Pääsikö ehdokkaanne toiselle kierrokselle?

Minun pääsi. Kun katsoo gallupit tarkkaan, niin pystyy äänestämään ehdokasta, joka pääsee läpi. Melkein aina olen onnistunut. Osaan nääs äänestää.
2577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

'' Me täällä Suomessa mietimme, mitä maailma meistä ajattelisi, jos presidenttimme olisi avoimesti homo... tässä yksi osoitus siitä, että saisimme paljon positiivista huomiota ''

Äänestä
  • Suomen puolustusvoimien ylipäälliköksi aseistakieltäytynyt sivariko, nyt ei kaikki palikat loksahda kohdalleen.

    Äänestä

eikös sinulla ole mitään omia arvoja joiden mukaan voisit äänestää? Pelkästään galluppia tuijotat päivästä toiseen ja sen perusteella päätät että tuon on pakko olla hyvä kun sitä muutkin äänestää? No sillä keinoinhan pääsi Hitlerikin valtaan ja taisipa Isi-aurinkoinen, suuri suomenkin ystävä Josef Stalin päästä samoin keinoin sikäläisen politbyroon vaaleissa. Unohtamatta tietysti hollywoodin maineikasta elokuvatähteä, jonka mielikuvitusfantasioiden jälkimaininkeja maailmantaloudessa me kaikki suomalaiset(kin) maksamme vielä tänäkin päivänä.

Onnitteluni viisaasta ja ammattitaitoa osoittavasta valinnastasi. ;D

Ps. Minun ei päässyt mikä on valitettavaa tämän maan kohtalon kannalta, joka näyttää nyt menetetyltä.

Äänestä

Niin NÄÄS osaat jos kyse on isotuloisten ehdokkaasta tai homojen kannattajasta.
Kumpaan kastiin sä kuulut?

Äänestä
  • Kumpaan kastiin sä?

    http://www.hs.fi/politiikka/Haavisto ja Niinistö eri mieltä globalisaatiosta/a1305554052848

    Mä en ollu ekan kierroksen jälkeen yhtään varma, mutta nyt oon. Ääni menee Haavistolle. En sano että se on mun mielestä kaikista kandidaateista paras mut noista kahdesta se on ainoa joka ees suunnilleen ajattelee samaan suuntaan asioista.

    Äänestä

  • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    näin just

    ´Jos me jatkuvasti asennoidumme niin, että homot ovat alemman luokan suomalaisia, joita ei saa päästää maailmalle edustamaan Suomea, niin minkä viestin me lähetämme niille tuhansille nuorille, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöön? Eivätkö he ole yhtä oikeutettuja suomalaisuuteen kuin heterot? Eivätkö he saa edustaa Suomea siinä missä muutkin?´

    Äänestyspäätöksen jokainen tekee ite mut ne jotka inisee että homoseksuaali ei voi olla pressa koska ei sellanen voi edustaa Suomea, niin ne on pahimman luokan rasisteja ja häpeä koko kansalle!!

    Äänestä

  • 123456789.... kirjoitti:

    Tässä lisää noiden kahden erovaisuudeta.

    HBL:n vaalikoneesta 2012:
    Kaupankäynnin edistäminen on presidentin ulkomaanmatkoilla ihmisoikeuksia tärkeämpää.
    Haavisto: Täysin eri mieltä.
    Niinistö: Osittain samaa mieltä.

    Kasvavia kuiluja yhteiskunnassa ei voi tasoittaa sisäpoliittisin päätöksin.
    Haavisto: Täysin eri mieltä.
    Niinistö: Osittain samaa mieltä.

    Ylen eduskuntavaalien 2007 vastauksista:
    Tuloerojen kasvua pitää hillitä, sillä se johtaa ihmisten eriarvoistumiseen.
    Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

    Suomessa pitää siirtyä kaikille yli 16-vuotiaille maksettavaan verottomaan kansalaispalkkaan, joka korvaa sosiaaliturvan vähimmäisetuudet.
    Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä.
    Sauli Niinistö: Täysin eri mieltä.

    Opiskelijoiden toimeentuloa on ensisijaisesti kohennettava lisäämällä opintolainan käyttöä.
    Pekka Haavisto: Jokseenkin eri mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin samaa mieltä.

    Ylen vaalikoneesta 2012:
    Presidentin on nykyistä tiukemmin vaadittava Kiinalta ihmisoikeuksien kunnioittamista, vaikka se haittaisi taloussuhteita.
    Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä
    Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

    Iltalehden vaalikoneesta 2012 (vastaukset ovat liukuvalla asteikolla Samaa mieltä - Eri mieltä):
    Hyvätuloisia (yli 7500/kk) pitäisi verottaa nykyistä ankarammin.
    Pekka Haavisto: Samaa mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

    Tuloerot Suomessa ovat aivan liian suuret.

    Hyväksyn työntekijöiden vähentämisen voittoa tuottavasta yrityksestä.
    Pekka Haavisto: Eri mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

    http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/niinisto-taistelee-ahneuden-puolesta.html

    "niin minkä viestin me lähetämme niille tuhansille nuorille, jotka"

    Homous on, kuten edellinen kertoi, elämäntapa, johon voi itse omilla valinnoillaan vaikuttaa. Se ei ole sairaus vaan valinta. Millaisen kuvan me annamme nuorille valitessamme johtajiksemme homoseksuaaleja? Eikö nyt ole vaarana että kaikki nuoret alkavat matkia ja köyriä toistensa aukkoihin? Ei tarvita mitään muuta kuin olla poikkeava päästäkseen elämässä eteenpäin. Eikö tämä ole vähän moraalitonta antaa sellainen mielikuva kehittymättömille nuorille, jotka vasta etsivät osaansa elämässä? Elämän on kuitenkin tarkoitus jatkua sukupolvesta toiseen...

    Äänestä

  • 20+132 kirjoitti:

    Kumpaan kastiin sä?

    http://www.hs.fi/politiikka/Haavisto ja Niinistö eri mieltä globalisaatiosta/a1305554052848

    Mä en ollu ekan kierroksen jälkeen yhtään varma, mutta nyt oon. Ääni menee Haavistolle. En sano että se on mun mielestä kaikista kandidaateista paras mut noista kahdesta se on ainoa joka ees suunnilleen ajattelee samaan suuntaan asioista.

    Jos Haavisto ei olisi homo hän ei olisi päässyt toiselle kierrokselle.
    Haavisto pääsi toiselle kierrokselle juuri homoutensa vuoksi, nämä radikaalit äänestäjät hakevat vaan erikoisuutta ajattelematta kokonaisuutta.

    Homous on rikos vielä monissa maailman maissa ja aika monissa muissa maissa siihen suhtaudutaan kummallisena kieroutunena.

    En äänestä Haavistoa Suomen päämieheksi edustamaan Suomen kansaa maailmalla.

    Äänestä

  • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    Tässä lisää noiden kahden erovaisuudeta.

    HBL:n vaalikoneesta 2012:
    Kaupankäynnin edistäminen on presidentin ulkomaanmatkoilla ihmisoikeuksia tärkeämpää.
    Haavisto: Täysin eri mieltä.
    Niinistö: Osittain samaa mieltä.

    Kasvavia kuiluja yhteiskunnassa ei voi tasoittaa sisäpoliittisin päätöksin.
    Haavisto: Täysin eri mieltä.
    Niinistö: Osittain samaa mieltä.

    Ylen eduskuntavaalien 2007 vastauksista:
    Tuloerojen kasvua pitää hillitä, sillä se johtaa ihmisten eriarvoistumiseen.
    Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

    Suomessa pitää siirtyä kaikille yli 16-vuotiaille maksettavaan verottomaan kansalaispalkkaan, joka korvaa sosiaaliturvan vähimmäisetuudet.
    Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä.
    Sauli Niinistö: Täysin eri mieltä.

    Opiskelijoiden toimeentuloa on ensisijaisesti kohennettava lisäämällä opintolainan käyttöä.
    Pekka Haavisto: Jokseenkin eri mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin samaa mieltä.

    Ylen vaalikoneesta 2012:
    Presidentin on nykyistä tiukemmin vaadittava Kiinalta ihmisoikeuksien kunnioittamista, vaikka se haittaisi taloussuhteita.
    Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä
    Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

    Iltalehden vaalikoneesta 2012 (vastaukset ovat liukuvalla asteikolla Samaa mieltä - Eri mieltä):
    Hyvätuloisia (yli 7500/kk) pitäisi verottaa nykyistä ankarammin.
    Pekka Haavisto: Samaa mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

    Tuloerot Suomessa ovat aivan liian suuret.
    Pekka Haavisto: Samaa mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin samaa mieltä.

    Hyväksyn työntekijöiden vähentämisen voittoa tuottavasta yrityksestä.
    Pekka Haavisto: Eri mieltä.
    Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

    http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/niinisto-taistelee-ahneuden-puolesta.html

    http://www.youtube.com/watch?v=sdIEmhKTgtw

    Äänestä

  • Rohkea nuori. kirjoitti:

    Jos Haavisto ei olisi homo hän ei olisi päässyt toiselle kierrokselle.
    Haavisto pääsi toiselle kierrokselle juuri homoutensa vuoksi, nämä radikaalit äänestäjät hakevat vaan erikoisuutta ajattelematta kokonaisuutta.

    Homous on rikos vielä monissa maailman maissa ja aika monissa muissa maissa siihen suhtaudutaan kummallisena kieroutunena.

    En äänestä Haavistoa Suomen päämieheksi edustamaan Suomen kansaa maailmalla.

    Enkä minä tai 3/4 kestään suomalaisesta.
    Ei voi olla pahempaa enää kun homo Suomen päämiehenä ja sivari armeijan ylipäällikkönä.
    Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset ja miettikää myöskin niitä linnan juhlia kun homopari kättelee kansakunnan presidenttiä puolta nuoremman rakastajansa kanssa!

    Äänestä

  • pukeli 2 kirjoitti:

    Sorry, piti sanoo että kun kansalaiset kättelee homoparia kuten myöskin muiden maiden diplomaatit.

    Äänestä

  • pukeli 2 kirjoitti:

    Enkä minä tai 3/4 kestään suomalaisesta.
    Ei voi olla pahempaa enää kun homo Suomen päämiehenä ja sivari armeijan ylipäällikkönä.
    Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset ja miettikää myöskin niitä linnan juhlia kun homopari kättelee kansakunnan presidenttiä puolta nuoremman rakastajansa kanssa!

    Heiii Arkis sä oot niin söde!

    Äänestä

  • 123456789.... kirjoitti:

    näin just

    ´Jos me jatkuvasti asennoidumme niin, että homot ovat alemman luokan suomalaisia, joita ei saa päästää maailmalle edustamaan Suomea, niin minkä viestin me lähetämme niille tuhansille nuorille, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöön? Eivätkö he ole yhtä oikeutettuja suomalaisuuteen kuin heterot? Eivätkö he saa edustaa Suomea siinä missä muutkin?´

    Äänestyspäätöksen jokainen tekee ite mut ne jotka inisee että homoseksuaali ei voi olla pressa koska ei sellanen voi edustaa Suomea, niin ne on pahimman luokan rasisteja ja häpeä koko kansalle!!

    Valta enemmistö on heteroja. Melkoisen ontuva on osa viestistäsi jossa peräänkuulutat millaisen viestin annamme niille tuhansille nuorille jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöön! Pitäisi kysyä millaisen viestin annamme niille sadoilletuhansille heteroille jos maamme korkeimmalle paikalle pitää äänestää edustaja joka edustaa vain muutamaa tuhatta asukasta.

    Toinen merkittävä seikka on että voiko puolustusvoimien ylipäällikkö olla sivari?
    Pitääkö kaikki arvot heittää pois senvuoksi että pieni vähemmistö saa joukostaan valtionpäämiehen näyttämään suomi-kuvaa maailmalle.

    Meillä elää vielä joukossamme sotiemme veteraaneja ja sodassa invalidisoituneita kansalaisia, jotka meille antoivat vapaan itsenäisen Suomen!

    Äänestä

  • Väärinpä meni taas kirjoitti:

    "niin minkä viestin me lähetämme niille tuhansille nuorille, jotka"

    Homous on, kuten edellinen kertoi, elämäntapa, johon voi itse omilla valinnoillaan vaikuttaa. Se ei ole sairaus vaan valinta. Millaisen kuvan me annamme nuorille valitessamme johtajiksemme homoseksuaaleja? Eikö nyt ole vaarana että kaikki nuoret alkavat matkia ja köyriä toistensa aukkoihin? Ei tarvita mitään muuta kuin olla poikkeava päästäkseen elämässä eteenpäin. Eikö tämä ole vähän moraalitonta antaa sellainen mielikuva kehittymättömille nuorille, jotka vasta etsivät osaansa elämässä? Elämän on kuitenkin tarkoitus jatkua sukupolvesta toiseen...

    Oikeesti, vaikka homous on elämäntapa, niin sitä samaahan on heterotkit.

    Vai että nuoret alkaisivat matkia ja köyriä?? Sitä joko on homo ihminen tai ei ole, ei sitä asiaa voi matkia!!

    Äänestä

  • Moiiiiiiiiiiiiii kirjoitti:

    Heiii Arkis sä oot niin söde!

    Sillä lailla!
    Et siis enää muuta keksiny?

    Äänestä

  • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    Oikeesti, vaikka homous on elämäntapa, niin sitä samaahan on heterotkit.

    Vai että nuoret alkaisivat matkia ja köyriä?? Sitä joko on homo ihminen tai ei ole, ei sitä asiaa voi matkia!!

    tuosta nyt sitten jotain hyvää etsimällä etsii, voisi sanoa niin ehkäpä sen että teiniraskaudet tullevat vähenemään =)

    Ei se silti tee iljettävyydestä hyväksyttävämpää, ei edes oikeutetumpaa. =/

    Äänestä

- Toinen merkittävä seikka on että voiko puolustusvoimien ylipäällikkö olla sivari?

Ei Tarja Halonenkaan ollut inttiä käynyt.

- Pitääkö kaikki arvot heittää pois senvuoksi että pieni vähemmistö saa joukostaan valtionpäämiehen näyttämään suomi-kuvaa maailmalle.

Jokainenhan päättää arvoistaan itse. Ei niitä kukaan käy ovella tyrkyttämässä paitsi uskovaiset. Eikä Haavistosta millään tule pressaa jos vain pieni osa sitä äänestää, siihen tarvitaan hirmu paljon suvaitsevaisia ihmisiä.

Äänestä
  • Huono vertaus Haloseen, miesten kuuluu suorittaa asevelvollisuus, ja Haavisto on siit kiältäytynyt !

    Äänestä

  • 17+22 kirjoitti:

    Huono vertaus Haloseen, miesten kuuluu suorittaa asevelvollisuus, ja Haavisto on siit kiältäytynyt !

    Ei se mikään huono vertaus ollut. Tosiasia nyt on niin ettei Halonenkaan ole inttiä käynyt. Joten ei se ole este pressaksi pääsylle, tuohan sen jo todistaa.

    Sinu8n oma mielipitesi on se ettei vois olla pressana.

    Äänestä

  • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    Ei se mikään huono vertaus ollut. Tosiasia nyt on niin ettei Halonenkaan ole inttiä käynyt. Joten ei se ole este pressaksi pääsylle, tuohan sen jo todistaa.

    Sinu8n oma mielipitesi on se ettei vois olla pressana.

    Oho 8888888888888888888 tuli kaupanpäälle!! =))

    Äänestä

  • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

    Ei se mikään huono vertaus ollut. Tosiasia nyt on niin ettei Halonenkaan ole inttiä käynyt. Joten ei se ole este pressaksi pääsylle, tuohan sen jo todistaa.

    Sinu8n oma mielipitesi on se ettei vois olla pressana.

    Preassa on myös puolustusvoimain ylipäälikkö, joka ei saisi itse MIEHENÄ olla aseista kieltäytyjä, etkö ymmärrä täh ?

    Halonen ei voinut aikanaan naisena käydä inttiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voittajafiilis!!! kirjoitti:

Minun pääsi. Kun katsoo gallupit tarkkaan, niin pystyy äänestämään ehdokasta, joka pääsee läpi. Melkein aina olen onnistunut. Osaan nääs äänestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu