Kävelin kohti koulun terveydenhoitajan huonetta, minua jännitti vähän sillä tarkastusta ei tehnyt terveydenhoitaja vaan lääkäri joten tutkimus oli ilmeisesti perusteellisempi. Painoin nappia ja hetken odotettuani vihreä valo syttyi, astuin sisään ja näin noin nelikymppisen nainen jolla oli kauniit sääret ja todella isot rinnat. Tulin sisälle ja kättelimme hän katsoi papereitani ja sanoi että otetaan pituus ja paino ja käski riisutumaan alushoususilleen, tein työtä käskettyä ja menin vaa´alle menin ja hän merkkasi painoni, menin pituus paikalle ja hän alkoi asetella merkkiä pääni yläpuolelle, minä olin selkeästi häntä pitempi ja hän joutui kurottautumaan jolloin hänen rintansa tulivat melkein ulos paidan alta. Valkoisen paidan läpi näkyi muutenkin hänen mustat rintaliivit läpi jolloin minulla alkoi seisoa ihan täysillä, hän huomasi sen mekein heti ja hymyili vaisusti, sinulla taitaa vähän kiristää housuissa ja enempiä kyselemättä veti housut alas ja työnsi kaluni lämpimään suuhunsa, ei kestänyt kauaa niin olin räjähtämis pisteessä. Ilmoitin siitä hänelle, mutta hän ei ehtinyt alta pois ja laukesin hänen suuhunsa ja hänen paidalleen.
Hän otti paidan pois samoin kuin mustat rintsikatkin ja pyysi minua riisumaan hänen hameen, hän kääntyi ja aukasin napit sekä vetoketjun hameen alta paljastui mustat stringit jotka hän myös pyysi riisumaan, riisuin ja tunsin että hän oli jo aivan märkä, hän työnsi minut tutkimus pöydälle ja alkoi ottaa taas suihin, nyt hän ei vetänyt kun pari vetoa ja kääntyi hän nousi päälleni ja ohjasi kaluni sisäänsä hän alkoi liikkua ensin hitaasti ja sitten vähän kovempaa aloin pelätä että joku vielä kuulee sen verta kovaa meteliä pidimme. Kohta sain orgasmisn ja hän hymyili ja sanoi että saan terveen paperit
terveydenhoitajalla
minä
3
14402
Vastaukset 3
- ---------------------------...
no joopa joo
- Kielipoliisi
Mitä jos opettelisit laittamaan pisteet ja pilkut lauseisiin niiden oikeille paikoille, jolloin tekstisi olisi paljon helpommin luettavissa?
- KinkyGirl
Kirjoittajan ikä max 12 :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411563- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi296820- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571