Olen kovaa vauhtia 40 lähestyvä koulutettu liikunnallinen ukkomies. Kaksi mahtavaa alle kouluikäistä muksua ja ihanan herkullinen ja kaunis vaimo. Olen aina ollut melko viriili, mutta kiinnostukseni on kohdistunut poikkeuksetta vaimooni.
Vaimon halukkuus, ymmärrettävistä syistä, on ollut kohta kuusi vuotta sillä tasolla, että rakastelemme ehkä 10 - 12 ktr/a. Tyydytän ylijäämähaluni ehkä pari krt/kk omin avuin ja ajattelen useimmiten vaimoni ihanaa vartaloa.
Viime syksynä eksyin syystä tai toisesta herkku.net -chattiin. Aika pian bi-miehet alkoivat ehdotella kaikenlaista. Huomasin nauttivani miesten huomiosta ja siitä mitä he tekisivät kanssani, jos olisimme kahden. Aika pian aloin esiintyä chatissa itsekin bi-mielisenä ja lähdin mukaan leikkiin. Koen valtavaa kiimaa ja himoa harrastaa jos jonkinlaista kanssakäymistä miesten kesken. En ole toteuttanut mitään vielä, mutta huomaan kiihottuvani ajatuksesta aina vaan uudestaan -seksiä miehen kanssa....
Olen käynyt viime kuukausina muutamia kertoja thai-hieronnassa, jossa saan kaipaamaani hellyyttä ja kosketusta iholleni. Seksiä ei ole tarjottu, enkä ole kysynyt. Hierojan kädet ovat useinkin vahingossa osuneet sinne ja hieronta ollut välillä melko hellää siinä lähettyvillä. En kuitenkaan ole kiihottunut seksuaalisesta vaan nauttinut ihanasta rentouttavasta naisen kosketuksesta.
Nyt viimeisenä tempauksena olen hakeutunut mieshierojalle, joka hieroo melkein kaiken. Suoraa intiimialueen koskettelua ei ole, mutta ilmeisen harkittuja "vahinkokosketuksia" sattuu ja olenkin kiihottunut hieronnassa. Koen jatkuvaa himoa hakeutua mieshierojalle yhä uudestaan ja kuvitelmissani hän tekee minulle "kaikkea hyvää".
En ole koskaan ihastunut mieheen! En ole koskaan nähnyt mielestäni sillä laillai hyvännäköistä miestä! En edes yleisessä saunassa näkemieni miesten perusteella voisi kuvitella rakastelevani kenenkään heidän kanssaan. Naisia katselen ja ihastelen senkin edestä. En himoitse tuota hierojamiestäkään, mutta se tilanne on kiihottava...
Kun chattailen irstaiden miesten kanssa, kiihotun niin paljon, että alan "vuotaa" kiimoissani ja voisin siltä seisomalta ryhtyä kuvittelemani miehen kanssa vaikka mihin....
En jaksa lähteä miettimään olenko bi vai hetero. Mielestäni moinen ajattelu on ajanhukkaa..... Haluaisin vain vertaistukea, kommentteja ja kokemuksia.... Pelkään ajautuvani himoinen rappiolle ja että perheidyllini hajoaa. Heikkojen parikymppisten homofoobikkojen kommenteilla en tee mitään, sillä samaa latua tullaan kaikki....
Biukm?
15
2801
Vastaukset
- Faijasi on GAY
Kuule Hinttipoeka,
Sie oot homokiimassa. Fakta. - antti
NO, ihan sama juttu minulla. Ihminen on kai luotu biseuksuaaliksi ;).
- _ m _
Vaikuttaa olevan melko yleistä, että heterolle jonkin asteinen uteliaisuus jos on herätäkseen herää useinkin neljän-viidenkympin tietämillä.
Vaikea sano vaikuttaako siihen ikä, kokemus, omassa aviosuhteassa turhautuminen ja tunne ettei ole seksuaalisesti ymmärretty ja vastaanotettu ja / tai hormonaalisista tekijöistä jne. Monille se tulee yllättäen kuin puun takaa ja voi merkitä pelkkää seksuaalista kiinnostusta ja uteliaisuutta ilman tunneperäisiä aspekteja kuten naisen kanssa. Monikaan ei ole kiinnostunut eikä voisi edes kuvitella yhteiseloa kuten naisen kanssa, vaan pelkkä fyysinen uudenlainen konteksti kihelmöi aika ajoin.
Mitä se kenenkin kohdalla merkitsee ja sisältää ja millaisia kokemlusia olisi utelias ja valmis toteuttamaan on yksilöllistä.
Aviossa olevalle ja perheelliselle tilanne on vieläkin haasteellisempi älyllisesti, moraalisesti ja oman identiteetin kannalta. Kysessä olis myös puolison pett¨minen. Luonnollisestikin kannattaa tarkoin harkita mahdolisen toteutamisen seurauksia kokonaisvaltaisesti ja pidemmän aikavälin vaikutuksiltaan. Kaksoiselämä ja epärehellisyys liitossa kääntyy kaikkia osapuolia vastaan muodossa tai toisessa. Joskun voi olla järkevää jättää vahvatkin fiilikset pelkien fantasioiden tasolle ja olla toteuttamatta.
Itse en oikein hahmota mitä merkitsee ja pitää sisällään vaimon haluttomuus "ymmärettävistä syistä." Se ei suinkan ole fataliteeti pitkässäkään liitossa ja monesti siihenkin on saatavissa muutos. Tarvittaessa ammattiavu, terapeutin tai seksualiterapeutin vastaanotolle yhdessä meneminen voi olla suureksi avuksi ja avata mahdollisa ajan kanssa rakentuneita solmuja. Jotkin löytävät "uuden nuoruuden" ja uuden kipinän suhteesensa. Suhde ei suinkaan ole staattinen vaan kasvaa, muuttuu ja elää yksilöiden kehityksen mukaan.
Investoiko olemassa olevaan suhteeseen vai siirtää huomiota, kiinnostusta ja ratkaisuja sen ulkopuolelta on sitten jokaisen vastuulla ja harkitavissa. Kuienkin kaikella on seurauksensa. - samanmoinenko
samanlaisia taipumuksia ja ajatuksia mullakin. jos haluat vaihtaa aatoksia privaatisti ni meilaa [email protected]
- 50+ bi-mies
Miehekäs rauhalllinen vanhempi bi-mies olisi mieluinen kaveri.
- Anonyymi
olen 58-v. ukm ja olen siisti ja ehdottoman luotettava. Laita viestiä :-)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olen 58-v. ukm ja olen siisti ja ehdottoman luotettava. Laita viestiä :-)
Mistä päin oot 40v
- Anonyymi
Aloittaja on tyypillinen bi-seksuaalisuuteen taipuva heteromies. Voi harrastaa seksiä miehen kanssa ja nauttiikin siitä, mutta minkäänlaisia henkisiä tunteita miehiä kohtaan ei ole rakastumisesta puhumattakaan. Tällaiset henkilöt harrastavatkin seksiä miehen kanssa yleensä silloin, kun naisen kanssa sitä ei ole tarjolla. Ujoimmilta ja pidättyvimmiltä seksi jää vain ajatuksen tasolle.
Edellä kuvattu miesten ryhmä on todella iso. Heitä on esim. selvästi enemmän, kuin homoseksuaaleja.- Anonyymi
Tämä on niin totta ;) Ei tunteiluita eikä hellyyttä vaan munaa perseeseen... sitä olen etsiskellyt mutta tuloksetta... :( En tarkoita että sen panijan pitäisi olla mikään sika kuitenkaan vaan toisen huomioiva vaikka se eläimellistä panemista olisikin ;)
- Anonyymi
Moi. Stadista samanlaisilla ajatuksilla myös 50v. Ukm ja haaveena löytää mukavaa salaista kaveria miesten väliseen kivaan. Eksyn nykyisin aina gay ja bi sivuille. Vaimon kanssa seksi pelaa mutta..... jotain kiihottavaa on myös miehessä. Saada toisen kalu kovaksi ja....luotettavaa kaveria ei van ole löytynyt. Jos sinulla ajatuksia niin [email protected]. Ari
- Anonyymi
On surullista katsoa ukkomiehiä, jotka hakevat "luottamuksella" seuraa vaimonsa takana. Jos kerran miestä noin paljon tekee mieli, puhukaa vaimonne kanssa asiasta, älkää pettäkö. Pettäminen, etenkin miehen kanssa, on alhaisin mahdollinen teko.
- Anonyymi
Sepä se, jos kertoo vaimolleen bi-suuntauksestaan niin sitten olet kahden lukon takana. Jokainen mieskaveri on vaimon mielestä sinun seksikaverisi puhumattakaan naisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepä se, jos kertoo vaimolleen bi-suuntauksestaan niin sitten olet kahden lukon takana. Jokainen mieskaveri on vaimon mielestä sinun seksikaverisi puhumattakaan naisista.
Rehellisyys maan perii ja vaimo saattaa hyvinkin ymmärtää asian ja suhtautua siihen hyvin. Jos mustasukkaisuus samantien nousee ongelmaksi, väitän suhteessa olevan ennestään ongelmia. Toinen rehellinen vaihtoehto on ottaa avioero ja pysyä sinkkuna, tai avoimessa suhteessa, jos sitoutuminen on liian vaikeaa.
- Anonyymi
Kuulostaa kovin tutulta...
Itselläni lähti vähän samoilla jutuilla liikkeelle. Superkaunis ja seksikäs uusi vaimo, avointa keskustelua seksuaalisista taipumuksista ja hyväksyvä asennoituminen hänen puoleltaan sitten johti pariin upeaan kokemukseen. Olen ns 'alfa'mies ja entisen suhteeni aikana takana suuri määrä naisseikkailuita, myös parien kanssa - kuitenkin jossain takana kai kytenyt halu tällaiseenkin.
Avauduttuani nykyiselle vaimolleni sain hyväksyntää ja ymmärrystä - hän sanoi, että haluaa minun saavan kaipaamani kokemuksen (ja kertoi vielä ajatuksen jollain tasolla kiihottavankin). Salaa en halunnut enää lähteä touhuilemaan, joten pitkä tovi meni vain haaveillessa, kunnes eräällä ulkomaanmatkalla sitten 'päähänpistosta' päätimme vähän seikkailla elämällä. Järkkäsimme vaimon yllytyksestä hotelliimme minulle mieshierojan(gay) ja vaimo halusi katsella. Olin todella jännittynyt ja aluksi homma olikin vain hyvää, mutta tavanomaista hierontaa - kaveri osasi hommansa ja sai minut sellaiseen flow-tilaan, jossa vain nautin vartalolla liukuvista käsistä.
Hiljalleen hän sai minut aivan hullun kiihottuneeksi ja kaikki muu unohtui. Odotin, toivoin ja janosin kosketusta seisovalle kullilleni. Kun vihdoin sain ne kädet hyväilemään kaluani olin jo täysin jossain ekstaasissa. Etenkin, kun hän taitavasti hyäili ja kiihotti minua anuksesta. Hierojakin oli kiihottunut ja sain ensi kertaa hyväillä miehen seisovaa kullia, ensin kädelläni ja sitten vain jotenkin halusin sen suuhuni. Hitto kun oli kiihottava sessio!!! Vaimokin kertoi nauttineensa näkemästään :):).
Suosittelen!- Anonyymi
Hienoa kuulla jonkun hoitaneen asian näin hienosti! Ja pisteet vaimolle myös loistavasta reagoinnista!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161658
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1621236- 1431199
- 521135
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061082- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1161026Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949