Järjestelmällisyys ei kuulu työttömän hyveisiin!

tappioputki

Miten joku voi kuvitella, että työttömät pitäisivät kirjanpitoa jokaisesta maitopurkkiostoksestaan?
Jos työtön olisi noin järjestelmällinen ja tarkka, niin hän ei olisi työtön, vaan töissä vähintään kirjanpitofirmassa, joissa on PULAA työntekijöistä!

Vaihtoehtoisesti järjestelmällinen ihminen menisi siivousfirmaan tai henkilökohtaiseksi avustajaksi. Näitä töitä riittää aina, mutta niissä tarvitaan tiettyjä ominaisuuksia.

Moni työtön on neurologisesti epätyypillinen ja hänen ajatuksensa harhailevat milloin missäkin. Vaikka mistään varsinaisesta vammasta ei ole kysymys, paras työkalu useimmiten olisi suuruusluokkaa lapio. Nykyään vaan edellytetään maanrakennustyöläiseltäkin monenlaisia taitoja alkaen laserin käytöstä kovaan fyysiseen kuntoon, miessukupuoleen, nuoreen ikään, laajaan ajokorttiin jne.

Järjestelmälliset ihmiset etenevät elämässään vakaasti ja harkitusti, kun neurologisesti poikkeavat taas pomppivat mielijohteesta toiseen, tulevat hyväksikäytetyiksi, ovat naiiveja eivätkä tiedä luultavimmin koskaan omaa paikkaansa sen enempää yhteiskunnassa kuin työelämässäkään. Miten voisivatkaan, kun eivät onnistu usein edes perheen perustamisesssa.

9

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap.

      Esimerkiksi itselläni on muistitoiminnoissa poikkeavuutta, mutta pystyn sen täydellisesti peittämään kommunikoidessani netin kautta eli netti on muistitoimintojeni kainalosauvat.

      Koskaan en kuitenkaan lähtisi hankkimaan mitään virallista diagnoosia itselleni, sillä en halua mitään lääkitystä, leimaa tai ylimääräistä kontrollia itselleni. Miksi haluaisin mitään holhousta usein itseäni tyhmemmiltä ihmisiltä?

    • voi teitä

      Kyllä minä, pitkäaikaistyötön, ainakin laitan kaikki ostokseni ylös, olen näin tehnyt jo noin viisitoista vuotta. Ihan on aina oma kodin talousvihko käytössä. Mutta juuri siksi väitän ettei minulla ole velkaa eikä maksamattomia laskuja sekä rahaa riittää kaikkeen välttämättömiin menoihin. Jos on jtk isompaa ostettavaa, järjestelmällisesti laadin säästöohjelman jota myös noudatan.
      Nuo mainitsemasi työpaikat, ei niihin vaan niin mennä. Vaaditaan koulutusta tai mainitsemiasi tiettyjä ominaisuuksia. Kaikilla ei sellaisia ole.
      Järjestelmällinen ihminen ei välttämättä koe mitään tarvetta edetä elämässään vakaasti ja harkitusti jos rivien välistä oikein tulkitsen sen merkitsevän sinulle esim. uraa.
      Toisten on vaan niin kovin vaikea ymmärtää ettei kaikilla ihmisillä ole samat tavoitteet elämässään kuin itsellä on. Ei edes sen perheen perustamisen suhteen.
      Elämän suuri rikkaus on ihmisten monimuotoisuus, erilaisuus, jokainen on oma yksilönsä.
      Ja miksi koet järjestelmällisyyden ihmisen hyveeksi?

      • ap.

        Tämä oli melko epämielenkiintoinen vastaus, josta huomaa, ettei aivoja juurikaan käytetty sen laatimiseen. Hyvä kommentti on sellainen, että sillä on i n f o r m a a t i o a r v o a. Luuletko, että minä opin tuosta jotain?

        Ainoa kiinnostava asia on se, että oletko ollut työttömänä 15 vuotta?

      • voi teitä
        ap. kirjoitti:

        Mitäs informaatioarvoa omassa jutussasi oli?
        Pelkkiä oletuksia toisista ihmisistä joita et tunne.
        Mitähän sinun kirjoituksestasi oppi? Ai niin, sen mitä mitä sinä olet asiasta, sekö informaatioarvoa lisää?
        Viestissäni oli informaatiota miten asiat ovat minulla, ei oletuksia. Jos ei sinua kiinnosta, ei tarvitskaan kiinnostaa. Tunnen monia ennakkoasenteilla varustettuja ihmisiä jotka eivät ole totuudesta tai toisten mielipiteistä koskaan kiinnostuneita. Kuulutko sinä tälläisiin ihmisiin?
        Ja en ole ollut työttömänä viisitoista vuotta. Jos olen laittanut ostokseni ylös viisitoista vuotta ei siitä pidä vetää johtopäätöstä että olisin ollut työttömänä tuon ajan myös.
        Yhtälailla minä voisin kysyä oletko työtön epäjärjestelmällinen ihminen kun heistä paljon tunnut tietävän?

      • ap.
        voi teitä kirjoitti:

        Jos ihminen on järjestelmällinen ja muistitoiminnot ovat normaalitasoa, hän voi hyvin hutaista itselleen merkonomin / tradenomin ammattitutkinnon. Niillä papereilla pääsee jo työkkärin virkailijaksi, etuuskäsittelijäksi sosiaalitoimistoon tai kirjanpitäjäksi. Ei pitäisi tuottaa suuriakaan ongelmia.

        Älä viitsi puhua kuin vauvalle, kun lause- ja sanajärjestyksesi ovat tuota tasoa, että niistä voi tehdä johtopäätöksiä moneen eri suuntaan...

        Näytä mensan todistuksesi ja keskustele sen jälkeen ylimielisesti minun kanssani. Kaipaan älykästä keskusteluseuraa.

        Voi ressua sinun kanssasi, mikä tässä elämässä sinua risoo?

        Vaikka ihminen on järjestelmällinen ja muistitoiminnot ovat normaalitaso ei hän silti välttämättä ole laisinkaan kiinnostunut merkonomin/tradenomin ammattitutkinnosta.

        Oletkos ollut vauvojen kanssa tekemisissä? Puhutko heille noin kuten sinulle kirjoitan?

        Kaikkia ihmisiä ei todellakaan kiinnosta pätkääkään joku mensan todistus. Minkälainen on ihminen jolle sellainen on tärkeää?

        Mutta onneksi ihmisiä on erilaisia, muuten olisi tosi tylsää.

        Ja osaan kyllä halutessani kirjoittaa aivan asiallista kieltä, lauseopillisesti oikeaa. Mutta kun tämä keskustelupaikka ei minusta sellaista vaadi eikä kaipaa vaan täällä voipi kirjoittaa kuten haluaa. Liian epävirallinen paikka tosissaan otettavaksi.

        Vauvoille toistetaan samoja asioita moneen kertaan. Opettele puhumaan asiasta äläkä tunteista. Minua ei kiinnosta nyt mtkään tunteilut eikä varsinkaan naisten taholta (joka oletettavasti olet).

      • a.p

        Olen vain idiootti. En voi sille mitään.

    • Vierivä kivi

      Tappioputki kirjoittaa: "Moni työtön on neurologisesti epätyypillinen ja hänen ajatuksensa harhailevat milloin missäkin. Vaikka mistään varsinaisesta vammasta ei ole kysymys, paras työkalu useimmiten olisi suuruusluokkaa lapio" .

      Toki työttömän ajatukset harhailevat "milloin missäkin" niinkuin esimerkiksi kaikessa positiivisessa, virikerikkaassa harrastuksessa, reippailussa ja yleisessä skarppailussa rakentaen kehoa ja mieltä uutta haasteellista työtä varten tai muuten elämän suloksi. Lisäksi työttöminä huseeraavat nykyään ammattiin katsomatta kaikista mahdollisista koulutusryhmistä olevat, ei ainoastaan talikkomiehet tai luutunaiset. Sitäpaitsi kaikki kunnia ruumiillisen työn tekijöille, ilman heitä sinunkaan sotkusi eivät tulisi siivotuksi.

      Typistyksesi on naiviuden huipputasoa: "Järjestelmälliset ihmiset etenevät elämässään vakaasti ja harkitusti, kun neurologisesti poikkeavat taas pomppivat mielijohteesta toiseen, tulevat hyväksikäytetyiksi, ovat naiiveja eivätkä tiedä luultavimmin koskaan omaa paikkaansa sen enempää yhteiskunnassa kuin työelämässäkään. Miten voisivatkaan, kun eivät onnistu usein edes perheen perustamisesssa" .

      Näinköhän? Vaikutat jotensakin katkeralta siitä, että muutamat eivät pysy työssä, joka ei täytä niitä toiveita, mitä he työlle asettavat. He eivät suinkaan "pompi" mielijohteesta toiseen, vaan ovat uranuurtajia saralla, joka on vielä täysin kesannolla. Sarka on työpaikkaviihtyvyys. On hyvin, hyvin tärkeää, että on työpaikka, jossa on hyvä olla.

      Monilla työpaikoilla työnteko tyssää siihen, kun heti aamusta on vastassa muuan niin kärttyinen naama, että ei ole syytä jäädä veuhkaamaan sinne, vaan työtarmo suunnataan paremmille markkinoille, ja jos niitä ei ole; kotomökkikin on parempi, aina töitä tekevälle sieltäkin löytyy; ahkera kun on.

      On ihanaa tehdä rästissä olevia töitä ja nauttia työttömyydestä täysillä, ja elämä kuplii aina uusia ideoita sekä tuottaa uusia suuntauksia, muutamille. Jotkut työttömät taasen valittavat, etteivät keksi muuta tekemistä, kuin maleksia kaupungilla. Miten siihen riittää aikaa, kun toisesta työttömästä tuntuu, että vaikka olisi ikiliikkuja, aina aika loppuu kesken.

      "Vakaat ja harkitsevat" ovat valitettavan usein synonyymejä kylmille ja häikäilemättömille, jotka keinoja kaihtamatta saavat fiksummat lähtemään kilometritehtaille. Maailman suurimmat nerot ovat olleet aina hieman ailahtelevat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe