Äitipuolet!

elektrax

En oikein ymmärrä tätä keskustelua, että onko äitipuoli tasavertainen.
Siis mihin verrattuna?

Eikö se, että on valinnut suhteen / hakenut uuden miehen, jolla on myös lapsia ole tietoinen valinta siitä, että suhteeseen tulee muitakin osapuolia osaksi aikaa.

Suhdehan muodostuu kahden ihmisen välille eri tavalla kun ei olla alkuun niin kuin nuoruudessa vain kahdestaan ja sitten rakenneta yhdessä perhettä.Eihän se voi olla samanlaista kun on otettava ajankäytössä lapset huomioon. Ei ole aikaa kahdestaan tutustua. Eihän sitä voi olla tasavertainen silloinkaan kun on lapsia ydinperheessä. Lapset menevät jonkin aikaa kaiken edelle.

En itse halua uusioperhevanhemmaksi. En jaksa sitä edes takas showta ja tutustua moniin ihmisiin. Kun lapset ovat isoja toivon löytäväni miehen tai sitten mies jolla ei ole lapsia tai on isot lapset...

Exän kanssa ei tarvitse olla tasavertainen ja on älytöntä "kilpailla" uusion lasten kanssa! Se ei ole aikuismaista ei lasten ja aikuisen kuulu olla kilpasilla huomiosta/olla tasavertainen huomiosta. Lapset menevät edelle!

28

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pastoraalia

      Näinhän se asia PITÄISI olla. Ja sitten Humen giljotiini. Ei ole moni vapauden ja valintojensa mittainen. Tarvitaan siis kaitsemiskonsteja.

    • elektrax

      Tuntuu, että monet äitipuolen asemassa olevat valittavat olevansa niitä huonompia ym. hohhoijaa!

      Kaivataan ilmeisesti jotain kruunua päähän tai eivät saa huomiota tarpeeksi lapsilta tai uudelta mieheltä tai kehuja näiltä esim. kuinka upeita he ovat kun hoitavat toisen naisen lapsia. Useimmat luulevat/haluavat hoitaa lapsia jotenkin paremmin...tuntuu hullulta kilpailulta!
      Onhan se tunneside omaan äitiin aina kuitenkin ihan eri ja sitä ei voi oikeasti kukaan yrittää edes ns. viedä omalla toimellaan varsinaiselta äidiltä. Eikä siis pidäkään ajatella kilpailuna.

      Oma äitini on menehtynyt suht nuorella iällä ja en voi kuvitellakaan että isäni uusi olisi minulle äiti vaikka hän olisi tullut elämäämme kun olin 10/15v.

    • Kaunehin

      Lapset ensin! Paitsi uusperheissä joissa nainen on 1.

      • HAUTAAN

        Kuole lissu kuole


    • t.s.s.

      Miksi alkaa seurustelemaan yleensäkkään jos on lapsia kotosalla ja ei riitä aika mihinkään kunnolla?

      Lapset ovat tärkeitä ja heidän hyvinvoinnistaan tulee huolehtia, totta kai. Mutta ne vanhemmat jotka etsivät uusia kumppaneita, teidän kannattaa miettiä tarkkaan riittääkö teillä aika myös sille uudelle, otatteko huomioon myös heidän ajatuksensa ja mielipiteensä? Oletteko te valmiita tekemään kompromissejä ja luovimaan uudessa parisuhteessa kaikkien olemassa olevien ihmisten hyväksi, niiden pienien tai isompien ihmisten hyväksi?

      • Avatar.

        Millai se aika sitte ydinperheissä riittää, ihan samaa aikaa se on molemmissa.
        Samallalailla se uuskin siinä menee niinkö se vanhakin ja, kun lapset on etällä niin aikaa on enempi etsiä sitä uutta jollei sitä vielä ole.
        Kompromissejä tehdään niin ydin kun uusperheessäkin.
        Miksi niin yksinkertaisesta asiasta pitää tehdä niin vaikea.


      • 3971
        Avatar. kirjoitti:

        Millai se aika sitte ydinperheissä riittää, ihan samaa aikaa se on molemmissa.
        Samallalailla se uuskin siinä menee niinkö se vanhakin ja, kun lapset on etällä niin aikaa on enempi etsiä sitä uutta jollei sitä vielä ole.
        Kompromissejä tehdään niin ydin kun uusperheessäkin.
        Miksi niin yksinkertaisesta asiasta pitää tehdä niin vaikea.

        Ydinperheessä molemmilla vanhemmilla on täysi intressi käyttää paljon aikaa siihen yhteiseen lapseen. Uusperheessä ainoastaan toisella on intressi siihen lapseen ja se toinen aikuinen haluaa ensisijaisesti sen lapsen vanhemman, ei sitä lasta.

        Näin se vaan eroaa se ydinjumi uusperseestä.


      • järkyttävää, mutta t
        3971 kirjoitti:

        Ydinperheessä molemmilla vanhemmilla on täysi intressi käyttää paljon aikaa siihen yhteiseen lapseen. Uusperheessä ainoastaan toisella on intressi siihen lapseen ja se toinen aikuinen haluaa ensisijaisesti sen lapsen vanhemman, ei sitä lasta.

        Näin se vaan eroaa se ydinjumi uusperseestä.

        Uusioperheessä miehen uusikko käyttää energian yrittäessä häätää miehen lapset pois miehen elämästä.
        Onneksi ei meillä, mutta kun näitä täällä lukee, niin ei voi olla kiinnittämättä huomiota, mitenpaljon uusinainen käyttää aikaa siihen, että miettii miehen lasten pois häätämsitä.


      • lissu on tyhmä.
        järkyttävää, mutta t kirjoitti:

        Uusioperheessä miehen uusikko käyttää energian yrittäessä häätää miehen lapset pois miehen elämästä.
        Onneksi ei meillä, mutta kun näitä täällä lukee, niin ei voi olla kiinnittämättä huomiota, mitenpaljon uusinainen käyttää aikaa siihen, että miettii miehen lasten pois häätämsitä.

        sinä ne lapset häädit exäsi elämästä, ei se uusnainen.


      • ...
        3971 kirjoitti:

        Ydinperheessä molemmilla vanhemmilla on täysi intressi käyttää paljon aikaa siihen yhteiseen lapseen. Uusperheessä ainoastaan toisella on intressi siihen lapseen ja se toinen aikuinen haluaa ensisijaisesti sen lapsen vanhemman, ei sitä lasta.

        Näin se vaan eroaa se ydinjumi uusperseestä.

        Mitä lapsi haluaa, unohtuu usein ikävä kyllä.
        Mies ei halunnut kumpaakaan, mutta emme mekään häntä, ai niin - mieshän se oli ykkönen - ja jäi yksin hups....


    • oma rauha onneksi!

      Ihmistä nimeltä äitipuoli ei ole olemassakaan, se on pelkkä sana, jollanämä uudet naiset yrittää korostaa itseään kun kukaan ei heitä huomaa!

      Lapset ja exä on aina miehelle ykköset, muut tulevat perästä, jos tulevat.
      Aivan älytöntä kikkailua.
      Millainen on puolikas ihminen?
      Meillä kaikki on kokonaisia, ja tarkkaan valitsemme ketä elämässämme on mukana, ja siihen ei mahdu yksikään ex isän ja ex miehen nainen, ja sekös heitä varmaan suututtaa kun ei pääse sotkemaan meidän elämää. Siitäm ieskin pitää onneksi huolen, eikä tuo niitämeille leikkimään meidän kanssa kotia.
      i

      • Mee pois

        Mee lissu pois mun netistä
        Sä et oo ykkönen kenellekkään
        ja miten lapset vois olla ykkösiä kun lapsethan ei oo edes isänsä kanssa tekemisissä, justhan sä niin kirjoitit.

        uusi vaimo on ykkönen sun exlle !


      • hohhoijakkaa

        Jos ei käsitettä äitipuoli olekaan olemassa, niin voitko selittää, mitä tarkoittaa termi "ex-isä"?


      • voi lissu..

        Ai, sun exäsi nainen on bi-seksuaali, kun se haluu sunkin luokse kotia leikkiin:D :D


      • heh,

        kuis sää sit olet yksinäinen, jos kerran olet se ykkönen sun exälle???????


    • ei pääse emeille

      Miehen uudet naiset tulee joukon perässä jos tulee. Heillä ei ole oikeutta puuttua toisten preheiden asioihin, he ovat vain miehen seuralaisia ja olkapäivä, ei muuta.

      He eivät ole tasavertaisia miehen ex perheen ja suvun ihmisten kesken, vaan ovat ihan muuta.

      Meillä ei edes sukujuhlissa puhuta miehen naisista, he eivät ole sukua nähneet eikämeitä. He ovat aivan ulkopuolisia ihmisiä jotka ei kuulu meidän ympyröihin.

      Kovasti aikanaan yritti tulla meidän sukvun piireihin, mutta topakasti estimme ne ja mies sanoi kovan sanan, niin yritykseksijäi. Meillä on arvokkaita ihmisiä suvussa, ja sinne ei siivelle pääse. Perheenrikkojat ei kuulu meidän piireihin. Ei minun, ei lasten eläää pääse sotkemaan vaikka niin varmaan mielisivät, mutta siinä on raja.

      • wauwauwauwauwauwauwu

        uuuuuuuuuuu lisssuuuu.....keksi uusia tarinoita.......


      • lissuuuuuuuuuuuuuuuu

        ei ne ny sun sukuus ja sun sukulaisten kanssa olekkaan missään tekemisissä, sinähän olet se EX, ja sukusi myös,entinen suku, sun ex miehelle ÄÄLIÖ.
        Lopeta se viinan kanssa lääträäminen, niin tuosta sun kirjoituksestasikin sais jotain tolkkua..sulla menee suvut ihan sekaisin, kuka on kenenkin sukua.
        Sinä olet yksin ja vain pullo seuranasi.


    • ei meille tulla!

      Kysymys oli siitä että tämän nimikkeen alla olevat naiset kuvittelevat itsestään liikoja. He luulevat että kuuluvat automaattisesti miehen perheeseen ja sukuun, tekemättä edes mitään sen eteen, siis valmiiseen pöytään! Kun heitä ei kukaan huomaa, on hyvä juttu ottaa käyttöön sanapari äitipuoli, se luo itsetuntoa lisää, kun itsellä ei ole mitään mitä toisilla.
      He ovat niin katkeria miehen perheestä, että väistämättä haluavat huutaa että eivät ole tasavertaisia miehen ex erheen kanssa, no ei tietnkään ole, he ovat miehelle vain sijaisia, olkapäitä laastareita.
      Sitä ihminen huutelee mitä ei itsellä ole.
      Meillä ei voisikutvitellakaan etttä me kuuluisimme jonkoin uusioperheeseen, nauroimme aikanaan lasten kanssa, että hei haloo...mikä on uusioperhe! He jopa pelästyivät että ei kai he joudu mihinkään katkeraan vieraaseen perheeseen. Saivat ollahuoletta, meillä ei tuommoista systeemiä tunneta, ei edes vieläkään. Lapset ei ole nähneet isän naisia enkä edes minä, emme halua heitä kotiimme.
      Eikä uusioiden kanssa tarvi kilpailla, se on sanomattakin selvää, että exä ja lapset on aina ykköset, miehen elämässä, sitä ei perheenrikkoja meillä ainkaan ole muuttanut. Siinä onraja meillä, että mies pitäkööt naiset erossa meidtä ja koko suvustamme.

      • hölmölä lissula

        Miksi hän sitte ei elä sun kanssa, vaan sen kakkosen kanssa?
        Miksi hän sinut petti ja jätti, jos kerran olet hänelle rakas ?
        Se kakkonen kuuluu miehen perheeseen ja sukuun, koska mies on hänet valinnut puolisokseen, mutta sinä et kuulu, koska sinä olet se ENTINEN.Ei siinä tarvi mitään kilpailla järjestys on selvä, sinä olet se ENTINEN ja sulla on vaan sun suku, kun et ole uutta miestä saanut, ja sitä kautta päässyt sen sukuun.
        Mies on irti sun suvustasi ja tilalle tuli kakkosen suku.
        Eikä se uus ole mitenkään katkera, mutta sinä olet, kun täälläkin jo kohta 10v olet parkunut, kun sinut on jätetty ja petetty, ja kaikki muut ovat pahoja paitsi sinä.


      • Aavatari

        Voi ihmispolo.
        Olet siis tehnyt sukuun päästäksesi työtä ja koet tuon suvun arvokkaana johon haluat todella kuulua.
        No suku on verisiteitä tai puolisoita ja X-puoliso ei ole sukua, vain entinen puolison joka lapset ovat sukua.
        Uusi puoliso on perhe ja jopa ilman lapsia uusi puoliso on miehen perhe.
        "Jotkut antavat maailmalle säväyksen -
        silkalla olemassa olollaan." tuo varmaan kuvaa uutta puolisoa sinun silmissäsi.

        Ala ihminen hieman miettimään
        "Menneisyyttään ei voi muuttaa,
        mutta ei siltä voi piiloutuakkaan."
        älä hukkaa elämääsi istumalla itse kuvittelemallasi yli-ihminen valta istuimella. Tuolla menolla olet siellä yksin jopa lapsesi kaikkoavat sydänjuuriaan myöten kipeinä ja onnettomina.


    • Ihmekeskustelu tv ap

      Jaa kyllä ne exien uudet aika tavalla ovat ns ykkösiä sille exälle,tietenkin ja harvalle lapselle kävisi niin etteivät tutustuisi tähän uuteen!

      • meillä ei onneksi tu

        Niin se on sääli niille, jotka eivät osaa hoitaa asoitaan niin, että lapset joutuu tapaileen pakolla isän naisia.

        Se on meistä erittäin surullista, ja siksi emme me antaneetkaan mahdollisuutta yhdellekkään ex miehen naiselle. Meidän lapsia ei kiusta eikä haukuta. Teimme sen selväksi jo hyvissä ajoin miehelle, että naisia et meille tuo eikä lasten lähelle. Lapset oli onnellisia päätöksestä, ettei tarvi nähdä isän katkeria naisia.

        Ja meille se oli paras päätös, nyt lapset ovat erittäin fiksuja kun ei ole tarvinnut nähdä isän naisia. Monet kyyneleet jääneet itkemättä, kun lapsuus on ollut turvattu ja onnellinen.
        Ovat etuoikeutetussa asemassa olleet, kun ei ole tavinnut muuttaa talosta tosieen. Enkä olisi sitä hyväksynytkään.

        Surullista jos sulla ei ole ollut mahdollisuutta itse pitää lapsista huolta jos toinen luistaa.
        Meillä ei miehen uusia ainuttakaan ole käynyt emmekä me heitä nähneet, tosin emme ole halunneetkaan. Aikoinaan nauroimme aina kun kuvittelimme millaisia kanoja ne ex isän naiset voisi olla... nyt emme edes lasten kanssa puhu heistä emmekä arvuuttele, sillä meitä ei ole meille olemassa. Mies katuu mutta oma on asia, se ei kuulu meille, mitä mies kaipaa, meitä, mutta se juna meni jo.


      • meelissupoismunnetis
        meillä ei onneksi tu kirjoitti:

        Niin se on sääli niille, jotka eivät osaa hoitaa asoitaan niin, että lapset joutuu tapaileen pakolla isän naisia.

        Se on meistä erittäin surullista, ja siksi emme me antaneetkaan mahdollisuutta yhdellekkään ex miehen naiselle. Meidän lapsia ei kiusta eikä haukuta. Teimme sen selväksi jo hyvissä ajoin miehelle, että naisia et meille tuo eikä lasten lähelle. Lapset oli onnellisia päätöksestä, ettei tarvi nähdä isän katkeria naisia.

        Ja meille se oli paras päätös, nyt lapset ovat erittäin fiksuja kun ei ole tarvinnut nähdä isän naisia. Monet kyyneleet jääneet itkemättä, kun lapsuus on ollut turvattu ja onnellinen.
        Ovat etuoikeutetussa asemassa olleet, kun ei ole tavinnut muuttaa talosta tosieen. Enkä olisi sitä hyväksynytkään.

        Surullista jos sulla ei ole ollut mahdollisuutta itse pitää lapsista huolta jos toinen luistaa.
        Meillä ei miehen uusia ainuttakaan ole käynyt emmekä me heitä nähneet, tosin emme ole halunneetkaan. Aikoinaan nauroimme aina kun kuvittelimme millaisia kanoja ne ex isän naiset voisi olla... nyt emme edes lasten kanssa puhu heistä emmekä arvuuttele, sillä meitä ei ole meille olemassa. Mies katuu mutta oma on asia, se ei kuulu meille, mitä mies kaipaa, meitä, mutta se juna meni jo.

        mee lissu pois mun netistä, olet vain vainoharhainen sairas narsistiprovo


    • elek...

      Hei, "meillä ei ..."Mun exällä ei ole naisia vaan nainen ja ihan parisuhteessa ovat. En ole niin idiootti että olisin valinnut läpeensä huonon miehen tai läpeensä huonon isän lapsilleni. Ei hän nyt mikään pettäjä ole, herra jee. Mutta muuten vain vinksahtanut : DDD

    • jk

      eikämene

    • elektrax

      antaa kaikkien lissujen kukkia : )

    • jndfv

      Pisti silmään tuo, kun joku väitti että uusioperheessä nainen käyttää energiansa siihen, että yrittää sysätä miehen lapset pois elämästä. Meillä se ei ainakaan mene niin! Toivon kovin, että mieheni saisi viettää enemmän aikaa lapsensa kanssa, mutta kateellisen ja katkeran exän takia se on mahdotonta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6023
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4782
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3035
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2823
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2095
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1506
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      970
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe