Miksi se on syntiä?
Kyllä, aivan, Raamatussa kerrotaan Onaan-nimisestä miehestä, joka antoi "epäjalosti siemenensä valua maahan".
Kuka todistaa, että Onaanin teko oli itsetyydytys? Luin kerran eräästä tutkimuksesta, että se olisi aivan yhtä hyvin voinut olla keskeytetty sukupuoliyhdyntä.
Mutta kuitenkin... miksi? Tuntuu kummalta ajatella, että nautinnon tuottaminen itselle ketään vahingoittamatta olisi niin paha teko, että sen vuoksi joutuisi helvettiin.
Verrataanpa masturbointia vaikka tappamiseen. Molemmat ovat syntejä, jotka voidaan Jumalan armosta saada anteeksi. Molemmat ovat sellaisia syntejä, joiden vuoksi voi joutua helvettiin, jos ei ole saanut syntiä anteeksi. Mutta... Kumpi on teidän mielestänne pahempi teko?
Vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy itsetyydytystä. Sitä pidetään pahana tekona, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Miksi meidän mahtava ja viisas Jumalamme sitten on luonut ihmiseen tällaisen ominaisuuden, ihan vain kiusatakseenko?
Ja mikä on syy siihen, ettei tästä/tällaisesta asiasta voi mennä puhumaan vaikka seurakunnan eteen (jos nyt kukaan kehtaisikaan) pahennusta herättämättä? Puhutaanhan elokuvien katselustakin. Ja sopimattomasta musiikista. Ja vaikka mistä. Mutta ei masturboinnista. Puhujatkin mainitsevat asian puheessaan ehkä kerran koko elämänsä aikana (silloinkin ohimennen ja hyvin vaivaantuneina).
Vasta kun joku antaa minulle seikkaperäisen ja täydellisen perusteellisen vastauksen siitä, miten ja millä tavalla masturbointi vahingoittaa ihmistä itseään ja muita, uskon täydelleen sen olevan syntiä. Ja loppuun vielä yksi asia: Avioliitossa olevat saavat hankkia orgasmeja niin paljon kuin sielu sietää, eikä se vahingoita heitä mitenkään (ainakaan tietääkseni). Miksi siis itsetyydytyksellä aikaansaatu orgasmi vahingoittaisi?
Masturbointi
125
5118
Vastaukset
- Inker-Elli
Olet pohdinnoissasi aivan oikeassa. Sellaista paikkaa Raamatussa ei löydy, joka osoittaisi masturboinnin synniksi.
Jumala on luonut meidät seksuaalisiksi olennoiksi eikä ole kiusallaan asettanut meihin tällaista ominaisuutta. Kun mahdollisuutta seksuaaliseen purkautumiseen avioliitossa ei ole kaikilla, niin masturbointi on melko hyvä korvike.
Siinä et vahinoita itseäsi etkä muita ihmisiä. Et tee huorin kenenkään kanssa kun masturboit. Nuorilla miehillä on yöllisiä siemensyöksyjä liittyen seksuaalisiin uniin, mikäli paineita ei ole purettu masturboimalla:)
Älä huoli, älä tee ongelmaa luonnollisesta asiasta:) Olet ihan hyvä uskovainen ihminen, vaikka masturboisitkin.- dakota
masturbointi on syntiä vaikka kuinka yrittäisi puolustella sitä.
Lähes kaikkihan siihen joutuvat mutta synnittömäksi sitä ei saa. - Miehenalku
dakota kirjoitti:
masturbointi on syntiä vaikka kuinka yrittäisi puolustella sitä.
Lähes kaikkihan siihen joutuvat mutta synnittömäksi sitä ei saa.Mutta miksi se on syntiä? Et perustele väitettäsi. Mitä ja ketä sinä masturboinnilla vahingoitat?
- Eliza
Miehenalku kirjoitti:
Mutta miksi se on syntiä? Et perustele väitettäsi. Mitä ja ketä sinä masturboinnilla vahingoitat?
Etkö sinä ymmärrä että masturbaatio on osa lestadiolaisuutta. Ei asia muissa uskonnoissa eikä raamatussa ongelma ole.
- Miehenalku
Eliza kirjoitti:
Etkö sinä ymmärrä että masturbaatio on osa lestadiolaisuutta. Ei asia muissa uskonnoissa eikä raamatussa ongelma ole.
... mutta lestadiolaisuuteen liittyen minä sitä nimenomaan kysynkin. Kuinka moni lestadiolainen osaa antaa täydellisen vastauksen ja perustella sen, miten masturbointi vahingoittaa ihmistä tai tuhoaa hänen terveyttään? Ja myös sen, MIKÄ siinä runkkaamisessa on niin hirveää, kamalaa ja saastaista, että sen vuoksi joutuu helvettiin.
- Utelias

ihan seuroissako teitä puhujat kieltävät masturboimasta? Jos joku tuohon lankeaa, niin julkisestiko sitä täytyy anteeksi pyydellä?
- Miehenalku
Utelias kirjoitti:
ihan seuroissako teitä puhujat kieltävät masturboimasta? Jos joku tuohon lankeaa, niin julkisestiko sitä täytyy anteeksi pyydellä?
Ei täyty julkisesti anteeksi pyydellä, mutta olenpa kuullut, kun puhuja on puheessa sanonut itsetyydytyksen olevan syntiä.
- acimlainen
dakota kirjoitti:
masturbointi on syntiä vaikka kuinka yrittäisi puolustella sitä.
Lähes kaikkihan siihen joutuvat mutta synnittömäksi sitä ei saa.Joka vahingoittaa ei vain omaa vaan myös toisten terveyttä.
- Minna
acimlainen kirjoitti:
Joka vahingoittaa ei vain omaa vaan myös toisten terveyttä.
Vahingoittaa toisten terveyttä... Masturbaatioko... OK. Tuntuu täällä monen kiihkoilijan mielenterveys jo kärsineen heidän yrittäessään todistaa mahdottomia.
- Inker-Elli
dakota kirjoitti:
masturbointi on syntiä vaikka kuinka yrittäisi puolustella sitä.
Lähes kaikkihan siihen joutuvat mutta synnittömäksi sitä ei saa.Et esitä ainoatakaan perustelua, pelkästään intosta, väitettä. Mihin tämä keskustelu johtaa, jos minäkin alan sanomaan: masturbointi ei ole syntiä, ei ole, vaikka kuinka yrittäisit sitä synniksi vääntää:)?
Kaipaan siis perusteluja, niistä tulee asiallinen ja hyvä keskustelu:)
Synnit luokitellaan rakkauden rikkeiksi Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Rikkeet Jumalaa vastaan luetellaan kolmessa ensimäisessä käskyssä ja ne kai osaat? Rikkeet lähimmäistä vastaan on sitten käskyt 4-10. Masturbointi ei riko mitään käskyä vastaan.
Jotkut vl:t yrittävät sijoittaa sen kuudennen käskyn alle, mutta ei onnistu;) Huoruus on seksisuhde jonkun muun kuin aviopuolison kanssa, tai esiaviollinen suhde, se on selvää, mutta masturbointi ei riko ketään ihmistä/lähimmäistä vastaan, kun sitä tehdään aina yksityisesti, yksin.
Joten, hyvä dakota, koeta etsiä perusteluja:)) - acimlainen
Minna kirjoitti:
Vahingoittaa toisten terveyttä... Masturbaatioko... OK. Tuntuu täällä monen kiihkoilijan mielenterveys jo kärsineen heidän yrittäessään todistaa mahdottomia.
..vahingoita masturbointi toisen terveyttä. :)
Mutta tupakointi vahingoittaa. - SYNNITÖNTÄ
Minna kirjoitti:
Vahingoittaa toisten terveyttä... Masturbaatioko... OK. Tuntuu täällä monen kiihkoilijan mielenterveys jo kärsineen heidän yrittäessään todistaa mahdottomia.
kaikissa muodoissaan. Amen.
- on osa les-
Eliza kirjoitti:
Etkö sinä ymmärrä että masturbaatio on osa lestadiolaisuutta. Ei asia muissa uskonnoissa eikä raamatussa ongelma ole.
tadiolaisuutta?
- likainen juttu
on osa les- kirjoitti:
tadiolaisuutta?
kuuluu vl-liikkeen oppiin, sen takia mastrubointi on syntiä.
Miettikää, mitä vl-nuoret teksivät, jos mastrubointi ei olisi syntiä? - kädetön
Miehenalku kirjoitti:
Mutta miksi se on syntiä? Et perustele väitettäsi. Mitä ja ketä sinä masturboinnilla vahingoitat?
Mitäh????
eikö masturpointi olekaan syntiä? Leikkasinko siis käteni turhaan pois? - mitä_kannatettavinta
dakota kirjoitti:
masturbointi on syntiä vaikka kuinka yrittäisi puolustella sitä.
Lähes kaikkihan siihen joutuvat mutta synnittömäksi sitä ei saa.Rippikoulun kehittämisketjussa ehdotetaan mastubointijakson sisällyttämistä opetusohjelmaan.
- sintakinkääntäjä
Miehenalku kirjoitti:
... mutta lestadiolaisuuteen liittyen minä sitä nimenomaan kysynkin. Kuinka moni lestadiolainen osaa antaa täydellisen vastauksen ja perustella sen, miten masturbointi vahingoittaa ihmistä tai tuhoaa hänen terveyttään? Ja myös sen, MIKÄ siinä runkkaamisessa on niin hirveää, kamalaa ja saastaista, että sen vuoksi joutuu helvettiin.
Katollinen kirkko kieltää siemente heittämisen hukkaan ja siittä tulee SOKEAKSI. Fakta juttu!
- ei_liian_vaikea_juttu
likainen juttu kirjoitti:
kuuluu vl-liikkeen oppiin, sen takia mastrubointi on syntiä.
Miettikää, mitä vl-nuoret teksivät, jos mastrubointi ei olisi syntiä?Keksisivät toki onanoinnin tilalle.
- Lestadiolainen
likainen juttu kirjoitti:
kuuluu vl-liikkeen oppiin, sen takia mastrubointi on syntiä.
Miettikää, mitä vl-nuoret teksivät, jos mastrubointi ei olisi syntiä?Eli onko masturbointi syntiä?
Miehenalku kirjoitti:
Ei täyty julkisesti anteeksi pyydellä, mutta olenpa kuullut, kun puhuja on puheessa sanonut itsetyydytyksen olevan syntiä.
Antoiko Hän yhtymäkohdan Raamattuun? Vai oliko Raamattu ylipäätään mukana?
- Anonyymi
Inker-Elli kirjoitti:
Et esitä ainoatakaan perustelua, pelkästään intosta, väitettä. Mihin tämä keskustelu johtaa, jos minäkin alan sanomaan: masturbointi ei ole syntiä, ei ole, vaikka kuinka yrittäisit sitä synniksi vääntää:)?
Kaipaan siis perusteluja, niistä tulee asiallinen ja hyvä keskustelu:)
Synnit luokitellaan rakkauden rikkeiksi Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Rikkeet Jumalaa vastaan luetellaan kolmessa ensimäisessä käskyssä ja ne kai osaat? Rikkeet lähimmäistä vastaan on sitten käskyt 4-10. Masturbointi ei riko mitään käskyä vastaan.
Jotkut vl:t yrittävät sijoittaa sen kuudennen käskyn alle, mutta ei onnistu;) Huoruus on seksisuhde jonkun muun kuin aviopuolison kanssa, tai esiaviollinen suhde, se on selvää, mutta masturbointi ei riko ketään ihmistä/lähimmäistä vastaan, kun sitä tehdään aina yksityisesti, yksin.
Joten, hyvä dakota, koeta etsiä perusteluja:))Seksiä ei tulisi harrastaa missään muodossa ennen avioliittoa oli sitten maturboinnista kyse.
- Anonyymi
Lestadiolainen kirjoitti:
Eli onko masturbointi syntiä?
Kyllä on!
dakota kirjoitti:
masturbointi on syntiä vaikka kuinka yrittäisi puolustella sitä.
Lähes kaikkihan siihen joutuvat mutta synnittömäksi sitä ei saa.Mainitse kohta Raamatusta?
acimlainen kirjoitti:
Joka vahingoittaa ei vain omaa vaan myös toisten terveyttä.
Naurettavaa evankeliumia? Laita ote Raamatusta.
- Anonyymi
Miehenalku kirjoitti:
... mutta lestadiolaisuuteen liittyen minä sitä nimenomaan kysynkin. Kuinka moni lestadiolainen osaa antaa täydellisen vastauksen ja perustella sen, miten masturbointi vahingoittaa ihmistä tai tuhoaa hänen terveyttään? Ja myös sen, MIKÄ siinä runkkaamisessa on niin hirveää, kamalaa ja saastaista, että sen vuoksi joutuu helvettiin.
Ei se ole hirveää vaan aivan mahtavaa ja ihanaa jota saa tehdä vielä näin vanhakin. Voin sanoa näin vaikka olen yli 60 v vanha.
- Anonyymi
Eliza kirjoitti:
Etkö sinä ymmärrä että masturbaatio on osa lestadiolaisuutta. Ei asia muissa uskonnoissa eikä raamatussa ongelma ole.
Ainoa ero muiden ja lessujen runkkaamisessa on se, että muille siitä tulee hyvä olo ja lessuille syntinen pahaolo.
- Artsi
Tällainen paljastus, että naisetkin voivat saada orgasmin. Kuitenkin naiset ovat sen verran tekopyhempiä, etteivät he puhu siitä. Kerran Oulussa yksi hieno vl-tyttö päästeli tällaisia: "Kun nuo pojat kävivät meillä kylässä, me kysyimme saisimmeko käyttää heitä hyväksemme. Kun he eivät suostuneet, jouduimme sitten itse hoitelemaan nuo hommat."
- VanhaBiiga
Ei sitä voi ymmärtää, mutta kun ne parisuhteessa elävät ihmiset ovat niin viisaudessaan päättäneet, että masturbaatio on sinkkujen kiusaksi syntiä niin alistutaan siihen sitten. Itse viimeksi tänään tyydytin ja ai ku tuntu hyvältä. Sanotaan näin ihan suoraan.
- nuori piika
Asia on täsmälleen noin!
Toivottavasti joku rohkea puhuja ottaisi tämän asian julkiseen keskusteluun, vaikka suviseuroissa
ja korjaisi tämän väärän asenteen ja käsityksen.
Eläisivätpä itse selibaatissa koko ikänsä..
Mikä siinä on, että naimattomien tarttee synnissä rypee, mutta kaikki mitä He (perheelliset) saman tarpeen tyydyttämiseksi harrastavat, on oikein.
Kuka ihminen oikeesti pystyisi kokonaan välttämään kyseisen homman?
Eihän puolisoakaan vaan voi "ottaa", mikä sitten neuvoksi..?? - masturbaatiokieltoon
On se että liikkeeseen johon ei ole tulijoita ulkopuolelta on pakko saada kannattajia ja mikäs sen helpompaa kuin kieltää ehkäisy ja masturbointi jolloin kaikkien on seksuaalisuutensa toteuttamiseksi mentävä naimisiin ja tehtävä lapsia.
- Lestadiolainen
nuori piika kirjoitti:
Asia on täsmälleen noin!
Toivottavasti joku rohkea puhuja ottaisi tämän asian julkiseen keskusteluun, vaikka suviseuroissa
ja korjaisi tämän väärän asenteen ja käsityksen.
Eläisivätpä itse selibaatissa koko ikänsä..
Mikä siinä on, että naimattomien tarttee synnissä rypee, mutta kaikki mitä He (perheelliset) saman tarpeen tyydyttämiseksi harrastavat, on oikein.
Kuka ihminen oikeesti pystyisi kokonaan välttämään kyseisen homman?
Eihän puolisoakaan vaan voi "ottaa", mikä sitten neuvoksi..??Oletko vanhoillislestadiolainen ja onko masturbointi siis syntiä?
Missä ilmenee, että jumala loi lain, joka on kiusaksi ihmiselle? Kiusaksi sen tekee Kerhon puhujat, jotka tumputtaa itse samalla tavalla.
- tyttö
Voisiko joku perheellinenkin kommentoida tuota hyvää kirjoitusta..?? Ja selittää, mistä käsitykset johtuvat. Ovatko ne tosiaan vain perheellisten päätöksestä alkunsa saaneet...?
- äiti-19
mielenkiintoinen
- Ajattelevainen
Itse olen perheellinen, tosin nuori sellainen. Olen miettinyt samaa asiaa..Enkä ole ymmärtänyt, miksi masturbaatio on syntiä. Johtuuko kaikki vanhasta (kristillisestä?) perinteestä, että seksi on likainen asia? Ihmisen primitiiviset, mutta niin luonnolliset, himot ovat jotain aivan kammottavaa ja iljettävää. Lähinnä sen takia, kun niitä ei pystytä kontrolloimaan. Ehkäpä sen takia, kun meillä on tällainen eläimen vaisto,seksuaalisuus on sitten valjastettu synniksi ja kautta kristillisen perinteen kaiken pahuuden lähteeksi.
Tämä on vain omaa spekulaatioitani, mutta olen henkilökohtaisesti sitä mieltä tästä ns. vl-säännöstä, että on kidutusta sinkkuja (ja laimeassa avioliitossa olevia)kohtaan. masturbaatio ei ole huorinteko, siinä ei petetä kumppania.
Ei ole vieläkään tullut tyhjentävää vastausta tähän keskusteluun. Siis kertokaapa viisaat uskovaiset, MIHIN tämä masturbaatiokielto perustuu???- Miehenalku
... vastausta samaan kysymykseen. Olkaa hyvät, te viisaat ja erinomaiset.
- vl-kulkuri
Mutta väitän että ei se mihinkään perustu.
Ennen 1900-luvun vaihdetta jopa lääketiedekin
uskoi että itsetyydytys kuivattaa selkäytimen
ja tohtori Kellogg kehitti aamiaismuronsa että
ajatukset vaeltavat pippelistä johonkin muualle.
Ihmekös että en ole koskaan tykännyt niistä :)
Ei raamatussa mitään perustetta sille ole.
Rippikoulussa näitä on käsitelty ja kyllä vanhat
sedät koittivat kovasti vakuuttaa että synti se
on, mutta minun mielestäni ei niin kauhean vakuuttavasti ts. perustelivat sitä tällä vanhatestamentillisella Onanin tapauksella (joka
on keskeytetty yhdyntä) ja sitten joku siteerasi
kohtaa jossa sanottiin että "Älkää olko pehmeät", mikä on kyllä niin hämärän vanhaa kielenkäyttöä että voi tarkoittaa ihan mitä tahansa. Samalla kohdalla missä kerrotaan Onanista perustellaan tietysti myös ehkäisykieltoa. Ja muutenkin jos vanhasta testamentista ruvetaan hakemaan käyttäytymisohjeita, niin miksi ei puhuta Joosefin kahdestatoista vaimosta, tai että uskovaisen viitan joka kulmassa kuuluu olla tupsut.
Kuulin radiosta jokin aikaa sitten (vuosia), että itse asiassa antiikin aikana oli jopa ehkäisy tunnettu, mm. elohopealla sterilisoitiin
naisia pysyvästi. Muissakin luonnon sivilisaatioissakin tunnetaan ehkäisy ja on tunnettua että syömällä papaijahedelmä päivässä
pysyy kätilö loitolla. Jos näin kerran oli, niin
Raamatusta voisi varsin luulla löytyvän ohjeita
tällekin asialle, olihan apostoleitten joukossa
oppineitakin (esim. lääkäri Luukas). - hullu lahko!
vl-kulkuri kirjoitti:

oppineitakin (esim. lääkäri Luukas).mitään perustetta tälle synnille niin miten muille vastaaville "keksityille" synneille mm. tv, tanssi, jne.
Ei minkäälaista todellista perustetta muuta kun (me ollaan näin päätetty)
- paa pois...
pois vain!
- --------------------
-------------------------------------------------
- ent.vl
-------------------- kirjoitti:
-------------------------------------------------
en tiennyt, että itsetyydytys on syntiä. Nyt sillä ei ole mitään väliä en kuulu tuohon hölynpölyn sääntölään. Onko oikeesti semmonen käsitys vanhoillislestadiolaisilla, että se olis syntiä???
- tumputtaja 3
ent.vl kirjoitti:
en tiennyt, että itsetyydytys on syntiä. Nyt sillä ei ole mitään väliä en kuulu tuohon hölynpölyn sääntölään. Onko oikeesti semmonen käsitys vanhoillislestadiolaisilla, että se olis syntiä???
jos sinun täytyy tollaset tyumputuksetkin toisilta kysellä
- Tuumii hän näin
Perheellinen mies vastaa. En ole koskaan ymmärtänyt tuon kohdan Raamatussa tekevän itsetyydytyksen synniksi. Peruspointti tuossa on, että Jumala vihastui siksi, kun Hemmo teki toisin kuin Jumala tahtoi. Kyllä menee pahaksi, jos perusvietti omasta seksualisuudesta tukahdutetaan, se poikii pahoja tekoja. Kyllä niin on, että tytöt ja pojat tutkikoot itseään rauhassa. Aikuisena seksikin sujuu paremmin, kun tuntee fysiikkaansa ja oppii muutenkin tuntemaan itseään.
- Äin päin selitetty
Oonanin synti oli se, ettei hän halunnut (ehkä kiusalla) saattaa Tamaria raskaaksi, joka tuon ajan kulttuurissa olisi antanut naiselle arvonantoa. Jos tämä kohta selitetään synniksi biologisen aineen maahan joutumisen vuoksi, on menty pahasti harhaan. Mutta tuskinpa uskossaan vahvan mielipidettä voi muuttaa. Vahinko vain, että sillä luodaan aiheetta henkisiä paineita.
- GoreTex.
Ite ainakin masturboin, enkä koe tarvetta tehdä yhtään tiliä kenenkään muun kanssa.
Synti on sydämen luopumista Jumalasta ja mun osalta masturbointi ei kyllä ole vienyt minua kauemmaksi
Jumalasta. Päin vastoin. Olen nauttinut yhdestä Jumalan antamasta lahjasta.
Jos en masturboisi, laukeaisin tahattomasti väärissä paikoissa, joista on varsin paljon kokemuksia.
Esimerkiksi kesken yöunien, auton kyydissä kivikkotiellä kauniin tytön ollessa lähettyvillä jne.
Nämä ovat tahattomia, mutta ikäviä tilanteita. Kun olen ruvennut masturboimaan, tällaisia tilanteita ei enää ole ollut.
Herääkin kysymys, kumpi on sitten enempi synti, herätä yöllä housut kosteina, vaikko hallitusti
hoidettu asia, eikä tarvi sotkea vaatteita? Sitä en tiedä mutta kootut vlselitykset oleppa hyvä..
Mastrup9onti onhekuman synti jossa haetaan van seksuaalista nautintoa ja siitä puutuu sekuaalisuuden syvin olemus (lisääntymismahdollisuus). Sen lisäksi mastrubonti on yhdenlaine portti huoruuden syntiin. Ja ajatelaan
tai ainakin puhutaan että masturbointi johtaa pornokrafisen viiheteen pariin. Masturbointia on nimitetty myös sekuaalisiipuvuudeksi.
Masturbointia on nimitetty myös murhan synniksi ja ehkäisyksi. Seksuaalisuus on tarkoitettettu vain aviopuolisoitten väliseksi ja heidän kesken harjoitettavaksi. Sekauaaliset toiminnot jotka tapahtuvat muussa tilanteessa ja tavalla kuin aviopuolisoitten kesken on syntiä.
Perjaateessa kaikenlainen seksuaalisuus mihen ja naisen välilä on sallittua - kunhan lasten tulemista ei pyritä estämään millään tavalla.
Taustalla on jonkinlainen ajatus siitä että masturbointi johtaa sekauaaliseen vääsristymiseen ja siihen että sekauaalisuus jollain tavalla ylikorostuu. Eli jos ihmiellä on tarvetta seksuaalisuuteen masturboimalla hänen seksuaalisuutensa on jollain tavalla "vääristynyttä". Ylikorostunutta ja nautinnon haluista - sekisä ilman vastuuta.. luonnollisuudesta ja sen tarkoituksesta vieraantunutt.
Olen joskus jäänyt mietimään onko kumpani toisen masturboinin väline? tai onko masturbonti kiellolla tarkoitus lisätä syntyvyyttä tai avioitumista.. siinoin kasvataminen sisältä päin?- sauvat_surisemaan
Vl-kieltokulttuuri on tässäkin asiassa perin mieskeskeinen. Naisen tyydyttäessä itseään ei edes miljoonia sukusoluja mene hukkaan niin kuin miehen laukaistessa vehkeensä.
- neiti69
sauvat_surisemaan kirjoitti:
Vl-kieltokulttuuri on tässäkin asiassa perin mieskeskeinen. Naisen tyydyttäessä itseään ei edes miljoonia sukusoluja mene hukkaan niin kuin miehen laukaistessa vehkeensä.
Kyllä on paras tuikata siemenet paskaan.
Terv. Pekka vihreistä
- samanarvoisia.
SRK:n rippikoulussa Jämsän kr opistolla meille korostettiin, että kaikki synnit ovat samanarvoisia, niin murha kuin hätävalekin.
Nykyään ajankohtaisempi vertaus voisi tosiaan olla, että pedofilia on ylinopeuden ajamiseen verrattava synti. Laittomia pikkujuttuja molemmat. - itetyyvyttäjä
eihän kukkaan voi kieltää toisilta nautintoa.
Eikä siitä tarvi tehä tiliä kellekkään.
Ite en ole koskaan mieltänyt masturbaatiota synniksi, koska siinä ei tehdä muille mitään,
eikä itellekkään mitään sellaista, mikä näkyy ulospäin, kuten esimerkiksi tatuoinnit, lävistykset jne.
Kukaan ei voi tietää, mitä siellä vessassa teit!! - raiskaamisen
kanssa. Valitse kumpi vaan, olet yhtä syntinen! T: lyyleri
P.S. Kaikki synnit ovat samanarvoisia. - han runk-
kaavat.
- siikatörmällä
Raamattu kieltää
- MuallaEriKiellot
siikatörmällä kirjoitti:
Raamattu kieltää
Siikatörmällä on käytössä vl-Raamattu lisälehtineen.
- kyllä srk pojat osaa
siemensyöksy on siis syntiä eikä luonnollinen ilmiö nuorella miehellä!
- matkantekijä...
ajatuksinkin teemme syntiä, emme sille mitään voi.
Jos pojan kloppi näkee seksuaalisen unen, jonka seurauksena laukeaa petiin, on hän tehnyt ajatuksissaan synnin. Tämä synti on kuitenkin sellainen synti, josta ei mielestäni tarvitse ripittäytyä, vaan sen voi uskoa anteeksi vaikkapa yleisestä saarnasta. Ripittäytyminen ei ole muutenkaan pakollista, mutta se on tehty helpottamaan uskomista. Jos on nimellisiä ja harkitenkin tehtyjä syntejä, sellaisista on hyvä ripittäytyä.
Mutta täytyy sanoa, että kyllä minäkin tuon tuosta ratkean tuohon itsetyydytyksen syntiin. Joskus vain on niin voimakkaita paineita tms. niin ei voi vastustaa sitä. Uskovaisena kyllä haluan matkaa tehdä ja panna kaikkia syntejä pois, mitä matkan varrella tarttuu.. - nukkuu/ei nuku
Siks kai sanotaan, valvokaat. Paitsi suviksissa muistutetaan nukkumisen tarpeesta.
- vanha puhujasetä
matkantekijä... kirjoitti:
ajatuksinkin teemme syntiä, emme sille mitään voi.
Jos pojan kloppi näkee seksuaalisen unen, jonka seurauksena laukeaa petiin, on hän tehnyt ajatuksissaan synnin. Tämä synti on kuitenkin sellainen synti, josta ei mielestäni tarvitse ripittäytyä, vaan sen voi uskoa anteeksi vaikkapa yleisestä saarnasta. Ripittäytyminen ei ole muutenkaan pakollista, mutta se on tehty helpottamaan uskomista. Jos on nimellisiä ja harkitenkin tehtyjä syntejä, sellaisista on hyvä ripittäytyä.
Mutta täytyy sanoa, että kyllä minäkin tuon tuosta ratkean tuohon itsetyydytyksen syntiin. Joskus vain on niin voimakkaita paineita tms. niin ei voi vastustaa sitä. Uskovaisena kyllä haluan matkaa tehdä ja panna kaikkia syntejä pois, mitä matkan varrella tarttuu..mutta elä anna tehdä niiden pesää päähäsi, usko kaikki nuoruudenkin synnit anteeksi rauhaan, vapauteen ja iloon saakka.
Etsi luotettava rippi-isä ja kerro hänelle lankeemuksesi, niin pääset vapaaksi synnistäsi. - VainNimellisestiSyntinen
matkantekijä... kirjoitti:
ajatuksinkin teemme syntiä, emme sille mitään voi.
Jos pojan kloppi näkee seksuaalisen unen, jonka seurauksena laukeaa petiin, on hän tehnyt ajatuksissaan synnin. Tämä synti on kuitenkin sellainen synti, josta ei mielestäni tarvitse ripittäytyä, vaan sen voi uskoa anteeksi vaikkapa yleisestä saarnasta. Ripittäytyminen ei ole muutenkaan pakollista, mutta se on tehty helpottamaan uskomista. Jos on nimellisiä ja harkitenkin tehtyjä syntejä, sellaisista on hyvä ripittäytyä.
Mutta täytyy sanoa, että kyllä minäkin tuon tuosta ratkean tuohon itsetyydytyksen syntiin. Joskus vain on niin voimakkaita paineita tms. niin ei voi vastustaa sitä. Uskovaisena kyllä haluan matkaa tehdä ja panna kaikkia syntejä pois, mitä matkan varrella tarttuu.."Jos on nimellisiä ja harkitenkin tehtyjä syntejä, sellaisista on hyvä ripittäytyä."
Joko ry:illä on esim. Internetissä palvelu, johon voi ripittäytyä, myös toisen puolesta ja anonyyminä?
- luonnollista
eikä ole syntiä. Yöllisistä siemensyöksyistä ei myöskään tarvitse kenellekään tiliä tehdä. Luoja ei sellaista ilmiötä olisi luonut jos se syntiä olisi. Äläkää nyt hyvät ihmiset tehkö meitä vl:liä ihan tyhmiksi. Miksi ketju poistettu jossa tästä asiasta onjo sanottu.
- lapsiaan?
Koska pedofilia on ihan yhtä pieni synti (samankokoinen) kuin masturbointi.
Mitä väliä, kun uhreista ei muutenkaan välitetä? - vl tyttö
Vanhakeskustelu. Mutta jos ei tiiä onko se syntiä niin eikö se olisi parempi jättää tekemättä .. Näitä oon itekki miettiny ja ei oo vastausta kuulunu ..
- SiioninRiesa
Voi kilin kikkelit teidän matkantaittajien kanssa!
Elättekö te koko elämänne miettien, mikä on syntiä?
Ja varmuden vuoksi tunnustatte käteenvetonne jollekin?
Voi niin minäkin naapurin ovea rinkutin, kun niin kovasti runkutin ja anteeksi hän saarnasi karmeat syntini. Eikun se taisikin mennä niin, että naapuri soitti poliiisit...
Voimia nyt itse kullekin syntiselle :D- hehheh_
Eikö ole naurettavaa, että runkkauksetkin pitää kertoa kanssamatkaajille ja pyytää niitä anteeksi.
'
- Kirjakääröt
3Moos.15:16 Biblia (1776) Koska miehestä siemen vuotaa unessa, hänen pitää pesemän koko ruumiinsa vedellä, ja oleman saastainen ehtoosen asti.
- kädetön
Koira ehti nuolla yöllä vuotaneen siemenen. Tarvitseekos siis vielä peseytyäkin?
Töihin enkä seuroihin mene tänään. En halua saastuttaa rakkaita sisaria ja veljiä siellä RY:llä.
- Eikiitosjeesus
Aika vähissä ja vajavaisia on raamatun ohjeet ja tietämys tältäkin osin. Hankkikaa parempaa ja modernimpaa lukemista. Jos muinaiset jutut kiinostaa niin aloita vaikka Sinuhe Egyptiläisestä.
Hyvä muistaa myös että rukoilu on pohjimmiltaan henkistä onanointia. Kummassakin tuotetaan hetkellistä hyvänolontunnetta ilman vastapuolta ja todellista vaikutusta. Syntiä kai sitten sekin? - tasa-arvoa_siioniin
SRK:n johtokunnan synninkehittelyvaliokunta ei puhu mitään sormettamisen ilosta, ainoastaan miesten omatoimisuus tuomitaan.
On neljä vaihtoehtoa:
-Löytää nainen jonka kanssa tehdä sitä.
Olen ollut tosin naimisissa että eikö tuolloin se ole juurikin syntiä?
Toisekseen ylösnousemuksessa ei mennä miehelle eikä naiselle joten....
-Satunnaisia irtosuhteita.
Minulle tulee niistä hyvin outo ja ontto olo....
Ne eivät ole hyvä asia kun olen sitä itsessäni läpi käynyt.
-Yöllä housuihin unissaan....kerran näin kävi ja olo oli kuin raiskatulla.
-Käteenveto liittämättä siihen minkäänlaisia mielikuvia , sen enempää nautiskelematta...kunhan paineen saa tasaantumaan ja siinä se.- Lespo
Mitäh, nytkö naisparit ovat ok?
Terv.
Lissu (lespo)
Masturoikaa.
- siitä_on_hyvä_edetä
Meillä ainakin roikaa ja raikaa joka päivä.
- Kryon
Rakasta lähimmäistä, niin kuin ITSEÄSI. Jotta osaisit rakastaa lähimmäistäsi, pitää ensin rakastaa itseään. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, joten kunnioita Jumalaa ja kuuntele omaa sisäistä ääntäsi.😊
Nauti matkasta, ja tuo valoa myös muille.- Eikiitosjeesus
Eli siis jumalannekin runkkaa? Ei ihme, jos on ollut puutteessa 6000 vuotta. Maria oli vain pikapano.
- typeryyspaistaakauas
Eikiitosjeesus kirjoitti:
Eli siis jumalannekin runkkaa? Ei ihme, jos on ollut puutteessa 6000 vuotta. Maria oli vain pikapano.
Kun sinä nyt täällä yrität esiintyä jonkinlaisena valistuneena tavoiteltavana tangon päässä istuvana niin laita nyt jotain pehmikettä sinne nokkaan ettei tuska purkaannu edellisen kaltaisena sivistymättömän moukan kaltaisina möläyksinä !
- Kirjakääröt
1Moos.38:9 Biblia (1776) Mutta Oman tiesi, ettei siemen olisi tullut hänen omaksensa: koska hän siis makasi veljensä emännän kanssa, antoi hän sen pudota maahan, ja turmeli sen, ettei hän olisi antanut veljellensä siementä. 1Moos.38:10 Biblia. Ja se paha, kuin hän teki: ei kelvannut Herralle, joka kuoletti myös hänen.
- jokke_
Eihän se ollut masturbointia, vaan keskeytetty yhdyntä.
- RatkiTaivaassa
jokke_ kirjoitti:
Eihän se ollut masturbointia, vaan keskeytetty yhdyntä.
Kaikki masturpoijat kuolee
- Itsetyydytys
Myös ne kuolevat jotka eivät masturboi
- Eihinkata
Masturbointi on syntiä koska silloin himoat. Esm mielessäsi hekumoit seksistä jonkun toisen kanssa. Silloin olet tehnyt huorin.
- en_ymmärrä
Tarkoitatko, että naimissa oleva saa masturboida, kun himoitsee omaa puolisoaan.
Yksinäisiltä tämäkin ilon vl-liike ottaa pois. Voihan sitä himoita pelkästään naista/miestä. - SperBang
en_ymmärrä kirjoitti:
Tarkoitatko, että naimissa oleva saa masturboida, kun himoitsee omaa puolisoaan.
Yksinäisiltä tämäkin ilon vl-liike ottaa pois. Voihan sitä himoita pelkästään naista/miestä.Siksi suuret perheet. Jos mamma ei jaksa, isä ottaa tyttären
siementä ei saa heittää hukkaan - himottaako
Ja sun mielestä tupakointi ei ole muka himoitsemista?
Mun mielestä se on yhenlailla himoitsemista ku masturbaatio ja näin ollen syntiä siis on tupakointi.
Uutisissa oli että 70 vuotias lastenkoskija sai tuomion. Maailman oikeassa uskonnossa?
- kjhgfd
Pappa ei voinut runkata, koska se on syntiä.
Hulluutta tuollaiset uskonnot, toiset päättävät miten elät elämääsi !
Suomen laki riittää rehellisen luonteen lisäksi
Tuossa vl uskonnossa ei edes vaadita
ei uskonlahkoon kuuluvia kohtaan
osoittamaan rehellisyyttä- VLMies
Jaat tietämättäsi (tai ehkä jopa tahallasi) väärää tietoa. Rehellinen pitää olla kaikkia ihmisiä kohtaan yhtälailla ja se on täysin urbaania legendaa, että ulkopuolisille olisi OK valehdella tms.
Se on valitettavaa, että ihmisluonto on mikä on, ja rehellisten lisäksi epärehellisiä ihmisiä löytyy kaikista yhteisöistä, niin uskovaisista kuin ateisteistakin, mutta VL-yhteisön opetus on ilman muuta, että uskovaisen kuuluu olla rehellinen eikä antaa väärää todistusta jne. - VLMies
VLMies kirjoitti:
Jaat tietämättäsi (tai ehkä jopa tahallasi) väärää tietoa. Rehellinen pitää olla kaikkia ihmisiä kohtaan yhtälailla ja se on täysin urbaania legendaa, että ulkopuolisille olisi OK valehdella tms.
Se on valitettavaa, että ihmisluonto on mikä on, ja rehellisten lisäksi epärehellisiä ihmisiä löytyy kaikista yhteisöistä, niin uskovaisista kuin ateisteistakin, mutta VL-yhteisön opetus on ilman muuta, että uskovaisen kuuluu olla rehellinen eikä antaa väärää todistusta jne.En tosin ymmärrä, miten epärehellisyyteen sortuva JA sitä OK:na pitävä ihminen voisi edes pitää itseään uskovaisena, koska sydämestään uskovainen ainakin yrittää toimia oikein ja rehellisesti, eihän hän muuten pärjäisi omatuntonsa kanssa. Kuitenkaan pelkkä yhteisön jäsenyys tai yhteisöön kuulumattomuus ei tee kenestäkään rehellistä tai epärehellistä. Itsekään en voi sanoa, että näissä aina onnistuisin, ja kyllä kai jokainen joskus sortuu esim. antamaan omasta tilanteestaan tms. paremman kuvan kuin mitä se todellisuudessa on, vaikkei varsinaisesti valehtelisikaan.
VLMies kirjoitti:
Jaat tietämättäsi (tai ehkä jopa tahallasi) väärää tietoa. Rehellinen pitää olla kaikkia ihmisiä kohtaan yhtälailla ja se on täysin urbaania legendaa, että ulkopuolisille olisi OK valehdella tms.
Se on valitettavaa, että ihmisluonto on mikä on, ja rehellisten lisäksi epärehellisiä ihmisiä löytyy kaikista yhteisöistä, niin uskovaisista kuin ateisteistakin, mutta VL-yhteisön opetus on ilman muuta, että uskovaisen kuuluu olla rehellinen eikä antaa väärää todistusta jne.Minulle on itse vl.n kuuluva sanonut että näin on käytännössä
Saa myös sääntöjä rikkoa, kunhan ei jää kiinni
- masturpaatti
Koskettelikohan Leevi Lestadiluixs koskaan salaisesti omaa pippeliään Lapin Mariasta hekumoiden?
- SavelaTäss
Tähän masturpaatiosyntiin on ratkaisu:
Siementä ei edelleenkään saa heittää hukkaan. Siksipä uskovaisen (miehen) tulee laueta esim nessuun (talouspaperikin käy). Laita nessu (talouspaperi) kirjekuoreen, ja postita se Ouluun SRK:n päämajaan.
Näin siemenet eivät hukaannu.
Naisten masturpaatio saa jatkua entiseen tapaan.- HyvätSiemenet
Tännään lähti kolome nessuliinaa kohti Oulua. Vajjaan viikon siemenet.
- temmitanassa
Tyydytän itseäni säännöllisesti ja fantasioin omista sekä vaimon kavereista. Erään kerran otin yhden pesukoneesta käytetyt pikkuhousut ja niitä välillä nuuhkin. Täytyisi rohkeasti uskaltaa kysyä, suostuisiko joku seksiin! Halut on kyllä kovat!!
- SavelaTäss
Joo on
Löysin tossa muutaman käytetyn condoomin. Lähetän nekin SRK:n toimistolle, niin saavat tehdä niistä uusia Jumalan lapsia
Tarttee ottaa kaikki siemenet talteen - Lastin.heittäjä
Koska Herra ei runkkareita siunaa vaan kovia panomiehiä.
- cgw34
SRK:n pakkopano- ja synnytysoppi tähtää maksimaaliseen lisääntymiseen ja kaikki siittiöt on valjastettu itsensa korottaman srk-valtakunnnan ylpeyden kunnian ja laajenemisen maksimoimiseksi.
Kuten nähdään niin SRK arvo(ttomassa)maailmassa masturbointi on syntiä mutta ei niin suuri kuin lapsiin kohdistuvat hirmutyöt, jotka Vapahtajamme piti kauhistuttavina synteinä. - Anonyymi
Nykyaikana itsetyydytystä on mukava harrastaa. Omalääkärikin kertoi sen olevan terveellistä ja stressiä poistavaa. Kokeilin ja jo helpotti paine ja stressi.
Masturoikaa.
- Anonyymi
Vetelin aamulla herätessäni taas kuivat ja ajattelin yhtä tuttua naista. Kyllä teki vaan hyvää keholle ja mielelle.
- Anonyymi
Mä tänään itsetyydytin,Söin hyvää ruokaa yksin ja en jakanut sitä ihanuutta muitten kans.
Joudun varmaan sielunhoidolliseen kokoukseen jos tästä kiinni jää. - Anonyymi
Ei pidä hiplata eikä värkätä tai kasvaa karvoja kämneniin. Syntiä se on.
Eikö olekin sairas ajatus, että itsetyydytys olisi syntiä?
Onanin tarina kertoo ihan jostain muusta. Mutta SRK on senkin Raamatunkohdan kääntänyt niin, että saisi enemmän nuoria ihmisiä lisääntymään joukossaan.
Kas kun ei hiusten kampaaminen... >>Miksi se on syntiä?** Ei miksikään. Missä se on synniksi Raamatussa mainittu? Se on niitä Vellujen ihmis- sääntöjä.
Teko oli Jumalan mielestä paha, Hän ei ollut kuuliainen ja siksi antoi Oonan kuolla (1Moos 38;10)
Syntihän tuli vasta lähes kuuden sadan vuoden päästä, Mooseksen laissa?
Oonahan ei halunnut ns. veljensä lasta, jota ei pidettäisi Hänen omanaan. Sama kun vielä 60 luvulla saarnaajat yöpyivät emännän vieressä ja siitä tuli usein lapsi, sama tottelemattomuus jäi heidän päälleen.
Eihän se ole mitään itse tyydystä, vaan nainti selvästi vaginaan. josta tuli orgasmi.
Mikä tutkimus??? Naurettavaa. Kyllä siinä nainenkin nauttii, paitsi niissä 5 sekunnin panoissa.
Kuka todistaa, että Onaanin teko oli itsetyydytys? Luin kerran eräästä tutkimuksesta, että se olisi aivan yhtä hyvin voinut olla keskeytetty sukupuoliyhdyntä.
Ei sitä ole Raamatussa, mutta tottelemattomuus on.
Missä se masturbointi synti on Raamatussa?
Miten Jumalan armo synnit antaa anteeksi, Jeesus on se joka ne antaa kaikkivaltiaana sovittajana.
Vai ei hyväksy. Samoja runnkaareita on aina terveet pojat suihkussa, oli morsian tai ei.
Se on niitä vellujen ihmis - sääntöjä.
Oletko musliimi vellu, kun puhut Jumalasta,tee parannus Jeesukseen, niin asiat selviää.
Mitä? Mennä seurakunnan eteen. Se on henkilökohtainen asia, joka ei kuulu niille "pillu-poliiseille", jotka raiskaavat omia lapsiaan.
Etsi Kristitty ihminen ja kysy Häneltä, minä teologina vapautan sinut ajastuksesta, ettei se ole Raamatussa synti, vaikka niitä on 618 eri syntiä. Se kuuluu terveen elämään.
Miksi elät VL hirttosilmukka kaulassa.
Hyvä, että olet herännyt pohtimaan lahkojen ihmis- sääntöjä. Siunausta.- Anonyymi
Sinä saatana nautit törkyjäsi kirjoitettaessa. Erikoinen vapari, vapaus pahaan?
Lähinnä ällöttää , kun vielä jakelet siunausta kuin kansallispukuiset oven raossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä saatana nautit törkyjäsi kirjoitettaessa. Erikoinen vapari, vapaus pahaan?
Lähinnä ällöttää , kun vielä jakelet siunausta kuin kansallispukuiset oven raossa.Sinä tyhmä "saatana" taas et pysty kommentoimaan kirjoitusta, mutta kun lahko on käskenyt vastata, niin se on sitten vastattava.
Miksi olet katkera? Etkö ole saanut naista? Pitääkö mennä seurakunnan eteen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tyhmä "saatana" taas et pysty kommentoimaan kirjoitusta, mutta kun lahko on käskenyt vastata, niin se on sitten vastattava.
Miksi olet katkera? Etkö ole saanut naista? Pitääkö mennä seurakunnan eteen?En ole mikään lahkolainen niinkuin runkkaavat vajarit.
- Anonyymi
Sexshopin suurkuluttajan tuote.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole mikään lahkolainen niinkuin runkkaavat vajarit.
En ole mikään vaijari, olen Ortodoksi.
- Anonyymi
Toivottavasti kirjoittajan alatyylinen ja sairas mieli saa apua.
- Anonyymi
Ei ole syntiä vaan on erittäin terveellistä koska se estää jopa eturauhassyövän kehittymistä aivan tieteellisten tutkimusten mukaan. Ja onhan se aivan mukavaakin. Lisäksi sitä harrastavat kaikki ihmiset lähes vauvasta vaariin ja mummoon asti ja iso osa eläimistäkin. Paineet on syytäkin purkaa, se estää myös mahdollisten pedofiilien mielihalujen toteuttamista.
- Anonyymi
Ei ole poikamiehillä pääsyä taivaankotiin.
- Anonyymi
Kaikesta näkee, että lestat on runkkareita, kun niin sattuu kohdalle.
- Anonyymi
Uskoisin lestatiolaisten saarnamiesten runkkailevan siinä missä muutkin.
- Anonyymi
Tähän lommentoisin, että himot ne on hiirelläkin.
- Anonyymi
Vanhoillislestadiolaiset eivät runkkaa, koska se on syntiä.
Miksi sitten niin monet vl-ihmiset ovat seksuaalisesti kiinnostuneita lapsista, voisiko tuollainen normaali elämään kuuluva runkkauksen kieltäminen aiheuttaa sellaista.
Patoutuuhan siinä himot ja purkautuuko ne sitten aivan sairaaseen suuntaan.Kerro se, kenen mukaan se on synti, Raamatunko vai Jeesuksen näkemyksen mukaan vai onko se synti teidän ihmisopissanne?
- Anonyymi
Tuo on totta. Masturbointi auttaa selviämään halujensa kanssa. Mitä paremmat halut sen mukavampaa on elämä.
- Anonyymi
Synti on jo siinä, etteivät mies ja nainen ole tulleet taas yhdeksi ihmisessä. Seksuaalisuus tähtääkin ykseyteen, jumaluuteen. Tätä ennen ihminen eroaa Jumalasta eli on synnissä, "tässä mailmassa".(Luuk.20:34-)(Ilm.20:6).(Matt.5.). Jälleensyntyminen huomioiden.
- Anonyymi
Kun ei saa runkata niin mitä serkumpi sitä herkumpi.
- Anonyymi
kyllä tässä maassa on kaikenlaista uskonnollista hourupäätä on se merkillistä miksi ihmset ei pääse terveille vesille vaikka itse asia on erittäin yksinkertainen.
tuossakin yks höpöttää jälleensyntymisestä hohoijaa mitään sellaista ei ole olemassa muuta kuin hourujen päissä.- Anonyymi
Sehän se ihmeellistä onkin. Onhan heillä tietysti oikeus siihen. Mutta kun ovat noin riitaisia ja kiukkuisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän se ihmeellistä onkin. Onhan heillä tietysti oikeus siihen. Mutta kun ovat noin riitaisia ja kiukkuisia.
Uskovat taivaaseen pääsevänsä.
- Anonyymi
Siemenet juoksee kusen mukanakin maahan jos ulkona kusee. Tai vessan pyttyyn jos kusee sisävessassa. Pallit tuottaa siemeniä koko ajan ja toisesta päästä pitää mällin juosta pihalle jatkuvasti, muutenhan pallit räjähtäisivät halki.
- Anonyymi
Masturbointi on terveellistä.
- Anonyymi
"Hoitosyistä" puhuttsessa on esille nousseiden faktojen perusteella pääteltävissä, että hoitajien kiima saattoi olla syy puhutteluihin.
- Anonyymi
On ne niin helvetin sairaita nämä lestatiolaiset. Nuoret kait ymmärtää jo kyseenalaistaa hourupäitten hörinöitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34888201 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91391- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227