Oikeuttaako minut lyömään?

Ok, minua kiusataan koulussa ja nyt pari päivää sitten tää kiusaaja löi mua kevyesti olkapäähän, ja näköjään meinaa jatkaa tätä hommaa (samalla vittuilee). Jännää sinänsä että en ole ikinä tehnyt tälle mitään, tulin vain uuteen kouluun 9 luokalla.

Mutta siis harrastan itse nyrkkeilyä (harrastanu 4 vuotta) ja voitte arvata kuinka paljon toi vituttaa mua, tiiän kyllä että minua ei kukaan voita nyrkkitappelussa joka ei ole tapellut ja paljon. Että joku ''nakkikioskin sankari'' olis mua vastaan maassa aika nopeasti.

Mutta nyt olen todella ajatellut hänen hakkaamistaan jo pari päivää, kun hän seuraavan kerran lyö minua olkapäähän voinko murtaa häneltä nenän? (onnistuu muuten todella helposti yleensä lamaannuttaa kiusaajan vähäksi aikaa).

Arvioisin että saan hänen nenänsä murrettua yhdellä lyönnillä, sillä en ole ikinä ollut häntä kohtaan agressiivinen vaan ottanut hänen vittuilunsa tyynesti vastaan (jota on jatkunut n.3 kuukautta), eikä hän ikinä ole varuillaan kun hän on lyönyt minua eli pääsisin yllättämään tämän helvetin hyvin.

Elikkä lasketaanko tämä itsepuolustukseksi?
Ilmoita


ei.
11 VASTAUSTA:
Miten niin ei, ootko joku vajakki tai jotain? Jos toinen tulee ja lyö sua olkapäähän saat tottakai tempasta sitä turpii nii lujaa ku jaksat.
ctthjt kirjoitti:
Miten niin ei, ootko joku vajakki tai jotain? Jos toinen tulee ja lyö sua olkapäähän saat tottakai tempasta sitä turpii nii lujaa ku jaksat.
ja yleensä sen jälkeen on oma elämä pilalla ...mutta onhan saanut annella niin lujaa kuin jaksaa..lohtu sekin
ctthjt kirjoitti:
Miten niin ei, ootko joku vajakki tai jotain? Jos toinen tulee ja lyö sua olkapäähän saat tottakai tempasta sitä turpii nii lujaa ku jaksat.
idioottimainen vastaus, ctthjt. Sekä lain, että moraalin kannalta.

Käytännössä moinen tulee a) kalliiksi lompakolle, b) saa sekä vihamiehiä että huonoja 'kavereita'.

Eiköhän kirjoittajan tilanteessa riitä, kun hän vain ilmoittaa tyypille - sen kummemmin brassailematta - että on harrastanut vuosia nyrkkeilyä, ja tyypin toiminta alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään / raja on tulossa vastaan.

Yhtään järkevä kiusaaja ettii uuden uhrin. (tässä kohden, mikäli kysyjällä on taipumusta yltiömoraalisuuteen, voi käydä mainitsemassa kiusaajalle, ettei aio katella moista meininkiä pitkään.. tapauksesta riippuen voi loppua siihen.)
ctthjt kirjoitti:
Miten niin ei, ootko joku vajakki tai jotain? Jos toinen tulee ja lyö sua olkapäähän saat tottakai tempasta sitä turpii nii lujaa ku jaksat.
Väkivalta on yleensä merkki henkisestä heikkoudesta. Poikkeuksena itsepuolustus "nurkkaan ajettuna". Ei ole lainkaan vajaa, jos osaa tehdä asian selväksi alentumatta itse väkivallan käyttöön.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Pipipää,. kirjoitti:
ja yleensä sen jälkeen on oma elämä pilalla ...mutta onhan saanut annella niin lujaa kuin jaksaa..lohtu sekin
täräytät kerran nokkaan miehekkäästi niin kyllä loppuu vit-tuilu.
splosh kirjoitti:
idioottimainen vastaus, ctthjt. Sekä lain, että moraalin kannalta.

Käytännössä moinen tulee a) kalliiksi lompakolle, b) saa sekä vihamiehiä että huonoja 'kavereita'.

Eiköhän kirjoittajan tilanteessa riitä, kun hän vain ilmoittaa tyypille - sen kummemmin brassailematta - että on harrastanut vuosia nyrkkeilyä, ja tyypin toiminta alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään / raja on tulossa vastaan.

Yhtään järkevä kiusaaja ettii uuden uhrin. (tässä kohden, mikäli kysyjällä on taipumusta yltiömoraalisuuteen, voi käydä mainitsemassa kiusaajalle, ettei aio katella moista meininkiä pitkään.. tapauksesta riippuen voi loppua siihen.)
Minä olen lyönyt kymmeniä kertoja ja ihmisiä koulussa aikoinaan eikä kukaan ole mitään oikeusjuttuja järjestelly. Lyö rauhassa niin loppuun kiusanteko. Ei kannata jättää lyömättä ainakaan rangaistuksen pelosta,
oooooo kirjoitti:
Väkivalta on yleensä merkki henkisestä heikkoudesta. Poikkeuksena itsepuolustus "nurkkaan ajettuna". Ei ole lainkaan vajaa, jos osaa tehdä asian selväksi alentumatta itse väkivallan käyttöön.
Yhdysvalloissa uutisoitiin viime vuonna useista tapauksista, joissa ryöstäjät tai varkaat kävivät käsiksi vanhuksiin. Esimerkiksi eräs varasjuokko pahoinpiteli taannoin 64-vuotiaan vanhuksen Bronxissa saaden ryöstösaaliikseen vain vähän käteistä ja Raamatun.
Nyt erään 65-vuotiaan miehen uutisoitiin ampuneen kuoliaaksi teinipojan, joka kaatoi hänet pyörän selästä. Pennsylvanialainen vanhus oli pyöräillyt kadulla, kun yhtäkkiä 16- ja 15-vuotiaat teinipojat hyökkäsivät tämän kimppuun ilmeisessä ryöstömielessä.
Vanhus oli ottanut taskustaan kaatumisen jälkeen käsiaseen, jolla hän ampui 16-vuotiaan teinipojan kuoliaaksi. Poliisien mukaan vanhus haavoitti myös 15-vuotiasta poikaa, The Daily Mail -lehti uutisoi. Tapauksen tutkimisen jälkeen poliisi päätti vapauttaa vanhuksen ja syyttää nyt teinipoikaa ryöstön yrityksestä.

AMERIIKASSA ON HIEMAN TOISIN OTETTU ITSEPUOLUSTUS
ctthjt kirjoitti:
Miten niin ei, ootko joku vajakki tai jotain? Jos toinen tulee ja lyö sua olkapäähän saat tottakai tempasta sitä turpii nii lujaa ku jaksat.
Elettiin 60 lukua kun kävin koulua, jouduin myös tekemään raskaita maatilan töitä ihan miestenhommia, senajan pokasaha,paskatalikko,lapio ja vesurihommissa kasvoi voimat sellaisiksi ettei mulle v...tiltu tai selkäänsä sai ja paljon isommatkin, harrastin myös nyrkkeilyä.
Tuollaistakun tapahtuisi tämänpäivän koulussa niin jonkun iltapäivälehden lööppeihin joutuis, niin paljon ajat ovat muuttuneet.
Wanha kirjoitti:
Elettiin 60 lukua kun kävin koulua, jouduin myös tekemään raskaita maatilan töitä ihan miestenhommia, senajan pokasaha,paskatalikko,lapio ja vesurihommissa kasvoi voimat sellaisiksi ettei mulle v...tiltu tai selkäänsä sai ja paljon isommatkin, harrastin myös nyrkkeilyä.
Tuollaistakun tapahtuisi tämänpäivän koulussa niin jonkun iltapäivälehden lööppeihin joutuis, niin paljon ajat ovat muuttuneet.
En oikee usko et ihan lööppeihi kuitenkaa vastaavii lyömisii tapahtuu munki koulus välillä, eikä siitä muuta seuraa ku joku puhuttelu, vanhemmille ilmotus ja opettajasta riipuen jälki istunto
lyö niin kovaa et sen nenäluu lentää aivoihin
splosh kirjoitti:
idioottimainen vastaus, ctthjt. Sekä lain, että moraalin kannalta.

Käytännössä moinen tulee a) kalliiksi lompakolle, b) saa sekä vihamiehiä että huonoja 'kavereita'.

Eiköhän kirjoittajan tilanteessa riitä, kun hän vain ilmoittaa tyypille - sen kummemmin brassailematta - että on harrastanut vuosia nyrkkeilyä, ja tyypin toiminta alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään / raja on tulossa vastaan.

Yhtään järkevä kiusaaja ettii uuden uhrin. (tässä kohden, mikäli kysyjällä on taipumusta yltiömoraalisuuteen, voi käydä mainitsemassa kiusaajalle, ettei aio katella moista meininkiä pitkään.. tapauksesta riippuen voi loppua siihen.)
Jos "toveri" häiritsee niin saat tottakai kaataa hänet ja tehdä karate otteen olen itse harrastanut karatea 4 vuotta
+Lisää kommentti
Löi sua kevyesti olkapäähän? Ja samalla vittuilee? Kuulostaa suht oudolta...

Jos olisin sä niin sanoisin sille tyypille, että sen käytös ärsyttää sua. Sano sille et pitää turpansa kiinni. Jos se siitä huolimatta jatkaa, ni sano sille et voit halutessas murtaa sen nenän (koska oot harrastanut nyrkkeilyä monta vuotta). Ja että oot tosissas.

Mut älä ainakaan varoittamatta hyökkää sen kimppuun. Tommoset tyypit ei yleensä ole kauheen välkkyjä, uskon et teet fiksusti jos ensin puhut sen kans ja teet selväks miten asiat on.

Ensin tutkitaan ja sit vast hutkitaan, eikö?
Ilmoita
Jos oot oikeasti harrastanut nyrkkeilyä, et ole niin pelle että löisit kasvoihin.
Jos osaat oikeasti nyrkkeillä, niin lyö vatsaan, kyllä se siitä tippuu, mutta ei voi esimerkiksi lyödä päätänsä lattiaan.
1 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Lyö päähän päässä se vikakin on.
+Lisää kommentti
lyö pois vaan
Ilmoita
lyö takaisin vaan, sillä osoitat ettet hyväksy etkä ole maalitaulu, mutta ilman nenän murtamisia! vahingoittaja on aina korvausvelvollinen "leikkauskulut" ym riidan aloittajasta huolimatta.
Ilmoita
Anna mennä vaan, saattaa asenne muuttua kun pikkusen nöyryyttää.. Mutta älä ite alota!!!
Ilmoita
Pistä lättyyn oikei kunnolla et muistaa lopun ikäänsä
Kiusaaminen loppuu laakista on kokemusta
Kaikki jotka yrittää soittaa suutaan asiattomasti
vedä heti kuonoon varoittamatta
Ilmoita
anna mennä pojka
Ilmoita
Turpaan ja hulakasti! Tai ne kiusaajathan ovat niitä suurimpia raukkoja. Säälittäviä paskiaisia.
2 VASTAUSTA:
Mutta lyömällähän kiusatusta tulee kiusaajan kaltainen. Eikö? Yritä puhumalla asiat läpi, tunteita äänensävyssä ilmoittamatta, eli neutraalilla äänensävyllä - koska kiusaajahan voi yleensä saada jotai kiksejä voikeroinnista.
what uppis kirjoitti:
Mutta lyömällähän kiusatusta tulee kiusaajan kaltainen. Eikö? Yritä puhumalla asiat läpi, tunteita äänensävyssä ilmoittamatta, eli neutraalilla äänensävyllä - koska kiusaajahan voi yleensä saada jotai kiksejä voikeroinnista.
Lyömällä kiusaajasta tulee kiusaajan kaltainen. Mutta tällöinhän tasa-arvo säilyy. Kun kiusatulla on oikeus kiusata kiusaajaa, on se tasa-arvoa. Jos tällaisten kiusaajien kiusaaminen sallitaan, jatkavat he kiusaamista. Kokemusta on yli 20 vuoden takaa. Rakasta vihollistasi on vihoviimeinen tapa toimia tällaisten ihmisten kanssa. Kyllä se arvostus tulee oikeudenmukaisuuden kautta ja väkivalta on sallittua jos epäoikeudenmukaiset ihmiset siihen tarttuvat. Toki aina se ei kannata ja jos tällä tavoin onnistuu pilaamaan kiusaajan elämän, haluaa kiusaaja pilata toisen elämän. On siis paras varautua sotaan jos ryhtyy väkivaltaan.
+Lisää kommentti
Kerran ku annat turpaan kiusaajalle, niin loppuu ku seinään. Niin se vaan menee :)
2 VASTAUSTA:
Älä anna itseäsi kiusata.

Voit koulusta lähteissäsi jos patikoitte samaan suuntaa lähtee vetää palleessee oikein napakan lyönnin. Sano, että sitä saa mitä tilaa.... j.

Jos ei ole mahis tuohon edellämainittuun niin pamauta palleeseen oikein ronskisti. Jos siitä meinaa joku selvitys opettajien tmv. kanssa tulla niin selvitä, että hän nappas sua ja sä vaan meinasit pikkusen leikilläs napata takas, mutta hän tulikin itte vastaan ja sattu. Hänhän oikeastaan tuleekin sinua vastaan kun kerjää nenäänsä.

Älä lyö kasvoihin vasta kun jos ei tuo jätkä pallealyönnistä tapojaan muuta.

Muista, että lyö vasta kun hän alottaa (paitsi jos lyöt kartsalla kiusauksien takia).

Itse olin aikoinaan kansakoulussa kiuasttu. Yksi himskatin iso jätkä kiusas mua pitkän aikaa ja joka välitunti. Kerran välitunnilla mun broidi sano mulle kun tuo jätkä tuli kiusaa, että lyö. En tahtonu uskaltaa...Mutta ei muuta kuin silmät kiinni lopulta ja annoin palaa. Jätkää osu oikein napakasti : hammas halkes.
Siihen loppu kiusaamiset ja kundi sai niistä lukemattomista kiusaamisistaan elämänaikaisen muistomerkin.

Yks samassa koulussa ollu koulukiusattu kaveri kärsi niin ettei hänestä tullu koskaan kyvykästä työelämään. Vaikka oli ihan fiksu ja lahjakas kaveri.

Suomessa laki on nykyään päin seiniä. Puolustautujakin tuomitaan. Hulluja nuo lain laatijat. Varkauskin on nyk. luvaton haltuunotto. Elintasopakolaiset on nykyään maahanmuutajia....Saas nähä mihin tämä hullu maa laissaan meneekään... Voi tulevia sukupolvia... Sääliks käy.
Ei muuta kuin turpaa kirjoitti:
Älä anna itseäsi kiusata.

Voit koulusta lähteissäsi jos patikoitte samaan suuntaa lähtee vetää palleessee oikein napakan lyönnin. Sano, että sitä saa mitä tilaa.... j.

Jos ei ole mahis tuohon edellämainittuun niin pamauta palleeseen oikein ronskisti. Jos siitä meinaa joku selvitys opettajien tmv. kanssa tulla niin selvitä, että hän nappas sua ja sä vaan meinasit pikkusen leikilläs napata takas, mutta hän tulikin itte vastaan ja sattu. Hänhän oikeastaan tuleekin sinua vastaan kun kerjää nenäänsä.

Älä lyö kasvoihin vasta kun jos ei tuo jätkä pallealyönnistä tapojaan muuta.

Muista, että lyö vasta kun hän alottaa (paitsi jos lyöt kartsalla kiusauksien takia).

Itse olin aikoinaan kansakoulussa kiuasttu. Yksi himskatin iso jätkä kiusas mua pitkän aikaa ja joka välitunti. Kerran välitunnilla mun broidi sano mulle kun tuo jätkä tuli kiusaa, että lyö. En tahtonu uskaltaa...Mutta ei muuta kuin silmät kiinni lopulta ja annoin palaa. Jätkää osu oikein napakasti : hammas halkes.
Siihen loppu kiusaamiset ja kundi sai niistä lukemattomista kiusaamisistaan elämänaikaisen muistomerkin.

Yks samassa koulussa ollu koulukiusattu kaveri kärsi niin ettei hänestä tullu koskaan kyvykästä työelämään. Vaikka oli ihan fiksu ja lahjakas kaveri.

Suomessa laki on nykyään päin seiniä. Puolustautujakin tuomitaan. Hulluja nuo lain laatijat. Varkauskin on nyk. luvaton haltuunotto. Elintasopakolaiset on nykyään maahanmuutajia....Saas nähä mihin tämä hullu maa laissaan meneekään... Voi tulevia sukupolvia... Sääliks käy.
Samaa mieltä, hyvinkin pitkälti...

Itse olin koulukiusattu, ekalta ysille, ja koulun vaihto siinä kesken viiennen ei tuonut ainakaan helpotusta.

Olet jo näyttänyt, että kestät ihan kohtuullisesti ärsytystä, joten napauta semmonen suht kova isku palleaan, ja sano heti perään vähän katuvalla äänellä, et "Anteeks ei ollu tarkotus näpäyttää noin kovaa" jos jatkuu ni kestä pari välissä kun se nyt on vähän varuillaan, ja vaik seuraavalla viikolla uuestaa, ja sit niin kovaa kun lähtee.
Tällä kertaa älä pahoittele... sillä on ilmat pihalla koita saada katottuu sen silmiin, ja muistuta et väkivalta synnyttää väkivaltaa.

Jos vielä jatkuu, ni anna palaa täysillä, mutta koita välttää pysyvien vammojen tuottamista...

pien napautus rystysillä ohimoon... jne... ei tee pahaa jälkeä, korkeintaan kuhmun, mutta sattuu aivan he***tisti.
+Lisää kommentti
Kiusaaminen ei välttämättä lopu siihen. Olen nainen ja itse yläasteella kiskaisin turpaan mua kiusannutta poikaa. Kaiken lisäksi niittasin maahan, istuin päälle ja työnsin pään lumeen.

Kiusaaminen ei loppunut, mutta itselleni tuli hyvä mieli ^_^
2 VASTAUSTA:
jos tuollaisesta tulee hyvä mieli.
Joo oli poika "kovis" ku tyttöä kiusas ja sai lopulta turpaansa ^__^
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Ei lopu ennenkuin saa opetuksen. Kamppailu lajien harrastajana on suosi ylimääräistä väkivaltaa.

Kuitenkin niin se vain on, että kiusaaminen ei lopu ikinä ellet käytä jotain voimakonsteja. Sinun pakko siis motata, mutta älä liian kovaa tai joudut maksumieheksi ellei ole aivan pakkotilanne.

Varaudu, että kaveri voi olla myös pitkään harrastanut itsepuolustus lajeja esim. vaikka kilpa tasolla. Itse olin harrastanut tuolla ikää jo 10v kilpailuja sm tasolla. Vaikka tuskimpa tuollaiset onnetomat kiusaaja tyypit mitään harrastavat, muuta kuin kriminaalitoimintaa.
Ilmoita
Puhuminen voi auttaa tai sitten ei. Jos et tee mitään niin kiusaaminen kyllä jatkuu. Mahdollisuudet silloin ovat että se muuttaa pahemmaksi ja väkivaltaisemmaksi tai parhaassa (epätodennäköistä) tapauksessa kiusaaja jossain vaiheessa kyllästyy.
lataamaan takaisin, mutta älä ole se ensimmäinen joka lyö.
Ilmoita
Joo väkivalta lopettaa vittuilun! Kunnon maksakoukku sisään ja kattoo sitten tarviiko murtaa nenä.
Ilmoita
Heti kierrepotku suoraan päähän!
1 VASTAUS:
HELLLL YEAAAAAAAA!!!!
RoundHouse Kick!!!
+Lisää kommentti
Luulot pois heti kättelyssä. Annat myös viestin muille mahdollisille kiusaajille, ettei kannata. Itse kun käyttäydyt hyvin, niin onhan sulla kaikki oikeus puolustaa itseäsi.
Ilmoita
Itse olen sitä mieltä, että kyllä saa! Itseäni kiusasi koulussa eräs poika (ylemmältä luokalta) ja minä olin todella pieni, mutta vahva, karatea, nyrkkeilyä ja aerobickiä harrastaneenä. Erään kerran sitten suutuin kunnolla kun tämä poika nimitteli ja töni minua. Minä sitten nappasin häntä rivelistä kiinni ja heitin perimetriä mettään...eipä kiusannu enään sen jälkeen!
1 VASTAUS:
muistakaa väkivalta tuo lisää väkivaltaa.joten puhumalla paras
+Lisää kommentti
Nenään mottaaminen ei ole ehkä fiksuin idea.
1 VASTAUS:
Mutta sitähän kiusaja kerjää,kannattaa kysyä ensin,kerjääkö turpaansa
+Lisää kommentti
Ongelma ei ole sillä ketä kiusataan vaan sillä joka kiusaa. Terävästi muistuttaa kiusaajaa tästä, nyrkillä naamaan, puukko kylkeen pyöräytys veto ulospäin. Vielä naseva potku päähän niin kyllä loppuu se huonon itsetunnon pönkittäminen.
Ilmoita
Kerro kaverille, että olet tehnyt nyrkkeilyseurassa lupauksen olla lyömättä ketään muuta kuin itsepuolustukseksi. Sanot vielä, että olet kyllästynyt hänen huonoon "huumoriinsa" ja seuraavan kerran kun tulet läpsyttelemään ja vittuilemaan, tulet sammumaan kuin saunalyhty.

Pidä päälläsi seuran - kai olet jäsen? - paitaa, takkia, collaria tai muita treenivetimiä.

Ellei puhe tehoa ja kaveri tulee vielä "koskettelemaan", isket sopivasti navan kohdalle. Et liian kovaa vaan sopivasti, että lähtee ilmat pihalle.

Jos sinä aloitat väkivallan ja siitä jää jälkiä tai todistajia, sinä olet se, joka oikeudessa tai sovittelussa maksaa. Maksat sen ihan oikealla rahalla.

Onnea matkaan, jos tilanteesi on aito.
1 VASTAUS:
Jos on seuran jäsen niin ei sitä ainakaan kannata heti mennä mainostamaan. Lennät seurasta jos välikohtauksesta tulee uutinen. Siinä kärsii itse vaan, jää hyvä harrastus, saa merkinnän pahimmassa tapauksessa rikosrekisteriin ja kiusaaja pääsee pyytelemään vahingonkorvauksia.
+Lisää kommentti
Alottajan kommentit on aika epämäärästä lässytystä...
Mutta yks keino tuohon on se,että näppäät kiusaajaa pillistä kiinni ja sanot pari valittua sanaa jolloin sinä ns.nöyryytät tämän "kiusaajan" hänen kavereiden edessä.
Sillätavoin ite oon joskus hoitanu homman eli ei tarvi lyödä ketää ja näin ollen säästyy murtamatta nyrkkiä/toverin noukkaa :D
Ilmoita
Omalla kohdalla kiusaaminen loppui kun vetelin kiusaajat koulun jälkeen paikassa jossa ei ole todistajia.

Yritin tottakai ensiksi viikkokausia saada opettajia kiinnostumaan tilanteestani jossa esim. reppuni heitettiin luokan ikkunasta ulos monesti päivässä ja minua tuupittiin,potkittiin tavarani hukattiin/varastettiin polkupyörän kumit aina tyhjinä ja koiranpaskaa satulassa yms.

Opettajia ei kiinnostanut ongelmani mitenkään.Helppoa kai sivuuttaa koko asia ettei vaan joudu selittämään kiusaajien vanhemmille miksi häntä rangaistaan.

Ehdottivat MINULLE tarkkailuluokalle siirtymistä kun minua kiusattiin.
Melko erikoista eikö?

No, opin kyllä koululaisena sen, että yhteenkään toiseen ihmiseen ei voi luottaa.Kiitos opettajat tästä opista.Nyt yli 30v aikuisena muistan sen vieläkin.

Ei saisi kannustaa väkivaltaan, mutta mielestäni jos opettajat eivät auta sinua, on sinulla täysi oikeus puolustaa itseäsi.

Ota kaveri "puhutteluun" hänen kotimatkallaan jossain puistossa jossa ei kukaan näe ja kerro miten käy jos tuo lyöminen jatkuu..
3 VASTAUSTA:
"No, opin kyllä koululaisena sen, että yhteenkään toiseen ihmiseen ei voi luottaa.Kiitos opettajat tästä opista.Nyt yli 30v aikuisena muistan sen vieläkin."

Itse koko yläasteen kiusattuna yhden tietyn henkilön toimesta. Ja nimenomaan opin sen että toisiin ei kannata luottaa melkein missään asioissa. Tunnen itseni ylivertaiseksi verrattuna suurimpaan osaan muista ihmisistä. Olen kyllä varsinainen erakko 20-vuotiaaksi: ei kavereita, ei tyttöystävää, ei alkoholia/tupakkaa/biletystä... Kiusaus jättää pahat arvet, mutta avartaa myös elämänkatsomusta ja itsellä kaikki paska mitä olen kokenut on kyllä muuttunut voimavaraksi.

Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet millaista skeidaa elämä voi olla, eivät siitä mitään ymmäräkään. Siksi on vaikea löytää ketään jolla olisi samanlainen arvomaailma kuin mulla...

Vituttaa millaisia nysvääjä-pellejä nykyajan opettajat/aikuiset, ei uskalla tehdä mitään vaikka kiusaus pilaa nuoren elämän. Ja aloittaja, mitä teetkin niin muista että kiusaaja on aina heikoilla kun on yksin. Eli puutu asiaan koulun ulkopuolella/seuraa kaveria kotimatkalla ja sitten vasta ota asia puheeksi.
kiusattu1234 kirjoitti:
"No, opin kyllä koululaisena sen, että yhteenkään toiseen ihmiseen ei voi luottaa.Kiitos opettajat tästä opista.Nyt yli 30v aikuisena muistan sen vieläkin."

Itse koko yläasteen kiusattuna yhden tietyn henkilön toimesta. Ja nimenomaan opin sen että toisiin ei kannata luottaa melkein missään asioissa. Tunnen itseni ylivertaiseksi verrattuna suurimpaan osaan muista ihmisistä. Olen kyllä varsinainen erakko 20-vuotiaaksi: ei kavereita, ei tyttöystävää, ei alkoholia/tupakkaa/biletystä... Kiusaus jättää pahat arvet, mutta avartaa myös elämänkatsomusta ja itsellä kaikki paska mitä olen kokenut on kyllä muuttunut voimavaraksi.

Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet millaista skeidaa elämä voi olla, eivät siitä mitään ymmäräkään. Siksi on vaikea löytää ketään jolla olisi samanlainen arvomaailma kuin mulla...

Vituttaa millaisia nysvääjä-pellejä nykyajan opettajat/aikuiset, ei uskalla tehdä mitään vaikka kiusaus pilaa nuoren elämän. Ja aloittaja, mitä teetkin niin muista että kiusaaja on aina heikoilla kun on yksin. Eli puutu asiaan koulun ulkopuolella/seuraa kaveria kotimatkalla ja sitten vasta ota asia puheeksi.
Voi lapsirakas. Se ei ole kyllä minkäänlainen voimavara, että ei pysty enää koskaan luottamaan kehenkään. Se on helvetin väärin ja suuri sääli koko loppuelämän kannalta. Olen todella pahoillani, että olet/olette joutuneet moista kokemaan ja luottamuksesta luopumaan.

Sitä kiusaamistahan tapahtuu jo ennen kouluikää ja kyllä se vaan on niin, että siihen pitäisi voida luottaa, että aikuisilla ihmisillä on aikuisten ihmisten rooli ja vastuu kiusaamisen ehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. Jokainen auttamatta jätetty tilanne on väärin koko ihmisyyttä (saati sitä yhtä yksin jätettyä uhria) kohtaan.

Voimia teille kaikille. Ja tarkkanäköisyyttä joka ikiselle vanhemmalle ja lasta kasvattavalle aikuiselle.
kiusattu1234 kirjoitti:
"No, opin kyllä koululaisena sen, että yhteenkään toiseen ihmiseen ei voi luottaa.Kiitos opettajat tästä opista.Nyt yli 30v aikuisena muistan sen vieläkin."

Itse koko yläasteen kiusattuna yhden tietyn henkilön toimesta. Ja nimenomaan opin sen että toisiin ei kannata luottaa melkein missään asioissa. Tunnen itseni ylivertaiseksi verrattuna suurimpaan osaan muista ihmisistä. Olen kyllä varsinainen erakko 20-vuotiaaksi: ei kavereita, ei tyttöystävää, ei alkoholia/tupakkaa/biletystä... Kiusaus jättää pahat arvet, mutta avartaa myös elämänkatsomusta ja itsellä kaikki paska mitä olen kokenut on kyllä muuttunut voimavaraksi.

Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet millaista skeidaa elämä voi olla, eivät siitä mitään ymmäräkään. Siksi on vaikea löytää ketään jolla olisi samanlainen arvomaailma kuin mulla...

Vituttaa millaisia nysvääjä-pellejä nykyajan opettajat/aikuiset, ei uskalla tehdä mitään vaikka kiusaus pilaa nuoren elämän. Ja aloittaja, mitä teetkin niin muista että kiusaaja on aina heikoilla kun on yksin. Eli puutu asiaan koulun ulkopuolella/seuraa kaveria kotimatkalla ja sitten vasta ota asia puheeksi.
Opettajat ne vasta pahimpia koulukiusaajia olivatkin,ei niinkään oppilaat.
+Lisää kommentti
hei,laita lätty lätisemään äläkä anna mennä pitemälle.mutta,ennen kun annat lättyyn varmista että sinulla on silmin näkijöitä ette tule että itse aloitit aina kannattee hankkija näkijät paikalle enen kun annat oikean suoran.ikävä kyllä että näin vastaan mutta eise muuten lopu.
Ilmoita
Minä en suosittele lyömistä varsinkin kun harrastat nyrkkeilyä! Harrastaminen voi loppua siihen ja voit saada syytteen pahoinpitelystä taitojesi takia.

Jos nyrkkeily on sinulle rakas harrastus josta voi tulla, vaikka ammattisi niin älä lyö, opettele juoksemaan ja lujaa, se on SINULLE parempi vaihtoehto et pilaa omaa elämääsi ja mahdollisuuksiasi.

Voit jutella nyrkkeily valmentajallesi tästä kiusaajasta ja voitta sopia "ottelun" hänen valvonnassaan oikeilla varusteilla niin ette loukkaa itseänne tai toisianne, se on tärkeää ja se, että teet kiusaajallesi selväksi TURVALLISESTI, että sinulle ei kannata ryttyillä!
1 VASTAUS:
Vedä käteen noiden juoksemisiesi kanssa. Ihminen saa puolustaa itseään ja PITÄÄKIN puolustaa. Väkivallalla.
+Lisää kommentti
Et ole ilmeisesti alle 15-vuotias? Jos olisit, sinulla olisi vapaammat kädet kostaa, koska sinua ei voitaisi tuomita oikeudessa. Toisaalta, jos aiheuttaisit vakavan/pysyvän ruumiinvamman kiusaajallesi, niin korvaamaan voit joutua vaikka olisit miten nuori. Suosittelen sellaista keskinkertaista turpaan vetoa. Siis sellaista joka sattuu, mutta josta ei aiheudu pysyviä vammoja...
Ilmoita
ei sitä lasketa itsepuolustuksesksi, mut itse kun menin 7 luokalle ylä asteelle niin mua alettiin heti kiusaamaan. Olin uusi koko koulussa ja toisen luokan jätkät alko heti vit..tuilee ja tönimään. Sit jossain urheilu kentälläkin kun harrastin jökistä niin ne tuli vit..tuilee ja haastamaan. Ne ei tiennyt lainkaan et osaan tapella ja olin siihen aikaan paljon vahvempi kuin muut ikäiseni. No kerran sit välitunnillä päätin et nyt se kiusaaminen loppuu. hakkasin kaks kiusaajista ihan kunnolla. Toiselta murtu nenä ja silmät meni mustaksi ja toinen joutu johonkin silmä klinikalle tutkimuksiin kun näkö oli vaarassa mennä., mut mä hermostuin ja löin turpaan kunnolla ja olin ihan veressä itsekkin. Se ei ollut mitää kaunista katseltavaa. Asuin tuolloin lastenkodissa koska mun vanhemmat hylkäs mut ja veljeni pienenä ja olin oppinut puolustamaan itseäni, ennen yläastetta. olin kovaksi keitetty. Voin sanoo että kiusaaminen ei lopu ennen kuin sinä itse teet jotain asialle. Opettajat tiesi mun kiusaamisesta, mut eivät tehneet mitään. Päätin että teen jotain itse. Sun pitää puolustaa itseäsi jos kukaan muu ei sitä tee. väkivalta ei ole ratkaisu mut se voi olla sinun turvasi. Itse siedin sitä aika kauan, mut on itsestäsi kiinni kuinka kauan lopulta siedät sitä.
1 VASTAUS:
Lisäisin vielä et pahoinpitelystä saa suomeessa vaan jotain sakkoja tai ehdollista. Minä kärsisin rahallisen menetyksen ennemmin kuin antaisin itseäni kiusata ja vaikka tulisi ehdollista niin olisi se sen väärti hakata kiusaaja. En suosittele lyömistä ja jokainen tekee niin kuin itse haluaa. Nyt olen 36 v ja en nykyäänkään kestä kiusaamista. Mä hyökkään ennenmmin kuin puolustaudun vaikka mua ei ole kiusattu ylä asteen jälkeen!
+Lisää kommentti
Ongelmallinen tilanne. Jos pieksät kaverin se katsotaan todennäköisesti törkeäksi pahoinpitelyksi koska harrastat nyrkkeilyä. Tällä on varmasti myös vaikutusta harrastukseesi.

Älä suostu ottamaan paskaa niskaan mutta älä myöskään käy päälle. Kerro kuinka käytös ärsyttää ja sano kuinka tilanne on. Jos se joskus tappeluksi menee niin yritä olla satuttamatta vakavasti koska se voi pilata sinun elämäsi. Toisaalta niin voi myös jatkuva kiusaamisen kohteeksi joutuminenkin. Nyrkkeilijänä voit varmasti myös nolata kaverin väistelemällä iskuja ja tönimällä kevyesti otsaan jollon kaveri ymmärtää ettei sillä olisi mitään mahdollisuuksia sinua vastaan

Tsemppiä
1 VASTAUS:
Kääntää käden selän taakse, vääntää sillai että sen tuntee mutta mitään vahinkoa ei tule. Sitten vaan ilmoitat, ettet haluaisi mennä sen pidemmälle sillä kiusaajalle kävisi huonosti. Sitten hän siinä edessäsi matelee ja jos toistuu siin sano että "Minähän varoitin jo"
+Lisää kommentti
Lataa vaa suoraa ohtaa ja varmista että vieressä on mahollisimman paljon muuta väkeä jota voit piesta! Sitten kannattaa hankkia kunnolla porukkaa myös myskämään tätä äijää! Teholle vaa tommoset homot.
Ilmoita
itseään saat puolustaa ja sulla on oikeus hakata kiusaajan paskaksi... ei mitää armoa/oikeuksia kiusaajalle...
Ilmoita
lyöminen on pahasta sano sille rauhallisesti että "En pidä sinusta olet outo ja agresiivinen, ole hyvä ja jätä minut rauhaan."
1 VASTAUS:
Henkilöstä, joka on harrastanut nyrkkeilyä jo liian kauan... Iskut päähän on jättäneet jo jäljet. Eli ei ymmärrä enää toisten puhetta ei edes vaikka hellästi olkapäästä koitetaan ohjailla...
Sen se boxing tekee. Kato vaikka Alia.
+Lisää kommentti
väkivalta lopettaa vittuilun !!
1 VASTAUS:
Mä en lyö vasta kun viime tiapssa. Kaduttaa. Sillä olisisn selvinny monessa tapauksessa helpommalla kun olisin lyöny.

Älä kato se jätkän hillumisia enää. Turha sun on opeille haastaa sanan sanaa. Ei ne kuuntele kuitenkaan. Lyö suoraan palleaan kun sua tönii ja jos ei rauhotu vaan aikoaa jatkaa niin ei muuta kuin turpaan...

Älä viitti katella enää.
+Lisää kommentti
Kannattaa lyödä nenä murskaksi.
Ilmoita
Niin kuin tiedät nyrkkeilynharrastajana, nyrkkeily on "kadulla" vain itsepuolustusta. Eli et voi noin vain mennä mottaamaan ketään, mutta itseään saa puolustaa. Itsepuolustus sitten kestää vain sen hetken, että pääset pakoon, etkä jää mätkimään enempää. Kiusaamisesta kerrotaan opettajille ja kotona, jos ei auta poliisi auttaa.
Ilmoita
Itseäni kiusattiin noin 9 vuotta peruskoulussa. Olin pienempi kuin kiusaajani, näin pääsääntöisesti. En kyllä osannut lyödäkään. Näillä kokemuksilla voin sanoa, että anna mennä. Lyö kiusaajaa. Mutta muista, tarkoitus ei ole saattaa tyyppiä teholle/pyörätuoliin, vaan pelästyttää. Eli katso, ettei tule mitään osumaa takaraivoon/niskaan.

Eli käy päälle, MUTTA MUISTA KOHTUUS. EI OLE KENENKÄÄN VOITTO, JOS KIUSAAJASI VAMMAUTUU/KUOLEE. PELÄSTYTTÄMINEN RIITTÄÄ KYLLÄ.
1 VASTAUS:
Tapoihin kuuluu ensi sanoa, että jos todella haluat turpiisi, niin nyt sopii tulla kokeilemaan. Se on silloin toisen oma valinta. Jos lyö asian leikiksi niin ymmärtää vastaisuudessakin pitää ihonsa ummessa. Jos käy kimppuun niin saa turpiinsa.

Mutta on itse saanut valita.
+Lisää kommentti
Ei muuta kun lyöt takaisin ja kunnolla niin oppii ettei sinulle auota päätä eikä muutakaan koiruutta tehdä niin menee asia heti perille.
Ilmoita
Älä lyö, vaan kampita maahan ja pidä siinä aloillaan hetki kaikkien nähden nöyryyttääksesi kiusaajaasi. Tosin nyrkkeilijät ei taida osata puolustautua kuin lyömällä..
Ilmoita
Turpiin jossain, missä kukaan ei näe. Ei siis vaikuta harrastukseesi. Ennen vanhaan suomi-mies vei niskottelijat saunantaakse ja homma hoitui. Naurattaa tää suomen koululaitos, mikä ei oo mihinkään kasvanu, paikallaan junnaa aina vaan. Täällä puhutaan, ettei opet välitä, tai sitten kiusattua ollaan siirtämässä tarkkikselle. Mielestäni tarkkislaiset ollu 30 vuotta jo niitä ihan fiksuja tyyppejä suurin osa. Normaaliluokassa ne kaikista kusipäisimmät on.
Ilmoita
Kerro kiusaamisesta sen äidille, niin kiusaaja saa piiskaa kotona.
1 VASTAUS:
....Kerro kiusaamisesta sen äidille, niin kiusaaja saa piiskaa kotona. ....

Kiusaajien äidit ovat yleensä "pihalla" ! Joten aivan turhaa. Kerro omalle äidille niin hän soittaa kiusaajan äidille .... jne ...
+Lisää kommentti
Lyö takaisin että tuntuu !! Onhan jääkiekossakin luvallista alkaa tappelemaan ilman että siitä tulee mitään rikosseuraamuksia tai sakkoja.
1 VASTAUS:
"""Lyö takaisin että tuntuu !! Onhan jääkiekossakin luvallista alkaa tappelemaan ilman että siitä tulee mitään rikosseuraamuksia tai sakkoja.""""

Joo mutta jääkiekko onkin sairaus. Haloo. Nyrkkeily on harrastus !!

Noudata äidin neuvoja ja runttaa skitso kiusaaja sanallisesti !!!

Olet aika peto jos sulla on sanakin hallussa. Silloin ei nyrkkejä juuri sivarissa tarvitse. Ne on vain varalla ja itsepuolustukseeen.

Kai siellä hartastuspiirissä on neuvottu miten niitä nyrkkejä saa ylipäätään sivarissa kayttää.

Sairaat kiusaajat tulee kuitenkin antaa ilmi opettajalle ja poliisille.

Kerro miten hän vittuilee sulle. Mistä vittuilee, niin neuvotaan miten sanot älyvapaalle takaisin.
+Lisää kommentti
lyö ilmat pihalle ja sano että on ensimmäinen ja viimeinen varoitus.
Ilmoita
Ota heti kun voit, yliote tommosesta kiusaajasta.
Kerran mottaat kukaan ei perään kysele,
ja muut huomioivat myös asian.
Ilmoita
^mk: ei tarvitse alkaa macholeimaan, eli ihan turhaa sellanen "mulle ei auota" -tyyppinen asenne, kunhan et ala kuuntelemaan sitä. ELI,
1) Jos joku huutelee/tönii, kysy asiallisesti että mitäs tämä nyt on
2) Kerro asiasta opettajille/vanhemmille
3) Jos ei onnistu, yllätä kiusaaja ja kaada maahan/anna kevyttä lyöntiä naamaan. Tämä nöyryyttää kiusaajaa, ja varmaan loppuu kiusaaminen, kun teet tuon joukon "johtajalle".

Ja tosiaankin, muista se kohtuus.
1 VASTAUS:
kai tiedät kiusaajat yleensä liikkuu pikku porukoisj atodennäkösesti kukaan ei osaa tapella.... lyö mahaan (ilmat pihalle) ja toisen kerran ko maassa ja jos muut "uskaltaa" tulla puolustaan niin sama.
Ois muuten aika säälittävää jos 1 vs 3-5 :D

Meän luokal oli yks ku'sipää ja kiusas oikeastaan kaikkia.. no asiahan ei ollu ko sillai et pienemmät sai maahan ja jos pysty niin toine jalka ja käsi eteen ettei voi lyödä(pomppi yhel jalal) no menetin kerran hermot niin
1 löin
2 löin
3 tönäsin vähän(ei kaatunu vaan menetti tasapainoa)
4 maahan
5 löin, potkin, potkin, potkin, löin... ehkä kumpaaki 5kertaa!
ja ei aiheuttanu vammoja ko meni sikiö asentoon niin yritti suojata, mut sattu sille silti

7! LOPPU kiusaaminen/vittuilu ja kaiken parhaaksi lähti karkuun jos näki minut ja muuten soitti edellisenä iltana et saan turpaan koulussa ja viisaana äänitin puhelun ja sen ko näytin niin mie olin "uhri"
Ei tarvinnu maksaa :)
+Lisää kommentti
Kuin ennen laulussa sanottiin,kosto uuteen kostoon johtaa.Ei vain tiedä mistä on alku-oppi saatu kotoa vai kaveripiiristä,ajatelkaapa sitä.
Ilmoita
no haloo! Mistäs lähtien kostaminen tai väkivalta on ollu minkään ratkasu?
3 VASTAUSTA:
Wolf-64, ei kova väkivalta, mutta ei siellä peruskoulussa opettajat välitä kiusatusta. Toivon että olisin osannut vähän kamppailla ja pistää kampoihin pelästyttämällä tämän kiusaajan. Nykyään kiusaajani pelkää minua, olen isompi ja lihaksikkaampi. Kyllähän sitä kiusausta riittikin, eri tahoilta noin 9 vuotta.
Täysin samaa mieltä, mutta näköjään tällä palstalla ollaan suuresti niiden puolella.

Usko tähän nuorisoon vajoaa yhä alaspäin. Yritän kannustaa, mutta vastaukseksi yleensä saa hyvän moraalimaailman vastakohtia.

Kovalla ja "kevyellä" väkivallalla ei ole eroa. Se on silti väkivaltaa. Jos ei opettajat auta, puhu vanhemmille ja pistä rätinää rattaisiin, vaikkakin tuo vanhempasi paikalle tai rehtorille, palaute on kova sana.

Lyömällä alennut kiusaajan asemaan.
mirror kirjoitti:
Täysin samaa mieltä, mutta näköjään tällä palstalla ollaan suuresti niiden puolella.

Usko tähän nuorisoon vajoaa yhä alaspäin. Yritän kannustaa, mutta vastaukseksi yleensä saa hyvän moraalimaailman vastakohtia.

Kovalla ja "kevyellä" väkivallalla ei ole eroa. Se on silti väkivaltaa. Jos ei opettajat auta, puhu vanhemmille ja pistä rätinää rattaisiin, vaikkakin tuo vanhempasi paikalle tai rehtorille, palaute on kova sana.

Lyömällä alennut kiusaajan asemaan.
mennäämpä nyt tässä aiassai ihan sen ytimeen.Siis ei kiusaaniseen vaan sen syihin ja seurauksiin.Opettajien ja luokanvalvojien työtaakka ja aika menee OPETTAMISEEN,Kasvatuksen tulisi tulla kotoa omilta vanhemmilta.Mutta nythän ollaan jo toisessa polvessa kiusattuja ja kiusaajia.Silti ohjeeni on yhteys kiusaajien vanhempiin-
+Lisää kommentti
Opettajat vähättelevät eivätkä tee mitään. Näin ainakin Helsingin kielikoulussa. Tuli vielä vittuiluakin LUOKANVALVOJALTA.
Ilmoita
Niitti palleaan , kun on maassa niin oikea suora reiteen tekee puujalan.
Sitten jos joku kyselee perään , voit kertoa että itse kompuroi.
Ilmoita
Hankala juttu, ei ole helppoa kiusaajillakaan. He hakevat itsetuntoa ja kunnioitusta kaveriporukalta. Itseäni kiusattiin lähes koko peruskoulu, erehdyin kiusaamaankin vähäksi aikaa erästä nuorempaa kaveria, kunnes ymmärsin mitä olin tekemässä. Kadun sitä.
1 VASTAUS:
"monta puolta"

Itse olin kans ennen enemmän kiusaaja, sillai et tyhjennettiin kumit, pientä pieksemistä, vittuilua ja potkittiin penkin alle :D Ja sanon et osaan tapella.
Kaikki tappelut tähän asti voittoja ja 20-30kiloa isompi oli maassa alle 1min. Eli opettelin kaikkea ja olihan se sillon hauskaa kunnes hoksasin ettei luokassa juuri kavereita ollut.

Noin 6-8kuukautta kesti et olen taas muutaman kaveri eli per'seestä oli olla kiusaaja. Aivan sama vaikka lopetin niin en todellakaa heti saanu anteeks enkä vieläkään täysin.
+Lisää kommentti
Henkilökohtaisesti ei kiinnosta kiusaajasi tulevaisuus, tai se että pyyhkiikö joku häneltä sen pois kokonaan.

Älä kumminkaan lyö häntä, koska silloin todennäköisesti olet itse kusessa. Suomenlaissa aina voittaja on se, jota rangaistaan...Ei koskaan häviäjä, vaikka hän olisi polttanu talosi ja tappanut sukusi ennen sitä.

Ilmoita hänelle, että lopettaa sen pelleilyn koska todellisuudessa ei perse kestä merivettä. Jos hän jatkaa niin älä julkisesti ala hänen kanssaan tappelemaan. Suosittele hänelle jotain urheilua myöskin, koska todennäköisesti kyseessä on perusläski "Mut hei mun äiti sano et mul on vaan isot luut" apina.
Ilmoita
Valitettavasti asia on nykymaailmassa niin, että hyysärien lässytystä henkevistä keskusteluista ja kuraattorin puhutteluista riittää. Tosiasiassa monet aikuiset, opettajat ja koulumaailma yleensä ei voi kiusaamiselle yhtään mitään, jos se äityy tosi pahaksi. Tämä on valitettava fakta, sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Jotain radikaalia pitää tapahtua, että homma saa pisteen.

Sinulla on se onnellinen tilanne, että osaat tarvittaessa itsepuolustusta ja pidä se valttikorttinasi ja henkisenä voimavaranasi mahdollisimman pitkään. Älä provosoidu helposti, enkä sinusta, urheilijasta niin uskokkaan. Toisinsanoen käytä taitojasi vain äärimmäisessä tilanteessa. Älä ala mätkimään, jos joku vähän haukkuu. Varoita, jos joku menee mielestäsi liian pitkälle. Mutta jos kiusaaminen jatkuu ja muuttuu fyysisemmäksi, anna palaa. Siihen se todennnäköisesti sitten loppuu, vaikka varmaan olet myös itse asiasta sen jälkeen lirissä. Rehtorin puhuttelu on pieni hinta siitä, että kiusaaminen loppuu kuin seinään, ainakin se mätkiminen. Nykyisessä paskasuomessahan aina yritetään tehdä uhrista syyllinen ja huonoja neuvojia riittää, varsinkin jos ei ole itse kokenut kiusaamista. Joka alkaa jatkuvan kiusaamisen ja tönimisen, astuu itse rajan sille puolelle, jossa riskinä on saada itse nekkuun.

Omaa lastani olen kieltänyt ankarasti kiusaamasta ja myös käymästä käsiksi mahdollisiin kiusaajiin elämänsä varrella, mutta sitten kun mennään tietyn rajan yli, olen sanonut että itseään pitää puolustaa ja lujaa. Se oikeus minusta ihmisellä vielä on. Kyllä järkevä ihminen tietää milloin asialle on tehtävä piste, vaikka nyrkillä. Kenekään ei tarvitse sietää jonkun paskahousun litsareita ja pilata ja pelätä sen takia omaa koulunkäyntiään.

Itse sain aikanaan yläasteella erään kestoriesan, suulaan läpsijän lopettamaan. Kerran hän ohikulkiessaan läsäytti päälakeeni niin että tähtiä näkyi. Päätin, että nyt riittää ja nousin tyynenrauhallisesti penkistä ja nappasin raivelista kiinni ja kaadoin lattialle niin että tömähti. Muut ympärillä nauroivat ja ohottelivat ihmeissään. Suunsoitto jatkui, lievänä, mutta koskea ei enää uskaltanut. Pääsin tavoitteeseen ja koulunkäynti jatkui ilman ongelmia.
Ilmoita
Älkää nyt hyvät nuoret ottako mallia noista nakkikiska"sankareista".
Aloittajalle sitä vaan että jos olisit nyrkkeilijä osaisit väistää, harhauttaa ja vain kevyitä läpsyjä vartaloon ja osoittaa sille että parempi vastassa.
Kummallekaan ei aiheudu siitä vahinkoa eikä edes kipua.

Paljastit itsesi heti alussa kun olet suoraa vetämässä lärviin.
Huolestuttaa kuitenkin tuollainen kirjoittelu vai onko tuo jokin fantasiaprovo.
1 VASTAUS:
Huolestuttaa kuitenkin tuollainen kirjoittelu vai onko tuo jokin fantasiaprovo.
+Lisää kommentti
en uskalla antaa tuohon asiaan mitään konkreeeettista neuvoa,kysy asiaa vaikkapa jyrki kataiselta kok tai presidentiksi pyrkivältä sauli niinistöltä myös kimmo sasi kok voisivat antaa sinulle neuvoja no kysy ekana asiaa vaikkapa poliisilta,poliiseja puolestaan näet esim abc n kahviloissa heillä on sellainen valtion ruokakortti joten he mielellään sinua auttavat ongelmassasi:) todennäköisesti he vievät tai raahaavat kiusaajasi poliisi autoon raudoissa ja jos hän edes ajattelee vastustella sumuttavat paprikasumutetta niin että naama keltasena kuukauden
Ilmoita
Olet katsonut tilannetta jo aivan liian pitkään.
Ja nyt olet saanut hyviä neuvoja täältä.
Tee asialle jotain.
Tietenkin saat tehdä jotakin, mutta mitä ? Sen päätät itse.
Ilmoita
Älä anna kiusata itseäsi. Se ei nimittäin välttämättä lopu jos asiaan ei puututa. Kannattaisi kuitenkin ensin ottaa yhteyttä vanhempiin tai koulun henkilökuntaan.
Ilmoita
Ei kun päin pläsiä. Meidän työmaalla oli yksi ahd pelle joka pläiski ketä milloinkin. no kerran ihan varoittamati tuli takaa ja löi päähän., no pyörähdin ja vetäsin näköö päin ja huulet halki. Ei sit enää tasan tarkkaa tul mul näyttää kuin nakki kioskil levennellään. Erehty !
Ilmoita
mua ja mun systeriä kiusattiin koulussa mut me hakattiin kiusaajilta hampaat kurkkuun loppuihan se kiusaaminen
Ilmoita
Eikös se oo niin, että nyrkkeilijän nyrkit luetaa aseiksi ja siitä saa samantien törkeän pahoinpitelytuomion, jos mottaa ja toinen vetää sen käräjille. Mutta minun puolesta anna palaa. Joko se kiusaaminen loppuu tai sitten ne porukalla pistää sua turpaan. Käyt sit yks tellen pistämässä niiltä nenät poskelle niin tusken tuleevat uudestaa.
Ilmoita
Turpaan vaan niin että lätisee niin loppuu se vittuilu siihen. itse entinen koulukiusattu.
Ilmoita
Lyö vatsaan,tai muuhun paikkaan,josta ei jää jälkiä.
Mieluiten niin,että kukaan muu ei näe.
Silloin on sinun sanasi kiusaajan sanaa vastaan ja voit keksiä minkälaisen tarinan tahdot ja vaittää toisen sepostamaa tarinaa valheeksi.
5 VASTAUSTA:
Ja jos sitten lyönnin seuraksena maksa halkeaa... ikäsi mietit, että mitä teit...

Eikö suomalaiset osaa puhumalla asioita selvittää, ja rahalla. P-kele, kun saisin tiedät kanssani telkkariin niin häpeisitte itseänne!
---- kirjoitti:
Ja jos sitten lyönnin seuraksena maksa halkeaa... ikäsi mietit, että mitä teit...

Eikö suomalaiset osaa puhumalla asioita selvittää, ja rahalla. P-kele, kun saisin tiedät kanssani telkkariin niin häpeisitte itseänne!
On se nyt saatana, kun ei kiusattu nuori saa itseään puolustaa, vaikka toiset jo tönivät ja käyvät päälle! Jos minua olisi kiusattu jatkuvasti ja olisin lyönyt kimppuun käyvältä maksan lopulta halki, olisin palkinnut itseni jäätelötötteröllä.
Ja sen lohtutötterön antaisin omallekkin lapselle vastaavassa tilanteessa.

Se nyt on vaan niin, että kannattaa ottaa ne ruusunpunaiset lasit pois päästä ja tajuta, että joidenkin kaaliin ei ne kauniit puheet mene, vaan joku radikaalimpi opetus. Yläasteikäiset eivät ole enää mitään kullannuppuja, jotka kakkaavat pelosta housuunsa, kun joku aikuinen vähän komentaa.

Ja millä rahalla selvittää?? Maksamalla kiusaajille suojelurahaa vai?

Huomaa kyllä tässä keskustelussa, ketkä itse ovat oikeasti joutuneet olemaan kiusaamisen kanssa tekemisissä ja ketkä mukamas jotain tietävinä moralisoivat lässytyksiään olkapään ylitse. Annetaan vaan kiusaajille viesti, että he ovat tilanteen herroja yhteiskunnankin näkemyksen mukaan ja uhrit syyllisiä, jos itseään erehtyvät puolustamaan.

En kyllä enää yhtään ihmettele, miksi tässä maassa jo röyhkeimmät yrittävät raiskata linja-auton takapenkillä. Kukaan ei uskalla, eikä viitsi puuttua asiaan kun ihmisyyden puolustamisesta on tehty rikos. Näitten moraalisaarnaajien mielestä varmaan omasta kotoaankin pitäis juosta housut kintuissa pakkaseen karkuun, kun joku känniääliö tulee yöllä ovesta lävitse nyrkit pystyssä. Meille jos tuommonen yrittää, saa hilihangosta päähänsä, enkä kyllä mieti loppuelämääni hetkeäkään, vaikka kallo halkeis.

Opettajia ei useinkaan kiinnosta liata käsiään, kun siitä ei lisäliksaa saa ja ylityötunneista ei makseta. Yritä siinä sitten saada asioille piste.

Terve harkinta on kaiken a ja o. jos kuitenkin joku tulee päälle jatkuvasti, nyrkkien pitää antaa laulaa, kyllä se siihen loppuu.
---- kirjoitti:
Ja jos sitten lyönnin seuraksena maksa halkeaa... ikäsi mietit, että mitä teit...

Eikö suomalaiset osaa puhumalla asioita selvittää, ja rahalla. P-kele, kun saisin tiedät kanssani telkkariin niin häpeisitte itseänne!
Vittu mikä lammas. Kiusaajat eivät puhetta usko (sic) ja tuo rahavaihtoehto on niin lapsellinen ettei enää ees naurata. Uskalsit sentään melkein kirjoittaa että perkele, propsit siitä (not).

Oma ratkaisuni viime vuosikymmenen loppupuolella oli pamauttaa käytävällä selän taakse vittuilemaan tullutta kiusaajaa kyynärpäällä nassuun ex tempore. Nenukka meni hieman lyttyyn, vertakin tuli ja kuuleman mukaan ko. nenän kautta hengittäminen on siitä pitäen takkuillut, uskoo ken tahtoo. Toki tarjoilin vielä pari nyrkkiä ja potkua vaihteleviin kehonosiin bonuksena.

Luokanvalvojalta tuli jälkipyykissä vähän sanomista mutta (lievähkö?) kiusaaminen loppui sen siliän tien. Enkä kadu toimiani. Tarinan opetus? Pistä pataan vaan. Pax.
Väkivaltaa harkiten kirjoitti:
On se nyt saatana, kun ei kiusattu nuori saa itseään puolustaa, vaikka toiset jo tönivät ja käyvät päälle! Jos minua olisi kiusattu jatkuvasti ja olisin lyönyt kimppuun käyvältä maksan lopulta halki, olisin palkinnut itseni jäätelötötteröllä.
Ja sen lohtutötterön antaisin omallekkin lapselle vastaavassa tilanteessa.

Se nyt on vaan niin, että kannattaa ottaa ne ruusunpunaiset lasit pois päästä ja tajuta, että joidenkin kaaliin ei ne kauniit puheet mene, vaan joku radikaalimpi opetus. Yläasteikäiset eivät ole enää mitään kullannuppuja, jotka kakkaavat pelosta housuunsa, kun joku aikuinen vähän komentaa.

Ja millä rahalla selvittää?? Maksamalla kiusaajille suojelurahaa vai?

Huomaa kyllä tässä keskustelussa, ketkä itse ovat oikeasti joutuneet olemaan kiusaamisen kanssa tekemisissä ja ketkä mukamas jotain tietävinä moralisoivat lässytyksiään olkapään ylitse. Annetaan vaan kiusaajille viesti, että he ovat tilanteen herroja yhteiskunnankin näkemyksen mukaan ja uhrit syyllisiä, jos itseään erehtyvät puolustamaan.

En kyllä enää yhtään ihmettele, miksi tässä maassa jo röyhkeimmät yrittävät raiskata linja-auton takapenkillä. Kukaan ei uskalla, eikä viitsi puuttua asiaan kun ihmisyyden puolustamisesta on tehty rikos. Näitten moraalisaarnaajien mielestä varmaan omasta kotoaankin pitäis juosta housut kintuissa pakkaseen karkuun, kun joku känniääliö tulee yöllä ovesta lävitse nyrkit pystyssä. Meille jos tuommonen yrittää, saa hilihangosta päähänsä, enkä kyllä mieti loppuelämääni hetkeäkään, vaikka kallo halkeis.

Opettajia ei useinkaan kiinnosta liata käsiään, kun siitä ei lisäliksaa saa ja ylityötunneista ei makseta. Yritä siinä sitten saada asioille piste.

Terve harkinta on kaiken a ja o. jos kuitenkin joku tulee päälle jatkuvasti, nyrkkien pitää antaa laulaa, kyllä se siihen loppuu.
Todellakin samaa mieltä!
hammurab1 kirjoitti:
Todellakin samaa mieltä!
PR0 NECR0P0ST!
+Lisää kommentti
Tottakai saa.. Väkivalloin itsekkin aikoinaan lopetin koulukiusauksen kun opettajat eivät kyenneet tekemään asialle mitään.. Ja varsinkin jos kiusaaja tulee iholle on minun mielestä ihan oikein antaa opetus.. sanotaanko että itse olen saanun kiusaamisen tuloksena pari aivotärähdystäkin että yks turpaan veto sinne tai tänne jos sen saa loppumaan :)
Ilmoita
Lol, ei nyt mitään nenänmurtamisia hei. Jotain pientä vaan. Kylkeen tai mahaan sopivan tiukka veto. Tai vaikka näytät vaan ilmanyrkkeilyllä että movesit on hallussa. Varmasti vetäytyy.
Ilmoita
Lyöminen on aina väärin ja lapsellista. Fiksu ihminen hoitaa asian puhumalla, ilmoituksilla opelle, vanhemmille, poliisille, jne.

Omaa lastani on kiusattu, hän on riski poika , yläasteen ysillä. Nyt ei enää kiusata, viime vuonna vielä kyllä ja johti merkittäviin poissaoloihinkin.

Kun hän saa päästötodistuksen niin lähtee poliisille rikosilmoitus kun koulu ei riittävän ajoissa asiaan puuttunut ja asiaa tutkinut. Virkarikos ja pojalle korvauksia. Paljon parempi vaihtoehto pojan kannalta kuin jos hän olisi alkanut väkivaltaiseksi ja joutunut jopa kasvatuslaitokseen.

Eli puhumalla homma haltuun. ilmoitukset poliisille jos koulu ei puutu, ja jos puuttuminen heikkoa niin aikoinaan sitten oikeuteen ja koululta kunnon korvaukset.

Oppii ne suomalaisetkin vähitellen.

Joo, kuluja tulee, mutta niitä tulee koska on niitä paskavanhempia jotka suosittelevat tyyliä: turpiin vaan ja onnea, kun itsekin ovat siihe tyhminä tottuneet.
3 VASTAUSTA:
Niin siis kuluja tulee veronmaksajille kun kunta joutuu korvaamaan kiusaamisen henkiset vahingot yms. Mutta paskavanhemmat maksavat osansa!
Ei voi sanoa muuta kuin ROSKAA. Kiusaajat täytyy pelästyttää. Itse olen lukion ensimmäisellä, ja toivon että olisin voinut tehdä jotain aiemmin. Ei enää kiusata, mutta olen katkera, ja fantasioin usein kostolla, ja tämä häiritsee päivittäin.
Sinäpä sen sanoit unelmoija RoB J.. Elämä on paljon yksinkertaisempaa. Tuskin poikalapsien riitoihin koko yhteiskunnan tarvii puuttua. Pian täällä on kaikki jätkät homoja ellei kundit opi hoitaa kahdenkeskisiä välejään, kuten jo itse luontokin opettaa.
+Lisää kommentti
Ite jouduin kiusatuksi, siksi että pärjäsin koulussa muita paremmin. Tilanne kun kävi ylle vedin kaveria turpaan. Ei sen jälkeen enää uskaltanut soittaa suuta, oikeutettua oli. Jokaisen, joka joutuu kiusatuksi ja pystyy, vasten tahtoaankin, tehdä asia selväksi.
Ilmoita
Jos tulee vielä moksimaan niin kysäise että jos asia kiinostaa niin voitte nousta naruneliöön, siellähän voi sitten tehdä sääntöjen puitteissa sen mitä pitää. Tuskin tulee enää pullistelemaan.
Ilmoita
Pyydä kaveri jonnekin suljettuun paikkaan, jossa ei ole silminnäkijöitä.
Kerro, että nyt menenemme tappelemaan ja katotaan, mikä olet miehiäsi.
Tämä tehosi minulla armeijassa. Kaveri tuli mukaan, mutta samalla ojensi sovinnon kättä ja lupasi lopettaa uhkailunsa ja vittuilunsa.
Ei tarvinnut koskeakkaan kaveriin. Siihen loppui uho!
1 VASTAUS:
Ota sellaisella otteella kiinni kiusatusta, että kiusaaja varmasti pysyy hallinnassasi, eikä vahingoita tätä. Ellet itse pysty tähän niin pyydä sellainen kaveri avuksesi jolta se onnistuu esim. lukkopainin harrastaja. Samanaikaisesti kiusaajalle voi antaa suullisesti laillisuuskasvatusta.
+Lisää kommentti
Ehdottomasti, paina pataan nii että tuntuu, mut sillai ettei hajoo lärviluita, nyrkkeilijänä osaat painottaa iskut oikeen.
Ilmoita
tottakai saat lyödä ja lyökkin kovaa loppuu kiusaaminen
Ilmoita
Loppuu! Itse hakkasin aikanaan kiusaajan naaman verille sen jälkee ei tarvinnu kuunnella keltään mitään.
Niin ikävää kun se onkin mutta puhuminen se on turhaa tässä maassa, sillä ei saa muutakun enemmän selkäänsä.
..Ja poliisille kun ilmoitat saattaa mennä kuukausia tai vuosi(?) ennekuin asiasta tulee asianomaisille edes mitään ilmoitusta.

Tai sitte punttisalille ja piikkiä pyllyy nii loppuu se ulina kun sitä harvemmin isolle kaverille aletaan aukomaan..
Ilmoita
heh, tulee mieleen ala-aste ajat , pari luokkalaista jahtas suunnilleen joka välitunti.
Juoksin pakoon siinä kuukauden kunnes päätin että ei jaksa enää...
Joku päivä sit koulun jälkeen linja-autoa odotellessa päätin että ny lähtee.
Heittelin kiusaajia jotain telineitä ja puita päin siinä ihan raivopäissäni ja sen jälkeen olivat niin nöyrää kaveria .

Joten suosittelen juurikin jotain mahaan nappaamista/heittelemistä hankeen jos oikein tekee mieli nöyryyttää.
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Kiusaajaa ei pelkästään saa vaa pitää vetää turpaan niin lujaa ja tarvittessa useasti että SE lopettaa kiusaamisen.

Tämä tehoaa sitä paremmin mitä aikaisemmassa vaiheessa toimenpiteen (tai toimenpiteet) suorittaa. Jos et yksin pärjää SILLE tai kiusaajalla on kavereita - niin kuin yleensä on, ne kun ovat aina raukkiksia - niin kerää tarpeeksi iso porukka ja pieksäkää ne kaikki oikein kunnolla.

Tiedä koska olen itse sen toteuttanut useamman kerran ja aina on tehonnut.
Ilmoita
Älä nöyryytä kiusaajaa julkisesti. Pyydä sivummalle katseilta suojaan ja mänttää se siellä. Kerrot rauhallisesti ja asiallisesti, että ellei suunta muutu, niin seuraavalla kerralla saa selkäsaunan julkisesti.
Ilmoita
Ota se yksin puhutteluun ja kerro sun tausta, luulen että pelleily loppuu siihen..
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Ei tarvitse lyödä,minun poikaani kiusattiin koulussa
ja kun mikään muu ei auttanut vaimoni sanoi pojalle tuskastuneena
että ota rinnuksista kiinni ja nosta seinälle ja sano nyt loppu.
Poika hermostui koulussa jälleen kiusaamiseen ja teki niin.
Kiusaaminen jäi siihen.
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Joo kannattaa lyödä nyt, sillä nyt 35 vuotta on aikaa omasta kiusaamisestani ja vielä tässä 5kymppisenä olen ajatellu, että kun aikanaan jäi, niin jos vastaan vielä kävelisi, heti vetelisin niin että tuntuu! Olen nainen ja kiusaaja oli tyttö silloin. Ruma kun mikä. Oli sikamaisen kateellinen kaikille kauniimmille.
Älä kanna kiusaaja sisälläsi koko elämääsi. Toimi nyt, kun aika on.
Ilmoita
ei
Ilmoita
"Elikkä lasketaanko tämä itsepuolustukseksi?"

Jos joku lyö olkapäähän, ja sitten murtaa toiselta nenän, niin ei sitä voi mitenkään itsepuolustukseksi laskea - ellei tilanne ole sellainen, että olkapäähän lyönnin jälkeen voisi tulla nyrkki päähän. Jos tilanne on sellainen niin homma voidaan todeta parhaiten itsepuolustukseksi silloin, jos paikalla on muita vahvistamassa tilanteen uhkaavuuden ja vakavuuden. Jos poliisi selvittää tilannetta, jossa yhdellä on nenä poskella ja toisella mustelma kädessä eikä muuta tietoa tilanteesta, niin homma on melkolailla selvä.

Fakta on, että olkapäähän lyöminen ei voi vahingoittaa vakavasti tai tappaa mutta päähän kohdistunut isku voi. Olkapäähän lyöminen vituttaa ja aiheuttaa mustelmia mutta siinäpä se.. Jos on ihan pakko laittaa takaisin, niin samalla mitalla, mutta ei ei enempää: olkapää olkapäästä tai reipas potku reiteen joka aiheuttaa vaikkapa puujalan - eikä sitäkään kannata lähteä tekemään ilman, että kaveri provosoisi ensiksi, esim juurikin lyömällä sinua olkapäähän.
Ilmoita
Tietysti näytät kaverille nyrkkeilykerhosi klubikortin sanomatta sanaakaan. Jos jätkä ei tajuu, niin pari hämättyä, tuntuvaa vartaloiskua kohentaa kummasti kiusaajan käytöstä. Anna sen nenukin olla rauhassa vielä sentään. Se ei ole myöhemmin kivaa itsellesikään, kun huomaat, että olet antanut pikku paskiaisen provosoida itseäsi. Keep it cool!
Ilmoita
hmmhmm!! kyllä minä sinuna löisin!! ja tempaisisin oikein olan takaa! olet niin nuori että sinulle ei voi tulla muuta sanktiota kun viikon erotus koulusta.. anna opetus kiusaajalle, ei varmasti toiste tuu kiusaamaan! :D
Ilmoita
elä nenää murra siltä, riittää että heität sen kenttään ja sanot pari valittua sanaa
Ilmoita
Mielestäni kaikkein paras vaihtoehto olisi tilanteesi, seuraavan kerran kun tämä kiusaaja tulee haastamaan, haasta hänet henkisesti menemällä aivan lähelle kuin ammattinyrkkeilyn katsekontakti punnitustilanteessa katsomalla silmiin ja kysymällä rauhallisesti että mitä oikein haluat ja jos rupeaa tuntumaan tilanne hankalalta jolloin tilanteessa kysyt että oletko valmis ottamalla erää ja käy kuinka vain niin ettei kumpikaan nosta mitään syytteitä jos tilanne on sovitti niin samalla katsoa tilanne loppuun :D Kannattaa varmaan aloittaa maksaan vasenkoukku ja katsoa mitä tapahtuu...nopea käsi ja kevennys/sivulle näin voi tapahtua muutos tilanteesi, en varmaan suosittele lyömistä kasvoihin kun saattaa tulla pahaakin jälkeä!
Ilmoita
koukku leukaan ja untenmaille, tuskin montaa kertaa haluaa koulun käytävillä nukkua. Tuskin vaikea veto jos oikeasti harrastat
Ilmoita
Pitää ehdottamasti vetää pataan tietäähän sit miltä se maistuu ja verta nenästäähän se kaivaa koko ajan!
Ilmoita
Mene kiusaajan eteen, katso silmiin ja sano: "Älä ikinä, älä missään tapauksessa koske minuun, tai sinuun sattuu". Älä huuda, älä rähise, vaan puhu hiljaa, silloin toinen kuuntelee.
Äläkä tuo missään nimessä nyrkkeilijätaustaasi esiin, se voi tietää itsellesi hankaluuksia!
Jos tuuppiminen ja kiusaaminen ei lopu, niin älä missään tapauksessa riko hänen nenäänsä, vaan knekkaa kerran sellainen painavanpuoleinen koukku tuonne maksan kärkeen, se tekee helvetin kipeää, mutta vammat ei ainakaan näy!
Tiedät varmaan itsekin nyrkkeilijänä, miltä isku maksaan tuntuu!
Älä vieläkään kerro hänelle, mieluummin älä kenellekään koulussasi, että olet nyrkkeillyt, tiedän kokemuksesta, että "hevoselle löytyy aina ajaja", eli asiasta voi hyvinkin tulla joku porukkakosto.
En ole enää nuori, mutta minulla on samantapainen menneisyys, siksi tiedän, mistä kirjoitan. Tsemppiä sinulle!
Ilmoita
Aikoinaan muutin muualta huittisiin ,niin minua kiusattiin koko eka viikko . Seuraavalla viikolla vedin niskalenkillä kiusaajan ketoon.Siihen loppui kiusaaminen ja koulu jatkua rauhassa. Ei muutakuin samat opit....
Ilmoita
Itse en lähtisi heti tujauttamaan, yrittäisin ensiksi ihan puhua enemmän tai vähemmän ja jos sitten vielä jatkuu niin sitten vetäisin lättyyn kahta kovempaa.

Itse olen sen verran rauhan mies, että tappelen vasta sitten jos itse en pääse karkuun, en näe taistelemisessa mitää hienoa, aiheuttaa vain vihaa, parempi haalai ystäviä kuin vihollisia.
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Lyöt nenän vaan murskaksi kerrasta niin ain muistaa ketä kiusas kun katsoo peiliin.Mua ei ole kiusattu mutta itse olen toiminut noin kun on jotain kähinöitä ollut.Ja jos siitä jotain tulee seon pientä ja sen ajan murhe sit.
Ilmoita
Anna mennä vaan ja laula samalla SITÄ SAA MITÄ TILAA.
Ilmoita
Haasta kiusaaja "leikkimieliseen" nyrkkeilyotteluun treenisalillesi.

Pidä huoli että mahdollisimman moni kuulee haasteesi joten jos kiusaaja ei suostu mikä -on luultavaa- niin kaikki huomaavat hänet luuseriksi.
Ilmoita
Lain kannalta asia on siten, että jos kiusaaja lyö kevyesti olkapäähän ja tämän jälkeen, vaikka kiusaaja ei enää tee mitään, lyöt häntä, syyllistyt pahoinpitelyyn. Kiusaaja voi syyllistyä kunnianloukkaukseen ja lievään pahoinpitelyyn, mutta sinä saata ankaramman rangaistuksen pahoinpitelystä, jos olet 15 v täyttäynyt ja vaikka et olisi 15 v, olet vahingonkorvausvelollnen eli joudut korvaamaan nenän murtamisen. Joudut tätä lakia noudattamaan aikuisena, joten sitä on parasta noudatta myös jo alle 15-vuotiaana.

Mene keskustelemaan koulun johdon kanssa asiasta ja vaadi että he ottavat yhteyttä kiusaajan vanhempiin.
Ilmoita
Oho, onpa täällä paljon vastaajia. Mutta joo, tilanne on kai nyt hallussa, vittuilu ei loppunut vaan se jatkui kovempana sen jälkeen kuin sanoin että mulle ei kannata vittuilla, saattaa käydä pahasti.

No, se kiusaajani sitten tuli vastaan käytävällä (varmaan lintsasi tunnilta ja minä olin menossa vessaan, koulupäivän viimeinen tunti oli menossa eli käytävillä ei ollut muita) ja löi minua mahaan muttei kovaa ja läpsäisi minua perseelle ja sanoi ''mitäs kultsi?''. Tuossa tuli raja vastaan, en edes varoittanut häntä vaan vetäisin häntä tyynesti turpiin ja jätkä lens 1 lyönnistä jo aika komeasti, no siinä sitte annoin vielä toisen ja tämä oli maassa, siinä sitten pari potkua vielä kylkiin ja kävelin vaan tilanteesta pois.

En tiedä mursiko hän nenänsä, mutta verta hän ainakin vuosi, sillä kun kävelin koulusta pois niin siinä kohtaa missä hän oli maannut, oli jonkin verran verta. Ainakaan vielä ei ole mitään soittoa tullut koulusta tai mistään, ja jos tuleekin, kiellän vain kaiken.
1 VASTAUS:
Unohtu vielä sanoa että tämä tapahtu keskiviikkona, enkä ole kiusaajaani nähnyt sen jälkeen.
+Lisää kommentti
Olet oman väkivaltaisuutesi täällä kehunut,
mitä sinä tuollaisella voitat?
Kielenkäyttösikin on kaikkea muuta kuin koululaisen,
kuka oikeastaan olet?
Lopeta tuollainen uho,
teikäläisiä on pilvin pimein tuolla kadulla,
"voiko sais lyödä"koko ajan mielessä.
Kiusaamisesta voi päästä(jos sitä nyt onkaan)
muutenkin.
Sitäpaitsi kun tai jos olet 4v ollut nyrkkeilysalilla
tulee sieltä lähtö jos menet lyömään tuolla kuvaamallasi
tavalla jos seura missä käyt on vastuullinen,käyn
itse myös nyrkkeilysalilla.
2 VASTAUSTA:
Huh huh mitä räppiä :D
Tuki turpas kun et koulukiusatuksi joutumisesta näytä tietävän yhtään mitään. Olet just sellainen jeesustelija joka vaan hiljaa hyväksyisi sen että sinua hakattais ja halvennettais. Jos ei tuommosen kohtelun jälkeen puolusta itseään niin ei taida juurikaan itsekunnioitusta olla minkäänvertaa.
+Lisää kommentti
seuraavan kerran ku näät sen välitunnilla, vasen suora nenää ja polvee pallea, kaverilta ilmat pellolle ja tippuu polviltee. Sit parin askeleen vauhti ja monoo suuhun sillee et leegot tippuu, joka ikinen. Sit lukotat kummatki polvet hajalle. sen jälkee kuset päälle ja sanot et seuraaval kerral käy pahemmin. Ei se muuten lopu
Ilmoita
Minusta ainakin oikeuttaa, jos hän lyö tai tönii voit tempaista hänet alas.

Itseäni kiusattiin (tai pikemminkin yritettiin kiusata) ysillä "koulun kingin" toimesta. Hommalle tuli loppu kahden viikon päivittäisen kiusaamisen jälkeen, kun kiusaaja ohitti minut ruokajonossa, en suostunut siihen ja hän aloitti tappelun. Kaadoin kyseisen "kingin" välittömästi ruokalan laattalattialle ja painoin polveni hänen kurkulleen niin pitkäksi aikaa, kunnes hän lopetti haistattelun ja alkoi anelemaan armoa, kun painoin polvellani hiljalleen aina vain enemmän.

Itselläni ei ole varsinaista kamppailulajitaustaa seurassa, mutta isäni oli ja on edelleen ahkera kamppailulajien harrastaja. Hän opetti minulle monia hyödyllisiä temppuja. En tosin ole joutunut käyttämään niitä oikeasti koskaan muulloin kuin silloin kiusaajaani vastaan.
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Äitini opasti minua ja veljeäni pienestä asti: ketään ei kiusata (ei fyysisesti eikä henkisesti), mutta jos joku erehtyy lyömään, pitää lyödä takaisin heti kerralla niin lujaa, ettei tule toiselle uudestaan mieleen moista yrittää. Tätä neuvoa en itse ole koskaan joutunut kirjaimellisesti käyttämään, ehkä siksi, että tyttöjen joukossa tuo lyöminen lienee verbaalisia keinoja harvinaisempaa. Veljeni sen sijaan laittoi erään pullikoitsijan (joka aina löi ohimennen kaikkia ja oli oikea terroristi luokallaan) kuriin; ei ollut sen tyypin kanssa sen jälkeen enää ongelmia. Tilanne sattui ala-asteen liikuntatunnilla, kun sählypelissä tämä poika löi veljeäni mailalla polveen. Veljeni maila heilahti välittömästi takaisin ja miehekkäästi vielä sanoi opettajalle, joka yritti kysyä "oliko äsköinen vahinko?", että "ei ollut ja lyön varmasti uudelleen, jos toi vielä mua lyö". Ei lyönyt toinen sen jälkeen ja pojat ovat muuten edelleen kavereita keskenään, sattumuksesta n. 10 vuotta aikaa.

Itse olen neuvoa noudattanut siinä mielessä, että koskaan en ole antanut kenenkään ilkeillä itselleni ilman seuraamuksia. Ei tarvitse itse alentua kiusaajien tasolle, mutta kenenkään ei myöskään kuulu joutua moista sietämään vaan itseään on AINA oikeus puolustaa!!!

Minä ja veljeni olemme harrastaneet pienestä asti karatea, joten lyöntitekniikkakin olisi hallussa, jos sitä joskus pitäisi käyttää. ;)
Ilmoita
Kerro ihan suoraan olevasi hetero, kyllä se lopettaa.
Ilmoita
ja täysillä kyllä kiusaaja rauhoittuu varmasti
Ilmoita
Saa. Ei vaan ehkä niin kovaa et se vammaantuu tai mtn.
Ilmoita
turpiin vaan ja tuplaten
Ilmoita
sinä voit hänelle kertoa että olet harrastanut nyrkkeilyä että mennään kokeilemaan kehään jos ei muuten lopu. se olisi ainakin rehtiä ei kukaan voi valittaa. jos sinä lyöt häntä kertomatta että olet nyrkkeilynharrasta voit saada syytteen pahoinpitelystä
Ilmoita
No samoin mulla oli koulussa,mutta se oli 60-70-luv taitteessa.Jatkui niin kaun kun vetelin muutamaa kunnolla palloon,sen jälkeen alkoi kummallinen "kunnioitus".MUTTA en oikein itse tykännyt että piti niin pitkälle mennä,tuli hiukka paha mieli..Sitähän sanotaan että "kunnia menee & maine kasvaa"..Mutta älä murskaa kolvia,voithan kun kerran osaat niin huitaista maksan kohdalle ja taputtaa olkapäälle kun tämä kiusaaja onpolvillaan edessäsi.Ja huomauttaa ettet erikoisemmin tykkää moisesta käyttäytymisestä..Jos toisella on hiukankin älliä,niin teistä voi tulla jopa hyvät kamut..
Ilmoita
Anna ensin asiallinen suullinen varoitus perusteineen ja jossei tehoa niin anna mennä vaan. Samalla opiksi muille. Se joka kuritta kasvaa niin kunniatta kuolee. MT
Ilmoita
Täytyy muistaa muuten sellainenkin asia, että jos jossain seurassa treenaat ja tulee ilmi, että joku heikäläisistä on hakannut jonkun, niin siitä saa koko seura paskaa niskaan. Itseään saa toki puolustaa, mutta ei pidä kyllä kovin kevyillä syillä ruveta neniä murtamaan. Voisithan kokeilla ottaa kevyttä matsia hänen kanssaan, jos hän siinä on nyrkit pystyssä. Kevyehköllä kontaktilla näytät, että sisään tulee, ja jos ei asenteet rupea muuttumaan, niin rupeaa kontaktikin kovenemaan. Mutta varaudu siihen, että hänkin saattaa olla lajimiehiä.
Ilmoita
Itse olin myös koulukiusattu yläaste aikoina ja se ei lopu ennen kuin näytät sille kiusaajalle että et aio alistua moiseen kohteluun.

Meikäläistä kiusaava tyyppi tuli aukomaan turpaansa eteeni kun istuin koulun käytävällä odottamassa tunnin alkua ja viimein kun pinna paloi tönäisin hänet todella lujaa vastakkaiseen käytävän seinään ja menin mitään sanomatta takaisin istumaan. Sen jälkeen se tyyppi jätti minut rauhaan.
Tokihan siinä olisi voinut käydä todella pahastikin mutta rehellisesti sanouttuna se kusipää olis mun puolesta joutanut saamaan aivohalvauksen ja makaamaan vihanneksena loppuikänsä sairaalassa... Ja kenenkään ei tarvi tulla kitisemään että olinpa typerä kun turvauduin väkivaltaan jos ei itse tiedä koulukiusatuksi joutumisesta mitään.
Sana "koulukiusasus" on ihan liian lievä ilmaisu jos vertaa siihen minkälaista helvettiä se oikeasti on henkisesti sekä fyysisesti.

Yleensä ne kiusaajat on oikeasti semmosia paskahousuja että kun ne huomaa että saattavat saada itse pian turpiinsa niin ne luikkii häntä koipien välisä karkuun.

Lyömistä en suosittele vasta kuin siinä tapauksessa että sun kimppuun hyökätään ja on pakko puolustaa itseään mutta just jotain lievempää konstia voi käyttää varoituksena että se kiusaaja näkee että nyt kannattaa jättää asia siihen.

Koulukiusaamista ei ikinä kannata jättää huomioimatta ja ajatella että kyllä se joskus loppuu nimittäin siitä tulee ajan mittaa todella helvetillistä...
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Lyö hiljaa ja torju hänen lyönnit. Älä satuta, koska joudut itse ongelmiin. Nöyryytä läpimenevillä lyönneillä, se on yhtä tehokasta.

Itse harrastin aikoinaan Judoa kun yksi kiusaaja kävi päälle, heittelin pari kertaa pitkin lattioita. Ei siitä mitään vammoja tullut, mutta kovasti lähti nolona ja jätti rauhaan ku oli pari kertaa kierinyt pitkin käytäviä.
Ilmoita
Joo itte olin kova tappelemaan yläasteen aikoihin 90 -luvun alussa..silloin jos joku ärsytti tapeltiin välitunnilla tai koulun jälkeen. Lähinnä se oli pientä nyrkkitappelua lumessa pyörittelyä ym..Joten sanon että anna mennä vaan!! Noita kähinöitä on sitten mukava muistella muutaman vuosikymmenen päästä.
2 VASTAUSTA:
Joo NÖSSÖHÄN sitä on jos ei itteensä puolusta. Tytöillä haaroväli vaahtoa kun näkee kuinka paha poika oot ;)
erimiesonmerimies kirjoitti:
Joo NÖSSÖHÄN sitä on jos ei itteensä puolusta. Tytöillä haaroväli vaahtoa kun näkee kuinka paha poika oot ;)
No ei kunnon tytöillä. Kuka nyt haluaisi väkivaltaista poikakaveria.
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Kyllä se on niin että kiusaajille pitää panna vastaan eikä antautua niiden armoille. oikeen ärsyttää miten jokut kiusatut valittaa miten isot pojat kiusaa mutteivat uskalla panna vastaan. sinun kohdallasi neuvoisin tosin olemaan lyömättä ettei siitä nyrkkeilytaustasta nouse mitään haloota, mutta voithan vaikka napata kurkusta kiinni ja hapettaa sen jonnekkin lumihankeen niin näkevät muutkin kiusatut ettei se kiusaaja olekkaan niin kova jätkä mitä antaa olettaa.
Ilmoita
väkivalta ei ratkase mitään,siit tulee vaan usein kierre,väkivalta lisää väkivaltaa,mut jos ei muuta keinoa löydy,ni niinhän se on vuosikymmeniä asiat hoidettu hammas hampaasta,kiusaajat ei useinkaan tajuu,et aina löytyy vahvempi..
Ilmoita
anna palaa mutta katso paikka jossa olet kahden tämän elviksen kanssa jotta ei ittelles aiheudu harmeja, ja ei mitään nenän murtamisia ja kasvoihin lyömisiä josta voi jäädä pysyviä jälkiä.
Ilmoita
Anna mennä, turpaan vaan oikeen kunnolla. ei tollasta kannata katsella, ittellä kokemusta tollasesta kun jätkät luulee itsestään liikaa, ei luule kunnon selkäsaunan jälkeen enään :P
Ilmoita
Ei oikeuta lyömään, mutta oikeuttaa potkasemaan.
Ilmoita
En tiedä kannattaako nenää lyttyyn tai hampaita pistää, tulee kalliiksi. Tähtää jonnekkin halvempaan paikkaan.

Mutta muuten anna palaa, turpaan vaan, ei ne muuten lopeta, rehtoreita ei voisi paskan vertaa kiinnostaa ja muut kattoo vaan ellet tee jotain. Voimia sulle, kun pystyt antamaan takaisin :)
Ilmoita
Ihailtavaa, että olet pystynyt ottamaan asiatonta käytöstä pitkään vastaan hermostumatta. Kertoo vahvuudesta. Tohoavaan käytökseen kannattaa soveltaa seuraavaa ajatusmallia: huono käytös, agressiivinen, muita vahingoittamaan tarkoitettu käytös on lähtökohtaisesti pahaa. Silloin henkilö, joka käyttäytyy näin, tekee ensisijaisesti väärin itseään kohtaan. Älä ota itseesi häneen pahuuttaa vaan ohita se tyynesti, nouse sen yläpuolelle. Näin saat pitää oman pesäsi puhtaana, katoa itseäsi tyytyväisenä peiliin ja sanoa minä olen hyvä. Hankalaan tyyppiin voi tarkastella kuin ulkopuolelta: ai tuollaisiakin on, oho, mitäköhän se seuraavaksi tekee, arvasinpa, olinpa oikeassa. Tai kuin uuteen eläinlajiin, ai tuollainen, kuinka mielenkiintoista. Jos et pysty ottamaan etäisyyttä tyyppiin vaikka yhteisen koulun/opiskelun/työpaikan takia, neuvoisin sinua kirjoittamaan kaikki ilkeät kommentit ja teot ylös ja lopulta antamaan pitkän listan opettajalle tai pomolle. Tavallaan asia on poissa päiväjärjestyksestä, kun olet sen kirjoittanut ylös, sitä ei tarvitse mielessään kertailla tai muistella. Kiusaajan syntilista on ja pysyy. Hanki järkeviä kavereita, jotka näyttävät selkeästi, etteivät hyväksy väärää toimintaa. Maailmassa on kaikenlaista tallaajaa. Omaa elämäänsä ei kannata pilata heidän takiaan.
1 VASTAUS:
hyvyyden puolella: ei se toimi noin, joku sinisilmä täti voi kuvitella että noin se toimii ja sillä olisi vaikutusta, mutta ei se mene eloonjäämistaistelun tuoksinassa noin. lopputulos on pahimmillaan monta masentunutta mielenterveyspotilasta ja tuhoutunut elämä. Vaikka kiusattu olisi kuinka vahva , vuosien nuijiminen ja päähänpotkiminen aiheuttaa sen että vahvasta ja iloisesta pienestä pojasta tai tytöstä tulee itseään vihaava, tulevaisuus tuhottuna maailmaa katsova pilleripotilas. Siinä ei auta kuvitelmat kiusaamatotmuudesta enää, siinä ei ole minkään yläpuolella, vaan kaikkein alimpana, ja oma elämä risana. Itselläni on kokemusta tästä, sillä epäonnekseni kasvatin lapseni väkivallattomuuteen, ja kun muutimme uudelle paikkakunnalle, kun kouluun piti mennä, tulos oli kaikesta yrittämisestä huolimatta tuhoava. Ei siinä auta rehtorit ei opettajat ei lääkärit ei kukaan. Jos ei itse tappele ja pidä pintaansa ja ottaa iskut ja haukut ja kaikenlaisen tärväämisen vastaan, niin tuloksena on loppuunpalanut nuori, joka ei enää kykene taistelemaan kilpailuyhteiskunnan oravanpyörässä.
+Lisää kommentti
Omasta ja muutaman tuttavan kokemuksesta voin sanoa että väkivalta lopettaa vi'''ilun ja ehkäisee kiusaamista ...samalla kaikkoaa turhat kaverit.

Omalla kohdalla kannatti ja kiusaajasta tuli kiusattu kun paljastui ettei ollutkaan niin kova mitä esitti.
3 VASTAUSTA:
...tosin nyrkkeily taustasta saattaa olla enemmän haittaa, etenkin jos olet aktiiviharrastaja mutta silloihan tiedät sen jo valmiiksi.
En nyt tiedä, mutta eikö nykyäänkin voisi haastaa toisen pojan ihan reiluun nyrkkeilymatsiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ja kaikki koulukaverit (ei siis vain kiusaajan peesaajat) ympärille todistamaan, kuka voittaa? Tämän voisi tehdä vapaa-ajalla jollain urheilukentällä, joka ei kuitenkaan ole liian syrjässä.
... kirjoitti:
En nyt tiedä, mutta eikö nykyäänkin voisi haastaa toisen pojan ihan reiluun nyrkkeilymatsiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, ja kaikki koulukaverit (ei siis vain kiusaajan peesaajat) ympärille todistamaan, kuka voittaa? Tämän voisi tehdä vapaa-ajalla jollain urheilukentällä, joka ei kuitenkaan ole liian syrjässä.
Eiköhän pelkurille toisaalta riitä, kun nostat treenipäivänä nyrkkeilyhanskasi pulpetille sen ajaksi, kun muka kaivelet kovasti jotain laukustasi ja tekstailet kännyllä rennosti. Siltikin keskittyisin enemmän siihen, miten vastaat hänelle, kun hän hattuilee. Jos tönii, niin voisi sanoa, että "En muuten suosittele koskemaan enää tästä lähtien", ja katso silmiin vakaasti ja seiso rauhallisesti paikalla, kunnes hän poistuu. Kannattaa lopettaa kiusaajan yritys jo alkuun nollatoleranssilla. Höpötykseen voi todeta, että "Koita saada jotain tolkkua tohon höpinään, että voin ottaa kantaa".
+Lisää kommentti
Sama kuin kusipää se tyyppi on niin elä helevetissä nokkaa siltikää vedä.
Ihte olin koulukiusattu kans mutta se loppu siihen ku 8. luokalla nostin välkällä tyypin seinälle ja tein asiat selväks mitä tulee tapahtuu jos se jatkaa vielä.
Ihme kyllä se ymmärsi liikkuvansa vaarallisilla vesillä ja lopetti.
Harvinaisempi tapaus kyll.
Ilmoita
Jos saisin elää uudestaan lapsuuden ja nuoruuden, niin varmasti vastaisin nyrkein kiusaamiseen. Antaisin niin paljon turpaan kuin minussa olisi ainesta ja voimia. Ehkä näin minua ei olisi enää kiusattu ja minusta olisi tullut parempi ihminen.
1 VASTAUS:
Nykyisin en ole vihainen kiusaajille, mutta olen vihainen itselleni kun en puolustautunut silloin kunnolla.
+Lisää kommentti
Yritä saada kiusaaja hyökkämään päällesi niin sen jälkeen jos mottaat häntä se menee itsepuolustuksen piikkiin, etkä ite joudu ongelmiin.
Ilmoita
eeh, lyö vaan takas sitä olkapäähän hiukan kovempaa nii varmaan ymmärtää yskän?
Ilmoita
Lyö otsaan niin ei tule murtumia . Jos lyöt leuan ja hampaat murskaksi tai nenän ,joudut takuuvarmasti maksamaan paljon . Yksi hammas on noin 400-1000e. Tosta voi laskea.
1 VASTAUS:
mennee nyrkki paskax sitte
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Ikävä kyllä näin on että väkivalta lopettaa vittuilun.
Ilmoita
Kyllä monista kommenteista näkee, ettei ole todellista tietoa siitä, mitä kiusattuna oleminen voi olla. Itseäni kiusattiin koulussa viimeiset 6 vuotta ja kärsin siitä vieläkin. Koko koulu ja opettajat tiesivät koko ajan, mutta eivät tehneet mitään. Itse olin niin heikko, että en pystynyt tekemään kiusaajilleni mitään. Yhtä helvettiä ja pelkäämistä koko aika, enkä ole sillä kirotulla koulupaikkakunnalla ole halunnut edes käydä sen jälkeen, kun sieltä pääsin koulun jälkeen muuttamaan pois.

Voi kun olisinkin tuolloin osannut nyrkkeillä tai ollut fyysisesti yhtä vahva kuin kiusaajat! Siinä suhteessa olen kateellinen ketjun avaajalle, enkä oikein edes pysty käsittämään tuota tilannetta. Sinulla on asiat hyvin, kun on sentään mahdollisuus tehdä jotain. Kaikilla ei ole. Jos olisin kiusaajia lyömällä pystynyt lopettamaan kiusaamisen, olisin tehnyt sen epäröimättä. Haaveilen vieläkin, että olisin pystynyt tekemään niin. Tee siis itsellesi palvelus ja lopeta kiusaaminen alkuunsa jos voit, äläkä ota elinikäisiä traumoja jonkun niljakkeen nöyryytyksien armoilla olemisesta. Muuten kadut jälkeenpäin, ettet tehnyt sitä.

Siis jos ja todennäköisesti kun muut keinot ei auta, ja pystyt kiusaamisen lopettamaan itse, tee se.
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Minuakin nuorempana pompoteltiin. Eräänä päivänä näytin näille kiusaajilleni kaikki judomitalit junioriajoilta, että jättäisivät rauhaan.
Ne viskoi kaikki pitkin pihaa.
Keräsin tyynesti, pyyhin kurat mitaleista, ... Ja annoin työnäytteen
Niputin viisi suunsoittajaa pensaan juurelle. Yhtäaikaa
kumma kyllä, suunsoitto loppui!
Ilmoita
Vedä tauluun mut koska kukaan ei tiedä et oot boxannut niin eiköhän alaikäinen selviä nuhteilla,tiputa mahasta niin ei tuu laskua iskusta.Vedin ite tossa iässä aivot kadulle aseella ja siitä tuli tapa joka pysyy ainakin mulla.Minimi iskut.
Ilmoita
Kiusaaja on aina henkisesti jälkeenjäänyt, vähäälyinen ja siten täysin halveksittava yksilö, jollaisia ei kaivata. Eikä heitä tarvitsisi olla missään olemassa ollenkaa.

Minua kiusattiin peruskoulun 1-luokalta aina 8-luokalle saakka, koska olin pienempi kokoinen, kuin muut ja ne kiusaajat olivat aina ne saman perheen 4-poikaa, joiden äiti oli alkoholisti.
Koulubussi vei meidät koulunpihaan, jo klo 07.00 vaikka koulu alkoi vasta 08.00 siis kiusaajilla oli kokonainen tunti noin 3-päivänä viikossa aamuisin hakata minua, kuin nyrkkeilysäkkiä.
Koin aamuisin vatsakipuja enkä halunnut lähteä kouluun. Äiti vei minut lääkärii josta osastolle tutkimuksiin ja lääkäri sanoi, että kivut johtuvat lähinnä psyykkisistä syistä, koska pelkään mennä kouluun.

Mutta lääkäri sanoi, että hänellä on lääke tähän ja neuvoi minua näin:
Laita kuule poika peukalo nyrkin sisään ja muut sormet tiukasti peukalon päälle nyrkkiin, ja lyö niitä kiusaajia niin lujaa keskelle mahaa, kuin lähtee.
Noudatin lääkärin minulle antamaa ohjetta, mutta kiusaaminen ei loppunut ennen, kuin aloin lyödä sitä samaa pääkiusaajaa aina tappelun alettua aina suoraan keskelle nenää ja niin lujaa, kuin lähtee. Silloin siltä pöhlöltä tuli aina veret nenästä ja tappelu loppui siihen, kun sen velipojat yrittivät saada verenvuodon sen yhden nenästä loppumaan se oli minulle helpotus.
Mutta sitten muut typerät koulukaverit alkoivat puhumaan että olen tosi ilkeä, kun lyön joka aamu sitä yhtä poikaa turpaan ja otan siltä senkat nenästä.

Menin yläasteelle ja siellä oli sellainen koulun kovin jätkä, joka oli niin vähäälyinen ja halveksittava, että kiusasi aina itseään pienempikokoisia niin, että tuli selän taakse ja väänti kättä seläntaan niin lujaa, että käsi tuntui katkeavan enkä voinut siinä tilanteessa mitään muuta, kuin lyödä toisella kädellä olanyli nyrkillä turpaan niin lujaa kuin lähtee. Tuli ns. kovalta jätkältä veret nenästä ja murtui koko nenä rusto, koska oli 1-viikon ajan silmät sinimustana.
Kun se ns. kovajätkä parani niin alkoi taas tehdä samaa käden vääntelyä. niin haastoin hänet välitunnilla julkiseen tappeluun ja sanoin, että sinunlaisesta juntista pitää tehdä loppu, koko koulu kohahti, kun koulun kovin jätkä ja naistenmies haastettiin tappeluun kaikki riensivät kertomaan toisilleen, että tulkaa katsomaan nyt se ns. kovajätkä tappaa tuon.
Ei siinä mitään muut olivat ringissä ja tämä ns. kovajätkä eli halveksittava pas?kahousu hyökkäsi ja minä salamannopeana jeppenä nyrkillä suoraan päin nenää ja täysiä. Pöhlö putosi polvilleen ja verta tuli varmaan puolilitraa vaatteet ja kaikki sotkussa hänellä. Eli uusimiseen meni nenärusto murskaksi ja silmät mustaksi.

Sen jälkeen ns. kovajätkä ei enää kiusannut minua ja sain olla rauhassa
Mutta muut alkoivat puhumaan, että varokaa sitä se vetää turpaan. Ja niin olisin vetänytkin, jokaista samanlaista irvileukaista koulukiusaajaa. Se olisi ollut vain oikeutta.

Nykyäänhän ei ketään saa edes olkapäälle taputtaa tai vähäälyiset syyttävät päällekarkauksesta ja joutuu käräjille.
Siis nykyään nähtävästi kiusaaminen voi jatkua pidempää, kuin 1970 luvulla, jolloin miehenalutkín olivat miehiä eikä mitän halveksittavia, sosiaali, sössö, homoja niin, kuin nykyään.
0 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

+Lisää kommentti
Olen äiti ja lapseni koulussa on kiusaamista mutta tuntuu että siitä ei välitetä. Aivan järkyttävää.. Lapseni on pieni kokoinen joten kiusaajat on isompia ja vanhempia. Neuvoin häntä ottamaan jotain kättä pidempää ja huitasemaan sillä. Opelle ilmoitin että olen antannut tyttärelleni luvan lyödä helvetin lujaa takaisin kerta ei koulu ei tee asialle mitään. Vastaukseksi sain hiljasuutta. Rehtorin kanssa sama juttu.

Minusta sinä,kirjottaja, voisit sanoa kiusaajallesi että "kerta vielä niin sitten mulla menee hermo" ja jossei usko niin anna palaa. Oletko kuitenki koittannut sanoa jollekkin kouluhenkilökunnasta? Olisi hyvä että se olisi tiedossa vaikka ymmärrän että vaikea se on kertoa. Tsemppiä sulle!
1 VASTAUS:
Hyvä
+Lisää kommentti
Kukaan ei yritä selvittää miksi kiusaaja kiusaa! Voisi kysyä suoraan: miksi kiusaat? Yrittääkö saada kontaktia? Onko kateellinen sinun tyttöystävästä tai tytöstä joka on kiinnostunut sinusta? Sinun kavereista? Eikö osaa suunnata ärtymystään johonkin hyvään harrastukseen? Yrittääkö haastaa sinua ja pullistella, isotella? Tuollaisia monet miehet ovat iästä riippumatta.

Ei mitään erityistä, että avioerot on yleisiä. Jos sitä tapahtuu kotioloissa, nainen ei pysy kauaan tuollaisen miehen seurassa. Työpaikoilla pullistellaan ja isotellaan, joka aiheuttaa epämiellyttävän työilmapiirin. Siellä et mottaa esimiestä noukkaan etkä palleaan, vaan vaihdat itse työpaikkaa, jos ei lopu. Ei helppo mutta voisi toimia raamatullinen periaate, rakasta vihollistasi. Tarvitaan ulkopuolisia tuttuja tai tukijoita jotka on valmiita tulemaan apuun selvittämään tilannetta ja hankkimaan kiusaajalle neuvoja tai apua jos ei tilanne selviä kertajuttelulla. Ei tuollainen kiusaaminen saa jatkua yhtään. Opettajat vastuuseen jos eivät välitä asiasta tai eivät hae apua. Vaikka eduskuntaan johonkin kansanedustajaan yhteyttä. Heti selväksi mitä se kiusaaminen tarkoittaa. Tässä maassa on myös henkistä kiusaamista ja usein naiset syyllistyvät helpommin siihen.

Jos kiusaaja pystyisi selvittämään itselleen miksi kiusaa, voisi itse muuttaa käytöstään. Sitten on niitä jotka vain ovat pahoja, jotka eivät muutu, eivät ota vastaan rakkautta totuuteen, eivätkä luovu pahanteosta ja synnistä. Lisäksi maailman tapahtumat viittaavat siihen, että kovin pitää aikaa ei ole enää käytettävänä käyttäytymismalliensa parantamiseen. Tämä elämä on hyvän ja pahan taistelu, ja todellisen valinnan paikka, tässä lihallisessa elämässä ratkaistaan, missä kukin tulee ikuisuudessa tulevaisuudessa elämään. Jeesus on ainoa pelastus iankaikkisuutta varten!

Herätkää, katsokaa vastauksianne ja verratkaa vastaukseeni!! Joka häpeää Jeesusta ihmisten edessä, häntä Jeesus tulee häpeämään kohta tulevana tuomiopäivänä taivaassa Isän edessä!!
1 VASTAUS:
Joo jumala pelastaa.... Et oo tainnu olla koulukiusattu?? Kysyppä siltä kiusaajalta että "miksi kiusaat?" niin veikkaampa että saat vastaukseksi kaikkea muutako järkevän vastauksen ja parhaassa tapauksessa nyrkkiä naamaan.

Tuo sun teksti on oikeen hyvä esimerkki siitä miten opettajat suhtautuu kyseiseen asiaan. Itse kiusatuksi joutunut ristitään aina syylliseksi siihen että on joutunut tällaiseen tilanteeseen... Muistan varmaan loppuikäni kuinka opettaja vain tokaisi minulle että "no mitä sinä teit että se alko sua kiusaamaan" kun yritin kertoa asiasta.
Kiusaajat ei kiusaa muun kun sen takia että ne on luonteeltaan vittumaisia kusipäitä ja haluavat esittää olevansa koviksia.

Ja jos oot tosiaan sitä mieltä että aina kun täsä elämäsä tulee joku vastoinkäyminen niin pitäis vaan hiljaa hyväksyä se ja pötkiä karkuun niin oot aika luuseri.
+Lisää kommentti
joo mulla on samanlainen ongelma koulussa kun siellä on joitakin tyyppejä joilla on jotakin mua vastaan ja ne yrittää hakata mua aina mutta eivät onnistu siinä.keskiviikkona ne kävi mun kimppuun ja löin yhtä niistä päähän njiin kovaa että sormi murtu niin että tehokkaaksi osoittautui mutta en pääse sen vähemmällä vaikka kýseessä oli pahoinpitely ja koko jupakka menee minun syyksi horo opettajien takia(vaikka minä olin uhri).
2 VASTAUSTA:
Älä välitä.. Ensi kerralla lyöt uudestaan ja lujempaa.
hhdeth kirjoitti:
Älä välitä.. Ensi kerralla lyöt uudestaan ja lujempaa.
Kiitti kannustuksesta.
+Lisää kommentti
Siinä vaiheessa kun lapsi tulee koulusta kotiin huuli halki,silmä mustana,jalat mustelmilla (9v tyttö) niin ei paljon kuule kiinnosta mikähän sitä kiusaajaa vaivaa.. Anteeksi vaan. Meidän tapauksessa kiusaajan vanhempia ei kiinnostanut,sosialitoimenjohtaja ei tehnyt asialle mitään ja paria muutakin olen kysymyksilläni pommittanut jotka on ylemmillä tuoleilla.
Pienillä paikkakunnilla kun ei pysty vaihtamaan koulua.
Kukaan ei ota kuuleviin korviin vaikka raivoa, huudan ja itken. Poliisi kuuli mutta kun tekijä on 11v niin se siitä sitten. Sossuun keskustelemaan. Jeees...
3 VASTAUSTA:
Kiusaajan toimet on määrätietoisesti lopetettava: parhaiten onnistuu menemällä samalle tasolle ja antamalla "vastapalloon" näin:
1.Kuisaaja asetettava /saatettava naurettavaksi : onnistuu verbaalisesti kun paljonkuulijoita
2. Kun kiusaaja tästä hermostuu menee homma fyysiseksi, eli kuisaaja tulee päälle jolloin annettava TUNTUVA tälli ITSEPUOLUSTUKSESKSI. Ei mitään keskustelua jos toinen kajoaa fyysisesti.
3.Tehdään hommasta julkinen: opettajien tai tarpeen tullen poliisien pakeille ja homma selvitettävä.

Kiusatuille tsemppiä !
Alle 15 vuotiaiden kohdalla ei voi kiusaamiseen oikein puuttua kuin sosiaalitoimen puolesta ymmärtääkseni. Oletko ollut yhteydessä koulutoimen- tai sivistystoimenjohtajaan? Kannattaa ehkä muistuttaa ystävällisesti, että perusopetuslaissa määrätään oppilaan oikeudesta turvalliseen oppimisympäristöön ja se ei toteudu jos lapselle tulee ruhjeita. Kiipeäisin yhteydenotoissa tarpeen vaatiessa yhä ylemmille tasoille aina kunnanjohtajaa ja vaikka oikeusministeriä myöten. Tilanne täytyy saada katkaistua hyvin pian ja myös sinun lapsellesi pitää saada apua, jotta hän pystyy toipumaan kokemastaan. Toivon sydämestäni, että tyttäresi saa takaisin huolettoman lapsuutensa.

Terveisin äiti joka on paikkaillut päiväkoti-ikäisen lapsensa itsetuntoa ja elämänuskoa fyysisen kiusaamisen jäljiltä.
Huolestunut äiti : tee rikosilmoitus. Ja jos ei hoidu omalla paikkakunnalla tee ylemmäs ilmoitus. Sanot että kiusaamisen on kertakaikkiaan loputtava. Se kiusaaja on varmana jonkun silmäätekevän kakara, ja siksi pienellä paikkakunnalla ei puututa kaverin kakaran tekosiin. Älä jätä kesken haastetta. Minä en jaksanut taistella tuulimyllyjä vastaan ja tuloksena oli 3 pahasti masentunutta nuorta aikuista, joten älä anna periksi. Myös oikeusasiamiehelle voi tehdä kantelun. Tee se. Ja vaadi kunnalta koulukyytiä toiseen kouluun, jos asiaan ei puututa. Ole vihainen leijonaäiti.
+Lisää kommentti
Anna mennä. Et tule katumaan
Ilmoita
Suosittelen, että lyöt takas olkapäähän "vähän" kovempaa ;) Älä vahingoita pahasti. Mustelmat on viel ihan ok, mut murtumat EI!
1 VASTAUS:
Kirjoittajalle pitäis antaa....... tunti T*URPAAN ILMAN MAINOSKATKOJA!

On niin sairaita neuvoja .::!
+Lisää kommentti
no kokemuksella voin sanoa et riittää kuhan saat sen maahan ni se loppuu sillä kertaa eikä tarttee ees satuttaa sitä. helppo ja hyväksi havaittu kikka ilman seuraamuksia. käden vääntö on sit toinen kikka vittuilun lopettamiseen.
Ilmoita
Tämähän on tietenkin jonkun aikuisen provotaarinen juttu mutta varoitan silti teitä"kaunonyrkkeilijöitä" luulemasta että salilla oppii tappelemaan. Esim. näin asematunnelissa kun hiljattain olympiapronssia voittanut Pertti Purhonen kaatui yhdellä lyönnillä kun päätään häntä lyhyempi asemanjätkä vetäisi,eikä salaa kuulin kun Purhonen leuhki että etkö tiedä kuka olen ja se jätkä vain vastasi että kyllä tiedän ja löi.

Saman varoituksen sanan sanoisin naisille joita rahastetaan tarjomalla itsepuolustus ym kursseja ja annetaan ymmärtää että sitten pärjää vaikka millaiselle raiskaajalle.
Olin n.40 vuotiiana vaimoni kanssa maanpuolustuskursseilla ja siihen kuului sitten myös tuollainen osio.Vaimoni ei ollut naiseksi mitenkään heikko mutta ei hän minua saanut mihinkään heiteltyä tai vääneltyä.
Antaisin aika laajan kokemuksen perusteella sen neuvon että paras on kehittää vain juoksutaitojaan jos puhepuoli ei onnistu eikä syntyjään ole katutappelija
Ilmoita
no joku roti maksimissaan voit tyrkkää sen muualle mut ei ny noin kovakouraseks tarvi ryhtyy
1 VASTAUS:
no joku roti maksimissaan voit tyrkkää sen muualle mut ei ny noin kovakouraseks tarvi ryhtyy..........Joku roti noille sun sairaille tarinoillesi.

Hoitolaitoksessa on helppo näpytellä näitä tarinoita, mutta lähdeppä ulos maailmaan.
+Lisää kommentti
Olisiko parasta, että me vanhemmat laitettaisiin lapsemme jo taaperoikäisinä johonkin "katutappelukouluun"? Jos ainoa lääke on vetää takaisin niin lujaa kuin varresta lähtee -ja mielellään vielä kaksi kertaa lujempaa. Unohdetaan kaikkien muiden ominaisuuksien tukeminen, keskitetään voimavarat siihen, että lapsesta tulee hyvä tappelija.

Ja maailma pelastuu.
Ilmoita
Ei kannata! siitä syntyisi vain lisää tappelua ja jos toisella murtuu jotain tai jtn muuta nii se käy kalliiksi :S ei kannata kuin korkeintaan työntää kiusaaja pois ja lähteä pois paikalta. Ja jos tämä jatkuu niin kannattaa kertoa vanhemmille tai opettaalle tai jtn. en kannata voiman käyttöä koska muuten se voi käydä tavaksi.... ja tulisi vain paljon vaikeuksia :(
Ilmoita
joo käytä vaan sopivasti avujasi, sitähän se hakee. Se että kiusatun pitäisi kaikki paska ottaa niskaansa on täysin väärä ohje, ja sitä viljelee nimenomana kiusaajat. Olen itse kiusatutjen poikien äiti. Muutaman kerran toinen pojistani puolustautui ja heti oli rehtoria myöten opettajat syyttelemässä ja jälkisituntoahan siitä tuli. Se on niinkin , että se on ne opettajat jotka sen kiusaamisen sallivat. Kun puolustautuu kunnolla , sa aolla itse lopulta rauhassa. Ja siksi suosittelenkin että lyö takaisin, et kyllä murra nenää , etkä jalkaakaan, mutta niin että kiusaaja menee nenilleen ja pysyy maassa vähän aikaa. saat siitä paikan itsellesi siinä sonnilaumassa, jossa joudut elämään. Näin se vaan on. Muualta tullut on kuin tunkeutuja, jota kaikki saa kiusata , kunnes tämä murtuu eikä siitä tule kuin ihmisraunio jätesäkissä. Joten puolustaudu ja kunnolla, älä anna kiusaajien hyökätä nsikaasi. Kukaan ei siinä sinua auta, sinun on se tehtävä itse
Ilmoita
Oikein ärsyttää kun raukat täällä anonyyminä pönkittää itsetuntoa kertomalla sankari tarinoita siitä kun ovat antaneet kiusaajille ''turpa'' saunan. Todellisessa maailmassa se menee niin että kiusaajilla on se kaveriporukka joka on yleensä myös mukana tässä. Eli yksin ei ole jakoja, ja mitä sitten kun olet nöyryyttänyt kiusaajaa? kosto tulee satavarmana ja varmasti kovempana, siinä ei paljoo nyrkkeilyt auta sitten kun tulee kättä pidemmästä ja teräsvästä.

Suosittelen että opettelet itsestäsi verbaalisemman ja opit vittuile.maan takasin. paras voimakeino on tämä, eikä sellasia kiusata jotka osaavat käyttää suutansa.
2 VASTAUSTA:
Oon kyseinen henkilö joka kirjotti tuosta että töytäsin kiusaajan seinään enkä tosiaankaan pönkitä täälä omatuntoani tai yritä kuulostaa joltain sankarilta tuolla kokemuksella. Kerroin omasta kokemuksesta että ei sitä paskaa tarvi kenenkään sietää varsinkaan jos on täysin syytön sellaiseen kohteluun.

Tyyppi oli hiukan minua suurempi eikä sillä ollu mitään kaveriporukkaa siinä vaan selvästi kuvitteli että koska hän on hieman suurempi en uskaltaisi puolustaa itseäni. Kiusaajia on monenlaisia mutta tämä kyseinen tyyppi ymmärsi tuon jälkeen että ei kannata ärsyttää ja jätti suosiolla rauhaan.

Tuossa melko otollinen esimerkki:
http://www.youtube.com/watch?v=IOxAV9z-_6c

Ja nimimerkki "ggr" tuo sun neuvos että opettele vittuileen takas... Luuletko että se kiusaaminen loppuu siihen jos osaat sanoa haista ***** takaisin sille kiusaajalle? Kuulostat sellaselle raukkikselle joka seuraa tilannetta vaan vierestä jolla ei oo mitään omaa kokemusta asiasta.
321123 kirjoitti:
Oon kyseinen henkilö joka kirjotti tuosta että töytäsin kiusaajan seinään enkä tosiaankaan pönkitä täälä omatuntoani tai yritä kuulostaa joltain sankarilta tuolla kokemuksella. Kerroin omasta kokemuksesta että ei sitä paskaa tarvi kenenkään sietää varsinkaan jos on täysin syytön sellaiseen kohteluun.

Tyyppi oli hiukan minua suurempi eikä sillä ollu mitään kaveriporukkaa siinä vaan selvästi kuvitteli että koska hän on hieman suurempi en uskaltaisi puolustaa itseäni. Kiusaajia on monenlaisia mutta tämä kyseinen tyyppi ymmärsi tuon jälkeen että ei kannata ärsyttää ja jätti suosiolla rauhaan.

Tuossa melko otollinen esimerkki:
http://www.youtube.com/watch?v=IOxAV9z-_6c

Ja nimimerkki "ggr" tuo sun neuvos että opettele vittuileen takas... Luuletko että se kiusaaminen loppuu siihen jos osaat sanoa haista ***** takaisin sille kiusaajalle? Kuulostat sellaselle raukkikselle joka seuraa tilannetta vaan vierestä jolla ei oo mitään omaa kokemusta asiasta.
Kuka tahansa osaa sanoa toiselle ''haista paska'' siinä ei ole mitään verbaalisen lahjakasta. Siihen että osaa vi.ttuilla hyvin toiselle tarvitaan vähän muutakin, sitä tarkoitin. Ja viestistäsi voi hyvin saada sellasen kuvan tyyliin että ''ei koolla ole väliä, turpaan vain.'' mutta kyllä sillä vain yleensä on. Eikä kaikki tarinat ole lähellekkään yhtä onnellisia kuin sulla.

Ja on itsellä kokemusta kiusattuna olemisesta, joten tiedän mistä puhun, Eikä tarvinu käyttää mitään väkivaltasia keinoja sen lopettamiseen eikä sitä edes kestäny kauan kun kiusaajat älysivät jättää rauhaan.

Ja Kyllä olen sellainen ''raukkis'' joka ei tunge nokkaansa muitten asioihin, koska ei kiinnosta tippaakaan (ellei ole joku läheinen) ja tuskin sinäkään tunget, vaikka kuinka uhoisit täällä.
+Lisää kommentti
Penskana heitin kiusaajaani helvëtin isolla kivellä selkään. Koko kaveri nytkähti kuin sätkynukke, iskun voimasta.

Siihen loppu kiusaaminen. Tosin, en nähny koko tyyppiä enää missään sen jälkeen.
1 VASTAUS:
Tämä on tosi tarina.
+Lisää kommentti
Tämäkin toimii varmasti. Ite olin silloin 11.v muutettiin ja tuli koulun vaihto. No tottakai sitten paikalliset vittuili ja ketään en tuntenut. No kavi vähän samallalailla kun sulla en vaan silloin harrastanut nyrkkeilyä tai mitään muutakaan. Päätin silti että nyt saa vittuilu loppua. Haastoin kaverin tappeluun koulun jälkeen. Mentiin ja porukkaa tuli seuraamaan. Oltiin yhdellä kentällä sinne ei niin helposti nähnyt sai rauhassa tapella. Lopputulos oli että vedin kaveria turpaan ja siihen loppui vittuilu. Sain sen jälkeen kavereita ja asiat menivät hyvin tuli kanssa vähän tota kunnioitusta. En mene vannomaan että toimii sinun kohdallasi mutta aika varmana toimii ja jos ei muuta niin loppuu ainakin toi vittuilu. Mutta itse päätät mitä teet.
Ilmoita
Älä ikinä lyö naamaan, ellei ole tosi kyseessä. Liian kallista lystiä, jos rikot yhdenkin hampaan. Lisäksi, jos kerran olet nyrkkeilyä treenannut ja toinen ei, sinun oletetaan osaavan suhteuttaa voimankäyttö toisen luomaan uhkaan. Itseään saa puolustaa vähimmällä tilanteen vaatimalla väkivallalla ja naamaan lyönti on aika vaikea perustella, jos mitään osaamaton tulee hujauttamaan ja itse olet treenannut paljonkin.

Neuvoni olisi, että teet ilmoituksen tästä koulukiusaajasta. Sitten, jos idiootti lähtee taas lyömään, torju ja kiskaise yksi alakoukku palleaan niin kovaa kuin lähtee. Sen jälkeen häivyt paikalta ja äkkiä. Älä missään nimessä jää heilumaan ja uhoamaan! Näin et riko mitään, mutta kaveri muistaa varmasti kiusanneensa. Jos jälkeenpäin tulee sanomista, et voinut tietää, mitä hän aikoi, mutta toisen kiusanteko on käynyt uhkaavammaksi ja uhkaavammaksi jo kuukausien ajan ja nyt hän hyökkäsi jo toisen kerran, joten puolustauduit, iskit vatsaan, että pääset pakenemaan ja häivyit paikalta. Katsot vain, että itse et ikinä provosoi millään lailla ja jos milloinkaan pidät käsiä ylhäällä, niin ei ikinä mitään nyrkkeilyasentoja, vaan kädet auki rauhoittelevaan tyyliin. Yhtä hyvä suojaus, mutta näyttää ulkopuolisen silmin siltä, että yrität rauhoitella uhoajaa, kun taas ne nyrkkeilyasennot näyttävät siltä, että sinä olet uhoamassa.

Jos murrat nenän, kyse on hyvin äkkiä pahoinpitelystä tai parhaassa tapauksessa hätävarjelun liioittelemisesta ja sinä maksat. Näin se vaan menee Suomessa.
Ilmoita
Vedä turpaan vaan, kyllä kiusaaminen siihen loppuu.
Näin toimin myös kouluaikanani.
Joutu kyllä lyödä muutamaa kusipäätä tai uhkailla niitä ennekun ne ja muut ei enään halunnut satuttaa itseään.
Alä mainitse nyrkkeilyharrastuksestasi kenellekään.
Aina kannattaa hakata päällekävijät, vaikka tulis tuomioita.
Kadulla voi lähteä karkuun jos haluaa tai pystyy, mutta kouluun on pakko mennä uudelleenkin.
Ilmoita
ei todellakaan lasketa.JOS oot vähänkään "välkky"ni et koske toiseen osapuoleen sormellasikaan.pitäishän sun osata väistöt yms,jos harrastat OIKEESTI NYRKKEILYÄ.
Ilmoita
anna sellainen opetus sille tyypille että kerrasta oppii älä alistu sen kiusaamiseen vaan lopeta sen mielitila suht nopeasti sillä oppii samantien ettei sulle ole ryppyilemistä sulle. itse olen koulu kiusattu perus koulu ajalta amikseen asti aatelleena että kiusaajat lopetttaa kun saa uuden kohteen hankittua. ne ei opi ennen kun antaa kunnon opetuksen että lopettavat kokonaan. joten ota vain suosiolla siltä kiusaajalta luulota pois että oppii olemaan ja samalla jos vastaavaa hoksaat että muilla on kohtelua että on kiusattuna niin siinä ei ole häpeää että menee väliin. sillä itsekkin menin yhteen väliin vaikka koulu kiusattu olin ja vaikka otin yhteen sen kiusaajan kanssa joka toista kiusasi en katunu päivääkään että menin siihen väliin vaikka olikin kaverin veli ja vaikka olisi ollut tuntematon kelle se olisi silmieni alla käynyt en olisi sitäkään tapahtunutta katunut sen jälkeen että menen väliin näkiessäni että joku joutuu kiusauksen teon kohteeksi että menen sen kaveriksi joka kiusatuksi joutuukaan
Ilmoita
Vittuilu loppuu siihen kun kiusaaja saa turpiinsa/opetuksen. Tietysti kannattaa koittaa ihan juttelemalla yrittää ensin saada tilanne laukeen,mut jossei tehoo niin ei muutakuin turpiin vain ja onnea=)
Ilmoita
Käske se ääliö kehään seuraavan kerran kun mottaa sinua. Jos ei suostu niin mottaa otsaan, älä nenään. Käske uudestaan kehään. Ääliöt oppivat hitaasti mutta kyllä ne oppivat.
1 VASTAUS:
Kirjoittajalle pitäis antaa....... tunti T*URPAAN ILMAN MAINOSKATKOJA!

On niin sairaita neuvoja .::!

Etköhän sinäkin ÄÄLIÖ saa oppiesi mukaan!!
+Lisää kommentti
Kolauta kunnolla kolviin, loppuu vittuilut
Ilmoita
Nämä kiusaajat ovat heikkolajaisia, alkoperheestä, ADHD tai jokin muu sairaus taustalla. Heidän kotonaan on jokin ongelma esimerkiksi isä, joka on muka niin Machoa. Antaa huonon esimerkin tai lyö äitiään. Taustalla voi olla myös joku rikkaan perheen snopipentu, joka luulee saavansa kaiken kiusaamalla.

Tällä henkilöllä on identiteettikriisi tai ehkä epävarma/ihastunut kyseiseen henkilöön-orastava homo. Kiusaajissa epävakaita pers.häiriöisiä.

Kyllä olen sitä mieltä, että turha hyssyttely pois. Koska ei näistä sairaista kiusaajista tule loppua ennen kuin tinttaat kunnolla turpaan ja niin monta kertaa, että se loppuu.

Minusta meillä Suomessa hyysätään näitä kiusaajia. Lupa antaa turpaan tai vaikka kunnon sakinhivutus eli niin turpiin, että tuntee.

Jos näille räkänokille sallitaan kiusaaminen koulussa niin se jatkuu läpielämän; intissä, kouluissa, työelämässä, parisuhteessa ja omiin lapsiin.

Minusta on kummallista, että kiusaamisesta puhutaan mutta vastapuoli ei saa antaa samalla mitalla takaisin. Tämähän on ihan selvää kiusaajan suojelua.

Jos joku kysyy niin sanot, että kiusannut sinua pitkään ja nyt annoit takaisin. Luulen, että se loppuu siihen!
1 VASTAUS:
ihan hyvä pointti. mut ainaki mua ku kiusattii nii ne jutut oli täyttä paskaa.

ihan ku mun pitäs nyt suuttuu ku mun mutsi on kaikkee mahollista ikävää mitä ikinä by some random dude? :D

joskus on vaan poijaat aika tajuta, et ei se väkivalta mihinkään jeesaa ja jos jeesaa niin tuut sitä tulevaisuudessa uudestaan käyttämään. se on fakta. miks ette vois vaa niellä sitä paskaa ja jatkaa eteenpäin. muutenkin suurin osa mua kiusanneista oli ja on edelleen ihan vitun idiootteja, nii so fucking what. ei siinä ettenkö niitä pystys turbiiniin vääntäsee, mut enpähän jaksa joutuu ongelmiin pikku räkisten takii.

ja voin sanoo ehkä satojen tilanteiden jälkeen, jotka oon hoitanu ilman väkivaltaa, olo on ihan vitun hyvä ja aijon tehdä aina näin ku mun nenille hypitään.
voitte vaa kuvitella sitä fiilistä ku joku kaks metrinen piripää on eka vetämäs sua turpaan ja sit yhtäkkii puhutaaki ku vanhat tutut.
+Lisää kommentti
Joo kerran kun kunnolla vetäiset päin lättyä niin johan hiljenee jos ei vielä tajua vihjettä niin isket sitä vaikka harpilla jalkaan.
Ilmoita
Älä missään nimessä lyö naamaan, sun kannattaa säikäyttää se, vedät kämmenlyönnillä otsaan, molemmilla käsillä yhtäaikaa korville tai sitten nyrkillä mahaan, niin että ilmat lähtee. Jos sen nenä murtuu niin siitä tulee tod. näköisesti oikeusjuttu ja sitten joudut makselemaan. Joku noista edellä mainituista ei jätä jälkiä ja säikäyttää sen tissiposken ihan varmasti! Tsemppiä sulle!
Ilmoita
Olen myös väkivallan puolella, jos siis olet varma että voitat riitapukarin. Eli ensin kunnon mäjäytys palleaan, joka rauhoittaa tilanteen ja saattaa poistaa koko ongelman. Jos ei ongelma poistu, niin voisit ilmoittaa koulun rehtorille, (jonka tehtävä on varmistaa että ketään ei kiusata ja kaikilla on turvallista koulussa) että kyseinen henkilö kiusaa sinua ja saatat lähiaikoina joutua puolustamaan itseäsi häntä vastaan. Seuraavana päivänä kun kiusaaja iskee jälleen, mäjäytät siltä nenän nurin.
Ja näin suomessa kun ollaan, niin seuraavana päivänä sinua ollaan tosiaan puhumassa tarkkisluokalle, mutta tuolloin oletkin jo varustautunut paremmin ja voit pistää ranttaliksi virosta tilaamallasi 22 kaliberisella.
Pitkäkestoista vittuilua ei kannata sietää, minä tein sen virheen.
Ilmoita
Eiköhän ole järkevää ihan vain ilmoittaa, että et jaksa enää katsoa tuollaista käytöstä ja seuraavalla kerralla lyöt takaisin. Jos hän siitä huolimatta jatkaa, anna pari iskua vartaloon.

Ei varmasti katsota nyrkkeilypiireissä kovin positiivisesti sitä, että olkapäähän lyömisen jälkeen murrat toiselta nenän.
Ilmoita
Idioottimaisia ohjeita. Jo pelkkä väkivaltaan kannustaminen on Suomen lain mukaan tuomittavaa. Yksi isku päähän voi hyvin tappaa aikuisen ihmisen. Ihmiset jotka kannustavat "löylyttämään kunnolla itsepuolustustarkoituksessa" eivät ymmärrä mitään rikoslaista eivätkä ajattele tekojensa seurauksia. Selittele siinä sitten oikeudessa tappo- tai jopa murhasyytteiden osuessa kohdalle etta "se vähän kiusasi ja tuuppi".

Minuakin kiusattiin kunnolla koko ala- ja yläasteen ajan niin oppilaiden kuin opettajienkin taholta. Väkivallan tai alistumisen sijaan valmistuin yliopistosta ja johdan nyt yritystä. Samat tyypit anelevat kädet täristen nykyään töitä, tosin ihan turhaan tulevat tämän yrityksen luukulle työhakemustensa kanssa.
1 VASTAUS:
Samaa mieltä. Kun olin nuori, eräs tuttavapoika tönäisi isäänsä, joka tuli hakemaan poikaa ulkoa sisälle iltapalalle ja nukkumaan. Isä kaatui ja löi päänsä katukiveykseen ja HALVAANTU kaulasta alaspäin loppuiäkseen. Eikä tönäisy ollut edes kova.

Muistan tämä aina, kun näen nujakointia. Vaikkei tarkoittais, voi tönäisykin johtaa elämän ikäiseen taakkaan.

Toinen asia on se, että kiusaaja etsii vain heikomman kohteen eli hennomman pojan tai tytön kiusaamisensa kohteeksi ja tämä kohde saa kaksinverroin tuntea nahoisaan narsistisen nöyryytyksen, jota kiusaaja on pahoinpitelyssä kokenut. Tämä kokemus on omani.
+Lisää kommentti
Senkka nenästä pojat!
Ilmoita
Eiköhän tollaiseen "sankariin" ritä kun pudotat se pakista:) Eipähän jää jälkiä ja oppii kerrasta.
Itsellä vastaavassa tilanteessa kauan sitten riitti se kun asetuin vastaan ja tein pelin selväksi.
Ilmoita
Meillä koulussa oli nyrkkeilyottelu ja opettaja tuomarina. Sanohan kiusaajalle, että tuon huomenna hanskat ja katsotaan kuka kiusaa ketä.
Ilmoita
Noh, ite olen kohta 4-kymmenen ja kannan edelleen huonoa itsetuntoa vuosien koulukiusaamisen tuloksena. Välillä kuulen jopa harhoja tästä johtuen. Kiusaamiseni johti itsetuhoisiin ajatuksiin, eli ei ollut enää mielestäni kovin kevyttä vittuilua.

En voi antaa kiusaajilleni koskaan anteeksi minäkuvani ja tulevaisuuteni rikkomista. Pahinta on tietää, että todennäköisesti he eivät edes muista kiusaamistaan. Voin vaan toivoa että karma on ottanut osaa heidän elämäänsä.

Itselläni ei ollut vanhempia ystäviä, joten en voinut hyödyntää heidänkään turvaa tässä. Paras olisi kun saisi jonkun hiukan itsensä ikäistä vanhemman esittämään ukaasin kiusaajalle. Sekin voisi riittää.

Muistathan, että jos lyöt joudut myös kantamaan seuraamukset tästä. Saatat tulla erotetuksi seurastasi tai tuo sama raukka joka sinua kiusaa, saattaa tekeytyä uhriksi ja saada puolestaan sinut edesvastuuseeen.

Itse tiedän kyllä nyt tässä tiedossa ja henkisessä tilassa mitä olisin tehnyt. Mitä vaan, että olisin saanut kiusaamiseni loppumaan.
Ilmoita
vedä pataan vaan niin oppii elään päänsä kans
Ilmoita
Kannattaa ennemmin haastaa hänet naruneliöön kun seuraavan kerran lyö, valmentajaasi voit pyytää tuomariksi.
1 VASTAUS:
Jos tirnaset kertomassasi tilanteessa, saatat istua rosiksessa, syytteenä pahoinpitely. Se, et yllyttäjä olis koulukiusaaja, ei riitä pahoinpitelyn perusteeksi.

Saat varmuudella tuomion, koska tuomarit katsoo harrastuksesi tekevän sinusta ylivoimaisen vastustajaasi kohtaan. Mahdollisesti myös katsovat, että lajisi vuoksi sinulla on oltava itsehillintää.

Naruneliössä on säännöt. Mikäli hän kieltäytyy naruneliöstä, hänen ilkkuessa seuraavalla kerralla, voit piikitellä "Noin puhuu luuseri jolla ei ole kanttia naruneliöön".
+Lisää kommentti
Itse olen ollut koulukiusattu koko peruskoulun ajan ja eniten kaduttaa se, että en koskaan puolustanut itseäni. Jos olisin kerran tirpaissut kiusaajaani turpaan tai saati kettuilut takaisin ja antanut ymmärtää että en ole höykkyyttettävissä,olisi se varmasti loppunut tai ainakin vähentynyt. Arkaa ja hiljaista on helppo alistaa.
Paras keino olisi tietenkin ilmoittaa asiasta opettajille ja vanhemmille,uskoisin sen auttavan jo paljon. Mielummin ensin niin päin! Jotkut ihmiset eivät kuitenkaan aina ymmärrä järkipuhetta eikä paksuinkaan rautalanka riitä, jotta olisiko esim. omalla kohdallani "oma lääke" ollut paikallaan.
Itseä saa ja pitääkin puolustaa!
Tsemppiä koulunkäyntiin :)
Ilmoita
Ei kannata. Pari syytä:

1. Jos sattuu käymään niin että sitä ei lasketa itsepuolustuksesi, voit sanoa hyvästit harrastuksellesi
2. Jos se taas lasketaan, niin silti kiusaaja tietää että olet provosoitunut ja seuraavan kerran ottaa vaan suuremman porukan mukaan varmistaakseen ettei se toistu
1 VASTAUS:
Tämän kiusatun pojan kannattaakin olla edelleen hiljaa nyrkkeilytaustastaan. Ei sitä kukaan osaa epäillä, jos ei itse retostele taidoillaan. Yläasteikäinen kiusaajamaallikko, joka luultavasti on vielä kehityksestä jälkeenjäänyt ei varmasti pysty sanomaan oliko kiusattu nyrkkeilyharrastaja, ennenkuin valot sammui.
Rehtori ja poliisit eivät kysy kuulusteluissa "harrastatko nyrkkeilyä?".
Minkätakia muuten kamppailulajeja markkinoidaan nimellä "itsepuolustuslaji" jos tosipaikan tullen taitojaan ei saa käyttää? Ei mistään seurasta eroteta, jos seuran johtajalle asiallisesti selvittää tilanteen ja jutun taustat.
Täytyy kyllä olla idioottiseura, jos antaa nuorelle potkut siitä, että tämä on pitkään jatkuneen kiusaamisen ja päällekäymisen seurauksena lopulta antanut lätistä. Tietysti maassa olevaa ei saa potkia ja tilanne pitää saada nopeasti rauhoittumaan. Eikä saa provosoitua. Ja on hyvä antaa muutama varoituskin, kuitenkin kehumatta harrastuksellaan. Jos ei tehoa, niin sitten kyllä pieni pyöräytys on paikallaan, mutta silloinkin vain, jos tulee iholle. Haukkumiseen ei saa vastata väkivallalla.
+Lisää kommentti
Kannattaa lyödä! Jos minä olisin yhtä hyvä nyrkkeilijä kuin sinä, voisin vihdoinkin laittaa lopun omalle kiusaamiselleni. Myöhemmin se jää kuitenkin harmittamaan, jos et nyt toimi.
Ilmoita
Minusta saat puolustaa itseäsi, jos joku lyö. Itse ainakin olen lyönyt takaisin kun joku on lyönyt.

Yleensä pimahdan täysin jos joku on kiusannut minua ja yleensä olen haukkunut kiusaajan sen verran hyvin ettei hän ole uskaltanut tulla 10 metriä lähemmäs sen jälkeen.
Ilmoita
Ilman muuta turpaan, mutta tee se paikassa, jossa ei ole muita näkemässä. Ja vedä vain koulutusmielessä, älä hakkaa kunnolla. Ei mitään nenän murtamisia.
Ilmoita
Jos sinua joku olkapäähän mottaa, eipä se oikeuta sinua murtamaan kenenkään nenää. Sehän olisi pahoinpitely, eikä itsepuolustus. Opettele hyvä painiote ja kellauta selälleen mottaaja. Ja käytä sanansäilää. Kiusaamista ei tarvi sietää. Opettele kuitenkin puolustamaan itseäsi. Voithan sanoa kun kellistät sen kiusaajan, että seuraavalla kerralla tulee nyrkistä - ja kunnolla.
Ilmoita
Kyllä tähänkin hommaan pätee samat säännöt, kuin moneen muihinkin. Se lähtee millä se on tullutkin. Itse koin yläasteella kiusaamista. Nää heput jotka nokittelevat muita lopettavat homman vain, jos tulevat kokemaan uhatuksi tulemista. Tämä ei siis tietenkään lopeta heidän kiusaamista, vaan he siirtyvät vain seuraavaan helpompaan tapaukseen.
Eikä sun tarvitse ketään alkaa hakkaamaan, vaikka siihen pystyisitkin. Noille tyypeille yleensä riittää että tilanteen ollessa päällä ottaa asiakseen sanoa, että toi on viimenen kerta, kun tää tapahtuu ja kun sanoo, niin sanoo sen niin, että asia tulee ymmärrettyä. Eli ei mitään hihaansa puhumista tai yskimistä, Itse tehostin asiaa ottamalla kaveria rinnuksista, että kuulee varmasti mistä puhuttiin ja näkee silmät, että tää jäppinen on nyt tosissaan. Tuon päivän jälkeen ongelmia ei ollut, eikä tullut. Näin vaan, että pihan perällä oli otettu seuraava heppu kiusan kohteeksi.
Tärkein asia tässä on ja varmasti vaikein, että pidät huolen, että sanot asiasi niin, ettei tilanteessa ole muita tyyppejä katsomassa. Tää jätkä ei silloin menetä "kasvojansa" ja voi perääntyä ilman tappelua. Suuremman porukan ollessa paikalla tilanne saattaa mennäkkin nyrkkihommeleiks, koska hänellä on ns. kovan jätkän maine lähdössä.
Ilmoita
Mitäs jos tilanne kääntyy niin, että kohta on kiusaajan kaveritkin mukana antamassa sakinhivutusta?

Onko väkivalta ainoa ratkaisu? Tiedän, että joissain tapauksissa se on tehonnut, mutten pysty uskomaan että se sittenkään toimisi aina. Ja jotenkin en ainakaan itse haluaisi olla se, joka joutui alenemaan samalle fyysisen sorkkimisen tasolle. Erottaako meitä mikään eläimistä?
1 VASTAUS:
Onhan ihminenkin eläin... En minä ainakaan ole mullasta kasvanut...
+Lisää kommentti
siellä nyrkkeilyssä ei selkeesti mielenhallintaa opeteltu.
itseäni ala-asteen aikoihin kiusattiin paljon, toki sitä on senkin jälkeen yritetty. mut se on vaan kiusaamista, bulllshittiä, toisest sisää ja toisest ulos. tappelulla ei loppujen lopuks saa muuta ku ongelmia aikaseks. mut hyvä tapa kiusaamisen lopettamiseen, on olla huomioimatta näitä kiusaajia ''(vääränlaisen) huomion hakijoita.''

kiusaamisen pääasiallinen tarkoitus on saada kiusattu suuttumaan, masentumaan, yms. tarkoitus on saada kiusauksen kohde reagoimaan idioottimaiseen kiusaamiseen ja mikäs tämän reagoinnin parhainten näyttäisi kuin turpaan tempaiseminen.

suosittelen puhumaan äijälle järkeä. sanoin, ei nyrkein. ehkä puhumalla kyseinen herra tajuu ettei ole syytä kiusata sua.
joku tässä sano että pilaa elämänsä jos lyö. no joo, joillekin ikävuosista 15-16 on vaikee luopuu ja tappelu on aina ja ikuisesti selkärangassa, mut must tuntuu et syy siihen on aivojen vajaatoiminta enempi, kuin tapatottumus. mut tottahan tuo, jos oot aina hoitanu asiat nyrkein, nii se on iisein tapa sulle ne hoitaa. ei hyvä.
Ilmoita
Väkivalta lopettaa vittuilun!
Ilmoita
Älä tee mitään, mikä jälkeenpäin ketuttaa. Luonto hoitaa.

Melkein kaikki itseäni kouluaikoinani kiusanneet mulkut on jo kuolleet, syystä tai toisesta. Saivat rangaistuksen ihan luonnon kädestä.

Yksi ajoi kuolonkolarin kännissä. Toinen kuoli kotirapulle. Yksi sai kunnon selkäsaunan kun mullikoi väärälle miehelle portsarina.
Oli tyyppi ollut vastassa bussiaseman nurkalla ja hakkasi tämän, kymmeniä vuosia sitten minua kiusanneen mulkun kunnolla.

Nyt tiedän että kiusaajat joutuvat tilille teoistaan ajan kanssa.
Ilmoita
Älä ny sen raukan lärvii uudelleenmuotoile, mut anna pieni näpäytys siitä, että mittasi alkaa olemaan täysi...
Ilmoita
Älä lyö, puukota sitä niin ei enään koskaan tule hiplaan. :)
Ilmoita
Kyllähän opetkin kiusaa oppilait ja ne koulukuraattorit sykölokokit ne vasta keksii ongelmia oppilaista
Ilmoita
Älkää saatana tollasissa tilanteissa menkö turpaan vetämään. Saattaa olla veitsi taskussa yms.
Ilmoita
Jos nyt ollaan rehellisiä ja tehdään niinkuin tässä tilanteessa olisi viisainta niin eliminoi vastustaja. Ei liene paljon vaadittu lyödä ohimoon niin kauan kunnes henki ei enään kulje ja kiskalta saa roskapusseja ja lähin joki löytynee kyllä alle 15km patikkamatkalla. Jos on pakko turvautua väkivaltaan niin turvauduthan nyt sitten perkele kunnolla.
Ilmoita
Sillä ei oo mitää vitun välii että harrastatko nyrkkeilyy vai ei, yleensä lyönnin tehokkuus riippuu siitä kuinka raivokas lyöjä on. anna sen hetken kiehuttaa sua ja sit ku riittää nii piekse äijä paskaks! näin se on
Ilmoita
Tee niinkuin minä:
Kysy onko hänellä pokkaa kokeilla samaa kehässä. Jos hänellä on, vie hänet salille, anna hänelle hanskat ja pyyhi hänellä lattiaa. Tällä tavalla välttyy syytteiltäkin, ja saa olla rauhassa.
Ilmoita
hakkaa turpaa
Ilmoita
Ite oon harrastanu judoo noin vuoden tää nyt ei tähän liity mutta ois jännä joskus jotain nyrkkeilijää vastaa otella ei siis kumpikaa ihan tosissaa mut sillain puoli tosissaa :)
Ilmoita
hei, muakin on kiusattu koko ala-ja ylästeen, samat tyypit 9 vuotta. Koskaan en laittanut vastaan, niin eihän se sitten ikinä loppunut, ennen kuin menin ammattikouluun. Kysy vain itseltäsi, mitä Jumala tekisi sinun paikallasi.
En oo koskaan ketään tosissaan lyönyt, mutta ekalla ammattikoulun vuodella kesti pitkään, ennen kuin oman luokkani "kusipäät" etsivät kiusattavaa. No muahan ne sit jossain kohtaa kiusas, enkä laittanut vastaan, niin ne vaan jatko ja jatko. Se kesti vaan kaks viikkoo, mutta tuntu niiltä edellisiltä 9 vuodelta, ainakin yhtä pitkiltä. Kun olin yks tunti hallissa (raksapuolella) muutama "kovis" tuli tönii mua. Se viha, jota olin hautonut jo yli 9 vuotta, lopulta "raukesi", otin tyhmyyksissäni vasaran, ja paskoin yhden kiusaajan käden luut melkeen kokonaan paskaks. Nyt minä,tottakai, olen mielisairaalassa vieläkin tuon tapauksen takia, enkä tiedä, miten kiusaajani pärjäävät tällä hetkellä omassa elämässään, mutta sanon nyt tosissani et väkivaltaa on käytettävä vain kun on pakko. Tuntuu edelleenkin pahalta sen kaverin puolesta.
Ilmoita
lyöt takaisin olkapäähän ja sanot että riittäisi kiitos.. jos se siitä menee sitten pidemmälle niin gg sille.. :P
Ilmoita
Mielestäni voisit odottaa, että tämä kiusaajakusipää, joka tekee sinulle tuollaista, tulee ja käy kimppuusi. Sitten voit leipoa tätä turpaan 6-0, ja kerrot tehneesi tämän itsepuolustuksen nimissä.
Ilmoita
ei suomen lain mukaan...
ite temmoin yhtä kiusaajaa kunnolla turpaan ( aloitti kun löi vatsaan ) sillon kiehahti lopullisesti no jätkä lähtee koht jo juoksee pakoon ... tuli potkasee mua nilkkaa (mitävittua:D ) seuraavana päivänä noh kohta se oli maissa ja mut revittiin siitä pois ettei kaveri kuollu :D
noh pahoin pitely syyte ja sitten se tuli vielä kerran kaverinsa kanssa tönimään kun ootin bussia ai että ois tehny mieli ottaa taittoveitsi ja iskee kylkeen mutta bussi kuski tuli väliin ... mutta tosiaan MINÄ olin syyllinen se saanu kun varotuksen ...
ja mua kiusattiin yli 8 vuotta kerran melki tein koulu ammuskelun ku kaikki koko vitun koulussa oli mua vastaan perkele reksiki sillä oli jotain kaunoja mun faijaa kohtaan
Ilmoita
jos joku lähestyy uhkaavasti sua niin saat lyödä kerran pysäyttääkses sen hyökkäyksen mut enempää et saa mätkii se on hätävarjelua ja jos se nostaa syytteen voit itekki nostaa pahoinpitely-yrityksestä mut jos viel mätkit sitä niin se on hätävarjelun liiottelua ja sillon sä oot se hyökkäävä osapuoli
Ilmoita
Läppäse poskelle jos käy käsiksi ja hymyile.

Jos eskaloituu niin anna aina millin verran enemmän takaisin, mutta muista aina ettei saa koskaan ottaa liian vakavasti, tai ainakaan näyttää sitä.
Ilmoita
Kyllä kannattaa, mutta älä murra mitään. Itse nöyrytin yhen vittuilevan koviksen kun ei uskonut vaikka kolme kertaa sanoin. Kyllähän se poika kolautti päänsä seinää mut ite kerjäs verta nenästä niin maan perkeleesti. Ei hän siitä kellekkään kertonut ja itellä kaverit ei häipynyt kun kuulivat kuinka monta kertaa varoitin. Meirän opo sanoo aina jos jtn kiusataan että "Vedetäänkö turpaan :D"
Ilmoita
Kyllä saat hakata sen, jos se aloitti lyömään.
Ilmoita
Kyllä sitä saa lyödä takasin, mutta älä kuitenkaan liian lujaa.
Ilmoita
Lyö niin kovaa kun pystyt ja hakkaa se teho-osastolle.
Ilmoita
Hyvä idea. Lyö vaan sitä. Niin mäkin tekisin.
Ilmoita
mun kiusaajat puhuu koko aja paska minusta, oon niitä 2v vanhempi olen 15v saako lyödä takas? ne itse ei uskalla koskea minuun mut puhuu koko aja paska. :(
Ilmoita
Läpsäse takapuolelle - jos tykkää niin sit voit sanoo homoksi sitä. Jos ei niin - heteroksi.
Ilmoita
Kesk. aloittajalle:
Lyö kroppaan (mahaan) muutamat napakat, niin eiköhän lopu moksiminen, eikä tarvi maksaa nenää.
Ilmoita
Väkivalta on iha vitun littii bro XD Muista syödä mutsis pilluu samal XDD Laita kans muna sen pilluu XDDDDDDDDDDD Iha vitun littii bro
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Oikeuttaako minut lyömään?

Ok, minua kiusataan koulussa ja nyt pari päivää sitten tää kiusaaja löi mua kevyesti olkapäähän, ja näköjään meinaa jatkaa tätä hommaa (samalla vittuilee). Jännää sinänsä että en ole ikinä tehnyt tälle mitään, tulin vain uuteen kouluun 9 luokalla.

Mutta siis harrastan itse nyrkkeilyä (harrastanu 4 vuotta) ja voitte arvata kuinka paljon toi vituttaa mua, tiiän kyllä että minua ei kukaan voita nyrkkitappelussa joka ei ole tapellut ja paljon. Että joku ''nakkikioskin sankari'' olis mua vastaan maassa aika nopeasti.

Mutta nyt olen todella ajatellut hänen hakkaamistaan jo pari päivää, kun hän seuraavan kerran lyö minua olkapäähän voinko murtaa häneltä nenän? (onnistuu muuten todella helposti yleensä lamaannuttaa kiusaajan vähäksi aikaa).

Arvioisin että saan hänen nenänsä murrettua yhdellä lyönnillä, sillä en ole ikinä ollut häntä kohtaan agressiivinen vaan ottanut hänen vittuilunsa tyynesti vastaan (jota on jatkunut n.3 kuukautta), eikä hän ikinä ole varuillaan kun hän on lyönyt minua eli pääsisin yllättämään tämän helvetin hyvin.

Elikkä lasketaanko tämä itsepuolustukseksi?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta