimisto
Hyvä sinä (kawe) !
Tuo huomautus demeteriltä on aiheeton ja pilasi hyvän ketjun. - demeter
Auraustoimisto kirjoitti:
Hyvä sinä (kawe) !
Tuo huomautus demeteriltä on aiheeton ja pilasi hyvän ketjun.Anteeksi, mistä huomautuksesta puhut ? (auraustoimisto)
- demeter
demeter kirjoitti:
Anteeksi, mistä huomautuksesta puhut ? (auraustoimisto)
Auraustoimistolle vielä:
Ihan saat luvallani poistaa vastaukseni. Niitä on poistettu ilman lupaakin, joten ole hyvä vain. Ei tosiaan ollut tarkoitus "pilata" hyvää ketjua. Tietysti olisi kiva tietää,
mikä kohta vastauksessa erityisesti harmitti. Voisin yrittää selventää, mutta yleensä
se ei kannata. - demeter
demeter kirjoitti:
Auraustoimistolle vielä:
Ihan saat luvallani poistaa vastaukseni. Niitä on poistettu ilman lupaakin, joten ole hyvä vain. Ei tosiaan ollut tarkoitus "pilata" hyvää ketjua. Tietysti olisi kiva tietää,
mikä kohta vastauksessa erityisesti harmitti. Voisin yrittää selventää, mutta yleensä
se ei kannata.Kiitos kannustuksesta, plussaaja - kuka sitten oletkin. Tulkitsen plussan viestiksi siitä, etten ihan kaikkien mielestä pilannut ketjua..))
Taisi olla 1982 kun tupakoiva tätini heittäytyi ensimmäiseksi kuolijaksi suvussani, siis heistä jotka tunsin ja muistan, Mummo tosin kuoli jo 1963, mutta häntä en muista ihmisenä vaan mummona.
Pikkuisen olivat pyöreitä ja hyvinsyöneitä ja jalkakin katkaistiin koska veri ei enää kiertänyt. Itsehankittu sokeritauti kaatoi.
Laskeskelin että äitini oli kuudestoista ja ainoa joka eli yli 60 (83v) ja kuoli ainoana syöpäpotilaana vaan ei kuollut syöpään.
Nyt on elossa enää yksi, enoni, joka on vanhempi kuin minä.
Kotimaisemistani ja kavereistani erosin 16v. kun muutin ulkomaille, joten heitä ei tarvinnut surra, voi olla että eivät vielä ole kuolleetkaan.
Mietin tuossa että pitäisikö minun vastata ollenkaan, minä kun en elämää näe surunjatkumona vaan siirtymisenä jonnekin muualle.
Eli, mieltäni ei koskaan ole kuormitettu eikä siis sen tasapainoa ole ollut tarvetta palauttaakaan.
H.- milloin aika--
Eikö koskaan ole tullut kyyneleet silmiin tai tuntenut tuskaa, ehkä et myöskään tunne itse kipua.
milloin aika-- kirjoitti:
Eikö koskaan ole tullut kyyneleet silmiin tai tuntenut tuskaa, ehkä et myöskään tunne itse kipua.
"milloin aika--"
Eipä ole tullut, viimeinen kerta milloin melkein tuli, oli 1979, olisin tappanut ryyppäävän faijan jos ei äiti olisi tullut väliin, ja silloinkin vetiset silmät johtuivat raivosta.
Olin kyllä itsekin kännissä.
Minun on vaikeaa puolustautua, yhtä vaikeaa kuin joillekin tunnustaa, koska minä en ajattele elämää kuten useimmat.
Kyllä minä ajattelen paljon edesmenneitä, joskus haikeinkin mielin mutta en elämänvihaajana kuten useat.
Ihminen on elävä olento vain siinä jota usein kutsutaan sieluksi, muuten on hän vain helposti haavoittuva lihallinen Vesipuhveli jonka elämän Leijonat raatelevat elävältä.
Lumbagosta minäkin kärsin kipeästi.
Aikaisemmin kerroin äitini viimeisestä Joulusta, jos löydät sen tarinan, lue sitä useaan kertaan ja ajattele.
Opiksi ei tarvitse ottaa.
H.- var i tid.
hunksz kirjoitti:
"milloin aika--"
Eipä ole tullut, viimeinen kerta milloin melkein tuli, oli 1979, olisin tappanut ryyppäävän faijan jos ei äiti olisi tullut väliin, ja silloinkin vetiset silmät johtuivat raivosta.
Olin kyllä itsekin kännissä.
Minun on vaikeaa puolustautua, yhtä vaikeaa kuin joillekin tunnustaa, koska minä en ajattele elämää kuten useimmat.
Kyllä minä ajattelen paljon edesmenneitä, joskus haikeinkin mielin mutta en elämänvihaajana kuten useat.
Ihminen on elävä olento vain siinä jota usein kutsutaan sieluksi, muuten on hän vain helposti haavoittuva lihallinen Vesipuhveli jonka elämän Leijonat raatelevat elävältä.
Lumbagosta minäkin kärsin kipeästi.
Aikaisemmin kerroin äitini viimeisestä Joulusta, jos löydät sen tarinan, lue sitä useaan kertaan ja ajattele.
Opiksi ei tarvitse ottaa.
H.Pitkä vastukseni ei kulkenut perille.
Onne sinulle. - varför?
var i tid. kirjoitti:
Pitkä vastukseni ei kulkenut perille.
Onne sinulle.Miksi?
- milloin aika
Mieltäni kuormittaa lääkärit....
Kaikilla meillä 100% varma lähtö, kukin aikanaan.
Olisi vain hyvä tietää kuinka monta ulottuvuutta voi olla. Uskoa ei sinänsä minulla ole parasta olisi erota kirkosta ja maksaa vain pieni maksu, toisaalta hautakiveen sopisi myös nimeni ja se maksaa n. 600-700 euroa vuosi verossa.
Kirjoitat samoin kuin ajattelen. Olen kättä pitäen tunti kaupalla nähnyt kuoleman vaiheet ja niitä en koskaan unohda.
Samoin ajan jälkeiset n. 5kk ja myös viime kesänä tapahtunut, siksi mietin mahdollisi eri ulottuvaisuuksia tai muuta mitä emme tiedä. - henrjii
Mielikuvaharjoituksen avulla.
Ajattele ensin surullista ja ikävää, vaikka minuutti tai pari,
Vaihda sitten ajatuksesi mukavaan, ja kivaan mitä sinulle on koskaan tapahtunut.
Tee harjoitusta muutamia kertoja, niin osaat paremmin käsitellä surua. - taistelen elämästä
Mun mieltäni kuormittaa vielä
tällä hetkellä Kansanradiosta kuultu juttu
Pohjanmaalta rva soitti, kertoi saaneensa Jorvin sairaalaan lähetteen tutkimuksiin.
Sai syöpädiagnoosin ja 3kk elinaikaa lääkäriltä. " Armollisesti" lääkäri antoi vielä luvan potilaalle joululoman kotiin hoitamaan talousasiat kuntoon sovitulla tavalla.
Lääkäri, lienee sama Johnny Weismyllerin näköinen tyyppi (Tuksun musiikkimanageri) joka kiertää ympäri Suomea ja latelee samaa diagnoosia valikoiduille uhreille.
Rdiolähetys keskeytettiin kesken ohjelman.
Mieleeni vain tuli että toki politiikka, viihde, musiikki- ja seksibisnes vaatii rahaa,
mutta eikö lääkäri- ja hoitobisnes voisi pitää näppinsä erossa noista tosi kusettajista?
Voimia Sinulle Rva Pohjanmaalta -- ja toivon että ihmiset ottaisivat kantaa tähänkin asiaan. - tahdonTietääTotuuden
Mielestäni on hyvä kertoa totuus, vaikka juuri että mä kuolen viikon tai kahden kuluttua, tai korkeintaan elinaikaa on 3kk,
olisin kiitollinen tiedosta,
tietenki voisin kokea schokkitilan, mutta parempi kuitenki tietää, kuin se tulisi yllätyksenä,
tekisin sen mitä jaksaisin, tai antaisin vapaat kädet perillisille tehdä tahtonsa mukaan. - 1 kuumaverinen
Mitä sana riisto tuo mieleen
ikiaikainen termi, joka nykymaailmassa yhä voimakkaampana nousee esiin
joka paikassa? - juuuhh,, näin soon
"Riisto" tuo mieleen, että heikommalta otetaan vielä vähän enenmän, vaikka rikkailta olis ottaa paljon enenmmän.
Mienaako kysyjä sitä että viimenenki toivo riistetään kuolevalta? - kawe
Tästä on kehkeytynyt sangen filosofinen, aikuinen, keskustelu.
Minun tapani koota jonkilaisesti itseni on kuin sairastuneella eläimellä, vetäydyn kotini suojaan ja pohdin yksikseni. En tiedä onko se ollut hyvä tapa, koska siinä voi käydä niin että joku väärä ajatusmalli jää ns. päälle.
Tämäkin on oikein hyvä kanava saada muuta näkökulmaa ja toimintatapaa mielensä keventämiseksi.
Asiantuntija on tietysti aina objektiivinen eikä sotke tunnetta mukaan. Lääkkeitä en ole käyttänyt kuin kerran, samoihin aikoihin äitini sairastui ja kuoli, mieheni suhde tuli ilmi, hän kävi lähellä kuolemaa, toipui ja jätti minut, tämä kaikki n. 2v. sisällä. Lopetin lääkkeen heti hautajaisten jälkeen. Jotenkin sen vaiheen aikana kaikki oli kuin jotain tasaista pötköä.
Tämä rypäs on kuitenkin erilainen ja syöpä jokaisessa tapauksessa lyhyempänä ja pidempänä taustalla. Toivon todella, että nyt leikattu, hoidot aloittanut hoitoalan asiantuntija toipuu takaisin työhönsä.
Sattuma kuljettaa, mutta hyvä taso terveydenhuollossamme tekee mitä tehtävissä on, luotan ehdottomasti..........- tiden visar vägen.
elämä on kaikille raskas, minulla on "ollut" syöpä, sydän, halvaukset ja muut..
- L - L
Kukin tavallaan.
Syöpäni paljastuttua asennoiduin todella niin että sitä on turha murehtia.
Ainoastaan sen aiheuttama elämänmuutos harmitti.
Hoitojen ja sairaalakäyntien ohessa jatkoin elämääni nahdollisimman tavanomaista muituttavasti, en kuitenkaan pakonomaisesti.
Tietenkin kanssaihmiseni, varsinkin salilla, havaitsivat muutoksen ja heidän kanssaan keskustelin asiasta avoimesti yrittäen välttää liikaa suulautta.
Muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, suhtautuminen oli erittäin luontevaa.
Tämä on minun tapani käsitellä itseni yllättänyt, itseäni koskeva ikävä tapahtuma.
Kaksi matkaa täytyi perua ja pari suunniteltua jättää toteuttamatta.
Liikuntaa olen harrastanut mahdollisuuksieni mukaan.
Avanne asetti omat rajoituksensa ja vielä nytkin, sen sulkemisen jälkeen, raadeltu vatsa rajoittaa ponnistelua tehokkaasti.
Normaalia elämää väistämättömin jajoittein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907