Ensin romahti Tanskassa, Islannissa ja nyt Irlannissa

Missä romahtaa seuraavaksi? Nokialandiassako?

Tiedoksi että: Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa on alle puolet halvemmat asuntojenhinnat kuin Suomessa, elinkustannuksista puhumattakaan. Siellä ovat asuntopäättäjät olleet hereillä, mites suomessa?
5119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En viitsi laittaa linkkejä, kun eivät ole savoksi. Saksassa samanhintaiset asunnot,
Ranskassa ja Ruotsissa kalliimmat. Vertailussa suuret kaupungit.

Voi vitsi kun sulla oli varmaa tietoa, Pera kertoi kahvilla.

Äänestä

Eurooppa on tällä hetkellä taantumassa, ja tartunta leviää hyvää vauhtia. Yhdysvaltain talouskasvu on aneemista ja Kiinan talouskasvukin hidastuu, kuvaili Roubini CNBC-kanavan haastattelussa keskiviikkona.

Euroalueen ongelmat ovat hänen mukaan syviä ja rakenteellisia ja niiden ratkaisu kestää vuosia. Roubinin mukaan euroaluetta auttaisi yhteisvaluutan heikkeneminen 20-30 prosentilla.

Jos Euroopan ongelmia ei saada kuriin, Kreikka voi olla ensimmäinen maa, joka joutuu hylkäämään euron. Roubini ennustaa, että näin voi käydä seuraavan 1,5 vuoden aikana.

Eilen tiistaina Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi ennusteensa maailman talouskasvusta ja varoitti, että euroalueen velkakriisi käy parhaillaan läpi ”hengenvaarallista vaihetta”.

- Tätä kriisiä ei ratkaista Euroopan keskuspankin setelirahoituksella, Roubini sanoi.

Äänestä

silmät ja uskotellaan toisillemme yhteen ääneen että asuntojen hinnat nousevat suomessa ikuisesti....??? En usko että hinnat nousevat enää vuosiin.

Äänestä
  • Toi on yks vaihtoehto, mitä voit tehdä.
    Toinen on tietysti se, että kumoat faktat nurin;
    Ei se, että rakennusmääräykset tiukentuu kokoajan voi nostaa hintoja.
    Ei se, että rakennusmateriaalit kallistuu, voi nostaa hintoja.
    Ei se, että ihmiset haluaa maksaa mieluummin omaa , voi nostaa hintoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikuinennousu kirjoitti:

Missä romahtaa seuraavaksi? Nokialandiassako?

Tiedoksi että: Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa on alle puolet halvemmat asuntojenhinnat kuin Suomessa, elinkustannuksista puhumattakaan. Siellä ovat asuntopäättäjät olleet hereillä, mites suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu