Mikä skeptikot pakottaa UFO-palstalle ?

Folio Mulder

Eihän täällä pidä olla väittelyä sellaisten kanssa, jotka pyrkivät kieltämään asian, jonka olemassaolo on ilmaantunut planeettamme piiriin jo useita kertoja todistetusti. Eihän niitä todisteita kirjata virallisiksi, vaikka ne olisivat selviä tapahtumia. Syynä ovat uskontokuntien ja tiedeyhteisöjen romahtamisen pelko.

Jokainen uskonlahkonkin jäsen tietää, ettei kannata lähteä toisten erityisesti hyvin kaukana itsestään olevan lahkon palstoille tinkaamaan, koska siitä ei tule mitään. Sama on laita ufo-asioiden suhteen, jota ei uskonnoksi voi laskea mielestäni. Skeptikon ja ufot todeksi todenneiden keskustelu aiheesta on vain juupas eipäs kiistelyä ja sellaisena se pysyy kunnes tulee jokin massaesiintyminen.

Skeptikoilla ei selvästikään ole täällä mitään tehtävää kuin lytätä kaikki asiat eli asianne on selvä jo. Joten mikä pakkomielle teillä on täällä notkua ?

Ei ufot todeksi todenneitakaan kiinnosta mikään skepsis-palsta taikka järjestö. Teissä elää jokin kummajais-pakkomielle asian suhteen jonka kiellätte.

Sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa sanoa kantaansa ufoihin; osaavat kyllä itse päättää ja ajatella mitä mieltä ovat.

Tietokoneiden aikana entistä enemmän tulee näitä valoilmiöpätkiä, joilla ei ole merkitystä. Aina joskus niistä joku voi olla kiinnostava ja erityisesti vanhemmat tapaukset ovat kiinnostavia. Ne havainnot ja tapahtumat, jotka ilmenivät ennen tietokoneaikakautta.

Niitä on paljon ja niitä on todella kaukaa ihmiskunnan historiasta.

Mutta kysymys kuuluu: Miksi notkutte aukomassa päätänne UFO-palstalla. Teistä ei ole aiheen selvittäjiksi.

7

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • echoooo

      pari sanaa olematta skepo, oikeestaan neljä, pilkku ja piste: pätemisen tarve ja kateus.kateus.kateus...

      Kaikuuko täällä?


      Tutkimuksen mukaan, melkeen jokaisesta pitseriasta saa pilaantuneita elintarvikkeita :o? Kepappipitsakarppas, mutten en enää.

    • sas se

      Vaikkka olen tavallinen skepo, on aihepiiri erittäin mielenkiintoinen.

      • skeppis

        Totta, psykologia, uskontotiede ja folkloristiikka ovat mielenkiintoisia aloja.


    • bisne on bisnestä

      >>Syynä ovat uskontokuntien ja tiedeyhteisöjen romahtamisen pelko.

    • eilieni

      Mikä skeptikot pakottaa UFO-palstalle ?

      Kauhistus ufohörhöjen herkkäuskoisuutta kohtaan.

      • Näinhän..

        ..se on,että kriitisemmät tulevat tälle palstalla ihmettelemään tosi ufofriikkien herkkäuskoisuutta.

        Heillehän kelpaa vaikkapa kiilltomato tai muutama tulikärpänenkin vankoiksi todisteksi lähes mistä tahansa.

        Heidän herkkäuskoisuutensa on tullut hyvin esille mm.1950-luvun tunnetuimman ufohuijari George Adamskin suhteen.Tosi ufofriikit kun uskovat edelleenkin George Adamskin hassuja ufohöpinöitä.Ja tosi ufofriikit pitävät myös Adamskin ottamia lavastettuja kuvia ufoista aitoina vaikka ne ufot olivat pelkkiä itse tehtyjä pienosmalleja.

        Nykyaikojen Adamaskin eli Billy Meierin hassut höpinät sekä lavastetut ufokuvat uppoavat myös tosi ufofriikeihin.Nämä Billy Meirin höpinät,kuten myös Adamskin,on jopa saanut erään suomalaisen,vuosikymmeniä ufoja tutkineen henkilön,uskomaan heidän höpinöihinsä.

        Oman lukunsa ufofriikkien keskuudessa muodostavat myös humanoidit,muka abduktion kokeneet ja kontaktihenkilöt.Sekä tietysti myös kanavoijat.Myös tällaisten henklöiden höpinät Suomessa ja ulkomaillakin on saanut monet vakuuttuneeksi niiden aitoudesta.Mutta nekin tapaukset ovat yhtä aitoja kuin joulupukki.

        Ja kun lisätään vettä myllyyn,niin en myöskään usko viime aikoina esillä olleeseen Roswellin ufotapaukseen.Tästä tapauksestahan Charles Berlitz ja Wiliam L.Moore tekivät myytin ja urbaanin ufolegendan vasta vuonna 1981 kun he julkaisivat kirjan nimeltään Roswellin lentävän lautasen arvoitus.Minulla on tämä teos kirjahyllyssäni ja voisi sanoa,että kyllä se aikuisten iltasatuna menettelee.

        Ja koska en usko Roswellin ufotapaukseen,en siis usko myöskään sellaisiin kuvitelmiin että maahan olisi vaikkapa 1900-luvulla,tai sitä ennen eikä myöskään
        2000-luvulla,rysähtänyt yhtään ainoaa ufoa.Jos näin olisi käynyt niin sehän kertoisi jo siitä,ettei maan ulkopuolisen älyn tekniikka olekaan kovin luotettavaa vai mitä?

        Palautteen voi melkein jo arvata ennakolta eli;Siellä taas yksi koulunsa kesken jättänyt skepo ja...tässä välissä on tietysti runsaasti alatyylin ilmauksia sekä halveksuntaa...siellä vaan puskista huutelee kun ei tajua asioista yhtään mitään.

        Samantyylistä palautetta mielipiteilleni saisin varmaan myös siinä tapauksessa,että rekisteröityisin eräälle tietylle "ufotutkijoiden" foorumille.

        Eli foorumille,jossa saa olla eri mieltä mutta siten,ettei olekaan eri mieltä ja hyväksyy hyväksymättä sen foorumin yleisen linjan.

        Eli siis mielipiteet pitäisi esittää siten,että olisi yhtäaikaa aidan molemmin puolin ja kieli keskellä suuta.Ja ellei näin tekisi,niin erittäin suurella todennäköisyydellä tulisi bannit.

        Kun tässä on jo vuosikymmeniä ollut innokas tähtitieteen harrastaja,niin onhan sitä tähtitaivaalla tullut nähtyä kaikenlaista.Ja runsaasti myös sellaisia,ei normaaleita tähtitaivaan ilmiöitä.

        En ole katsonut tarpeelliseksi täyttää niiden suhteen netissä mitään havaintoilmoituksia syystä,että niin olisi niin monta ettei niitä todennäköisesti uskottaisi.


    • olen nähnyt

      esimerkki siitä, että miinuskannat pidetään ja samalla kannalla olevien kannat poistetaan. laitoin tähän ketjuun plussamerkkisen viestin ja se poistettiin.

      Folio Mulder näyttää olevan miinustelun kohteena. Onko hän uhka skeppanoille ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1519
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      720
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe