Haluaisin päästä maalaamaan, olisiko muita halukkaita kokeilemaan?
Tulipa vain mieleeni, että eikö olisikin hienoa kun tämäkin kilpailutettaisiin siten että mahd. moni (myös nuori/ns.uusi) taiteilija pääsisi yrittämään? Tekotapa/ materiaali olisi vapaa, taidekriitikko ryhmä karsimaan ja lopullisen valinnan (esim.10teosta) tekisi Presidentti itse? Minä osallistuisin ainakin! Sehän voisi olla vaikka toistuva Presidentin vaaleihin kuuluva perinteinen kulttuuri tapahtuma!
Presidentin muotokuva.
41
87
Vastaukset
- Joo kuule
Juurikin noita jotka kehuskelevat täällä netissä näin: "Teoksiani on jopa hankittu maamme presidentille"-tai jotain tuonne päin. Ei todellakaan kuulosta kovinkaan uskottavalta. :D
Ainahan jokaisella on mahdollisuus "kokeilla" maalata pressan muotokuvaa. Eri asia kuka saa kyseisestä "toimeksiannon".
Tiedän vain kaksi jotka ovat sellaisen saaneet nykyisestä istuvasta pressasta. Toinen on Rafael Wardin surullisenkin kuulu teos mutta toinen on on pressasta 9- vuiotiaana toteutettu maalaus- niin ikään tilaustyönä tehty mutta kuitenkin ihan toivomuksesta julkaisematta jäänyt ja yksityiskokoelmassa oleva teos.
Ne ovat nykyisestä istuvasta pressasta olevat teokset.
Meillä monella toimittajalla on nuo kaikki tiedot mutta ammattietiikkaamme kuuluu pitää sopimukset jotka meille on uskottu.
Siitä vain nyt malailemaan jo joko Niinistöstä tai Haavistosta muotokuvaa. Ehkä he innostuvat jossain vaiheessa sinustakin :D
Totta puhuen, yritä tehdä vaikutus heihin pressa-aikana kuten Tarjakin. Hän valitsi aikanaan omat taiteilijansa omien intressien sekä tykkäämisien mukaan. Hänelle ei nimet merkinnyt mitään vaan osaaminen hänen mielikuvien mukaan.
Joten siitä vaan....luulen tosin että jompi kumpi näistä tulevista pressoista valitsevat taiteilijansa ihan toisenlaisten periaatteiden mukaan!- Niinpä!
""Juurikin noita jotka kehuskelevat täällä netissä näin: "Teoksiani on jopa hankittu maamme presidentille"-tai jotain tuonne päin. Ei todellakaan kuulosta kovinkaan uskottavalta.""
Aina ne kuitenkin tuntuvat uskottavimmilta kuin nimimerkin suojasta tehdyt epäilyt asiasta, joissa tarkoitus ei olekaan selvittää tosiasioita, vaan herättää kateellisena epäilyjä toisesta taiteilijasta. Aivan palstan tyylin mukaisesti!
Sen sijaan että kateellisena heitellään nimimerkin suojasta katkeria epäilyjä, voisi reilusti pyytää epäilemästään asiasta todisteita omalla nimellään! Mutta ehkä tosiasiat ovatkin liian kovia julkitullessaan ja sehän saattaisi romahduttaa koko tällaisen nimettömänä syyttelemisen ajojahdin alkuunsa? - Artmanafkakalöfs
Kyllä minäkin olen ollut todistamaassa kahden taiteilinjan taulun siirtymistä presidenteille. Tosin molemmat ovat lahjoittanneet. Toinen vielä juosten gallerialta perään ja tilsasi mokoma vielä iltapäivälehden paikalle. Voiko noista tosiaan sanoa että "on hankittu".
- Henry Moore
Miten niin surullisen kuuluisa? Maalaushan on iloisen värikäs luonnehdinta Halosesta, ja siinä näkyy se, että tekijä on ehtinyt kunnolla tutustua malliinsa. Ja Wardihan nimenomaan on "nimi", yksi nykymaalareiden kärkijoukosta.
- Aivan!
Niinpä! kirjoitti:
""Juurikin noita jotka kehuskelevat täällä netissä näin: "Teoksiani on jopa hankittu maamme presidentille"-tai jotain tuonne päin. Ei todellakaan kuulosta kovinkaan uskottavalta.""
Aina ne kuitenkin tuntuvat uskottavimmilta kuin nimimerkin suojasta tehdyt epäilyt asiasta, joissa tarkoitus ei olekaan selvittää tosiasioita, vaan herättää kateellisena epäilyjä toisesta taiteilijasta. Aivan palstan tyylin mukaisesti!
Sen sijaan että kateellisena heitellään nimimerkin suojasta katkeria epäilyjä, voisi reilusti pyytää epäilemästään asiasta todisteita omalla nimellään! Mutta ehkä tosiasiat ovatkin liian kovia julkitullessaan ja sehän saattaisi romahduttaa koko tällaisen nimettömänä syyttelemisen ajojahdin alkuunsa?""Meillä monella toimittajalla on nuo kaikki tiedot mutta ammattietiikkaamme kuuluu pitää sopimukset jotka meille on uskottu.""
Ai että oikein toimittaja, ja silti esittää katteettomia syytteitä nimimerkin takaa, ilman että edes tarkastaa tosiasioita? On siinä joo meillä oikein toimittaja!
- Osallistun :)
Mä en ymmärtänyt tuota "joo kuule "-nimimerkin jupinaa. Kuinka se liittyi aloitukseen?
Aloittajan ajatus oli varsin hauska. Todennäköisesti osallistjamäärä olisi huima, jos tuollainen joskus järjestettäis. - Ikävä kyllä!
Aloittaja ei taida olla kovinkaan perehtynyt maan taiteen poliittisiin kuvioihin? Avointa kilpailua taiteilijoiden kesken emme tule näkemään ikinä, vaan poliittiset muotokuvat kilpailutetaan ja tehdään jatkossakin poliittisesti oikein ajattelevien taiteilijoiden kesken!
Halonenhan esimerkiksi valitsi oliko se nyt mänty- vai tamminiemeen tulleen teoksen tekijät suljetulla kilpailulla jonka lopputuloksen ainakin minä tiesin jo etukäteen. siis samaan aikaan kun kaikki julkiset hankinnat pitäisi kilpailuttaa avoimesti, järjestää ihmisoikeuspresidenttimme suljetun kilpailun jossa voittajatkin on selvillä etukäteen! Ja mitä kummaa molemmat aviopuolisot ovat julkisestikin tukeneet Halosta, joten myös jääviyssääntöjä on tulkittu aikamoisen väljällä kädellä!
Mutta tällaista peli on pohjoistakin pohjoisemmassa koreassa, ikiomassa suomen maassamme joka on jymähtänyt vanhojen kulttuuristalinistien myötä neuvostoliiton aikoihin!- Voi kuule!!!!
Suomessa presidenteilläkin on täysi oikeus valita taiteilijansa! Se että heidän valintansa ei kohdistunut tuoloin sinuun, on vain taiteessa normaalistikin olemassa oleva nokkimisjärjestys jotka presidentti ja hänen puolisonsa ovat valinneet ihan itse eikä kukaan muu. Siihen heillä toki on oikeus!
Mieleeni nyt tässäkin tuli yht'äkkiä...ja ihmettelenkin nyt sitä kun sinä olet täällä niin kovin toitottanut sitä että presidentillekin jollain tapaa "hankittu" taidettasi niin on se vain kummaa että tuo hänen taiteilijavalintansa ei kuitenkaan kohdistunut sinuun?
Eikö sinun edes sitä pitäisi kunnioittaa???
Eikö sinunkin mielestä meillä ole aihetta hiukan....tai vähintäänkin pohtia millä perusteilla sitä sinun taidettasi on hankittu aikanaan "maamme presidentille".... vai onko sitä oikeasti hankittukaan? Kuinka sellaisen perustelet meille uskottavasti? - Joo o!
Voi kuule!!!! kirjoitti:
Suomessa presidenteilläkin on täysi oikeus valita taiteilijansa! Se että heidän valintansa ei kohdistunut tuoloin sinuun, on vain taiteessa normaalistikin olemassa oleva nokkimisjärjestys jotka presidentti ja hänen puolisonsa ovat valinneet ihan itse eikä kukaan muu. Siihen heillä toki on oikeus!
Mieleeni nyt tässäkin tuli yht'äkkiä...ja ihmettelenkin nyt sitä kun sinä olet täällä niin kovin toitottanut sitä että presidentillekin jollain tapaa "hankittu" taidettasi niin on se vain kummaa että tuo hänen taiteilijavalintansa ei kuitenkaan kohdistunut sinuun?
Eikö sinun edes sitä pitäisi kunnioittaa???
Eikö sinunkin mielestä meillä ole aihetta hiukan....tai vähintäänkin pohtia millä perusteilla sitä sinun taidettasi on hankittu aikanaan "maamme presidentille".... vai onko sitä oikeasti hankittukaan? Kuinka sellaisen perustelet meille uskottavasti?""Suomessa presidenteilläkin on täysi oikeus valita taiteilijansa!""
Voisitko kertoa mihin tämä oikeus perustuu, varsinkin kun kyseessä on julkinen tilaus? Eri asia on presidentin muotokuva, jos presidentti maksaa sen omilla rahoillaan! Mutta julkisella rahalla tehdyt hankinnat pitää lain mukaan kilpailuttaa asianmukaisesti, samoin jääviyssääntöjen pitäisi koskea myös presidenttiä! Ja varsinkin kun esiinnytään ihmisoikeuspresidenttinä!
""Se että heidän valintansa ei kohdistunut tuoloin sinuun""
Niin koska kilpailu ei ollut avoin, mutta avoimessa kilpailussa jossa kilpaillaan tekemisen taidosta tai ideoista, minua on hyvin vaikea voittaa!
""on vain taiteessa normaalistikin olemassa oleva nokkimisjärjestys jotka presidentti ja hänen puolisonsa ovat valinneet ihan itse eikä kukaan muu. Siihen heillä toki on oikeus!""
Ja tottakai sinulla on laittaa linkki näihin oikeuksiin käyttää julkista rahaa julkisiin hankintoihin ilman kilpailutusta, vai onko?
""Mieleeni nyt tässäkin tuli yht'äkkiä...ja ihmettelenkin nyt sitä kun sinä olet täällä niin kovin toitottanut sitä että presidentillekin jollain tapaa "hankittu" taidettasi niin on se vain kummaa että tuo hänen taiteilijavalintansa ei kuitenkaan kohdistunut sinuun?""
En ole Halosen kannattaja, vaan päinvastoin pidän häntä maamme historian ehdottomasti surkeimpana presidenttinä, jonka tuloksia vielä lastemme lapsetkin kiroavat! Ja Halonenhan ei tee valintojaan taiteellisten ansioiden perusteella, vaan sen mukaan kuka taiteilija on eniten nuollut hänen kengänpohjiaan ja takalistoaan!
""Eikö sinunkin mielestä meillä ole aihetta hiukan....tai vähintäänkin pohtia millä perusteilla sitä sinun taidettasi on hankittu aikanaan "maamme presidentille".... vai onko sitä oikeasti hankittukaan? Kuinka sellaisen perustelet meille uskottavasti?""
Minun teokseni ostettiin aikanaan salaa minulta lahjaksi presidentille ja kuulin itse siitä pari viikkoa tapahtuman jälkeen! Ja epäilykset siitä voisit tehdä reilusti omalla nimelläsi, niin asia ei taas näyttäytyisi vain nimimerkin suojasta tehdyltä selkäänpuukotukselta! - hehhee..............
Joo o! kirjoitti:
""Suomessa presidenteilläkin on täysi oikeus valita taiteilijansa!""
Voisitko kertoa mihin tämä oikeus perustuu, varsinkin kun kyseessä on julkinen tilaus? Eri asia on presidentin muotokuva, jos presidentti maksaa sen omilla rahoillaan! Mutta julkisella rahalla tehdyt hankinnat pitää lain mukaan kilpailuttaa asianmukaisesti, samoin jääviyssääntöjen pitäisi koskea myös presidenttiä! Ja varsinkin kun esiinnytään ihmisoikeuspresidenttinä!
""Se että heidän valintansa ei kohdistunut tuoloin sinuun""
Niin koska kilpailu ei ollut avoin, mutta avoimessa kilpailussa jossa kilpaillaan tekemisen taidosta tai ideoista, minua on hyvin vaikea voittaa!
""on vain taiteessa normaalistikin olemassa oleva nokkimisjärjestys jotka presidentti ja hänen puolisonsa ovat valinneet ihan itse eikä kukaan muu. Siihen heillä toki on oikeus!""
Ja tottakai sinulla on laittaa linkki näihin oikeuksiin käyttää julkista rahaa julkisiin hankintoihin ilman kilpailutusta, vai onko?
""Mieleeni nyt tässäkin tuli yht'äkkiä...ja ihmettelenkin nyt sitä kun sinä olet täällä niin kovin toitottanut sitä että presidentillekin jollain tapaa "hankittu" taidettasi niin on se vain kummaa että tuo hänen taiteilijavalintansa ei kuitenkaan kohdistunut sinuun?""
En ole Halosen kannattaja, vaan päinvastoin pidän häntä maamme historian ehdottomasti surkeimpana presidenttinä, jonka tuloksia vielä lastemme lapsetkin kiroavat! Ja Halonenhan ei tee valintojaan taiteellisten ansioiden perusteella, vaan sen mukaan kuka taiteilija on eniten nuollut hänen kengänpohjiaan ja takalistoaan!
""Eikö sinunkin mielestä meillä ole aihetta hiukan....tai vähintäänkin pohtia millä perusteilla sitä sinun taidettasi on hankittu aikanaan "maamme presidentille".... vai onko sitä oikeasti hankittukaan? Kuinka sellaisen perustelet meille uskottavasti?""
Minun teokseni ostettiin aikanaan salaa minulta lahjaksi presidentille ja kuulin itse siitä pari viikkoa tapahtuman jälkeen! Ja epäilykset siitä voisit tehdä reilusti omalla nimelläsi, niin asia ei taas näyttäytyisi vain nimimerkin suojasta tehdyltä selkäänpuukotukselta!Tiedätkö kuka ei ainakaan päätä siitä kuka muotokuvat maalaa täällä? SINÄ! Etkä mistään muustakaan taiteeseen liittyvästä. Ja sehän sinua narsistia ottaa varmasti niin pahasti päähän ettet unta saa öisin.
- Joo o
hehhee.............. kirjoitti:
Tiedätkö kuka ei ainakaan päätä siitä kuka muotokuvat maalaa täällä? SINÄ! Etkä mistään muustakaan taiteeseen liittyvästä. Ja sehän sinua narsistia ottaa varmasti niin pahasti päähän ettet unta saa öisin.
Ja montakohan muotokuvaa olet itse maalannut tilauksesta, uskon ettet yhtäkään ja uskon myös ettet edes kykene maalaamaan näköismuotokuvia!
Mutta arvaappa kuka osaa ja keneltä niitä tilataan? - Olisiko
Joo o kirjoitti:
Ja montakohan muotokuvaa olet itse maalannut tilauksesta, uskon ettet yhtäkään ja uskon myös ettet edes kykene maalaamaan näköismuotokuvia!
Mutta arvaappa kuka osaa ja keneltä niitä tilataan?esittää todisteita väitteidesi tueksi? Vai puhutko tyhjää, kuten tavallista?
- Niinpä XD!
Olisiko kirjoitti:
esittää todisteita väitteidesi tueksi? Vai puhutko tyhjää, kuten tavallista?
Noihin todistuksiin tuo uskottavuus yleensä kaatuukin :)
Toisaalta taas melkein arvaan että hän seuraavaksi sinulta pyytää esittämään kysymyksen omalla nimelläsi. Se kun on hänen tapansa luikkia ns. pakoon noin kiusallisista kysymyksistä.
Jokainenhan täällä netissä voi laskea tuollaista lööperiä ilman minkäänlaisia todistuksia totuudesta. Kun kysymyksessä on juuri tämä tyyppi, ei edes niitä todistuksia tarvita. Ei tarvii kuin vierailla niillä hänen sivuillaan niin tietää tuon vastauksen automaattisesti. XD Niistä hänen tikku-ukoista ja paperinukeistaan kun ei todellakaan voi erehtyä XDXD!!! - Joo....
Niinpä XD! kirjoitti:
Noihin todistuksiin tuo uskottavuus yleensä kaatuukin :)
Toisaalta taas melkein arvaan että hän seuraavaksi sinulta pyytää esittämään kysymyksen omalla nimelläsi. Se kun on hänen tapansa luikkia ns. pakoon noin kiusallisista kysymyksistä.
Jokainenhan täällä netissä voi laskea tuollaista lööperiä ilman minkäänlaisia todistuksia totuudesta. Kun kysymyksessä on juuri tämä tyyppi, ei edes niitä todistuksia tarvita. Ei tarvii kuin vierailla niillä hänen sivuillaan niin tietää tuon vastauksen automaattisesti. XD Niistä hänen tikku-ukoista ja paperinukeistaan kun ei todellakaan voi erehtyä XDXD!!!...Mielestäni on aika typerää kehuskella täällä saavutuksillaan kun ei millään tavalla pysty niitä toteen näyttämään- tai oikeastaan aika lapsellista!
On sanonta että teot puhuvat puolestaan ja esimerkiksi linkki noihin "saavutuksiin" tuo kummasti uskottavuutta;)
Nämä on niitä huuhentaaleja joiden täytyy yrittää päteä omilla kehuillaan kun he eivät muilta niitä saa. XD - Höpö höpö!
Joo.... kirjoitti:
...Mielestäni on aika typerää kehuskella täällä saavutuksillaan kun ei millään tavalla pysty niitä toteen näyttämään- tai oikeastaan aika lapsellista!
On sanonta että teot puhuvat puolestaan ja esimerkiksi linkki noihin "saavutuksiin" tuo kummasti uskottavuutta;)
Nämä on niitä huuhentaaleja joiden täytyy yrittää päteä omilla kehuillaan kun he eivät muilta niitä saa. XD""Mielestäni on aika typerää kehuskella täällä saavutuksillaan kun ei millään tavalla pysty niitä toteen näyttämään- tai oikeastaan aika lapsellista!""
Mutta yhtä typerää ja lapsellista ei ole nimimerkin suojassa epäillä julkisesti toisten kehuja? Luulisi aikuisella ihmisellä olevan kanttia tehdä se omalla nimelläkin, vai?
Kateus ja katkeruus alkavat henkisesti sairailla näin alkuvuodesta tulevan poikeuksellisen vahvana esille ja maamme lahjakkaimman ja puhutuimman huipputaiteilijan ajojahti jatkuu höpö höpö jengin toimesta! Kun ei ressukoista muuhunkaan ole! - Henry Moore
Ovatpa sitten maailmankirjat ilmeisestl aivan äskettäin muuttuneet, sillä kyllähän tapa on ollut kuulla muotokuvattavan henkilön mahdollinen toive kuvan tekijästä, olipa sitten kyse enemmän tai vähemmän julkisesta muotokuvasta. Semminkin kun tapana on myös tavallisesti ollut, että kuvattava saa itselleen rinnakkaiskuvan.
- miksi
Höpö höpö! kirjoitti:
""Mielestäni on aika typerää kehuskella täällä saavutuksillaan kun ei millään tavalla pysty niitä toteen näyttämään- tai oikeastaan aika lapsellista!""
Mutta yhtä typerää ja lapsellista ei ole nimimerkin suojassa epäillä julkisesti toisten kehuja? Luulisi aikuisella ihmisellä olevan kanttia tehdä se omalla nimelläkin, vai?
Kateus ja katkeruus alkavat henkisesti sairailla näin alkuvuodesta tulevan poikeuksellisen vahvana esille ja maamme lahjakkaimman ja puhutuimman huipputaiteilijan ajojahti jatkuu höpö höpö jengin toimesta! Kun ei ressukoista muuhunkaan ole!sinusta ei näy minkäänlaisia juttuja missään julkaisuissa tai tvssä jos olet maamme puhutuin taiteilija? ainoa paikka jossa sinusta jotain on tämä palsta.nämä asiat huomioon ottaen ei oikein voida sanoa että olisit maamme puhutuin taiteilija.en se minäkään ole, mutta minä en ole sellaista väittänytkään.
- Huh huh!
miksi kirjoitti:
sinusta ei näy minkäänlaisia juttuja missään julkaisuissa tai tvssä jos olet maamme puhutuin taiteilija? ainoa paikka jossa sinusta jotain on tämä palsta.nämä asiat huomioon ottaen ei oikein voida sanoa että olisit maamme puhutuin taiteilija.en se minäkään ole, mutta minä en ole sellaista väittänytkään.
Kyllä minua on pyydetty televisioon astikin, mutta olen kieltäytynyt kunniasta. Ja siksi valtavasta fanijoukostani omaksi ryhmäkseen irtautuneet henkisesti sairaat fanini, ovat ottaneet tämän palstan pitääkseen maamme lahjakkaimman taiteilijan jatkuvasti julkisuudessa! Suuri kunnianosoitus josta minun olisi syytä olla erittäin ylpeä, mutta jostakin syystä minua nauratta henkisesti sairaiden touhut, niin läpinäkyviä ne ovat!
- mutta...............
Huh huh! kirjoitti:

maan puhutuin taiteilija olisi se josta muutkin kuin taiteilijat tietävät.sinusta ei ole mainintaa missään julkisessa sanassa joten miten voit olla maan puhutuin?eihän tätä palstaa lue kuin kourallinen ihmisiä.tämän palstan puhutuin taiteilija kyllä olet, se on varma.mutta miten todistat olevasi maan puhutuin?
- Ikävä kyllä!
mutta............... kirjoitti:
maan puhutuin taiteilija olisi se josta muutkin kuin taiteilijat tietävät.sinusta ei ole mainintaa missään julkisessa sanassa joten miten voit olla maan puhutuin?eihän tätä palstaa lue kuin kourallinen ihmisiä.tämän palstan puhutuin taiteilija kyllä olet, se on varma.mutta miten todistat olevasi maan puhutuin?
Esitä sellainen toinen taiteilija josta puhutaan päivittäin useaankin kertaan jo melkein viiden vuoden ajan ja ainoalla vapaalla taidepalstalla joka maassa on!
Ja koska kyse on ainoasta vapaasta taidepalstasta, eikä mistään virallisesta kanavasta, on keskustelu paljon merkittävämpää, kuin keskustelu poliittisin perustein nostetuista ja puhutuista taiteilijoista taiteen virallisten kanavien kautta! - Teet tässä..
Ikävä kyllä! kirjoitti:
Esitä sellainen toinen taiteilija josta puhutaan päivittäin useaankin kertaan jo melkein viiden vuoden ajan ja ainoalla vapaalla taidepalstalla joka maassa on!
Ja koska kyse on ainoasta vapaasta taidepalstasta, eikä mistään virallisesta kanavasta, on keskustelu paljon merkittävämpää, kuin keskustelu poliittisin perustein nostetuista ja puhutuista taiteilijoista taiteen virallisten kanavien kautta!...kärpäsestä härkäsen ystäväni! Tällä palstalla ei todellakaan ole kuin kourallinen kävijöitä. Syy on yksinkertainen: Tällä palstalla joka näillä näkymin on ainoa, voi kirjoitella anonyyminä, mitä enenevissä määrin vierastetaan täällä suomessakin. Tämänkin palstan suosio- kuten koko Suomi24 forumin suosio tulee nousemaan heti kun rekisteröityminen tulee pakolliseksi niinkuin muuallakin ja suuntautuminen siihen tulee täälläkin olemaan väistämätön ja perin toivottava.
Silloinhan sinäkin pääset noista "ahdistelijoistasi"- jota ilmeisesti haluat ja ajat takaa. Se tosin edellyttää silloin myös sinun itsesikin rekisteröitymistä tunnistettavaksi nimimerkiksi.
Tiedän todellakin palstan "uniikit" kävijämäärät joten siitä sinun on turha jauhaa. - vai....
Ikävä kyllä! kirjoitti:
Esitä sellainen toinen taiteilija josta puhutaan päivittäin useaankin kertaan jo melkein viiden vuoden ajan ja ainoalla vapaalla taidepalstalla joka maassa on!
Ja koska kyse on ainoasta vapaasta taidepalstasta, eikä mistään virallisesta kanavasta, on keskustelu paljon merkittävämpää, kuin keskustelu poliittisin perustein nostetuista ja puhutuista taiteilijoista taiteen virallisten kanavien kautta!on sinun mielestäsi suomi24 palstojen keskustelukulttuuri merkittävämpää kuin muun julkisen sanan? Voin kertoa sinulle, että suomi24 on yleisen pilkanteon kohde infantiilin ja atavistisen retoriikkansa vuoksi. Eihän näillä palstoilla kulje yksikään keskustelu minkään normaalin keskustelukulttuurin sääntöjen mukaisesti.Tännehän tullaan käyttäytymään tahallaan huonosti, siitähän suomi24 on kuuluisa ja yleinen esimerkki käytöskulttuurin rappiota ja keskustelun tyhmentymistä pohdittaessa.
- Asia on juuri...
vai.... kirjoitti:
on sinun mielestäsi suomi24 palstojen keskustelukulttuuri merkittävämpää kuin muun julkisen sanan? Voin kertoa sinulle, että suomi24 on yleisen pilkanteon kohde infantiilin ja atavistisen retoriikkansa vuoksi. Eihän näillä palstoilla kulje yksikään keskustelu minkään normaalin keskustelukulttuurin sääntöjen mukaisesti.Tännehän tullaan käyttäytymään tahallaan huonosti, siitähän suomi24 on kuuluisa ja yleinen esimerkki käytöskulttuurin rappiota ja keskustelun tyhmentymistä pohdittaessa.
...noin ja voiko tuota enää selvemmin luonnehtia! Kaiken tuon keskustelukulttuurin toimimattomuus huipentuu juuri näissä ketjuissa heti kun joku tyypilliseen tyyliinsä vaatii toista kommentoijaa esiintymään omalla nimellään itse kuitenkin anonyyminä! Eikö se jo osoita aika naivia ja hyvinkin yksinkertaista keskustelukäyttäytymistä?
Tällaisilla anonyymipalstoilla yleensäkin pullistellaan nimettömänä ja ilkutaan vasta-argumentoijalle tyyliin: "etpä uskalla sanoa tota nimelläsi" -sekä: "kyllä siellä koneen takana on helpoo uhota nimettömänä". On todella lapsellista ja järkiköyhää toimintaa mitä yleisestikin inhotaan. On mielestäni hyvä että tästäkin palstasta ollaan tekemässä rekisteröimisvelvoitteinen! Ehkä me sillä päästään näistä järjettömistä "kaksintaisteluista" mihin mihin ollaan täällä perinjuurin kyllästytty.
Ehkä se panee ajattelemaan kun joutuu tunnistettavana esittelemään niitä perin kummallisia ja vainoharhaisia "salaliittoteorioitaan". Ainakin silloin lukijoille selvii kellä oikeasti on ne palikat tallella siellä ylpäässä.
Me täällä suomessa olemme tottuneet aina siihen että asia on uskottava silloin kun se on "allekirjoitettu" ja sanotaan asianosaiselle suoraan. Muutoin ne jutut menevät puhtaasti narsistisuuden ja ilkeän luonnon piikkiin. - Jaa a!
Asia on juuri... kirjoitti:
...noin ja voiko tuota enää selvemmin luonnehtia! Kaiken tuon keskustelukulttuurin toimimattomuus huipentuu juuri näissä ketjuissa heti kun joku tyypilliseen tyyliinsä vaatii toista kommentoijaa esiintymään omalla nimellään itse kuitenkin anonyyminä! Eikö se jo osoita aika naivia ja hyvinkin yksinkertaista keskustelukäyttäytymistä?
Tällaisilla anonyymipalstoilla yleensäkin pullistellaan nimettömänä ja ilkutaan vasta-argumentoijalle tyyliin: "etpä uskalla sanoa tota nimelläsi" -sekä: "kyllä siellä koneen takana on helpoo uhota nimettömänä". On todella lapsellista ja järkiköyhää toimintaa mitä yleisestikin inhotaan. On mielestäni hyvä että tästäkin palstasta ollaan tekemässä rekisteröimisvelvoitteinen! Ehkä me sillä päästään näistä järjettömistä "kaksintaisteluista" mihin mihin ollaan täällä perinjuurin kyllästytty.
Ehkä se panee ajattelemaan kun joutuu tunnistettavana esittelemään niitä perin kummallisia ja vainoharhaisia "salaliittoteorioitaan". Ainakin silloin lukijoille selvii kellä oikeasti on ne palikat tallella siellä ylpäässä.
Me täällä suomessa olemme tottuneet aina siihen että asia on uskottava silloin kun se on "allekirjoitettu" ja sanotaan asianosaiselle suoraan. Muutoin ne jutut menevät puhtaasti narsistisuuden ja ilkeän luonnon piikkiin.""Me täällä suomessa olemme tottuneet aina siihen että asia on uskottava silloin kun se on "allekirjoitettu" ja sanotaan asianosaiselle suoraan.""
Aivan ja siksi nimimerkin suojasta nimeltä tiedettyä kohtaan tehty vuosikausien ajojahti, on vain henkisesti sairaiden kateellisten touhuja, monet maailmantähdethän kärsivät vastaavista faneista!
Luepas muuten kirjoituksesi huolella, se kertoo selvästi henkisesti sairaasta ja erittäin ristiriitaisesta rikkoutuneesta mielestä! Onko toisen lahjakkuus saanut moisen aikaan? - He he he
vai.... kirjoitti:
on sinun mielestäsi suomi24 palstojen keskustelukulttuuri merkittävämpää kuin muun julkisen sanan? Voin kertoa sinulle, että suomi24 on yleisen pilkanteon kohde infantiilin ja atavistisen retoriikkansa vuoksi. Eihän näillä palstoilla kulje yksikään keskustelu minkään normaalin keskustelukulttuurin sääntöjen mukaisesti.Tännehän tullaan käyttäytymään tahallaan huonosti, siitähän suomi24 on kuuluisa ja yleinen esimerkki käytöskulttuurin rappiota ja keskustelun tyhmentymistä pohdittaessa.
""on sinun mielestäsi suomi24 palstojen keskustelukulttuuri merkittävämpää kuin muun julkisen sanan?""
Ainoana vapaana ja etukäteen moderoimattomana taidepalstana tämä on valtakunnan merkittävin taidepalsta, missään muualla ei edes taidealan epäkohdista pysty keskustelemaan avoimesti! Siis ajattele, edes alan lehtien ja järjestöjen sivuilla ei saa keskustella avoimesti alan epäkohdista! Eletään siis jossain neuvostoliiton tapaisessa kulttuurissa jos avoin keskustelu on kielletty!
Mikä siinä avoimessa keskustelussa häiritsee, sekö ettei omat toimet, ammattitaito ja lahjakkuus kestäkään päivänvaloa? - Niin!
Teet tässä.. kirjoitti:
...kärpäsestä härkäsen ystäväni! Tällä palstalla ei todellakaan ole kuin kourallinen kävijöitä. Syy on yksinkertainen: Tällä palstalla joka näillä näkymin on ainoa, voi kirjoitella anonyyminä, mitä enenevissä määrin vierastetaan täällä suomessakin. Tämänkin palstan suosio- kuten koko Suomi24 forumin suosio tulee nousemaan heti kun rekisteröityminen tulee pakolliseksi niinkuin muuallakin ja suuntautuminen siihen tulee täälläkin olemaan väistämätön ja perin toivottava.
Silloinhan sinäkin pääset noista "ahdistelijoistasi"- jota ilmeisesti haluat ja ajat takaa. Se tosin edellyttää silloin myös sinun itsesikin rekisteröitymistä tunnistettavaksi nimimerkiksi.
Tiedän todellakin palstan "uniikit" kävijämäärät joten siitä sinun on turha jauhaa."".kärpäsestä härkäsen ystäväni! Tällä palstalla ei todellakaan ole kuin kourallinen kävijöitä.""
Ai sinä olit tuo "ystäväni", mutta tiedätkö että jotkut ketjut vetävät aikamoisen keskustelun ja siihen osallistuu myös suhteellisen korkeankin tason virallisten piirien taiteilijoita, kuten noita ahdistelijoitani!
""Silloinhan sinäkin pääset noista "ahdistelijoistasi"- jota ilmeisesti haluat ja ajat takaa. Se tosin edellyttää silloin myös sinun itsesikin rekisteröitymistä tunnistettavaksi nimimerkiksi.""
Sehän olisikin erinomainen juttu, minä katsos en ujostele kirjoittaa omalla nimelläni! - Tahdon puuttua!
He he he kirjoitti:
""on sinun mielestäsi suomi24 palstojen keskustelukulttuuri merkittävämpää kuin muun julkisen sanan?""
Ainoana vapaana ja etukäteen moderoimattomana taidepalstana tämä on valtakunnan merkittävin taidepalsta, missään muualla ei edes taidealan epäkohdista pysty keskustelemaan avoimesti! Siis ajattele, edes alan lehtien ja järjestöjen sivuilla ei saa keskustella avoimesti alan epäkohdista! Eletään siis jossain neuvostoliiton tapaisessa kulttuurissa jos avoin keskustelu on kielletty!
Mikä siinä avoimessa keskustelussa häiritsee, sekö ettei omat toimet, ammattitaito ja lahjakkuus kestäkään päivänvaloa?Ystävä hyvä, ensinnäkin tuo sinun nimimerkkisi on etova! Myöskin tuo sinun hyökkäävyytesi muita kirjoittajia kohtaan on suorastaan esimerkillisen loukaavaa, joten Suomi24 palstojen aikeet saavat juuri sinunlaisistasi kummajaisista ihan esimerkillistä ja ehtaa todistusta tälläkin palstalla josta annan välittömästi tämänkin jälkeen raportin.
Sinun ei pidä luulla että voit loppupeleissa tälläkin forumilla käyttää niitä ikäviä ja osoittelevia maneereita minkä vuoksi sinut on skipattu muilta palstoilta pois!
Tässä on vain kaikista ikävin piirre se että sinä omien toimintojesi kautta olet aiheuttanut itsellesi sen että tämän palstan vierailijat sinut tunnistaa helposti! Toivottavasti sinä itse sen ymmärrät että juuri sinä itse olet itsesi kaikkein suurin vihollinen! Emme esimerkiksi me, jotka kommentoimme noita sinun uskomattomia "älynväläyksiäsi"! - He he he!
Tahdon puuttua! kirjoitti:
Ystävä hyvä, ensinnäkin tuo sinun nimimerkkisi on etova! Myöskin tuo sinun hyökkäävyytesi muita kirjoittajia kohtaan on suorastaan esimerkillisen loukaavaa, joten Suomi24 palstojen aikeet saavat juuri sinunlaisistasi kummajaisista ihan esimerkillistä ja ehtaa todistusta tälläkin palstalla josta annan välittömästi tämänkin jälkeen raportin.
Sinun ei pidä luulla että voit loppupeleissa tälläkin forumilla käyttää niitä ikäviä ja osoittelevia maneereita minkä vuoksi sinut on skipattu muilta palstoilta pois!
Tässä on vain kaikista ikävin piirre se että sinä omien toimintojesi kautta olet aiheuttanut itsellesi sen että tämän palstan vierailijat sinut tunnistaa helposti! Toivottavasti sinä itse sen ymmärrät että juuri sinä itse olet itsesi kaikkein suurin vihollinen! Emme esimerkiksi me, jotka kommentoimme noita sinun uskomattomia "älynväläyksiäsi"!""Ystävä hyvä, ensinnäkin tuo sinun nimimerkkisi on etova!""
Jotenka?
""Myöskin tuo sinun hyökkäävyytesi muita kirjoittajia kohtaan on suorastaan esimerkillisen loukaavaa""
Ai minäkö täällä hyökkään toisten kimppuun, seuraahan nyt palstaa vähän tarkemmin ja katsoppa nyt vaikka tätäkin ketjua! Minähän vain puolustaudun teitä henkisesti sairaita fanejani vastaan!
""joten Suomi24 palstojen aikeet saavat juuri sinunlaisistasi kummajaisista ihan esimerkillistä ja ehtaa todistusta tälläkin palstalla josta annan välittömästi tämänkin jälkeen raportin.""
Ai, omasta mielestäni palstan kummajaiset jahtaavat kateellisena vuosikausia itseään lahjakkaampaa taiteilijaa, kun eivät kykene teoksillaan kilpailemaan! Ja niitä raporttejasi voit kirjoitella mielin määrin, niitä on tehty vuosikausia, mutta koska minä vain puolustaudun, niin mihinkään laittomaan en syyllisty, kuten te nimimerkkienne suojasssa esiintyvät raukkikset!
""Sinun ei pidä luulla että voit loppupeleissa tälläkin forumilla käyttää niitä ikäviä ja osoittelevia maneereita minkä vuoksi sinut on skipattu muilta palstoilta pois!""
Olisko sinulla sanojesi tueksi esittää asiasta jotain faktaa, vai oliko tarkoitus taas kerran esittää vääriä väitteitä nimimerkin suojasta! Mutta koska kerroit ilmoittavasi asiasta ylläpidolle, niin minä taas ilmoitan viestisi väärät väitteet suoraan poliisille!
""Tässä on vain kaikista ikävin piirre se että sinä omien toimintojesi kautta olet aiheuttanut itsellesi sen että tämän palstan vierailijat sinut tunnistaa helposti! Toivottavasti sinä itse sen ymmärrät että juuri sinä itse olet itsesi kaikkein suurin vihollinen!""
Niin olen ainoa joka tunnistetaan palstalla lahjakkuuden vuoksi ja tuo itse itsensä vihollinen on naurettavinta keittiöpsykologiaa mitä olla voi! Katselehan rehellisesti teoksiasi ja sitten meikän teoksia ja sen jälkeen katso peiliin ja huomaatko vihreyden kasvoillasi, se johtuu kateudesta ja alemmuuskompleksista toisen taiteilijan lahjakkuutta kohtaan!
""Emme esimerkiksi me, jotka kommentoimme noita sinun uskomattomia "älynväläyksiäsi"!""
Aivan, uskomattomia älynväläyksiä, joita te sitten kerrotte kavereillenne omina juttuinanne! - Voisitko....
He he he! kirjoitti:
""Ystävä hyvä, ensinnäkin tuo sinun nimimerkkisi on etova!""

Aivan, uskomattomia älynväläyksiä, joita te sitten kerrotte kavereillenne omina juttuinanne!esittää todisteet siitä että sinua jahtaa täällä " taiteen virallisten piirien korkean tason taiteilijoita" ? Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että heitä kiinnostaa tuollainen mitättömyys kuin sinä? Heillähän on jo kaikki se mistä sinä lapsukainen voit vain haaveilla. Mitä kummaa he sinun typeryyksiesi kommentoinnilla saavuttaisivat?
- He he he
Voisitko.... kirjoitti:
esittää todisteet siitä että sinua jahtaa täällä " taiteen virallisten piirien korkean tason taiteilijoita" ? Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että heitä kiinnostaa tuollainen mitättömyys kuin sinä? Heillähän on jo kaikki se mistä sinä lapsukainen voit vain haaveilla. Mitä kummaa he sinun typeryyksiesi kommentoinnilla saavuttaisivat?
""Heillähän on jo kaikki se mistä sinä lapsukainen voit vain haaveilla.""
Ei ikävä kyllä heillä ei ole mitään mistä minä haaveilen, tavoitteeni ovat aivan muualla! - Kuulehan!!
He he he! kirjoitti:
""Ystävä hyvä, ensinnäkin tuo sinun nimimerkkisi on etova!""
Jotenka?
""Myöskin tuo sinun hyökkäävyytesi muita kirjoittajia kohtaan on suorastaan esimerkillisen loukaavaa""
Ai minäkö täällä hyökkään toisten kimppuun, seuraahan nyt palstaa vähän tarkemmin ja katsoppa nyt vaikka tätäkin ketjua! Minähän vain puolustaudun teitä henkisesti sairaita fanejani vastaan!
""joten Suomi24 palstojen aikeet saavat juuri sinunlaisistasi kummajaisista ihan esimerkillistä ja ehtaa todistusta tälläkin palstalla josta annan välittömästi tämänkin jälkeen raportin.""
Ai, omasta mielestäni palstan kummajaiset jahtaavat kateellisena vuosikausia itseään lahjakkaampaa taiteilijaa, kun eivät kykene teoksillaan kilpailemaan! Ja niitä raporttejasi voit kirjoitella mielin määrin, niitä on tehty vuosikausia, mutta koska minä vain puolustaudun, niin mihinkään laittomaan en syyllisty, kuten te nimimerkkienne suojasssa esiintyvät raukkikset!
""Sinun ei pidä luulla että voit loppupeleissa tälläkin forumilla käyttää niitä ikäviä ja osoittelevia maneereita minkä vuoksi sinut on skipattu muilta palstoilta pois!""
Olisko sinulla sanojesi tueksi esittää asiasta jotain faktaa, vai oliko tarkoitus taas kerran esittää vääriä väitteitä nimimerkin suojasta! Mutta koska kerroit ilmoittavasi asiasta ylläpidolle, niin minä taas ilmoitan viestisi väärät väitteet suoraan poliisille!
""Tässä on vain kaikista ikävin piirre se että sinä omien toimintojesi kautta olet aiheuttanut itsellesi sen että tämän palstan vierailijat sinut tunnistaa helposti! Toivottavasti sinä itse sen ymmärrät että juuri sinä itse olet itsesi kaikkein suurin vihollinen!""
Niin olen ainoa joka tunnistetaan palstalla lahjakkuuden vuoksi ja tuo itse itsensä vihollinen on naurettavinta keittiöpsykologiaa mitä olla voi! Katselehan rehellisesti teoksiasi ja sitten meikän teoksia ja sen jälkeen katso peiliin ja huomaatko vihreyden kasvoillasi, se johtuu kateudesta ja alemmuuskompleksista toisen taiteilijan lahjakkuutta kohtaan!
""Emme esimerkiksi me, jotka kommentoimme noita sinun uskomattomia "älynväläyksiäsi"!""
Aivan, uskomattomia älynväläyksiä, joita te sitten kerrotte kavereillenne omina juttuinanne!"Katselehan rehellisesti teoksiasi ja sitten meikän teoksia ja sen jälkeen katso peiliin ja huomaatko vihreyden kasvoillasi, se johtuu kateudesta ja alemmuuskompleksista toisen taiteilijan lahjakkuutta kohtaan!"
Minä en muistaakseni puhunut sinun enkä keneen muunkaan teoksista- ja vielä vähemmän omistani koska itse en ole taiteilija vaan taiteen ystävä joka seuraa näitä forumeita koska ihailen taidetta joka minut sytyttää.
Varmaan arvaatkin että taiteesi ei minua sytytä ja siitä tämäkin ihmeellinen kommenttisi- joka kaikkien inhimillissääntöjenkin perusteella on vähintäänkin kummallinen- ja jopa vainoharhainen! Voisitkohan perustella??? - Niin no...
Kuulehan!! kirjoitti:
"Katselehan rehellisesti teoksiasi ja sitten meikän teoksia ja sen jälkeen katso peiliin ja huomaatko vihreyden kasvoillasi, se johtuu kateudesta ja alemmuuskompleksista toisen taiteilijan lahjakkuutta kohtaan!"
Minä en muistaakseni puhunut sinun enkä keneen muunkaan teoksista- ja vielä vähemmän omistani koska itse en ole taiteilija vaan taiteen ystävä joka seuraa näitä forumeita koska ihailen taidetta joka minut sytyttää.
Varmaan arvaatkin että taiteesi ei minua sytytä ja siitä tämäkin ihmeellinen kommenttisi- joka kaikkien inhimillissääntöjenkin perusteella on vähintäänkin kummallinen- ja jopa vainoharhainen! Voisitkohan perustella???...tämä ukkeli nyt on mikä on! Hehhheh!!! siis pelkkä vitsi ja oikeasti riidankylväjä näillä forumeilla. Käyhän sinäkin edellinen kommentoija katsomassa Aukealla tämän tyypin töitä ja hänen kommentoitejaan siellä. Siitä varmaan saat käsityksen tämän ukkelin profiilista. Tiedät varmaan itse hakukriteerit tälle kahjolle! tai voinhan sinulle vihjata että L on ekana.
Jos tämän "taiteilijan" joku ottaa vakavasti noissa virallisissa piireissä niin lupaan syödä pari kuutiota kuivia heiniä ihan julkisesti omalla nimelläni. Ne hänen tikku-ukkonsa sekä paperinukkensa niissä hänen töissään ei taatusti vakuuta ketään!!!! - Totta!!!!
Niin no... kirjoitti:
...tämä ukkeli nyt on mikä on! Hehhheh!!! siis pelkkä vitsi ja oikeasti riidankylväjä näillä forumeilla. Käyhän sinäkin edellinen kommentoija katsomassa Aukealla tämän tyypin töitä ja hänen kommentoitejaan siellä. Siitä varmaan saat käsityksen tämän ukkelin profiilista. Tiedät varmaan itse hakukriteerit tälle kahjolle! tai voinhan sinulle vihjata että L on ekana.
Jos tämän "taiteilijan" joku ottaa vakavasti noissa virallisissa piireissä niin lupaan syödä pari kuutiota kuivia heiniä ihan julkisesti omalla nimelläni. Ne hänen tikku-ukkonsa sekä paperinukkensa niissä hänen töissään ei taatusti vakuuta ketään!!!!Tämä Urpo ei juurikaan intohimoja meissä taiteen ihailijoissa aiheuta!
Pöljä itsensäkehuja. - Heh heh!
Totta!!!! kirjoitti:
Tämä Urpo ei juurikaan intohimoja meissä taiteen ihailijoissa aiheuta!
Pöljä itsensäkehuja.Ja silti te jaksatte puhua hänestä päivittäin usean vuoden ajan?
- Niin........
He he he kirjoitti:
""Heillähän on jo kaikki se mistä sinä lapsukainen voit vain haaveilla.""
Ei ikävä kyllä heillä ei ole mitään mistä minä haaveilen, tavoitteeni ovat aivan muualla!missä ne todisteet ovat näistä sinun korkean tason vainoajistasi?Olisi kiva saada niitä kun tuollaista väität.Vai valehteletko kuten tavallista? Helppoa heitellä tuollaista ilman omaa nimeä.
- Ihmiset....
Heh heh! kirjoitti:
Ja silti te jaksatte puhua hänestä päivittäin usean vuoden ajan?
kylläkin päivittelevät pohjatonta typeryyttäsi eivätkä töitäsi. Suurinta osaa ihmetyttää se että miten noin keskinkertaisia töitä tekevä mies voi kuvitella olevansa minkään valtakunnan ykköstaiteilija.
- Heh heh!
Ihmiset.... kirjoitti:
kylläkin päivittelevät pohjatonta typeryyttäsi eivätkä töitäsi. Suurinta osaa ihmetyttää se että miten noin keskinkertaisia töitä tekevä mies voi kuvitella olevansa minkään valtakunnan ykköstaiteilija.
No mutta silloinhan sinulla ei pitäisi olla mitään hankaluuksia esitellä niitä omia teoksiasi ja laittaa niillä toinen taiteilija hiljaiseksi? Vai oliko tarkoituskaan muuta kuin nimimerkin suojasta höpötellä omiaa kateellisena!
- Heh heh!
Niin........ kirjoitti:
missä ne todisteet ovat näistä sinun korkean tason vainoajistasi?Olisi kiva saada niitä kun tuollaista väität.Vai valehteletko kuten tavallista? Helppoa heitellä tuollaista ilman omaa nimeä.
Ei muuta kuin pyydät omalla nimelläsi, niin todistan sen sinulle ilomielin!
Mutta ei lähes viisi vuotta kestävää päivittäistä törkeätä ajojahtia voida tehdä ilman poliittista suojelua oikeusvaltiossa! Vanhoilla kulttuuristalinisteilla on poliittiset suojelijat ja oikeusvaltion irvikuvamaassa he saavat tehdä mitä tahansa!
Olenhan jo joutunut aikaisemminkin murhayrityksen kohteeksi samojen tahojen toimesta, eikä asioita silloinkaan tutkittu poliittisien suhteiden takia!
- Nuori taiteilija.
Keskustelu heittäytyi outoon suuntaan;) olette kovin totista porukkaa mutta ilmeisen intohimoisia tietyn aiheen ympärillä.:) *lämmittää mieltäni kovasti*
no te, kokeneemmat konkarit, haluaisikohan joku valaista hieman tätä tietämätöntä kyseisen keskustelun tiimoilta? Eli..
Millainen prosessi tämä presidentin muotokuva oikein sitten on? siis jos haluaisin ottaa henkilökohtaiseksi haasteekseni maalata uudesta, tulevasta Presidentistä oman versioni.. olisiko minulla nyt joku tarkka "detlaini" työn tekoon, ja milloinkahan se mahtaisi olla? koskakohan tuo Presidentti päätöksensä, maalaavasta taiteilijasta tekee, koskakohan tämä "tilattu" Presidentin muotokuva tultaisiin julkaisemaan? Jos nyt ajatellaan ajan lähtevän juoksemaan, vaikkapa virkaanastujaisista.
Ihan rennolla asenteella, heittäytykäähän keskusteluun:).- Jos sinulla...
...ei ole "nimeä" on nuo haaveilusi virallisesta muotokuvasta turhia. Voithan aina tehdä sellaisen valokuvasta ja vaikkapa lähettää presidentille. Tosin Tarjan aikana kuuleman mukaan sellaiset 'lähetykset' hoiti kansiapäällikkö takaisin pahoitellen.
Tarja kyllä tilasi tuollaisia töitä suht'koht tuntemattomiltakin taiteilijoilta käydessään heidän näyttelyissään, mutta virallisemmat muotokuvataiteilijat yleensäkin suomen presidentti valitsee itse. Jos ei ole nimeä niin ei tule tilaustakaan, niin yksinkertaista se on. Kysymyshän siinä tapauksessa ei ole vain yhdestä muotokuvasta, vaan myös presidentille henkilökohtaisesti tulevasta toisestakin muotokuvastan niinkuin yleinen tapa on noissa virallisissa muotokuvauksissa. - asiaa...
voi tiedustella osoitteesta info@vnk.fi,(valtionneuvoston kanslia). Sieltä kertonevat mikä on prosedyyri presidentin muotokuvaa tilatessa. Muutoin voi kyllä sanoa ettei taiteilijan arvostus muodostu siitä minkä arvoisia viskaaleja hän maalaa.Jokin aika sitten eräs maalari oli hesarissa etusivulla koska maalasi ison liudan naispoliitikkojen muotokuvia. Projekti ei nostanut kaverin taiteellista statusta millään tavalla, päin vastoin aika moni oli sitä mieltä että kyse oli sangen vaivaannuttavasta tavasta yrittää päästä kiertotietä taiteilijoiden kärkikaartiin.Teennäistä ja julkisuushakuista.
Tie arvostetuksi taiteilijaksi kulkee rehellisen taiteellisen työn kautta, ei pinnallisten julkisuustemppujen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882