Puhelinpalvelussa on ruuhkaa
Tiedustelut hakemuksen käsittelyajasta ruuhkauttavat Kelan puhelinpalvelua. Sairauspäiväraha- ja työttömyysturvahakemusten käsittely kestää nyt tavallista kauemmin.
Palvelunumeroista pahiten ovat ruuhkautuneet Sairastaminen, Työttömyysajan tuet ja Eläkeasiat. Kela pahoittelee tilannetta ja toivoo asiakkailta kärsivällisyyttä.
Suuri osa asiakkaista soittaa kysyäkseen oman hakemuksensa käsittelytilannetta.
Sairauspäivärahojen hakemusten käsittelyssä on tällä hetkellä eri puolilla maata viivettä, joten päätöstä voi joutua odottamaan yli 4 viikkoa, vaikka tavallisesti hakemukset käsitellään 3 viikossa. Myös työttömyysturvan hakemuksien ratkaisu saattaa kestää tällä hetkellä yli 4 viikkoa normaalin 2 viikon sijaan.
Kelassa otettiin marraskuussa käyttöön uusi tietojärjestelmä, joka on alkuvaiheessa hidastanut hakemusten ratkaisutyötä. Alkuvuosi on muutenkin kiireistä aikaa niin Kelan asiakaspalvelussa kuin hakemustan käsittelyssä. Lainsäädäntö ja etuuksien määrät muuttuvat. Myös asiakkaiden elämäntilanteissa tapahtuu paljon muutoksia, jotka aiheuttavat etuuksien hakemis- ja tarkistamistarpeen. Ottakaa ihmisiä lisää töihin pöhlöt!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kaikki menee vaan huonommaksi.
Ihme touhua<<<<<
1
92
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501