Jollain tavalla ärsyttävää tulla nyt netistä hakemaan apua, mutta en oikeen itse keksi enään mitään ideaa millä saisin vanhemmat suostumaan kanin hankintaan enkä, vaan aina jaksaisi alkaa kitisemään/kyselemään asiasta, kun tuntuu, että se saa porukat vain vihaisiksi. Eli miten te saitte vanhemmanne suostumaan kanin ostoon tai onko muuten vaan mielessä mitään vinkkejä?
Ymmärrän hyvin sen ettei kaikkea voi saada mitä haluaa, mutta en todellakaan olekkaan saanut ja aina olen joutunut kaiken jakamaan ja se on minulle ok ja muutenkaan elämä ei ole todellakaan ole ollut kauhean reilu meidän perheelle vaikka ikääkään ei ole kuin 15 vuotta.
Olen pienestä asti pyörinyt eläinten kanssa enkä osaa kuvitella elämää ilman niitä. Pikku nappulana jo pyörin siskon perässä talleilla ja kuuden vuoden toivomuksien jälkeen sain koiran, josta olen todella kiitollinen. Itse koulutin koiran ja vien sen lenkille, vaikka taivaalta tulee mitä. Muutenkin hoidan koiraani, ruokin sen, leikin, harjaan ym., se on tosi rakas minulle. Tätä kaikkea vanhempani ihmettelevät suureen äänen kuinka minä sen kaiken hoidan ettei minusta olisi uskonut? Sitten taas toisena hetkenä sanotaan kuinka tekeväinen, oma-aloitteinen ja itsenäinen olen. Minulla oli siili jonkin aikaa ja sitäkin hoidin hyvin vaikkei se kauaa ollutkaan meillä. Tämän kaiken lisäksi hoitelen hevosia ja teen tallitöitä, kun niitä ilmaantuu ja yhdessä vaiheessa kävin löytöeläintalolla auttamassa kissojen hoidossa (jouduin lopettaa, kun aloin käymään lauantaisin vapaaehtoiskurssilla). Myöskin teen töitä, jotta saan rahaa vain jos on mahdollista. Olen aina hoitanut omia asioitani niin paljon kun pystyn.
Silti äiti sanoi tänään ettei tähän perheeseen tarvita yhtään uutta perheenjäsentä, minä saisin hakea sille kaupasta heinää, tarpeeksi omiakin asioita ym.ym.
Ylihuomenna on taas perhekeskustelu aika mihin mennään keskustelemaan kuinka vaikeaa minulla on, kun siskollani on iän ikuinen vaikea, harvinainen sairaus ja vanhempien suuri huomio menee siskoon. Miksi minä en sitten voi saada sitä huomiota eläimeltä mistä jään paitsi?
Miten saada vanhemmat suostumaan kanin ostoon? :/
90
4673
Vastaukset
- Sedä
Noh, yleensähän paras ratkaisu on kysyä omilta vanhemmilta täsmällistä syytä miksi lemmikkiä ei saa. Vanhemmillasi on varmasti kiireitä eivätkä he itse jaksaisi huolehtia uudesta lemmikistä. Ehkä heillä on myös ennakkoluuloja kania kohtaan. Istukaa yhdessä alas kuin he ovat hyvällä tuulella ja jutelkaa :)
Onko teillä varmasti tilaa ja aikaa kanille? Kanin olisi paras saada asua yhdessä huoneessa tai koko asunnossa vapaana kaiken aikaa. Ne jyrsivät paikkoja, eivät välttämättä ole sisäsiistejä, ja toisinaan saattavat olla äkäisiäkin. Useimmat eivät tykkää silittelystä tai nostelusta. Ruokakin toki maksaa, mutta kani on kuitenkin aika pieniruokainen otus, toki koosta riippuen.
Itse en saa kania ennen kuin omaan asuntoon, koska äitini on allerginen heinälle. Nykyisten rottien lisäksi olen yrittänyt saada luvan hiiriin. Kannattaa osoittaa että on eläimestä kiinnostunut pidempään, mutta ei jankuttaa johon itse meinaan sortua. Mainitse vaikka toisinaan että nythän olisi kiva aika viedä kania ulos loikkimaan tai näinpä kaupassa kivan lelun kanille.- apuatarvitsevatyttö
minulla on sama ongelma ollut jo viitisen vuotta äitini sanoo että puput haisee ja syö johtoja isäni taas sanoo meillä on jo koira enkä halua tänne enempää lemmikejä
vaikka saisi ilmatteeks nii purut ja heinä maksaa mitä teen auttakaa minua!? - apuatarvitsevatyttö
onko jonkun muun vanhemmat samallaisia ja olet saanut kanin miten sait sen
- Kirstivaan_
apuatarvitsevatyttö kirjoitti:
minulla on sama ongelma ollut jo viitisen vuotta äitini sanoo että puput haisee ja syö johtoja isäni taas sanoo meillä on jo koira enkä halua tänne enempää lemmikejä
vaikka saisi ilmatteeks nii purut ja heinä maksaa mitä teen auttakaa minua!?Minä olen oikeastaan jo 8 vuotta kamppaillut saman asian kanssa ja nyt on varmistunut tieto että saan kanin mutta kannattaa olla kärsivällinen ennen kaikki sanoi vaan että "olet liian pieni et ole tarpeeksi vanha huolehtimaan siitä" ja olen vihdoin saamassa kanin muista olla kärsivällinen se yleensä toimii☺
- Anonyymi
minun äitini ei suostu kaniin vaikka hänellä ei ole mitään syytä siihen äitini on kesälomalla isäni käy toissä mutta minulla eikä äidilläni ole mitään menoa😞
- Anonyymi
Kirstivaan_ kirjoitti:
Minä olen oikeastaan jo 8 vuotta kamppaillut saman asian kanssa ja nyt on varmistunut tieto että saan kanin mutta kannattaa olla kärsivällinen ennen kaikki sanoi vaan että "olet liian pieni et ole tarpeeksi vanha huolehtimaan siitä" ja olen vihdoin saamassa kanin muista olla kärsivällinen se yleensä toimii☺
Sain kanin 3 viikkoo sitte oon 11v
- Anonyymi
apuatarvitsevatyttö kirjoitti:
minulla on sama ongelma ollut jo viitisen vuotta äitini sanoo että puput haisee ja syö johtoja isäni taas sanoo meillä on jo koira enkä halua tänne enempää lemmikejä
vaikka saisi ilmatteeks nii purut ja heinä maksaa mitä teen auttakaa minua!?Minulla on ollut kani jo 11vuotta ja puput ei todellakaan haise. Minun mielestäni siis:D
Ja on totta,että kanit syö johtoja,mutta ei kannata laittaa niitä pupun ulottuville - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minun äitini ei suostu kaniin vaikka hänellä ei ole mitään syytä siihen äitini on kesälomalla isäni käy toissä mutta minulla eikä äidilläni ole mitään menoa😞
Voi eiii….
- Anonyymi
Samat sanat
- Anonyymi
apuatarvitsevatyttö kirjoitti:
onko jonkun muun vanhemmat samallaisia ja olet saanut kanin miten sait sen
Mulla joskus ollut kolme kania mitä koko elämäni odotin ja todella hyvin niitä hoidin tällä hetkellä enää yksi): ja se tarvitsisi kaverin mutta vanhemmat eivät vaan suostu vaikka kuina yritän mitä pitäisi tehdä?
- kaninpoikanenonsöpö
näytä näitä pupuja niille, kirjotin googleen et kaninpoikasia myytävänä ja tää tuli, tosi symppiksiä. http://teddykaniner.com/f60058ca-7838-481d-94b8-6245fa4a72ba-29.html
- Vinkki
No me menimme katsomaan kaneja lemmikkieläinkaupasta, ja vanhemmat tykästyivät niihin. Sitten vanhempani meni parin päivän päästä ostamaan kaksi luppakorvakania, jotka löysimme.
VINKKI:
Kannattaa kysyä vanhemmilta, miksi nämä eivät suostu kanin ostoon. Syynä voi olla joko liika rahan puute, tai allergia, tai joku vastaava. Jos vanhemmat eivät millään halua ostaa kania, ja suuttuvat jopa siitä keskustelemasta, on parempi jättää asian olla. Kaneja voi käydä katsomassa lemmikkieläinkaupoissa, ja joskus niitä saa jopa silittää.- H3BUL11NU
Hmm... Sen verran tähän alkuun että ei kannata jankuttaa tai kysellä vanhemmilta koko ajan. Saat siten esiin vanhemmillesi että ei kannata ottaa. Sitä paitsi kanin voi ottaa vaikka 5vuotias jos osaa kania hoitaa! Eli ne sun 15-vuotta ei oo liian vähän tai että alle 15 vuotiaal ei sais olla kanii,siinä sulle terävä huomio. Sun pitäis kysyy et miksi ei. Voi johtua monesta asiast. Jos vanhempien tilanne ei sitä salli ni ei kania voi ottaa . Eli jos vanhemmillasi voi olla rahat tiukoilla tms niin valitteppa :
-kani vai
-Köyhyys/vanhempien masennus.
Mut jos kaikki sujuu ongelmitta niin ihan hyvä,itse en apua tarvinu saadessani 8vuotiaana kanin .Olen nyt 10 täytän 11 ja poikue ollut,eli en mikään pikkukakara ole enkä ole ollut niin sanottu "kakara" - Ruhkimo
Hei itse kun kinusin kania. Sain sen pienen tarinoinnin jäkeen kerroin että kani menisi kaiken edelle esm.kavereiden että en voisikaan yhtäkkiä lähteäkkään viikoksi kaverin mökille
Vinkkjä kannattaa kyllä osoitaa että pystyt huolehtimaan kanista mutta rajat vähentyvät esm.kun pääsin koulusta en voinutakaan mennä suoraa kaverin luo,menetin myös yhden ystävän (täysin vajaa hyyppä)pääsin 14:00 sovittiin että näemme 16:00 koululla soitin varttia myöhemmin ja sanoin että kanini ssirastua en pääse paikalle tänään löi punaisen korvaan ja ssnoi että me ei olla kavereita. - Puppeliii
Tota...tota... Kato esim paljon kani juttuja esim videoita ja sano niille et esim kato nyt tollaki on 5 kania ja se on koko ajan jossain ja kysy että miksi ei vois ottaa j asano kaikki hyvät puolet kaneissa
- Pottu123
Mitä teen jos vanhenpani eivät luota minuun? Äiti ainakin vain sanoo että sie et saa kania!
- Anonyymi
H3BUL11NU kirjoitti:
Hmm... Sen verran tähän alkuun että ei kannata jankuttaa tai kysellä vanhemmilta koko ajan. Saat siten esiin vanhemmillesi että ei kannata ottaa. Sitä paitsi kanin voi ottaa vaikka 5vuotias jos osaa kania hoitaa! Eli ne sun 15-vuotta ei oo liian vähän tai että alle 15 vuotiaal ei sais olla kanii,siinä sulle terävä huomio. Sun pitäis kysyy et miksi ei. Voi johtua monesta asiast. Jos vanhempien tilanne ei sitä salli ni ei kania voi ottaa . Eli jos vanhemmillasi voi olla rahat tiukoilla tms niin valitteppa :
-kani vai
-Köyhyys/vanhempien masennus.
Mut jos kaikki sujuu ongelmitta niin ihan hyvä,itse en apua tarvinu saadessani 8vuotiaana kanin .Olen nyt 10 täytän 11 ja poikue ollut,eli en mikään pikkukakara ole enkä ole ollut niin sanottu "kakara"Öööööömmmmmmm
- Inka S.
Moi, mulla sama ongelma (taino oli) olen pitkään halunnut kanin, ja se toteutui näin :) Kiroitin äidille tämän: netissä yks tyyppi antais kanin ilmaseks ja jos se on rahasta kiinni, niin ostan tästälähtien tulevalla viikkorahalla puruja yms. Meillä onkin valmiina häkki.. Ja en usko et se haittaa sua et se häkki on mun huoneessa.. Ja muutenkin jos sitä on pakko pitää sisällä, niin muutenkin, johdot voidaa nostaa ylös ainakun se vapaana on, ja siinä on sulle etu et pitäisin huoneen siistinä aina.Ja eikä se kanin antaja asu kaukana. Mä haluisin sen kanin tosissani. Ja muutenkin mulla on synttärit ihan just, ja en tarvi synttärilahjaa, kun pelkän kanin jonka haen itse. En usko oikeesti et se on sulle haitaks et se ois mun huoneessa .. Ja kanin häkkiä ei tarvi siivota niinkään useesti jos sitä vie ulos välillä ja jos siivoisin sen ulosteet sieltä, samalla kiinnittäisin seppoon meidä hamsu)huomiota enemmän kun ennen. Ja siitä vapaana sisällä olemisesta.. Se tehdään valvonnan alaisena. ja ei sun tarvi tehdä mitään, paitsi vastata sen puheluun jonka se omistaja sulle soittaa varmistaakseen että vanhemmille käy että saan ottaa kanin mukaani ja viedä kotiin..!
- Evevaniljaa
Mulla on sama ongelma. Oon jo aika pitkään halunnut omaa kääpiönluppaa mut vanhemmat sanoo vain "ei". Äitini pelkää että kani on pari viikkoa tosi kiinnostava mutta sitten se jää hänen vastuulleen vaikka kuinka jankkaan että se on minun vastuullani koko ikänsä. Isäni sanoo että koirani pitäisi sitten viedä pois koska se voisi sitä puraista. Isäni ei selkeästikään tunne koiraani. Se on kiinanharjakoira (karvallinen). Vaikkei meidän koira kaikkien kanssa toimeen tule mutta ei se vahingoittaisi ketään. Olen lukenut kaneista paljon ja nettisivut joissa kaneja myydään niin usein niissä sanotaan ettei pure johtoja, yms. Tiedän ettei kaikkea voi saada mutta tämä olisi tärkeä juttu minulle. Mitä voisin tehdä? :(
- Rosa L.
Minulla on kani, ja sen sain vanhemmiltani joululahjaksi viime vuonna.
Toivon omaa kania kovasti, ja huomauttelin tästä asiasta äidilleni sekä isälleni vain joskus. Pidin huoneeni siistinä ja näytin äidille että osaisin huolehtia myös kanista.
Sitten se tuli yllätyksenä jouluna, kun isä kantoi eteeni valko-ruskean kanin, jolla toinen korva oli pystyssä ja toinen sellainen luppakorva. Kanini nimeksi tuli Janika, koska minun mielestäni se näytti tismalleen Janikalta. Janika oli todella kiltti, mutta kaniin menee paljon aikaa.
Sinun kannattaisi siis harkita asiaa itsekin tarkemmin, että olisiko sinulla voimia tahtoa ja innostusta joka päivä vahtia kun kanisi on vapaana huoneessasi, tai jos vanhempasi antaisivat sen olla myös huoneesi ulkopuolella. Kanit voivat helposti ruveta järsimään sähköjohtoja, pöydänjalkoja ja vaikkapa kakkia sohvalle, josta äitisi ei varmaan pidä.
Jotkut kanit eivät pidä kun niitä nostellaan tai silitetään.- Anonyymi
Mä toivon joululahjaks kania varsinkin luppakorvasta
- kanionnekas
Mulla tapahtu niin, että puoli vuotta luin kaneista ja otin hoitoon kaverin kania ja yms. Vanhemmat aina laitto hanttiin kanin hankinnassa. Se oli toivotonta. Päätin lopettaa kanihaaveilun ja keskittyä kouluun. Noh, sitten joulun aikoihin mulla oli synttärit, ja... Arvatkaas mikä se sieltä peiton alta pujahti...... SE OLI KÄÄPIÖLUPPA. En meinannu uskoo silmiäni. Vanhemmat oli ostanut siis häkin, ja paljo kaikkea tavaroita, ja siivonnu tietokonehuoneen kania varten.
Tätä en unohda koskaan. Siis unohdin vaan kanihaaveet (: - lappiiis
Me mentiin vanhempien kanssa lemmikkikauppaan katsomaan niitä kaneja ja sitten vanhemmat tykästyivät niihin ja parin päivän päästä meillä olikin jo söpö kani. Mutta niiistä täytyy huolehtia. esim. vaihtaa vesi joka päivä, ruokkia ja antaa kuivia heiniä, harjata (riippuu turkista) mahdollosiiin eläinlääkäri ŕeissuihin tarvitsee rahaa, meidän kani on 6v ja käynyt jo aika monesti lääkärissä, kun sille on tullut jotain patteja ): ja sitä pitää tietysti kesällä käyttää välillä ulkonakin&ehkä ostaa ulkohäkkikin. Eihän kaniin tietenkään mene läheskään yhtä paljon rahaa kuin esim. koiraan, mutta paljon kuitenki ja ne voivat elää kuitenkin 10 vuotiaiksi :)
- puputtaja indy
koiraan menee kyllä enemmän rahaa kuin kaniin mutta kani tarvitsee yhtä paljon huomiota ja hoitoa kuin koirakin
- kanihaaveilija
Haluaisin niin oman kanin..
- Anonyymi
Samaa…
- puputtaja marley
minäkin haluaisin kiven kovaa kanin. vanhemmat uskovat että jaksaisin hoitaa kania tai ainakin väittävät niin mutta se minua ihmetyttää että kaikki meidän perheestä suostuisi kaniin paitsi minun isä ja isä haluaisi koiran koira vie yhtä paljon aikaa kun kanikin ja isäni ei usko että kanit voi oppia sisä siisteiksi ja että kani sotkisi koko asunnon mutta se tässä perheessä sotkee eniten ja siivoaa vähiiten.
- luckygirl
Mulla taas kävi vähän samallalailla eli äiti oli kieltäny.. Mut sit menin näyttämään sille yhtä myynnissä olevaa pupua. Noh sitä ei tietenkää enää ollu.. Yhtenä päivänä tulin koulusta ja tietokone ruudulla oli kuva otter vauvasta. Sit äiti sano tos on meijän tuleva kani!
- pliis1
mäki haluaisin oman kanin antakaa mulle ohjeita mulla on jo 2 gerbiiliä mut mun unelma lemmikki olis se Kani
- aippe08
Mäki haluisin niin älyttömästi kanin! Mut meijän perheessä, kaikki on ajatusta vastaan! Mun kaveri sai just toisen kanin... Ja oon ajatellu, et jos veisin äitin ja isin kattomaan niitä sen kaneja, nii ne leppyis... Mut on aika hankalaa saada isi suostumaan, ku sillä oli pienenä kani (tai siis sen pikkusiskolla) ja se puri koko ajan. Oon yrittäny sanoa, et se ei oo yhtään yleistä kanrilata... Mut se ei vaa usko! :( Ku se uus kani on vielä poikanen ja niin älyttömän söpö!
- aippe08
En saakkaan Kik:iä. :( Ku ikäraja on kuulemma 17 v. Mut toivoisin silti neuvoja! :)
- pliis1
nii meillä on 2 gerbiiliä ja 1 koira mut mun unelma lemmikki on ollut aina Kani mut vanhemmat ei suostu antakaa hyviä ideoita miten saan hankittua kani
- akka vaan
aloittaja, sinullahan on jo vaikka kuinka paljon tekemistä eläinten kanssa. Miten ihmeessä edes ehtisit kaninkin hoitamaan? Koirassa ja tallitöissä sekä vapaaehtois-hommissa. Jouduithan lopettamaan löytöeläinten hoidon. Mistä aika kanille? Entä tilat, ei se ihan sängyn alla mahdu olemaan.
Keskity siis koiraan ja hevosiin, kyllä niissä hoitamista riittää- Anonyymi
Minulla on hamsteri ja se on ihan minun oma. Teen kaikki Dunan siivoukset yms! Äiti on nähnyt että hoidan sitä hienosti ja vieläpä rakastan jyrsiöitä! (Tiedän kani ei ole jyrsiä) Mutta haluan sen silti. Meillä on myös perheen yhteinen koira ja heti kun tule koulusta vien sen lenkille. Ja loppu päivä olisi kanille aikaa. Hamsteria käsittelen vasta sitte 10-11 maissa ja annan tuoreita joka toinen päivä. Meillä on hyvä tila Kanille ja päästäisin sen aina Koira lenkin jälkeen minun huoneeseen (sähköjohdot oisivat suojattu) ja antaisin sen hypellä minun huoneessa ja välillä koko talossa. Ja ehei! Se ei olisi koko päivää pikku häkissä vaan kun olen koulussa kani olisi 2m x 1,5m kokoisessa tilassa jossa olisi myös sen häkki ja jotain muutakin tekemistä sille. Ja sitten loppu päivän se olisi minun huonessa tai talossa. Tiedän että kani on raskas hoitoinen ja voi purra yms. Olen lukenut kaikki artikkelit kaneista. Ja vaikka kani onkin raskas hoitoinen niin uskon ettö jaksan hoitaa koska rakastan eläimiä ja olen jaksanut käyttää koiran joka päivä 1 tai 2, käsitellä hamsteria antaa ruokaa ja katsoa onko vettä ja että juomapullo toimii yms. Mutta vaikka olisin niin kiitollinen kanista ja hoitaisin sitä niin vanhempani ei suostu kaniin. Eka äiti mietti ja oltiin aika varmoja että tullaan se hankkimaan. Mutta äiti luki että eläinlääkäri maksaa paljon ja ne on herkkiä sairastumaan ja luulin että se on rahasta kiinni. Mutta isä huomautti että ei se ole rahasta kiinni enkä edes tiedä miksi en saisi kania. Vinkkejä miten saisn kanin olen näyttänyt vanhemmille kaikki kani videot/kuvat ja jutellut mutta ei. Vanhempani eivät suostu. Vinkkejä? Toivon että jo jouluna pikkuinen olisi meillä. ❤️🐰 Päivitellään tänne sitten! Heippa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on hamsteri ja se on ihan minun oma. Teen kaikki Dunan siivoukset yms! Äiti on nähnyt että hoidan sitä hienosti ja vieläpä rakastan jyrsiöitä! (Tiedän kani ei ole jyrsiä) Mutta haluan sen silti. Meillä on myös perheen yhteinen koira ja heti kun tule koulusta vien sen lenkille. Ja loppu päivä olisi kanille aikaa. Hamsteria käsittelen vasta sitte 10-11 maissa ja annan tuoreita joka toinen päivä. Meillä on hyvä tila Kanille ja päästäisin sen aina Koira lenkin jälkeen minun huoneeseen (sähköjohdot oisivat suojattu) ja antaisin sen hypellä minun huoneessa ja välillä koko talossa. Ja ehei! Se ei olisi koko päivää pikku häkissä vaan kun olen koulussa kani olisi 2m x 1,5m kokoisessa tilassa jossa olisi myös sen häkki ja jotain muutakin tekemistä sille. Ja sitten loppu päivän se olisi minun huonessa tai talossa. Tiedän että kani on raskas hoitoinen ja voi purra yms. Olen lukenut kaikki artikkelit kaneista. Ja vaikka kani onkin raskas hoitoinen niin uskon ettö jaksan hoitaa koska rakastan eläimiä ja olen jaksanut käyttää koiran joka päivä 1 tai 2, käsitellä hamsteria antaa ruokaa ja katsoa onko vettä ja että juomapullo toimii yms. Mutta vaikka olisin niin kiitollinen kanista ja hoitaisin sitä niin vanhempani ei suostu kaniin. Eka äiti mietti ja oltiin aika varmoja että tullaan se hankkimaan. Mutta äiti luki että eläinlääkäri maksaa paljon ja ne on herkkiä sairastumaan ja luulin että se on rahasta kiinni. Mutta isä huomautti että ei se ole rahasta kiinni enkä edes tiedä miksi en saisi kania. Vinkkejä miten saisn kanin olen näyttänyt vanhemmille kaikki kani videot/kuvat ja jutellut mutta ei. Vanhempani eivät suostu. Vinkkejä? Toivon että jo jouluna pikkuinen olisi meillä. ❤️🐰 Päivitellään tänne sitten! Heippa!
Onkos sulla nyt kani? Jos ei sano että esimerkis jos ne pelkää että se sairastuu niin sano että aina ei tarvi ajatella sitä kuolemaa koska ketään meistä ei oo luotu elämään ikuisesti 🙂 Kertokaa vinkkejä miten saisin kanin. Äiti sanoo et se jäis kuitenkin sen hommiks mutta oon varma että pystyn hoitaan sitä ja oon valmis oleen sen kaa päivästä monta tuntia. Aattelin kokeilla sitä että siivoon ja teen ahkerasti töitä kotona ja koulussa. Auttaiskohan se?
- Ibbu
Itse kerroin aina sopivissa väleissä kaiken näköistä tietoa mitä oon esim. kirjoista tai kasvattajilta kuullut. Kerroin pupujen hyviä ja huonoja puolia. Lainasin kirjastonkirjoja ja kaikkea. Sitten puolen vuoden päästä kaksi omaa pupua nökötti yläkerrassani, enkä ole kertaakaan katunut! :)
- pliis1
Jee saan Kanin Kun mun gerbiilit kuolee mut en tietenkää oo sillei et kun ne kuolee et jee nyt saan sen kanin oon tähän saakka itkenyt joka eläimen kuolemasta meillä on siis tällä hetkellä 2 kpl gerbiilejä ja 1 koira koira on jo 6v ja gerbiilit 10kk
- Mila pupu
itse halusin kanin jo pienenä (en muista kuinka vanhana alunperin) ehkä 7 vuotiaana. 8 tai 9 vuotiaana kävimme eräällä tutullamma, jolla oli yksi marsu, erilaisten sattumien kautta Lotta tuli meille, monessa kohtaa kanista aina haaveilin, joskus isäni MELKEIN suostui ottamaan yhden lupan marsujen lisäksi (silloin oltiin hankittu Lotalle jo kaveri), mutta sitten ei hankittukkaan. Tänä talvena meidän viimeiset marsut Lilo ja Lilli kuoli ;(. Varovasti sitten kysyin isältä, saisinko kanin ja niin Mila tuli meille
- ei suostu
Olen itse miettinyt samaa kun vanhemmat eivät suostu ja syynä ovat
Ei ole aina aikaa, haisee , suttaa ja vie rahaa
Auttakaa?!?!- Ipalipa
Hei! Tässä mun paras vinkki. Meillä on villakoira Tofé joka on tosi vaikee ja vaativa. Se on kyl eniten äitin. Mun pikkuveli haluis kissaa mut Tofé ei tykkää kissoista. Isi ei tykkää pupuista tai mistään eläimistä kun sil oli esim yks pupu pienen joka oli tosi villi ja sotkuinen ja puri. Isi on tosi siisti ja näin. Mä oon tosi sotkuinen mut varasin jonkun 4x4 kokoisen palan täysin pupulle, eli vapaa häkki/ aitaus. Se pääsis myös metsään, ja pihalle aitaukseen. Tofé tykkää syödä myös pupun kakkia😂 isi on tooooosi Ei kannalla mut ite kinusin sitä pupua. Olisin saanut jopa hevosen mutta en sitten viitsinyt maksaa niin paljoa. Itse siis pupun maksaisin. Oon ollut paljon pupujen kanssa ja tiedän niistä aika hyvin. Kerroin jotain että se olis tosi tärkeetä ja saisin siitä iloa ja intoa elämään ja voisin parantaa arvosanoja samalla. Näytin jotain söpöjä kuvia myytävistä poikasista ja äiti suostui. Nyt näytän isille vähän niitä kuvia ja luen kaneista. Nyt kun äiti suostu niin isi luovuttaa kohta kun silleen meille tuli koirakin🥳🤪 Haluisin yhden leijonaharjaskanin tai lupan. Otan jossain vaiheessa toisen sanomalla että kun mulla on koulua niin se tarvis varmaan seuraa ja hankin jonkun semi halvan kanin lisäks.
- Emmiiiiiiiiiiiiiii
Yritän joka päivä kysyy saan ko kanin niin äiti ei hirveesti lämpene siitä
Koska se ei vaan halua kania mutta kysyn miksi niin
Se vaihtaa puheenaihetta koko ajan jos puhun
Kanista edes vähän
@@@@@@@@- Emmppuliini2
Meillä syynä on se että ei ole aikaa mutta ei sota vanhemmilta kysyt avaan silta kuka sen haluaa meillä on itse asiassa hamsteri sen nimi on Kasper ja koira sen nimi on
Turhatar lucky star
- PapanaTykki
Ensinnäkin pitääkö vanhempasi kaneista ? Jos ne niitten mielestä on ihan OK muttei silti vain jaksaisi niin
1. Näytä söpöjä pupu videoita
2. Kysele onko niiden mielestä puput söpöjä yms.
3. Jos oot koneella, tabletilla tai kännykällä ja toinen menee ohi sulla täytyy silloin olla kuvahaku auki ja siinä näkyvillä pupu kuvia
4. Laita kaikkeen mahdolliseen kani taustakuva
5. Tulosta kansista kuvia ja tee niistä vaikka taulu tai laita sinitarralla peilin kulmaan kiinni
Itse en ole mitään nuista kokeillut, sillä olin alle 6v näytin vain surullisen ilmeeni joskus kyyneleet valuen ja kerroin haluavani lemmikin...taisi koskettaa vanhemmat ja ostivat minulle ja siskolle sitten yhteisen kanin...en tiedä miksi juuri kani tuli , mutta varmaan siitä että lutuinen kani lapsi = awwws tai sitten vain siitä että äitillä oli ollut joskus ainakin 3 kania....kaikilla niillä oli hyvin surullinen loppu. - mitä tehdä
Meillä on ongelmana että ne haisee
- Mila pupu
siivoa häkki tarpeeksi uein, niin ei varmasti haise!
- Haaveilja
Määkään en saa kania koska mun kummitäti on allerginen niille:( mut mietin jos kani olis mun huoneessa yläkerrassa niin tulisiko se haju alas asti ? Onks kokemusta kellään.....
- pliis1
Nyt meillä on Kolme Gerbiiliä ja yksi koira ja en halua enää kania ne Kolme Gerbiiliä ja yksi koira riittää ;)
- sesd
Hei, jos olet tosiaan 15, niin mietippä että sulla oikeesti alkaa kohta koulut ja muutat omaan kotiisikin todennäköisesti kanin elämän aikana. Lemmikistä loppupeleissä on vastuussa aina aikuinen.
Uskon että pystyisit hoitamaan kania, mutta mieti vielä! - Pliis1
Mulle on tullut jo muutama kuukausi sitten Kolmas gerbiili sanoin äitille että jos en saa kanii niin voisinko saada kolmannen gerbiilin aluksihan äiti sanoi ei sitten me mentiin eläinkauppaa kysyin et voitaisko ny pliide äiti sitten harkitsi ja oli sanomaisillaan kyllä mut sit iskä vaa et ei tänään sit tultiin seuraavan päivänä takas niii sieltä oli jo kaks viety ja se jonka halusin vietiin sanoin sinä päivän ku mentii kattoo niitä että ostetaan nää gerbiilit menee nii nopsasti ja sit seuraavana päivänä oli enää yks jäljellä ja me siis ostettiin se se olis muute jääny yksi ja sit oon kokeillu totutella mun muihin gerbiileihin ;)
- Ellunen!
Auttakaa! Mä haluisin kanii oon halunnu jo vuoden ja nyt äiti on suostumaisillaan mut iskä ei! Mikä neuvoksi? Apujaa!
- Evevaniljaa
On jo kauan tullu toivottu kania mut vanhemmat sanoo "ei". Isäni sanoo koko ajan et jos se pupu on mulle niin tärkeä niin mä saan sen mut sit mun koira Laku pitäis viedä pois. En koskaan Aino suostua sellaiseen!! Koirani (Laku) on ollut meille jo 5vuotta (pennusta asti) ja välillä käynyt hermoille mutta on kuin veli mulle. Eikä perheenjäsenistä kuulu luopua. Sama asia jos vanhempasi sanovat että "Olet perhettä. Emme milloinkaan antaisin sua pois. Mikään raha ei riitä korvaaman sua. Yms." Niin se koira on perhettä! Mikään raha ei korvaa sitä!! Sit meillä on se raha mut ei sitä rakasta perheenjäsentä. Vanhempani jankkaavat myös sitä että kun itsenäistyn voin hankkia vaikka miljoona pupua. (Mitä eläintä milloin pyydänkin). Minulla oli myös kova rotta kuume kun serkkuni saivat 2rottaa. Ihastuin niihin ja vinguin niitä monta kuukautta. Isäni teki sen tosi selväksi ettei sellaisia otuksia tule nakertamaan sähköjohtoja tai repimään seinätapetteja huoneista. Mutta puput mistä itekkin olen lukenut/katsonut netistä niin ne eivät pure ja ovat nunnitettu sylivauvoiksi. Sellaisen haluaisin. Miten siis saada vanhemmat suostumaan uuteen perheenjäsenen ilman toisen menettämistä :(? Kun se puppe olis kumminkin super tärkeä. Siskoni on minua 4vuotta vanhempi ja vanhempani uskovat häntä ihan 100% varmuudella. Siksi olen häneltäkin koittanut apua pyytää. Teimme siis sopimuksen että hän saa syödä hampurilaiseni (kun olimme syömässä) niin hän auttaa minua saamaan sen kanin. Eilen kysyin että "autatko?" Sitten hän sanoi "En itsekään halua sitä pupua tänne." :/ sen jälkeen en on kyl mitään antanu/lainannut sille. Mut en osaa kostaakkaan. (En pysty siihen). Koitin yhtä "kikkaa" äidilleni ja sanoin että jos se pupu tulisi niin se häkkiin pitäisi silloin tällöin siivota joten siinä samalla se huoneen siivouskomeron menisi. En ole kaupan innokas siivooja joten äitini ei sitä niellyt. Olen jo mitannut sen pupun häkin paikan huoneeni työ-pöydän alle. Kun sanoin siitä (mittaamisesta) isälleni hän meinasi suostua mutta sitten äiti ilmaantui siihen ja sanoi ettei puppea tule. Siihenkin kun muutan kotoa pois on monta vuotta meilkein 7vuotta (kunnes olen aikuinen) enkä kyllä siihen asti jaksa odottaa... Mitä tehdä :(??
- kanihaaveilija
mulla äiti on jo suostumaisillaan mut iskä ei!!!!!
- muistutanvaan
Parempi ku ostatte kanin sitte ku ootte omillanne :) tiedän ne on söpöjä mut toivon ettet te sen takia niitä ostele ku ne on söpöjä :D ei kitinä mitään auta, itte sen tajusin pienenä kitisin hamsteria ja teininä sit nauroin kui lapsellinen olin ku vaa söpöyden takia sit hamsterii mulle ostettii ja kiinnostus lopahti sit kahes viikos :) että muistakaa ny minkä takia niitä ostatte ja miks ja mikä siihen on syy, näitä mä mieti kunnes oikean syyn löysin, ja halusin antaa kodin eläimelle ja hoitaa sitä kuten mun perhettä eli nyt aikuisiällä mulla on kolme kania ja ne on mulle perheen jäsenii kuten on mun perhekin :)
- kanikuumetta
Itse haluaisin kans kanin. Leijonaharjaskani ois toivomuksissa. Olen vain miettinyt kunnolla joka vastalauseeseen kunnollisen vastauksen.
- Papana-on-mun-kanini
Mun serkulla oli kanin poikasia, joten menin mun äitin kanssa katsomaan niitä. No se mun serkku laittoi yhden niistä poikasista mun syliin. Kysyin äitiltä "Pliis, voinko saada tän. Tää on niin suloinen!" No eihän mun äiti kehdannut sanoa ettei se käy. Ja niin mä sain kanin♡♡
Mut haluisin toisen kanin se olis luppakorva kani. Iskälle käy mut äitille ei...
Oiko vinkkejä miten sais äidin suostumaan??? :) - Kanifani
Minulla on sellainen ongelma että äitini ja isäni ei halua kania. Äiti vaa sanoo että ei ne haisee! Ja isä sanoo että eihän meillä ole edes tilaa. Sitten sanoin no onhan mun huoneessa tilaa isä sanoo no ei tupa oo mikää navetta. Ja kanitha haisee ja paskoo joka paikkaan!😠!!! Auttakaa mua! Tässä lähellä ei ole mitään kasvattajaa nii en vois ees näyttää niitä. Kuvia kyllä voin mutta ei äitiäni kiinnosta ja tuskin isääkään. Meillä on neljä koiraa joista pystyn huolehtimaan niin kyllä helevetti mä ny pari kaniiki saan hoidettuu.Vituttaa ihan saatanasti. Mutta siis oon täs pari päivää vasta halunnu kanin. Mä hankin sen kanin sittekku mulla on omat rahat kerättynä. Teen vaikka kotitöitä joka päivä että saan sen kanin ja myöhemmin toisen. Eli tuun saamaan sen joskus parin vuoden päästä. Olen nyt 11v. Olis nii kivaa jos pystyisitte auttaa❤
- Mmimmuuu
Ärsyttää niin paljon. Haluisin kanin ja oon halunnu jo pitkään. Meillä on jo koira ja kanoja jotka ovat minun ja sisarusteni yhteisiä. Kanat lähtevät kylläkin pian. Kuitenkin sisarukseni ovat aikalailla jo kyllästyneet koiran hoitoon. Mutta minä rakastan eläimiä ja pystyn huolehtimaan niistä. Siskollani on joskus ollut kani josta kiinnostus hiipui ja itse olin niin pieni että en kyennyt hoitamaan. Ystäväni asuu naapurissa siis ihan vieressä ja hänellä on kaneja. Saisin kanin ilmaisella ja saisin jopa pitää häntä ystäväni luona! Eli ruoka,purut ja heinät täytyisi vain ostaa. Syynä miksi en sitten saa on, että meillä on jo ollut eikä niitä kukaan hoitanu. Miten saisin tahtoni läpi? Vinkkejä?
- Taikatuulikanifani
Olen luultavasti saamassa kanin tämä kaikki alkoi tekstiviestistä ja Minulle tuli vaan joku kani himo lähetin äitilleni viestin että saanko kanin Äiti sanoi tai no ensin lähetin hoitotarvikkeiden kuvia ja kanien kuvia niistä ja kerron että osaan huolehtia niistä kunnolla ja ostaisin aina lähimarketista heinää ja ruoka ei pidä sinistä hyvää huolta Äiti sanoi kun siis olin isin luona että katsotaan asiaa kotona Meillä on siis koira mutta se on vanha ja siskollani on oma koira hänen äitinsä antoi siskoni Osta oman koiran omilla rahoilla Minä sanoin haluan häkki eläimen eritavalla on kanin Äiti sanoi meille tulee taloon remontti että kaikki sisarukseni ja minä saisimme omat huoneet ja joudun tällä hetkellä sisarukseni kanssa hakamaan huoneeni ja myös Veljeni toisen veljeni kanssa joten saamme siis kaikki omat huoneet joten kaneille olisi tilaa omassa tulevassa tilavassa huoneessani ja koska remontissa kestää niin sillä aikaa pidämme niitä toisessa olohuoneessamme jos ei ole semmoista karvaista mattoa josta ne vois jyrsijä ja kohta odotan innolla tai siis nyt odotan todella innolla kanien saapumista kotiin katsomme välillä kaneja omistajilta ja sitten ruokia ja boxeja eli kaikkia mökkejä ja häkkejä eniten kaikkia puruja heinää ja safkaa.😅😉😚
- kanilani
Varo koiran ja kanin kanssa, ainakin aluksi saa olla varuillaan. Yleensä kannattaa totuttaa koira jo pennusta pieneläimiin, eli ne ennen koiraa, silloin koira oppii nopeammin sen miten niitä kohdellaan.
Mut kiva et saatte kanin, ootkos niniä miettinyt? :) - puputus_kanitus
Markettien ruoat ja heinät ei ole mitään kovin hyvälaatuisia, mutta onnea :)
- kanirakastajatar
Mulla on ongelma siinä että äiti ei suostu millään kaniin. Meillä on jo kissa, mutta kani olisi mun omassa huoneessa. Oon lukenu kaikkee tarpeellista kaneista ja äiti antaa ottaa mun hoitoon kaneja mutta ei omaksi.
Maksaisin kanin ja kaikki kaniin liittyvät asiat itse. Äiti olisi hankkimassa jo toistaki kissaa ja väittää että yhdessä lemmikissä on tarpeeksi hoidettavaa kun jo toista on hankkimassa. Mulla on myös sisaruksia jotka huolehtii meidän kissasta.
Äiti keksii koko ajan uusia tekosyitä miksi en voi hankkia kania. Tää on tosi turhauttavaa koska löysin muutenkin itselleni täydellisen kanin.🐰 - Kanii
Kannattaa vakuuttaa että kani antaisi sinulle sitä seuraa ja rakautta miltä jäät paitsi. Vakuuta myös vanhemmillesi että olet valmis opettamaan kanillesi että se ei syö johtoja jne. Ja että siivoaisit häkkiä JOKA PÄIVÄ. Mutta sinun täytyy muistaa että kaneissa on paljon vaivaa ja ne haisevat JOS et siivo häkikkiä!
- Zedä
Kania ei voi opettaa olemaan syömättä johtoja. Ihmisten pitää osata siivota kanille vaaralliset /arvokkaat esineet pois kanin ulottumattomiin.
- Sfdd
Moikka!
Ite tuli pupu kuume pariviikkoo sitte ku kaveri sai 3 pupua.. aina oon ollu eläinrakas ja oon tosi vastuullinen. Meillä on jo koira ja aina ollu sekä meil on hamsteri. Oon ettiny hitosti pupuista tietoo ja miettiny kaiken useesti ja mitannu tilanki häkille eikä silti iskä ja äiti suostu kaniin! Sanoo et ku 4 vuoden pääst muutat omaan kotiin nii hanki sitte mut emmä 4 vuotta jaksa oottaa!! Iskä kieltäyty heti ajatuksest ja sano ettei mitään pupua tähän taloon oo tulossa ja äiti on siinä ja siinä mut siinäki on vaan se ettei pysty sanoo mulle suoraan ei. Hiton ärsyttävää ku kysyin miks en saa nii sanoo vaa et joo joo tiietää et pystyt sen ite hoitaa ja oot ahkera eläinten kaa mut sit ei niillä kumminkaa oo mitää järkevää syytä ku ehk se et mihin ne laitetaa ku lähetää matkalle mut mul on kavereita jotka pystyy hoitaa ja sitte voi viedä esim eläinkauppaa hoitoo!! AUTTAKAA pliis miten saa päät käännettyy eikä tähän tepsi mitkään kuvat pupuista - auttakaaaa
auttakaa!!mitä teen haluaisin kääpiökanin meillä on ollut jättikaneja muttane myytiin nyt kun otan asian puheeksi että haluaisin niin jyrkästi vastaukseksi tulee vain "ei!kun just muistakin päästiin eroon" isompana syynä kai se että olen isllä joka toinen viikonloppu niin jäisi äitille hoidettavaksi mutta lupaisin päästää sen joka päivä leikkimään ja siivoaisin usein häkin panostaisin kouluun maksaisin osan kuluista tekisin ekstra koti töitä mutta en uskalla sanoa kun viimeksi tuli jyrkästi vastaus ei😭😭olen harkinnut paljon sitä että en voi lähteä suoraan kapee ja kavereille eikäse haittaa se kani menisi kaiken edelle😭😭❤️❤️❤️AUTTAKAA!?!??
- Apuamnmb
Apua, tarvitsen paljon apua. Meillä on ollut pitkään hamstereita ja yksi villakoira. Mun mielestä on kiva järjestellä hansterin häkkiä ja tehdä siitä ns pieni maailma. Ongelma on se että leviää heinää ja purua. Mun siskolla salaa on ollut neljä kania, mutta niitä ei enää ole kun ostettiin viisivuotiaina. Nyt ne ei suostu ostamaan mulle kania, vaikka olen ostanut häkin ja purua, heinää, pullon, mökkejä, leluja, ruokaa, kipot ja leikkitilan, koska ne kanit haisee ja sotkee kuulemma. Send help pls. Mun veli saa myös aina kaiken mitä se haluaa. Esim eilen haettiin faunatarista undulaatteja kun ne oli niin tärkeitä. Oon siis perheen vanhin mut saan aina kaikki paskat omaan niskaan. Esim jos pikkuveli sotkee, mä siivoon, siskon rotta on vapaana, mä oon kuulemma päästänyt sen vapaaks. Auttakaa. Oon siis meinannu saada hevosen pihalle kun on talli, mutten uskaltanut ottaa sitä vastuuta.
- Eläintenhoitaja
Muistakaa, että kanilla on AINA oltava kaveri. Jos haluatte ihanan pitkäkorvaisen loikkivan ystävän, teidän pitää hommata niitä vähintään kaksi. Urokset eivät tule keskenään toimeen, joten mielellään kaksi naarasta tai naaras ja uros, joista vähintään toinen on leikattu. Kani ei myöskään ole häkkieläin vaan sen pitää päästä juoksentelemaan isolla alueella. Äläkä osta jänöjä mielellään eläinkaupasta.
VINKKI!: Itse ostin kanini aikoinaan ehkä huonoimmalla mahdollisella tavalla eli ostin ne ilman lupaa ja kuljetin kotiin. Kaikkein paras tapa on perustella, että miksi haluat kaneja ja vaatia myös vanhemmilta kunnon perustelut. - Anonyymi
KINUA HOPIHOPI
- Anonyymi
Itse sama ongelma olen 4 vuotta kania halunnut mutta, äiti allerginen heinälle...
- Anonyymi
Mulla on sama ongelma ja meillä on jo koira ja mun veli on jo 15-v ja on allerginen kissoille yms. Enkä haluaisi odottaa 4-vuotta
- Anonyymi
Mä haluisin pupun/kanin mut... Koska meil on jo kaksi koiraa niin en tiedä että miten saisin mun vanhemmat suostumaan😔 oon halunnut jo pitkään omaa pupua/kania!❤ Mut koska kohta on joulu! Jee! Niin toivon joulu pukilta lahjaksi oman pupun/kanin!❤ ja pupun tarvikkeita ja semmosia että koirat ei pääse mun huoneeseen ja et se pupu ei pääse minnekkään muualle ku mun huoneeseen!👍 Mutta mitkä pupu rodut ois Kaikkista parhaimpia? Laittakaa ihmeessä jotain teijän mielestä kivoja/ihania pupu rotuja.
- Anonyymi
Haluisin ihan sairaasti kanin, mutta isäni ei siihen suostu!
En tiiä mikä neuvoks kun ei oikein edisty tämä kani projekti?! Meillä on kissa ja koira mutta koira valitsi isäni eikä pikemmin minusta välitä vaikka aina olen sen kanssa yrittänyt olla... Joten apuja vähän en tiedä oikeasti kuinka tässä pitäisi edetä kun haluaisin ostaa kaksi kania. Itse en laittaisi häkkiä vaan rajaisin ison kokoisin aitauksen jossa olisi pieni toinen taso jolle ne pääsisi turvallisesti ja sieltä samalla lailla turvallisesti poies.
Oon halunnu kania ehkä nyt 1-2 kk, tiedän että se on lyhyt aika mutta kiinnostus alkoi kuin tyhjästä! Aina kun näen kaverini kaneja alan melkein itkeä.
Kanin ostaisin itse sen tavaroista ja ruuisa lähtien, isälle jäisi HARVOIN heinä ja pelletit (ja veden osto) mutta muuten ostaisin kaiken itse! Kani jaloittelisi kani turvallisessa huoneessani (kanit) useamman tunnin päivässä koska aikaa minulta niille löytyisi!
Leikkaukset ja rokotukset jäisivät isälleni mutta oikealla hoidolla ei tulisi lääkäri kulujakaan.
Tiedän että kanit ovat haastavia ja siksi juuri kaneja haluaisinkin!
En tiedä katsooko kukaan tätä enää vuonna 2020 kun tämä keskustelu aloitettiin n.8 vuotta sitten?
Kaksi kania olisivat siis unelmani- Anonyymi
Jos isäsi ei halua niin sitten sinulle jää vain kaksi vaihtoehtoa.
Eka vaihtoehto: Osta salaa, kun kanit ovat jo teillä niin mikäli isäsi ei ole sydämetön ihminen tuskin hän niistä eroon hankkiutuu.
Vaihtoehto kaksi: Odota että muutat omaan kotiin ja osta kanit sitten vasta.
(Ps. oikeallakin hoidolla kanit voivat sairastua ja tarvita eläinlääkäriä joten lääkärikuluja voi silti tulla) - Anonyymi
ymmärrän että kaniin menee kuluja jo muutenkin vaikka hyvin tämän hoitaisinkin. Kanille hankkisin kaverin ja kaiken mitä tämä tarvitsee, minulle ei ole väliä miltä mun huone näyttää kunhan se on turvallinen ja hyvä kanille. Mulla kuitenkin on viellä aika monta vuotta eessä täällä kotosalla ennen omaa kotia. Ittellä unelmana on sitten sen ajan tullessa perustaa kani kahvila ja muutenkin pyöriä ammattina kanien kanssa.
isäni on hyvä sydämminen ja kiltti ihminen mutta ehkä jokseenkin pelkää jyrsijöitä vaikka kani ei ole jyrsijä vaan jyrsivä eläin. Isäni on jo leppynyt ehkä hieman mutta en uskalla mennä mitään varmaksi sanomaan.
muilla meidän lemmikeillä ei ole ollut ”normaalia” enenpää eläinlääkäri kuluja joten kaniin varmasti riittää (kahteen) varaa.
en ymmärrä ihmisiä joilla on vain yksi kani (ellei kani ole sellainen joka ei siedä muita) ja jotka pitävät sellaisissa pienissä tehdashäkeissä jotka vielä kaiken lisäksi ovat kalliita kun mitkä!
- Anonyymi
Ite sain vanhemmat suostumaan niin että kinuin niin kauan kun jaksoin sanoin hyviä syitä ja kaikkea että jaksan hoitaa ja nyt mulla on kani
- Anonyymi
Kanit ovat hienoja, mutta aiheuttavat paljon sotkua ja tuhoa. Jos vanhempasi eivät halua kaneja (huom! Kani tarvitsee aina kaveri) edellä mainituista syistä niin ymmärrän hyvin. Nimimerkillä koko kanin huone menee remonttiin kun heistä aika jättää..
- Anonyymi
Hei taas, olen tuo tuossa joka isästä tässä kani projektissa valitteli. joten asiaan.
Kaneista luen vielä vaan lisää ja ymmärrän, ennen isäni tuiski minulle kun edes sanoin ”kani”, nyt hän vain naureskelee kun puhun aika innokkaasti joka kerta kaneista.
meidän koira on kiintynyt minuun enemmän, ja kissa nyt viihtyy ulkona säässä kuin säässä. vaikka tämä kissa onkin. kissa metsästää pien eläimiä mutta ei uskaltaisi kääpiö kaninkaan kimppuun hyökätä kun lintujakin (tälläset isot linnut esim varis) molemmat lemmikeistä ovat myös aika säikkyjä joten eivät kanille mitään uskaltaisi tehdä. molemmat ovat tosi innokkaita oppimaan ja tekemään uutta, esim kissaani opetan valjaisiin ja se osaa ainakin pysyä paikallaan kun sillä on valjaat ja lähtee itse kauemmas, sitten se myös osaa nousta takajaloille ja pysyä siinä namin saamiseksi.
minun huoneeseeni tulisi koiranpentu aitaus tai tälläinen vastaava, huoneeseeni oli muutenkin pikkuista remonttia mietitty kun tämä talo on isäni rakentama ja n.20 vuotta vanha. vanhempieni eron jälkeen esim minun huoneessani on seinässä sellaisia kuoppia kun riitelivät nuo.
kanin hoidosta tiedän suurinpiirtein kaiken paitsi sen että ei ole irl kokemusta kamalasti. tiedän ainakin perus asiat ja aika paljon enemmänkin. kaikilla kavereillani (2) on kani (vain yksi) ja tehdashäkki. toisella kaverieni kaneista kani ei kuitenkaan siedä toisia kaneja kun näistä traumat edellisestä kodista. häkki on myös tällä enemmän pesäkoppina eikä oikein häkki häkkinä. kun tällä ystävälläni olen en kiinnitä kaniin hirveää huomiota ja ahdista tätä nurkkaan ja lässytä, vaan tehdään kaverimme kanssa omia juttujamme ja jos kani tulee syliin tai lähelle annan käteni ehkä haisteltavaksi tai silitän, tuo kani on erittäin sosiaalinen ja kiltti herrasmies.
toisen kaverini kani on pienessä tehdashäkissä melkein kaiken aikaa ja tämä minua juuri huolestuttaakin kun kani on aika agressiivinen ja rämpyttää häkkiään paljon kun haluaa pois ja muutenkin ei käsitellä paljoa. tuolla kaverilla oli pienenä kani mutta tästä sitten aika jätti ja nyt vanhemapana toinen. kaverilla innostus vähän lopahti ja nyt tuo kaveri enemmän kaupungilla ja kaverien kanssa. tuon kanin kanssa yritän olla silloin kun tuolle kaverille pääsen.
onhan minulla 4 kaveria jolla on kani. kolmannella nuo kaksi kania elää ihan hyvissä oloissa sellaisella tallilla jossa on pieni rakennus en ole varma onko siellä pientä vesi ongelmaa mutta kumminkin. toinen kani on jo aika vanha mutta hyvässä kunnossa, yleensä niillä on kyllä aika pitkät kynnet.
neljännellä kaverilla kaksi kania on ulkona ja semi pienessä aitauksessa, jos joku peto saisi päähänsä mennä näitä metsästämään pääsisi helposti näiden kimppuun. itsensä nuo kanit ovat melkein kaivaneet itsensä aitauksesta pois. kuoppa näyttää semi vaaralliselta kun kylmät säät loppuu ja tuo rysähtää.
joten kaneista tiedän kavereistani varmaan eniten jne.
mutta neuvoja siihen miten saisin isäni suostumaan siihen että ITSE OSTAISIN nuo kaksi kania MINUN huoneeseeni MINUN rahoillani!? - Anonyymi
puolivuotta vasta olen kahta kania tahtonut ja joulu on tulossa joten toivon että lahjaksi saisin kirjeen kortin tai tälläisen ja siinä lukisi että saisin ostaa kaksi kania.
- Anonyymi
Haluaisin itsekin pupun mutta vanhemmat ei suostu. Olen halunnut pupua aika pitkään. 😕🐇
- Anonyymi
Siis tahdon Kanin mutta vanhemmat sanoo että ei meille tule vielä ainakaan mitään pupua ja mua alkaa vähän ärsyttää
- Anonyymi
Hei maksa ite
- Anonyymi
Niin tai synttärilahjaks
- Anonyymi
Mä haluaisin Kanin hermeliinin tai kääpiölupan isälle se kävisi mitta minun pitäisi hoitaa ja tehdä kaikki joka ei ole ongelma vaan ongelma on se että äiti ei suostu millään ärsyttää onko teillä mitään neuvoja miten saisin äitin ja iskän suostuteltua
- Anonyymi
Esittele laji vanhemmille kunnolla. Todista että jaksat hoitaa sitä. Osta omilla rahoilla. Pyydä joiltakin sukulaisilta tai kavereilta kania vaikka viikoksi hoitoon(jos jollakin sattuu olemaan).
- Anonyymi
Moi, kirjoitin tänne jo yhesti samaan palstaan. Eli en oo vielä saanu hankittua kaveria kanilleni ja siis asumme taajaman ulkopuolella omakotitalossa ja meillä on suuri piha missä on 2×1m suuri eristetty talvikoppi sekä 3×5m suuri aitaus liitettynä toisiinsa. Mulla on nyt yksivuotias syyrianhamsteri ja kani joka kaipaisi kipeästi kaveria ja mieluiten muutama eikä vain yksi koska kanini on jo 6vuotias ettei uudet kanit jäisi yksin. Olen koko ikäni hoitanut ja rakastanut eläimiä, ratsastanut ja lenkittäny naapurin koiria. Olen vasta 12. Eli omille muutto ei ole lähelläkään. Meillä on ollut 2-3 vuotta sitten ehkä puoli vuotta koira joka sitte myytiin huonon sopeutumisen vuoksi. Toivon että saisin kanille kaverin mahollisimman pian. Ps keskustelu on jo vanha mut ehkä joku vastaa..
- Anonyymi
SÄÄSTÄ JA OSTA KANI ELÄINKAUPASTA HUONEESEESI.
- Anonyymi
Moi!
Tulee paljon myöhässä,mutta jos tarvit vinkin:
-sano perheellesi,että ilman kania et voi elää:)
-kerää rahaa,ja sano että ostat se itse, - Anonyymi
Mä ymmärrän miltä se tuntuu mä oon aina haaveillut koirasta mutta mä en ikinä saa sitä enkä mäkään jaksa kitistä siitä vaikka mä onkin eläinrakas❤️🐶ja munmielestä se tuntuu kurjalta jos ei saa sitä mitä haluaa mutta aikuisena mä aion ostaa KOIRAN!
- Anonyymi
Minulla on sellainen vinkki että sä voisit lopettaa kinuamisen ja pyytää aina vaan kauniisti ja käyttäytyä kauniisti niin saatat saada siitä hyvän tuloksen
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar741954Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788