Elarit ja kiusanteko

Mitä tehdä? On ilmennyt, että etä kadottaa, rikkoo, hävittää ym. lapsen vaatteita, tavaroita ja harrastusvälineitä, jotka lähi on lapselle hankkinut elatusrahoilla niin kuin hänen kuuluukin. Sitten etä ilmoittaa, että nyt tarvitaan sitä sun tätä, koska lapselta puuttuu jotakin.

Tapaus1 on, että lapselle oli lähi hankkinut luistimet, joita nyt ei sitten löydykään mistään, kun koulussa on luistelua. Lähi sai lapselta kuulla, että etä oli antanut luistimet siskolleen. Nyt etä vaatii, että uudet luistimet on hankittava, koska sellaisia ei ole. Lähi kysyi, että missä ne juuri hankitut luistimet ovat, kun ne olivat viimeksi etän luona, niin vastauksena tuli, että olivat liian pienet, mikä ei pidä paikkaansa. Etä ei kuulemma pysty palauttamaan näitä "pieniä luistimia", kun niitä ei jostain ihmeen syystä löydy mistään, jotta lähi voisi tarkastaa ovatko ne tosiaan ehtineet jäädä jo pieneksi.

Tapaus 2. on juuri meneillään ja sekin koskee harrastusvälineitä. Lapsella on saadut sukset, jotka ovat sopivat ja toimivat sekä lapsi tykkää niistä. Etä kuitenkin ilmoitti, että uudet ja paremmat pitää hankkia viimeistään huomenna. Lähi kysyi lapselta, että onko ne etän luona olevat sukset ehjät ja toimivat niin lapsen mukaan ovat, mutta etä oli lapselle sanonut, että pitää laittaa lähi ostamaan uudet, kun hän maksaa niitä elatusmaksujakin. Eli sukset pitäisi nyt ostaa ihan ostamisen vuoksi ja niiden ominaisuuksista on tullut lähille pitkä lista millaiset ne täsmälleen pitää olla. Lähi on ilmoittanut, ettei anna lapsen käyttää olemassa olevia suksia, vaikka ne ovat käyttökelpoiset ja koulussa on hiihtoa ensi viikolla.

Muutoinkin tavaroita ja vaatteita häviää hänen luokseen eikä niitä koskaan muka "löydy". Kun lähi tiedustelee tavaroista lapselta niin lapsi kertoo missä tavarat ovat tai minne "kadonneet" etän luota.

Mikä avuksi vai voiko asialle tehdä mitään?
Ei riitä omat, ei elarit eikä lainarahat ostamaan monia luistimia, suksia, toppatakkeja ja -housuja, pipoja, hanskoja ym. talvessa.
5273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

anna lapsen mukana tapaamiseen muuta, kuin lapsen päällä olevat vaatteet, juurikin samasta syystä kun lapsen tavaroiden palauttaminen on hankalaa.

Joten siinä se: älä edes anna sinne etälle muuta kun se lapsi, toki säähän sopivat varusteet päällänsä.

Äänestä

meillä miehellä oli tapana unohtaa kotiinsa saappaat ja sadevarusteet yms kun toi lapset kotiin..välimatkaa on, joten niitä ei ihan noin vaan pikasesti haeta. OHälle kyllä riitti pelkkä puhuttelu, etten voi ostaa joka kerta uusia saappaita ja varusteita...

mutta sinun tapauksesi vaikuttaa haasteelliselta ja ehdotan kuten ylläoleva, että sinne ei varusteita oteta mukaan...selitä lapsellekkin, että et voi antaa luistimia tai suksia etälle mukaan koska etä hävittää ne aina...olin ymmärtävänäi että kyseessä on kouluikäinen lapsi, joka varmasti ymmärtää kun selität ettei sinulla ole varaa ostaa aina uusia ja jos nämä luistimet nyt hukkuu niin sitten lapsi joutuu olemaan ilman ja SINÄ et halua että LAPSI joutuu olemaan ilman luistimia/suksia/mitä lie...
jos koulussa on luistelua/hiihtoa niin viet luistimet vaikka valmiiksi koululle ja sanot lapselle että jättää ne sinne ja sinä haet ne sitten pois.
ja sanot etälle että jos haluaa lapselleen tietynlaiset sukset niin ostakoot itse hänen luokseen sellaiset, sinä ostat ne mihin sinulla on varaa. kehotat etää tästä lähin ostamaan luokseen saappaat, vaihtovaatteet ja varusteet koska sinun luotasi lapsi lähtee yksissä vaatteissa ja sanot lapselle että pistää nämä vaatteet päälle kun tuleekin... ihme käytöstä joka eniten vaikuttaa lapseen (Jonka myös voisit sanoa etälle) kun joutuu teidän riitakapulaksi..

Äänestä

Niin. Vaikka normaalisti olen ehdottomasti sitä mieltä, että lähin kuuluu kustantaa lapsen kaikki vaatteet, harrastusvälineet jne. myös siksi ajaksi kun lapsi on etällä, niin tässä tapauksessa etä on tosiaan itse vaikuttanut asiaan siten, ettei niin voi tehdä. Eli ei muuta kuin teet sen, minkä edelliset jo ehdottivatkin, eli lapsi etälle pelkissä säänmukaisissa vaatteissa ja sanot lapselle, että samoissa on tultava takaisin. Jos ei saa samoja vaatteita päälleen takaisin tullessa, niin sitten seuraavalla kerralla tiedät, että mitä vaatteita siellä etällä jo on ja huomioitte sen.

Tietenkin sinun kuuluisi saada vaikka ne liian pienetkin luistimet takaisin, kun kerran olet ne ostanut. Ei se ole etän tehtävä jakaa niitä eteenpäin. Miten on, voisitko pyytää niitä siltä etän siskolta takaisin? Ehkä hän ymmärtäisi asian sinunkin kannaltasi ja tajuaisi, ettei etä ole oikeutettu antamaan lapsen tavaroita (joita ei itse ole hankkinut) eteenpäin. Voisi sisko saada etänkin tajuamaan.

Mutta siis ei luistimia ja suksia tai muita harrastusvälineitä etälle, jos ne kerran sinne jää. Ja lapsi varmaankin asian myös ymmärtää. Selitä hänelle, että rahaa on rajallinen määrä ja jos se kaikki käytetään aina vain uusien ja uusien luistinten ja suksien ostoon, niin sitten se on pois jostain muusta. Ehkä vaikka lapsen suuresti toivomasta lomamatkasta tai harrastuksesta tai mitä hän haluaakin.

Äänestä

Meillä asia on näin. olen lähi ja ostan lapselle kotiin kaiken mitä tarvitsee. kun menee etälle eli isälle laitan mukaan vaan vaatteet. isälle olen sanonut että hän voi ostaa omaan kotiinsa lapselle mitä haluaa mutta tavaroita kotonta en mukaan anna. nyt on ruvennut aina joka kerta unohtumaan vaatteita etälle, josta mainitsen että mitä milloinkin puuttuu. etä vetää herneet nenään. jos vähäisillä tuloillani ostan lapselle vaatteita niin oletan myös että ne vaatteet palautuvat kotiin samaisessa kassissa missä menivät lapsen mukana etälle. periaate on periaate ja siitä en luovu. etä vaan sanoo että eihän ne vaatteet täältä mihinkään häviä, joo ei varmaan mutta haluan että mitä ostan lapselle voin käyttää niitä kotonakin. Ja toiseksi meillä on kyseessä vaippa ikäinen lapsi, etä ostaa tarvittavat vaipat omaan kotiinsa ja ruuat. ennen laitoin mukaan maidot, vellit, vaipat, ruuat ja välipalat. olin tyhmä koska ei minun olisi tarvinnut niitä kustantaa koska etä pystyy myös omilla rahoillaan maksamaan lapselle tarvittavan.

Äänestä

Aivan käsittämätöntä kiusantekoa etältäsi. Olen ehdottoman samaa mieltä muiden kirjoittajien kanssa, laita kova kovaa vasten, etkä luovuta kalliita harrastuvälineitä etällesi koska ne kerran eivät sieltä palaudu.

Tiedän itsekin tapauksia, joissa sekä lähi- että etävanhemman luona on lapselle omat harrastuvälineet. Typerää rahan tuhlausta, mutta pakollista, jotta kiusanteko saadaan estettyä. Ei siinä kyllä varmastikaan toteudu ainakaan lapsen etu.

Millä ihmeellä nuo etävanhemmat saisi tajuamaan tämän kiusanteon mielettömyyden. Olen käsitellyt aihetta laajemminkin itsealoittamassani viestiketjussa etävanhemman kiusanteosta.
Voimia sinulle ja hyviä hiihtokelejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähille & lapselle kirjoitti:

Mitä tehdä? On ilmennyt, että etä kadottaa, rikkoo, hävittää ym. lapsen vaatteita, tavaroita ja harrastusvälineitä, jotka lähi on lapselle hankkinut elatusrahoilla niin kuin hänen kuuluukin. Sitten etä ilmoittaa, että nyt tarvitaan sitä sun tätä, koska lapselta puuttuu jotakin.

Tapaus1 on, että lapselle oli lähi hankkinut luistimet, joita nyt ei sitten löydykään mistään, kun koulussa on luistelua. Lähi sai lapselta kuulla, että etä oli antanut luistimet siskolleen. Nyt etä vaatii, että uudet luistimet on hankittava, koska sellaisia ei ole. Lähi kysyi, että missä ne juuri hankitut luistimet ovat, kun ne olivat viimeksi etän luona, niin vastauksena tuli, että olivat liian pienet, mikä ei pidä paikkaansa. Etä ei kuulemma pysty palauttamaan näitä "pieniä luistimia", kun niitä ei jostain ihmeen syystä löydy mistään, jotta lähi voisi tarkastaa ovatko ne tosiaan ehtineet jäädä jo pieneksi.

Tapaus 2. on juuri meneillään ja sekin koskee harrastusvälineitä. Lapsella on saadut sukset, jotka ovat sopivat ja toimivat sekä lapsi tykkää niistä. Etä kuitenkin ilmoitti, että uudet ja paremmat pitää hankkia viimeistään huomenna. Lähi kysyi lapselta, että onko ne etän luona olevat sukset ehjät ja toimivat niin lapsen mukaan ovat, mutta etä oli lapselle sanonut, että pitää laittaa lähi ostamaan uudet, kun hän maksaa niitä elatusmaksujakin. Eli sukset pitäisi nyt ostaa ihan ostamisen vuoksi ja niiden ominaisuuksista on tullut lähille pitkä lista millaiset ne täsmälleen pitää olla. Lähi on ilmoittanut, ettei anna lapsen käyttää olemassa olevia suksia, vaikka ne ovat käyttökelpoiset ja koulussa on hiihtoa ensi viikolla.

Muutoinkin tavaroita ja vaatteita häviää hänen luokseen eikä niitä koskaan muka "löydy". Kun lähi tiedustelee tavaroista lapselta niin lapsi kertoo missä tavarat ovat tai minne "kadonneet" etän luota.

Mikä avuksi vai voiko asialle tehdä mitään?
Ei riitä omat, ei elarit eikä lainarahat ostamaan monia luistimia, suksia, toppatakkeja ja -housuja, pipoja, hanskoja ym. talvessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu