Luin kerran tuolla 50v. sivulla kuinka jokui kertoi hidastuvansa.
Tänä vuonna täytän 79 ja nyt viime kuukausina tunnen itseni hitaammaksi esim. kotihommissa. Aamulla vessa, hampaat, pesu, siistiminen, kaikki tuntuu vievän paljon aikaa ennenkuin pääsee lähtemään ulos, ja hesaria ei tahdo ehtiä lukemaan päivän aikana.
Tanssimassa en ole käynyt moneen viikkoon mutta politiikan harrastuksesta en ole vielä luopunut. Kävelin aina noin kilometrin verran Keskustaan ja takaisin mutta nyt yleensä otan ratikan. Usein tuntuu olo väsyneeltä eikä haluaisi tehdä niitä askareita joita ennen teki automaattisesti.
Onkohan tämä se aika kun vanhuus kolkuttaa ovelle ja huomauttaa että elämä alkaa olla lopussa. Olen aina ajatellut kuolevani ennen 80v. enkä toivoisi elää raihnaisena vanhuksena sen jälkeen.
Nyt tässä väsyneenä sohvalla istuessani ajattelin kirjoittaa jonnekin vähän ajatuksistani ja tämä on kai minulle sopiva sivu.
Miten Te voitte ja miltä Teistä tuntuu.
Tänä vuonna täytän 79 ja nyt viime kuukausina tunnen itseni hitaammaksi esim. kotihommissa. Aamulla vessa, hampaat, pesu, siistiminen, kaikki tuntuu vievän paljon aikaa ennenkuin pääsee lähtemään ulos, ja hesaria ei tahdo ehtiä lukemaan päivän aikana.
Tanssimassa en ole käynyt moneen viikkoon mutta politiikan harrastuksesta en ole vielä luopunut. Kävelin aina noin kilometrin verran Keskustaan ja takaisin mutta nyt yleensä otan ratikan. Usein tuntuu olo väsyneeltä eikä haluaisi tehdä niitä askareita joita ennen teki automaattisesti.
Onkohan tämä se aika kun vanhuus kolkuttaa ovelle ja huomauttaa että elämä alkaa olla lopussa. Olen aina ajatellut kuolevani ennen 80v. enkä toivoisi elää raihnaisena vanhuksena sen jälkeen.
Nyt tässä väsyneenä sohvalla istuessani ajattelin kirjoittaa jonnekin vähän ajatuksistani ja tämä on kai minulle sopiva sivu.
Miten Te voitte ja miltä Teistä tuntuu.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Moi
Täytän ensikesänä 82v (jos täytän)
Aina olen ollut liikkuvainen ja ajanut pyörälläkin kymmenien kilmetrien matkoja.
Sitten vain yks'kaks'aloin väsymään, Masennuin jotenkin.
Kaikki alkoi mennä alamäkeen ja nykyisin olen kaikille sairauksille liian yliherkkä.
Kyllä se väsyminen on normaalia jokaisella tähän ikään ehdittyään.
Jos vaan jaksat innostua, niin ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde vaikka ulos.
Minä en jaksa enää innostua, tuntuu ettei ole minkäänlaista syytä siihen.
Olen elämäni työt tehnyt ja saa riittää, monihan luovuttaa jo 50v.
Jos vielä muutama viikko sitten tantsuissa kävit, niin ei vanhuus vielä ovellesi kolkuta. Kevätväsymystä se vaan on. Jahka auringon kehrä taivaanrannasta korkeammalle kohoaa ja pitempään ylhäällä pysyy, niin sieltä se energia meihin virtaa ja pistää käpyrauhasemme ja muutkin hormoonit vilkkaimmille kierroksille, uskokaa pois.
Samaa mieltä, eihän nyt seiseänkymppsenä ole mikään aika alkaa luovuttamaan, jos on terve ja liikuntakykyinen!
"Kun taas on aika auringon,
nii uskon siinä taikaa on..."
http://www.youtube.com/watch?v=ouIkm15QvAo
Meitä on niin moneksi. Minua ei peloita luonnolliset asiat. Jos väsyttää, niin vähennän tekemisiäni ja laiskottelenkin, ihan hyvällä omatunnolla.
Jos tuntisin masentuvani etsisin syyn ja yrittäisin korjata senaiheuttajan, ainakin hyväksyn ikäni ja muuttumiseni.
Oletko ollut arka jo nuorena? se saattaa kuulua luonteeseesikin. Talvi on raskaampi monelle, itseänikin rajoittava jonkin verran.
Valon myötä aktivoituu mielialakin, ja sitähän saamme lisää päiväpäivältä!
Mehän olemme sitten saman ikäiset. Ja sama (kevätväsymys) vaivaa minuakin. Mutta ,annan periksi ,enhän ole enään nuori , ja vanhukseksi en itseäni halua pitää. On oltava elämänhalua .
Ja nyt on otettava D vitamiinia ja kalkkia ,niitä löytyy apteekinhyllyltä. . Myös kunnon ruoka antaa voimaa . Pidän itse tärkeänä ulkoilua ja aamulla menen pidemmänlenkin ,ilma on silloin saasteettomampaa , ainakin näin suurkaupungin liepeellä.
Luin ulkomailla tehdyn mielenkiintoisen tutkimuksen työuupumuksen ja dementoitumisen välillä. Sen mukaan näillä on yhteyttä.
Tämän mukaan työuupumus on kuin tikittävä aikapommi. Ikääntymisen myötä monilla ihmisillä, ei kaikilla, voi johtaa dementoitumiseen.
Itsellä työuupumiseni ilmeni selvästi v. 2010 keväällä selviin dementiaoireisiin. On lisääntyvää voimattomuutta, vahvoja muistihäiriöitä ja pysähtyneisyyttä.
Otan tämän nyt jo rauhallisesti - on jo aikakin, täytin viime viikolla 74v.
Lupa olla, elää ja hengittää
ilman mitään suorittamista.
Mihin vertaat kun puhut hidastumisesta?
Oikeus nauttia elämästä, vaikka ei täytä yhteiskunnan nopeusvaatimuksia.
Eihän se ole tarkoituskaan, taivaan vallat että siinä oravanpyörässä viitsisimmekään pysyä:D
On aika todella nauttia olostaan, ilman stressiä aamuisin, ja illoin hoidella omat hommat kuin silloin työaikana !!!
Senkun
otamme elämästämme sen, mikä tuntuu
mielekkäämmältä itsekullekin, ja tosiaan osata nauttia siitä, vaikkapa vaan hengittämälläkin.
Olen pian 75 v.
Kyllä olen jo hitaammaksi käynyt. Jos on jotain stressiä,olen huomannut unohtelevani herkemmin asioita.
Täytyy lohduttautua sillä,että olen ollut hyvin pystyvä tähän saakka,
ja ehkäpä se on elämän laki,että hidastutaan.
Muistellaanpa vaikka entisiä 50 vuotiaita,kyllä he olivat useimmat jo
keinutuolissa istujia jotka olivat todella vanhan oloisia.
Mehän työt on tehty,lupa on hidastaa vauhtia. Nautitaan loikoillaan ja syödään,
minusta ihanaa kun vielä kotona saa olla... Olkaamme onnellisia,kun eivät hoitajat komentele..Usein jos sattuu yli ikä 80v menevän he kuolevat seisovilta jaloilta.
Joten ei huolta huomisesta.
Ai-van!
Minun äitini ja hänen ikäpolvensa osasivat heittäytyä "vanhoiksi" jo heti eläkeiässä. Puheet "jos ensi kesänä vielä eletään..." alkoivat hyvissä ajoin. Nuoremmat ihmiset eivät tietenkään tienneet miten vanhat elämänsä kokivat, niinpä me seuraava sukupolvi pidimme ikäihmisiämme vanhuksina ja odotimme kuolemaa siinä kuin hekin.
Sairaudet olivat ainaisena puheenaiheena ja synkät ennustukset lilluivat ilmassa. Uskoimme, että "sydäntauti" on aina tappava. Jos jollakin syöpä todettiin, niin se oli menoa ihan varmasti, siksi ei siitä mitään puhuttukaan. Jos taas joku halusi lohtua ja myötätuntoa, ei tarvinnut kuin vihjaista, että oli EHKÄ jotain löydöksiä esiintynyt.
Wanhoilla kun on noi kamalat taudit.
Tuntui siksi todella korkealta iältä tuollainen 70 . Ajatella, että se meidänkin mummu on jo niiiiin vanha.
Muistan, kuinka järjestin vanhalle äidilleni vastaanottoja kun hän täytti vuosia. Eihän häntä nyt voinut vaivata - esim. 75-vuotiasta - omien syntymäpäiviensä järjestelyihin.
Nyt olen ohittanut reippaasti itse jo vuosia sitten äitini ja hänen kumppaniensa vanhuusiän. Täällä sitä vain porskutellaan, ja ainoa myönnytys iälle on siivooja, joka tulee imuroimaan kun ei omat jäsenet enää suostu taipumaan kaappien alle tai nousemaan tikkaille.
Mitäs me ,tänä vuonnakin ollaat taas täälä kirjoittamassa ja tässä ensimmäinen ,oliskoos viimevuodenaloittajakin saanut otetta elämäänsä , toivon kaikkea hyvää hänelle ja terveyttä. um****
Lupa on hidastaa, olemme jo tehneet osuutemme, kuka kiirehtien kuka päivää jatkaen, hyvin on pärjätty on lupa hiljentää.
Kun muistaa niitä hektisiä vuosia siellä jossain jo aikoja ohitettuja olemme varmasti hidastuneet, mutta mitä niistä nyt on lupa ikiomaan aikatauluun.
Talvi on monelle nuoremmallekin rankkaa aikaa, ihminen kun kaipaa aurinkoa, kevään tullen taas toiminnot vilkastuu.
Päästään ulos luonnossa elävien 'ystävien' pariin seuraamaan heidänkin vilkastunutta toimintaa saamme kuunnella lintusten iloista sirkutusta.
Keväällä kun joka pensas ja metsikkö on elämää täynnä siinä unohtuu talvinen hiljaisuus ja yksinäisyys, taas jaksetaan.
Miten mahtaa aloittaja tänään voida, kun vuosi takaperin niin väsytti. Minäkin silloin vaivansa kevätväymyksen piikkiin lohdutukseksi laitoin.
Enpä itsekään voi kehuskella paljoilla päivittäisillä aikaansaannoksilla. Hitaasti kiiruhtaen ja sopivasti yhtä sun toista.
Kauan kestävät nämä aamutoimetkin kuten muutkin askareet. Mutta hyvä puoli tässäkin on, ei tule koskaan aika pitkäksi pikemminkin aika loppuu kesken.
Epäilen ettei aika riitä jotta kaiken valmiiksi saisi koko elinaikanaan.
Täälä taas koko porukka ja hyvin on taas selvitty , ja ihana aamu on koittanut --pakkastakin oli melkein 20 astetta . Ulos vaan molemmille lämmintä päälle -- ei jerrykään mennyt nurkkiin pakoon kun hain hänen takkinasa -- Hyvin selvittiin ,ei ole edes nenä jäässä .
Tuola aikaisemmin ,viimevuonna sanoin että aamulenkit on kaikkein parhaat , sillon saa rauhassa mennä tuttuja polkuja , ja kun tolla kaverillakin on ne omat wessapaikatkin muodostunut tämän yhteisen 12 v kestäneen taipaleemme aikoina.
Koirat tekee tarpeensa aina samaanpaikkaan , ne jopa (poikakoirat) pissaakin niihin missä on jo aiemmin annettu tiedotteet että täälä ollaan --tää on minun reviirini.
Päivästä tulee kaunis , nyt jo aurinko on korkeella , valkoiset hanget kutsuu , meidän järvi on saanut pitävän jääpeitteen ja siinä päivällä on paljon luistelioita ja meidän koirat juoksee vapaana . ihanaa ,toivottavasti pakkanen laskee .
Sitä D vitamiinia olen syönyt koko pimeän ajan --uskon että siittä on ollut apua kuntoonkin . En ole tänä vuonna ottanut sitä joka vuotista Influenssa rokotettakaan .
Nyt komppaan edellistä, eli catleijaa, voisin aivan yhtäläisyysmerkit viestinsä alle laittaa.
Harrastuksia minulla on joka päivälle, ja se ehkä vaikuttaa juuri tuohon ajan vähyyteen, tuntuu joskus aika aivan kesken loppuvan.
Tuttavia ja keskusteluita kauppamatkoillakin aina on, niistä pidän niin paljon, etten niistäkään halua tinkiä.
Kodin hoidan hyvin, oman terveytenikin, joten elän telämääni
aina yhden päivän kerrallaan, kuten Tapio Rautavaara laulussaan 'En päivääkään vaihtaisi pois!'
Pelkojen ja uupumuksen (exhaustio)
sisältöä joskus miettiessä tulee mieleen
että jos kirjoittaisimme listaa niistä
asioista, mahtaisiko 5oo kpl A4 arkkia riittää,
kynääkin saisi teroittaa monta kertaa.
Valojen ja varjojen leikki -- voisiko elämää ajatella niin --- matkalla kirkkauteen?
Maailman miljoonaa särmää miettiessä.
Tai kuinka paljon mahtuu asioita ihmisen pieneen sydämeen.
Ja päähän -- muistaako sitäkään aina ajatella.
Hyvää lauantaipäivän jatkoa, rentouttavia hetkiäkin ihan kaikille...
kun tuo plussa pitää aina itselle tökätä.
moni yli seitenkymppinen kokee alottajan kanssa aivan samoja oireita,
elämä on rajallinen,
vääjäämättä voimat alkaa hiipua,
kohdallani väsymykseen syynä on sepelvaltimo tauti,
tykkäisin enemmän ymmärrystä että vanhuus tulee vääjäämättä meille jokaiselle,
moni jaksaisi paljonparemmin jos meitä ei unohdettaisi yksinäisyyteen,
vanha ihminen ei ole enään nuoremmille eikä kenellekkää mielenkiintosta seuraa, hänet jätetään usein liian yksin huolineen ja ajatuksineen,
vanha ihminen ei jaksa yksin enään hakeutua muitten seuraan samoin kuten silloin ennen,
kaikesta huolimatta kannattaa voimiensamukaan tehdä kaikkensa liikunnan suhteen pysyäkseen mahdollisimman hyväkuntoisena ja omatoimisena,
laitos hoitoon joutuminen todella pelottaa, käyn usein katsomassa huonokuntoisia vanhuksia palvelutalossa, näky on lohduton, itse en tahdo koskaan joutuvan samaan, toivottavasti luoja kuulee toiveeni, vie ajoissa pois terveiltä jaloilta,
Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa, ikivanha sanonta pitää paikkansa tänäkin päivänä. Askel lyhenee, hidastuukin, apuvälineet ensiksi kävelysauvat tulevat käyttöön, monoihin liukuesteet ym. Verhojen ripustaminen ja lamppujen vaihto plafondiin tuottavat ylimääräistä huolta.
Itsensä mainostaminen on tylsää, mainitsen vain olen hankkinut turvatikkaat verhojen ripustamista varten. Teen pikkuhiljaa inventaarioita, mitä tarvitsen ja mitä en. Liinavaatekaapista lähtevät ikivanhat pyyheliinat, lakanat, tyynyliinat, pöytäliinat SPR:n Konttiin. Kirjahyllyyn on tullut kummasti tilaa, kirjat joista en välitä ovat menneet Antikvariaattiin muutaman euron kappalehinnasta.
Mutta se hommeleiden aloittaminen tahtoo joskus viivästyä omien tekosyiden vuoksi. Sen huomaan en ole enää yhtä rivakka kuin ennen.
Pitkä autolla ajo matka voi olla joskus liian rasittavaa kuten myös pitkät lentomatkat lomakohteisiin. Olen tullut hyvin laskelmoivaksi asioiden kanssa.Jääkaappiin kertyy muonaa jota joudun heittämään pois, nälän ja janon tunne on heikentynyt. 10v pitäisi jaksaa porskutella jos elonpäiviä riittää. Entiset työkaverit kertovat ajatuksiin tulee mikä on loppu. Sitä tunnetta en vielä ole potenut.
Pakkanen paukkuu nurkissa, aurinko paistaa, päivät pidentyneet, päiviin on tullut lisää mielenkiintoa, mikä tässä on jatkaa kohti uutta kevättä.
Tuossa inventaariossa saa ylimääräisen aikansa hyvinkin kulumaan. Sitä löytyy muitakin ikäisiäni, että sillä silmällä "omaisuuksiaan" katselee, että joutaisko tuonkin pois panemaan.
En halua järjestää työlästä savottaa jälkeenjääville. Tuttavapiirissäni on näitä säästäjiä ja keräilijöitä ollut, joiden omaiset ovat joutuneet kovaan urakkaan kuolinpesän kanssa.
Voihan ennen tavarasta luopumista kysyä haluaako kuka sen aarteeksi itselleen.
ps. näinkin outolintu olen että olen miettinyt kerätä nuo sukuselvitykset eri seurakunnista ja väestörekistereistä, joissa kirjoilla olen ollut. Lasten tarvitsisi sitten vaan tämän viimeisen rekisteriotteen hankkia perukirjaa varten.
Niin catleija, minulla tuottavatkin aikalailla työtä nämä asuinpaikat, eikös ne pidä lapsuudesta saakka ilmoittaa. Hyvä, kun muistutit, osan olen kyllä paperille kerännyt, pitää jatkaa.
Omaisuudesta puheenollen, yksi tytöistäni on ilmoittautunut sen Viipurissa venäläisen sotavangin tekemän puisen lippaan haluajaksi, samoin unikirjallenikin on perijä tiedossa.
Kylässä olen ollut lounaalla ja juuri kotiutunut, pakkanen on täällä vieläkin melko kireää, mutta aurinkoinen on päivä ollut.
Tuolla ylempänä huomasin tuoneeni Satu*-nikilläni tuon kannustavan laulun tänne:
"Kun taas on aika auringon,
niin uskon siinä taikaa on..."
Kannustetaan toisiamme jaksamaan kohti valoa ja kevättä!
Niinpä, kaikki näyttää jo valoisammalta, kun aurinkokin on näyttäytynyt tuon pakkasen myötä. Aivan ihan talvi. Nautin jokaisesta päivästä, vaikka tuo selkäni oireilee jatkuvasti, mutta eiköhän se siitä pikku hiljaa tokene sekin.
Pihan vierailevat eläimet tuovat joka päivä iloa elämään aamusta iltaan.
Tärkeätä on, ainakin minulle, säilyttää päivän rytmi kaikkine toimineen. Aamulla ei pidä vetelehtiä sängyssä, vaan reippaasti ylös nousta ja panna päivä järjestykseen.
Viime viikolla olin erillaisissa jumpissa kolmena päivänä ja jumppakaverit ovat teini-ikäisiä ja työikäisiä. Ei taida olla eläkeläisiä kuin pari minun liusäkseni.
Yritän liikkua mahdollisimman paljon ja pysyä noitten nuorempien mukana. Parempi kaatua seisovilta jaloiltaan kuin jäädä kotiin murehtimaan ikäänsä.
Kaksi vuotta vielä, niin siirrynkin tuonne 80 -puolelle, nimittäin jos niitä elonpäiviä
riittää.
Toivottelen kaikille mukavaa kevään odotusta. Pelätä ei kannata tulevaa, päivän kun ottaa kerrallaan, niin voi nauttia kaikesta ajallaan.
Kirjoitit virkistävästi ja sait mieleni iloiseksi! Tosi paljon
täällä merkitsevät nämä viestit, mitä toisillemme laitamme!
Ja emmeköhän itsekin saa enemmän hyvistä ja iloisista
viesteistämme!
ei ole normaalia jatkuvasti teeskennellä jotain muuta kuin todellisuudessa on,
teeskentelyä,
teko ilo paistaa läpi,
ei kukaan jaksa jatkuvasti teeskennellä iloista, kun sydän vuotaa verta,,
olet oikeassa . jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa , Mutta jos tosiaan on murheiden ja masennuksen tilassa kauan on siihen haettava asian tutevaa apua .
Asiahan pahenee jos ihmisellä on alituiseen pahamieli ,
Mutta onhan sentään meitä sellaisiakin jotka eletään sellaisessa hyvässä tasapainossa itsemme kanssa , elämä on ihan kivaakin , useimmiten. Ja usemmilla .
Eikä ikä ole mikään sairaus , pois se meistä ikäihmisistä .
Tulemme vaan luonnollisesti heikoimmiksi , ei nuoruutta riitä koko elämänajaksi valitettavasti
kevättä odottaen,,
millä ilopillerillä noin iloiseksi mielen saa,
haen heti samaa lääkettä
Hei, se on luonnevika. Onhan niitä murheita minullakin ollut, mutta en jää niiden kanssa killumaan. Taidan olla hieman kevytkenkäinen. Tuo kumppaninikin sanoo, että hänellä on hauskaa kanssani, joten olen iloinen ajallaan ja jos Luoja murheita suo, nekin on otettava vastaan.
Siis valoisalla mielellä eteenpäin, siis ilman teeskentelyä.
Eilen se nimi paukahti päähän. Sen ihmisen, josta toissapäivänä keskusteltiin. Tällaista se on siskot ja veljet. Muisti tekee tepposia: eiliset muistaa huonosti, mutta lapsuus on kirkkaana mielessä. Joskus myönnän itselleni, että vanhuutta se on, mutta en sittenkään usko sitä. Mieli tuolla ytimessä on kuitenkin sama kuin aina, vaikka kaikki hidastuu.
Kysyin uuden vuoden aattona lapseni lapsenlapselta, olenko mielestäsi vanha. Hän silitti poskea ja sanoi, että olet sinä mummi vanha. Pakkohan se on uskoa, kun 5-vuotias sanoo niin. Hän kuitenkin osaa erottaa eri ikäisten ihmiset ulkonäön perusteella. 3-vuotias kuitenkin vaatii vielä lattialle autojen kanssa leikkimään. Polvet niin mukavasti natisee.
Eiköhän meillä kaikilla ole aivan liikaa tavaraa, astioita, kirjoja ja vaatteita, joista jälkeläiset eivät kovin paljon innostu. Mutta nehän sen meidän asuntomme kodiksi tekee!
Hämmästyin kun tulin katsomaan tätä sivua niin täällä olikin minun vuoden vanha kommenttini. Kyllä se vanhuus on tullut sillä tunnen oloni väsyneeksi eikä se kevät väsymystä ole. Ensi elokuussa täytän 80 v. Vielä pelottavampaa kuin viime vuonna.
Teen paljon hommia eikä aika riitä mitä kaikkea haluaisin tehdä koska tuntee itsensä usein niin väsyneeksi.
Minulla on luonnevika varmaankin, sillä kun päätän tehdä jotakin niin siitä tulee melkein pakkomielle että asia on hoidettava ja nopeasti.
Olen ollut urheillinen, mutta en enää ehdi enkä jaksa sillä olen tarpeeksi liikkeessä ja menossa.
Sitten taas tulen aivan uupuneeksi kuten nyt ja makaan sohvalla ja kirjoitan tätä.
Kadehdin Teitä jotka pystytte olemaan rauhallisia ja nauttimaan eläkeolosta ja vanhuuden tulosta rauhallisesti.