Pohdintaa...

Meillä lapselle tulee sukunimeksi minun sukunimeni. Nimi on harvinainen, ja meitä on elävien kirjoissa tällä hetkellä noin 150 henkilöä.

Lapsemme tulee menemään englanninkieliseen hoitoon ja kouluun, vaikka olemmekin suomenkielisiä. Vietämme mieheni työn vuoksi ison osan vuodesta ulkomailla(eniten Usa-Australia-välillä).

Emme halua lapselle nimeksi tavallista suomalaista pekkaa, juhoa, anttia, liisaa, mariaa tai annia. Emmekä halua lapselle missään nimessä nykyisiä muotinimiä veetiä, peetua, eetua, leeviä, joonaa, sofiaa, lumiaa, rosaa, mineaa ymymym.

Nimen tulisi olla sekä englanninkielisille että suomenkielisille helppo lausua, ettei lapsi joudu koulussa selittelemään nimeään, tai sukulaismummot joudu solmimaan kieltään ennen lapsen nimen sanomista.

Nimen tulisi myös olla erityinen ja mieleenpainuva.

Osaisiko kukaan näillä pohjustuksilla ehdottaa mitään? Sekä pojalle, että tytölle. Jostain toisesta keskustelusta nappasin nimen Tahiti, joka jäi vähän kutkuttelemaan. Ehkä toiseksi nimeksi.
9109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Catherine, Cecilia,
Celeste, Vanessa,
Clara, Claudia,
Dahlia, Daniela,
Isabella, Isadora,
Jasmin, Joanna,
Selina, Melina,
Mimosa, Milana,
Marlena

Thomas, Stefan,
Sebastian, Robin,
Amos, Daniel,
Manuel, Vernon,
Aron, Eric, Jerome,
Lucas, Andre

Äänestä

Noista kivoja Klara ja Klaudia (ihan koolla, kun kuitenkin suomalaisia ollaan) ja Tomas ja Aaron. Vähän suomalaisempaa tyyliä, kiitos. :)

Äänestä

Alicia
Amelia
Adele
Elaisa
Euforia
Fiona
Henrietta
Ira
Jade
Sani
Tekla
Havanna


Albin
Eliel
Edvin
Kian
Josua
Jason
Liam
Ossian
Patrik
Ramses
Tiitus
Topias
Verner

Äänestä

-ada-n ehdottamista kivoimmat olivat: Havanna ja Eliel

Äänestä

Lilian
Amelie/Amelia
Irina
Irene
Katrina
Mariel
Nelly
Matilda
Lydia
Rebekka
Lily
Emily
Jenny
Karla
Serafina
Alina
Elise
Julia
Beata
Elisabeth

Alex
Julius
Samuel
Elias
Leo
Lukas
Paulus
Oliver
Anton
Axel
Robert
Edvard
Edvin
Nikolas
Kasper
Kristian

Äänestä

laittakaa Impi jos tyttö ja Jorma jos poika.onko kiva luulla olevansa jotenkin parempi ja kermaisempi kuin niin sanotut tavikset?

Äänestä

Klaudia ja Klara ovat tällä hetkellä ykkösvaihtoehtoina. Toisaalta myös Krista kuulostaisi kivalta. Hmm. Poikien nimistä oikein mikään ei ole kolahtanut oikein kunnolla. Pidän nimestä Lewis, mutta suomalaisemmalla kirjoitusasulla Luis, se ei olekaan niin kiva.

Todella monet noista ehdotetuista poikien nimistä ovat erittäin yleisiä nykyisin Suomessa. Olisikin kiva löytää pojalle nimi, jota ei oikeastaan käytetä Suomessa, mutta se kuitenkin kirjoitetaan seka Suomessa, että englanninkielisissä maissa samalla tavalla. Lisäksi se pitää pystyä lausumaan niin kuin kirjoitetaan Suomessa.

Olisikohan teillä ideoita?

Äänestä
  • Bill, Ben, Ken, Kim, Ron, Tim, Tom.

    Äänestä

Entäs Jaron?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohdintaa joo kirjoitti:

Meillä lapselle tulee sukunimeksi minun sukunimeni. Nimi on harvinainen, ja meitä on elävien kirjoissa tällä hetkellä noin 150 henkilöä.

Lapsemme tulee menemään englanninkieliseen hoitoon ja kouluun, vaikka olemmekin suomenkielisiä. Vietämme mieheni työn vuoksi ison osan vuodesta ulkomailla(eniten Usa-Australia-välillä).

Emme halua lapselle nimeksi tavallista suomalaista pekkaa, juhoa, anttia, liisaa, mariaa tai annia. Emmekä halua lapselle missään nimessä nykyisiä muotinimiä veetiä, peetua, eetua, leeviä, joonaa, sofiaa, lumiaa, rosaa, mineaa ymymym.

Nimen tulisi olla sekä englanninkielisille että suomenkielisille helppo lausua, ettei lapsi joudu koulussa selittelemään nimeään, tai sukulaismummot joudu solmimaan kieltään ennen lapsen nimen sanomista.

Nimen tulisi myös olla erityinen ja mieleenpainuva.

Osaisiko kukaan näillä pohjustuksilla ehdottaa mitään? Sekä pojalle, että tytölle. Jostain toisesta keskustelusta nappasin nimen Tahiti, joka jäi vähän kutkuttelemaan. Ehkä toiseksi nimeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu