syötänkö liikaa?

sai kasvattajalta ohjeen että neljä kertaa päivässä naminami purkille royal canin golden retviever nappuloita, ne pehmeeksi vedellä ja lisäksi jauhelihaa, kanaa tai raejuustoa(olen laittanut noin 1 1/2 ruokalusikallista). tuntuu että pentu vain tuhdistuu. tiedän että pentu saa olla pyöreä, muttei pyöriä. poikanen on nyt 8viikkoa.
8507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

onko minkä rotuinen koira kyseessä??

Äänestä
  • Kuivamuonan perusteella kultainen noutaja :)

    Äänestä

Sinuna vain noidattaisin kasvattajan ohjeita, hänellä on asiasta luultavasti jo pidempää kokemusta ja ruokintamalli hyväksi havaittu. Pentuna koira saa mielellään ollakin hiukan pyöreä, ei toki lihava. Voithan ottaa kasvattajaan yhteyttä ja kysyä asiasta. Punnitse ja mittaa kuitenkin ensin pentu, jotta osaat tiedot kasvattajalle kertoa, tai jos mailiosoite niin lähetä kuva pennusta. Häneltä tätä asiaa kannattaa ennemmin kysyä kuin täältä, oikeasti.

Äänestä

Koiran pennun ei kuulu olla pyöreä, eikä etenkään pyöriä. Koiran pennun kuuluu olla hoikka, niin että kylkiluut tuntuvat, kun niitä kokeillaan sivelemällä sormenpäillä kylkiä. Ylhäältäpäin katsottuna koira ei saa olla tasapaksu makkara vaan vyötärö kuuluu erottua niin pennuilla kuin aikuisillakin. Sivustapäin katsottuna vatsa on aavistuksen viettävä, eikä missään tapauksessa kupera.

Katsele koiraa ennen kuin se on syönyt.
Jos pentu ei näytä tältä, syötät liikaa. Ja laita enemmän lihaa ja raejuustoa. Esimerkiksi annoksesta puolet kuivamuonaa ja puolet lihaa/ raejuustoa.

Äänestä
  • Koiranpennun ei tarvitse olla laiha/hoikka. Se voi sellainen toki olla, jotkut syö vähän pienestä pitäen ja ovat hoikkia läpi elämänsä (säännöstelevät itse syömisensä, syövät vain sen verran kuin tarvitsevat). Varsinkin noin pieni pentu voi ihan huoletta olla vielä pyöreähkö pallero. Kun korkeuskasvu vauhtiin pyrähtää niin pentu kyllä hoikistuu, kuten ihmisillä niin koirillakin tulee ensin täysikokoiseksi kasvu ja vasta sitten alkaa tulla massaa.

    Tuo kylkiluut tuntuvat-mitta pätee lähinnä aikuisiin koiriin, ei pentuihin. Isoksi kasvaminen kyllä kuluttaa pois pentuaikaisen pyöreyden. Toki ei pentukaan saa olla lihava, vain pentumaisen pyöreä. Eli ei siinä kylkiluiden päällä saa liikaa massaa olla. Vyötäröä ei noin pienellä pennulla vielä näy, vaan se on melkolailla tasapaksu. Itsekseen ei missään nimessä kuitenkaan kannata alkaa koiran ruokintamääriä vähentämään. Keskustelisin ilman muuta kasvattajan kanssa asiasta ensin, ja silloinkin kannattaa miettiä pitäisikö ruoan määrän vähentämisen sijaan pennulle tarjota enemmän aktiviteettiä.

    Äänestä

  • MK kirjoitti:

    Koiranpennun ei tarvitse olla laiha/hoikka. Se voi sellainen toki olla, jotkut syö vähän pienestä pitäen ja ovat hoikkia läpi elämänsä (säännöstelevät itse syömisensä, syövät vain sen verran kuin tarvitsevat). Varsinkin noin pieni pentu voi ihan huoletta olla vielä pyöreähkö pallero. Kun korkeuskasvu vauhtiin pyrähtää niin pentu kyllä hoikistuu, kuten ihmisillä niin koirillakin tulee ensin täysikokoiseksi kasvu ja vasta sitten alkaa tulla massaa.

    Tuo kylkiluut tuntuvat-mitta pätee lähinnä aikuisiin koiriin, ei pentuihin. Isoksi kasvaminen kyllä kuluttaa pois pentuaikaisen pyöreyden. Toki ei pentukaan saa olla lihava, vain pentumaisen pyöreä. Eli ei siinä kylkiluiden päällä saa liikaa massaa olla. Vyötäröä ei noin pienellä pennulla vielä näy, vaan se on melkolailla tasapaksu. Itsekseen ei missään nimessä kuitenkaan kannata alkaa koiran ruokintamääriä vähentämään. Keskustelisin ilman muuta kasvattajan kanssa asiasta ensin, ja silloinkin kannattaa miettiä pitäisikö ruoan määrän vähentämisen sijaan pennulle tarjota enemmän aktiviteettiä.

    Olen aika paljon noutajien kanssa ollut tekemisissä ja en ole vielä yhtään tavannut joka säännöstelisi syömistään jos ei ole kipeä tai valeraskaana. Aika ahneita ovat!

    Äänestä

Jos lie vesikoirien ja noutajien ruokinta onkin avaruustiedettä.
Itse nimittäin kasvatan kahta suurta koirarotua. Kumpikin rotu kasvaa nopeasti, lopullinen massa kehittyy vasta kolmivuotiaaseen mennessä, mutta lopullinen korkeus jo vuoden vanhana. Primitiivinen rotu, pitkäikäinen (jopa 15 vuotta), työkoiria. Aikuisena korkeutta pääpiirteittäin kummallakin rodulla 65 cm (erittäin pienet nartut) - 90 cm (erittäin isot urokset), paino vaihtelee erittäin pienestä nartusta 50 kg, aina erittäin suureen urokseen 90 kg, jopa enemmän.

Eikä näiden ruokinta ole avaruustiedettä. Eivätkä nämä koirat, eikä niiden pennut ole olleet missään ikävaiheessa pyöreitä, ei edes vieroitusikäisinä.
Enkä ole ottanut stressiä "ei saa syöttää liikaa, ei etenkään protskuja"-hullutuksesta vaan iskenyt kuppiin puolet raakaa lihaa ja puolet nappulaa, iltapalana tai vaikka sitten välipalana raakoja luita ja rustoja. Ruuanjämät kuppiin, kaikkine perunoineen ja pippurineen - hyvin maistuu.
Pussiruokaa meillä menee kuukaudessa kolmisen pussia (15 kg) ja lihaa lajista riippumatta yhteensä noin 130-150 kiloa.

Näillä eväillä on menty jo yli kymmenen vuotta. Joten puhun "erittäin suurien ja alkukantaisten (ja sitä rataako vaikeasti ruokittavien...)" koirien puolesta - hoikkuus on hyvä juttu, pyöreys ei koskaan.
Oletteko koskaan nähneet esimerkiksi pyöreää kettua tai pyöreää, edes poikaspyöreää hevosen varsaa? Tuskin.

Äänestä

Kiitos asiallisista vihjeistä ja ohjeistuksista. ! Sulo Armas kiittää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suloarmas99 kirjoitti:

sai kasvattajalta ohjeen että neljä kertaa päivässä naminami purkille royal canin golden retviever nappuloita, ne pehmeeksi vedellä ja lisäksi jauhelihaa, kanaa tai raejuustoa(olen laittanut noin 1 1/2 ruokalusikallista). tuntuu että pentu vain tuhdistuu. tiedän että pentu saa olla pyöreä, muttei pyöriä. poikanen on nyt 8viikkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu