koiran leukojen lukkiutuminen

nelkkunen

Meillä asustelee 3-vuotias keskikokoinen espanjan podencho. Koira on tullut Espanjasta Suomeen 2-vuotta sitten erään yhdistyksen kautta. Taustat ovat siis melko epäselvät.
Herra on muuten voinut erinomaisesti, alussa vaivannutta nenäpunkkia lukuunottamatta.
Viime aikoina koiralla on kuitenkin alkanut ilmetä laukojen kiinni lukkiutumista. Leuoista kuuluu rutinaa ja ne jäävät ikäänkuin lukkoon. Lukkiutumisen aikana koira vinkuu ja työntelee kieltään etuhampaiden välistä. Kesto on noin 1-5min.
Eläinlääkärillä olemme käyneet vaivasta jo useaan otteeseen, mutta sieltä ei vastausta tunnu löytyvän. Kokemuksia/neuvoja/mitä voisi epäillä/tehdä?

Kiitos vastauksista! Ne ovat tärkeitä.

2

972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tötsö

      Kunka tarkkaan on purenta,hampaat ja suunalue tutkittu? Vaikuttaa sen suunan vaivalta.Voi olla ihan lihasperäistä eli purentavirhe jännityttää leuka-alueen lihakset.Myös niskaalueen vaivat tuota voivat aiheuttaa.RTG päänalueesta voisi kertoa enemmän jos sitä ei ole otettu sivukuvat vasemmalta ja oikealta alkuun,onko hampaita poistumatta tai joku vinossa miten leukaluu sijoittuu onko kunnolla "kupissaan" vai ei, leuka alueen löysyyttä on vaikea kuvista havainnoida ellei käy sitten tuuri. Taustan huomioon ottaen en mahdottomana pitäisi jotain traumaperäistä joka sitten asiaan vaikuttaa,murtuma tms.
      Toisessa ääripäässä mahdollisuus on jopa neurologisiin syihin, eli epilepsa tai kolmihermo vaiva.
      Yksinkertaisimmillaan syynä on joku tulehdus.
      Vähän ongelmallinen vaiva peilata varsinkin jos koira on sellainen joka joudutaan rauhoittamaan ennen mitään tutkimuksia.

    • opetteleva sellainen

      sillä sinun koiralla on leukaluut pois paikaltaan 100 varmasti. Ne pitää vaan painaa takaisin paikoilleen, mutta se joka ne laittaa paikalleen ei ole eläinlääkäri vaan jäsen korjaaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe