Minäkin tahdon kun niin moni muukin on tänne tätä asiaa pohtinut. Toivon että tästä tulisi joillekkin jotain mielipiteitä ja antaisi niit reilusti esille, mutta haluan itsekki tuoda omani esille ja tahdon että otatte kantaa.
Presidenttivaalit. Haavisto vai Niinistö? Kumpi pitäisi valita? Ihmiset, suurin osa on Haavistoa vastaan hänen seksuaalisuutensa takia, onko se oikein? miettikääpä hetki, jos itse olisitte homoja ja haluaisit auttaa suomea hyvinvointi valtioksi paremmin, olisiko se reilua että sinua ei päästettäisi tai voitaisi äänestää seksuaalisuutesi takia. Vaikka sinulla olisi paljon paremmat ideat kuin toisella ehdokkaalla ja olisit nähnyt maailmaa eri näkökulmista.
Mitä Haavisto sille oikeasti voi mitään, että hänen seksuaalisuutensa keskittyy samaa sukupolvea olemaan, et sinäkään voi sille että sinun suuntautumisesi keskittyy eri sukupuolta kohti. Ei Haavisto varmaan tahallaan ole homo, juuri sinun kiusaksi. Minun mielestä kaikkien pitäisi ottaa asiasta uusi kanta ja miettiä hetken aikaa, miksi vastustaa niitä niin. Ihmiset ovat kaikki saman arvoisia ja kaikki me olemma ihmisiä, meidän pitäisi pitää samaa puolta, eikä heti olla syrjimässä tilanteessa jos joku on hieman erinlainen.Vanhematta opettaa lapsilleen että kun koulussa on joku erinlainen tyyppi, ei häntä saa syrjiä tai kummaksua. Mutta silti vanhemmat tässäkin asiassa ovat syrjimässä.
Joillekkin ihmisille on heti selvää, en äänestä Haavistoa sillä hän on homo! Mitä jos tällä tyypillä onkin paremmat ehdotuksen Suomeen ja ne nyt jäävätg tämän takia toteutumatta. Miettikää sitä jos Haavisto ei olisikaan homo, kumpaa äänestäisit? Presidentti vaaleissa haetaan koko Suomelle presidenttiä, jotta Suomesta tulisi parempi valtio ja pysyisi hyvinvointi valtiona, ei sillä siis saa olla merkitystä onko homo presidenttinä. Tässä on nyt vain Suomi kyseessä, ei sinun ei kannatus homoille!
Tehkää siis tarkkaan päätöksenne ja miettikää kumpi takaa paremmat ehdotukset Suomelle, tässä on Suomi kyseessä. Ei mikään homot valtaa Suomen -kampanja! Olkaa ihmiset arvostavia, kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä :) !!
Haavisto, minäkin tahdon!
2
89
Vastaukset
- Pihla P.
Minusta oli sellainen rauhanrakentajan ele kun Pekka Haavisto meni kylään sen Teuvo Hakkaraisen luo. Hakkarainen oli juuri antanut lausunnon lehdille, että hänen mielestään kaikki ulkomaalaiset ja homot pitäisi siirtää jonnekkin eristyksiin, esimerkiksi Ahvenanmaalle.
Haavisto ja Hakkarainen oli puhelimessa sopineet että Haavisto tulee käymään Hakkaraisen sahalla, ja he funtsii miten siellä voisi hyödyntää aurinkoenergiaa.
hakkarainen oli kysynyt Pekalta, loukkaantuiko tämä siitä eristyksiin siirtämisideasta Ahvenanmaalle. Tähän Haavisto oli todennut että paremminkin ahvenanmaalaiset saattoivat siitä loukkaantua.
Siellä oli juotu kahvit ja tutustuttu sahan toimintaan. Ehkä Teuvo Hakkarainen ei tämän jälkeenkään siedä sukupuolivähemmistöön kuuluvia, mutta ei saanut ainakaan kovin pahaa käsitystä yhdestä julkihomosta joka elää parisuhteeseen sitoutuneena tavallista suomalaista elämää!
Kun tajuaa miten erityisellä tavalla Pekka Haavisto osaa kohdata jokaisen ihmisen yksilönä, niin ei ihmettele että jotkut perussuomalaisetkin ovat ilmeisesti kannattamassa häntä. Tällaista olen kuullut. - erinlainenihminen
myös niinistössä hermostuttaa se ku hän puhuu itsensä pussiin.. ensin on niin kaikille ihmisille, antakaa nyt tämän homo jutun olla, kaikki ihmiset ovat saman arvoisia ja plääplääplää.. sitten itse kieltää homot ja lesbot maailmalta! onko tämä reilua käytöstä?? ei todellakaan! Suomi ei ole tulossa tasa-arvoiseksi maaksi jos rupeamme syrjimään homoja ja lesboja.. ihme todella jos kohta ei ole taas, herttuataret, talonpojat, rengit, piiat jne... minne maailma menee..
maailma muuttuu, niin pitäis ihmistenkin se otaksua sisimpäänsä :) tämä asia ei oota muuta ku on omaa sisäistä tutkiskeluaan (= !!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1904325Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1133755Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma453270Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest252590- 1972419
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem222359Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu351586- 1021369
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1451280Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja261260